Vapaasana
Haku
 
 

Näytä tulokset:
 

 


Rechercher Tarkennettu haku

Viimeisimmät aiheet
» Sinä sanot: "Mutta Hän ei ollut viisas valitessaan minut...
Pe Marras 17, 2017 10:40 am kirjoittaja Stiina

» Nettikirja/ C. H. MacIntosh/ Ei enää syntiä
Pe Marras 17, 2017 10:29 am kirjoittaja Stiina

» Rekisteröitymisvaikeuksia Vapaasanalle
Pe Marras 17, 2017 9:01 am kirjoittaja jarrut

» Jos minulla olisi armo sinä hetkenä
Pe Marras 17, 2017 8:33 am kirjoittaja jarrut

» Saako vai eikö?
Pe Marras 17, 2017 6:01 am kirjoittaja Vierailija

» Kristuksen täydellinen ja kertakaikkinen uhri
To Marras 16, 2017 10:20 am kirjoittaja jarrut

»  Gud varnade för företagstänkande i församlingen
To Marras 16, 2017 10:17 am kirjoittaja jarrut

» Mistä voisi valittaa
Ke Marras 15, 2017 12:10 pm kirjoittaja Stiina

» Katalonialaisille anneta vapautta
Ke Marras 15, 2017 11:46 am kirjoittaja Stiina

Marraskuu 2017
MaTiKeToPeLaSu
  12345
6789101112
13141516171819
20212223242526
27282930   

Kalenteri Kalenteri

Yhteistyökumppanit

Paavo Hiltusen tarkka analyysi Martin Scorsesen elokuvasta "Kristuksen viimeinen kiusaus"

Näytä edellinen aihe Näytä seuraava aihe Siirry alas

Paavo Hiltusen tarkka analyysi Martin Scorsesen elokuvasta "Kristuksen viimeinen kiusaus"

Viesti  jarrut lähetetty Pe Heinä 28, 2017 7:19 am



Paavo Hiltusen tarkka analyysi Martin Scorsesen elokuvasta "Kristuksen viimeinen kiusaus"



Takaisin ajankohtaisiin teemoihin

Kristuksen viimeinen kiusaus




Kaksikymmentä vuotta myöhemmin Musta Eminenssi sai juutalais-amerikkalaisen vasemmistoradikaalin filmitähden Barbara Hersheyn lukemaan romaanin ja ihastuneena tarjoamaan tämän kielletyn hedelmän Amerikan lahjakkaimmaksi elokuvaohjaajaksi mainitulle italialaisamerikkalaiselle Martin Scorseselle sanomalla: ”Sinun pitää tehdä tästä kirjasta elokuva ja antaa minulle siinä Maria Magdaleenan osa.” (Tästä huomaamme, miten vihollinen valitsee lahjakkaimpia ja älykkäimpiä ihimisiä tarkoitustensa toteuttajiksi).

Aihe poltti Scorsesea, hän ”kiersi sitä kuin kissa kuumaa puuroa”, kuten hän itse sanoo, 15 vuoden ajan, kunnes hän vihdoin ryhtyi työhön. Samoihin aikoihin poltti syntinen himo päästä pilkaamaan Jeesusta toistakin elokuvaohjaajaa, tanskalaista Thorsenia. Hän ei löytänyt rahoittajaa elokuvalleen, mutta julkaisi käsikirjoituksen kirjana (Thorsens Jesus-film 1975, jossa on yhtymäkohtia Scorsesen elokuvan kanssa).

Ensimmäinen filmiyhtiö, Paramount, perui kuitenkin sopimuksen Scorsesen kanssa sen jälkeen kun eräs 2000 elokuvateatteria omistava yhtiö oli kieltäytynyt esittämästä elokuvaa kristinuskon vastaisena. Universal Pictures otti sitten vastuun elokuvan tuottamisesta, mutta sekin sai niskaansa Amerikan kristityt ja jopa hiekkamyrskyt Marokon autiomaassa, jossa filmi vain 63 päivässä kuvattiin 1987. Scorsesen kerrotaan silloin kironneen taivaan.

Sekä Kazantzakis että Scorsese, ortodoksi ja roomalaiskatolilainen, ovat tuskallisia etsijöitä, mutta älykkyytensä tähden harhautuneita. Jos he olisivat todella nöyrtyneet parannukseen, tätä vaarallista romaania ja tätä hämäävää elokuvaa ei koskaan olisi tehty. He tahtoivat loistaa lahjoillaan, tehdä jotain suurenmoista ja sensaatiomaista evankeliumista ja, ainakin Scorsese, tehdä miljardibisneksen. Mutta silloin he huomaamattaan menivät sallittujen rajojen yli ja joutuivat sielunvihollisen käsiin.

Scorsesella kerrotaan olleen pakkomielteitä veren suhteen, uskonnollisia neurooseja. Hän alkoi katolisen kirkon papiksi, mutta sai potkut pappisseminaarista (harhaoppisenako?). Scorsese vakuuttaa tehneensä elokuvan ”vakaassa uskossa” ja sanoo tämän olevan ”hänen tapansa rukoilla.” Toivoa sopii, että hän oppisi oikean tavan rukoilla eikä pitäisi näin järeätä välinettä kuin elokuvaa omien uskonnollisten epäilystensä hoitopaikkana. Sentähden siitä tuli ase takana olleen Eminenssin häijyyn käyttöön.

Scorsese sanoo samaistavansa itsensä filmin Juudakseen: ”Minun tarpeeni on Juudaksen tavoin inttää, miksi ihmeessä täytyy kääntää toinen poski.” Mutta myös filmin Jeesuksen persoonassa näkyvät Scorsesen neuroosit, epäilykset ja – himot. Filmi onkin enemmän kuvaus Kazantzakisista ja Scorsesesta kuin Jeesuksesta. Näinhän on aina, jos lähdetään mielikuvituksen tielle eikä pysytä Raamatun sanassa.

Filmintekijöitä ei pelasta se, että he elokuvan alussa kertovat katsojille, että elokuva ei perustu neljään evankeliumiin vaan Kazantzakisin romaaniin. Elokuvan kehyksinä ovat joka tapauksessa neljä evankeliumia, eihän elokuvaa muuten ymmärtäisikään. Raamatun kertomuksia seurataan, väljästi tosin, Jeesuksen nuoruudesta ristille saakka. Huomautusta voisi siten kutsua trikiksi, silmänkääntötempuksi, joita elokuvassa on muitakin, ennen kaikkea lopussa oleva hourailujakso.

Mustan Eminenssin tarkoituksena on joka tapauksessa ollut päästä Jeesuksen kimppuun ja esittää evankeliumi häpäisevässä valossa. Tämä tarkoitus läpäisee kaiken – tahtovatpa filmintekijät sitten sitä tai ei.
Basilea Schlink sanoo: ”Tämä elokuva on todennäköisesti kaikkien aikojen suurinta petosta ja jumalanpilkkaa, mitä maailma on milloinkaan nähnyt. Raamatunlauseita on väärinkäytetty ja Jeesuksesta on annettu mitä alentavin ja kieroin kuva. Jeesus Kristus kuoli ristillä syntiemme tähden. Kuka tahansa, joka pilkkaa häntä antaen vaikutelman että Jeesus on moraaliton tai joka aikoo nauttia katsomalla tuota väärää kuvaa Jeesuksesta, asettaa oman elämänsä alttiiksi tuholle.”

Kazantzakis sanoo itse hourekohtauksista: ”Paha on loihtinut tämän kaiken tehdäkseen pilkkaa meistä. Hän on kutonut tämän unesta ja kuolemasta ja ilmasta.” Mutta samaa voidaan sanoa koko elokuvasta. Tarkoituksena ei ole ollutkaan esittää autenttista kuvaa Jeesuksesta. Scorsese sanoo: ”Jeesuksen tarinassa (huom!) on kyse siitä, mikä on oikea tapa elää.” Ja Kazantzakis: ”Jumala ei tahdo pelastaa meitä, meidän on pelastettava Jumala taistelemalla, luomalla ja muuttamalla materia hengeksi.” Tämä Viimeisestä kiusauksesta otettu lause tarjotaan myös elokuvan otsikoksi katsojille.

Tällaisten miesten käsissä Musta Eminenssi on onnistunut melkoisella tavalla ryvettämään meidän Herraamme. Emmekö siis saisi nousta Häntä puolustamaan? Miksi sanomalehdet kirjoittavat ”uskovien raivosta”? Tottakai me haavoitumme, jos meidän Herraamme julkisesti pilkataan. Olisiko meidän uskomme minkään arvoista, ellemme me nousisi puolustamaan Isäämme, jota syljetään kasvoihin, Herraamme, jota pilkataan, Pyhää Henkeä, jonka kautta Raamattu on kirjoitettu? Kuka Häntä sitten puolustaisi? Paavali kirjoittaa: ”puolustavansa evankeliumia”, Fil. 1:7. Onko tämä vätysten sukupolvi, joka kieltäytyy puuttumasta siihen, mitä heidän luoliensa ulkopuolella tapahtuu, ja piiloutuu niihin, kuten Saulin sotajoukko filistelaisten hyökätessä maahan?

Ryvettäminen tapahtuu erityisesti kolmella tasolla: ensiksi ammatin, toiseksi kutsumuksen ja kolmanneksi sukupuolisten kiusausten suhteen.

Ristintekijä

Heti alussa evankeliumin kehyskertomuksesta poiketaan arveluttavalla tavalla tekemällä Nasaretin puusepästä roomalaisille miehittäjille puisia ristejä tekevä raukkamainen yhteistoimintamies. Näille risteille, jotka ”Jeesus” pakotetaan vielä kantamaankin teloituspaikalle, roomalaiset sitten naulitsevat kiinni saamian juutalaisia itsenäisyystaistelijoita eli selootteja. Näin Jeesus tehdään ”ihmisen pilkaksi ja kansan hylyksi” kokonaan toisella tavalla kuin Raamatussa. Näin myös päästään heti elokuvan alussa pilkkaamaan Ristiä. Tähän sisältyy ensimmäinen salakavala väite: Jeesus teki itse oman ristinsä! Hän teki syntiä, sellaista, mistä olisi voinut välttyä!

Kutsumus

Filmintekijät eivät väitäkään, että filmin ”Jeesus” olisi taivaasta tullut Jumalan Poika, tosi Jumala ja tosi ihminen, jollaiseksi neljä evankeliumia ja koko Raamattu Hänet esittää.

Mutta miksi ihmeessä he sitten liikuttelevat ”Jeesustaan” Joosefin ja Marian poikana, Nasaretilaisena, aivan kuin hän kuitenkin todella olisi meidän tuntemamme Jeesus Kristus? Miksi hänet pannaan elokuvassa näyttelemään sellaisten ihmeitten tekemistä, jotka vain Jumalan Poika on tehnyt: herättämään Lasaruksen kuolleista, parantamaan pitalisen, tekemään sokean näkeväksi ja ajamaan riivaajat ulos riivatusta miehestä?

Ja lopuksi ja kaikkein vakavimmin on kysyttävä: miksi te kuljetatte tätä ”Jeesustanne” Pilatuksen eteen ja Getsemaneen ja lopuksi naulitsette tuomittuna rikollisena Golgatan ristille? Eihän hän voinut maailman syntejä sovittaa, koska hän ei ollut lihaksi tullut Jumala? Eikö tässä ole syvä ristiriita ja hairahdus ajattelussanne, jumalanpilkka ja sen herjaaminen ja häpäiseminen, mikä kristilliselle kirkolle on kaikkein pyhintä?

Teologisesti tällaisen kuvan Jeesuksesta mahdollistaa historiallis-kriittinen raamatuntutkimus. Näin sen paha kylvö tuottaa pahaa hedelmää ennalta arvaamattoman valovoimaisella tavalla. Teologian professori Heikki Räisänen onkin tervehtinyt elokuvaa ”nerokkaan uskonnollisena elokuvana” ja puolustanut ”taiteilijan näkemystä”.

Kun näiden teologien mukaan Uusi testamentti ei esitä mitään yhtenäistä Jeesus-kuvaa vaan ainoastaan monia erilaisia tulkintoja, jotka heijastavat kuvaajien omaa kokemusta, niin miksi sitten muutkin esim. Kazantzakis ja Scorsese eivät saisi tuoda esiin omaa käsitystään Jeesuksesta? Sehän on periaatteessa yhtä oikeutettu ja perusteltu kuin kenen muun tahansa. Näin ajattelevat teologit voisivat kuitenkin ottaa huomioon edes sen, että tämä on myös sellaisten ihmisten käsitys, jotka elävät maallisesti, Jumalasta välittämättä ja jotka Raamatun mukaan perkele on vanginnut tahtoansa tekemään (2 Tim. 2:26).

Väitteemme filmintekijöitä vastaan torjutaan filmissä toteamalla, että heidän Jeesuksensa löytää tai keksii vähitellen jumaluutensa, että hän kasvaa epäilysten ja taistelujan kautta uskoon ja että hän filmin lopussa on sitten valmis vapahtaja.

Tämä on yksinkertaisille asetettu kompastuskivi. Jumala kysyy: tällainenko minun Poikani oli teidän mielestänne? Ja lehdet ja katsojat taputtavat ja vastaavat hymysuin: ”Tällaista kuvausta Jeesuksesta me juuri olemme odottaneet. Tällaisena hän tulee lähelle meitä. Hän on tässä kuva meistä, epäilijöistä. Nyt meidän on helpompi uskoa häneen.” Lankaan mentiin!

Jeesuksen Pojan asema, hänen jumaluutensa, ei ollut hänen uskonsa varassa, vaan hän on kerta kaikkiaan sitä mitä hän on. Jeesusta ei ole koskaan häirinnyt sisäinen levottomuus onnistumisesta tai epäonnistumisesta, epävarmuus kutsumuksesta tai katkeruus kärsitystä vääryydestä eikä muu sellainen, mikä johtaa rauhattomuuteen ja kuluttaa elämää. Hän ei ole niin sanoaksemme kompleksien mies. Jeesus ei ole löytänyt jumaluuttaan, hän oli ja on Jumala.

Filmin ”Jeesus” ei ole muuta kuin pilakuva Jumalihmisestä. Hänessä ei ole pohjimmiltaan mitään yliluonnollista, suurempaa eikä parempaa kuin muissa ihmisissä. Muutenkin hän on aivan omituinen: äärettömän epävarma, ristiriitainen, heikkotahtoinen, ääniä kuuleva ja näkyjä näkevä (mainitaan vain saatanan ääni ja sen antamat näyt), lapsuudestaan lähtien sekopäänä pidetty. Hän paastoaa jopa 3 kuukautta (!), ruoskii itseään iltaisin ennen nukkumaan menoa nahkavyöllä, johon on kiinnitetty teräviä nauloja, ja on jonkin aikaa luostarissa (!).
Kun hän menee Jordanille Johannes Kastajan kastettavaksi, tämä kysyy: ”Kuka sinä olet?”. ”Jeesus” vastaa: ”En tiedä. Kerro minulle.”

Kuinka tällainen mies voisi saada seuraajia, kiihottaa kansaa ja tehdä sellaista, mistä hänet tuomittaisiin ristiinnaulittavaksi? Viimeisinä elinpäivinäänkin hän vielä heittelehtii kahden vaihtoehdon välillä: pitäisikö hänen mennä ristille vai polttaa Jerusalem! Luulenpa, että filmin ”Jeesuksen” persoonassa näemme vain Scorsesen omat neuroosit, kuten on arveltu. Edellisessä roolissaan Willem Dafoe, Jeesuksen osan esittäjä, näytteli mielipuolta! Saatanan ironiaa!

Juudas

Tehdäkseen Jeesus-karikatyyrinsä vielä vaikuttavammaksi Musta Eminenssi asettaa ”Jeesuksen” rinnallle aivan vastakkaisen henkilöhahmon: suoraselkäisen, miehekkään, itsevarman itsenäisyystaistelijan – Juudaksen. Mutta eihän Juudas ollut sellainen, sanotte. Ei ollutkaan, hän oli luihu varas ja ahne kavaltaja, mutta Diabolokselle sopii erinomaisesti kääntää kaikki tässä stoorissa päälaellleen nimensä mukaisesti (diaballo = heittää yli, syyttää).

Musta Eminenssi rakastaa valkeuden tekemistä pimeydeksi ja pimeyden valkeudeksi! Varas ja kavaltaja puhdistetaan filmissä täysin ja hänestä tehdään ”Jeesuksen” paras ystävä ja uskollisin ja voimakkain opetuslapsi, jonka ”Jeesus” taivuttaa (!) ilmiantamaan hänet Kaifaalle. Kolmestakymmenestä hopearahasta ei tietenkään puhuta mitään, ei myöskään itsensä hirttämisestä (Juudastahan tarvitaan vielä hourekohtauksessa!).

Eikä Eminenssi tietenkään halua nykypolven enää kuulevan, että se meni ehtoollisella Juudaaseen ja sai Jeesukselta luvan kavaltaa hänet ylipapeille (Joh. 13:27). Juudas menee vain rakkaudesta (!)”Jeesukseen” ylipappien luo, jotta ”Jeesus” voisi uhrata henkensä ristillä. Hän on ainoa opetuslapsi, jolle ”Jeesus” saattoi ilmaista suuren salaisuutensa, muut olivat siihen ”liian heikkoja”.

Maria Magdaleena

Mustalle Eminenssille ei ole riittänyt se, että Jeesuksesta on elokuvassa tehty tavallinen, ja vieläpä heikko ihminen. Kun se nyt kerran on saanut tehdä uskonnollisen elokuvan Jeesuksesta, niin se on tehnyt sen kunnolla. Jeesuksesta on tehtävä myös syntinen ihminen.

Mikä sille voisikaan olla mieluisampaa kuin Jumalan Pojan kuviteltujen rakkaustarinoitten näyttävä esittäminen. Se tapahtuu nyt ensimmäistä kertaa elokuvan historiassa. Näyttämöllä se on tapahtunut jo aikaisemmin. Talvella 1977 esitti Münchenin kamariteatteri näytelmän, jonka tapahtumapaikkana oli bordelli. Siinä Kristukseksi pukeutunut bordelliasiakas liikuskeli näyttämöllä ristiä kantaen. Sama aihe toistuu tässä elokuvassa.

Surkuhupaisaa on lukea Kotimaan elokuva-arvostelusta, että rakkauskohtaukset esitettiin ”kauniisti ja hienovaraisesti.” Arvostelija jatkaa: ”Tietenkään se ei perustu suoranaisesti evankeliumeihin. Mutta evankeliumit ovat lopultakin suppea kuvaus Jeesuksen eräistä elämänvaiheista emmekä voi ajatella, ettei mitään sellaista tapahtunut, mitä ei Raamatussa kerrota.” Onpa kuin itse pääviettelijä olisi kirjoittanut nämä rivit. Onko meidän siis uskottava, että se stoori, jonka elokuva esittää ”Jeesuksen” ja Maria Magdaleenan rakkaustarinana, on epähuomiossa unohtunut pois evankeliumista?

Mainitsisin, että Barbara Hershey vaati itselleen Maria Magdaleenan osaa. Osa tehtiinkin mahdollisimman näyttäväksi. Maria on ”Jeesuksen” serkku, lapsuuden leikkitoveri ja nuoruuden rakastettu. Rakkaus kehittyy siihen pisteeseen, että elokuvan alussa ollaan jo nuorten hääjuhlassa. Se päättyy kuitenkin nolosti: ”Jeesus” lähteekin yht’äkkiä pois sanoen Marialle: ”Jumala ei sitä salli.” Maria vastaa: ”Mihin minä sitten joudun? Kukaan mies ei minua enää huoli.” Vihjaus on selvä: nuoret ovat olleet keskenään intiimissä suhteessa!

Vielä törkeämpi on kohtaus portoksi langenneen Marian talon pihasta vuotta, paria myöhemmin: pihalla istuu suuri joukko miehiä odottaen pääsyä Marian bordellin asiakkaaksi ja viimeisenä jonossa istuu ”Jeesus”. Muut miehet ja katsojat saavat sen kuvan, että hänkin on Marian asiakas. Kun hän sitten illan tullen lopulta pääsee Marian luo taloon tämän maatessa alastomana vuoteellaan, hän häkeltyy, pyytää anteeksi, että on saattanut Marian tähän alentavaan asemaan, ja pakenee jälleen.

Todettakoon vielä varmuuden vuoksi niille, jotka eivät ovin hyvin tunneevankeliumeja, että Maria Magdaleena mainitaan Uudessa testamentissa vain 12 kertaa ja aina Golgatan tapahtumissa tai Jeesuksen haudalla. Ainoa muu maininta on Luuk. 8:2:ssa, jossa kerrotaan, että Jeesus ajoi hänestä ulos seitsemän riivaajaa. Tämän perusteella hänestä ei saa huonomaineista naista millään, saati sitten Jeesuksen lapsuuden ystävää tai rakastettua.

Näin Jeesuksen pyhä elämä maan päällä on ryvetetty. Jos näillä kohtauksilla on tahdottu osoittaa, miten uljaasti filmin ”Jeesus” voitti sukupuoliset kiusauksensa, niin se on pelkkä trikki. ”Jeesushan” esitetään samanlaisena syntiä himoitsevana ihmisenä kuin me kaikki olemme. Hänen kieltäytymisensä siitä on ollut vain pakotettua ja teeskentelyä.

Syvimmältään hän on tahtonut syntiä, koska hän todellisuudessa on muitten ihmisten tavoin syntinen. Muutahan filmintekijät eivät väitäkään. Lankeemus ei tapahdu vasta ristin houreissa, vaan filmin ”Jeesus” on alusta alkaen vain langennut ihminen. Kazantzakisin romaanissa ”Jeesuksen” ”suojelusenkeli” sanoo hänelle ristiltä lähdettyä: ”Jumala on antanut minulle vapauden suoda sinun nauttia kaikesta ilosta, jota olet salaa elämässäsi ikävöinyt.” (s. 388)

Jeesuksen synnittömyys on aina meidän syntisyytemme tuomio. Niin kauan kuin Jeesus on synnitön ihminen, me emme voi millään puolustaa itseämme. Syyllisyytemme pysyy, samoin huono omatuntomme. Kun Jeesuksesta on saatu tehdyksi syntinen, voimme rauhoittua: yhtään synnitöntä ei ole, eikä siksi tuomiotakaan voi tulla. Kun Jeesuksesta annetaan väärä kuva, taustalla on aina syntisen ihmisen himo syntiin ja halu syntinsä puolustamiseen.

Raamattu sanoo, että hän ”oli kaikessa kiusattu samalla lailla kuin mekin, kuitenkin ilman syntiä” (Hebr. 4:15). Mutta on muistettava, että Jeesus ei ollut vain tosi ihminen, vaan myös tosi Jumala samassa persoonassa. Hänellä on kaksi eri luontoa, joita kuitenkaan ei saa sekoittaa toisiinsa eikä irrottaa toisistaan. Uskontunnustukset ilmoittavat tämän sanomalla, että Hän, joka on yhtä olemusta Isän kanssa, ”otti miehuuden Pyhän Hengen kautta neitsyt Mariassa ja tuli ihmiseksi” ja ”jumaluus on ottanut ihmisyyden itseensä.”

Tästä seuraa, että Jeesus ei kokenut inhimillisiä kiusauksiakaan vain ihmisenä vaan myös Jumalana eli Jumalihmisenä. Siinä Hän oli ainoalaatuinen eikä siis verrattavissa meihin. Pelkästään inhimillinen kuva Jeesuksesta – sellainen kuin filmin kuvitelma – on siksi yksipuolisuudessaan aina riittämätön, väärä ja valheellinen.

Sovituksen saattoi suorittaa vain Jumala ja synnitön ihminen. Jos Jeesus olisi langennut syntiin, edes ajatuksissaan, tai jos hänessä olisi ollut maaperää synnille eli himo, hän ei olisi voinut sovittaa syntisten syntejä. Ja vielä: ”Jumalan pelastussuunnitelma ei voinut olla sattuman varassa – on uskallettua puhua siitä, että Kristus olisi voinut langeta” (Tiililä).

Jeesus tuli taivaasta erityistä, vain hänelle annettua tehtävää varten: antaakseen tuon viattoman, puhtaan ruumiin edestämme syntiuhriksi Golgatan uhrialttarilla sovittaakseen meidät Isän kanssa. Jumala ei tule maan päälle perustaakseen perheen; Ristin kautta Hän tekee meistä Jumalan lapsia ollakseen Isämme.
”Senkaltainen ylimmäinen pappi meille sopikin: pyhä, viaton, tahraton, syntisistä erotettu ja taivaita korkeammaksi tullut” (Hebr. 7:26).

Sopiiko Hän meille? Ei näy sopivan! Pyhyys ärsyttää syntisiä!

”Inhimillinen, ei vain meidän kanssamme kiusattu, vaan myös meidän tavallamme langennut Jeesus ei voisi ketään pelastaa, vaan tarvitsisi itsekin sovittajaa. Siksi elokuvan esittämä Jeesus ei ole vain häpäisyä, vaan mikä pahempaa, se on eräs tapa riistää toivo aineellisiin ja henkisiin saasteisiin uppoavalta ihmiskunnalta.”
Tuon uhrin tahallinen esittäminen halventavalla ja häpäisevällä tavalla toteuttaa Hebr. 10:29:n: ”Kuinka paljoa ankaramman rangaistuksen luulettekaan sen ansaitsevan, joka tallaa jalkoihinsa Jumalan Pojan ja pitää epäpyhänä liiton veren, jossa hänet on pyhitetty, ja pilkkaa armon Henkeä!”

On sanottu: ”Synnillisimmät kaikista syntisistä ovat ne, jotka tekevät halveksituiksi ne välineet, joita Jumala käyttää pelastaakseen ihmiset.”

Herran ehtoollisen häpäisyä


Mustan Eminenssin vaikutusta näkyy muuallakin. Mainittakoon seuraavat kaksi kohtausta, jotka lienevät Scorsesen verta kohtaan tunteman aistiharhan vaikutuksesta syntyneitä. Saatana on aina valmis pilkkaamaan juuri puhetta Jeesuksen verestä, ristin mysteeriosta ja Herran ehtoollisesta.

Eräässä kohtauksessa ”Jeesus” tarttuu rintaansa ja vetää ulos verisen sydämensä! Kädet ojennettuina hän tarjoaa sitä opetuslapsilleen; veri tippuu sydämen aukoista. Tällainen makaaberi mielikuva on voinut säilyä vain niillä taikauskoisilla, jotka ottavat todesta roomalaiskatolisen kirkon kultin pyhästä sydämestä.

Samanlaista merkillistä mystiikkaa nähdään myös viimeisen ehtoollisen kuvauksessa: leipä ja viini muuttuvat opetuslasten suussa todella lihaksi ja vereksi! Pietari ensimmäisenä sylkäisee suustaan pois verisen lihan. Sen jälkeen muutkin tekevät pahoinvoivina samoin ja pyyhkivät veriseen suunsa puhtaaksi.


Viimeinen muokkaaja, jarrut pvm Pe Heinä 28, 2017 7:28 am, muokattu 3 kertaa

_________________
"Sillä sanoistasi sinut julistetaan vanhurskaaksi,
ja sanoistasi sinut tuomitaan syylliseksi."
Matteuksen evankeliumi
avatar
jarrut

Viestien lukumäärä : 1443
Join date : 24.10.2013

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Paavo Hiltusen tarkka analyysi Martin Scorsesen elokuvasta "Kristuksen viimeinen kiusaus"

Viesti  jarrut lähetetty Pe Heinä 28, 2017 7:25 am

Kenen asialla?

Jumalan pelastussanoman tuntevan pitäisi viimeistään Getsemanen kohtauksessa herätä havaitsemaan, kenen asioilla tässä oikeastaan liikutaan. Filmin ”Jeesus” kyselee siinä oikeaa Jeesusta matkien, onko ristinkuolema ainoa mahdollisuus vai voisiko hän välttyä katkeralta maljalta. Vastausta ei taivaasta tule, mutta jonkun ajan kuluttua ilmestyy ”Jeesukselle” enkeli kauniin 9-vuotiaan tytön muodossa ja ojentaa ”Jeesukselle” kärsimysmaljan juoden siitä ensin itse (Käsikirj. s. 74).

Käsikirjoituksen mukaan tämä ”suojelusenkeli” ei kuitenkaan ole evankeliumissa mainittu Jumalan enkeli, joka vahvisti oikeaa Jeesusta hänen ankarassa taistelussaan (Luuk. 22:43), vaan saatanan enkeli, sama joka erämaassa vakuutti ”Jeesukselle”, että tämä on Jumala (s. 40, 79, 98).

On vaikea uskoa, että entinen pappisseminaarilainen ei ymmärtäisi, mitä hän nyt on tekemässä. Hänen on täytynyt tietoisesti suostua tähän saatanan pilkkaan, jonka mukaan itse Jumala pelastuksemme valmistajana ja täytäntöönpanijana heitetään filmissä sivuun ja tilalle tuodaan saatana. Se siis onkin filmissä kuvatun ristin takana. Mutta silloinhan Pyhästä Rististä tehdäänkin valeristi! Muuta ”maljaahan” saatana ei tietenkään tarjoa, valehtelija kun on, eihän se omaa tuhoansa haluaisi. Siksi se itsekin saattoi juoda maljasta! Se ei ollutkaan kärsimyksen malja.

Tämä filmin salakavala tarkoitus saa vahvistusta siitä, että saatana on jo kerran aikaisemmin, vuonna 1978 Amerikassa esitetyssä elokuvassa ”Pääsiäistemppu” toiminut samalla tavoin. Jeesus esitettiin siinä petollisena vallankumouksellisena, joka suunnitteli valeristiinnaulitsemisen, jotta hänet tunnustettaisiin Messiaaksi. Elokuvaesitteessä sanotaan: ”Omana aikanaan häntä nimitettiin vallankumoukselliseksi. Nykyään häntä sanotaan Jumalan Pojaksi. Pääsiäistemppu, ihmiskunnan historian suurin salajuoni.”

Getsemane -kohtausta voidaan kuitenkin tarkastella myös Kaikkivaltiaan varoituksena. Hän ei sallinut omaa nimeään sekoitettavan tähän häpeälliseen stooriin. Tällaisena filmi on oikeastaan hyvin looginen: filmin ”Jeesus” ”tekee itse oman ristinsä”, kuten alussa totesin. Eihän hän lähtiessään esittämään pelastushistorian suurta tapahtumaa voi muuta ollakaan kuin saatanan eksyttämä, siltä toimeksiannon saanut, omaan tuhoonsa suistuva ihminen.

Suuri hämäys

Ennen kuin menemme tarkastelemaan ristin loppukohtausta pyydän lukijaa huolellisesti tutkimaan seuraavat Raamatun kohdat: Matt. 24:23 - 24, 2 Tess. 2:7 - 12 ja 1. Joh. 4:1 - 6.

Sanon uudelleen: emme ole tekemisissä tavallisen elokuvan kanssa. Kysymyksessä on yksi Raamatussa mainituista ”väkevistä eksytyksistä”. Tässä on työssä eksytyksen henki, jonka on ennustettu tulevan ”valheen kaikella voimalla” ja ”kaikilla vääryyden viettelyksillä” niille, jotka joutuvat kadotukseen, sentähden etteivät ottaneet vastaan rakkautta totuuteen, voidaksensa pelastua.

Ristillä riippuva väärä kristus eksyttää tässä, jos mahdollista, valitutkin. Tarvitsee vain lukea lehtien elokuva-arvostelut. Kaikki ne, kirkon virallista äänenkannattajaa myöten, ”antavat suuta Baalille ja polvistuvat hänen eteensä”. Kriittiset äänenpainot kuullaan vain ”vanhauskoisiksi” leimattujen uudestisyntyneitten kristittyjen taholta. Mutta olen tavannut uudestisyntyneitäkin, jotka ovat käyneet elokuvaa katsomassa eivätkä ole nähneet siinä mitään pahaa. Valitutkin eksytetään!

Se, mitä nyt kirjoitan, on minulle ilmoitettu niinä aamuhetkinä, jolloin pyrin saamaan selville totuuden kuullessani kaikkialta vain taputuksia ja yksimielisen kuoron: ”Mutta sehän oli vain unta, Jeesushan voitti kiusauksen!”

Älä anna minkään konsensuksen johtaa sinua harhaan! Melkein koko Saksan kansa seurasi Hitleriä 12 vuotta uutena messiaana! Älä aliarvioi saatanaa! Uskalla seistä vaikka yksin sen puolesta, minkä tiedät Jumalan puhuttelusta totuudeksi, kuten Elia seisoi yksin Karmelilla oman aikansa vääriä profeettoja ja Baalin pappeja vastassa. Nyt on viimeinen aika, samanlainen kuin Elian aikana.

Dalai Lama tuli ja hänetkin otettiin vastaan Helsingin Tuomiokirkossa, valtakunnan pyhäkössä. Mitä yhteistä on Scorsesen elokuvalla, Dalai Lamalla ja Cicciolinalla? Vastaus: kaikki kelpaa! Olemme hyvää vauhtia ajautumassa Antikristuksen johtamaan yleisuskontoon, jossa kaikki uskonnot ovat samanarvoisia ja moraalikin ojassa.

Raamattu antaa meille 1 Joh. 4:1 - 6:ssa selvän ohjeen harhaopin tunnistamiseksi. Ratkaisevaa on, onko kuvattu ”Jeesus” lihaan tullut Jumala vai ei. Jos näin ei ole asianlaita, tätä ”Jeesusta” ei ole kuunneltava. Raamatun ohje on selvä: 2 Joh. 9 - 11. ”Joka sanoo hänet tervetulleeksi, joutuu osalliseksi hänen pahoihin tekoihinsa.” Jokaisen uskovan, joka on mennyt elokuvaa katsomaan, on nyt syytä tehdä parannus ja pyytää anteeksi sitä, että on ollut tottelematon Jumalan sanalle.

Edellä on jo moneen kertaan todettu, että filmin ”Jeesus” ei ole Raamatun Jeesus. Hänen ristiinnaulitsemisensa ei sen vuoksi voi olla mikään todellista sovitusta kuvaava teko. Se ei myöskään ole saattanut tapahtua ajattelemattomuudesta tai ymmärtämättömyydestä. Se on otettu elokuvaan mukaan siksi, että se toimisi pahuuden verhona, eräänlaisena ukkosenjohdattimena tyynnyttämään totuutta vielä etsiviä.

Mustan Eminenssin todellisena tarkoituksena on ollut evankeliumin, ristin ja ylösnousemuksen kieltäminen sekä sen oman elämänfilosofian estoton julistaminen elokuvan keinoin. Saatana sai sen tilaisuuden, jota se oli kauan odottanut: sen sanoman julistajana esiintyy itse ”Jeesus”! Pidemmälle ei enää voi mennä! Jumalasta tehtiin saatana!

Tähän loistavaan saavutukseen, saatanan Suureen show’hun, se onnistui pääsemään siten, että se naamioi peräti puoli tuntia kestävän propagandansa ”uneksi” (dream), jota ”Jeesus” näkee riippuessaan ristillä tuskissaan vähän ennen kuolemaansa. Kun elokuvan nimenä on ”Kristuksen viimeinen kiusaus”, elokuvantekijät tarkoittavat kuvauksellaan väittää, että Jeesus Kristus olisi ristillä todella kokenut tällaista sielussaan, toisin sanoen, että hänellä olisi ollut tämänkaltainen saatanan loihtima kiusaus elää tavallisen ihmisen elämää ja kieltää kutsumuksensa, mutta että hän jonkun ajan kuluttua olisi tajunnut unen kiusaukseksi, pysäyttänyt kuvittelunsa ja siten voittanut kiusauksen.

Tästä valeristiinnaulitsemisesta ei kuitenkaan voi vetää mitään johtopäätöksiä oikean Jeesuksen ja oikean ristin suhteen. Kidutettu ihminen ei voi tuskissaan nähdä unia, saati sitten nauttia eroottisista fantasioista. Todellista Jeesusta, joka on Jumalihminen ei saatana voinut loihtia kuvittelemaan pyhässä sielussaan tällaista roskaa, oman itsensä ja kutsumuksensa kieltämistä edes unessa. Ajatuskin tällaisesta hourailusta on mahdoton ja rienaava.

Jeesuksella oli ristillä muuta tekemistä: maailman sovitus, meidän lunastuksemme ja vihollisen voittaminen. Hän ei suostunut juomaan sitä huumaavaa juomaa, jota sotilaat ristiinnaulituille tarjoavat kipujen lieventämiseksi, voidakseen selkein aivoin kohdata kuoleman ruhtinaan (Matt. 27:34). Hän ei vaipunut mihinkään transsiin, kuten evankeliumeja luettaessa havaitaan. Hänellä ei koskaan ollut mitään helpomman tien houkutusta, sellaisen ajatuksenkin hän oli aikaisemmin jyrkästi torjunut (Matt. 4:3 - 10, Matt. 16:22 - 23).

Hän ei kuunnellut ristin ympäriltä kuuluvia pilkkahuutoja: ”Auta itseäsi, jos olet Jumalan Poika, ja astu alas ristiltä” (Matt. 27:39 - 44). Hän rakasti niin paljon maailmaa, sinua ja minua – pilkkaajiakin – että hän ”hänelle tarjona olevan ilon sijasta kärsi ristin, häpeästä välittämättä, ja istui Jumalan valtaistuimen oikealla puolella” (Hebr. 12:2; ”tarjona olevan ilon sijasta” on käännetty myös edessään olevan ilon tähden”).

Tällaisen ajatuksen heittäminen keskelle Jumalan Pojan tuskallista kärsimystaistelua – kristinuskon ydintä, sen kaikkein pyhintä pelastustapahtumaa, voi olla lähtöisin vain saatanasta. Ihmisen mielikuvitus ei siihen veny! Saatana vihaa tätä tapahtumaa eniten, sillä siellä se kärsi musertavan tappion. Siksi se alati haluaa turhentaa ja tahrata Pyhän Ristin, vetää Jumalan Pojan alas ristiltä edes unennäyssä, kun se ei ole muuhun kyennyt.

”Visio”

Tarkasteltaessa sitten tätä ”visiota”, havaitaan, että kysymyksessä ei voi olla tavallinen uni. Se olisi sitä paitsi eräänlainen tulevaisuuden ennustus, ”profetia”, ”Jeesuksen” seuraavista 37 vuodesta, mikäli hän jättäisi ristin. Sen toteuttamistapa ja sisältö viittaavat siihen, että se on tarkoitettu sitä edeltäneen filmikertomuksen suoranaiseksi ja välttämättömäksi jatkoksi, jotta kertomus olisi täydellinen.

Uusi jakso on toteutettu samalla realistisella tekniikalla kuin muukin elokuva, sen erottaminen uneksi on vaikeata. Näin Musta Eminenssi sen on tarkoittanutkin: loppujakso on ymmärrettävä alussa esitetyn häpäisyn huipennukseksi. Siinä ”Jeesus” lopullisesti häpäistään sekä naissuhteissaan että suhtautumisessaan identiteettiinsä ja kutsumukseensa maailman vapahtajana.

Mitä ”Jeesus” näissä ”visioissa” kokee?

Ensiksi hän menee uudelleen hääjuhliin, nyt todella naimisiin Maria Magdaleenan kanssa. Seuraa rakastelukohtaus; Maria tulee raskaaksi, mutta myöhemmin hänet kivitetään kuoliaaksi (mikä viehättävä houkutus tämä Marian kauhea loppu voisi olla?).

Toiseksi hän menee sen jälkeen leskimiehenä toiseen avioliittoon Betanian Marian kanssa saaden hänen kanssaan kaksi tytärtä.

Kolmanneksi hän tekee huorin tämän toisen avioliittonsa aikana Martan kanssa ja saa tästä sivuvaimosta kolme lasta.

Eikö teistäkin tunnu siltä – tämän tyrmistyttävän stoorin kuultuanne – kuin sielunvihollinen menisi joskus innossaan liian pitkälle? Eikö nyt yksi kaunis avioliitto kunniallisen naisen kanssa olisi ollut tehokkaampi kiusaus kuin elää peräti kolmen naisen kanssa ja saada yhteensä viisi lasta, kuudennen kuolessa Maria Magdaleenan kohtuun! Tässä on nyt viholliselle ominaisella perusteellisuudella tehty Jeesuksesta seksuaalihurjastelija ja samalla tyydytetty murhanhimoakin (Joh. 8:44).

Mutta uneen kuuluu ennen kaikkea se, mistä lehdet vaikenevat, että Jeesus (=jälleensyntynyt Lasarus; vielä sekin oppi lisätään tähän sekavaan soppaan!) sanoo vuoteessa rakastellessaan Maria Magdaleenaa: ”Tämä on tie, jolla kuolevainen tulee kuolemattomaksi ja Jumala tulee inhimilliseksi. Minä olin niin typerä. Koetin löytää tien oman lihani ulkopuolelta. Nyt tiedän: nainen on Jumalan suurin teko. Minä palvon sinua. Jumala nukkuu sinun jalkojesi välissä.” (Käsikirj. s. 82).

Uni jatkuu yllättävällä tavalla: apostoli Paavali saapuu Betanian kylään ja saarnaa evankeliumia ristiinnaulitusta ja ylösnousseesta Jeesuksesta. Kuuntelijain joukossa istuu ”Jeesus”. Epäilemättä sangen mielenkiintoinen asetelma – joskin absurdi! Mutta kauheata on kuulla tämän ”Jeesuksen” kolme kertaa ärjäisevän Paavalille: ”Liar! (valehtelija). Minä olen Jeesus Nasaretilainen, Marian ja Joosefin poika. Minua ei koskaan ristiinnaulittu eikä koskaan nostettu ylös kuolleista. Minä olen samanlainen ihminen kuin muutkin. Miksi levität näitä valheita?”

Myös Paavalin sanoma vääristetään. Vanha kristinuskon vastustajien väite, että Paavali muka keksi evankeliumin, kuullaan nyt tässä elokuvassa ympäri maailmaa. ”Minä loin sen”, sanoo tämä väärä ”Paavali”. ”Jos on välttämätöntä pelastaa maailma ristiinnaulitsemalla sinut, silloin minä teen sen – ja nostan sinut ylös kuolleista, piditpä siitä tai et. Sinä voit jäädä pieneen taloosi.” Siis Paavali sepitti evankeliumin ja salli siksi oikean Jeesuksen jäädä elämään tavallisena ihmisenä. ”Jeesuksen” ”suojelusenkeli”, saatana, sanoo unen lopussa 70-vuotiaaksi ehtineelle miehelle: ”Olet tullut vanhaksi, nyt mennään” (kuolemaan).

Happy end


”Jeesus” palaa Paavalia kuuntelemasta huumaantuneena, heittäytyy Marian ja Martan käsivarsille ja sanoo: ”Älkää koskaan jättäkö minua. Olen onnellinen täällä.” Tähän filmintekijät ilmeisesti olisivat mielellään pekoraalinsa (tekeleensä) päättäneet. Siinä pn elokuvan todellinen happy end.

Libyan johtajan Muammar Gaddafin, joka kuulemma on tilannut 1000 videokopiota filmistä islamin eteenpäin viemiseksi Afrikassa, ei tarvitse tehdä muuta kuin leikata filmistä pois viimeiset pari minuuttia saadakseen käyttöönsä voimakkaimman propaganda-aseen, joka on koskaan esitetty kristinuskoa vastaan!

Reg Kennedy kertoo erään anglikaanisen lähetystyöntekijän Papuan Uudelta Guinealta kirjoittaneen hänelle, että tämä elokuva tekee tyhjäksi kirkon monien vuosien opetuksen. Hän lisää: ”Kasteesta ja ripillepääsystä ei tule paljon apua niille, jotka menevät uteliaisuudesta tätä elokuvaa katsomaan. Kirkolla ei ole montakaan niin vaikuttavaa keinoa kuvailla Jeesusta kuin tällä elokuvalla on.”

Tyhmyydessään ja maailman mielistelyssään eri maiden elokuvatarkastamot tarjosivat saatanalle sen valovoimaisimman mahdollisuuden esittää miljoonille ihmisille oman näkemyksensä Raamatun Jeesuksesta. Ainoa maa, joka ei ota vastaan elokuvaa on – Israel! Perustelu on mielenkiintoinen: ettei kristittyjä loukattaisi!

Takaisin ristille


Tähän saatanan elämänviisauden=hedonismin estottomaan julistukseen, maallisten ilojen ylistyslauluun, filmintekijät ovat sitten kristittyjen tyynnyttämiseksi ja miljardibisneksensä saamiseksi läpi lisänneet pari minuuttia filmiä – viedäkseen Jeesuksen takaisin ristille.

Mutta vielä siinäkin Jeesusta halvennetaan ja Juudaksesta tehdään sankari. Hän se on, joka Jeesuksen saa lopulta jättämään kotinsa ja palaamaan ristille. Juudas, kavaltaja, pannaan huutamaan ”Jeesukselle”: ”Kavaltaja! Sinun paikkasi oli ristillä. Mutta kun kuolema tuli, sinä pelästyit ja juoksit Marian ja Martan hameiden alle.” Asiat pannaan päälaelleen. Todella vaikuttava show!

Tätä unijaksoa ei ole sen kummemin kommentoitu maallisissa lehdissä. Kirkollinen lehti pitää sitä ”uutena, tuoreena näkökulmana.” Ja kun ”Jeesus” on unessa palannut takaisin ristille, herännyt siellä ja ymmärtänyt nähneensä saatanallisen kiusauksen sekä sitten huutanut ”Se on täytetty”, niin kaikki ovat niin, niin tyytyväisiä tähän ”suureen uskoa vahvistavaan elokuvaan”.

Pelkäänpä, että helvetin joukot nauravat makeasti ihmisten typeryydelle ja kirkon työntekijöitten hyväuskoisuudelle ja sanovat: ”Lankaan menivät! Näin me häpäisimme sen Jeesuksen kertakaikkiaan. Eläköön meidän suuri johtajamme!”

Filmintekijöitten uskonto

Miksi kukaan ei huomaa, että filmin ”Jeesuksen” kaikkien psykologian sääntöjen mukaan on täytynyt suostua sielussaan kiusaukseen voidakseen nähdä tällaista ja että hän yhtä ilmeisesti on nauttinut näkemästään? Miksi kukaan taputtajista ei myöskään huomaa kysyä: mikä on täytetty? Filmintekijöitten todellinen uskohan ei ole, että Jeesus Kristus täytti lain, toisin sanoen eli synnittömänä ja vanhurskaana elämänsä ja Jumalan Karitsana sovitti meidät viattomalla uhrillaan Jumalan kanssa.

”Jeesuksen” huuto ristiltä on viimeistä edellisenä Kazantzakisin romaanissa. Sen jälkeen tulee vielä yksi tärkeä lause, joka paljastaa koko huijauksen: ”Ja oli kuin hän olisi sanonut: – Kaikki on lopussa – kaikki alkaa jälleen.” Se kertoo Kazantzakisin uskonnon: se on jälleensyntyminen! Sehän käy ilmi siitäkin, että ”Jeesus” unessa Betaniassa muuttuu jälleensyntyneeksi Lasarukseksi! Tämä Kazantzakisin toivoton uskonto käy ilmi hänen muissakin kirjoissaan, erään romaanin nimikin on Ikuinen vaellus. Se näkyy myös Kazantzakisin hautapaateen kaiverretuista sanoista: ”En pelkää mitään – en toivo mitään – olen vapaa.”

Scorsese on omaksunut oppi-isänsä uskonnon jättäessään elokuvaan maininnan Lasaruksen jälleensyntymisestä ja ottaessaan elokuvansa tunnukseksi Kazantzakisin lauseen ”Jumala ei tahdo pelastaa meitä – me pelastamme Jumalan, taistelemalla, luomalla ja muuttamalla materian hengeksi.” Scorsese on myös panteisti. Elokuvassa ”Jeesus” sanoo: ”Kaikki on osa Jumalaa. Kun katson muurahaiseen, sen kiiltävään mustaan silmään, näen Jumalan.” (Käsikirj. s. 20)

Ei siis pitäisi ylistää tätä elokuvaa kristillisenä elokuvana vain siksi, että siinä sattuu esiintymään henkilöitä, joilla on Raamatusta otettuja nimiä. Filmintekijöiden todellinen elämänoppi sisältyy uneksi väitettyyn elokuvan jaksoon. Heidän todellinen käsityksensä Pyhästä Rististä ilmenee saatanan sanoista ristillä riippuvalle ”Jeesukselle”: ”Isäsi lähetti minut tänne.

Hän on armon Jumala, ei rangaistuksen. Hän sanoi: ’Pidä huolta hänestä.’ Hän on koetellut sinua ja on tyytyväinen. Hän ei tarvitse sinun vertasi. Seuraa minua.” (Käsikirj. s. 79) Tai sanoakseni saman Kazantzakisin romaanin sanoin: ”Oliko risti siis unta, ja naulat ja tuska ja pimenevä aurinko? Oli, unta se oli, unessa olet elänyt kaikki kärsimyksesi.” (s. 387)

Olisi pitänyt uskoa mitä Universalin oma mies, Tim Penland, jonka yhtiö palkkasi rauhoittaakseen uskovien kritiikin, sanoo arvostetun Time -lehden mukaan: ”Se (elokuva) on kaikkein vakavin erehdys, minkä yhtiö on tehnyt vuosikymmeniin.”

Mahtuuko Jumala filmille?

Tähän skandaaliin on jouduttu sen tähden, että rikottiin Jumalan ensimmäinen käsky: ”Älä tee itsellesi jumalankuvaa äläkä mitään kuvaa, älä niistä, jotka ovat ylhäällä taivaassa, …Älä kumarra niitä äläkä palvele niitä. Sillä minä, Herra, sinun Jumalasi, olen kiivas Jumala…” (2. Moos. 20:4, 5).

Marita Henriksson kirjoittaa US:ssa 14.9. naulan kantaan: ”Mahtuisiko Jumala laajakangasfilmille – oli filmi miten hyvässä ja hartaassa tarkoituksessa tehty, miten hyvin toteutettu tahansa? En osaa vetää rajaa siihen, kuvaako filmi Jeesuksen elämää historiallisesti oikein vai väärin. Ajatus Jumalan ainokaisesta pojasta filmitähden, maskeeratun, tekohikoilevan, miten tahansa hyvin eläytyvän esittämänä, tuntuu absurdilta. Vuorosanat käsikirjoittajan valitsemia, ohjaajan mieltymyksen mukaisesti tulkittuja.

Valkokangas läikehtisi hyvin lavastettuja ihmetekoja. Ehkä niitä jäisi pohtimaan, miten tuokin trikki on tehty. Eikö jo alkaisi tuntua, kuin ne ihmeet olisivatkin olleet tätä, mitä tepposet tässä? Eikö alkaisi mieltää Jeesuksen juuri tuollaiseksi kuin tuo näyttelijä? Kuvat ihminen ottaa herkästi vastaan enempiä pureksimatta. Tässä kai pahin latistus, virhe olisikin. Alkaisi tuntua kuin Jeesus olisi ollut vain sitä mitä tuo filmi esittää. Vaikkei filmissä olisi edes tuota poisvaadittua houreosuutta, silti: kankaalla keikkuva ihmisnukke. Kaukana pohdinta sanomastaan jota hän opetti.”

Teologisille pohdiskelijoille riittäkööt heidän aikakauslehtensä ja kirjansa ”uusien näkökulmien” esittämiseen, mutta epäilijöitä ja etsijöitä varten on olemassa Jumalan kirjoitettu sana, joka yksin voi herättää uskon Jeesukseen Kristukseen, Jumalan Poikaan (Room. 10:17). Elokuva on todistus siitä, että esittämällä omat kysymyksensä ja tarpeensa elokuvan keinoin annetaan vain tilaa Jumalan vastustajan propagandalle ja pilkalle.

Elokuvalla on ainakin se hyvä puoli, että se erottaa jyvät akanoista, ihmiset joutuvat ottamaan kantaa Jeesukseen ja paljastamaan itsensä, uskonsa ja epäuskonsa, rakkautensa tai vihansa. Elokuva on uskomme testi. Nytkin toteutuu Luuk. 2:3 – 4: ”Katso, tämä on pantu lankeemukseksi ja nousemukseksi monelle Israelissa ja merkiksi, jota vastaan sanotaan. ”



(Kirjoitus on korjattu ote Ari-kustannuksen vuonna 1988 julkaisemasta kirjasta)

http://www.kolumbus.fi/paavo.hiltunen/teemoja/scorsese.htm

_________________
"Sillä sanoistasi sinut julistetaan vanhurskaaksi,
ja sanoistasi sinut tuomitaan syylliseksi."
Matteuksen evankeliumi
avatar
jarrut

Viestien lukumäärä : 1443
Join date : 24.10.2013

Takaisin alkuun Siirry alas

Näytä edellinen aihe Näytä seuraava aihe Takaisin alkuun

- Similar topics

 
Oikeudet tällä foorumilla:
Et voi vastata viesteihin tässä foorumissa