Vapaasana
Haku
 
 

Näytä tulokset:
 

 


Rechercher Tarkennettu haku

Viimeisimmät aiheet
» Silloin kun epäilysten aallot vyöryvät ylitse
 Syntisen minäkuva  EmptyTänään kello 9:05 am kirjoittaja Hellevi

» UUSI NÄKÖKULMA!
 Syntisen minäkuva  EmptyEilen kello 10:18 am kirjoittaja jarrut

» ☺Tuolla>>>>
 Syntisen minäkuva  EmptyEilen kello 9:35 am kirjoittaja arkikalusto

»  Isänmaa ja uskonto on varastettu, ottakaa varkaat kiinni!
 Syntisen minäkuva  EmptyEilen kello 9:00 am kirjoittaja arkikalusto

» Jumala, Trump ja Putin – kristillisen konservatiivioikeiston toiminta Suomessa kulkee samoilla raiteilla kuin Yhdysvaltain evankelikaaleilla
 Syntisen minäkuva  EmptyEilen kello 8:45 am kirjoittaja arkikalusto

» Juhani Aitomaa: vakavia puheita
 Syntisen minäkuva  EmptyMa Loka 14, 2019 2:44 pm kirjoittaja Stiina

» Jumalan salaisuus
 Syntisen minäkuva  EmptyMa Loka 14, 2019 8:39 am kirjoittaja arkikalusto

» Martin Luther ja evankelisen uskonpuhdistuksen 500-vuotinen perintö
 Syntisen minäkuva  EmptyMa Loka 14, 2019 8:33 am kirjoittaja arkikalusto

» Ristin kantaminen
 Syntisen minäkuva  EmptyMa Loka 14, 2019 7:48 am kirjoittaja jarrut

Lokakuu 2019
MaTiKeToPeLaSu
 123456
78910111213
14151617181920
21222324252627
28293031   

Kalenteri Kalenteri

Yhteistyökumppanit

Syntisen minäkuva

Siirry alas

 Syntisen minäkuva  Empty Syntisen minäkuva

Viesti  jarrut lähetetty Su Loka 21, 2018 9:04 am



Syntisen minäkuva


Hyväksi tulemisen sijasta Armo on nyt minulle tärkeintä.


Kenellekään on tuskin epäselvää se, miten
tärkeää on omistaa positiivinen minäkuva.
Monenlaisissa lehdissä on ollut artikkeleita,
joissa asiaa on käsitelty – puhumattakaan
lukuisista aiheesta kirjoitetuista kirjoista.
Myös hengelliset julkaisut ovat valaisseet
asiaa ja saaneet hyvän minäkuvan
näyttämään tavoiteltavalta, jopa hengellistä
hyvinvointia edistävältä seikalta.

Tavallisimmin uskovien minäkuvaa
lähdetään parantamaan yrittämällä saada
heidät vakuuttumaan omasta suuresta arvostaan
sekä siitä, miten erinomaisia he
nyt ovat, kun he ovat uusia luomuksia
Kristuksessa. Meidän arvoamme todistellaan
varsinkin sillä, että Jumala maksoi
suuren hinnan pelastaakseen meidät.


Oma minäkuvani


Itselläni tuo minäkuva ei ole ollut kehuttava.
Heti lapsuudessa aloin kokea itseni
muita huonommaksi enkä mielelläni asettunut
huomion keskipisteeksi.
Huono minäkuva toi pätemisen tarvetta.
Koulutyöni tein hyvin ja uskoon tultuani
halusin hengellisissä asioissakin loistaa ja
saada ihailua osakseni.

Kun jossain vaiheessa törmäsin opetukseen
minäkuvasta, niin ymmärsin, että
itselläni oli suuri tarve päästä eroon alemmuuden
tunnoista kokemaan sitä, että olen
yhtä hyvä ja rakastettava kuin muutkin.
Opetettiinhan niinkin, että jos en rakasta
itseäni, niin en voi rakastaa muitakaan.
Myös kuulin, että Jumala voi käyttää
enemmän uskovaa, jolla on hyvä minäkuva.
Vaikka sain opetusta siitä miten erityinen
olen Jumalan silmissä ja miten suuresti
Hän minua rakastaa, niin silti en sydämessäni
pystynyt näihin asioihin uskomaan.
Hyvä minäkuva tuntui pakenevan
minua ja alemmuuden tunteet pyrkivät
aina esiin.



Elämän koulussa opittua


Jumalan elämänkoulussa ollessani olen
joutunut huomaamaan miten merkillisellä
tavalla Jumala on minäkuvaani käsitellyt.
Ensinnäkin luulin, että Hän antaisi minulle
oikein erityisen romanttisen ja huomaavaisen
aviomiehen täyttämään sitä
rakkauden tyhjiötä, joka sisimpääni oli
lapsuudesta saakka muodostunut. Aviomiehekseni
saisin varmaan jonkun, joka
parantaisi minäkuvani kehumalla ja ylistämällä
minua.

Sen sijaan sain aviomiehen, joka aluksi
tuntui jopa häpeävän minua. Hän ei koskaan
julkisuudessa osoittanut arvostusta
minua kohtaan eikä todellakaan saanut
minäkuvaani paranemaan vaan päinvastoin.
Nurisin asiasta Jumalalle ja sain huomata,
että Jumala ei näyttänyt pitävän pahimpana
ongelmanani huonoa minäkuvaani.
Ainakaan Hän ei ryhtynyt toimiin sen
parantamiseksi.

Enkö tule paremmaksi?

Vähitellen jouduin tilanteisiin, joissa aloin
nähdä oman sisimpäni pahuutta. Minulle
alkoi selvitä miten toivottoman itsekeskeinen,
rakkaudeton, kärsimätön, ja kelvoton
olen.

Minäkuvani ei parantunut lainkaan, kun
aloin ymmärtää, että olen ihan oikeasti
turmeltunut. Vaikka olin ollut vuosia uskossa,
niin vieläkin pahat taipumukseni
roikkuivat minussa kiinni. Oma syntisyyteni
alkoi paljastua minulle selvemmin
kuin koskaan aikaisemmin. Ymmärsin,
että jos saisin ansioni mukaan, niin minut
pitäisi tuomita kadotukseen.
Jouduin pimeyteen ja epätoivoon, sillä
menetin pelastusvarmuuteni. Eikö uskovana
olemiseen kuulunutkin jatkuva paremmaksi
muuttuminen? Miksi sitten näytti,
että en voi muuttua hyväksi ja Jumalalle
kelvolliseksi?

Kaiken tämän pimeyden keskellä loisti
kuitenkin yhtäkkiä valo. Sain ymmärtää
Jumalan armon syntistä kohtaan. Hänen
valtavan rakkautensa siinä, kun Hän lähetti
Poikansa Jeesuksen täyttämään lain
puolestani, kärsimään rangaistuksen puolestani
ja sovittamaan minut itsensä kanssa.


Perintö taivaassa Jeesuksen tähden


Ihan tällaisena huonona ja heikkona saan
omistaa valtavan perinnön taivaassa Jeesuksen
tähden. Vieläpä sittenkin, vaikka
en pystyisikään näkemään itsessäni yhä
lisääntyvää hyvyyttä.
Tässä armossa olen nyt opetellut elämään
ja hyväksymään puutteeni. Minullahan
on edelleen huono minäkuva enkä
ymmärräkään miten voin ajatella itsestäni
hyvää, kun synnintunto on paremminkin
vain kasvamaan päin.

Pahuuteni tähden Jeesuksen piti kuolla
ristillä. Jumala ei minua rakasta siksi, että
olisin niin rakastettava vaan ihan itsensä
takia.
Rakkaus on Jumalan olemus. Jumala
rakasti meitä jo silloin, kun olimme vielä
Hänen vihamiehiään. (Room. 5:8 . Emmekä
uskovinakaan helpolla taivu Jumalan
käden alle. Syntinen luontomme kapinoi
helposti Jumalaa vastaan, vaikka olemmekin
saaneet tulla Hänen lapsikseen.
Olen helpottunut, kun minun ei tarvitse
enää uskotella itselleni olevani hyvä ja
rakastettava. Eikä minun enää tarvitse
ponnistella, että saavuttaisin Jumalan hyväksynnän.


Jeesus tuli sairaita varten


Pelkäänpä, että opetus hyvästä minäkuvasta
peittää meiltä sen totuuden, että Jumala
ei tullut parantamaan terveitä vaan sairaita.
Hän ei tullut pelastamaan hyviä, vaan niitä
huonoja, jotka ovat nähneet oman pahuutensa
ja sitä kautta ymmärtäneet tarpeensa
saada syntinsä anteeksi, ei ainoastaan kerran
vaan jatkuvasti, joka päivä.

Toisaalta opetetaan, että Jumala ei voi
käyttää muita kuin niitä, jotka itsessään
eivät ole mitään ja toisaalta taas meidän
halutaan uskottelevan itsellemme, että
olemme tärkeitä. Miten sovitamme nämä
asiat yhteen?
Kokemukseni mukaan Jumala lannistaa
meitä monella tavalla, jotta ylpeytemme
karisisi meistä. Hän ei halua, että asetumme
muiden yläpuolelle ja tuomitsemme
heitä. Jumala sallii meille epäonnistumisia,
jotta meistä tulisi nöyriä. Kun on nähnyt
oman suuren syntisyytensä ja saanut vastaanottaa
Jumalan armon, niin voi sitä
armoa tarjota muillekin.


Haluan päästä syvempään armontuntoon


Enää minulla ei ole tarvetta saada minäkuvaani
paremmaksi. Olen tullut ymmärtämään,
että huono minäkuvani ei ollut ongelmani
vaan se, että luulin velvollisuuteni
olevan omin ponnistuksin tai Pyhän Hengen
avulla oikein menetelmin saavuttaa
sellaisen hyvyyden, että olisin Jumalalle
kelvollinen.

Luulin, että Jumalan rakkaus perustuu
johonkin itsessäni olevaan hyvyyteen enkä
ymmärtänyt, että Jumala rakastaa pahoja,
jollaisia me olemme jokainen. Haluan
ymmärtää paremmin Jumalan hyvyyttä.
Tätä en saavuta uskottelemalla itselleni,
että olen ihan hyvä ihminen. ”Joka on
paljon saanut anteeksi myös rakastaa paljon.”
(Luuk. 7:47)

Näen sovittamattoman ristiriidan hyvän
minäkuvan ja synnintunnon välillä. Voivatko
nämä kaksi olla meissä yhtä aikaa?
Minun ei silti tarvitse voivotella omaa
surkeuttani vaan voin hyväksyä itseni
kaikkine puutteineni. Tai jos en voi hyväksyä,
niin voin ainakin olla armollinen
itselleni, jos kerran Jumalakin on minulle
armollinen. Samaten voin olla armollinen
muita kohtaan.

Jos en voikaan kokea olevani arvokas,
kun syntisyyteni painaa minua alas, niin
voin kuitenkin ymmärtää saaneeni suuren
arvon, koska koko maailmankaikkeuden
Luoja valitsi minut rakkautensa kohteeksi.

Arvoni ei perustu mihinkään itsessäni
olevaan, vaan siihen, kuka on minut luonut,
kuka on minua rakastanut, kuka on
antanut minulle anteeksi ja kuka on lahjoittanut
minulle suuren perinnön taivaassa.
Kiitollisuus täyttää mieleni eikä pahuuteni
ole enää sellainen ongelma kuin ennen.
Se päinvastoin saa Jumalan rakkauden
näyttämään sitä ihmeellisemmältä!
Älköön kukaan luulko, että täten ihannoin
pahuutta ja syntiä. Ne ahdistavat minua
sopivasti edelleen ja olen ymmärtänyt,
että vasta taivaassa pääsen täydellisesti
eroon syntisyydestäni. Olen kuitenkin
päässyt lepoon, kun olen ymmärtänyt miten
kaiken kattava Jeesuksen pelastustyö
on.

Lopukusi lainaus Paavalilata

Hän sanoo

kirjeessään filippiläisille luvun 2 jakeessa
3: ”...Olkaa nöyriä ja pitäkää kukin toista
parempana kuin itseänne.” Mitä?! Ihan
kuin Paavali tässä rohkaisisi omistamaan
huonon minäkuvan. Tässäpä meille miettimistä
tänä positiivisuuden aikakautena.

Päivi Clay


http://www.evank.org/pdf/AR_2006-6.pdf
jarrut
jarrut

Viestien lukumäärä : 2240
Join date : 24.10.2013

Takaisin alkuun Siirry alas

Takaisin alkuun


 
Oikeudet tällä foorumilla:
Et voi vastata viesteihin tässä foorumissa