Vapaasana
Haku
 
 

Näytä tulokset:
 

 


Rechercher Tarkennettu haku

Viimeisimmät aiheet
» Sinä sanot: "Mutta Hän ei ollut viisas valitessaan minut...
Pe Marras 17, 2017 10:40 am kirjoittaja Stiina

» Nettikirja/ C. H. MacIntosh/ Ei enää syntiä
Pe Marras 17, 2017 10:29 am kirjoittaja Stiina

» Rekisteröitymisvaikeuksia Vapaasanalle
Pe Marras 17, 2017 9:01 am kirjoittaja jarrut

» Jos minulla olisi armo sinä hetkenä
Pe Marras 17, 2017 8:33 am kirjoittaja jarrut

» Saako vai eikö?
Pe Marras 17, 2017 6:01 am kirjoittaja Vierailija

» Kristuksen täydellinen ja kertakaikkinen uhri
To Marras 16, 2017 10:20 am kirjoittaja jarrut

»  Gud varnade för företagstänkande i församlingen
To Marras 16, 2017 10:17 am kirjoittaja jarrut

» Mistä voisi valittaa
Ke Marras 15, 2017 12:10 pm kirjoittaja Stiina

» Katalonialaisille anneta vapautta
Ke Marras 15, 2017 11:46 am kirjoittaja Stiina

Marraskuu 2017
MaTiKeToPeLaSu
  12345
6789101112
13141516171819
20212223242526
27282930   

Kalenteri Kalenteri

Yhteistyökumppanit

Turkka Aaltonen// Kristityn näköinen mies//Kristityn vai Kristuksen kasvu

Näytä edellinen aihe Näytä seuraava aihe Siirry alas

Turkka Aaltonen// Kristityn näköinen mies//Kristityn vai Kristuksen kasvu

Viesti  arkikalusto lähetetty Ma Loka 16, 2017 2:01 pm


KRISTITYN VAI KRISTUKSEN KASVU



OPIN ALKEET


Kristillisyyden järjestelmään kuuluu oleellisesti oppi, joka antaa sille raamit. Se onkin opin tehtävä. Oppi itsessään ei ketään pelasta, ei myöskään se, että hallitsee opin hyvin. Kristillisyyden historia osoittaa opin merkityksen vaihdelleen huomattavasti eri aikoina. Oppia on korostettu eri lailla. Opittomuuden aikoina on vaivuttu anekauppaan, kohtalouskoon ja ennaltamääräämiseen, taikauskoon, pelkoihin ja hulvattomiin lihan tekoihin. Puhdasoppisuuden aikoina taas oppi on noussut yli Kristuksen Hengen ja Jumalan sanaa on tulkittu kuin lakikirjaa. Ikäviä piirteitä kristillisyyteen on tullut silloin, kun oppi on yritetty sovelluttaa vallitsevan ajan ja yhteiskunnan toiveitten mukaan. Oppi itsessään kun on muuttumaton niinkuin Jumalan sanakin.

Ristiriitoja on syntynyt opin miesten ja uskon miesten välille. Ahtaasti oppia tulkitsevat ovat pyrkineet kautta
aikojen tukahduttamaan Pyhän Hengen seurakunnan elämästä. Puhtaan opin tulkitsijat ovat lyöneet surutta eksyneitä. Kylmä opillisuus on tappanut rakkauden, oppia on sovellettu kuin ei olisi ollenkaan olemassa Uutta Liittoa. Hengettömät kristityt ovat jakaneet määräyksiä ja velvollisuuksia kuin fariseukset. Kristityt eivät ole aina käsittäneet, että oppi on liikennemerkit, mutta Kristus on itse tie pelastukseen!Kun mies tulee uskoon, hänelle kirkastuu Kristuksen evankeliumi. Hän ryhtyy lukemaan Raamattua tosissaan, rukoilee hengessä ja osallistuu seurakunnan toimintaan.

Sitten hän havaitsee eräänä päivänä, että kristillisyyteen kuuluu oleellisesti oppi. Samalla hän huomaa, että oppikorostuksia on lukuisia ja juuri oppi on se, josta riidat usein syntyvät. Mies tuskastuu ja kärsii suunnattomasti. Hän rukoilee ja toivoo, että kaikki Herran omat voisivat olla yhtä ja sopuisat. Mies haluaa olla perillä, mistä puhutaan tai mitä ajatellaan kirkossa. Niin hän perehtyy oppiin, tunnustukseen ja katekismukseen.

Kristillisyyden alkeet tuntuvat hänestä melko helpoilta ymmärtää. Kunnes hän törmää toiseen kristittyyn, joka esit- tää poikkeavia näkemyksiä ja Raamatun tulkintoja. Mies kärsii tilanteesta. Hän rukoilee, lukee ja keskustelee. Tuskaisena mies ajattelee jo uskosta luopumista. Mutta kuin taivaan vastauksena hän lukee: "Jättäkäämme sentähden Kristuksen opin alkeet ja pyrkikäämme täydellisyyteen, ryhtymättä taas uudestaan laskemaan perustusta: parannusta kuolleista töistä ja uskoa Jumalaan, oppia kasteista ja kätten päällepanemisesta, kuolleitten ylösnousemisesta ja iankaikkisesta tuomiosta. Ja niin me tahdomme tehdä, jos vain Jumala sallii" Hebr.6:1-3.

Niin miehelle selviää, ettei sovi jäädä piehtaroimaan opin alkeisiin, vaan pyrkiä eteenpäin. Tarkemmin ajateltuaan mies huomaa, että monet hänen tuntemansa kristityt sotkevat juuri tässä suossa. Kristuksen asema kasvaa huikeasti miehen silmissä. Hänestä Kristus yhtäkkiä onkin paljon suurempi kuin oppi ja alkeet. Ne kun ovatkin olleet vain tarkoitetut kertomaan hänestä, joka on, on ollut ja on tuleva. Suunnan tarkistus on tietysti paikallaan, mutta toista on tuntea Jeesus - tie, totuus ja elämä.

Mies ajattelee juutalaisia, jotka ovat jääneet vain oppinsa varaan. Häntä säälittää heidän innokkuutensa ja voimattomuutensa. Ihmiset, jotka luulevat tuntevansa Jumalansa oppinsa pohjalta, ovatkin nähneet vain hänen jalanjälkensä. Pimeän keskiajan armonvilahdukset saivat oikeaoppisten tuomion. Ihmeellistä, että Kristusta ei sittenkään tunnettu, vaikka hänen sanaansa luettiin tarkasti? Mutta mies on varma, että Pyhä Henki on halunnut kautta aikojen ilmoittaa Kristuksen nöyrille, lapsenmielisille ja pelastusta etsiville.

Ne, jotka ovat olleet oman viisautensa varassa ja siten oppia tutkineet ja tulkinneet, ovat jääneet auttamattomasti armon ulkopuolelle. Kun kristitty mies on ollut uskossa kauan, huomaa hän, kuinka vähän opin alkeet sittenkin ovat vaikuttaneet hänen elämäänsä. Kristus on ollut uskollinen ja armollinen häntä kohtaan. Se on jotain. Kristus on kuljettanut elämän matkalla, ollut hänen kanssaan. Mies on huomannut tulleensa yhä huonommaksi, syntisemmäksi, mutta Kristus on tullut suuremmaksi, armollisemmaksi. Miehen Kristus ottaa hänet virheineen vastaan.

Miehen Kristus rakastaa edelleenkin koko syntistä maailmaa, maailmaa joka ei ymmärrä oppia tai jopa ymmärtää sen paikoin väärin.

KRISTILLINEN PERINNE

Kristillisyydellä on juurensa. Emme ole luomassa mi- tään uutta, emme myöskään säilyttämässä vain vanhaa, vaan elämällä Kristuksen armoa ja totuutta nykypäivässä. Ympäröivä maailma on peilinä, miten tehtävässä on onnistuttu. Kristillinen perinne ei ole kirkkojen vaalimista museoina. Tarkoitus ei ole myöskään keskittyä kuvien, tekstiilien tai historiallisten paikkojen palvomiseen. Perinteen vaaliminen ei ole kuolleen uskon palvontaa tai muotoseikkoihin rajoittumista.

Mies kristittynä kiinnostuu yleensä ensin kristillisestä perinteestä. Häntä viehättää musiikki, taide ja tieto siitä, mitä aiemmin on kirkon historiassa tapahtunut. Kahlattuaan 200 vuotta oman maamme kirkkohistoriaa ja eri vaikuttajien elämän kuvauksia, mies haluaa mennä syvemmälle. Hän löytää pietismin, puhdasoppisuuden ja uskonpuhdistuksen ajat. Varhaisempi aika vie hänet katolisen kirkon eri ilmenemismuotoihin. Viimein mies on marttyyrien ajassa ja vihdoin apostolien ja alkukirkon vaiheissa.

Raamatun kertova sanoma hätkähdyttää miehen, miten elävää, todellista ja yksinkertaista se onkaan?! Mutta samalla mies alkaa suorittaa vertailua oppimansa historian, nykyajan ja Raamatun välillä. Hän on aivan pyörryksissä havainnoistaan. Miten kristillisyys onkin osattu koteloida tällaiseksi, hän ihmettelee. Elävä kristillisyys on kaikkina aikoina pyritty tehokkaasti hävittämään seurakunnasta. Jäljelle ei ole jätetty kuin kuoret - tätä he sanovat perinteeksi?

Kristitty mies kaipaa Kristusta. Hänen olemassaolon kysymyksekseen tulee: Missä on Raamatun Kristus? Tämän kysymyksen kanssa mies on jo vähällä erota kirkosta. Mutta sitten hän ajattelee, että mihin sitten menisi? Eikä hän tiedä, mistä voisi paikallistaa Kristuksen, Herrahan asuu ihmistensä sydämissä. Mies käy välillä hyvinkin tuskaisena ja kuunneltuaan yhä useampia mielipiteitä, hän joutuu vain enemmän ym- mälle. Aina Raamattua lukiessaan hän kokee syvää rauhaa ja levollisuutta.

Sitten hän löytää sydämen perinteen, joka onkin kristillisyyden punainen lanka. Mies ilahtuu, usko onkin ollut koko ajan lähellä. Hänen suunsa todistus on ollut hänen sydämessään ja sydän on ollut kiinni Kristuksessa, Jumalan elävässä sanassa. Tämä on perinteen säilyttämistä. Kysymys ei olekaan muotojen tai rakenteiden hallitsemisesta, vaan kiinnittymisestä Kristukseen. Mies on niin onnellinen, hän- kin on osa kristillistä perinnettä.

"Mutta se, joka lujittaa meidät yhdessä teidän kans- sanne Kristukseen ja joka on voidellut meidät, on Jumala, joka myös on painanut meihin sinettinsä ja antanut Hengen vakuudeksi meidän sydämiimme" 1.Kor. 1:21-22. Kristus on kristityn miehen perinne. Mikä voisi ollakaan yhtä arvokasta, jonka hän tahtoisi lahjoittaa muillekin? Tai mitä mies ensisijaisesti antaisi toisille pakanoille, juutalaisille, syntisille, ahdistetuille ja syyllisille?

Aikanaan mies huomaa, ettei kysymys olekaan siitä, miten hyvin hän osaa säilyttää kristillisen perinteen; Vaan Kristus itse säilyttää itsensä uskovien sydämissä. Herra itse ilmoittaa itsensä jokaiselle ajalle, jokaiselle ihmiselle. Jo- kainen joutuu törmäämään Jeesukseen. Kristillinen perinne on Kristuksen ilmestymistä miehelle. Jumalan ainoa Poika, elävä Sana, astuu miehen sydämeen johtamaan ja hallitsemaan; ja mies pyrkii kaikin tavoin huolehtimaan siitä, että Herra saisi elää hänessä.

Mies näkee uskon silmin, että kaikki näkyvä voidaan kristillisyydestä romuttaa, muuttaa, hävittää, pilata, sotkea, tuhota, vangita, alistaa ja pilkata, mutta Kristus elää ja Kristuksessa säilyy perinne hamaan taivaaseen.

KIRKKO JA HERÄTYSLIIKE

On ihmisiä, jotka eivät tiedä kirkon juurista paljon mi- tään. Sitten on toisia, jotka ajattelevat, että kirkko suhtautuu jokaiseen aikaan ja kulttuuriin mukautuvasti. On myös niitä, jotka pitävät kirkon muuttumattomuutta välttämättömänä. On ihmisiä, jotka ovat syntyneet jonkun herätysliikkeen helmaan ja omaksuneet sen sanakäänteet, oppikorostukset ja laulukirjan. Löytyy sellaisia ihmisiä, jotka eivät tunne liikkeensä juuria ja historiaa lainkaan. Mutta on myös niitä, jotka eivät ole minkään liikkeen lapsia Kristitty mies joutuu vääjäämättömästi tekemisiin eri herätysliikkeitten kanssa kirkon vaikutuspiirissä. Hän joutuu ottamaan kantaa niihin, hän joutuu suhteuttamaan itsensä niiden julistukseen ja painotuksiin.

Joskus miehen on vaikea ymmärtää niin erilaista ja monenkirjavaa mielipiteitten vaihtoa, mitä kirkollisessa elämässä käydään. Se ärsyttää ja kiusaa, jopa vihastuttaa häntä. Hän tarttuu kynään ja ilmaisee kantansa. Vähitellen hän väsyy esittämään näkemyksiään muille, jotka ovat hänestä kiinnostuneita vain vastustajana.

Mies unelmoi nuorena kristittynä yhdestä Kristuksen laumasta maan päällä. Hän toivoo eräänä päivänä toteutuvan sellaisen kirkollisen tilanteen, jossa tunnustuksen pohjalta olisi yhteys jäsenten välillä. Mutta pian hän huomaa, ettei se ole mahdollista. On niin paljon olemassa katteettomia sanoja ja kristillisyyttä, joka ei tahdo uskoa, mitä se opettaa ja tunnustaa. Samalla mies huomaa, että johtajat merkitsevät ihmisille enemmän kuin Raamattu.

Joskus miehestä tuntuu, että kirkko on luopunut jo lähes kokonaan kristillisyydestä. Silloin hän on innokkaasti kannattamassa herätysliikettä, jonka hän kokee opettavan, tunnustavan ja edistävän juuri oikeaa Raamatun tulkintaa. Kun aika kuluu, mies kääntää joskus kelkkansa: Herätysliike tuntuu aivan liian rajoittavalta ja kirkko taas antaa hänelle avaruutta ajatella ja hengittää. Sitten mies kohtaa uudelleen Kristuksen, Herran joka kertoo miehelle perustaneensa maan päälle seurakunnan. Seurakunta kantaa Herran nimeä ja elää hänen Hengestään. Kristus kertoo miehelle, kuinka hänetkin on sysätty ulos kirkostaan monta kertaa sen historian aikana. Mutta yllätyksekseen mies kuulee, että myös väkevissä herätyksissä syntyneet liikkeet ovat karkottaneet hänet ulos!? Mies kuulee Herran edelleen rakastavan kirkkoa ja sen liikkeitä. Kristus vie miehen Golgatalle ja tyhjälle haudalle, jossa miestä vahvistetaan seurakunnan olemassaolon perusteista.

Miestä hävettää koko kristikunnan puolesta. Hän käy rukoilemaan sille armoa. Mies kokee olevansa yksin koko kirkon puolestapuhuja. Ja Herran ääni kuuluu: "Sinä sanot: Minä olen rikas, minä olen rikastunut enkä mitään tarvitse; etkä tiedä, että juuri sinä olet viheliäinen ja kurja ja köyhä ja sokea ja alaston. Minä neuvon sinua ostamaan minulta kultaa, tulessa puhdistettua, että rikastuisit ja valkeat vaatteet, että niihin pukeutuisit eikä alastomuutesi häpeä näkyisi ja silmävoidetta voidellaksesi silmäsi, että näkisit. Kaikkia niitä, joita minä pidän rakkaina, minä nuhtelen ja kuritan; ahkeroitse siis ja tee parannus" Ilm.3:17-19.

Mies vapisee, hän näkee ulosheitetyn Kristuksen, nöyrän Jumalan Pojan, joka vielä puhuu omilleen. Mies näkee käden ojentuvan kolkutukseen. Se on haavoitettu käsi, siinä on arpi - naulan jälki. Koputus on herkkä, ystävyyttä tarjoava, etsivä ja odottava. Voiko Herra todella tulla, haluaako hän, välittääkö Kristus todella heistä? Jälleen kuuluu ääni: "Katso, minä seison ovella ja kolkutan; jos joku kuulee minun ääneni ja avaa oven, niin minä käyn hänen tykönsä sisälle ja aterioitsen hänen kanssaan ja hän minun kanssani".

Mies haluaisi avata yksin koko kirkon suuren oven. Hän haluaisi repiä saranoiltaan herätysliikkeitten veräjät. Hän haluaisi Herran tulevan heidän joukkoonsa ja olla mukana,kun Herra tulee aterialle heidän kanssaan.

Turkka Aaltonen https://docs.google.com/file/d/0B4PqzDdHptkTWkxXSXR3Q3hycTQ/edit


Viimeinen muokkaaja, arkikalusto pvm Pe Loka 20, 2017 3:11 pm, muokattu 2 kertaa

arkikalusto

Viestien lukumäärä : 541
Join date : 21.11.2013

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Turkka Aaltonen// Kristityn näköinen mies//Kristityn vai Kristuksen kasvu

Viesti  arkikalusto lähetetty Ma Loka 16, 2017 2:14 pm

LAIN POLTTAMAT

Uskonnollisuus on orjuuttanut lukemattomia ihmisiä kautta aikojen. Erilaiset säännöt, määräykset ja hyvääkin tarkoittavat ohjeet ovat tehneet ihmisistä ohjelmoituja, sieluttomia lain täyttäjiä. Jatkuvan vaatimuksen paineessa päreet palavat, mies kokee olevansa syyllinen, altavastaaja ja aina velassa. Mies koettaa poistaa pahanolon tunnetta painamalla lisää kaasua. Ylikierroksilla vain on se huono puoli, että kone kuumenee liikaa. Sielu rassaantuu ja on selvästikin voitelun ja huollon tarpeessa. Mutta mies lisää vain vauhtia. Hän arvostelee kaikkia ja kaikkea. Hän näkee enemmän piruja kuin enkeleitä. Valon pilkahdukset ovat vain ajottaisia. Tässä kisassa sankareita ovat vain voittajat ja heitä on vähän.

Joskus mies tuntee elämänsä olevan kuin yhtä oikeudenistuntoa: Aina on joku sormi osoittamassa häneen. Hän on kuin mikäkin sijaiskärsijä ja syntipukki. Vaimo, lapset, anoppi, naapuri, esimies, uskonveli, poliisi, palomestari, verolautakunta, lääkäri, tuomari ja pappi syyttävät häntä. Mies on kiusaantunut ja loppuunpalanut. Uskonveljistä tulee miehelle koetinkivi. Hän tahtoisi miellyttää heitä, olla ystävä, veli ja lähimmäinen. Mutta monet asiat vaativat häntä olemaan erimieltä. Raamatun sana on kuin kaktuksen piikki, joka vaatii tulla huomatuksi ja on terävä - eri mieltä yleisen mielipiteen kanssa.

Kristitty mies tietää, mitä on palaa Herran tulta. Hän on kokenut jaksoja, jolloin kaikki on tuntunut onnistuvan, järjestyvän, loksahtavan paikalleen. Mies on kokenut Kristuksen rakkauden tulen lämpöä, armon kantavuutta. Mutta kun tuli on hiipunut, mies tuntee etääntyneensä Jumalasta. Kuva on muuttunut ja mies haluaisi entiset ajat takaisin. Mutta nyt hän ei tee niinkuin ennen. Hän ei mene Kristuksen luo tyhjänä, avuttomana, voimattomana; Ei, mies luo uudistusohjelman. Hän kerää aineistoa, jonka järkensä pohjalta valitsee, kyselee neuvoja ihmisiltä ja alkaa luottaa yhä enemmän itseensä ja kokemukseensa.

Aikansa mies jaksaa sisukkaasti, kunnes hänen uskonsa on kuin pohjaanpalanut kaurapuuro - kuiva, musta, pahan hajuinen ja makuinen, ikävä katsella, eikä sitä voi suositella kenellekään. Silloin mies kuulee Kristuksen äänen läheltään. Mies ei kuulekaan uusia käskyjä, ei vaatimusten viidakkoa. Kristus puhuu itsestään, kärsimisensä vaiheista ja lain täyttämisestä.

Mies löytää Kristuksen puheen myös Vanhasta Testamentista. Sieltä Kristus vie hänet Vuorisaarnaan. Siellä mies löytää vielä suuremman lain. Kristuksen ääni kohoaa, hän puhuu lain antajan ja armon julistajan sanoja. Mies tuntee itsensä pieneksi, hänellä ei ole mitään sanottavaa. Koko hänen kristillisyytensä näyttää pelkältä lain täyttämiseltä ja pisteiden saalistamiselta.

Mies huomaa tulleensa paljon ohutnahkaisemmaksi. Hän ei kestä enää samalla tavoin koettelemuksia, kolauksia ja tönimistä. Hän on matkalla haavoittunut kulkija, joka kaipaa hoivaa ja voidetta vammoilleen. Hän on Jerikon tien kulkija, jonka Laupias samarialainen saa taas nostaa ratsunsa selkään. Hän on puusta pudonnut Sakkeus, ihmisten halveksima, mutta Kristuksen armahtama. Hän on Nikodemus, joka ei pohdinnoistaan huolimatta päässyt juutalaisuutta pitemmälle, mutta joka löysi Golgatan Jeesuksessa rauhan.

"Sillä minä olen lain kautta kuollut pois laista, elääkseni Jumalalle. Minä olen Kristuksen kanssa ristiinnaulittu, ja minä elän, en enää minä, vaan Kristus  elää minussa; ja minkä nyt elän lihassa, sen minä elän Jumalan Pojan uskossa, hänen, joka on rakastanut minua ja antanut itsensä minun edestäni" Gal.2:19-20. Miehen ystävätkin huomaavat tapahtuneen muutoksen.

Toiset pitävät sitä huonona, toiset selvänä armon merkkinä. Mutta mies ei enää ole niin riippuvainen ihmisistä ja heidän sanomisistaan. Hän on löytänyt toisenlaisen Kristuksen. Ennen hänen uskonnolliset yrityksensä kilpistyivät Raamatun jyrkkiin ja tyrmääviin sanoihin.  Nyt mies on armahdettuna onnellinen, vaikka löytääkin itsensä jatkuvasti Raamatun lehdiltä kaikkein huonoimpien ja syntisempien rinnalta- vertaisenaan. Kristus on hänen puolustajansa.

SIELULLINEN JA HENGELLINEN

Yleisesti puhutaan henkisistä arvoista, ihmisen sielullisesta, persoonallisesta panoksesta. Jumalan luomistyön serauksena jokainen ihminen on, ei vain näköinen, vaan myös sisäisesti erilainen. Ihminen on yksilö, tunne-, tieto- ja tahtoihminen. Mieskin on yksilö ja hänestä huomataan se varsin nuorena. Hänen kiinnostuksensa ja taipumuksensa riippuu hänen sielustaan. Samoin ajattelevat löytävät toinen toisensa, sielunelämä ryhmittelee ihmisiä. Kristitty mies huomaa, että Jeesuksessa syntyy uusi perheyhteys ja niin täysin erilaiset sielut löytävät toisensa ja keskinäisen yhteyden. Raamattu, apostolinen opetus sen mukaan, yhteinen rukous, ehtoollinen ja seurakunta luovat kehykset uudelle elämälle.

Kun kristillisyys on elävää, on siinä Pyhä Henki eläväksi tekijänä ja voiman antajana. Silloin ei puhuta eikä ajatella niinkään sielujen eroavaisuuksia. Kun usko alkaa hiipua ja Henki sammua, niin tilalle tulevat lihan teot ja sielullisuus astuu herraksi. Mies joutuu itsekin kamppailemaan sielun ja hengen voiman välissä. Hän tuntee joskus syvää voimattomuutta, kun sielu jatkuvasti johtaa. Samalla hän kuulee hiljaisen Hengen äänen sydämestään, joka tahtoo neuvoa häntä elämän tietä Kristuksen luokse.

Joskus mies yksinkertaisesti sotkee sielun ja hengen teot ja tekee sentähden vääriä johtopäätöksiä. Mutta sitten hän huomaa avun Raamatussa: "Jumalan sana on elävä ja voimallinen ja terävämpi kuin mikään kaksiteräinen miekka ja tunkee lävitse, kunnes erottaa sielun ja hengen, nivelet sekä ytimet ja on sydämen ajatusten ja
aivoitusten tuomitsija" Hebr.4:12. Niin mies tahtoo usein tarkistaa missä mennään, niin omaa kristillisyyttään kuin seurakuntaa kuin koko kirkkoakin.

Kristus ei kuitenkaan hylkää miehen sielua tarpeettomana pois; Ei, vaan hän tahtoo hallita ja johtaa miehen sielua. "Pyrkikää juuri sentähden ahkeruudella osoittamaan uskossanne avuja..." 2.Piet.1:5. Miehen ominaisuudet ovat sopivat Kristuksen käyttöön. Joskus mies törmää toisiin kristittyihin, kun ilmenee, että sielullisia ilmiöitä ryhdytään pyhittämään Hengen töiksi. Mies nousee jyrkästi vastustamaan sellaista. Hän haluaa olla raamatullinen uskossa ja elämässä. Murheekseen mies huomaa, ettei Raamattu kuitenkaan vakuuta kaikkia kristittyjä ja että elämän ratkaisuja rakennetaan usein sanan vastaisesti. Toiset hänen ystävistään katuvat vilpittömästi sielullisia tekojaan, mutta toiset ovat kovia kuin kallio, eivätkä myönnä syntejään.

Yhä uudelleen mies tulee Kristuksen luo oman sielunsa kanssa. Joskus hän ajattelee, ettei Herra jaksa enää häntä armahtaa ja jatkuvasti ymmärtää? Mutta iloisena hän kuitenkin huomaa kuinka Jeesus ottaa luoksensa ja lahjoittaa pyhän verensä kautta puhdistuksen omantunnon vaivoihin. Kun mies lukee Raamattua, löytää hän sieltä sielullisia ihmisiä. He tekevät juuri kuin hän, ovat inhimillisiä ja tekevät virheitä. Mies kokee syvää rauhaa huomatessaan, ettei olekaan erilainen kuin muut.

Suurin löytö miehelle on kuitenkin sielullisen ihmisen Kristus. Armahtaja kohtaa syntisiä ja erehtyviä ihmisiä. Monet miehet saavat omassa sielussaan kuulla Kristuksen äänen. Jeesus puhuu ihmisen kieltä. Jumala on tullut alas, eikä ole odottanut löytävänsä täältä mitään hyvää, vain kuloaluetta, poltettua maata, rikkaruohoja, kitukasvuisuutta ja orjantappuroita.

Itsensä tyhjentänyt Kristus osoittaa armoa tyhjälle ihmiselle. Sielultaan haavoitettu Kristus hoitaa rikkinäisiä sie- luja terveeksi. Murheellinen Kristus lohduttaa ahdistuneita. Suuntaa vailla olevia hän vie kädestä pitäen. Kristus on ainoa hengellinen ja ainoa, joka hengelliseksi tekee ja hengellisyyttä jakaa.


alleviivaukset /arkikalusto/

--jatkuu--

arkikalusto

Viestien lukumäärä : 541
Join date : 21.11.2013

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Turkka Aaltonen// Kristityn näköinen mies//Kristityn vai Kristuksen kasvu

Viesti  arkikalusto lähetetty Ke Loka 18, 2017 6:44 am

OMAVANHURSKAS JA USKONVANHURSKAS

Lutherin suuri löytö Raamatusta oli aikoinaan uskon kautta ihmisen hyväksi luettava lahjavanhurskaus - eli Jumalalle kelpaavaksi julistaminen. Suomalainen mies ymmärtää luonnostaan vain tekojen vanhurskauden eli oma- vanhurskauden. Se on luonnollinen, johdonmukainen päättelyn tulos. Onhan aivan hullua, että ihminen tehdään jumaliseksi pelkän uskon kautta! Mutta mies ei ole ensimmäinen, joka tätä ihmettelee. Vuosisatojen aikana ovat lukemattomat ihmiset törmänneet samaan ongelmaan tai onneen. Kun kirkkojen johtajat eivät ole osanneet lapsenomaisesti Jeesusta kohdata uskossa, on synnytetty mitä ihmeellisimpiä pelastumisen malleja.

Kristitty mies lukee Raamatusta: "Vanhurskas on elävä uskosta" Room.1:17. Vaikka näin sanotaankin, alkaa mies pian ajatella, että kyllä sitä jotakin pitää tehdäkin. Pelastus on vielä tuoreena hänen muistissaan. Silloin hän pääsi omistamaan armon ilman omaa ansiotaan. Mutta kun aikaa kuluu, uskoo mies, että pyhittyminen on jätetty hänen vastuulleen. Niin mies kadottaa uskonvanhurskauden ja siirtyy omavanhurskauden vaikealle tielle.

Vuodet kuluvat ja mies laskee rukouksiaan, kirkossa  käyntejään, uhraamistaan, todistustaan, palvelujaan,
omastaan luopumista, ruumiin ja sielun vaivojaan työssä. Seuraavassa vaiheessa miehestä tulee puhdasoppinen. Hän on ymmärtävinään Raamatusta varman ja oikean opin - paremmin kuin muut. Ongelma tulee, kun mies alkaa luottaa enemmän Raamattunäkemykseensä kuin Kristukseen. Samalla mies luottaa enemmän kirkkoon kuin kirkon Herraan.

Tämä omavanhurskauden malli saa aikaan, että hän nostaa mielessään itsensä muiden yläpuolelle. Hän ei
olekaan enää niin huono kuin nuo, jotka ymmärtävät väärin. Kristillisyyden muoto, liturgia, karismaattisuus, ortodoksia, tavat ja fraasit pyrkivät tulemaan miehelle vanhurskaudeksi. Mutta niistä ei tule rauhaa. Kerran miehen usko romahtaa. Väsynyt yrittäjä uupuu. Miehen vanhurskaudesta jää jäljelle vain luuranko. Hänen rukouksensa ei enää hehku, todistus on epäilyä. Voimattomana mies tulee Kristuksen luo. Hän on varma, että Herra on kyllästynyt häneen. Mutta Kristus vie miehen sisälle Jumalan ensimmäiseen rakkauteen.


Mies tuntee köyhyydessään, heikkoudessaan, synnintunnossaan Jeesuksen veren vanhurskauttavaa voiman. Pyhä uhri tulee miehen puhtaudeksi. Mies näkee punaista, se on armo, johon hänet on kätketty. Nyt mies uskoo, että vain ristin Kristus on ainoa oikea ja kestävä vanhurskaus. Koko miehen huono usko siirtyykin Jeesuksen varaan. Miehen työt tulevat Kristuksen vaikuttaman uskon seurauksena. Jumalan Karitsan kohtaaminen panee miehen liikkeelle. Sanat seuraavat rakkautta. Kristus toimii miehen elämässä heikonkin uskon kautta.


Kristus julistaa miehen syyttömäksi, ilman että mies tekee mitään muuta kuin kuuntelee. Herra lahjoittaa miehelle oman uskonsa. Mies näkee taivaan auki ja Kristuksen siellä, tien aukaisijana, läpi taivaitten perille kulkeneena. Mies ei uskalla enää luottaa muuhun, itseensä, kristillisyyteensä, kirkkoon tai mihinkään näkyvään ja luotuun. Kristus on ja jää miehen vanhurskaudeksi.

arkikalusto

Viestien lukumäärä : 541
Join date : 21.11.2013

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Turkka Aaltonen// Kristityn näköinen mies//Kristityn vai Kristuksen kasvu

Viesti  arkikalusto lähetetty Ke Loka 18, 2017 6:54 am

OIKEAOPPINEN JA EREHTYVÄ

Raamatun lukijat ovat kautta aikojen tulleet erilaisiin johtopäätöksiin sanan tulkinnoista. Toiset jakeet on selitetty sanatarkasti, toisia tulkittu. On ollut jännitettä siinä, voidaanko Raamattua pitää Jumalan sanana. Erilaiset käsitykset ovat synnyttäneet ympärilleen koulukuntia. Harva ajattelee Raamattua lukiessaan, että hän on väärässä ja että hänen mielipiteistään ei olisi mihinkään. Päinvastoin, suurin osa lukijoista ajattelee, että juuri he ovat oikeassa, juuri heillä on oikea oppi. Mies joutuu Raamattua lukiessaan koville. Hän lukee sitä, niinkuin on kirjoitettu. Sana on terävää, tinkimätöntä, kohtikäyvää ja puhuttelevaa. Mies tuntee pienenevänsä
pienenemistään, putoavansa alas maahan polvilleen, nöyryytetyksi. Mutta mies löytää sanasta myös uskon ja armon.

Hän löytää Kristuksen, Jumalan Pojan ja Vapahtajan. Uusi vaihe miehen tiellä tulee, kun hän joutuu ottamaan kantaa erilaisiin opillisiin kysymyksiin. Seurakunnassa on mukana monenlaisia henkilöitä, joiden puheet ja elämä ovat törmäyskurssissa. Ensin mies pyrkii uskollisuuteen Raamattua kohtaan. Hän lukee kirjoituksia kuin juutalaiset. Niin Uudesta testamentista tulee toinen lakikirja. Pian hän kuitenkin väsyy ja väsyttää ympärillään olevat ihmiset. Sitten hän vaipuu toivottomuuteen, hän ei ollutkaan niin hyvä kuin olisi halunnut, niin hyvä kuin Kristuksen oppi? Hän ajattelee olevansa luopunut ja uskosta osaton.

Yllättävän vähän mies saa muilta tukea onnettomassa tilassaan. Silloin ilmestyy Kristus. Hän puhuu miehelle ja rohkaisee jatkamaan uskossa. Herra alkaa itse opettaa miehelle Raamattua. Vähitellen mies pääsee taas jaloilleen. Hän janoaa armoa, ikuista, kestävää, kantavaa ja pelastavaa Jumalan armoa. Mies näkee maailman nyt uudessa valossa. Pilvet poistuvat taivaalta. Mies näkee evankeliumin kohdistuvan häneen, seurakuntaan ja maailmaan. Hän näkee kaiken olevan riippuvainen Kristuksesta. "Ota esikuvaksi ne terveelliset sanat, jotka olet minulta kuullut, uskossa ja rakkaudessa, joka on Kristuksessa Jeesuksessa. Säilytä se hyvä, mikä sinulle on uskottu, Pyhän Hengen kautta, joka meissä asuu" 2.Tim.1:13-14.

Kristuskasvu tapahtuukin erehtyvän elämässä? Se on uutta. Nyt mies ymmärtää paremmin toisia erehtyneitä, hehän ovat hänen kohtalotovereitaan. Hän ihmettelee toisten, kovien kristittyjen kanttia arvostella ja lyödä säälittä ystäviään? Missä siis on veljellisyys? Täydellisiä siis onkin vain vähän, ainoastaan Kristus! Hän huomaa, ettei ketään voi asettaa Kristuksen asemaan ja ettei keneltäkään voi odottaa Kristuksen tekoja. Kaikki kristityt ovat enemmän tai vähemmän riippuvaisia Herrasta ja hänen arvostaan.

Mies oppii tuntemaan Kristuksen, joka kurittaa omiaan, mutta joka myös etsii eksyneitä ja pyytää luoksensa erehtyneitä. Kristus ei hylkää. Mies ihmettelee Vapahtajan pitkämielisyyttä erilaisia ihmisiä kohtaan. Kristuksella on oikea oppi ja oikea Henki, sen mies nyt tietää. Siksi hän pyrkii Kristuksen luokse, Vapahtajan turviin. Mies oppii sen, ettei hän voi koskaan olla itsestään tai opistaan täysin varma. Mutta Kristukseen hän luottaa ja uskoo.
Vanhetessaan uskossa, mies tulee varovaisemmaksi arvioidessaan toisia. Ei hän tahdo Sanasta luopua, mutta varoo laittamasta toisten kannettavaksi suurempaa kuormaa kuin itsekään kantaa. Armosta hän tahtoo elää ja anteeksiantamuksesta. Joku kysyy kerran hänen oppiaan ja hän vastaa: "Jeesus on Herra!" Sitten tulevat vasta muut asiat.

arkikalusto

Viestien lukumäärä : 541
Join date : 21.11.2013

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Turkka Aaltonen// Kristityn näköinen mies//Kristityn vai Kristuksen kasvu

Viesti  Sponsored content


Sponsored content


Takaisin alkuun Siirry alas

Näytä edellinen aihe Näytä seuraava aihe Takaisin alkuun


 
Oikeudet tällä foorumilla:
Et voi vastata viesteihin tässä foorumissa