KristitynFoorumi / Juudas Iskariot ja kahdestoista opetuslapsi

Evankeliumeissa törmäämme yllättävän monessa kohtaa Juudas Iskariotiin. Hän oli yksi niistä, joka luettiin Jeesuksen opetuslapseksi, mutta oliko todellisuudessa niin? Mitä Raamattu sanoo tästä asiasta?

Johanneksen evankeliumi kertoo ratkaisevasta tilanteesta, jossa kaksitoista opetuslasta erottautui siitä lukuisasta joukosta, joka seurasi Jeesus Nasaretilaista. Kun Jeesus puhui synagogassa Kapernaumissa, Hänen opetuslapsensa tyrmistyivät ja sanoivat: ”Tämä on kova puhe, kuka voi sitä kuulla?”

Jeesus ei lihansa päivinä mielistellyt ihmisten mielipiteitä ja näkemyksiä, joten tilanne johti siihen, että Hän totesi lukuisille seuraajilleen: ”’Ne sanat, jotka minä olen teille puhunut, ovat henki ja ovat elämä. Mutta teissä on muutamia, jotka eivät usko’. Sillä Jeesus tiesi alusta asti, ketkä ne olivat, jotka eivät uskoneet, ja kuka se oli, joka oli kavaltava hänet.” Juudas kuuli Herran sanat, kuten kaikki muutkin läsnäolijat, mutta oli sulkenut korvansa. Hän kyllä kuuli, mutta ei ottanut vastaan.

Jeesus jatkoi: ”’Sen tähden minä olen sanonut teille, ettei kukaan voi tulla minun tyköni, ellei minun Isäni sitä hänelle anna’. Tämän tähden monet hänen opetuslapsistaan vetäytyivät pois eivätkä enää vaeltaneet hänen kanssansa. Niin Jeesus sanoi niille kahdelletoista: ’Tahdotteko tekin mennä pois?’” Vastaus oli kieltävä, koska kukaan ei enää lähtenyt. Jeesus katsoi kahtatoista opetuslastaan, todennäköisesti jokaista erikseen silmästä silmään ja sanoi yhteisesti: ”Enkö minä ole valinnut teitä, te kaksitoista? Ja yksi teistä on perkele.”

”Enkö minä valinnut teitä?” on kysymys, johon Herra pyytää jäljelle jääneiltä seuraajiltaan vastausta. Alkutekstissäkin on kysymysmerkki, joten asiassa ei pitäisi olla tulkinnan mahdollisuutta. Juudas Iskariotille annettiin vielä toinen mahdollisuus tutkia vaikuttimiaan ja väistyä sivuun, ja tässä vaiheessa se olisi ollut vielä helppoa.

Sen kuin vain olisi kävellyt pää pystyssä muiden vetäytyneiden perään, jolloin hän olisi pelastanut sielunsa. Juudas oli sydämessään kavaltaja Jeesuksen kysymyksen edessä ja se edelsi lihassa tapahtuvaa kavaltamista, sillä vasta teossa synti saa näkyvän muodon. Jeesuksesta vetäytyneet olivat tutkineet vaikuttimiaan eivätkä voineet uskoa Jeesuksen sanoja tosiksi, mutta ehkä he kaikki palasivat takaisin uskovien yhteyteen, kun evankeliumia julistettiin Herran ylösnousemuksen jälkeen.

Jeesus on luvannut, ettei Hän heitä ketään luokseen tulevaa ulos, joten tämän sanan mukaan myös Juudas saattoi huoletta jäädä Hänen seuraansa opetuslapsena, kun taas ne Jeesuksen seuraajat, jotka olivat tunteneet, ettei Isä ollut kutsunut heitä, olivat lähteneet pois.

Juudas luettiin sen jälkeen opetuslapseksi, mutta se ei todista, että Isä olisi hänet kutsunut siihen asemaan. Isä valitsee Kristuksen temppelin kaksitoista peruskiveä, kuten käy hyvin ilmi Jeesuksen sanoista opetuslapsilleen näiden jakaessa keskenään taivaallisia istumapaikkoja: ”…minun oikealla ja vasemmalla puolellani istuminen ei ole minun annettavissani, vaan se annetaan niille, joille minun Isäni on sen valmistanut.”

Juudas Iskariotia ei ollut valmistettu peruskiveksi eikä hänellä siten voinut olla Isän kutsua. Juudas pystyi ainoastaan varastamaan kaitsijatoimensa, ja koska hän oli varas, niin hän jatkoi taloudenhoitajana ja otti itselleen osan niistä rahoista, joilla ostettiin elintarpeita.

Juudas sai opetuslapsena saman ravinnon kuin muutkin opetuslapset. Hän oli julistamassa evankeliumia, parantamassa sairaita ja ajamassa ulos riivaajia, mutta mikään ei pystynyt murtamaan hänen sydäntään. Kun Jeesus pesi opetuslastensa jalat, niin Hän pesi myös Juudaksen jalat eikä tämä estellyt, kuten Pietari.

Kun Jeesus on puhdistanut sydämemme, niin olemme puhtaat, mutta päivittäinen maallinen vaellus likaa jalkamme ja Jeesuksen on ne päivittäin ”pestävä” Sanan pesulla. Mutta opetuslapsissa oli edelleen eräs, jonka sydäntä Jeesus ei ollut saanut puhdistaa, vain jalat ulkoisesti. Siksi Hän totesi: ”Ette kaikki ole puhtaat.”

Juudaksen sydän tuli kitkeränä esiin, kun Maria voiteli Jeesuksen nardusvoiteella. Juudas kiukustui ja kysyi: ”Miksei tätä voidetta myyty kolmeensataan denariin ja niitä annettu köyhille?” Juudaksen huomio oli sinänsä oikea ja hurskas, ja muutamat muut olivat hänen kanssaan samaa mieltä. Hurskaudessa hän korotti itsensä jopa Jeesuksen, opettajansa, yläpuolelle.

Miten Herra saattoi sallia tuhlattavan kallisarvoista voidetta itseensä? Kolmesataa denaria vastasi työmiehen vuoden palkkaa, nykykristitylle kiiltävää uutta autoa. Johannes kertoo Juudas Iskariotin todellisista vaikuttimista: ”Tätä hän ei sanonut sen tähden, että olisi pitänyt huolta köyhistä, vaan sen tähden, että hän oli varas ja että hän rahakukkaron hoitajana otti itselleen, mitä siihen oli pantu.” Ei siis ihme, että Juudas kuohahti sillä Jeesuksen voiteluun käytetty raha oli ikään kuin hänen omasta pussistaan pois.

Kuinka mieltä lämmittävät ovatkaan Jeesuksen sanat Marian arvostelijoille: ”Missä ikinä kaikessa maailmassa tätä evankeliumia saarnataan, siellä sekin, minkä hän teki, on mainittava hänen muistoksensa.” Maria näki Jeesuksen itsensä arvon. Juudas vain rahan, jota Jeesuksen avulla pystyisi keräämään, samalla voiden näytellä köyhiä arvostavaa ja hurskasta opetuslasta. Maria näki hengessä, Juudas lihassa.

Tuhlauksesta tuohtunut Juudas meni ylipappien luo ja sanoi: ”’Mitä tahdotte antaa minulle, niin minä saatan hänet teidän käsiinne?’ Ja he maksoivat hänelle kolmekymmentä hopearahaa. Ja siitä hetkestä hän etsi sopivaa tilaisuutta kavaltaakseen hänet.”

Kun Maria oli voidellut nardusvoiteella Jeesuksen kuolemaa varten, niin pääsiäisaterialla Herra sanoi: ”Totisesti minä sanon teille: yksi teistä kavaltaa minut.” ja myös: ”Parempi olisi sille ihmiselle, että hän ei olisi syntynyt.” Jeesus ei ilmiantanut Juudasta, vaan antoi Sanansa osua häneen.

Juudas Iskariotilla oli loppuun asti mahdollisuus kääntyä tiellään, kuten tuhlaajapojalla, mutta paatumus oli kivettänyt hänet eikä hänellä ollut korvia kuulla edes kadotustuomiota. Kavaltajasta profetoiva Psalmi 109:n kertoo: ”Hän rakasti kirousta, ja se kohtasi häntä; hän ei huolinut siunauksesta, ja se väistyi hänestä kauas. Hän puki kirouksen yllensä niin kuin vaatteensa…”

Muut opetuslapset sen sijaan tulivat kovin murheellisiksi Jeesuksen sanoista ja kyselivät toinen toisiltaan, kuka petturi voisi olla ja tutkivat sydämiään. Mutta kävi niin kuin liian usein käy: ne, jotka tutkivat sydäntään, eivät olleet kavaltajia, mutta se, jonka nimenomaan olisi pitänyt tutkia sisintään, oli jo niin pitkällä, että saattoi kysyä Jeesukselta vasten kasvoja: ”Rabbi, en kai minä se ole?” Jeesus sanoi hänelle: ”Sinäpä sen sanoit.” Samoin Jeesus vastasi myöhemmin maaherralle, kun tämä kysyi häneltä: ”Oletko sinä juutalaisten kuningas?”

Juudas joutui kadotetuksi Jeesuksen yhteydestä, koska hän ei antanut valon loistaa sisimpäänsä, vaan synti täytti hänet. Niin Saatana pääsi synnin kautta hänen sisimpäänsä. Juudas poistui yhteisestä pääsiäispöydästä ja yön pimeys, synti, oli saanut hetkensä, jota se koko Jeesuksen elinajan oli kuumeisesti etsinyt.

Juudas ilmiantoi Jeesuksen suunannolla, niin että yössä kiinniottajat tietäisivät, kuka oli vietävä ylipappi Kaifaan eteen. Jeesus otettiin kiinni ja vietiin pois, mutta kun Juudas näki, että Jeesus oli tuomittu, hän katui tekoaan ja toi takaisin saamansa kolmekymmentä hopearahaa ylipapeille ja vanhimmille, ikään kuin olisi voinut verirahoilla ostaa Jeesuksen vapaaksi. ”Minä tein synnin, kun kavalsin viattoman veren.” Mutta he sanoivat: ”Mitä se meihin koskee? Katso itse eteesi.” Juudas viskasi hopearahat temppeliin, lähti pois ja hirttäytyi.

Juudas, kavaltaja, ei ollut kahdestoista opetuslapsi, Isän kutsuma, kuten kiistattomasti käy ilmi Jeesuksen sanoista Isälle: ”En minä ole kadottanut ketään niistä, jotka sinä olet minulle antanut.” Koska kaikki meidän sydämissämme on avointa ja paljastettua Jeesuksen silmien edessä, niin hän aivan varmasti tiesi, ettei Isä ollut antanut Juudasta hänen opetuslapsekseen. Ehkä Isä ei ollut kutsunut Juudasta, koska Hän oli jo edeltä nähnyt, ettei Juudaksen sydän ollut kutsuun otollinen. Isä tahtoi säästää Juudas Iskariotin petturuudelta ennalta tietämyksensä mukaan eikä kutsunut tätä.

Joissain kristittyjenkin kirjoituksissa pidetään itsestään selvänä, että salaisuudeksi jää, miksi Jeesus valitsi Juudaksen, vaikka tiesi tämän petturiksi. Viitataan kohtaan, jossa Herra puhuu opetuslapsilleen: ”Te ette valinneet minua, vaan minä valitsin teidät”, mutta unohdetaan kysyä, kenelle Jeesus tässä puhuu.

Hän puhuu yhdelletoista opetuslapselleen. Juudas oli jo poistunut yöhön kavaltaakseen Jeesuksen eikä siten ollut kuuntelemassa. Ei ole olemassa mitään raamatullista perustelua väitteelle, että Jeesus olisi valinnut pettäjänsä. Ei Hänessä, joka on valkeus, voi olla mitään pimeyttä.

Varastiko Juudas opetuslapseuden eräältä toiselta, pitäen tätä sivussa? Vanhan liiton aikana heitettiin monesti arpaa Jumalan tahdon ilmaisun välikappaleena. Ehkä nämä kuvaukset johdattivat opetuslapsia käyttämään Apostolien teoissa kerrottua arvan heittoa ratkaistakseen Juudas Iskariotin seuraajan.

He toimivat lihallisen mielensä mukaan, mikä toisaalta on ymmärrettävää, koska valinta tapahtui ennen helluntaita eikä Totuuden Henki ollut vielä vuodatettu. Opetuslapset tosin rukoilivat ennen arvan heittämistä, mutta he eivät rukoilleet Jumalan mielen mukaan kysyäkseen Hänen koko tahtoaan, vaan antoivat Herran valita itse valitsemistaan ehdokkaista.

Siten opetuslasten, ei Herran, arpa lankesi Mattiaalle ja hänet luettiin heidän joukkoonsa. On huomattava tässä yhteydessä erikoisesti se, että Juudas Iskariot myös elinaikanaan luettiin kahdentoista joukkoon, kuten arvalla valittu Mattiaskin. Jeesus kuitenkin valitsee apostolinsa Isän tahdon mukaan. Valinta ei ollut Mattias, kuten ei ollut Juudas Iskariotkaan.

Jeesus ilmestyi Saulus tarsolaiselle ja kutsui hänet henkilökohtaisesti työhönsä. Paavali oli kahdestoista apostoli, joten hän saattoi myöhemmin kirjoittaa galatalaisille: ”…kun hän, joka äitini kohdusta saakka on minut erottanut ja kutsunut armonsa kautta, näki hyväksi ilmaista minussa Poikansa…”

Koska Juudas ei ollut luopunut ottamastaan opetuslapseudesta ja koska Jeesus ei työnnä ketään luotaan, Saulusta ei voitu kutsua aikaisemmin, sillä muuten hän olisi ollut kolmastoista. Kirjoitukset eivät olisi täyttyneet viimeistä piirtoa myöten, kuten käy ilmi Jeesuksen rukouksesta: ”…eikä heistä joutunut kadotetuksi yksikään muu kuin se kadotuksen lapsi, että kirjoitus kävisi toteen.”

Saulus otti paikkansa vasta Juudas Iskariotin kuoleman jälkeen, ja hän tuli mukaan ikään kuin takaovesta, ollakseen pakanain apostoli, kun muut yksitoista levittivät evankeliumia juutalaisten keskuuteen. Juutalaiset saivat parhaan uutisosan Herran apostoleista, mutta edes tämä ei heidän silmiään kansana avannut, vaan he paaduttivat sydämensä, kuten Juudas.

Kuten Saulus oli ikään kuin erilainen, niin myös Juudas oli taustaltaan erilainen, sillä hän oli ainoa opetuslapsi, joka ei ollut Galileasta, vaan Keriotista, Juudeasta. Jeesus kohteli Juudasta loppuun asti kuin omanaan, mistä kertovat Jeesuksen sanat kavaltajalleen tämän antaessa suuta: ”Ystäväni, mitä varten sinä tänne tulit?”

Tämäkään vastausta odottava, sielunhoidollinen kysymys ei saattanut Juudas Iskariotia polvilleen Herran eteen anomaan anteeksiantoa. Juudasta ei missään vaiheessa elinaikanaan työnnetty paikaltaan, vaan hän hirttäytyi omin käsin. Synti itsessään on hirttonaru kaulassa, kun taas risti johtaa pelastukseen. On merkityksellistä, että Juudas hirttäytyi ennen opettajansa ristiinnaulitsemista.

Kun Jeesus oli viimeisellä aterialla opetuslastensa kanssa, Hän asetti ehtoollisen sanoen: ”Tämä malja on uusi liitto minun veressäni, joka teidän edestänne vuodatetaan. Mutta, katso, minun kavaltajani käsi on minun kanssani pöydällä.” Juudas Iskariotin käsi on Herran pöydässä tänä päivänä, niin kuin oli Jeesuksen viimeisellä aterialla.

Emme tunnista Juudasta, mutta Jeesus tuntee omansa. Ehkä Herra kastaa leipäpalan vatiin ja ojentaa kavaltajalleen, mutta sen nähdäkseen täytyy nojata Jeesuksen rintaa, sydäntä vasten, niin kuin Johannes, joka tämän kohtauksen on kirjoittanut muistiin. Jeesus antaa esimerkin siitä, että viimeiseen asti annetaan mahdollisuus parannuksen tekoon.

Kun Karitsan häät alkavat, ovi sulkeutuu ja ulkopuolelle jääneet kokevat saman kohtalon kuin Juudas, sillä Herra Jeesus ei ole enää paikalla voidakseen antaa anteeksi. Silloin on turha yrittää palauttaa hopearahoja, joita Jeesuksen myymisestä on taskuunsa kerännyt.

Johannes varoittaa viimeisen ajan antikristillisyydestä: ”Meistä he ovat lähteneet, mutta he eivät olleet yhtä meidän kanssamme; sillä jos he olisivat olleet yhtä meidän kanssamme, niin he olisivat meidän kanssamme pysyneet; mutta heissä oli tuleva ilmi, että kaikki eivät ole yhtä meidän kanssamme.”

Sana varoittaa eksyttäjistä nimeltä mainiten ja me voinemme tehdä samoin, etteivät sokeina ja kuuroina hengelliseen elämään syntyneet joutuisi eksytysten kavaliin juoniin. Paavali vertaa hengellisesti syntynyttä vauvaan, joka tarrautuu epätoivoisesti äidin rintaan, koska sen tuottama maito on ainoa tie terveeseen elämään. Ilman Sanan väärentämätöntä maitoa joudumme turvautumaan maitovastikkeisiin, jotka saattavat pitää sisällään kuolettavia salmonella bakteereja.

Juudas Iskariotit ovat tänä päivänä oikeiden opetuslasten seassa, aivan samoin kuin Jeesuksen eläessä, mutta heillä ei ole hengellistä elämää, koska he etsivät ainoastaan omaansa eivätkä sitä, mikä on meidän Herramme.