Vapaasana
Haku
 
 

Näytä tulokset:
 

 


Rechercher Tarkennettu haku

Viimeisimmät aiheet
»  Kumpiko on tärkeämpi, joko Jumalan Sana tai palvelijan voitelu?
Sielun kuolemattomuudesta EmptyEilen kello 11:23 am kirjoittaja Stiina

» BibelFocus: Minun kansani joutuu häviöön, sillä se on tietoa vailla (Hoosea 4:6)
Sielun kuolemattomuudesta EmptyTi Marras 12, 2019 11:57 am kirjoittaja Hellevi

» ultra pyhät
Sielun kuolemattomuudesta EmptyTi Marras 12, 2019 9:24 am kirjoittaja Vierailija

»  ”Ei sinun aurinkosi enää laske
Sielun kuolemattomuudesta EmptyTi Marras 12, 2019 8:03 am kirjoittaja jarrut

» Tunne-elämän taitoja oppii aikuisenakin
Sielun kuolemattomuudesta EmptyTi Marras 12, 2019 7:57 am kirjoittaja jarrut

»  Pöyhkeää varmuutta ja vapisevaa luottamusta
Sielun kuolemattomuudesta EmptyMa Marras 11, 2019 2:09 pm kirjoittaja jarrut

» Kun yöt vaan pitenevät
Sielun kuolemattomuudesta EmptyMa Marras 11, 2019 10:17 am kirjoittaja Hellevi

» arjen salaatti "pitää" -leivällä
Sielun kuolemattomuudesta EmptyMa Marras 11, 2019 9:20 am kirjoittaja Vierailija

» Hän seisoo torin laidassa, on melko ruma mies
Sielun kuolemattomuudesta EmptySu Marras 10, 2019 11:52 am kirjoittaja arkikalusto

Marraskuu 2019
MaTiKeToPeLaSu
    123
45678910
11121314151617
18192021222324
252627282930 

Kalenteri Kalenteri

Yhteistyökumppanit

Sielun kuolemattomuudesta

Siirry alas

Sielun kuolemattomuudesta Empty Sielun kuolemattomuudesta

Viesti kirjoittaja jarrut lähetetty La Toukokuu 25, 2019 7:05 am

Sielun kuolemattomuudesta


Sielun kuolemattomuus on käsite, joka on jäänyt kristillisessä sanastossa syrjään. Virsikirja toki on pitänyt huolta siitä, ettei asiaa kokonaan unohdeta. Joissain saarnoissa se myös mainitaan. Mutta teologiasta aihe alkaa jäädä pois. Se kuuluu kuitenkin teologian ytimeen.

AINE EI KATOA

Jumalan luomistyö ylittää ymmärryksen. Luonnontieteilijät ihmettelevät sitä, ettei energia häviä, se vain muuttuu. Kasvikunnan ja eläinkunnan kiertokulku on tunnettu: Aine ei katoa, mutta se vaihtaa muotoaan. Kuolemasta syntyy uutta elämää, jota ohjaa jonkinlainen elämän koodi, DNA, ohjelma, joka toteuttaa itseään luonnon kiertokulussa. Tätä ihmiset todistavat esimerkiksi omassa puutarhassaan. Edellisen vuoden kukat ja kasvit lahoavat ja mätänevät.

Vähitellen ne muuttuvat mullaksi, joka antaa kasvun uusille kasveille ja hedelmille. Koodi tunnetaan, mutta kukaan ei oikein ymmärrä, mistä siinä on kysymys. En väitä itsekään ymmärtäväni, mutta minulle se ei ole ongelma.


Häkellyttävin seikka on huomata, että me olemme ikuisia.


LÄHES JUMALOLENTOJA

Ihminen on jotain muuta. Ihminen on Jumalan kuva siksi, että hänellä on kuolematon sielu. Kun Jumala luo ihmisen, hän luo aina jotain ikuista ja katoamatonta. Toisin sanoen poikkeuksena kaikesta luomakunnasta ihminen kokonaisuudessaan ei ole osa luonnon kiertokulkua. Kristitty ihminen luottaa Raamatun perusteella siihen, että hänen “ruumiinsa lunastetaan”. Ihmisen olemassaolon kokemuksen häkellyttävin seikka on huomata, että me olemme ikuisia.

Voisi jopa sanoa, että me ihmiset osallistumme itsekin luomistyöhön. Kun perheeseen syntyy lapsi, Jumala on yhteistyössä meidän kanssamme luonut uuden ikuisen ihmisen. Tämän pienokaisen sielu ei koskaan kuole, vaikka meidän maalliset ruumiimme kyllä aikanaan hajoavat. Elämän suurin ihme on siinä, että tämä maailma on täynnä kuolemattomia Jumalan kuvia.

Tässä mielessä koko luotu maailma on Jumalan kädestä – kaikesta jumalattomuudesta ja uskontojen sekasotkusta huolimatta. Meillä ei ole tuon kuolemattomuuden kuvaamiseen parempaa sanaa kuin “sielu”. Raamattuun perustuen puhumme sielun kuolemattomuudesta. Itse asia kuitenkin on niin huikea, että se ylittää meidän käsityskykymme. Jokainen luotu sielu on ikuisuusolento. Meidän ainutlaatuisuutemme näkyy siinä, että Jumala voi olla meihin yhteydessä ja todellisesti haluaa myös tehdä niin. Vain Jumalan kuva voi olla yhteydessä Luojaan. Eläimillä ei ole sielua. Kasvit kuuluvat vain kiertokulkuun. Mutta me olemme “lähes jumalolentoja”, kuten Raamattu asiaa kuvaa. Kaikesta turmeluksesta ja lankeemuksesta huolimatta.

TEOLOGIAN YTIMISSÄ


Tämä lähtökohta avaa hienolla tavalla teologian kokonaisuuden. Teologian syvin ydin näkyy inkarnaation, ristinkuoleman ja ylösnousemuksen muodostamassa jännitekentässä. Sielun kuolemattomuuden tähden Jumalan Pojan ihmiseksi tulo on välttämätöntä.

Jos Kristus ei olisi tullut, maapallo oli-si pelkkä kadotettujen sielujen karkotusleiri. Sellaiseksi tosin eräät kirjailijat ovat tämän paikan kuvanneetkin. Jumalan lupaus tietää paremmin. Sielun kuolemattomuus edellyttää myös ruumiin ylösnousemusta. Näin päädymme Jeesuksen evankeliumin ja kristinuskon ydinaiheeseen. Usko Jumalan Poikaan on ylösnousemususkoa.

Sen hedelmänä on luottamus siihen, että Pyhän Hengen sinetti on annettu meille vakuutuskirjaksi: ylösnousemuksessa meidät korotetaan “Pojan kuvan kaltaisuuteen” (Room. 8:29). Jumalan kuva uudistuu Pojan kuvaksi. Tämä maailma ja tämän maailman “jumala” eivät saa mitään. Kristus sanoo: “Kun minun korotetaan maasta, minä vedän kaikki luokseni” (Joh. 12:32).

Raamatun mukaan Jumala kunnioittaa luomistyötä niin paljon, että kristinusko ei hyväksy sielun ja ruumiin erottamista. Kaikki dualistiset eli kaksijakoiset ihmiskäsitykset kuuluvat harhaoppien joukkoon. Ruumis tai ruumiillisuus ei ole pahaa. Materiaalinen maailma ei ole turmelusta, josta sielun pitäisi vapautua, eikä sielu elä ruumiin vankilassa. Siksi ei myöskään ole ole-massa mitään uskonnollista kehitysoppia, jossa sielu jalostuisi. Turmeltunutta auttaa vain lahjavanhurskaus.

TEKSTI: TIMO ESKOLA

Kristinusko ei hyväksy sielun ja ruumiin erottamista.


https://www.sti.fi/images/kulmakivi/KK_3-2019.pdf
jarrut
jarrut

Viestien lukumäärä : 2292
Join date : 24.10.2013

Takaisin alkuun Siirry alas

Sielun kuolemattomuudesta Empty LOHDUTTAVAA

Viesti kirjoittaja Stiina lähetetty Pe Loka 18, 2019 11:25 am

On taas alkanut kuulua kuuntelemiltani teologeilta (Viidesläiset) oppia, että nukumme tiedottomina kuolemamme jälkeen odottaen Jeesuksen toista tulemista. Raamatusta voi paikoin helposti saada sellaisen käsityksen ja Luther kai oli sellaisen kannattaja. Minulle sellainen tulevaisuus on yhtä kauhea, kuin että Jeesus ei ollutkaan Jumala ja syntiemme sovittaja. Ahdistaisi todella paljon, hui olkoon! Raamatun ja elämän kokonaisnäkemyksen mukaan on kuitenkin selvää, että ruumis vain kuolee ja olemme (Jeeuksen omat) tietoisessa tilassa hänen kanssaan jo ennen toista tulemista. Ahdistus pakottaa minut etsimään niitä tulkintoja, vaikka emme oikeasti voi varmasti tietää. Minua ei todellakaan lohduta, jos vaikka vain 100kin ihmisvuotta viettäisin haudassa ja sitten herätettäisiin vielä jo vasten tahtoa. Kamalampaa kuin, että ei herätetä ollenkaan enää. Kyllä meidät luotiin jo alunalkaen ruumiiksi, sieluksi ja hengeksi eikä pelkäksi ruumiiksi jne. Liitän tähän vielä yhden ihanan puheen aiheesta. (Minun mieleni mukainen).

Mitä kuoleman jälkeen? helmikuu 16, 2009
Posted by jormajaakko in Puhe.
Tags: välitila
trackback
Kauhajoen Kauhajärven kirkossa 16.2. 2009

Se, mitä kuoleman jälkeen ihmiselle tapahtuu, koskee jokaista. Kuolema on persoonallinen asia niin kuin syntyminenkin. Emme voi tarkastella asiaa ulkopuolisena. Luther on ilmaissut tämän Vähässä Katekismuksessa tämän henkilökohtaisen näkökulman: ”Minä uskon, että Jumala on minut ja kaikki olennot luonut” ja toisessa uskonkappaleessa: ”…Minun Herrani, joka on lunastanut minut, kadotetun ja tuomitun ihmisen, ostanut ja voittanut minut vapaaksi kaikista synneistä, kuolemasta ja perkeleen vallasta…” Tämä on kaikkein tärkein ja keskeisin asia uskossamme, tunnustaa vastuumme Jumalan luomina ja syynalaisuutemme hänen edessään ja turvautua Kristuksen meille hankkimaan pelastukseen.

Kuolemassa siirrymme rajan yli. Rajan tällä puolen kuulemme evankeliumin ja otamme sen uskolla vastaan tai sitten torjumme sen. Usein ajatellaan, että kuolema on siirtymistä suoraan taivaan autuuteen tai sitten kadotukseen. Tai sitten kuoleman ajatellaan olevan kuin unta, jossa pitkäkin aika kuluu silmänräpäyksessä ja josta herätään ylösnousemukseen. Tarkkaan ottaen Raamattu kuitenkin edellyttää jonkinlaista odotusaikaa, jota yleisesti nimitetään välitilaksi. Sitä vaihetta tämänpäiväinen aiheemme koskee, kuoleman ja ylösnousemuksen välistä odotusaikaa. Taivaan autuus ylösnousemuksen ja viimeisen tuomion jälkeen on toinen asia, josta ehkä joskus toisella kerralla. Ennen kuin käsittelemme aihettamme kristillisen uskon näkökulmasta, on kenties tarpeen tarkastella, miten maallistunut asiaa lähestyy.

Kun kysytään, mitä kuoleman jälkeen, niin tavallinen vastaus on: ”Ei mitään. Kuollut mikä kuollut. Mihin puu kaatuu, siihen se maatuu”. Ihmisen elämä jatkuu vain hänen jälkeläisissään, niin kuin minkä muun elollisen olennon elämä tahansa. Ihminen on vain osa luontoa. Tällainen on maalistuneen ihmisen vastaus, ihmisen, jolla on naturalistinen maailmankatsomus, jonka mukaan kaikki, mitä on, selittyy luonnollisin syin, eikä mitään yliluonnollista, jumalallista tarvitse ottaa huomioon. Tällainen katsomus on yleinen, ja sillä on enemmistöasema tieteen ja koulutuksen alalla, jopa teologiassa. On nähty sellainenkin teologian suuntaus, jolle on annettu nimeksi ”Jumala on kuollut” -teologia.

Silti saatetaan puhua Jumalasta ja uskosta ja pitäytyä uskonnollisiin perinteisiin. Uskoa vain pidetään yksityisasiana ja tunteen piiriin kuuluvana, eikä sillä ole tekemistä todellisuuden ja objektiivisen tieteellisen totuuden kanssa. Näin siis väitetään. Se käsitys, että Jumalaa ei ole, on sekin uskoa. Kumpaakaan ei voida todistaa: että Jumala on tai että häntä ei ole. Ei ole mikään tieteellisesti todistettu asia, ettei Jumalaa ole. Se on olettamus, todistamaton lähtökohta, eikä mielestäni edes mikään järkevä lähtökohta. Jumala ei ole luonnontieteellisten todistelujen ulottuvilla. Meillä ei ole sellaisia tutkimusvälineitä, joilla saisimme Jumalan tutkittavaksi. Joka väittää, ettei Jumalaa ole, tekeytyy kaikkitietäväksi, jollainen kukaan ihminen ei ole. Voimme tietää Jumalasta vain sen, minkä hän on ilmoittanut meille itsestään. Kristillinen usko pitää lähtökohtana tätä Jumalan ilmoitusta itsestään. Siihen kuuluu, että Jumala loi ihmisen omaksi kuvakseen, mihin sisältyy myös ajattelukyky, järjen käyttäminen.

Se, ettei Jumalaa ole ja ettei kuoleman jälkeen ole mitään, on hyvin sitkeähenkinen käsitys. Eräällä tavalla se miellyttää ihmistä, sillä sehän merkitsee, ettei ihminen ole vastuussa Jumalan edessä, jota siis ei ole. Ihminen saa olla oma herransa. Hän saa itse määritellä omat rajansa ja sen, mikä on oikein ja mikä väärin. Se on kuitenkin kohtalokas tie. Kuka määrittelee, mikä on oikein mikä väärin. Mikä on toisesta oikein, on toisesta väärin. Seuraa kaikkien sota kaikkia vastaan. Venäläinen kirjailija Fedor Dostojevski on ilmaissut sen näin: ”Jos Jumalaa ei ole, kaikki on sallittua”. Länsimaisen ihmisen vieraantuminen itsestään, hänen sisäinen rikkonaisuutensa ja tyhjyytensä on mielestäni seurausta siitä, että hän on kadottanut Jumalan ja tehnyt itsestään oman jumalansa. Hän on rikkonut ensimmäisen käskyn: ”Minä olen Herra, sinun Jumalasi. Älä pidä muita jumalia. Mitä se on? Meidän tulee yli kaiken peljätä ja rakastaa Jumalaa ja turvautua yksin häneen.”

Me tutkimme aihettamme Raamatun sanan valossa lähtien siitä, että Jumala on ja hän on ilmoittanut meille itsensä. ”Jumala teki ihmisen maan tomusta ja puhalsi hänen sieraimiinsa elämän hengen, ja niin ihmisestä tuli elävä sielu” (1 Ms 2:7). Niin kuin ihmisen olemuksen kokoaminen niin myös sen hajottaminen on Jumalan työtä. Kuolema on synnin palkka, syntiinlankeemuksen seuraus. Onko se ruumiillinen kuolema vai hengellinen vai molempia? Oliko ihminen jo paratiisissa ennen lankeemusta kuolevainen? (Niinkin on ajateltu). Mielestäni on selvää, että Raamattu sanoo kuoleman olevan synnin seurausta. Muuan japanilainen Amerikassa vaikuttava professori lausui TV-ohjelmassa merkillisen asian. Hän sanoi, että ihmisen perintötekijöihin ei ole kirjoitettu, että ihmisen pitää kuolla, mutta tosi vain on, että solut rappeutuvat ja ihminen kuolee. No, en panisi kovin paljon tämän sanan varaan. Se on kuitenkin saman suuntainen kuin varoitus hyvän- ja pahantiedon puusta: ”sinä päivänä, jona sinä siitä syöt, sinun pitää kuolemalla kuoleman”.

Ihminen on kuolevainen, mutta Jumala on Jumala kuolemankin valtakunnassa. Kun Jeesus kiistelee saddukeusten kanssa ylösnousemuksesta, hän viittaa Mooseksen kertomukseen palavasta pensaasta ja sanoo: ”Hänhän sanoo, että Herra on Abrahamin, Iisakin ja Jaakobin Jumala. Ei hän ole kuolleiden Jumala vaan elävien. Hänelle kaikki ovat eläviä” (Luuk. 20:37-38). Kristillinen kirkko on aina puhunut sielusta, jonka Jumala säilyttää. Puhutaan myös sielun kuolemattomuudesta, mutta se on eri asia ja liittyy kreikkalaisen ajattelun ihmiskäsitykseen, että ihminen koostuu ruumiista ja sielusta ja että ruumis on sielun vankila. Ruumis on näin ollen sielua vähäarvoisempi. Näin ei kulje raamatullinen ajattelu. Ruumis ei ole sielua vähäarvoisempi. Ruumis on Pyhän Hengen temppeli. Ihmisen sielulla itsellään ei kuolematomuutta. Kaikki on Jumalan kädessä.

Jeesus itse kuoli ristillä ja nousi kuolleista ruumiillisesti. Hän kuoli sijaiskuoleman, meidän syntiemme tähden. Kuolemalla ei ollut valtaa häneen itseensä, sillä hänellä ei ollut syntiä. Kuolema ei ottanut hänen henkeään, vaan Raamattu sanoo ”Hän kallisti päänsä ja antoi henkensä” (Joh. 19:30). Kuolemassa ruumis ja sielu eroavat toisistaan ja yhdistyvät taas ylösnousemuksessa, joka on jo alkanut Jeesuksen ylösnousemisessa. Kuoleman jälkeen ennen ylösnousemusta on jonkinlainen välitila, josta Raamattu ei anna kovin yksityiskohtaista kuvaa, jotakin kuitenkin.

Luukas 16:19-31 Jeesuksen vertaus rikkaasta miehestä ja Lasaruksesta kertoo jotakin.Rikas on tuonelan tuskissa, tietoisessa tilassa. Hän tietää myös, että Lasarus on Abrahamin luona. Lasarus saa vaivoihinsa lohdun, mutta heidän välillään on ylittämätön kuilu. On sanottu niinkin, että vertausta ei ole kerrottu sitä varten, että siten annettaisiin tietoa välitilasta vaan siksi, että annettaisiin opetus ja kehotus ylittää sosiaaliset kuilut jo täällä ajassa. Niin varmaan on, mutta koko vertauksen sanoma menettäisi teränsä, jos rikkaan miehen ja Lasaruksen asiat kuviteltaisiin pelkiksi kielikuviksi. En myöskään voi uskoa, että Jeesus vertausta kertoessaan puhuisi perättömiä.

1 Piet. 3:18-20 Kuolemansa ja ylösnousemisensa välisenä aikana Jeesus saarnasi vankeudessa oleville hengille. Saarnaamisella tarkoitetaan hyvän sanoman julistamista. Siinä oli evankeliumin kuulemisen mahdollisuus ennen vedenpaisumusta eläneille ihmisille. Kristillinen ajattelu on laajentanut kuulijoiden piiriä niihin, jotka eläessään eivät saaneet kuulla evankeliumia Jeesuksesta.

Ilm. 6:9-11 Kristittyjen marttyyrien sielut taivaallisen pyhäkön alttarin alla odottavat viimeisen tuomion toimeenpanemista. He ovat tietoisessa tilassa vaikka ruumiittomia ja voivat puhua Herralleen. Muistamme myös, mitä Jeesus sanoi ristillä toiselle ryöväreistä: ”Totisesti, jo tänään olet minun kanssani paratiisissa”.

Välitilassa kaikki ovat vailla maallista ruumista. He ovat sieluja tai henkiä. Tuonelassa on vaivan paikka ja Abrahamin helma tai paratiisi. Roomalaiskatolisen uskon mukaan on vielä useampia paikkoja näiden välillä, mutta niistä ei ole Raamatun antamia viitteitä. Onko välitilassa kääntymisen tai kehittymisen mahdollisuutta? Mielestäni ei ole selvää ilmoitusta, että olisi. Rooman kirkko puhuu kiirastulesta. Luterilainen kirkko torjuu sen.

Voivatko kuolleet välitilassa toimia jotenkin? Ilmestyskirjan mukaan he voivat ainakin rukoilla. Ei ehkä ole estettä ajatella, että kuolleet pyhät voivat rukoilla meidän täällä elävien puolesta, niin kuin Kristus rukoilee omiensa puolesta Isän tykönä. Katoliset pyytävät Neitsyt Marian esirukouksia. Meille Maria on uskon ja kuuliaisuuden esikuva ja Jeesuksen synnyttäjänä Jumalan äiti, ja me kunnioitamme häntä. Emme kuitenkaan rukoile Mariaa vaan Jumalaa itseään.

Voiko olla yhteyttä kuolleisiin? Mooses ja Elia ilmestyivät kirkastusvuorella Jeesukselle ja kolmelle opetuslapselle ja puhuivat Jeesuksen kanssa. Raamattu ei kiellä vainajien ilmestymisen mahdollisuutta mutta kieltää yrittämästä ottaa yhteyttä heihin. Se on spiritismiä ja okkultismia. Sellaisessa toiminnassa saadut viestit ovat riivaajien tuottamaa harhaa ja ne ovat omiaan sitomaan harjoittajansa pimeyden voimiin. Niissä saadut viestit myös kertovat kriitillisten tutkimusten mukaan enemmän omasta maailmastamme kuin rajantakaisesta.

Voimmeko rukoilla vainajien puolesta? Voimme, ja kirkko tekeekin niin hautaamisen ja kuolleeksi kiittämisen yhteydessä. Ei ole kiellettyä rukoilla myöhemminkään. Luther on antanut neuvon, että voi rukoilla hautajaisissa ja jonkin kerran sen jälkeen, mutta sitten heidät on jätettävä Jumalan huomaan.

Yhteenvetona: Kuoleman jälkeinen tila on kokonaan toisenlainen kuin tämä ajallinen. Meillä ei ole sanoja sen kuvaamiseen eikä havainnollistamisen mahdollisuuksia. Olisi parempi hillitä mielikuvitustaan tässä asiassa. Ei pidä mennä yli sen, mitä on kirjoitettu Raamatussa. Pääasia on, että pitäydymme siihen, mitä on selvästi ilmoitettu, että pelastus on valmiiksi tehty ja uskolla otettavissa vastaan Kristukselta, Vapahtajaltamme. I love you I love you I love you
Voin rakastaa Jeesusta Kristusta nyt.


Stiina

Viestien lukumäärä : 437
Join date : 04.08.2017

Takaisin alkuun Siirry alas

Takaisin alkuun


 
Oikeudet tällä foorumilla:
Et voi vastata viesteihin tässä foorumissa