Vapaasana


Join the forum, it's quick and easy

Vapaasana
Vapaasana
Would you like to react to this message? Create an account in a few clicks or log in to continue.
Haku
 
 

Näytä tulokset:
 

 


Rechercher Tarkennettu haku

Viimeisimmät aiheet
» Luterilainen 'puhdas oppi'
..on kyse Jumalan sanasta[ EmptyEilen kello 9:12 pm kirjoittaja Morosus

» Raamatusta!
..on kyse Jumalan sanasta[ EmptyEilen kello 12:57 pm kirjoittaja Stiina

» Lammas itse!
..on kyse Jumalan sanasta[ EmptyEilen kello 9:35 am kirjoittaja arkikalusto

»  Turhat syöjät poistetaan vuoteen 2050 mennessä
..on kyse Jumalan sanasta[ EmptyEilen kello 8:55 am kirjoittaja arkikalusto

» TAPIO PUOLIMATKA // Translakiesityksen sukupuolioppi syrjii naisia ja hämmentää lapsia
..on kyse Jumalan sanasta[ EmptyEilen kello 8:05 am kirjoittaja arkikalusto

» Vanhurskauttaminen lut.
..on kyse Jumalan sanasta[ EmptyPe Helmi 03, 2023 3:13 pm kirjoittaja Stiina

»  Niilo Tuomenoksa: Armo on Kristus minun puolestani ja Kristus minussa
..on kyse Jumalan sanasta[ EmptyPe Helmi 03, 2023 11:24 am kirjoittaja Stiina

» Miten teillä...?
..on kyse Jumalan sanasta[ EmptyTo Helmi 02, 2023 3:57 pm kirjoittaja Reikäpää

» BBC kertoi massojen manipulointisuunnitelman jo vuonna 1968
..on kyse Jumalan sanasta[ EmptyTo Helmi 02, 2023 10:59 am kirjoittaja arkikalusto

Helmikuu 2023
MaTiKeToPeLaSu
  12345
6789101112
13141516171819
20212223242526
2728     

Kalenteri Kalenteri


..on kyse Jumalan sanasta[

Siirry alas

..on kyse Jumalan sanasta[ Empty ..on kyse Jumalan sanasta[

Viesti kirjoittaja arkikalusto Pe Syys 08, 2017 10:31 am



Sammeli Juntunen: Reformaatiossa on kyse Jumalan sanasta






nürnbergiläisen suutarin, Hans Sachsin, joka runoili näin ”Wittenbergin satakielestä” (Bainton, s. 274-275):

Näin sanoo Luther:
Syntien /
on taakka raskas ihmisen /

hamasta Aadamista. Kalvavan /
hän tuntee surun, tuskan ankaran /

ja pelon. Pienuuteensa vaipuen /
hän nöyrtyy. Loiste taivainen, /

niin hohtaa Herran puhdas sana tuo/
ja hänelle uskon Kristukseen se suo,/

Jumalan  Poikaan ainoaan /
ja kaiken hyvän antajaan.

On laki täytettynä niin, /
pois kirous ja synti pyyhittiin.

On kuolo voitettu, sun armostas, /
oi Herra, lyöty pahan valtias.

Jumalan Karitsa, hän yksin vaan /
sovittaa synnin, usko Kristukseen /

niin meidät saattaa ikiautuuteen.

Koko kirjoitus täällä : https://www.seurakuntalainen.fi/uutiset/reformaatiossa-kyse-jumalan-sanasta/

arkikalusto

Viestien lukumäärä : 1692
Join date : 21.11.2013

Takaisin alkuun Siirry alas

..on kyse Jumalan sanasta[ Empty Vs: ..on kyse Jumalan sanasta[

Viesti kirjoittaja arkikalusto La Helmi 29, 2020 7:56 am

Reformaatio oli julkinen asia/Uskonpuhdistus (myös reformaatio) on 1500-luvulla Länsi-Euroopassa alkanut liike, joka pyrki oikaisemaan katolisen kirkon opissa näkemiään epäkohtia. Uskonpuhdistuksen taustalla oli jo kauan jatkunut paaviuden alennustila sekä levinnyt turmeltuneisuus kirkon piirissä.( https://fi.wikipedia.org/wiki/Uskonpuhdistus)

Reformaatio ei innostanut vain joitain yksilöitä. Siitä tuli julkinen asia, josta kokonaiset kaupungit kiinnostuivat.

Altenburgin kaupungin raati lähetti kirjeen Lutherille vuonna 1522 (WABR 2, 502-503). Siinä kaupungin isät kirjoittavat pakenevansa Lutherin turviin ”kuin kristillisen tohtorin ja kristillisen totuuden opettajan suojaan” ja pyytävät nöyrimmästi häntä hankkimaan ”heidän kurjalle seurakunnalleen heidän sielujensa lohdutukseksi kristillisen, evankelisen ja oppineen saarnaajan”. Heillä oli kirjeen mukaan jo toki nyt ”iso joukko hengellisen säädyn edustajia”, mutta nämä olivat ”paljon mieltyneempiä aarteiden keräämiseen ja peltojen ja kiinteistöjen hankkimiseen omaksi hyödykseen kuin meidän sieluistamme huolehtimiseen.”

Kiinnostus Lutherin sanomaa kohtaan heräsi myös hämmästyttävän kaukana Wittenbergistä. Esimerkiksi tästä voisi ottaa Riikan kaupunginsihteeri Johannes Lohmüllerin Lutherille v. 1522 kirjoittaman kirjeen. Siinä Lohmüller kertoi, että Riikassa luettiin Lutherin kirjoja ja oltiin niiden perusteella havaittu hänen olevan ”evankelisen totuuden kehottaja” ja ”Jumalan sanan jakaja” (WABR 2, 590-592). Lohmüller päätti kirjeensä pyyntöön, että Luther tervehtisi Liettuan kristittyjä jossain tekstissään edes lyhyesti, jos ei ehtisi omistaa heille kokonaista kirjoitusta.

Tähän Luther vastasi avoimella kirjeellään ”Kristityille Riikassa, Tallinnassa ja Tartossa” (1523, WA 12, 147-150).

Te olette siis kuulleet ja oppineet, että se, joka uskoo, että Jeesus Kristus on verensä kautta, Isän Jumalan tahdosta ja armosta, ilman meidän ansioitamme, tullut meidän pelastajaksemme ja sielujemme piispaksi, niin tämä usko ilman mitään tekoja antaa meille varmasti omaksi Kristuksen.

Kristuksen veri ei ole siksi minun tai sinun, että me paastoamme tai luemme, vaan siksi, että me myös uskomme. – – Tämä usko saa meissä aikaan iloisen ja rauhallisen sydämen Jumalaa kohtaan ja herättää rakkauden Jumalaan, koska se näkee, että Jumalan tahto ja hänen hyvyytensä armelias taipumus meitä kohtaan on, että Kristus toimii näin meidän kanssamme.  Näin tullaan Kristuksen kautta vedetyiksi Isän luo, omistamaan rauha Jumalan kanssa – -.

Reformaatiossa on kyse Jumalan sanasta, ei oluesta

Tällainen kirjeenvaihto osoittaa, että Luther oli oikeassa sanoessaan eräässä v. 1520 saarnassaan Jumalan sanasta näin:

”Tahdon siitä saarnata, puhua, kirjoittaa, mutta väkivaltaisesti pakottaa ja vaatia en tahdo ketään. Sillä usko tahtoo alttiisti ja pakottomasti syntyä sydämeen. Ottakaa esimerkki minusta. Minä olen vastustanut anetta ja kaikki paavilaisia; mutta en väkivallalla, vaan ainoastaan Jumalan sanaa olen teroittanut, saarnannut ja kirjoittanut. Muuta en ole tehnyt. Se sana on minun nukkuessani tai juodessani Wittenbergin olutta Filippuksen ja Amsdorffin seurassa siinä määrin heikentänyt paavikuntaa, ettei yksikään ruhtinas eikä keisari vielä koskaan ole kyennyt sitä niin paljon masentamaan. Minä en ole sitä tehnyt; yksin sana on tehnyt ja toimittanut kaiken.”

Luther oli siis itsekin sisäisesti vapautunut Jumalan sanan ansioista. Hän ei heti luopunut munkkeudesta mutta luopui ankarasta askeesista . Hän söi hyvin ja joi olutta, ei ehkä yhtä rankasti kuin Erfurtin opiskeluaikoina, mutta istui kuitenkin Melanchtonin ja muitten ystäviensä kanssa tuopin ääressä, keskustellen teologiasta.

Savonlinnassa on viime viikkoina hieman paheksuttu sitä, että oluesta on tehty keskeinen asia reformaatiossa. Sitä me tämän tapahtuman järjestäjät emme kuitenkaan ole tarkoittaneet, vaikka ilolla reformaatio-oluiden lanseerausta odotammekin.

Silti reformaation kannalta oluen juominen tai sen juomattomuus ovat sivuseikkoja. Olennaista on Jumalan sana, ei olut. Sillä ihmiselle lahjoitetaan jumalayhteys Jumalan sanan kautta. Jumalan sanan lupaukset saavat aikaan, että usko syntyy ihmisen sydämeen ”alttiisti ja pakottamatta.”

Mitä Jumalan sana on?


Miten on mahdollista, että puhuttu, kirjoihin kirjoitettu tai niistä luettu sanoma voi saada aikaan tällaista?

Ensinnä on huomattava, että kristinuskon käsite Jumalan Sana  ei tarkoita vain Raamatun tekstiä tai hyvää hartauspuhetta.

Ei, vaan Jumalan Sana tarkoittaa ensinnäkin Jumalaa itseään, aktiivista, toimivaa Jumalaa. Vanha testamentti alkaa kuvauksella, jossa Jumala luo maailman sanomalla sanansa. Jumalan Sana tuo olemassaoloon sen, mitä se sanoo: ”Jumala sanoi: ’tulkoon valo’ ja valo tuli.” Johanneksen evankeliumin mukaan Jumala itse on tuo Sana: ”Alussa oli Sana, ja Sana oli Jumala.”

Lutherin teologia perustuu sille, että Jeesus Nasaretilaisessa tuo kaiken luonut persoonallinen Jumalan Sana eli Jumalan Viisaus syntyi ihmiseksi. Luojamme ei siis ole jäänyt tuonpuoleiseen korkeuteensa ja pyhyyteensä. Hän ylitti Jeesuksessa Luojaa ja luotua, pyhää ja syntistä erottavan kuilun ja tuli tähän maailmaan, ihmiseksi ihmisten tasolle.

Toiseksi Jumalan sana tarkoittaa sitä, että Jumalasta voidaan puhua sanoja, jotka ovat totta ja tuovat Jumalan itsensä yhä ihmisille. Tämä perustuu siihen, että Jeesuksessa Jumala tuli ihmiseksi. Siksi Jumalasta voidaan puhua, kunhan puhutaan Jeesuksen kautta.

Sanoma Kristuksesta ei siksi ole vain sydämen hartautta herättävää tunnepuhetta. Ei, vaan se on Jumalan armon toimintaväline, jonka avulla hän  itse vaikuttaa.

Otetaan esimerkiksi edellä siteerattu Hans -suutarin runo. Hän kuvailee siinä ihmistä, jota rasittaa syyllisyys ja suru. Avuksi tulee ”Herran puhdas sana”

niin hohtaa Herran puhdas sana tuo/ ja hänelle uskon Kristukseen se suo,/

Jumalan  Poikaan ainoaan / ja kaiken hyvän antajaan.

On laki täytettynä niin, / pois kirous ja synti pyyhittiin.

On kuolo voitettu, sun armostas, / oi Herra, lyöty pahan valtias.

Hans -suutari kuvaa tapahtumaa, jossa koko maailman ja sen ihmiset luonut Jumalan Sana tulee armahtaen ihmisen sisimpään. Miten? Siten että hänelle kerrotaan sanoja siitä, kuka Jeesus on. Eli miten hän on syntynyt, elänyt ja opettanut; kuollut ja ylösnoussut. Ja lisäksi kerrotaan se, miten Jeesus ja hänen vaiheensa hyödyttävät ihmisiä; myös sitä yksilöä, joka kamppailee toimimattoman jumalasuhteensa ja muiden elämänsä kiusojen kanssa.

 Vaikka sanoman puhuja on ihminen, siinä on samalla vaikuttamassa Jumala itse. Tätä syntinen rosvoritari Hartmut von Cronburg tarkoitti sanoessaan, että ”meillä on todellinen taivaallinen oppimestari, joka ei voi pettää, se on Pyhä Henki, – –  Tämä oppimestari voi, missä niin haluaa, opettaa kristillisen uskon perusteellisemmin yhdessä tunnissa, kuin siinä, että joku on kymmenen vuotta Pariisin yliopistossa.”

Jumalan sana tarkoittaa kolmanneksi myös Raamattua.
Siinä on kerrottu Jumalan tahtomalla tavalla ihmiseksi syntyneestä Jumalan Sanasta eli Jeesuksesta. Sen lisäksi Raamatussa ilmoitetaan Jumalan tahto eli hänen lakinsa. Jumalan laki paljastaa ihmisen vajaavaisuuden. Se riisuu ihmisen alastomaksi kaikista verukkeista, joilla hän yrittää oman kelvollisuutensa kautta kelvata Jumalalle, itselleen ja lähimmäisilleen, vaikka ei siihen lopulta pysty. Jumalan laki ei anna voimaa Jumalan tahdon toteuttamiseen, vaan ajaa ihmisen epätoivoon. Evankeliumin sana puolestaan nostaa epätoivosta. Se houkuttelee uskomaan Jeesukseen ja sitä kautta omistamaan sen, mitä se lupaa: elämän Jumalan armon varassa.

Tällainen käsitys Jumalan sanasta on takana siinä, kun Luther  95 teesissään kirjoitti näin: ”Kirkon tosi aarre on Jumalan kunnian ja armon kaikkein pyhin evankeliumi”. Se on kirkon aarre, koska siinä kirkko lahjoittaa ihmisille elämän Jumalan yhteydessä ja sen kautta rakkauden lähimmäiseen.
Entä nykyisin?

Voiko tämä onnistua nykyisin? Jos voi, niin miten?


Nykyisin ihmisten uskonnolliset ongelmat eivät heidän sisäisen kokemuksensa tasolla ole kokonaan samoja kuin 1500 -luvulla. Silloin ihmiset tunsivat olevansa Jumalan edessä koetun syyllisyyden alla. He olivat ikään kuin vangittuja sääntöihin, jotka määrittelivät sen, mitä heidän pitäisi tehdä ansaitakseen Jumalan hyväksynnän. Tähän kokemukseen Lutherin löytö, ”yksin armosta, yksin uskosta, Kristuksen tähden” sopi kuin nyrkki silmään. Se toi vapauden toivottamasta yrityksestä täyttää Jumalan käskyt tarpeeksi hyvin.

Lutherin reformatorisen saarnan kärkenä toiminut puhe Jumalan armosta ei nykyisin toimi kovin hyvin; ei ainakaan, jos se on ensimmäinen asia, josta puhutaan. Mehän olemme nykyisin niin vapaita, että  kukaan ei voi vaatia meiltä yhtään mitään. Ei ainakaan Jumala, sillä jokainen päättää itse, että onko Jumala olemassa vaiko ei. Siksi reformaation merkkivuoden mainoslauseeksi valittu ”Armoa 2017!” ei minusta oikein osu kohteeseensa.

Ongelmanamme kun ei ole puuttuva vapaus. Nykyisin jokainen on sisäisesti vapaa rakentamaan itse itselleen omat arvonsa eli sen, mitä hän pitää hyvänä ihmiselämänä. Jokainen pitää hyväksyä juuri sellaisena kuin hän on. Tällaisessa tilanteessa sanoma Jumalan armosta ei hätkäytä samalla tavalla kuin mitä se teki Lutherin aikana. Ongelmamme kun ei niinkään ole sisäisen vapauden puute. Ongelmana on se, että nykyihminen ei tiedä, mitä sillä sisäisellä vapaudellaan tekisi.

Eikö nykyihmisen sisäinen vapaus ole sisällytyksetöntä vapautta; oikeastaan tyhjää vapautta? Se on helppo täyttää asioilla, jotka auttavat unohtamaan tyhjyyden, mutta vievät elämästä loputkin Luojan siihen antamasta merkityksestä. Ja siinä markkinavoimat ja media osaavat auttaa. Niinpä meidät on saatu houkuteltua riippuvaisiksi monista asioista, lähinnä ostamisesta ja viihteestä ja internetistä. Ja sen seurauksena keskivertoihmisellä on sisäisessä vapaudessaan niin kova kiire työn ja vapaa-ajan suorittamisessa, että Lutherin ajan talonpojalla oli raatamisensa keskellä luultavasti enemmän aikaa tiedostaa oma sisimpänsä kuin meillä.

Tässä tilanteessa Jumalan sanan esillä pitämisessä tarvitaan hieman erilaista otetta kuin mikä Lutherin aikana toimi. Toki Lutherin opetus Kristuksesta ja häneen uskomisesta on edelleen toimivaa. Mutta sen lisäksi tarvitaan puhetta siitä, että Luoja on oikeasti olemassa; myös järkeen vetoavia perusteita Jumalan olemassaololle.

Lutherin aikana Luojan olemassoloon keskittyvää puhetta ei juuri tarvittu. Kulttuurisesti oli muutenkin itsestään selvää, että Jumala on oikeasti olemassa. Ateisteja oli koko Euroopassa sormilla laskettava määrä. Nykyisin näin ei ole. Julkinen kulttuurinen ilmapiiri on sulkenut Jumalan todellisuuden ulkopuolelle. Mutta tähän kirkon ei pidä noin vain suostua. Nykyajan reformatorisessa saarnassa pitää puhua myös siitä, että Jumala, kaiken Luoja, on oikeasti olemassa.

Vailla tajua tästä kristinuskon sanomasta tulee lällyä tunnepuhetta. Jumalasta tulee lohduttava satu.  Jeesuksen missiona ei kuitenkaan ole hartaiden tunteiden herättely tai satuilu. Ei, vaan hänessä maailman Luoja tuli maailmaan pelastamaan ihmiskunnan. Jotta tämä voitaisiin ymmärtää, ihmisille pitää kertoa ymmärettävällä tavalla, että Luoja on olemassa ja mitä siitä seuraa: Maailmalla ja ihmiselämällä on merkitys, Luojaan ja hänen rakkauteensa perustuva merkitys.

Nykyaika eroaa Lutherin ajasta myös siinä, että silloin sanoma Jeesuksen syntymästä, kuolemasta ja ylösnousemuksesta oli kaikkialla Euroopassa tunnettu. Kaikki uskoivat, että kyse oli oikeasti tapahtuneista, jumalallisista tosiasioista. Lutherin tehtävänä oli lähinnä sen uudelleen selventäminen, että miten nuo jumalalliset tosiasiat meitä hyödyttävät.

Nykyisin tilanne on erilainen. Tutkimusten mukaan Suomen evankelis-luterilaisen kirkon jäsenistä enää alle 40 % pitää totena tai edes todennäköisenä esimerkiksi sitä, että Jeesus on noussut kuolleista.


Tässä tilanteessa reformaation merkkivuoden kirkollinen slogan ”Armoa 2017!”  ei riitä. Jumalan sanan puhuminen tarvitsee nykyisin puhetta siitä, mihin Jumalan armo perustuu: Siihen, että Kristuksen syntymä, elämä, kuolema ja ylösnousemus ovat todellisia tapahtumia, joissa Luojamme on lähestynyt ihmiskuntaa. Siksi Jumalan armo Kristuksessa on totta, enempänä kuin yksilön hartaina sisäisinä tunteina.

Vain näillä edellytyksillä kristinuskon sanoma voi olla julkisesti sävähdyttävää. Vain jos Jumala on oikeasti olemassa, muunakin kuin yksilöiden hartaina tunteina, voi olla mahdollista, että Jeesuksessa maailmaan tuli jumalallinen merkitys. Silloin on mahdollista, että hänessä meille on ilmoitettu Luojan ihmiskunnalle antama päämäärä, johon yksilön kannattaa sisäinen vapautensa käyttää: Jumalan ja lähimmäisen rakastamiseen.

Vasta kun tämä on tajuttu, ”Armoa 2017” voi alkaa tarkoittaa jotain tärkeää, jolla on julkinen uutisarvo. Silloin kirkko saa sanotuksi, että rakkaus on olennaista, mutta ihminen ei kykene omin voimin rakastamaan Luojaansa ja lähimmäistään puhtaasta sydämestä. Siihen tarvitaan uskoa Kristukseen, joka on syntymällään, ristinkuolemallaan ja ylösnousemisellaan tuonut meille Jumalalle kelpaamisen ja toimivan Jumala-suhteen, armon varassa. Näin sloganilla ”Armoa 2017!” voi olla sellainen julkinen uutisarvo, johon Lutherin aloittama reformaatio pyrki. Toinen mahdollisuus on, että yksilöstä tulee elämänsä vaikeuksien kautta niin turha, syntinen ja elämänsä sotkenut, että hän sen vuoksi alkaa tarvita Kristuksen meille hankkimaa Jumalalle kelpaamista.

Miten tämä tuodaan käytäntöön? Miten nykyajan suutarit ja rosvoritarit saadaan sankoin joukoin innostumaan Jumalan sanan hyvyyksistä?

En tiedä. Mutta ei Lutherkaan aikanaan tiennyt.  Hänelle oli arvoitus, että miksi juuri hänen aloittamansa reformaatio toimi ja Jumalan armon sanasta tuli julkisesti kiinnostava asia. Moni muukin oli nimittäin kirkon reformaatiota yrittänyt, siinä kuitenkaan onnistumatta.

Ehkä vastaavaa kuin Lutherin päivinä ei meidän aikanamme enää tapahdu. Toisaalta, Raamatussa on luvattu näinkin: ”Koittaa aika –  sanoo Herra Jumala – jolloin minä lähetän maahan nälän. En leivän nälkää, en veden janoa, vaan Herran sanan kuulemisen nälän.” (Aam. 8:11).

Tätä odotellessa kirkon on pidettävä Jumalan sanaa esillä, ja nimenomaan julkisesti totena asiana; eikä vain hartaana sisäisenä tunnepuheena; siitäkin huolimatta että julkinen nälkä sitä kohtaan ei ole suuren suuri. Silti ”Kirkon tosi aarre on Jumalan kunnian ja armon pyhä evankeliumi.”, yhä edelleen. Vaikka siitä ei enää tulisikaan samalla tavalla suurta yleisöä kiinnostava asia kuin 500 vuotta sitten, niin kyllä se silti meitä ruokkii. Olemmehan me kaikki Jumalan kuviksi luotuja.

Teksti on julkaistu Perusta-lehdessä 4/2017




Koko kirjoitus täällä : https://www.seurakuntalainen.fi/uutiset/reformaatiossa-kyse-jumalan-sanasta/

arkikalusto

Viestien lukumäärä : 1692
Join date : 21.11.2013

Takaisin alkuun Siirry alas

Takaisin alkuun

- Similar topics

 
Oikeudet tällä foorumilla:
Et voi vastata viesteihin tässä foorumissa