Harhaoppi esiintyy kristillisenä uskona

Kirjoittaja Viesti
helluntailainen

  Harhaoppi esiintyy kristillisenä uskona  


Joskus tulee vastaan tilanteita, joissa harhaopit, kuten Uskon Sana, mormonit tai Jehovan todistajat, esiintyvät kristittyinä.

Se tuossa on ihmeellistä, että niin monet, ovat valmiita pitämään, esim. Ulf Ekmania kristittynä.

Silloin, kun edes kristityt, eivät tiedä mitä kristillisyys on ja ketkä kuuluvat kristittyihin, ollaan jo pahasti hukassa, lähes toivottomasti eksyksissä.

 

Rea Aalto sanoo



Kiitos kirjoituksesta helluntailainen!

Tämän aiheen parissa joudun usein olemaan.
On hyvin vaikea olla hiljaa, kun kuulee puhuttavan
täysin Raamatun vastaisia opetuksia.
Tänä päivänä on sellaisia nuoria uskovia
jotka eivät ole koskaan kuulleetkaan raitista
evankeliumia.
On vain tätä karismaattista sekasotkua.
Sellaiselle henkilölle kun alkaa puhua Raamatun opetuksia
he pitävät puhujaa harhaoppisena.

Missä se "oikea usko" pitäisi näkyä? Olen sitä itse
usein miettinyt, mitä täällä sanotaan?
_________________
Olen itse vastuussa kaikista sanoistani Jumalan ja ihmisten edessä.Rea Aalto reaaalto@hotmail.com

helluntailainen


Jos tahdotaan arvioida sitä, onko joku sananjulistaja kristitty, voidaan kiinnittää huomiota ainakin muutamaan asiaan:

-Mikä on tuon ihmisen suhde Jumalan sanaan? Onko tuon ihmisen opetus pelkästään raamattuun perustuvaa ?

-Mikä on tuon ihmisen suhde rahaan ? Ahnehtiiko hän itselleen seurakuntalaisten rahaa ja omaisuuksia ?

-Rakastaako tuo ihminen Jumalaa ? Totteleeko tuo ihminen Jumalan sanaa omassa elämässään ? Joskus epärehellinen
ihminen voi valheellisesti väittää rakastavansa Jumalaa, mutta silloin ihmisen omat teot todistavat ihmistä vastaan.

-Rakastaako tuo ihminen lähimmäisiään, omaa perhettänsä, ihmisiä seurakunnassaan ja ihmisiä työpaikallaan ?

-Mikä on tuon ihmisen suhde syntiin ja parannuksen tekoon ?

-Onko tuo ihminen suuri ja ylpeä ?

Hellevi Raitosalo:



Eipäs taida oikein sopia Pirkko Jalovaaraan,
joka oli maailman nöyrin ja vaatimattomin ja
niin täynnä rakkaudellisuutta ja ja ystävällisyyttä,
että häikäisi loisteellaan niin kavalasti kuin
vain valkeuden enkeliksi tekeytynyt henki
voi tekeytyä.



Itse katson kuinka ihminen suhtautuu
vammaisiin ja lapsiin. Kuinka he kohtelevat
juoppoa joka tulee kokoukseen, annetaanko hänelle
ihmisarvo, päihtymisestä huolimatta. Kuinka he suhtautuvat
ja kohtelevat mielentilahäiriöistä, ja kuinka kohdellaan
yksinhuoltaja naista ja naisia yleensä, onko
yksinkertaisillakin naisilla ja vanhoilla naisilla
kunnioitettava kohtelu, ja arvostetaanko heidän
mielipiteitään, samalla tavalla kuin niitten jotka ovat
kouluviisautta saaneet.

Vitsaileminen ja muu kevytmielinen hauskuuttamien
on epämiellyttävää kuunneltavaa Jumalan palveluksessakin.
Jumalan palvelija ei ole mikään pelle.


Puhutaanko Jumalan Sanaa Rakkaudesta
Jeesukseen Kristukseen, joka antoi synnit anteeksi,
vai muodon vuoksi, omia tarkoituksia toteuttaen.

Onko usko hänelle persoonakohtainen ja Raamatun Sanan
linjalla, vai jotakin universaalista, hyminää, muitten hyminästä
ja sanomisista.

helluntailainen sanoo:

Totuus ei ole toivottua kuultavaa, mukavat kirjoitukset, mukavat opetukset, saavat suurimman yleisön. Seurakunta joka julistaisi Jumalan sanaa sellaisenaan, ja joka eläisi ja toimisi Jumalan sanan mukaan, ei saisi montaakaan jäsentä ja kaikki muut seurakunnat kääntyisivät sitä vastaan ja tuomitsisivat sen.

Sananjulistaja, joka eläisi Jumalan tahdossa, eikä etsisi omaa kunniaansa ja omaa menestymistään, joka toimisi ihmisiä pelkäämättä, julistaen Jumalan sanaa, niin kuin on kirjoitettu, ei saisi osakseen suuren yleisön kätten taputuksia ja hartaita aamenia.

Jos evankeliumiin suhtaudutaan vakavasti ja evankeliumi uskotaan kokonaisuudessaan todeksi, ihmistä velvoittavaksi, niin silloin edessä on suuri pulma.

Suurin osa kristityistä, on kääntänyt selkänsä Jeesukselle, jättänyt hänet hyvästejä sanomatta. Jeesusta kyllä kehuttiin ja hänestä puhuttiin, mutta se oppi mitä hän julisti, ei kelvannut ihmisille, joten he kääntyivät pois hänestä ja alkoivat seuraamaan niitä julistajia, jotka opettivat sellaista oppia, joka paremmin sopi ihmisille, jotka tahtoivat elää ja toimia ja uskoa, omalla tavallaan, vähän mukavammin ja vähän vapaammin. Kaita ja ahdas tie ei heitä miellyttänyt, itsensäkieltäminen, ristin ottaminen ja Jeesuksen seuraaminen, tuntui heistä liian raskaalta, liian vaativalta, ja liian ahdasmieliseltä.

Jumalan sanaa kyllä julistetaan monessa paikassa ja puhutaan valtavasta Jumalan Pyhän Hengen läsnäolosta seurakunnissa, kerrotaan kuinka sairaat parantuvat ja useat tulevat uskoon. Kaikki tuo voi kuulostaa kauniilta, mutta kauneus murenee pieniksi likaisiksi, inhottaviksi valheen palasiksi, kun kaikkea tuota katsotaan Jumalan sanan opetuksen pohjalta. Jumala ei hyväksy sitä, että hänen nimissään valehdellaan, eikä Jumala hyväksy sitäkään, että julistetaan Jumalan nimissä, jotakin aivan muuta, mitä hän on antanut julistettavaksi.

Totuus ei miellytä ihmisiä, mutta saatanalliset valheet saavat kättentaputuksia ja aamen-huutoja. Moni seurakunta, jossa puhutaan Jumalan Pyhän Hengen läsnäolosta, tuottaa suuren pettymyksen, älkää etsikö Jumalaa sieltä, missä valehtelijoiden annetaan valehdella, missä huijareiden annetaan opettaa omaansa.

Niin paljon ihmisiä jotka pitävät huulillaan Jeesuksen nimeä, jotka kävelevät sunnuntaisin kirkkoihinsa, seurakuntiinsa, Jumalan nimessä, hyvässä tarkoituksessa, kuuntelemaan miestä tai naista, joka ei tunne Jumalaa, joka ei kunnioita Jumalaa, joka ei edes usko Jumalaan.

Ei ole kirkossa kehumista, eikä vapaissa suunnissakaan, kaikki tahtovat yhtä olla, konnat ja kelmit kristittyjen joukossa, harhaopettajat ja kristityt sulassa sovussa, rakastaen toinen toistansa, tuntematta rakkautta Jumalaa kohtaan.

Suuret ihmislaumat, julistavat olevansa Jeesuksen seuraajia, uskollisia opetuslapsia, hartaita Jumalan palvelijoita. Uskon Jeesuksen katselevan heitä murheen valtaamina, sillä he eivät tiedä, minne ovat menossa, ei ole paimenia, suuntaa osoittamassa.

Uskovia on ollut aina vähän, muutamia siellä täällä, eikä niissä vähissäkään paljoa kehumista ole, hyvä kun he jaksavat uskonsa säilyttää ja Jumalan sanan totuudessa pysyä. Heitä ei nähdä suosittujen parantajaevankelistojen massakokouksissa, heitä ei nähdä palvomassa
tv-evankelistoja, he eivät osallistu valheenpuhujien kokouksiin, niihin joissa ihmisestä tehdään suuri ja Jumalasta pieni.


Uskovat tunnetaan teoistaan ja vaelluksestaan. Toiset uskoviksi kutsutut puhuvat mukavia, mutta tekevät toisin, lähimmäisen rakkaus on heidän huulillaan, mutta heidän kätensä ovat puhtaat, tehkööt Jeesus hyvää heidän lähimmäiselleen, he tuumivat ja jatkavat matkaansa, luonnollisesti harras ja pyhä ilme kasvoillaan. Jeesukseen Kristukseen uskovat ihmiset, tottelevat Jumalan sanaa, vaikka joutuisivat sen vuoksi vaivaa näkemään ja työtä tekemään.

Jeesus ei luvannut seuraajilleen mukavaa ja helppoa elämää, mutta tämän päivän julistajat kyllä lupaavat ja tulevat suuremman suosion kohteiksi ja saavat osakseen enemmän rakkautta ja palvontaa kuin Jeesus.

Jeesusta Kristusta rakastava vanha ihminen, joka auttaa pyytteettömästi uskosta osattomia kadunkansalaisia, saa halveksuntaa omassa seurakunnassaan, vaikka hän uhraa aikaansa seurakunnan tilojen siivoamiseen, tekee työtä seurakunnan keittiössä, kaikkialla muuallakin, missä vain tarvitaan, hän seurakunnan silmissä vähemmän arvokas, kuin nuori vasta raamattukoulusta tullut, uskon sanaa julistava nuori mies. Tuo nuori mies, julistaa suurella rohkeudella ja itsevarmuudella ylpeästi, esikuvansa ja sankarinsa, Kenneth Haginin näkemystä uskosta, luonnollisesti saaden seurakunnassa osakseen suuren kunnioituksen ja suosion. Taputtavien käsien ja hallelujaata huutavien suiden takana on ihmisiä, jotka rakastavat mukavia kokouksia, vauhdikkaita kokouksia, ylistystä ja hurmosta. Suurin osa seurakuntalaisista, seuraa kaunista huilun soittoa, lumottuina he kävelevät viekoittelevien sävelien vetäminä, eteensä katsomatta, pudoten matkansa päätyttyä, syvyyden kuiluihin.

sopupappa sanoo:


Nimimerkki helluntailaisen kirjoitus on juuri sitä mitä tänäpäivänä on.

Ei voi enää kutsua vastauskoontullutta seurakuntaankaan, joka
on kaikkien harhaopetusten lumoissa, pastorista lähtien.

Uskonsanan opit ovat vallanneet alan ja mitään eroa ei
huomata oikean Evankeliumin välillä.

On otettava itse vastuuta heistä jotka Jumala synnyttää Sanansa
kautta, muuten he hukkuvat.

Aika on vakava.

Tuntemani uskova henkilö, meni kirkkoon tilaisuuteen, jossa oli aiheena harhaopit. Tilaisuudessa puhui maatamme kiertävä esirukoilija pastori. Puheessaan hän oli vihjaillut enimmäkseen toisista julistajista ja heidän harhoistaan. Lopuksi pastori oli todennut oman raamattunsa välissä olleen joskus kultahippuja. Nämä ei kuitenkaan hänen mielestään ole eksytystä.
Minne voi nykyisin mennä Sanan kuuloon.. Olisikohan vain oltava menemättä minnekään. Kotona lukea raamattua ja rukoilla yksin?

Tuulia

Elämme sekavaa aikaa kaikella tavalla, ei vain uskonnollisilla alueilla
vaan myös yhteiskunnassa.Lakeja on muutettu, voi jopa sanoa että rikollisia
puolustetaan ja uhreista tulee syyllisiä jne.Kun katsomme maailmalla tapahtuvia
asioita, mellakoita, sisällissotia katastrofeja, voisi sanoa että maailma "kiehuu".

Uskovien tulisi juurtua Jumalan sanaan, ja rukoukseen, suhteemme Jeesukseen
Kristukseen omakohtaisesti, sillä emme voi tukeutua seurakuntiin ja kirkkoihin.
Tämä viimeksi mainittu onkin kompastuksena harhaan menneille, sillä kun vakavat koetukset
tulevat, ei seurakunta olekaan tukemassa sillä usko on henkilökohtainen.
Ja sehän on totuus että kaikkia meitä koetellaan, olemmeko uskossa.

Niin, eipä todellakaan löydy kirkkoa tai seurakuntaa missä olisi täysin raitista Raamatun opetusta.

AAMEN!

Niinpä, Jumalaan tulee juurtua ja turvautua. Mutta voisi silti olla jonkinlainen seurakuntayhteys. Varsinkin heillä, jotka etsivät Jumalaa tai ovat juuri löytäneet Hänet. Yleensä silloin halutaan innokkaasti kuulla Sanaa selitettynä.
Tämäkin ystävä oli hämmästynyt pastorin loppulausahduksesta. Hänelle tuli epävarma olo, mitä pastori oikeasti edustaa.

Tähän sopii hyvin
Virsi 397; Kun on turva Jumalassa, turvassa on paremmassa, kuin on tähti taivahalla, lintu emon siiven alla.

Rea Aalto kirjoitti:Tuulia

Elämme sekavaa aikaa kaikella tavalla, ei vain uskonnollisilla alueilla
vaan myös yhteiskunnassa.Lakeja on muutettu, voi jopa sanoa että rikollisia
puolustetaan ja uhreista tulee syyllisiä jne.Kun katsomme maailmalla tapahtuvia
asioita, mellakoita, sisällissotia katastrofeja, voisi sanoa että maailma "kiehuu".

Uskovien tulisi juurtua Jumalan sanaan, ja rukoukseen, suhteemme Jeesukseen
Kristukseen omakohtaisesti, sillä emme voi tukeutua seurakuntiin ja kirkkoihin.
Tämä viimeksi mainittu onkin kompastuksena harhaan menneille, sillä kun vakavat koetukset
tulevat, ei seurakunta olekaan tukemassa sillä usko on henkilökohtainen.
Ja sehän on totuus että kaikkia meitä koetellaan, olemmeko uskossa.

Niin, eipä todellakaan löydy kirkkoa tai seurakuntaa missä olisi täysin raitista Raamatun opetusta.

Niin, mutta minne mennä, kun seurakuntayhteydessä ihminen saa Jeesukselta Kristukselta vahvistusta,
virvoitusta ja rakkautta? Paavali opettaa ja neuvoo tähän.

Eivät ihmiset halua Jumalaa jolla on omat säännöt, vaan sellaisen jumalan,
joka toimii niinkuin Ihmiset toivovat, olettavat ja vaativat!



"Hylätään Jumalan lain saarna

Monet ajattelevat näin: Maailma on niin kamala paikka, että ihmiset ovat kyllin ahdistuneita
ilman kirkkoakin. Kirkko ei ole tuomari, vaan lääkäri. Siksi ei saa puhua siitä, mitä
Jumala vaatii, vaan siitä, mitä Jumala antaa.

Tämä harha näyttää kauniilta ja kuulostaa suloiselta. Sitä sanotaan antinomilaisuudeksi
(nomos tarkoittaa lakia ja antinomilainen on sellainen, joka vastustaa lakia) ja Lutherilla
oli täysi työ taistella sitä vastaan. Ellei Jumalan sana osoita syntiä, kukaan ei tarvitse
syntien poistajaa. Silloin Kristuksen risti jää turhaksi ja tarpeettomaksi.

Lain hylkäämisellä on kaksi seurausta: 1) kukaan ei tule sisälle Jumalan valtakuntaan 2)
uskovat kadottavat armon tarpeen, käyvät kylmiksi, tekopyhiksi ja häikäilemättömiksi
ja painuvat ulos Jumalan valtakunnasta. Tätä pirullista harhaa on vastustettava oikein aika lailla.



Hylätään Jumalan armo ja rakennetaan ihmisen varaan

Monet kuuluisat saarnamiehet hehkuttavat kokouksissaan järkeen ja tunteisiin vetoavasti
uskonratkaisua ja näyttävät saavan aikaan suuria kääntymyksiä. Valitettavasti usein
on kokonaan epäselvää, mihin käännytään ja miksi.

Opetamme, että ihmisen ratkaisuvalta on sidottu. Emme kykene auttamaan itseämme,
emme uskonelämän alussa, emme sen keskivaiheilla emmekä sen loppusuoralla.
Saarnamiehen asia on puhua Jumalan sanaa, lakia ja evankeliumia, ja luottaa Jumalaan.
Pyhä Henki herättää uskon, jos Herra niin tahtoo. Muuten teemme turhaa työtä."


Lainaus E. Koskenniemen saarnasta.


A

Kastehelmi kirjoitti:Niin, mutta minne mennä, kun seurakuntayhteydessä ihminen saa Jeesukselta Kristukselta vahvistusta,
virvoitusta ja rakkautta? Paavali opettaa ja neuvoo tähän.

Kun asioita on tutkinut, on tulemassa siihen lopputulokseen, että "ei mitään uutta auringon alla".
Paavalin kirjeet ovat, kuulemma, syntyneet seurakunnissa esiintyneiden vääristymien takia. Jo silloin oli niin, miksi ei tänäänkin?
Jos vääristymiä ei olisi silloin esiintynyt, ei meillä olisi mitään tietoa siitä, mikä on oikeaa ilman Paavalin kirjeitä.
Evankeliumitkit antavat erittäin selvän kuvan, mikä on oikein, mikä väärin, jos avoimella sydämellä ja mielellä niitä lukee.
Minun ja sinun asenteemme Raamatun sanaan ratkaisee. Otanko Raamatusta vain sen, mikä on lihalle mieluista, vai otanko
Sanan Jumalan Sanana, silloinkin, kun se kirpaisee?

Seurakunta-asiaan liittyen olen tullut siihen tulokseen, että ei ole seurakuntaa, joka on täydellinen.
Jää jäljelle toteamus ja valinta: Suostunko Jumalan armahtamien joukkoon itsekin armahdettuna syntisenä.

En vähättele harhaoppeja, koska Ramattukin jo opettaa, että "koetelkaa kaikki ja pitäkää se, mikä hyvä on".
Voitto tulee ja on voimassa, kun uskoo, että Jeesus Kristus on minussa ja minä Hänessä! Hän on jo voittanut kaikki
pimeyden vallat Golgatalla ja verensä vuodattanut syntiemme anteeksi saamiseksi. Niinkuin Hebr. 10:16-25 sanoo,
että Jeesuksen veren tie on uusi ja elävä tie Isän luo. "Jos me valkeudessa vaellamme, niinkuin Hän on valkeudessa,
niin meillä on yhteys keskenämme ja Jeesuksen Kristuksen, hänen Poikansa veri PUHDISTAAAAAAAAAAAAAA meidät
kaikesta synnistä. 1 Joh. 1:7.

Mieluitenhan sitä olisi seurakunnassa, joka on "täydellinen", mutta kun sellaista ei ole. Siksi edellinen kappale on
apu selviytyä ja lisäksi olla sota-asuun puettuna joka aika.
Ei tarvitse katsoa kuin itseensä ja toteaa: minä se vasta epätäydellinen olenkin.
On tietysti erotettava se, että ihminen on epätäydellinen, mutta että oppi on kristillinen.

Suomi 24:ltä

Kaikki kirkolliset herätysliikkeemme omaavat kytköksiä pietismiin. Jos mennään ihan sinne pietismin alkujuurille, voidaan piankin nähdä ainakin kahdenlaista pääsuuntaa keskieurooppalaisessa maaperässä jossa pietismi on varsinaisesti syntynyt. On ns. "Hallen pietismiä" ja myös Herrnhutilaisuus (=Zinzendorfilaisuus). Pietismi on historiansa aikana kokenut muitakin variaatioita mutta ainakin nämä kaksi suuntausta katsotaan historiallisesti merkittäviksi.

Historiallisista syistä eri herätysliikkeisiimme on vaikuttanut molemmat, lestadiolaisuuteen erityisesti Ruotsin Lukijaisuuden, Laestadiuksen äidin ja ns. Lapin Marian kautta etenkin herrnhutilaisuus, joskin lestadiolaisuus sai pian piirteitä hyvin jyrkästä ja lakihenkisestä pietismistä.

Herännäisyyden historia taas on paljon vanhempi kuin mitä on körttiläisyyden historia. Ukko-Paavo vaikutti Savossa 1820 -luvulla alkaen mutta varsinainen kirkollinen herännäisyys maassamme on ollut alunperin kuitenkin Rukoilevaisuutta, joka on 1700 -luvulla alkunsa saanut, Suomen vanhin herätysliike. Tosin Rukoilevaisuuskin koki ekspansioita 1800 -luvun herätysaalloissa.

Armonjärjestys sinänsä on terminä jo 1500 -1600 -lukujen luterilaisesta ortodoksiasta. Sillä kuvataan pelastusjärjestystä (Ordo Salutis). Ev. lut, ortodoksian pelastusjärjestyksessä kuvataan laki tuomitsijana ja "kasvattajana" Kristukseen. Laki aiheuttaa ihmisessä synninhädän ja tarpeen kääntyä Jeesuksen puoleen kun ihminen tajuaa olevansa syntinen. Laki ei tee muuta kuin osoittaa ihmisen rikkojaksi ja lukee tälle tuomion, muttei auta pelastukseen.

Evankeliumi taas ei ole muuta kuin sulaa armoa, ilman ehtoja, ilman tuomiota ja Jumalan isällisen laupeuden osoitus. Luterilaisen armonjärjestyksen mukaan ihminen pelastuu (ei lain töitä tekemällä) vaan yksin armosta, uskon kautta. Ilman mitään edelläkäyviä valmistuksia eli syntinen joka syntinsä tunnustaa ja hylkää, saa armon ilman lain töitä.

Paavo Ruotsaalainen muodosti (saatuan johtavan aseman herätyksessä) omaperäisen pietistisen armonjärjestysopin jossa ihmistä ei vanhurskautetakaan armon perusteella heti kun hän kääntyy Jumalan puoleen syntinsä tunnustaen, vaan tämän tulee käydä pitkäkestoinen, ankara ja tunnettava katumuskamppailu, eli tavallaan ansaita ensin katumuksellaan ja sieluntuskalla "arvo" lähestyä Kristusta ja tällaisen "armonkerjäläisen" Kristus sitten palkitsee parannuskamppailunsa tähden antamalla tämän kokea "armonvilauksia". Körttiläisyyden alkuherätyksessä koettiin tosin riemua ja iloa, jopa hurmoksellisuutta, mutta pian Paavon oppi synkistyi.

P.Ruotsalaisen armonjärjestyksessä ei siis saanut omistaa rauhaa eikä pelastusvarmuutta Kristuksen haavoissa, se katsottiin hengelliseksi ylpeydeksi. Sen sijaan P.R. keskittyi vaatimaan kuulijoiltaan alati jatkuvaa sielun epävarmuuden tilaa jossa uskon omistaminen ja löytäminen oli kiellettyä, mutta "kaipaaminen" ja "ikävöiminen" muodostui pysyväksi tilaksi.

Kun pietististä armonjärjestysoppia verrataan luterilaiseen uskoon, niin havaitaan että pietistinen (körttiläinen) armonjärjestys vaatii vielä kääntymättömältä ihmiseltä pelastukseen vaikuttavia tekoja jotka Jumala palkitsee armonvilauksilla. He vain unohtavat sen että kukaan ihminen ei kykene omasta voimastaan lähestymään kristusta niinkuin Katekismus sanoo:

"Minä uskon etten voi omasta järjestäni enkä voimastani uskoa Jeesukseen Kristukseen, Herraani, enkä tulla Hänen tykönsä. Vaan Pyhä Henki on minua kutsunut evankeliumin kautta, valistanut mnua lahjoillaan, pyhittänyt ja varjellut minua oikeassa uskossa." (Vähä Katekismus, kolmas uskonkappale)

Paavo ei löytänyt todellista rauhaa evankeliumista joka olisi tullut hänen itsensä ulkopuolelta vaan hän joutui omien sanojensa mukaan "kaivelemaan tikulla lattianraoista armoa". Tämä takia hänen uskonkäsityksensä oli ailahtelevainen ja paljolti tunteista riippuvainen. Paavo oli itseään kohti vielä ankarampi kuin muita.

Kun Paavo eim. kirjeenvaihdossaan evankelisen johtajan F.G Hedbergin kanssa paheksui Hedbergin tapaa julistaa täyttä armoa kuulijoille Kristuksen verisen työn perusteella, Paavo nillitti että häntä "harmittaa kun mennään taivaaseen vaunuilla, ohi JÄRJESTYKSEN". Tämä Paavon ehdottomuus ja nk. "isonveljen asenne" (=taivaaseen ei mennä ilman töitä ja tuskannäkemistä) aiheutti koko körttiliikkeen laajan, ennenäkemättömän repeämisen jossa suuri osa papistosta siirtyi Evankeliumiyhdistyksen toimintaan mutta suurempi osa oppimattomista maallikoista jäi Paavon kannattajiksi.

Nykyaijan körttiläisyys on muuttunut sikäli että siellä ei enää juuri lainkaan murehdita sielun pelastumista koskevia asioita mutta kaikkein pahimmat piirteet Paavon opista ovat säilyneet siten että niitä vielä ihannoidaan. Esim. "armonvilauksia" tai sitä että uskosta ei saa iloita eikä tuntea pelastuksen riemua ja kiitollisuutta Vapahtajalle. Körttiläisyys on ollut alusta asti ahdasmielistä, synkää ja pimeätä teko-oppia eikä se siitä ole parempaan muuttunut.

Körttiläisyydestä minulla on Armollista sanottavaa.

1900- luvulla eläneen Luterilaisen kirkon lähetysjohtajarovastilla
ei ollut omia lapsia mutta hän kasvatti veljensä viisi orpolasta.
Heillä oli körttiläinen piika, joka hoiti lapset,  mummoni, myöhemmin
isäni ja hänen veljensä ja sitten minut ja sisarukseni.

Rakastettu Anna, joka kertoi minulle ja sisaruksilleni Jeesuksesta
ja opetti meidät rukoilemaan ja usein pääsimme seuroihinkin mukaan.

Anna oli Jeesusta, Lohtua ja Turvaa täynnä, myös aikuisille.
Usko Jeesukseen, joka silloin kylvettiin sydämeeni,
on kestänyt ja kantanut! tähän päivään asti, siis 70 vuotta.

Hylätään Jumalan armo ja rakennetaan ihmisen varaan

Monet kuuluisat saarnamiehet hehkuttavat kokouksissaan järkeen ja tunteisiin vetoavasti
uskonratkaisua ja näyttävät saavan aikaan suuria kääntymyksiä. Valitettavasti usein
on kokonaan epäselvää, mihin käännytään ja miksi.

Opetamme, että ihmisen ratkaisuvalta on sidottu. Emme kykene auttamaan itseämme,
emme uskonelämän alussa, emme sen keskivaiheilla emmekä sen loppusuoralla.
Saarnamiehen asia on puhua Jumalan sanaa, lakia ja evankeliumia, ja luottaa Jumalaan.
Pyhä Henki herättää uskon, jos Herra niin tahtoo. Muuten teemme turhaa työtä."

Näin on.