RistinVoitto / Narsisti naruttaa ja nauttii

Erittäin lämpimät ja rakkaudelliset kirjoitukset Helleviltä!

--------------------------------

"Tulevaisuus on asia, joka kiinnostaa meitä kaikkia. Osin siksi, ettei tulevaisuutta ole helppo nähdä. Useimmat tutkijoiden ennusteet tulevasta menevät pieleen. Ne epäonnistuvat siksi, ettei tärkeimpiä huomista muokkaavia tekijöitä vielä tänään ole. Tai sitten ne ovat vasta idullaan, joten tarkkakaan silmä ei niitä nyt huomaa. Eivät tulevaisuustutkijat 1980-luvulla arvanneet, että puhelin on kolmekymmentäviisi vuotta myöhemmin tärkein kapineemme, mukana kulkeva supertietokone, joka on korvannut tiekartat, puhelinluettelot, tietosanakirjat, kirjoituskoneen, radion, taskulaskimen, kasettisoittimen, kirjeystävät, kirjastot, kaupat ja pankkikonttorit sekä lukemattomat muut asiat, joita muinoin tarvitsimme päivittäisessä arkisessa elämässä.

Maailma on jatkuvassa, ennakoimattomassa muutoksessa. Kaiken epävarmuuden keskellä ihmisellä on palava halu tietää tulevaisuus. Tai oikeastaan tietää oma tulevaisuutensa. Miten minulle käy? Mitä minusta tulee? Juuri siksi kaiken maailman ennustelijat, povarit ja korteista katsojat ovat niin suosittuja. Niin moni haluaa kurkistaa omaan tulevaisuuteensa.

Meidän kristittyjen tie on toinen. Usein Jumalan tahto on, ettemme liikaa tiedä tulevasta. Turhaan masentuisimme niistä vastoinkäymisistä, jotka hän sitten aikanaan auttaa kantamaan. Tai turhaan ylpistyisimme niistä tehtävistä ja lahjoista, jotka hän kerran meille antaa ja joihin me saamme rauhassa kasvaa. Kun Pietari aikanaan uteli tulevaa, oli Jeesuksen vastaus hänelle: ”Mitä se sinulle kuuluu. (…) Seuraa sinä minua.” (Joh. 21:22) Saamme sovittaa nuo Jeesuksen sanat myös itseemme.

Kaikkein tärkeimmässä asiassa Jumala on kuitenkin kertonut meille kaiken. Meillä on tulevaisuus ja toivo. Koska hän lahjoittaa ne meille. Niin hän lupaa: ”Minä annan teille tulevaisuuden ja toivon.” (Jer. 29:11) Tulevaisuus on turvallinen, koska Jeesus on luvannut olla kanssamme ”kaikki päivät aina maailman loppuun asti”. (Matt. 28:20) Tulevaisuus on iankaikkinen, sillä ”Jumala on antanut meille iankaikkisen elämän, ja tämä elämä on hänen Pojassaan.” (1. Joh. 5:11) Tähän voimme turvata niin hyvinä kuin vaikeinakin päivinä. Perusta kestää. 2019 elok."

(Toiminnanjohtaja Lauri Vartiainen
Lauri Vartiainen
toiminnanjohtaja
Suomen Raamattuopiston
Säätiö)
-------------------------------

Eipä "kannata" ihmisen suuttuessaan Jumalalle luopua uskostaan mitenkään. Ei maailman kärsimys tarkoita, että Jumala olisi paha eikä välittäisi meistä tai joistakin. Ei edes Janus-kasvoinen. Katso Kristukseen! Lukekaamme Jobia oikein, vaikka emme koskaan täysin pysty tässä ajassa ymmärtämään.

(Muist. yksikään synti ei pysty meitä kadottamaan niin kauan kuin pysymme Kristuksessa ja armossa. Metanoia = mielenmuutos on Jumalalta tuleva, joka saa aikaan sen oikean synnintunnon ja oikean katumuksen. Pelastus ei kuitenkaan ole edes tässä oikeassa katumuksessa eikä ulkoisissa parannuspyrkimyksissä, vaan yksin Jeesuksessa Kristuksessa. Siksi vain voimme pelastua ja niin voivat homot ja itsemurhan yms. tekijätkin. Emme näe toisen sydämeen. Laista myös tulee synnintunto. Ilman sitä emme pysty tarttumaan Kristuksen täytettyyn työhön. Kaikki muu on vain apukeinoja täällä. "fariseuksen" on paljon vaikeampi tarttua Toivoon Kristuksessa, kuin sairaan kärsivän ja syntisen (katuvan).)
----------------------------------------
UskojaRukous- sivusto; Avainen valta:

"Ensinnäkin on syytä huomata, että Saatanalle luovuttamisen oli tapahduttava seurakunnan kokoontumisessa. Kukaan yksittäinen ihmi­nen ei siis tekisi sitä jossakin mielenjohteessaan. Tämä toimintatapa muistuttaa siitä, että synnissä oli kysymys koko seurakuntaruumista kos­kettavasta asiasta. Seurakunta on Kristuksen ruumis, josta osalliseksi tullut ihminen on siirtynyt pimeyden valtakunnasta eli Saatanan valta­piiristä taivaallisiin eli pelastuksen osallisuuteen.

Niinpä Saatanalle luovuttaminen tarkoittaa käytännössä seurakunta­yhteydestä erottamista. Ihminen joutuu silloin jälleen Saatanan valtapii­riin, josta hänet oli kerran pelastettu Jumalan yhteyteen. Ehkäpä mietit, miten sellainen on mahdollista. Miten jotkut ihmiset muka voisivat erot­taa jonkun toisen ihmisen Kristuksen yhteydestä? Eikö sellainen ole sentään liikaa sanottu?

Liioittelusta ei ole kuitenkaan kysymys. Tässä on taustalla Herran Jeesuksen seurakunnalleen antama avainten valta. Ensinnäkin Matt. 16:18-19:ssa hän sanoo uskonsa tunnustaneelle Pietarille: “Ja minä sanon sinulle: Sinä olet Pietari, ja tälle kalliolle minä rakennan kirkko­ni. Sitä eivät tuonelan portit voita. Minä olen antava sinulle taivasten val­takunnan avaimet. Minkä sinä sidot maan päällä, se on sidottu taivaissa, ja minkä sinä vapautat maan päällä, se on myös taivaissa vapautettu.” Saman lupauksen Jeesus vielä vahvisti ylösnousemuksensa jälkeen Joh. 20:23:ssa: “Jolle te annatte synnit anteeksi, hänelle ne ovat anteeksi annetut. Jolta te kiellätte anteeksiannon, hän ei saa syntejään anteeksi.”

Avainten valtaan kuuluu siis kaksi asiaa. Valta tarkoittaa ensinnäkin vapauttamisen valtaa eli lupaa julistaa syntejä anteeksi. Mutta siihen kuuluu myös sitomisen valta eli anteeksiannon kieltäminen. Jeesus antoi siis tällaisen uskomattomalta tuntuvan vallan seurakunnalleen. Se tar­koittaa, että kun täällä maan päällä tunnustat syntisi, ja ne julistetaan sinulle Herran Jeesuksen nimessä anteeksi, sitä anteeksiannon julistus­ta pidetään pätevänä myös taivaassa. Jeesus on siis aivan kuin antanut avoimen sekin, johon seurakunnassa on lupa kirjoittaa kulloinkin anteek­siantoa haluavan ihmisen nimi, ja Jeesus lunastaa sen.

Mutta Jeesus antoi seurakunnalleen myös vallan käyttää mitätöinti­leimasinta. Kun sellainen leima isketään sekin päälle, sillä ei voi enää lunastaa itselleen mitään. Juuri sitä leimasinta Paavali oli nyt päättänyt käyttää sukurutsausta harrastavan ihmisen suhteen. Sen leimasimen käyttö todellakin tarkoitti sitä, että kyseisen ihmisen suhde Kristukseen katkeaisi. Sellaisen vallan Herra Jeesus on seurakunnalleen antanut.

Tässä valossa ymmärrämme ehkä nyt paremmin, kuinka vakavasta asiasta sekä Korintissa että yleensäkin synnin suosimisessa on kysy­mys.

Mutta ehkä vieläkin joku sinussa panee vastaan. Miten joku voi käyt­tää niin kauhealta tuntuvaa valtaa suhteessa toiseen ihmiseen? Meidän on jatkuvasti pidettävä mielessä, että on kysymys ruumiista eli organis­mista. Ehkäpä sinulla on tuttu lääkäri, jolta voit kysyä, miksi joskus on pakko amputoida joku ruumiin osa. Hän luultavasti vastaisi, että sellai­seen toimenpiteeseen on ryhdyttävä joskus siitä syystä, että etenevä sai­raus voisi muussa tapauksessa koitua koko ihmisen kuolemaksi. Siksi joskus on uhrattava jalka tai käsi, jotta ihminen säilyisi hengissä.

Tämä pätee myös hengelliseen todellisuuteen. Koko seurakunta voi joutua eroon Kristuksesta, jos se lopettaa taistelun syntiä vastaan. Ilmes­tyskirjasta voi lukea Jeesuksen viestin seitsemälle erilaiselle seurakun­nalle. Muutamat niistä saivat kuulla samansisältöisen mutta hieman eri tavoin muotoillun varoituksen. Efesokselle lausuttu varoitus kuului (Ilm. 2:5): “Muista siis, mistä olet langennut, käänny ja palaa tekemään ensi ajan tekoja. Ellet tee parannusta, minä tulen luoksesi ja siirrän lamppu­si paikaltaan.” Ilmestyskirjan seurakunnille annetuissa viesteissä puu­tuttiin jopa aivan yksittäisiin synteihin, joita seurakunnassa suosittiin. Siltäkin osin ne sopivat kuvaamaan myös Korintin tilannetta.

Ehkäpä et ole vieläkään tyytyväinen ja jäät pohtimaan sukurutsaises­sa suhteessa elävää miestä. Missä siinä kaikessa oli kuuluisa kristillinen rakkaus? Ei kai ole kovin rakkaudellista erottaa ihmistä Kristuksesta? Tämä onkin hyvä huomautus. Siksi onkin hyvä lukea tarkasti, mitä apos­toli sanoi: mainittu ihminen on luovutettava Saatanalle, “jotta hänen henkensä pelastuisi Herran päivänä”.

Taustalla oli siis toivo, että ankara rangaistus koituisi miehelle pelas­tukseksi. Kun ihminen tajuaa joutuneensa pelastuksen ulkopuolelle, hän ehkä luopuu synnistään ja alkaa uudelleen kaivata anteeksiantoa Herran Jeesuksen nimessä. Itse asiassa juuri niin mahdollisesti kävi tässä nimen­omaisessa tapauksessa. Paavali näet kirjoittaa 2 Kor. 2:5-11:ssa tapauk­sesta, jossa joku seurakuntalainen oli aluksi Paavalin kehotuksesta jou­tunut rangaistavaksi, mutta oli sen seurauksena ollut lähes menehtyä suruun. Niinpä apostoli kirjoittaa 2 Kor. 2:7-8:ssa: “Nyt teidän on päin­vastoin annettava anteeksi ja lohdutettava häntä, ettei hän menehtyisi suruunsa. Niinpä kehotan teitä jälleen osoittamaan hänelle rakkautta.”

Jukka Norvanto, 1. Korinttilaiskirje, s. 63-65."