Vapaasana
Haku
 
 

Näytä tulokset:
 

 


Rechercher Tarkennettu haku

Viimeisimmät aiheet
» Jos joku tahtoo kulkea minun jäljessäni
Eilen kello 9:20 am kirjoittaja Stiina

»  Risto Santala /Särkymisen salaisuus
Ti Kesä 19, 2018 10:30 am kirjoittaja jarrut

» Jeesus voitti kuolemallaan kuoleman
Ti Kesä 19, 2018 10:21 am kirjoittaja jarrut

» Tulevaisuuden varjo....
Ti Kesä 19, 2018 10:09 am kirjoittaja jarrut

» Päivän kuva ja vähän muutakin
Pe Kesä 15, 2018 8:39 am kirjoittaja arkikalusto

» Olavi Peltola: Paavo Ruotsalaisen sydänääniä/Merkittävä sielunhoitokeskustelu kaksisataa vuotta sitten
Pe Kesä 15, 2018 8:03 am kirjoittaja jarrut

» Sakari Pöyhönen "Herralle sairastaminen"
Ke Kesä 13, 2018 9:14 am kirjoittaja jarrut

»  Per OlofMalk /Itsehillintä ja arvostelukyky ovat Hengen hedelmiä
Ke Kesä 13, 2018 8:51 am kirjoittaja jarrut

» Olavi Peltola: ”Armo on yksinomaan meidän ulkopuolellamme”
Ke Kesä 13, 2018 8:42 am kirjoittaja jarrut

Kesäkuu 2018
MaTiKeToPeLaSu
    123
45678910
11121314151617
18192021222324
252627282930 

Kalenteri Kalenteri

Yhteistyökumppanit

Turvaa olemattomasta /Onko usko vain kainalosauva lohtua tarvitseville?

Siirry alas

Turvaa olemattomasta /Onko usko vain kainalosauva lohtua tarvitseville?

Viesti  arkikalusto lähetetty Ke Marras 11, 2015 4:45 pm


Turvaa olemattomasta
Onko usko vain kainalosauva lohtua tarvitseville?


luotu 4.7.2010 klo 14:14
Neurooseja ja oopiumia   http://raapustus.net/?id=117
Viisi harkitsemisen arvoista asiaa  http://raapustus.net/?id=117#sect2
Kainalosauva on kaksiteräinen miekka  http://raapustus.net/?id=117#sect3
Kärryt on valjastettu hevosen eteen  http://raapustus.net/?id=117#sect4
Uskomuksen alkuperä ei ratkaise sen todenperäisyyttä   http://raapustus.net/?id=117#sect5
Kristinuskon Jumala ei ole kesy   http://raapustus.net/?id=117#sect6
Tarpeista harhaan: non sequitur  http://raapustus.net/?id=117#sect7
Vastaväite, jossa ei ole järkeä  http://raapustus.net/?id=117#sect8

Neurooseja ja oopiumia
Modernin psykoanalyysin kehittäjä Sigmund Freud piti uskontoja neurooseina, mielen häiriötiloina. Hänelle uskonto oli mielen puolustuskeino pelottavia luonnonilmiöitä vastaan. Koska ihminen ei kykene kohtaamaan persoonattomia voimia eikä vuorovaikuttamaan niiden kanssa, hän kuvittelee niiden taakse persoonia – jumalia, joita voi rukoilla ja lepyttää, manipuloida ja hallita, joiden kanssa voi yrittää hieroa kauppaa. Uskonto on siis vain mielen kainalosauva, johon ihminen turvautuu saadakseen lohtua – kristinuskon tapauksessa taivaallisen, suojelevan isähahmon.[1]

Karl Marx, kommunismin isä, sanoi uskonnon olevan "oopiumia kansalle". Sorrettu työväenluokka ei tajua nousta kapinaan oman onnellisuutensa puolesta, koska se on tylsistetty ja turrutettu kuvitteellisilla tarinoilla tuonpuoleisesta onnellisuudesta. Jos massat vapautuisivat tällaisesta "kainalosauvasta" ja huomaisivat, että ihmisen on otettava onnen avaimet käteensä tässä ja nyt, saataisiin tarpeeksi voimavaroja vallankumoukseen ja asiat järjestyisivät.[2]

Kun kaksi näin merkittävää historiallista vaikuttajaa puhuu pehmeitä, ei ole yllättävää, että tavalliset ihmiset toistavat papukaijan tavoin samaa virhettä. Niinpä useimmat meistä ovat kuulleet saman väitteen muodossa tai toisessa. Uskonto on vain kainalosauva. Jeesus on mielikuvitusystävä, jota heikot tarvitsevat selvitäkseen arkielämästä. Unohdetaan kuvitelmat ja harhoista saatava lohtu, hyväksytään tarkoituksettoman universumin kylmä todellisuus ja aletaan elää tyytyväisinä ateisteina.



Viisi harkitsemisen arvoista asiaa

Kainalosauva on kaksiteräinen miekka

Ilmiöille ja tapahtumille on olemassa kahdenlaisia syitä: kausaalisia syitä ja rationaalisia syitä. "Usko on vain kainalosauva" -väite sekoittaa nämä kaksi keskenään.

Kun raaka kananmuna heitetään tiiliseinään ja se hajoaa, kananmunan hajoamiselle on kausaalinen syy. Munalla ei ole asian suhteen valinnanvaraa. Heiton voimakkuus, seinän lujuus ja kananmunan rakenne selittävät tyhjentävästi sen, miksi muna pirstoutuu. Kyse on viime kädessä vain atomeista, fysiikasta ja kemiasta.

Kun joku taas kuuntelee vaikkapa Richard Dawkinsin luentoa ja vakuuttuu siitä, että darvinismi[3] on uskottava selitys luonnon monimuotoisuudelle, kausaalinen syy ei riitä. Kukaan darvinisti ei halua väittää, että ihmiset uskovat evoluutioon vain siksi, että heidän aivojensa molekyylien asento ja niissä tapahtuvat sähköpurkaukset pakottavat heidät siihen. Syy ei voi olla puhtaasti kausaalinen. Jollei ajattelumme ole täysin arvotonta ja biokemian ennalta määräämää, sen tuottamien johtopäätösten on oltava seurausta rationaalisista syistä – siitä, että jokin on loogista, perusteltua, johdonmukaista, todennäköistä, uskottavaa ja todisteiden tukemaa.

Kuulostaa todella vakuuttavalta – suorastaan lopulliselta – kun joku selittää toisen maailmankuvan tai mielipiteen olevan "vain" tarpeiden tai toiveiden synnyttämä harha. Väite tuntuu mahdottomalta kumota. Käytännössä on kuitenkin kyse vain siitä, että tuo joku yrittää ohittaa näkemyksesi rationaaliset syyt ja selittää, mistä kausaalisista syistä se aiheutuu. Ainoa pikku vika on, että peliä voi pelata kuka tahansa.

Ateisti voi toki väittää toisen olevan kristitty "vain siksi, että" tämä kaipaa emotionaalista turvaa taivaalliselta isähahmolta. Siksi kristitty ei kykene hyväksymään ilmeistä tosiseikkaa, että mitään Jumalaa ei ole olemassa. Hän saa syvää tyydytystä uskomuksistaan. Mutta jos kaikki ajattelu on tällä tavoin turmeltunutta, ateistin voi yhtä hyvin väittää olevan ateisti "vain siksi, että" tällä esimerkiksi oli lapsena huono isäsuhde ja nyt hän projisoi vihansa taivaalliseen isään. Siksi ateisti ei kykene hyväksymään "ilmeistä tosiseikkaa", että Jumala on olemassa. Hän saa syvää tyydytystä siitä, että kykenee raahaamaan omaa kivirekeään ilman kenenkään apua ja kulkemaan leuka pystyssä elämän halki tarkoituksettomassa maailmankaikkeudessa.[4] Jos taas kaikki ajattelu ei ole tällä tavoin kausaalisten syiden vanki, on välttämätöntä tarkastella henkilön uskomusten todenperäisyyttä, ei häntä itseään.

Kun aletaan leikkiä toisen henkilön psykologia, kukaan ei viime kädessä ole vakuuttunut mistään rationaalisten syiden nojalla. Ilmastonmuutosteoriaa kritisoiva henkilö vastustaa uusia energiansäästölakeja "vain siksi, että" nauttii kerskakulutuksesta – ei siksi, että todisteet ilmastonmuutoksesta eivät ole olleet riittävän vakuuttavia. Vastaavasti viherpiipertäjä ajaa mainittuja energiansäästölakeja "vain siksi, että" haluaa tuntea olevansa tärkeä parantaessaan maailmaa – ei siksi, että todisteet olisivat saaneet hänet pitämään ilmastonmuutosta vakavana uhkana. Henkilö, joka pitää Obamaa upeana presidenttinä, sanoo niin "vain siksi, että" – kuten tietysti myös henkilö, joka pitää häntä surkeana presidenttinä.

Jokikinen maailmankatsomus, ajatusjärjestelmä tai uskomus voidaan redusoida mielen, halujen tai tunne-elämän häiriöksi. Missään vaiheessa ei saada vastausta kysymykseen, onko itse uskomus tosi vai ei, perusteltu vai ei. Se oletetaan virheelliseksi ja sen jälkeen vedotaan kausaalisiin syihin. Voimme kaikki huutaa toisille, että näiden uskomukset ovat "vain kainalosauva", kunnes ääni lähtee. Siitä ei ole mitään hyötyä eikä sillä ole mitään merkitystä itse asian kannalta.

C. S. Lewisin äärimmäinen esimerkki tästä on vaimo, jonka mies yrittää selittää, että kolmion kaksi sivua ovat aina yhdessä pidemmät kuin kolmas sivu. Nainen vastaa: "Sanot noin vain siksi, että olet mies."[5]. Kolmion sivujen keskinäisillä suhteilla ei tietenkään ole mitään tekemistä sen kanssa, että väitteen esittäjä sattui olemaan mies. Tästä pääsemmekin seuraavaan huomioon.


Kärryt on valjastettu hevosen eteen

Lewis huomautti, että totuuden voi saada selville vain järkeilemällä, ei koskaan esittämällä röyhkeitä väitteitä vastustajan psykologisesta tilasta.[6] Turvallisuudentunne voi olla hyvä selitys sille, miksi joku uskoo valheeseen, mutta siihen on lupa vedota vasta sitten, kun on ensin muilla keinoin osoitettu, että joku todellakin uskoo valheeseen.

Tapaat ystäväsi, jolla on nippu tiliotteita kädessään. Innoissaan hän selittää, että hänellä on säästössä yhteensä 50 000 €. Et usko häntä, mutta et voi osoittaa hänen olevan väärässä vain psykologia leikkimällä. Epäilemättä moinen rahasumma toisi kenelle tahansa turvallisuudentunteen. Epäilemättä olisi kivaa omistaa puolisataa tuhatta. Mutta et voi vain olettaa ystäväsi olevan väärässä ja tarjota perusteiksi turvallisuudentunnetta tai iloa, joita rahojen omistamisen harhakuvitelmasta seuraa. Sinun on laskettava tiliotteiden saldot itse tai mentävä kysymään asiaa pankista. Vasta, kun on osoitettu, että ystäväsi on erehtynyt, voit yrittää vedota kausaalisiin syihin selittääksesi, miksi hän luuli olevansa rikas.

Ensimmäinen vaihtoehto on tietenkin verrattomasti helpompi. Jos lähdet mittelemään vastustajasi kanssa perustelujen voimin ja selvittämään, kumman näkemys on johdonmukaisempi tai paremmin todisteiden tukema, voit huomata jääväsi alakynteen. Mutta oletapa vastustajasi olevan väärässä ja keksi selityksiä hänen harhaisuudelleen, niin olet voittanut pelin. Keskustelua seuraavat eivät välttämättä edes huomaa huijausta, jos se tehdään tarpeeksi ovelasti.

Kenties tästä syystä psykologisointi, kausaalisten syiden etsiminen, on niin yleinen temppu. Siihen syyllistyvät Freudin ja Marxin lisäksi lukemattomat muutkin. Evoluutiotieteen popularisoija Richard Dawkins etsii selitystä uskontojen olemassaololle[7] – tai oikeastaan selitystä siihen, että uskontoja on olemassa, vaikka ne ovat turhia. Se mahdollisuus, että uskonnot eivät olisi turhia vaan voisivat viitata johonkin objektiiviseen todellisuuteen, on tietenkin poispyyhitty jo lähtöviivalla. Dawkins siis olettaa kaikkien uskontojen olevan ratkaisevalla tavalla väärässä ja pyrkii sen jälkeen löytämään darvinistisen selityksen niiden esiintymiseen edelleen. Artikkelissaan hän lainaa myös yhdysvaltalaista psykologi ja kognitiotieteilijä Steven Pinkeriä, joka kirjoittaa:

... se ainoastaan herättää kysymyksen, miksi mieli kehittyisi löytämään lohtua uskomuksista, joiden se selvästi näkee olevan virheellisiä. Paleltuva henkilö ei saa lohtua uskomuksesta, että hänen on lämmin; kasvotuksin leijonan kanssa oleva henkilö ei saa rauhaa vakuuttamalla itselleen, että otus on kaniini.

Tunteeko Pinker montakin henkilöä, jotka ovat väärässä, tietävät selvästi olevansa väärässä, siitä huolimatta riippuvat kiinni väärässä mielipiteessään ja aidosti saavat siitä lohtua? Vai olisiko mahdollista, että psykologimme yksinkertaistaa tilannetta ja kohdatessaan teistin, joka saa uskomuksistaan lohtua, olettaa keskustelukumppaninsa olevan väärässä, vieläpä selvillä siitä, että on väärässä?


Uskomuksen alkuperä ei ratkaise sen todenperäisyyttä

Tarkastellaanpa kolmea herrasmiestä ja heidän maailmankatsomuksellisia käsityksiään.

   Matti on kääntynyt kristityksi, koska säikähti ukkosta ja alkoi tarvita psykologista turvaa epävarman maailman keskellä.
   Pekka on kääntynyt kristityksi, koska hän tarvitsi välttämättä viitosen, rukoili hädissään Jeesusta avukseen ja löysi puolen tunnin kuluttua setelin kadulta.
   Jussi on kääntynyt kristityksi, koska perehdyttyään Uuteen testamenttiin kulttuurihistorian, eksegetiikan, tekstikritiikin ja muiden olennaisten tieteiden avustamana hän vakuuttui siitä, että sen kirjoitusten sanoma on totta.

Matin ja Pekan kääntymyksen syy on vähintäänkin arveluttava. Ensimmäinen tuli uskoon puhtaasti psykologisista syistä, jotka olivat enemmän kausaalisia kuin rationaalisia. Jälkimmäinen taas vaihtoi maailmankatsomusta, koska tapahtui jotain, minkä voisi hyvin tulkita puhtaaksi yhteensattumaksi. Onko näiden herrasmiesten nykyinen vakaumus kristillisen Jumalan olemassaolosta automaattisesti virheellinen siksi, että se sai alkunsa täysin perusteettomasti? Ei, sillä Jussin vakaumus on täysin sama, ja hän on päätynyt siihen rationaalisten syiden perusteella. Uskomuksen alkuperä ei ratkaise sen sisällön todenperäisyyttä.

Ehkä asia on syytä havainnollistaa vielä käänteisen esimerkin avulla.

   Pekasta tuli ateisti, koska hänellä oli ankara isä eikä hän halunnut ajatella auktoriteettihahmon kyyläävän tekemisiään.
   Matista tuli ateisti, koska hän pyysi Jumalaa todistamaan olemassaolonsa pudottamalla taivaasta kymppitonnin, mutta mitään ei tapahtunut.

Voimmeko näiden kahden esimerkin perusteella todeta, että ateismi on vääräksi todistettu maailmankatsomus, koska Pekka ja Matti ovat selvästi hölmöjä? Emme, sillä on kolmaskin herra:

   Jussista tuli ateisti, koska perehdyttyään Uuteen testamenttiin kulttuurihistorian, eksegetiikan, tekstikritiikin ja muiden olennaisten tieteiden avustamana hän vakuuttui siitä, että sen kirjoitusten sanoma on pötyä.

Sillä, alkoivatko ihmiset alun perin uskoa Jumalaan pelätessään luonnonvoimia, tarvitessaan lohtua, kaivatessaan kuolemanjälkeistä elämää, etsiessään oikeutusta valtapyrkimyksilleen vai tutkiessaan todistusaineistoa, ei ole merkitystä sen kannalta, onko tämä kyseinen Jumala todella olemassa. Toinen veljeksistä säikähtää lapsena krokotiilikäsinukkea ja alkaa pelätä krokotiileja. Toinen veli tutkii krokotiilin fysiologiaa ja anatomiaa, toteaa sen olevan tehokas ja nopea saalistaja ja alkaa myös pelätä krokotiileja. Molemmat uskovat eläimen olevan vaarallinen; molempien uskomus on tosi, vaikka toisen perusteet uskomukselle ovat naurettavat ja toisen johdonmukaiset.

Kertotaulu ei ole virheellinen siksi, että opettaja oli ikävä tyyppi.

Kristinuskon Jumala ei ole kesy

Freud esitti, että persoonallinen Jumala on keksitty suojaksi persoonattomia luonnonvoimia vastaan. Samaa arvelee ihailtu vapaa-ajattelija Väinö Voipio kirjassaan Pelotuksen uskonto.[8] Hänen teoriansa romuttuu täysin, kun luemme kertomuksen myrskystä Galileanjärvellä (Mark. 4:36–41). Opetuslapset eivät tosiaan voineet neuvotella tuon persoonattoman, raivoisan voiman kanssa. He pelkäsivät äkillisen rajuilman keskellä hukkuvansa ja herättivät Jeesuksen, joka nukkui veneen perässä rauhallisena kuin lapsi. Tämä kohottautui istumaan, ärähti myrskylle – ja äkkiä tuli peilityyntä.

Mikä oli Jeesuksen oppilaiden reaktio? He olivat juuri saaneet turvakseen persoonallisen olennon, jolla oli aivan todellinen (ei kuviteltu) valta luonnonvoimien yli. Saivatko he tästä tosiseikasta "turvaa ja lohtua"? Vielä mitä. "Suuri pelko valtasi heidät" (kreik. ἐφοβήθησαν φόβον μέγαν, ephobēthēsan phobon megan, 'pelkäsivät suurella kauhulla'). Myrskyn herättämä pelko ei ollut mitään siihen kauhuun verrattuna, jota he tunsivat käsittäessään totuuden. Veneessä heidän kanssaan oli mies, jollaista he eivät koskaan olleet tavanneet eivätkä kuvitelleet tapaavansa. Heillä ei ollut sanoja Jeesuksen kuvaamiseen eikä siistiä lokeroa, johon hänet laittaa.[9] "Kuka onkaan tämä, kun sekä tuuli että meri häntä tottelevat?"

Kristinuskon Jumala tuo kyllä tilanteisiin lohtua ja turvaa, mutta hän ei edusta läheskään yksinomaan pelkkää lohtua ja turvaa. C. S. Lewisin Narnia-sarjassa todetaan Aslanista, ettei tämä ole "kesy leijona". Hän ei vastaa läheskään aina ihmisten odotuksia eikä heidän toiveitaan, mutta pysyy aina uskollisena omalle luonteelleen, joka on hyvä. Sama piirre on vahvasti läsnä Raamatun kuvaamassa Jumalassa.

Usein kuulee sanottavan, että Jumala ei luonut ihmistä omaksi kuvakseen – ihmiset loivat hänet omaksi kuvakseen. Jumalat heijastavat vain ihmisten omia toiveita ja tarpeita ja pyhittävät ihmisen omat mielihalut. Epäilemättä ihmiset ovat luoneet lukemattomia jumalia tällä tavoin, mutta kuinka kukaan ajatteleva henkilö voi väittää, että Raamatun Jumala olisi keksitty ihmisten omien toiveiden, tarpeiden ja mielihalujen pyhittäjäksi? Hänhän on täysin yhteensopimaton niiden kanssa!

Raamatun kuvaama Jumala on pyhä ja kiivas. Vastoin yleistä länsimaista käsitystä hän vaatii ihmisiltä erinäisiä asioita – erityisesti seuraajiltaan. Hän on kaikkivoipa ja kaikkitietävä – toisin sanoen kykenevä sekoittamaan turvalliset ympyräni miten haluaa ja tietää minusta kaiken silloinkin, kun en halua sitä.[10] Hän kieltää ihmisiä käyttämästä ruokaa (Room. 14:15), seksiä (1. Kor. 6:18–20), rahaa (1. Tim. 6:7–10) ja muita nautittavia asioita omien halujemme mukaisesti, käskee vallanpitäjiä olemaan alamaistensa palvelijoita (Mark. 10:42–45) ja kaikkia toimimaan kaikessa hänen kunniakseen (Kol. 3:17). Käytännössä hän vaatii meitä tulemaan joksikin, mitä luonnollisessa tilassamme pidämme suunnattoman vastenmielisenä – uusiksi ihmisiksi.

Jos minä haluaisin omia tarpeitani ja toiveitani palvelevan jumalan, kuvittelisin hänet huomattavasti kesymmäksi, inhimillisemmäksi, helpommin hallittavaksi. Voisin keksiä tältä istumalta pari sataa jumalaa, jotka vastaisivat omia mielitekojani paremmin. Jos psykologileikkiä haluaa soveltaa johonkin, postmoderni valintamyymäläuskonnollisuus on hyvä kohde. Nykyään ihmiset valitsevat joka uskonnosta ne piirteet, jotka sattuvat miellyttämään heitä. Eikö usko, jonka ainoa peruste ovat omat tarpeet ja mieltymykset, ole tästä näkökulmasta katsottuna kaikkein varmimmin silkkaa roskaa?


Tarpeista harhaan: non sequitur

Vaikka Jumala ei ole kesy, häneen uskominen tuo toki myös lohtua ja turvaa. Mutta millä logiikalla tästä seuraa, että Jumala on mielikuvituksen tuotetta? Minä olen neljälle lapselleni lohduttava ja turvallisuutta tuova olento. Samalla päättelyllä minäkin olen mielikuvituksen tuotetta, koska minusta on heille iloa ja hyötyä. Pitäisikö Jumalaan uskomisesta olla uskoville pelkkää haittaa, jotta hän olisi todellinen?

Itse asiassa päättelemme luonnostamme täysin päinvastoin. Jano ei ole todiste siitä, että vettä ei ole olemassa – se osoittaa pikemminkin, että vettä on olemassa, mutta minulta puuttuu sitä. Nälkä ei todista, ettei ruokaa ole olemassa; päinvastoin se on osoitus siitä, että ruokaa on olemassa ja tarvitsen sitä. Ihmisellä näyttää olevan luontoonsa sidottu kaipuu transendenttisen, Korkeimman olennon puoleen. Jos tämä on todellinen tarve, sen täyttymys on luultavasti olemassa.[11] Missään tapauksessa tällainen kaipuu itsessään ei voi loogisesti olla osoitus siitä, että sen täyttymys olisi harhaa.


Vastaväite, jossa ei ole järkeä

Jos Jumala on todella olemassa ja kaipuu hänen puoleensa on "todellinen tarve", miksi ihmiset yleensä tulevat uskoon silloin kun heillä on jollakin tasolla erityisen vaikeaa? Eikö käytäntö osoita, että usko on kuitenkin vain heikkojen ihmisten kainalosauva, kun he eivät pärjää arkielämässään ilman taivaallista mielikuvitusystävää?

Vastaasi kävelee mies, joka nojaa kainalosauvaan. Seuraa keskustelu.

   Sinä: Onko jalkasi kipeä?
   Mies: On, katkaisin sen pari päivää sitten.
   Sinä: Tiedät kai, että tuo on kainalosauva.
   Mies: Kyllä, tämä on kainalosauva.
   Sinä: Tarkoitan, että se on vain kainalosauva.
   Mies: (kummastuneena) Niin... mikä muu sen pitäisi olla?
   Sinä: Älä nyt loukkaannu, mutta tarvitset sitä vain, koska olet heikko etkä selviydy arkitodellisuudesta ilman sitä.
   Mies: (vielä kummastuneempana) Täh? Jalkani on katki, joten tietenkään en selviydy ilman kainalosauvaa.
   Sinä: Ikävää, että joudut turvautumaan tuollaiseen harhaan.
   Mies: (raapii päätään) Hetkinen...

On melko ilmeistä, että ihmiset hakeutuvat lääkärille juuri silloin, kun tuntevat itsensä sairaiksi, eivät terveinä. Autokorjaamolle ajetaan tavallisesti sitten, kun konepellin alta kuuluu asiattomia ääniä. Miksi pitäisi olla jotenkin merkittävää, että itseriittoiset ihmiset ymmärtävät kääntyä Jumalan puoleen vasta silloin, kun huomaavat oman rajallisuutensa ja jopa syntisyytensä?

C. S. Lewis totesi, että "nautinnoissamme Jumala kuiskaa meille, omassatunnossamme hän puhuu, mutta tuskissamme hän huutaa; kärsimys on hänen huutotorvensa, jolla kuuro maailma herätetään."[12] Todellisen tarpeen, kuten nälän, voi turruttaa esimerkiksi huumeilla niin, ettei sitä huomaa. Jos Jumala on ihmisen todellinen tarve, mutta tämä onnistuu peittämään asian itseltään aineellisilla nautinnoilla ja elämän iloilla, ei liene kummallista, että kun vaikeudet pyyhkäisevät nautinnot ja ilon syrjään, varsinainen jano paljastuu.

On kuitenkin huomattava, etteivät kaikki käänny ensimmäistä kertaa Jumalan puoleen ylipääsemättömien vastoinkäymisten edessä. (Itse en koe juuri koskaan tarvinneeni Jumalaa emotionaaliseksi turvakseni ja lohdukseni, enkä siksi kykene lainkaan samaistumaan ihmisiin, joille tämä on keskeinen osa heidän suhdettaan Jumalaan. Ennen kääntymystäni aloin aavistaa, että Raamatun Jumala olikin todellinen, ja tiesin olevani syyllinen hänen edessään. Tästä tietoisuudesta käsin nöyrryin ja lähdin seuraamaan Jeesusta, mutta minulla ei mielestäni ollut sellaisia ulkoisia tai sisäisiä hätätiloja, joihin juuri taivaallinen isähahmo olisi tuonut erityistä apua.) Kristityiksi kääntyvät ihmiset eivät ole yhtenäistä, halinallea kaipaavaa joukkoa. He edustavat eri elämäntilanteita ja ikävaiheita, eri kulttuureja, yhteiskuntaluokkia, persoonallisuustyyppejä ja koulutustaustoja. Tästä syystä ei ole uskottavaa, että he kaikki tarvitsisivat juuri samanlaista kainalosauvaa.[13]

Kaikella tällä en tietenkään ole osoittanut, että Jumala olisi olemassa, että hän olisi ihmisen todellinen tarve tai että ei olisi ihmisiä, jotka uskovat häneen vain saadakseen emotionaalista turvaa. Tällaisia ihmisiä on varmasti paljon; heidän määränsä ei lainkaan vaikuta siihen, onko Jumala todella olemassa. Ainoa, millä on väliä asiaa tarkasteltaessa, ovat perusteet uskomuksen puolesta tai sitä vastaan.

Jumalan olemassaoloa ei voi kumota psykologisoimalla. Se on ensin osoitettava vääräksi muilla perusteilla; vasta sitten voidaan pohtia, miksi ihmiskunta uskoo jotain virheellistä. Kristittyjen Jumala ei vaikuta olennolta, jonka kukaan täysjärkinen "kuvittelisi" omien toiveidensa täyttäjäksi. On lisäksi varsin mahdollista, että kainalosauva ei olekaan harhaa, vaan siihen nojataan juuri siksi, että se kestää. Ihmiselle, joka ymmärtää oman todellisen asemansa, Jeesus ei ole vain kainalosauva. Hän on myös tekosydän, keinomunuainen ja hengityskone.

Viitteet

 1) Wikipedia: Uskonnon alkuperä, luettu 3.7.2010.

 2) Wikipedia: Karl Marx, luettu 3.7.2010.

 3) Älkää suotta huomauttako sanan oikeinkirjoituksesta.

 4) Itse asiassa psykologi Paul Vitz on esittänyt, että ateismi olisi seurausta halusta (freudilaisella kielellä) tappaa isähahmo, jotta yksilö voisi kokea olevansa autonominen (Moreland: Scaling the Secular City, 229).

 5) Lewis: Bulverism (1941). Julkaistu esseekokoelmassa Compelling Reason (Fount 1996)

 6) Lewis: Bulverism.

 7) Dawkins: What Use is Religion?, luettu 3.7.2010.

Cool Vapaa-ajattelijan aapinen ("Ateismi", luettu 4.7.2010) toteaa, että teoksessa myös todistetaan kristinuskon Jumalan olemattomuus. Näin historiallinen saavutus kiinnosti minua kovasti, joten lainasin teoksen Turun yliopiston kirjaston Fennica-kokoelmasta. Lienee turhaa mainita, että petyin surkeasti. Smile

 9) Sproul: The Holiness of God, 52-54.

10) Moreland: Scaling the Secular City, 230.

11) Ks. Moreland: Scaling the Secular City, 230-231.

12) Lewis: Kärsimyksen ongelma, 88 (Kirjaneliö 1979).

13) Moreland: Scaling the Secular City, 229. Moreland huomauttaa, että ateistit ovat luultavasti tässä mielessä keskenään samankaltaisempia kuin kristityt keskenään. Richard Dawkins (Jussi K. Niemelän kirja-arvostelu, luettu 4.7.2010) kulkee siis heikoilla jäillä rehvastellessaan, että ateismi ja korkea älykkyys korreloivat. Tällainen kapea tyypitys näet mahdollistaa psykologisen profiloinnin – esimerkiksi väitteen, että erittäin älykkäät ihmiset ovat helposti ylimielisiä, mistä seuraa psykologinen tarve kieltää (ilmiselvä) Jumalan olemassaolo. Mitä monimuotoisempi ryhmä on kyseessä, sitä vaikeampaa on profilointi ja kausaalisten syiden löytäminen uskomuksiin. Ateismi korreloi paitsi korkean älykkyyden, myös autismin kanssa.
http://raapustus.net/

arkikalusto

Viestien lukumäärä : 668
Join date : 21.11.2013

Takaisin alkuun Siirry alas

Takaisin alkuun

- Similar topics

 
Oikeudet tällä foorumilla:
Et voi vastata viesteihin tässä foorumissa