Perisynnin vaikutus, eräitä väitteitä luterilaisen syntiopetuksen pohjalta

Perisynnin vaikutus, eräitä väitteitä luterilaisen syntiopetuksen pohjalta

Olavi Peltola

1.   Luterilainen opetus synnistä ja nimenomaan perisynnistä kohtaa vastaväitteen, että Jumala ei voi mitenkään oikeamielisenä Jumalana vaatia ihmiseltä sellaista, mitä tämä ei kykene täyttä­mään. Jumala ei käske mitään mahdotonta ja jos hän käskee, on vika hänen, koska silloin hän antaa kannettavaksemme liian suuria taakkoja. Sellainen taas on julmuutta. Ihmisen on voitava peri­aatteessa elää Jumalan käskyjen mukaan. Sillä ihmistä on mahdotonta tuomita sellaisesta, mitä hän itse ei voi. Tähän liittyy myös väite, että Jumala toki antaa kullekin anteeksi hänen omat eikä jonkun toisen synnit. On hyvä tietää, että nämä väitteet on jo esittänyt Pelagius ennen vuotta 410.



 2. Väitetään, että opetus perisynnin täysin turmelemasta ihmisestä antaa perin synkän kuvan ihmisen siveellisestä tilasta ja hänen mahdollisuuksistaan toimia oikein ja näin lamauttaa ihmisen hyvät ponnistukset asioiden korjaamiseksi. Siksi se on syvästi taantu­muksellinen. Näin väitettäessä unohdetaan, että opetuksen ytimessä on ero ihmisestä Jumalan edessä ja ihmisestä toisten ihmisten keskellä. Jumalan edessä olemme täysin kyvyttömiä mihinkään hy­vään omin voimin. Lähimmäissuhteessa pystymme paljoonkin hyvääntahdollamme ja se meidän on tehtävä. Mutta sen hyvän varassa emme kestä Jumalan tuomiolla, mikä kuitenkin on tärkeintä ihmisen ian ­ kaikkisessa kohtalossa.



 3. Jollei nähdä, että synti on turmellut ihmisen olemuksen perus­teellisesti ja että se edelleen joka hetki turmelee, niin ei voi­da opettaa johdonmukaisesti ihmisen pelastuvan yksin armosta. Ku­vitellaan ihmisen sittenkin pelastuvan jonkin hänessä itsestään vielä tai jo olevan hyvän tähden, johon Jumalan Henki voi liittyä ja siitä käsin aloittaa muuttavan työn ihmisessä.

Jumala ei vanhurskauta silloin jumalatonta eikä Jumalan armo silloin ole vain hänen omaa käsittämätöntä mielisuosiotaan, joka rakastaa, vaikka rakkauden kohteessa ei, ole mitään rakkautta ansaitsevaa. Ihmises­sä ei ole edellytyksiä armolle, ei mitään arvokasta, jota synti ei ole turmellut. Kuitenkin Jumala rakastaa tätä ihmistä ja haluaa ottaa hänet syntisenä yhteyteensä.

 4. Jollei nähdä, että synti on turmellut ihmisenolemuksen läpi­ kohtaisin ja turmelee edelleen joka hetki, niin ei voida johdonmu­kaisesti opettaa, että ihminen pelastuu yksin uskosta. Kuvitellaan ihmisen pelastuksen sittenkin riippuvan jostakin ih­misen omasta suorituksesta, teosta, toiminnasta. Siitä voidaan käyt­tää nimitystä ratkaisu, oma valinta, tahdon ponnistus, suostuminen, antautuminen.

Tällöin pelastuminen on Jumalan ja ihmisen yhteis­työn tulosta ( synergismi ). Synergismi on kuitenkin mieletöntä, kos­ka ihminen tekee syntiä myös yhteistyössä Jumalan kanssa. Silloin siis ihminen pelastuisi tekemällä syntiä. Usko ei ole ihmisen teko, vaan yksin Jumalan lahja ja teko ihmisessä ja ihminen saa uskon Sanaa kuulemalla Pyhän Hengen vaikutuksesta.



 5. Jollei nähdä, että synti on perusteellisesti turmellut ja edel­leen turmelee joka hetki ihmisen olemuksen, niin ei voida opettaa johdonmukaisesti, että ihminen pelastuu yksin Kristuksen tähden. Kuvitellaan sittenkin ihmisen pelastuvan oman itsensä tähden. Ihminen nähdään niin arvokkaaksi, että se riittää. Välittäjä ei ole välttämätön. Tai nähdään Jumalan rakkaus niin suurena, että se riittää kuten tuhlaajapojan isän rakkaus riitti. Tällöin ihmi­nen ei ansaitse kadotusta ja silloin Jumalalla ei ole mitään to­dellista syytä lähettää ainokaista Poikaansa sovittamaan maailmaa itsensä kanssa eikä Kristuksen kuolemalla ole ainutkertaista ja ainutlaatuista sijaishyvittävää merkitystä. Jeesus on vain opettaja.



 6. Lapsikastekeskustelun eräs polttopiste on nimenomaan kysymys perisynnistä ja perisyyllisyydestä. Lapsikasteen kieltäjillä on lähtökohtana, vaikka usein tiedostamattomana, näkemys lapsen syn­nynnäisestä viattomuudesta. Lapsi on puhdas ja vasta tietoisten väärien ratkaisujensa kautta hän tulee syntiseksi. Synti on siis lopulta yksittäisiä tekoja. Kaste on ihmisen kuuliaisuudenteko ja vastaus Jumalalle. Lapsikasteen mielekkyys turhentuu ratkaisevas­ti silloin, kun kiistetään perisynti. Mutta jos nähdään vastasynty­nytkin synnin perinpohjin turmelemana, nähdään myös polttavana kysymys siitä, miten hän pääsee anteeksiantamuksen ja hänet peit­tävän Jumalan armon osallisuuteen. Se ei voi tapahtua itsestään.



 7.   Pyhitysopetuksen sisältö määräytyy ratkaisevasti myös siitä, mitä opetetaan synnistä. Jollei synnin nähdä turmelleen ihmistä täysin, on helppo luoda optimistisia teorioita ihmisen asteittaisesta kehittymisestä Jumalan Hengen voiman avulla jo täällä elämässä kohti eettistä täydellisyyttä. Silloin synti on jotain sellaista erillistä, josta ihminen kykenee pääsemään irti. Luterilaisuudessa on korostettu sitä, että vanhurskauttaminen on nimenomaan vanhurskaaksi julistamista ja se on täydellistä uskon ensi hetkestä alkaen.

Vanhurskaaksi tekeminen eli uudistus on vasta aivan alullansa ja alulla se on loppuun asti ihmisen ajallisessa elämässä. Kilvoituksessa ei ole keskuksena vanhurskaaksi tekemi­nen, jumalallistuminen kuten kreikkalaisilla isillä, vaan vanhurs­kaaksi julistaminen. Näin siksi, että mikään ei ole toden tullen sen vaikeampaa kuin uskoa syntisenä Jumalan vielä armahtavan. Jumalallisesta luonnosta osalliseksi tuleminen on ihmiselle luetusta Kristuksen vanhurskaudesta osalliseksi tulemista ja se tapahtuu aina vain uskosta. Kristuksen asuminen uskovassa ei muuta uskovaa Kristukseksi. Kuilu Luojan ja langenneen luodun välil­lä on loppuun asti ehdoton.



 8. Luterilaisen syntiopetuksen perustalta meidän on vaikea yhtyä kansainvälisissä yhteyksissä käsitykseni mukaan varsin laajalti esiintyvään pyhitysoppiin. Puhtaimmin sitä edustanee suomeksikin julkaistun kiinalaisen Wachman Neen opetukset, Ruth Paxonin kirjat tai esim. Stanfordin Vihreä kirja. Sen mukaan vanha ihmisemme tai niinkuin me ymmärrämme synnin perin pohjin turmelema olemuk­semme, on jo 2000 vuotta sitten lopullisesti ristiinnaulittu ja kuollut yhdessä Kristuksen kanssa (Room 6).

Jos vain uskossa pi­dämme kiinni tästä totuudesta, niin käytännössä se myös toteutuu kohdallamme. Tämä opetus on kaukana opetuksesta samaan aikaan vanhurskas ja syntinen. Luterilaisilla ei saamansa opetuksen pohjalta vanhaa ihmisen kuolema ole kertakaikkisen jo tapahtunut tosiasia. "Meissä oleva vanha ihminen on jokapäiväisessä katumuk­sessa ja parannuksessa upotettava ja että sen on kuoltava kaikkine synteineen ja pahoine himoineen, ja että sensijaan on joka päivä tultava esiin ja noustava ylös uuden ihmisen, joka elää vanhurskaudessa ja puhtaudessa iankaikkisesti Jumalan edessä " . (Vähä Katekismus).



 9. Luterilaisen syntiopin omaksuminen tekee meille vaikeaksi korin helpon antautumisen karismaattiseen liikkeeseen. Karismaattisen liikkeen ytimessä on kokemus - useimmilla liikkeen jäsenillä kaiketi hurmoksellinen kokemus, jonka väitettään muuttaneen elämän ja antaneen ylistävän mielen. Usein tähän kokemukseen liittyy myös hurmoksellista kielilläpuhumista. Lutherin mukaan "synti on meissä ja varmasti kaikissa meidän teoissamme niin kauan kuin me täällä elämme".

Siksi myös ihminen puhuessaan kielillä ja sillä tavoin ylistäessään Jumalaa koko ajan on syntinen ja jopa myös tekee syntiä ja ansaitsee kadotuksen ellei Jumala laupeudessaan Kristuksen tähden peitä tätä ylistystä ja kielilläpuhumista. Kielilläpuhuminen kuten profetoiminenkin on kelvollista vain yksin sen tähden, että Jumala antaa sen uskovalle Kristuksessa anteeksi. Itsessään se ei ole ehdottoman luotettavaa eikä hyvää. Kuullessam­me tai saadessamme käsiimme profetioita, joissa väitetään Jumalan puhuvan suoraan tämän kautta ja kenties käytetään ongelmallista minä muotoa, meidän on uskallettava nähdä se kaikki syntinen ihmisparan syntisen olemuksen monella tavoin turmelemana.

Tämä ei merkitse sitä, etteikö profetioissa saattaisi tulla esiin ai­van oikeitakin Raamatun opetukseen perustuvia asioita. Mutta itse ilmiö tarvitsee Jumalan edessä anteeksiantamusta. Jollei kielillä puhumisen ja profetoimisen kokemukseen koko ajan liity syntien­ anteeksiantamus, se nostaa ihmisen ylpeyden ja itsevanhurskauden ja paisuttaa hänet. Siitä tulee väärän varmuuden antaja, joka sokaisee. Näin olemme nähneet masentavalla tavalla käyneen ns. Oulun profetian ydinryhmälle Oulussa.



10.   Luterilaisen syntiopetuksen edessä on meidän uskallettava nähdä myös lähetystyöhön lähtemisemme monella tavoin synnin turmelemaksi ja syntinen ihmisen syntisenä lähtemiseksi. Mitään em­me tule tekemään lähetyskentilläkään niin, etteikö sitä olisi turmelemassa meidän syntisyytemme. Palvelumme ei koskaan jalostu ehdottoman rakkauden ja puhtauden täysin läpäisemäksi.

Aina saamme tehdä työtä kipein tunnoin Herran kirkkauden valossa, sillä "Ju­malan pyhät joutuvat häpeään omissa teoissaan Jumalan edessä ja kerskaavat ainoastaan hänestä " (Luther). Tämä meidän tulisi uskal­taa nähdä ja tunnustaa ja samalla kuitenkin olla rohkeana mielellä meille luetun Kristuksen sovituksen peittämänä. Voimme lähteä ja tehdä työtä vain siksi, että Jumala Kristuksen tähden ei laupe­udessaan lue meille synniksi meidän lähetyspalvelumme saastaisuutta, vaan jaksaa joka hetki peittää laupeudessaan ja antaa anteek­si.

Siksi emme ole oikeutettuja jättämään työtämme kesken, vaikka kokisimme itsemme täysin kelvottomiksi siihen. "Ratkaisevaa ei siis ole, mitä ihminen tahtoo tai ehtii, vaan se Jumala armah­ taa" (Room. 9:16) .Niinpä sinä arvostelet itseäsi toisin Jumalan tuomion ankaruuden mukaan ja toisin hänen armonsa hyvyyden mukaan. Etkä sinä saa erottaa näitä kahta näkökohtia toisistaan tässä elämässä. Edellisen näkökohdan mukaan sinun kaikki tekosi ovat saastaisia ja epäpuhtaita sen sinussa olevan osasi tähden, joka on Jumalaa vastaan, jälkimmäisen mukaan taas olet kokonaan puhdas ja vanhurskas " (Luther).

http://rovasti.fi/node/268

PERISYNTI: MIKÄ SE ON?

Keski-Uusimaa, 14.04.1997



Lähes jokaisessa suomalaisessa ko­dissa on Raamattu, Jumalan Sana. Silti monella on vain vähän tietoa sen sisällöstä, koska sitä ei lueta. Raamatussa luullaan olevan monia asioita, joita siellä ei kuitenkaan ole.



Luuloasioita on mm.: "Jokainen tulee uskollaan autuaaksi. Pääasia on kunhan vain uskoo, uskoipa mi­hin tahansa." Raamattu kuitenkin sa­noo, että vain uskomalla Jeesukseen voi pelastua.



Lienee yllättävää, ettei Raamatus­ta löydy myöskään sellaista sanaa kuin perisynti. Profeetta Hesekiel mm. sanoo: "Mikä teillä on, kun te lausutte tätä pilkkalausetta Israelin maasta: Isät söivät raakoja rypälei­tä, lasten hampaat heltyiv ' ät." Hese­kiel sanoo suoraan, ettei poika kan­na isän syntivelkaa.



Kun opetuslapset näkivät sokeana syntyneen miehen, he kysyivät Jee­sukselta: "Rabbi, kuka teki syntiä, tämä vai hänen vanhempansa, että hänen piti sokeana syntymän?" (Oli siinäkin kysymys.) Jeesus vastasi: "Ei tämä tehnyt syntiä eivätkä hänen vanhempansa, vaan Jumalan tekojen piti tuleman hänessä julki.



Kun lapsi syntyy tähän maail­maan, hän syntyy synnittömänä, hänhän ei ole tehnyt hyvää eikä pa­haa. Viattomuudessaan hän on tai­vaskelpoinen sellaisenaan Jeesuksen lunastustyön perusteella ilman kasteita. Se, että ihmisellä on perinnöllinen taipumus tehdä syntiä on eri asia kuin perisynti. On vähän asia kuin allergiaan taipuvaisella ihmisellä. Hänellä ei ole allergiaa, kunnes hän joutuu kosketukseen allergiaa aiheuttavien aineiden kanssa.



Sylilasten kastetta ei myöskään mainita Raamatussa. (Näin toteaa myös Suomen Pipliaseuran sanasto osuus uudessa Raamatun käännöksessä.) Jeesus ei kastanut pieniä lap­sia, vaan siunasi panemalla kädet heidän päällensä. Ns. perisyntiä ei tarvinnut "pestä pois", koska sitä ei ollut. Toki Raamattu puhuu kastees­ta, mutta se tulee tapahtua uskoon tulon jälkeen: "Joka uskoo ja kaste­taan, se pelastuu." Ne henkilöt, jot­ka tekivät parannuksen ja ottivat Jeesuksen vastaan, ne kastettiin. Tämä on järjestys tänäänkin.



Raamattu ei puhu myöskään kasteen liitosta, vaan uudesta liitosta Jeesuksen veressä. Ilman henkilö­kohtaista parannusta ja uskoa Jee­sukseen ei kasteesta ole mitään hyö­tyä, tapahtuipa se missä iässä tahan­sa. Tutki kirjoituksista, onko asia näin!

Kristitty

http://rovasti.fi/node/268