Markus O. Niemi – Karismaattinen gnostilaisuus

Markus O. Niemi – Karismaattinen gnostilaisuus

Kaikki on asenteesta kiinni. Argumentti kuuluu mm.: “Jos haluaa tehdä jotain täysillä Jumalalle, niin mikä siinä on väärin?”.
Blogin jo tutuksi tullut nimi Markus O. Niemi kirjoittaa aiheesta:

Karismaattisessa kristillisyydessä nykyään suosittu asennekeskeisyys perustaa näin modernille arvorelativismille eli ajattelutavalle, jossa yksilö asettaa itse itselleen ne arvot, joihin hän haluaa sitoutua. Relativistisessa arvoajattelussa jokin yksilön valinta ei ole ”aito” siksi, että se on ”oikea”, vaan valinta on oikea, koska se on aito. ”Aidoimmat” valinnat ovat niitä, joissa yksilö eniten toteuttaa itseään ja joihin hän on sitoutunut – ei niiden edustamien objektiivisten arvojen, vaan itse sitoutumisen vuoksi. Joten sekulaarissa relativismissa valinnan kohteen arvon ratkaisee sitä kohtaan suunnattu asenne, ei itse kohde (muotoilu oma). Karismaattisessa kristillisyydessä tämä ajattelu saa omanlaisensa muunnoksen. Sen relativistinen taustaoletus kätkeytyy kristilliseen liturgiaan ja paljastuu avoimesti mahdollisesti vain silloin tällöin jonkinlaisina synergistisinä ”heittoina”, joissa korostetaan ”omaa aktiivisuutta” tai ”omaa osuutta”.

Niinpä henkilökohtaisessa jumalanpalvonnassa ja ylistämisessä painotetaan nykyisin enemmänuskovan asenteen kuin palvonnan ja ylistämisen kohteen merkitystä. Samalla unohdetaan perisyntiopin painokas viesti: kenenkään asenne ei ole puhdas, vaan synnin saasta tekee työtään langenneessa ihmisessä uskoontulon jälkeenkin. Asenne ei tosiasiallisesti ratkaise sen enempää pelastumista kuin palvontaakaan. Kukaan ei pelastu omaksumansa asenteen, vaan Kristuksen ristintyön vuoksi, eikä palvonta ole Jumalalle otollista siksi, että palvojalla on asenne kohdallaan, vaan siksi, että palvonnan kohteena on Kristus. Hyväkin asenne on samantekevä, mikäli kohde on väärä; mutta mikäli kohde on oikea, asenne ei voi olla huono. Jos katse kuitenkin kiinnitetään asenteeseen ratkaisevana tekijänä, kuten nykyisin tehdään, eletään jo hengellisessä harhassa.

[…]

Lisäksi seurakunnat voivat nyt hyvällä kollektiivisella omallatunnolla, evankeliumin nimissä, kiirehtiä muuttamaan puitteitaan ajanmukaisiksi: koska asenne ratkaisee, näyttävät viestinnän välineet neutralisoituvan. ”Katu-uskottavuuden” vaatimus saa tuekseen kokonaisen kulttuurin – kulttuurin, jonka ei koskaan olisi pitänyt päästä tunkeutumaan kristikunnan keskelle, mutta joka nyt itse asiassa monilta osin määrittelee sen, mitä ja millä tavoin kristityt evankelioivat, ylistävät, ajattelevat ja toteuttavat itseään. Harva esimerkiksi näkee nykyään mitään ongelmaa siinä, että useiden seurakuntien nuortenillat muistuttavat värivaloineen ja viihteellisine ylistyskappaleineen nykyaikaista rock-konserttia. Ja toki modernisaatio ulottuu laajemmallekin. Koska asenne ratkaisee, voidaan esimerkiksi ”evankeliointi” ja ”kristillinen arvomaailma” sulauttaa ongelmattomasti vaikkapa myöhäiskapitalistisen liike-elämän corpukseen, jossa asiakas on kuningas ja evankeliumin leviämistä säätelevät kysynnän ja tarjonnan lait (ei Pyhä Henki ja Jumalan vanhurskas tahto).


Kirjoitus kokonaisuudessaan täällä:
http://kaikkionvaletta.blogspot.fi/2012/09/karismaattinen-gnostilaisuus.html
´