Haku
Viimeisimmät aiheet
Eniten katsotut aiheet
Meidän syntiemme tähden
Meidän syntiemme tähden
Meidän syntiemme tähden
Kristus antoi itsensä alttiiksi meidän syntiemme tähden. (Gal. 1:4.)
Tutkipa tarkasti erikseen jokaista Paavalin sanaa ja varsinkin omista erikoista huomiota tuolle pienelle sanalle ”meidän”. Kaikki näet riippuu siitä, osaatko sovittaa sen kohdalleen, sillä sillä on suuri paino. Vaivattomasti ehkä saatat sanoa ja uskoa, että Kristus, Jumalan Poika, on antanut itsensä alttiiksi Pietarin, Paavalin ja muitten pyhien ihmisten syntien tähden, mutta äärettömän vaikeaa on sinun, joka arvostelet itsesi tähän armoon ansiottomaksi, sydämestä sanoa ja tunnustaa, että Kristus on antanut itsensä alttiiksi sinun monien ja suurten syntiesi tähden.
Sen vuoksi onkin helppoa noin ylimalkaisesti ylistää ja kehua Kristuksen hyvää tekoa, sitä nimittäin, että hän tosin on antanut itsensä alttiiksi syntien tähden, mutta muiden ihmisten, sellaisten, jotka ovat olleet siihen arvolliset; mutta kun pitäisi lisätä tuo pieni sana ”meidän”, niin arka luonto ja järki säpsähtää, ei uskalla silloin lähestyä Jumalaa eikä soveltaa itseensä niin suurta, lahjaksi annettavaa aarretta.
Senpä tähden se ei halua olla tekemisissä Jumalan kanssa ennen kuin se on puhdas ja vailla syntejä. Vaikka se siis lukeekin ja kuulee tämän tahi tämänlaisia lauseita: ”Joka on antanut itsensä alttiiksi meidän syntiemme tähden”, se kuitenkaan ei sovella tuota sanaa ”meidän” itseensä, vaan muihin, jotka ovat arvollisia ja pyhiä — itse se tahtoo odottaa, kunnes tulee arvolliseksi teoillaan.
Asiahan on päivän selvä: ihmisjärki soisi mielellään, ettei synnin voima olisi suurempi eikä vaikutusvaltaisempi kuin se itse luulottelee. Tästä johtuu, että ulkokultaiset, jotka eivät tiedä mitään Kristuksesta, vaikka tuntevatkin synnin tuskaa, kuitenkin ovat siinä mielessä, että helposti voivat teoillaan ja ansioillaan sen poistaa; he eivät käsitä, mitä nämä sanat merkit- sevät: ”Joka antoi itsensä alttiiksi meidän syntiemme tähden”. He toivovat, etteivät synnit olisi vakavanlaatuisia eikä todellisia, vaan merkityksettömiä ja kuviteltuja.
Ihmisjärki tahtoisi viedä Jumalan eteen terveen, ei sellaista, joka on lääkärin tarpeessa, ja sitten kun ei enää tunne syntiä, se uskoisi Kristuksen alttiiksi annetuksi meidän syntiemme tähden.Koko maailma on tässä mielessä, etenkin ne, jotka maailmassa tahtovat olla parhaimpia ja pyhimpiä. Aivan erikoista kristillistä tietoa ja todellista viisautta on se, että pidetään vakavina ja varmaa varmempina nämä Paavalin sanat: Kristus antoi itsensä alttiiksi, ei meidän vanhurskautemme eikä pyhyytemme tähden, vaan meidän syntiemme tähden, jotka ovat todellisia, suuria, lukuisia, jopa äärettömiä ja voittamattomia. Niitä ei voida poistaa omilla teoilla.
Mutta älä myöskään vaivu epätoivoon niiden suuruuden takia, kun joskus eläessäsi tahi kerran kuollessasi toden teolla niitä tunnet. Opi tässä Paavalilta uskomaan, että Kristus on annettu alttiiksi, ei kuviteltujen eikä kaunisteltujen, vaan todellisten, ei vähäisten, vaan äärettömän suurten, ei tämän tahi tuon synnin, vaan kaikkien, ei voitettujen, vaan voittamattomien syntien tähden. Ja ellet ole niiden joukossa, jotka sanovat: ”meidän”, on autuutesi kerrassaan mennyttä kalua.
Martti Luther
Hengellinen virvoittaja
108 Luterilainen 4/2023
https://www.luterilainen.com/files/Luterilainen/14/Lut_14_0102C.pdf
Hengellinen virvoittaja
108 Luterilainen 4/2023
https://www.luterilainen.com/files/Luterilainen/14/Lut_14_0102C.pdf
Hellevi- Viestien lukumäärä : 1761
Join date : 13.11.2017
Reikäpää likes this post

» Usko vanhurskauttaa Jeesuksen tähden
» “JUMALA, OLE MINULLE ARMOLLINEN HYVYYTESI TÄHDEN”
» Menestysteologi karkaa maasta haureuden synnin tähden
» Isä meidän rukouksesta.
» Isä meidän rukous
» “JUMALA, OLE MINULLE ARMOLLINEN HYVYYTESI TÄHDEN”
» Menestysteologi karkaa maasta haureuden synnin tähden
» Isä meidän rukouksesta.
» Isä meidän rukous
Oikeudet tällä foorumilla:
Et voi vastata viesteihin tässä foorumissa
|
|
» Tukholman suomalainen helluntaiseurakunta
» Korkeamman toivon tason sivuuttaminen
» Oikea apostoli on surkea apostoli kuulijoittensa tähden
» Onko Pelastajasi palvelutehtäväsi vai Herra Jeesus?
» Olenko vihamiehesi kun puhun sinulle totuutta?
» C.O. Rosenius // Katso, käsiini olen minä sinut piirtänyt. Jes. 49:14.
» Kelle olemme kyyneleemme velkaa? Kuolemansurun moraalisesta merkityksestä
» Jmalan valtakunta on kuin suuri sairaala