Vapaasana
Haku
 
 

Näytä tulokset:
 

 


Rechercher Tarkennettu haku

Viimeisimmät aiheet
» Tämä kolahti: Kristinusko on jumalallinen rakkaustarina tai kosminen painajainen
Oikea oppi on perimmältään Kristukseen tarttumista” EmptyEilen kello 8:29 pm kirjoittaja Morosus

» Uusi kirja; Kirkon paimen virka & feministiteologia
Oikea oppi on perimmältään Kristukseen tarttumista” EmptyEilen kello 7:42 am kirjoittaja arkikalusto

» Esa Kokko - Yksin Uskosta
Oikea oppi on perimmältään Kristukseen tarttumista” EmptyEilen kello 6:13 am kirjoittaja jarrut

» Esa Kokko - Sakramentalismi nostaa päätään
Oikea oppi on perimmältään Kristukseen tarttumista” EmptyTi Huhti 07, 2020 8:02 pm kirjoittaja Morosus

» Ristin pahennus/ ”Autuas on se, joka ei loukkaannu minuun.”
Oikea oppi on perimmältään Kristukseen tarttumista” EmptyTi Huhti 07, 2020 2:21 pm kirjoittaja Hellevi Raitosalo

» Helena Konttinen
Oikea oppi on perimmältään Kristukseen tarttumista” EmptyTi Huhti 07, 2020 11:08 am kirjoittaja Stiina

» Huomioikaa
Oikea oppi on perimmältään Kristukseen tarttumista” EmptyMa Huhti 06, 2020 7:09 am kirjoittaja jarrut

» Healingrooms
Oikea oppi on perimmältään Kristukseen tarttumista” EmptyMa Huhti 06, 2020 6:42 am kirjoittaja jarrut

» PEUKUTUS 28.3.20
Oikea oppi on perimmältään Kristukseen tarttumista” EmptySu Huhti 05, 2020 3:45 pm kirjoittaja Hellevi

Huhtikuu 2020
MaTiKeToPeLaSu
  12345
6789101112
13141516171819
20212223242526
27282930   

Kalenteri Kalenteri

Yhteistyökumppanit


Oikea oppi on perimmältään Kristukseen tarttumista”

Siirry alas

Oikea oppi on perimmältään Kristukseen tarttumista” Empty Oikea oppi on perimmältään Kristukseen tarttumista”

Viesti kirjoittaja jarrut lähetetty Ti Helmi 05, 2019 1:07 pm


Oikea oppi on perimmältään Kristukseen tarttumista” Fa3c0010--"ei liian nopeasti"--


Oikea oppi on perimmältään Kristukseen tarttumista”

Piispa
Eero Huovinen

kirjoittaa

artikkelissaan Oppi? teoksessa Oppi ja maailmankuva: professori Eeva Martikaisen 60-vuotisjuhlakirja (STKSJ 261, 2009, s. 17–19) muun muassa:


Suomalaisessa 1800-luvun teologian historiassa on kiintoisa vaihe, joka omaleimaisella tavalla voi valaista sitä, mitä opilla tarkoitetaan ja ei tarkoiteta. Tarkoitan 1840-luvulta alkavaa evankelisten ja heränneiden, Fredrik Gabriel Hedbergin ja Paavo Ruotsalaisen välistä keskustelua siitä, mitä oppi on. Kotikutoisen dialogin selvittämisessä on yhä edelleen kiintoisia teologianhistoriallisia tehtäviä.

Usein on kiistelty siitä, mikä oli Paavon suhde oppiin. Monet muistavat kertomuksen Paavosta, joka karisti porot piipustaan, iski ne poskeensa ja sanoi jumaluusoppinsa olevan siinä. Paavolla ei ollut teologin koulutusta eikä hän ollut tottunut esittämään asioita järjestelmällisesti. Hänen yksityishenkilöjensä kanssa käymänsä keskustelut olivat luonteeltaan sielunhoidollisia, pastoraalisia.

Martti Simojoki on kuitenkin korostanut, että ”Paavolla oli tarkka käsityksensä siitä, mikä uskossa on olennaista ja oikeaa” ja että ”tosiasiassa hän... oli varsin tarkka siitä, mitä hän opetti ja neuvoi”.


Ruotsalainen saattoi puhua muiden herätysjohtajien vääristä opeista. Paavon oppi tuli ilmi ennen kaikkea siinä, mitä hän puhui niiden kanssa, jotka tulivat pyytämään häneltä apua.

Näiden sielunhoidollisten puheiden kirjaaminen ylös olisi Paavon mielestä johtanut yleispäteviin oppilauseisiin, lain sanaan. ”On tärkeätä huomata, että oppi ja sielunhoito kuuluvat Paavolla erottamattomasti yhteen.”(Simojoki 1977, 74, 77, Paavo Ruotsalaisen 1777–1852 juhlakirjan artikkelista Vaivattujen sielunhoitaja, H-Y 1977, s. 69–86.) Yhtäältä Paavo vierasti opista puhumista, toisaalta hän oli kohtuuttomankin jyrkkä, jos aisti, että ihmisen pelastuminen vähimmässäkään määrin tulee riippuvaiseksi ihmisen omista ansioista ja ponnisteluista.

Ne, joilla tässä oli Paavon mielestä väärä oppi – jotka perustivat uskonvarmuutensa johonkin ihmisessä itsessään olevaan – joutuivat ankaran kritiikin kohteeksi. Paavolla oli varma näkemys siitä, että kristillisessä uskossa oli kyse siitä, mitä Jumala tekee. Tärkeää ei ole se, mitä ihminen saa aikaan, ei edes ihmisen usko. Juuri jumalattoman vanhurskauttamisesta kiinni pitäessään Paavo oli ”hengellisten asioiden luterilainen hienomekaanikko”.

Yhtäältä piti varoa, ettei opista tehdä uskonnollista ajatusrakennelmaa, ei edes Jumalan sanalla perusteltua. Toisaalta oikea tie Kristuksen luokse oli Paavolle ”luterilaisen uskon silmäterä”, hänen ”uskonoppinsa”. Hedbergin kirjaan Uskonoppi autuuteen Paavo oli ensin ihastunut, mutta arvosteli myöhemmin Hedbergiä aivouskosta. Paavon mielestä Hedberg aivan oikein tarttui Jumalan sanaan ja sen lupauksiin, mutta luotti niihin liian nopeasti, jo ennen kuin sydän ehti seurata.

Usko omistettiin jo ennen oikeaa kilvoitusta ja Jumalan edessä viipymistä. Suun tunnustus ei malttanut odottaa sitä, milloin Jumala vastaa ihmiselle ja antaa lohdutuksensa ihmisen sisimpään. Oppia ei voi ottaa, sen saamista pitää odottaa. Paavo oli kriittinen Hedbergin julistusta kohtaan, koska hän pelkäsi, että sanan varaan turvautuminen voi muuttua vaatimukseksi uskoa vastoin sydämen vakuuttumista.


Tämä taas saattaa johtaa syntisen ihmisen yhä syvempään ahdistukseen. Paavolle Hedberg oli ”filosofi”, joka teki Raamatusta oppijärjestelmän. Ihminen ei saanut ottaa oppia omiin käsiinsä; oppia ei voinut hallita syyllistymättä ylpeyden syntiin.

Kaikki kunnia tuli jättää Jumalalle, joka yksin saattaa armahtaa ihmisen.Ruotsalaisen ja Hedbergin suhteessa riittää tutkittavaa. Kummallekin uskon kognitiivinen sisältö oli tärkeä ja rakas. Pelastavaa uskoa, fides salvifica, ei ole ilman tiedollista ja historiallista uskoa, fides historica.

Paavo uskoi, että sanan harjoittaminen synnyttää kaipauksen päästä Kristuksen luo. Hänen kriittiset kysymyksensä oppia kohtaan selittyvät hänen ”hermeneutiikastaan”. Raamatun ja kristillisen opin voi ymmärtää vain sellainen ihminen, jonka Jumala on johdattanut näkemään oman ”viheliäisyytensä”. Oikea oppi avautuu jumalattoman vanhurskauttamisesta käsin. ”Hyvät” ja ”viisaat” eivät voi tuntea elämän tien salaisuutta. Sen voivat tietää ja ymmärtää vain murheelliset ja vaivatut sielut.


Koulukunnista tietämätön Paavo vaati vanhapietistiseen ja hallelaiseen tapaan, ettei Kristuksen yleisestä maailmansovituksesta tule ilman armonjärjestyksen portaita siirtyä yksityisen ihmisen vanhurskauttamiseen. Ellei väliin tule lain ahdinkoa ja parannuksen tekoa, silloin oikea oppi voi vääristyä. Juuri tätä Paavo näyttää pelänneen, kun hän tunnetuissa Histan häissä 1843 hermostui oppineisiin pappeihin, Hedbergiin ja Carl Olof Roseniukseen. Toisaalta samainen Paavo saattoi herrnhutilaisen lempeästi ja kynnyksettömästi rohkaista ahdistunutta sielua tulemaan ja rientämään Kristuksen luokse ja ottamaan hänet vastaan. Tässä oli myös liittymäkohta Hedbergin ajatteluun.

Olisi kiintoisaa verrata Ruotsalaisen ja Hedbergin uskonkäsityksiä Lutherin oppikäsitykseen. Voisiko yhdistävänä piirteenä olla, että oikea oppi on perimmältään Kristukseen tarttumista ja häneen turvautumista? Usko on kohteeseensa eli läsnä olevaan Jumalaan kiinnittymistä, fides apprehensiva. Tämä taas ei ole mahdollista, ellei oppia ymmärretä vanhurskauttamisesta käsin.

Ihminen ei voi opillisten lauseiden johdonmukaisuudella tai filosofisella logiikalla eikä ulkonaisella Raamatun sanalla hallita Jumalaa, vaan hänen on tyydyttävä siihen, että Jumala hallitsee myös ihmisen uskoa, ja vain hän voi sen myös lahjoittaa. Oppi on hengellinen käsite, jonka perusta on evankeliumissa ja jonka ydin on todellisesti läsnä oleva Jumala. Opin sisältö on se, mitä Jumala antaa ja lahjoittaa


https://www.perustalehti.fi/wp-content/uploads/2015/04/Perusta_5_2009.pdf



**väritykset ja vahvennukset teki "jarrut"**
jarrut
jarrut

Viestien lukumäärä : 2456
Join date : 24.10.2013

Takaisin alkuun Siirry alas

Takaisin alkuun


 
Oikeudet tällä foorumilla:
Et voi vastata viesteihin tässä foorumissa