Vapaasana
Haku
 
 

Näytä tulokset:
 

 


Rechercher Tarkennettu haku

Viimeisimmät aiheet
» Jos joku tahtoo kulkea minun jäljessäni
Eilen kello 9:20 am kirjoittaja Stiina

»  Risto Santala /Särkymisen salaisuus
Ti Kesä 19, 2018 10:30 am kirjoittaja jarrut

» Jeesus voitti kuolemallaan kuoleman
Ti Kesä 19, 2018 10:21 am kirjoittaja jarrut

» Tulevaisuuden varjo....
Ti Kesä 19, 2018 10:09 am kirjoittaja jarrut

» Päivän kuva ja vähän muutakin
Pe Kesä 15, 2018 8:39 am kirjoittaja arkikalusto

» Olavi Peltola: Paavo Ruotsalaisen sydänääniä/Merkittävä sielunhoitokeskustelu kaksisataa vuotta sitten
Pe Kesä 15, 2018 8:03 am kirjoittaja jarrut

» Sakari Pöyhönen "Herralle sairastaminen"
Ke Kesä 13, 2018 9:14 am kirjoittaja jarrut

»  Per OlofMalk /Itsehillintä ja arvostelukyky ovat Hengen hedelmiä
Ke Kesä 13, 2018 8:51 am kirjoittaja jarrut

» Olavi Peltola: ”Armo on yksinomaan meidän ulkopuolellamme”
Ke Kesä 13, 2018 8:42 am kirjoittaja jarrut

Kesäkuu 2018
MaTiKeToPeLaSu
    123
45678910
11121314151617
18192021222324
252627282930 

Kalenteri Kalenteri

Yhteistyökumppanit

RistinVoitto / ”Onko täällä kilttejä lapsia?”

Siirry alas

RistinVoitto / ”Onko täällä kilttejä lapsia?”

Viesti  arkikalusto lähetetty Ke Toukokuu 10, 2017 6:13 am

”Onko täällä kilttejä lapsia?”


Jokainen ihminen kaipaa rakkautta. Jokaisen on tärkeää saada myös kokea, että hän kelpaa sellaisena kuin on.

On kuitenkin monia ihmisiä, jotka eivät koe olevansa arvokkaita, ja he ovat valmiita tekemään melkeinpä mitä tahansa, jotta voisivat edes kerran kokea olevansa hyväksyttyjä ja rakastettuja. Hyväksynnän perässä juoksemisesta voi tulla orjuutta, johon koko elämä kietoutuu. Se säätää päivien lukujärjestyksen ja vaatii leijonanosan ajattelukapasiteetista.

Koska seurakunnissa opetetaan Jumalasta, jonka rakkaus on täydellistä ja ehdotonta, voisi luulla, ettei näitä ongelmia siellä ole. Kuitenkin arkikokemuksen mukaan myös suuri osa seurakuntalaisista kamppailee sen kanssa, että he eivät koe olevansa hyväksyttyjä. Jumalan saapuminen elämään ei tuonutkaan vapautusta. Joku kokee pettymystä ja pelkoa, mutta sinnittelee silti suorittaen oikeita ja hyviä asioita, koska ei uskalla toimia toisin. Joku toinen taas jättää kokonaan kristilliset yhteisöt, ehkä jopa uskon, koska ei muuten pysyisi enää järjissään.

Vihainen ja vaativa Jumala on sellainen, jota on toteltava – tai sitten hänet on unohdettava kokonaan.


Ongelman juurilla

Suurin osa seurakunnissa käyvistä ihmisistä tietää järjen tasolla, että Jumala on rakastava ja hänen armonsa on tarjolla kaikille ilmaiseksi. Tunnetasolla tämä asia voi kuitenkin olla vieras. Usein tietynlainen käytös, esimerkiksi pelot ja neuroosit, paljastavat, ettei Jumalan rakkautta ole pystytty sisäistämään.

Kun uskova päätyy ajattelemaan, ettei hän kelpaa Jumalalle, navigoiminen tämän kokemuksen juurille voi olla työläs ja pitkä prosessi. Syitä on monia, ja usein ne ovat kietoutuneet toisiinsa.

Ongelman ytimessä on useimmiten jumalakuva ja kokemus siitä, ettei uskovana riitä tai tule toisten ihmisten hyväksymäksi sellaisena kuin on. Jos esimerkiksi lapsi kokee, että häntä ei arvosteta ja rakasteta omana itsenään, hän alkaa käyttää erilaisia ”apukeinoja”: on tehtävä enemmän sen eteen, että häntä rakastettaisiin. On oltava kiltimpi, on kuunneltava tarkasti, mitä toinen haluaa, on hymyiltävä ja yritettävä vieläkin enemmän. Kun lapsi kasvaa tällaisten ajatusten kanssa, ajatustavasta tulee niin tavallinen, ettei hän lopulta edes tiedosta asiaa.

Myös aikuiset haluavat yhtä lailla ehdotonta rakkautta. Hekin voivat reagoida samalla tavalla kuin lapset, jos eivät koe tulleensa nähdyiksi ja hyväksytyiksi. Koska olemme koko ajan vuorovaikutussuhteessa toisten ihmisten ja omien rakkauden tarpeittemme kanssa, on selvää, että joskus tulee haavereita.

Jos olemme kokeneet jo lapsuudessa, ettei meitä hyväksytä ehdoitta, on todennäköistä, että heijastamme näitä kokemuksia aikuisena myös Jumalaan. Erityisesti suhde vanhempiin vaikuttaa siihen, miten näemme ja koemme Jumalan. Samoin muut tärkeät ihmissuhteet, varhaiset auktoriteetit ja vaikkapa esimerkiksi koulukiusaaminen vaikuttavat jumalakuvaamme.


Nurkan takana kyttäävä Jumala

On surullinen tosiasia, että moni ihminen ei osaa erottaa Jumalaa jumalakuvasta. Jumalakuva on meidän oma käsityksemme siitä, millainen Jumala on. Tämä kuva voi kuitenkin olla pahasti vääristynyt, kuten edellä todettiin. Myös seurakunnissa voidaan välittää sellaista jumalakuvaa, joka ei vastaa Raamatun antamaa käsitystä.

Kun vertaa omaa jumalakuvaa siihen, mitä Raamattu kertoo Jumalasta, voi löytää yllättäviä eroja. Moni esimerkiksi kokee taivaan Isän vanhaksi parrakkaaksi mieheksi, joka istuu oikeussalissa nuija kädessään valmiina sakottamaan ihmisiä kaikesta, mitä he tekevät väärin tai jättävät tekemättä oikein. Kun Jumala koetaan tällaiseksi, koko arki rakentuu miellyttämisen ja pelossa elämisen varaan, onhan kyse elämän tärkeimmistä asioista ja jopa ihmisen ikuisesta kohtalosta.

Ihminen saattaa myös rangaista itseään epäonnistumisista. Joskus illat ennen nukkumaanmenoa kuluvat siinä, että muistellaan päivän tapahtumia ja lasketaan epäonnistumisia. On vaikeaa nukahtaa tai hengittää, jos joutuu koko ajan pelkäämään rangaistusta, koska ei ole onnistunut kaikessa.

Tällainen kaikessa onnistuminen on muutakin kuin pelkkien hyvien tekojen tekemistä: se on itsensä täydellistä hallitsemista, korrektia käyttäytymistä, nauramista oikeissa kohdissa, toisten toiveiden ennakoimista ja hyvien ajatusten ajattelemista. Tällaisen ihmisen rukouselämä keskittyy pitkälti anteeksipyytämiseen ja sen aneluun, että saisi voimaa käyttäytyä oikein. Motiivi hyviin tekoihin nousee kuitenkin ennen kaikkea pelosta, eikä välttämättä siitä, että olisi oivaltanut muiden ihmisten arvon ja tuntisi heitä kohtaan rakkautta. Kyse on suorittamisesta eikä sen sisäistämisestä, että Jumala antoi alun perin tietyt pelisäännöt ihmisille, koska hän tahtoisi heidän säilyvän mahdollisimman ehjinä.

Sana voi parantaa

Me omaksumme teologisia käsityksiä seurakunnassa tai lukemalla hengellisiä kirjoja, ilman että aina edes huomaamme sitä. Siksi huolellinen Raamatun lukeminen ja tulkitseminen ovat ensiarvoisen tärkeitä seikkoja. Jumala on päättänyt ilmoittaa totuuden itsestään erityisen ilmoituksen eli Raamatun kautta, sen lisäksi, että hän myös itse tuli ihmiseksi. Jos haluamme oikeasti tuntea Jumalan, on tunnettava hänen Sanansa. Emme saa tyytyä nojaamaan kritiikittömästi ja sokeasti vain toisten ihmisten puheisiin tai omiin tunteisiimme hänestä.

On myös tunnistettava omat ”silmälasit”, joiden läpi Raamatun tekstejä lukee. Jokainen meistä lukee Raamattua omien oletustensa ja oman kulttuurinsa läpi.

Kun luemme esimerkiksi Jeesuksen kohtaamisesta Sykarin kaivolla naisen kanssa1, se ei juurikaan hetkauta meitä tasa-arvoisessa maassa eläviä ihmisiä, jotka olemme tottuneet siihen, että vastakkaiset sukupuolet voivat vapaasti jutella keskenään. Emme voi käsittää kertomuksen radikaalia viestiä hyväksynnästä, mikäli emme tiedä, että tuohon aikaan naisten kanssa ei juteltu – etenkään uskonnosta – koska heidän ajateltiin olevan vähä-älyisiä ja epäluotettavia.

Uskovat, jotka lukevat Raamattua miellyttämishaluisten ja rakkaudennälkäisten perfektionistien silmälaseilla, alleviivaavat sen tekstistä tavallisesti ne kohdat, jotka vaikuttavat erittäin ankarilta ja selkeiltä käskyiltä. Saattaa olla, että Jumalan rakkaudesta kertovat kohdatkin kuullaan usein oman pään sisällä ankaralla ja vihaisella äänellä tiuskaistuina lauseina. Tekstiä luetaan siis omista lähtökohdista käsin ja joskus jopa paniikinomaisesti vapautusta etsien – ja kuitenkin turhaan, koska oma kokemusmaailma huutaa, että ehdotonta rakkautta ei ole.

Ensimmäinen askel terveeseen ja tekstiä kunnioittavaan Raamatun tulkitsemiseen on siis tiedostaa omat lähtökohdat. Se on myös askel eheyteen. Jumalan sanan totuus voi eheyttää meitä, mutta se vaatii raamatuntulkintaperiaatteiden ymmärtämistä. Tämä tarkoittaa sitä, että otamme kulloinkin kyseessä olevan Raamatun kirjan tekstilajin, tulkintaperiaatteet sekä tekstin omien aikalaisten olosuhteet ja kulttuurin huomioon, emmekä anna omien oletustemme ja kipujemme määrätä sitä, mitä teksti sanoo.

Pään kautta sydämeen

Kiltin ja täydellisen uskovan syndrooma voi siis johtua monista tekijöistä. Jotta Jumala voisi vapauttaa uskovan tällaisesta orjuudesta, on etsittävä totuutta. Ja sen sijaan, että antaisimme kokemustemme liiaksi määrittää sitä, kuka Jumala on, on parempi etsiä häntä sieltä, missä hän on itse määritellyt itsensä: Raamatusta.

Toisaalta Raamatun sanakin saattaa alleviivata Jumalan ankaruutta ja vaatimuksia, mikäli
omia raamatunlukusilmälaseja ei tunnisteta.

Vapaus, johon Jumala ihmisiä kutsuu, on vapautta syntitaakasta, mutta sen lisäksi se on myös vapautumista vääristä käsityksistä. Paavali kirjoittaa Roomalaiskirjeessä, että uskovien tulisi uudistua mieleltään.2 Tämä tarkoittaa muun muassa sitä, että otamme omat käsityksemme avoimeen tarkasteluun.

Tieto voi joskus lisätä tuskaa, kun tunnistamme itsessämme sellaisia taipumuksia ja käsityksiä, jotka eivät ole olekaan raamatullisia. Mutta tieto voi myös parhaassa tapauksessa vapauttaa, kunhan se menee pään kautta sydämeen saakka. Rehellisyys itseä ja omia kipuja kohtaan on eheytymisen alku.


Viitteet:
1) Joh. 4.
2) Room. 12:2.


Sara Saarela

Kirjoittaja on kirjailija ja teologian kandidaatti.
http://www.ristinvoitto.fi/ristin_voitto/muut/onko_taalla_kiltteja_lapsia/?numero=20/2016

arkikalusto

Viestien lukumäärä : 668
Join date : 21.11.2013

Takaisin alkuun Siirry alas

Takaisin alkuun

- Similar topics

 
Oikeudet tällä foorumilla:
Et voi vastata viesteihin tässä foorumissa