Vapaasana
Haku
 
 

Näytä tulokset:
 

 


Rechercher Tarkennettu haku

Viimeisimmät aiheet
» Jos joku tahtoo kulkea minun jäljessäni
Eilen kello 9:20 am kirjoittaja Stiina

»  Risto Santala /Särkymisen salaisuus
Ti Kesä 19, 2018 10:30 am kirjoittaja jarrut

» Jeesus voitti kuolemallaan kuoleman
Ti Kesä 19, 2018 10:21 am kirjoittaja jarrut

» Tulevaisuuden varjo....
Ti Kesä 19, 2018 10:09 am kirjoittaja jarrut

» Päivän kuva ja vähän muutakin
Pe Kesä 15, 2018 8:39 am kirjoittaja arkikalusto

» Olavi Peltola: Paavo Ruotsalaisen sydänääniä/Merkittävä sielunhoitokeskustelu kaksisataa vuotta sitten
Pe Kesä 15, 2018 8:03 am kirjoittaja jarrut

» Sakari Pöyhönen "Herralle sairastaminen"
Ke Kesä 13, 2018 9:14 am kirjoittaja jarrut

»  Per OlofMalk /Itsehillintä ja arvostelukyky ovat Hengen hedelmiä
Ke Kesä 13, 2018 8:51 am kirjoittaja jarrut

» Olavi Peltola: ”Armo on yksinomaan meidän ulkopuolellamme”
Ke Kesä 13, 2018 8:42 am kirjoittaja jarrut

Kesäkuu 2018
MaTiKeToPeLaSu
    123
45678910
11121314151617
18192021222324
252627282930 

Kalenteri Kalenteri

Yhteistyökumppanit

Häpeä ei aina ole häpeällistä!

Siirry alas

Häpeä ei aina ole häpeällistä!

Viesti  arkikalusto lähetetty Ma Heinä 04, 2016 3:21 am


Häpeä ei aina ole häpeällistä!

   Paavo Kettunen
   Julkaistu: 04.10.2011

   Teema 2011/3: Uskonto ja mielenterveys Kirkot ja muut uskonnolliset yhteisöt


Häpeästä puhutaan yleensä negatiivisena asiana. Tällöin sillä tarkoitetaan nolaushäpeää, joka on kivulias ja musertava kokemus oman maailman hajoamisesta. Häpeä merkitsee kelpaamattomuutta. Se nakertaa ihmisen itsearvostusta ja paikkaa yhteisössä.

Tämän negatiivisen häpeän ohella häpeällä on myös positiivinen ulottuvuus. Sen tehtävänä on suojella ihmistä, varjella hänen yksityisyyttään ja hänen rajojaan. Usein negatiivinen häpeä, nolatuksi tuleminen ja itsensä kelpaamattomaksi kokeminen ovat seurausta siitä, että joltakin toiselta on puuttunut positiivinen häpeä. Tällaiselle häpeälle ei ole yksiselitteistä suomalaista sanaa, mutta sitä voitaisiin kutsua hienotunteisuudeksi, tahdikkuudeksi ja häveliäisyydeksi. Molemmat häpeän piirteet esiintyvät myös ihmisen uskonnollisessa elämässä.

Tämä artikkeli perustuu tutkimukseeni ”Kätketty ja vaiettu: Suomalainen hengellinen häpeä.” Käsittelen siinä pääasiassa häpeää negatiivisena kokemuksena. Tässä artikkelissa sen sijaan käsittelen usein enemmän unohdettua häpeän positiivista merkitystä.

Positiivinen häpeä on hienotunteisuutta ihmisen sisintä kohtaan

Positiivisessa häpeässä on kysymys sellaisesta häpeän tunteesta, jossa tunnistetaan häveliäisyys, arkuus ja tahdikkuus sekä suhteessa itseen että suhteessa toiseen ihmiseen. Kysymys on hienotunteisuudesta ihmisen sisintä kohtaan. Sen tehtävänä on suojella ihmisen minän rajoja. Tämä voi tapahtua kahdella tavalla. Toisaalta se suojelee yksilöä niin, ettei hän avaa sisintään ja henkilökohtaisia asioitaan kenelle tahansa ja missä tilanteessa tahansa. Näin hän on hienotunteinen ja tahdikas itseään kohtaan. Toisaalta se suojelee ihmistä ulkopuolisten tunkeilulta, tirkistelyltä ja liian lähelle tulemiselta. Näin sen tarkoituksena on turvata kullekin omat yksityisyyden rajat.

Hientunteisuushäpeä on välttämätön osa terveen ihmisen elämää. Sitä onkin kutsuttu terveeksi häpeäksi, sillä sen tarkoituksena on taata ihmiselle oikeus yksityisyyteen ja suojella häntä haavoittuvuudelta. Sen merkitystä kuvastaa se, että yksityisasioina on pidetty juuri monia seksuaalisuuteen, kuolemaan, sairauteen ja uskonnolliseen elämään liittyviä ilmiöitä. Niiden julkista paljastamista tai näille alueille tunkeutumista ei ole pidetty hienotunteisena. Vastaavasti niiden paljastaminen ja tunkeilu aiheuttavat negatiivista häpeää.

Häpeän positiivinen, elämää suojeleva merkitys on usein unohdettu meidän aikanamme. Informaatioyhteiskunta ja tosi-tv-ohjelmat suorastaan elävät sillä, että ne saavat paljastaa toisten salattuja asioita. Big Brother ja hänen kumppaninsa ovat jo syntyessään unohtaneet häpeän positiivisen ulottuvuuden. Keltainen lehdistö suorastaan elää hienotunteisuuden puutteesta ja toisen yksityisyyden paljastelusta. Aivan erityisinä kohteina ovat monesti seksuaalisuus ja hengellisyys.

Terve häpeä antaa kasvurauhan

Ujous, kainous ja häveliäisyys antavat fyysiselle kehitykselle ja psyykkiselle kokemusmaailmalle kasvurauhaa. Ne suojelevat liian varhaiselta ja karkealta tunkeutumiselta. Kasvava lapsi oppii häveliäisyyden turvin suojaamaan yksityisiä ruumiintoimintojaan ja ruumiinsa mahdollisuuksia silloin, kun ne vielä ovat hauraassa kehitysvaiheessa ja kun hän ei vielä itsekään ole tuttu niiden toimintojen kanssa. Vastaavalla tavalla voidaan häpeän, häveliäisyyden ja ujouden turvin suojella hiljaista, pohtivaa ja vielä keskeneräistä ajattelua. Samalla tavoin häveliäisyys suojelee ihmisen hengellistä elämää, joka herkkyydessään, henkilökohtaisuudessaan ja keskeneräisyydessään ei aina ole tarkoitettu ulkopuolisten tirkisteltäväksi. Esimerkiksi ihmisen arkuus ”todistaa omasta uskostaan” voi olla juuri tätä uskon sisimmän luonteen suojelemista. Sitä ei kunnioiteta, jos ihmistä vaaditaan todistamaan tai tällaisesta todistamisesta tehdään suorastaan uskon mitta.

Terveellä häpeällä on tärkeä merkitys yksilöiden ja yhteisöjen elämässä. Terve häpeä tukee yksilön itsekunnioitusta ja lisää myös toisten kunnioittavaa kohtelua. Häpeää voidaan siis pitää tarkoituksenmukaisena, kun se ohjaa käyttäytymistä sosiaalisissa tilanteissa, osoittaa säännöt, normit ja moraalin.

Terve häpeä panee pohtimaan, miten sopivaa ja turvallista on paljastaa hyvin henkilökohtaisia asioita missäkin tilanteessa. Terve häpeä merkitsee tahdikkuutta, kuinka olla kosketuksessa toiseen. Tahdikkuus on kykyä punnita, kuinka lähelle voi mennä toista tai kuinka paljon pitää antaa tilaa toistemme välille. Tahdikkuus on resurssi, joka antaa ihmiselle mahdollisuuden säilyttää koskemattomuutensa. Tahdikkuus auttaa kehittämään strategioita, kuinka lähestyä toisia tai kuinka ottaa etäisyyttä tuottamatta harmia.

Hienotunteisuushäpeä uskonnollisessa elämässä


Myös uskonnollisessa ja hengellisessä elämässä hienotunteisuushäpeä liittyy rajojen tunnistamiseen ja kunnioittamiseen. Kysymys on kunnioituksesta ja ihmetyksestä pyhyyden edessä. Raamatussa tämä näkyy inhimillisen ja jumalallisen välisen kuilun tunnustamisena, mikä merkitsee monesti sekä pelkoa että arkuutta. Se merkitsee myös Jumalan ja ihmisen erilaisen aseman tunnustamista. Kun Jumala kutsui Mooseksen tehtäväänsä ja Herran enkeli ilmestyi hänelle orjantappurapensaassa, Mooses meni katsomaan näkyä, mutta sai kuulla äänen: ”Älä tule lähemmäksi! Riisu kengät jalastasi, sillä paikka, jossa seisot, on pyhä” (2. Moos. 3:1–5). Pyhän ja profaanin välillä oli tehtävä ero. Inhimillisen ja jumalallisen välisen eron tunnistaminen näkyy myös Jesajan kutsumusnäyn yhteydessä (Jes. 6:1–8 ja Pietarin kokemuksena omasta syntisyydestään kohdatessaan jumalallisen läsnäolon (Luuk. 5:8.

Kysymys on siitä ihmetyksestä ja kunnioituksesta, josta Rudolf Otto käyttää klassista sanontaa mysterium tremendum et fascinosum. Se on inhimillisen ja jumalallisen välisen kuilun tunnustamista. Jumalan mysteerin käsittelemisessä on lopulta kysymys Jumalasta puhumisen vaikeudesta. Ihminen pystyy puhumaan Jumalasta vain vertauskuvin ja koko ajan on vaara sekoittaa Luoja ja luotu. Pohjimmiltaan ihminen ei pysty puhumaan Jumalasta kuin inhimillisin, antropomorfisin käsittein. Juuri näin tehdessään hänen vaaransa on langeta perustavaa laatua olevaan kiusaukseen: tehdä Jumalasta ihmisen kaltainen tai itsestä Jumalan kaltainen. Onkin kysytty, miten voimme sanoa jotakin merkittävää Jumalasta rikkomatta rajoja. Juuri siksi Pyhää käsitellessä on syytä olla hienotunteinen. Hienotunteisuushäpeään hengellisessä elämässä kuuluu kunnioitus ja arkuus Pyhän edessä.

Tutkiessani suomalaisten hengellistä häpeää heidän omien kokemustensa pohjalta kiinnitin huomiota siihen, miten vähän suomalaiset kirjoittivat hienotunteisuushäpeästä tai häveliäisyydestä hengellisessä elämässä. Ihmisten kokemukset olivat kipeitä monesti juuri siksi, että he olivat joutuneet tilanteisiin, joissa toinen ihminen tai uskonnollinen yhteisö ei kunnioittanut heidän hengellistä elämäänsä tai jumalasuhdettaan. Toisen yläpuolelle asettuminen ja toisen jumalasuhteen määrittäminen on monesti merkki hientunteisuushäpeän puuttumisesta hengellisessä elämässä.

Hienotunteisuushäpeän puute voi johtaa epätoivoon

Hienotunteisuushäpeän puute voi ilmetä silloin, kun ei oteta huomioon toisen tunteita, vaan häntä saatetaan pakottaa, alistaa tai saattaa kokemaan kelvottomuutta ja ulkopuolisuutta. Hengellisessä elämässä tämä voi merkitä, että toisen usko asetetaan epäilyttäväksi tai riittämättömäksi.

Esimerkkeinä hientunteisuushäpeän puutteesta ovat tutkimuksessani esimerkiksi kirjeet, joissa kerrotaan tilanteista, jolloin toisen uskoa on pidetty riittämättömänä tai hänen on sanottu joutuvan kadotukseen. Hienotunteisuushäpeä on puuttunut myös niiltä, jotka ovat pakottaneet toisia omaan tapaansa uskoa, tunnustaa uskonsa tai velvoittaneet vaikkapa kielillä puhumiseen.

Näissä tilanteissa toinen ihminen asettuu toisen yläpuolelle määrittämään toisen jumalasuhdetta. Häveliäisyyden puute merkitsee Jumalan paikalle asettumista, röyhkeyttä ja hengellistä väkivaltaa, jonka seurauksena toinen voi joutua epätoivoon ja kokea olevansa Jumalan hylkäystuomion alainen.

Hienotunteisuushäpeän puute tulee lähelle ihmisen perussyntiä, halua olla Jumalan kaltainen (1. Moos. 3:5). Ihminen luulee tuntevansa Jumalan ajatukset ihmistä kohtaan.

Hientunteisuushäpeän puutetta esiintyy erilaisissa autoritäärisissä uskonnollisissa, poliittisissa ja katsomuksellisissa ryhmissä. Uskonnollisten liikkeiden erityispiirre on siinä, että toisen alistamista voidaan perustella Jumalan tahdolla. Vaatiessaan kuuliaisuutta Jumalalle hengellinen liike tai sen johtaja voi käytännössä vaatia kuuliaisuutta itselleen. Johtajan tai liikkeen näkemysten kanssa eri mieltä oleminen tulkitaan helposti Jumalaa vastaan nousemiseksi.

Hienotunteisuushäpeä suojelee ihmisen hengellistä integriteettiä

Lääkintäetiikan yhtenä peruskäsitteenä on pidetty ihmisen integriteettiä, jolla tarkoitetaan hänen koskemattomuutensa ja eheytensä vaalimista. Yhtä hyvin voitaisiin puhua ihmisen hengellisestä integriteetistä, jolla tarkoitan ihmisen hengellisen elämän koskemattomuutta ja sen suojelemista toisten tunkeilulta. Hienotunteisuus merkitsee ihmisen hengellisen integriteetin kunnioittamista, niin ettei ihmisiä jaeta uskoviin ja ei-uskoviin vaan ihmisen hengellisen tilan määrittely jätetään Jumalan huoleksi. Tällainen ”häpeä”, häveliäisyys ja hienotunteisuus toisen hengellistä elämää kohtaan ei ole häpeällistä vaan kunniakasta. Siinä Jumala saa olla Jumala eikä ihmisen tarvitse olla muuta kuin ihminen.


Kirjoittaja Paavo Kettunen on käytännöllisen teologian professori Itä-Suomen yliopistossa Joensuussa.

Kirjallisuutta

Albers, Albert H.: Shame: A Faith Perspective. New York, The Haworth Pastoral Press, Inc. 1995.

Kettunen, Paavo: Kätketty ja vaiettu. Suomalainen hengellinen häpeä. Helsinki, 2011.

Kjellqvist, Else-Britt: Rött och vitt. Om skam och skamlöshet. Stockholm, 2006.

Mälkönen, Kristiina: Häpeä – avoin ja kätketty. – Psykoterapia 1–2/1996. 25–43.

Otto, Rudolf: The Idea of the Holy. An Inquiry into the Non-rational Factor in the Idea of the Divine and Its Relation to the Rational. Käännös John W. Harvey. London-Oxford-New York, 1958.

Pattison, Stephen: Shame: Theory, Therapy, Theology. Cambridge, 2000.

Torsti-Hagman, Marita: Häpeän metapsykologiaa. – Psykoterapia 3/2009. 206–213.







https://www.teologia.fi/artikkelit/687-haepeae-ei-aina-ole-haepeaellistae

arkikalusto

Viestien lukumäärä : 668
Join date : 21.11.2013

Takaisin alkuun Siirry alas

Takaisin alkuun

- Similar topics

 
Oikeudet tällä foorumilla:
Et voi vastata viesteihin tässä foorumissa