Vapaasana
Haku
 
 

Näytä tulokset:
 

 


Rechercher Tarkennettu haku

Viimeisimmät aiheet
» Crux sola est nostra theologia – Risti yksin on meidän teologiamme
To Heinä 19, 2018 12:45 pm kirjoittaja jarrut

» Evankeliumi on ”Jumalan mutta”
To Heinä 19, 2018 12:37 pm kirjoittaja jarrut

» Jeesuksen jalkojen juuressa
To Heinä 19, 2018 12:29 pm kirjoittaja jarrut

» Väärä tuhatvuotinen valtakuntaoppi irrottaa meidät Kristuksesta
To Heinä 19, 2018 11:48 am kirjoittaja jarrut

» Kristuksen rakkaus syntisiin
To Heinä 19, 2018 10:27 am kirjoittaja Stiina

» Olemmeko kuulleet väärän evankeliumin?
To Heinä 19, 2018 10:24 am kirjoittaja Stiina

» Niinkuin se, joka murheelliset lohduttaa
Ma Heinä 16, 2018 7:45 am kirjoittaja jarrut

» TIEDOKSI tänään
Su Heinä 15, 2018 12:00 pm kirjoittaja jarrut

» Valheet sisäisistä parantumisista
Pe Heinä 13, 2018 12:24 pm kirjoittaja Stiina

Heinäkuu 2018
MaTiKeToPeLaSu
      1
2345678
9101112131415
16171819202122
23242526272829
3031     

Kalenteri Kalenteri

Yhteistyökumppanit

”Kirkko ei ole puolue eikä ajatussuunta, jonka pitäisi tehostaa asemaansa. Sanomaa viedessään sen on määrä vehnänjyvänä hukkua maailmanpeltoon.”

Siirry alas

”Kirkko ei ole puolue eikä ajatussuunta, jonka pitäisi tehostaa asemaansa. Sanomaa viedessään sen on määrä vehnänjyvänä hukkua maailmanpeltoon.”

Viesti  jarrut lähetetty Pe Huhti 06, 2018 7:07 am


Taistelu ilmaisun totuudesta


Vuonna 1951 Simojoesta tuli Mikkelin piispa, ja Vartijan uudeksi päätoimittajaksi valittiin toimituskunnan kokouksessa Erkki Niinivaara. Ohjelmakirjoituksessaan Niinivaara luonnehti Vartijan jatkavan entistä linjaansa, mutta käytännössä linja muodostui aikaisempaa ”maallisemmaksi”, radikaalimmaksi.

Kun Simojoki vielä v. 1945 oli asettanut Vartijan kulttuuriselle aktiivisuudelle kristillisyyden edistämiseen liittyviä lähtökohtia, niin 1950-luvulla kulttuuri sai Vartijassa yhä itsenäisemmän, perinteisistä kristillisistä ja kirkollisista tavoitteista yhä riippumattomamman aseman.

Niinivaara hahmotteli lehden linjaa ohjelmakirjoituksessaan:

”Kirkko ei ole puolue eikä ajatussuunta, jonka pitäisi tehostaa asemaansa. Sanomaa viedessään sen on määrä vehnänjyvänä hukkua maailmanpeltoon.”


Tässä suhteessa Vartija oli runsaan 60 vuoden aikana siirtynyt perustajiensa näkemyksiin verrattuna päinvastaiselle kannalle.

Nimenomaan Socius-pakinoissaan Niinivaara ammensi materiaalinsa yhä useammin kirjallisuudesta ja taiteesta, mm. Dostojevskin, Hellaakosken, Kivimaan, Mannerin, Paloheimon ja Pekkasen teksteistä. Maalliselta sektorilta löytyneiden oivallusten kärki suuntautui usein kirkkoa ja vallitsevaa kristillisyyttä vastaan, useimmiten kirkolliseen kielenkäyttöön, jonka kirjoittaja epäili irronneen omalakiseksi systeemikseen, joka oli menettänyt kosketuskohtansa ihmisen arkisiin kokemuksiin.

”Kaikki taiteellinen luomistyö on loputonta henkistä taistelua, voimia vaativaa kamppailua ilmaisun totuudesta”, Socius siteerasi Arvi Kivimaata ja jatkoi:

”Ajatuksella on yleispätevyytensä kaikkialla. Mutta elinhermoon se koskettaa kirkossa… Onko siellä tämä kamppailu ilmaisun totuudesta käynnissä?”


Lukumääräisesti Vartijassa arvosteltu kaunokirjallisuus alkoi hiljalleen nousta tasaveroiseen asemaan teologisen ja hartauskirjallisuuden rinnalle. Kaunokirjallisuudesta kirjoittivat yhä useammin ei-teologit, kuten toimittaja Arvo Kippola ja suomen kielen opettaja Anna-Liisa Mäenpää.

Vartijan pyrkimys yhä asiantuntevampaan ja profaaniin suuntaan rajoja rikkovaan kulttuurikeskusteluun noteerattiin myös muussa lehdistössä, ehkäpä hiukan yllättävilläkin tahoilla.

Kansan uutiset kirjoitti 31.3.1957:

”Vartijan 70-vuotiseen historiaan kuuluu monta kunniakasta sivua. Puhuuko lehdessä jälleen ennakkoluuloton ja rohkea henki?”

Kari Rydman puolestaan arvioi Vartijaa Ylioppilaslehdessä 5.2.1960:

”Vartija on meillä harvinaislaatuinen osoitus kirkollisesta valveutuneisuudesta… Erityisen antoisia ovat olleet nimimerkki Sociuksen pakinat ’Elämää ja ongelmia’, joissa terävän kritiikin rinnalla on ollut suuri määrä hyviä ja syviä ajatuksia”.

Samassa numerossa Valvojaa ja Suomalaista Suomea arvioitiin hiukan varauksellisemmin.

Vartijan osakkeita nosti arvioijan mielestä kuitenkin se, että kirkollinen lehti voi olla edistyksellinen.

Kotimaa puolestaan noteerasi Vartijan 70-vuotissyntymäpäivän varsin neutraalein sanakääntein 22.3.1957:

”Vartijan vuosikertoja seuraamalla voi saada elävän kuvan kirkkomme kehityksestä läpi vuosikymmenten ja kulloinkin taistelua herättäneestä kysymyksestä.”


Maallinen ja hengellinen


Varsin merkitykselliseksi Vartijan profiilin ja sisällönkin kannalta muodostui Niinivaaran Tampereen pappeinkokousta varten tekemä, alustus, synodaaliväitöskirja Maallinen ja hengellinen. Kokous pidettiin lokakuussa 1952.

Itse teosta voi pitää Niinivaaran aikaisempien ajatusten ja teesien systemaattiseen muotoon laadittuna koosteena. Silti kirjasta tuli uutinen, päivän puheenaihe sekä maallisessa että kirkollisessa lehdistössä. Kirjaa ja siitä syntynyttä keskustelua kommentoitiin mm. Tanskan, Saksan ja jopa Yhdysvaltojen lehdistössä.

Korkeimman tason kannanotto lienee ollut presidentti Paasikiven tervehdys kirjoittajalle v:n 1952 lopussa. Kirkollisessa keskustelussa jyrkimpiä sävyjä käyttivät Tiililä sekä ns. uuspietistit Urho Muroman johdolla.


Teoksen vaikutus Vartijaan oli pikemminkin välillinen kuin välitön. Samaan aikaan kun maan ja maailmankin muu lehdistössä väiteltiin Niinivaaran kirjasta, Vartijassa siitä oli vain Lauri Solinin myönteissävyinen arvostelu sekä Lennart Pinomaan ja Risto Nivarin lyhyet kommentit, joissa arvioitiin pikemminkin pappeinkokouksessa käytyä keskustelua kuin itse teosta. Myös Aarne Siirala viittasi pääkirjoituksessaan käytyyn keskusteluun toivoen, että kirjan aiheuttaman repivän riidan jälkeen päästäisiin rakentavaan keskusteluun yli kuilujen.

Vastaväittäjät eivät tulleet kirjoituksineen Niinivaaran ”kotikentälle”, jolloin Vartijassa ei myöskään syntynyt asiasta keskustelua. Välillisistä vaikutuksista merkittävin lienee ollutkin ”niinivaaralaisuuden” profiloituminen kirkollisessa kentässä omaksi suunnakseen. Tämä taas johti ainakin jossakin määrin Vartijan kirjoittajakunnan valikoitumiseen sekä edelleen siihen, että lehti miellettiin entistä voimakkaammin Niinivaaran ja hänen edustamansa suunnan äänenkannattajaksi.

Kohun jälkeen


Martti Simojoen anti Vartijalle jäi yhteen ekumeniaa käsittelevään pääkirjoitukseen v. 1952 ennen Tampereen pappeinkokousta. Seuraavana vuonna Simojoki erosi toimituskunnasta.

Piispoista Eelis Gulin oli ilmaissut yksityisesti Niinivaaralle henkilökohtaisen myötämielisyytensä synodaaliväitöskirjasta käydyn keskustelun yhteydessä.
Niinivaaran kaudella toimituskunnan jäsenistä ahkerimmin Vartijaan kirjoittivat Niinivaaran ”hengenheimolaisina” pidetyt Aarne Siirala, Martti Siirala ja Toivo I. Palo, jonka erityisalaksi muodostui sosiaalieettisen keskustelun seuraaminen ja ylläpitäminen. Rinnalleen Palo sai jälleen aktiiviseksi avustajaksi palanneen Sigfrid Sireniuksen.

Esko Haapa kirjoitti omasta erityisalastaan raamatuntutkimuksesta, jossa hän painotti schweitzerilaista liberalismia ja humanismia. Albert Schweitzerista tulikin 1950-luvun Vartijan siteeratuimpia kansainvälisesti tunnettuja teologeja.

Suomalaisista tutkijan uraa rakentavista teologeista Vartijaa avustivat ahkerasti Olavi Castren, Lauri Haikola ja Mikko Juva. Heistä Castren ja Haikola liitettiin ns. lundilaiseen koulukuntaan, jonka oppeja myös Niinivaara oli kriitikkojensa mukaan sinisilmäisesti omaksunut.

Samaan aikaan Vartija avautui entistä enemmän ns. maallisten kirjoittajien foorumiksi. Aktiivisia kirjoittajia olivat jo 1940 lehdessä debytoinut Urpo Harva, uusina areenalle astuivat mm. Jussi Tenkku, Martti Paloheimo, Rauni Turkia, Anna-Liisa Mäenpää sekä toimittaja Arvo Kippola. Kolmen viimeksi mainitun elokuva-, teatteri- ja kirjallisuusarvioinnit kestivät, vertailun vaativankin kulttuurilehden vastaavien artikkelien kanssa. Rauni Turkia kirjoittaa Vartijaan edelleenkin (esim. 2/2005).

Paitsi että naiskirjoittajien osuus kasvoi oleellisesti, myös naisasialiike ja naispappeus saivat Vartijassa myönteistä huomiota.


Vuonna 1959 Vartijassa leimahti ajan henkeä kuvastaen tai sitä jopa hiukan ennakoiden tiukkasävyinen keskustelu tanssista. Keskustelun aloitti Maija Kario myönteisellä kannanotolla. Jyrkimmin tanssia vastusti A. Nykänen, jonka mielestä

”tanssi merkitsee seksuaalisuuden herättämistä, kiihottamista, vieläpä tyydyttämistä, siis epäsiveellisyyttä, syntiä”.


Kirkollisista ja teologisista aihepiireistä Vartija pyrki ylläpitämään keskustelua ekumeniasta. Vuonna 1958 ortodoksinen kirkko sai oman teemanumeronsa, ja pian sen jälkeen lehdessä esiteltiin roomalaiskatolisuutta.

Myös Uuras Saarnivaaran ekumenian vastaisen kirjoituksen Vartija julkaisi, vaikka teksti päätoimittajan yksityisen, toimitussihteeri Palolle osoittaman kirjeen mukaan sisälsi ”soopaa ja kirkkokansalle annettua väärää informointia”. Mutta Vartijan piti olla avoin, Niinivaara kirjoitti viitaten Tiililän ja Alasen(!) johtamaan, Vartijan vastapainoksi perustettuun fundamentalistisesti suuntautuneeseen Teologia ja Kirkko -lehteen, joka Niinivaaran mukaan ei edes pyrkinyt avoimuuteen.

Saarnivaara oli ainoa tunnettu, julkisesti ns. uuspietismiin lukeutuva henkilö, joka yhä edelleen pyrki saamaan mielipiteensä esille myös Vartijassa. Tässä mielessä hän oli Vartijan avoimuuspyrkimysten kannalta luultavasti oikea aarre.

Värikäs oli myös v. 1955 Mikko Juvan ja Saarivaaran välillä käyty sananvaihto luomiskertomuksesta ja kehitysopista. Juva kirjoitti tohtorin titteliä kantavasta miehestä, ”jolla ei ollut minkäänlaista käsitystä siitä mitä totuus tietoteoreettisena terminä saattaa tieteellisessä kielenkäytössä merkitä, puhumattakaan, että hän tuntisi tietoteorian alkeita”. Juva syytti Saarnivaaraa ”donkkihottimaisesta itsepäisyydestä” ja ”intellektuaalisesti sameasta teologiasta”.

Saarnivaara ei kuitenkaan lannistunut: heti seuraavassa numerossa hän jälleen avusti Vartijaa kehumalla ensin Sociuksen pakinaa ja sitten – oikomalla sitä.

https://www.vartija-lehti.fi/mika-vartija/historia/taistelu-ilmaisun-totuudesta/

_________________
"Sillä sanoistasi sinut julistetaan vanhurskaaksi,
ja sanoistasi sinut tuomitaan syylliseksi."
Matteuksen evankeliumi
avatar
jarrut

Viestien lukumäärä : 1733
Join date : 24.10.2013

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: ”Kirkko ei ole puolue eikä ajatussuunta, jonka pitäisi tehostaa asemaansa. Sanomaa viedessään sen on määrä vehnänjyvänä hukkua maailmanpeltoon.”

Viesti  jarrut lähetetty Pe Huhti 06, 2018 7:24 am

On antoisaa katsahtaa taaksepäin, joskus, ja sitten
mittailla onko ”edistystä” tapahtunut vertailussa
tähän päivään. Mitä se edistys sitten olisikaan,
olivatko ne ajat sittenkin parempia ennen,
vai luottaisimmeko raamattun neuvoon tässäkin kohdassa:'

Saarn. 7:11
Älä sano: "Mikä siinä on, että entiset ajat olivat paremmat
kuin nykyiset?" Sillä sitä et viisaudesta kysy.

Onhan jokaisella aikakaudella omat hyvät ja huonot puolensa.
Vai onko tänään asiat huonommin kuin ennen?

_________________
"Sillä sanoistasi sinut julistetaan vanhurskaaksi,
ja sanoistasi sinut tuomitaan syylliseksi."
Matteuksen evankeliumi
avatar
jarrut

Viestien lukumäärä : 1733
Join date : 24.10.2013

Takaisin alkuun Siirry alas

Takaisin alkuun


 
Oikeudet tällä foorumilla:
Et voi vastata viesteihin tässä foorumissa