Vapaasana
Haku
 
 

Näytä tulokset:
 

 


Rechercher Tarkennettu haku

Viimeisimmät aiheet
» Vanhurskauden hedelmä on rauha. Jes. 32:17
Eilen kello 11:25 am kirjoittaja Stiina

»  Kuuluuko vastuu hyvinvoinnista kirkolle?
Eilen kello 11:17 am kirjoittaja Stiina

»  Hän antaa meidän levätä Ps. 23:2
Ma Marras 12, 2018 10:08 am kirjoittaja Hellevi

» Ihmisenä olemisen taito
Pe Marras 09, 2018 10:44 am kirjoittaja Hellevi

» Jouko Niemisen puheita
Ke Marras 07, 2018 9:18 am kirjoittaja Stiina

» Raimo Mäkelä / Älkää juopuko viinistä – Älä tee huorin –Älä tapa
Ke Marras 07, 2018 8:16 am kirjoittaja jarrut

» Suhteellinen tekee ehdottomasta suhteellista
Ke Marras 07, 2018 7:49 am kirjoittaja jarrut

» Lampaat ja sudet, kyyhkynen ja käärme,Goljat ja Golgata
Ke Marras 07, 2018 7:34 am kirjoittaja jarrut

» JEESUS - YLIMMÄINEN PAPPIMME
Ma Marras 05, 2018 10:05 am kirjoittaja jarrut

Marraskuu 2018
MaTiKeToPeLaSu
   1234
567891011
12131415161718
19202122232425
2627282930  

Kalenteri Kalenteri

Yhteistyökumppanit

Risto Sntala - Savesta astiaksi

Siirry alas

Risto Sntala - Savesta astiaksi

Viesti  Hellevi lähetetty Ti Elo 21, 2018 8:38 am

avatar
Hellevi

Viestien lukumäärä : 218
Join date : 13.11.2017

Takaisin alkuun Siirry alas

Mitä savi voi valajansa käsissä?

Viesti  Hellevi lähetetty To Loka 18, 2018 6:51 am

Mitä savi voi valajansa käsissä?


Leif Andersenin artikkelit, jotka on julkaistu Perustassa sekä viime vuonna (4/2008 ja 5/2008) että tänä vuonna (4/2009), ovat herättäneet keskustelun, jota pidän tärkeänä. Muun muassa näiden artikkeleiden vuoksi edelleen jaksan lukea tätä teologista julkaisua. Andersenin kirjoitusten saattaminen lukijoiden ulottuville viestii minulle, ettei uuspietistinen lehti keskity vain kirkkokritiikkiin ja kirkossa esiintyvien ongelmien ruotimiseen vaan tahtoo myös pitää esillä evankeliumia ja sielunhoidollista sanomaa.

Tästä lausun vilpittömän kiitokseni Perustalle. Andersenin suomennetut teokset Miksi nukut, Herra? ja Rukoilinko riittävästi? Rukouksen pettymyksiä ja iloja ovat suurenmoista luettavaa jokaiselle, joka kipuillen kyselee, miksi Jumala lukuisista lupauksistaan huolimatta antaa rukoilijalle vain vähän vastauksia – kokemamme mukaan tuskin mitään.

Artikkelissa Julistaja – airut vai paimen? (4/2008) Andersen kirjoittaa: ”Minun ei pitäisi olla vain tekstin puolustusasianaja ja kuulijoiden edessä vaan myös kuulijan asian ajaja tekstin edessä.” Kirjoittaja rohkaistuu lähes samaan kuin profeetta Jeremia. Kolmesti Jumala kielsi häntä enää rukoilemasta kansan puolesta. Silti Jeremia rukoili. Erkki Ranta sanoo kommentaarissaan, että tämä kielto on ainoa, jossa me voimme uhmata Jumalaa.

Airut kuuluttaa Jumalan sanaa ja asettuu silloin Jumalan rinnalle. Paimenena hänen tulee sen sijaan asettua ihmisten rinnalle. Silloinkaan hän ei kiellä Jumalan sanaa. Kristus mielessään hän kuitenkin tähän rohkenee ja puolustaa ihmistä ehkä jopa tekstiäkin vastaan, kuten Andersen rohkeasti kirjoittaa. Jumala antoi kaiken uhratessaan Poikansa. Paimenen tulee, omassa rajallisuudessaan, pyrkiä samaan. Puolustaessamme ihmisiä luotamme perimmältään Jumalan armoon Kristuksessa. Tällöin rohkenemme puolustaa nöyrästi jopa itseämmekin.

Myös artikkeleissaan Lain ja evankeliumin päivittäminen, Jumalan vaitiolosta puhuminen ja Sielunhoito ennen ja nyt Andersen päivittää herätyskristillistä perinnettä rehellisesti ja tuoreella tavalla. Artikkelin Voiko Jumalalle antaa anteeksi? johdosta en kysele niinkään, mitä Jumala siitä anteeksiantamisesta saisi, vaan mitä me siitä voimme saada. Ehkä Andersenin artikkeliin sisältyy silti syvä sielunhoidollinen sanoma, jota tosin itse en vielä paljolti ymmärrä.

Mitä savi voi valajalleen? Savenvalajan luona Jeremia näki evankeliumin. Jumala voi tehdä sirpaleistakin uutta. Jopa kuolleisiin luihin hän voi puhaltaa elämän hengen. Minulle tämä on myös musertavaa lakia. Pilalle mennyt savi ei kelpaa enää mihinkään. Voiko savi pois heitettynä mitenkään protestoida valajaansa vastaan? Terapiassa viha on keskeisellä sijalla.

Sen ilmaiseminen auttaa tekemään eroa siihen, mikä elämässä on ollut vammauttavaa. Vihan kautta voi löytää omat rajat tavoilla, joita vastedes osaa puolustaa. Viha auttaa panemaan rajoja niin, ettei ihmisyyttämme enää loukata. Viha saattaa parhaassa tapauksessa johtaa anteeksiantamiseen. Joka tapauksessa vihan ilmaiseminen, silloin kun se on tarpeen, johtaa ihmistä aina parempaan, ehkä rauhaan ja jopa rakkauteenkin.


Jotta voisimme antaa Jumalalle anteeksi, olisi meidän kaiketi kyettävä ensin vihaamaan häntä. Miten tämä on mahdollista, sillä viha on jo inhimillisissäkin suhteissamme lähes tabu? Se, mikä teoriassa ja ajatusten tasolla on mahdotonta, tulee luullakseni kuitenkin todeksi tiedostamattamme, inhimillisyydessämme.

Me vihaamme Jumalaa, jolta saamme kannettavaksi sellaista kuormaa, jota emme jaksa kantaa ja jonka alle näännymme. Miksemme rohkenisi tunnustaa ja kohdata tätä? Silti viha aina myös vaurioittaa sisintämme. Siltä haluaisin vastaisuudessa välttyä. On käsittämätöntä, että Jumala kurittaessaankin vetää ihmistä lähelleen. Jotakin tästä olen kuluneen kesän aikana kokenut.

Tässä, hänen lähellään tahdon olla, käy miten käy! Minne menisin? Jumalalla on ikuisen elämän sanat. Entä savi? Voiko se mitään? Pilalle mennyt savi voi ainakin itkeä! Itku ja rukous kulkevat usein käsikkäin Raamatun sanassakin. Kun rukoillessamme itkemme, emme pyydä mitä tahansa. Pyydämme sellaista, minkä vuoksi joudumme itkemään. Rukouksen tie huulilta sydämeen on lyhyt, mutta tuskainen matka. Itkummekaan ei avaa taivaan aarteita! Hyvyydessään Jumala vastaa ja kaiken tekee. Mutta itkuamme ei Jumalakaan voi meiltä kieltää.

Jos sen jälkeen vielä jaksamme, voimme myös rukoilla ja toivoa.



Reijo Sillanpää
Hämeenlinna-Vanajan
seurakunnan kappalainen

https://www.perustalehti.fi/wp-content/uploads/2015/04/Perusta_6_2009.pdf

***Minä nuo sanavahvennukset tein/Hellevi
avatar
Hellevi

Viestien lukumäärä : 218
Join date : 13.11.2017

Takaisin alkuun Siirry alas

Takaisin alkuun


 
Oikeudet tällä foorumilla:
Et voi vastata viesteihin tässä foorumissa