Mahdottomuus vai toteutunut profetia? Monet kristityt ovat liian tietämättömiä tietääkseen eron.

kirjoittaja jarrut Ma Tammi 15, 2024 7:14 am

Mahdottomuus vai toteutunut profetia?
Monet kristityt ovat liian tietämättömiä tietääkseen eron.

Impossibly Long Odds Or Prophecy Fulfilled? Many Christians Are Too
Ignorant Of Prophecy To Know The Difference
By Tim Moore, December 5, 2023

Meillä kaikilla on erityisiä muistoja, jotka jäävät pysyvästi mieleemme. Häämme.
Lapsen syntymä. Tai ehkä tragedian hetki. Kokonaiset yhteiskunnat voivat kokea
merkittäviä tunnetapahtumia, jotka jäävät kollektiiviseen muistiin. Toisen
maailmansodan sukupolvi ei koskaan unohtanut Pearl Harbor'ia. Heidän
lapsensa muistaisivat pitkään, missä olivat, kun saivat tietää John F
Kennedy'n salamurhasta. Muistan elävästi seuranneeni Challenger'in
räjähdystä ja myöhemmin 9/11-iskujen raportointia.

Muut historialliset tapahtumat ovat muuttaneet kansojen ja maailman
kehityskulkua. Siksi Lexington'in ja Concord'in taistelusta (joka käynnisti
Amerikan vapaussodan) tuli ”laukaus, joka kuultiin ympäri maailmaa.”
Vuonna 1948 tapahtumat syrjäisessä maailman kolkassa merkitsivät
muinaisten profetioiden täyttymistä ja jouduttivat lopun aikojen
lähestymistä. Israel syntyi uudelleen.

Kauan odotettu lupaus

Vuodesta 66 jKr. Juudean juutalaisia tuhottiin ja karkotettiin eli hajotettiin.
Tukahduttaessaan armottomasti Galileasta alkaneen kapinan Rooman
valtakunta päätti ratkaista "juutalaiskysymyksen" – ainakin siltä osin kuin
se koski Palestiinan uppiniskaisia juutalaisia. Niinpä suurin kustannuksin
Rooma teki esimerkin juutalaisista kapinallisista piirittäen Jerusalemin ja
jopa poistaen viimeisen vastarintajoukon Masadasta.

Herodes Suuren ankaran hallituskauden aikana juutalaisten vastarinta
Roomaa vastaan tukahdutettiin. Kun hän kuoli, hänen valtakuntansa
jakaantui ja roomalainen varuskunta huomasi pian, että taas sitä
vastustettiin avoimesti. Tietenkin juutalainen Messias ilmestyi samaan
aikaan tarjoten todellista ja ikuista vapautusta – mutta korruptoituneet
juutalaiset viranomaiset varmistivat, että roomalaiset kädet teloittivat
hänet.

Jeesus oli ennustanut Jerusalemille tulevan tuhon. Koska useimmat
juutalaiset eivät tunnistaneet etsikkoaikaansa eivätkä hyväksyneet Häntä,
Jumala hylkäsi heidät pitkään ja tuskalliseen kauteen.

Hylätty, mutta ei lopullisesti.

Herra ei ollut ensimmäinen, joka profetoi tuhon ja diasporan (juutalaisten
hajottaminen). Mooses kertoi hyvin selvän vaihtoehdon Jumalan
jatkuvalle siunaukselle valitulle kansalleen. Luku 5.Moos. 28 tallentaa
hänen kattavan varoituksensa tottelemattomuuden seurauksista.
Loputtoman siunauksen virran sijaan hän sanoi: “Ja Herra hajottaa sinut
kaikkien kansojen sekaan maan äärestä toiseen.... Ja niiden kansojen
seassa sinä et saa rauhaa, eikä jalkasi löydä lepopaikkaa. Herra antaa
sinulle siellä vapisevan sydämen, rauenneet silmät ja nääntyvän sielun”
(28:64-65).

Hän jatkoi kuvaillen kirousta, joka lankeaisi itse maalle – Luvatulle Maalle,
jota hänen kansansa oli menossa ensimmäistä kertaa omistamaan. Kun
Jumala hajottaisi kansan, itse maa muuttuisi "tulikiveksi ja suolaksi, kuin
poltetuksi joutomaaksi, kylvämättömäksi ja tuottamattomaksi, eikä siinä
kasva edes ruoho" (5. Moos. 29:23).

Kaikki nämä kiroukset lankesivat Israelin (kansan ja maan) päälle, koska
juutalaiset hylkäsivät Herran, isiensä Jumalan, liiton (5. Moos. 29:25).
Mutta Mooses näki myös tuota suurta onnettomuutta pidemmälle ja
lupasi: "Vaikka sinun karkoitettusi olisivat taivaan äärissä, niin Herra,
sinun Jumalasi, kokoaa ja noutaa sinut sieltäkin. Ja Herra, sinun Jumalasi,
tuo sinut siihen maahan, jonka sinun isäsi ovat omistaneet, ja niin sinä
otat sen omaksesi; ja hän tekee sinulle hyvää ja antaa sinun lisääntyä
enemmän kuin isiesi” (5. Moos. 30:4-5).

Tämän lupauksen vankkumaton toivo on syy, miksi jokainen juutalainen
koko diasporan ajan on päättänyt pääsiäisjuhlan toiveikkaaseen
rukoukseen: "Ensi vuonna Jerusalemissa."

Vilkkuva Toivo

Yli 1800 vuoden ajan tuo toivon pilkahdus aina vain heikkeni. Kun
juutalaiset yrittivät assimiloitua elämään vieraissa yhteiskunnissa ja
omaksuivat niiden ihmisten ominaisuuksia, joiden keskuudessa asuivat,
pyrkimys palata maahan oli enemmän epärealistinen ihanne kuin
motivoiva pyrkimys.

Koska Maan kirous oli niin täydellinen, autiolle joutomaalle paluu ei juuri
houkutellut. Ja huolimatta matalatasoisesta antisemitismistä, joka silloin
tällöin puhkesi avoimeksi ja väkivaltaiseksi vainoksi, juutalaiset viihtyivät
suhteellisen hyvin sellaisissa maissa kuin Saksa, Puola ja Venäjä.
Tämän ei pitäisi tulla yllätyksenä.

Ihminen sopeutuu nopeasti uusiin
olosuhteisiin ja hyväksyy tilanteensa normaalina. Tästä syystä monet
juutalaiset päättivät jäädä Babyloniin, vaikka Nehemia johti jotkut
palaamaan Israeliin 2500 vuotta sitten. Melko monet heistä asuivat
edelleen Irakissa aivan viime aikoihin asti, kunnes Saddam Hussein ajoi
heidät pois. Tästä syystä Iranissa on edelleen suuri joukko Israelin
tuomitsevia juutalaisia.

Ulkopuoliselle tarkkailijalle ajatus, että laajalle hajoitettu kansa
irrottautuisi jälleen juuriltaan ja palaisi Jumalan hylkäämään paikkaan,
jossa kerran asui, tuntui naurettavalta. Se olisi kuin ihmiset, jotka kutsuvat
itseään troijalaisiksi, päättäisivät kokoontua uudelleen 3000 vuoden
jälkeen ja rakentaa uudelleen kadonneen Troijan kaupungin.

Toisin kuin troijalaiset, juutalaiset säilyttivät identiteettinsä kuitenkin
diasporan pitkien vuosien läpi. He kunnioittivat muinaista tapoja - vaikka
eivät aina kunnioittaneet isiensä jumalaa - tavalla, joka yhdisti heidät
vuosien ja etäisyyksien yli. Pääsiäinen, Hanukkah, Purim ja muut
juutalaiset juhlapäivät varmistivat kollektiivisen muistin ja yhteisen toivon.
1800-luvun lopulla tuon toivon hiillos syttyi jälleen liekkeihin. Vuonna
1878 juutalais-puolalainen runoilija Naftali Herz Imber kirjoitti sanat
otsikolla "Hatikvah" (Toivo):

As long as in the heart, within, (Niin kauan kuin sydämessä, sisällä)
The soul of a Jew still yearns, (Juutalaisen sielu vielä kaipaa)
And onward, towards the ends of the east (Ja eteenpäin, kohti idän ääriä)
An eye still gazes toward Zion; (silmä katsoo yhä kohti Siionia)
Our hope is not yet lost, (Toivomme ei ole vielä menetetty)
The hope of two thousand years, (Kahden tuhannen vuoden toivo)
To be a free nation in our land, (olla vapaa kansa maassamme)
The land of Zion and Jerusalem. (Siionin ja Jerusalemin maassa)

Shmuel Cohen, 17-vuotias itäeurooppalainen muusikko, jonka
vanhemmat olivat muuttaneet Palestiinaan, asetti sanat romanialaiseen
melodiaan vuonna 1887. Se tuli tunnetuksi kaikissa siionistipiireissä 1900-
luvun alkupuolella ja hyväksyttiin siionistisen piirin hymniksi vuonna 1933.
Vaikka Britannian mandaattihallitus kielsi sen julkisen esittämisen,
“Hatikvah” otettiin myöhemmin Israelin kansallislauluksi.

Kuten on profetoitu ja luvattu, Israelin toivo on todellakin ikuinen.

Kertoimet ovat liian pitkät lyödäkseen vetoa Odds Too Long to Wager On

Kautta koko diasporan kirkko omaksui ylivoimaisen pakanallisen sävyn.
Paavali puhui siitä, että juutalaiset hylkäsivät evankeliumin "maailman
sovitukseksi", koska se johti siihen, että itse evankeliumi levisi kaikkialle
maailmaan (Room. 11:11-15). On traagista, että monet pakanakristityt
olettivat juutalaisten itsepäisyyden osoitukseksi heidän
syrjäyttämisestään, vaikka Paavalin mukaan näin ei ollut (Room. 11:1-5).

Mutta todistaessaan Mooseksen profetian täyttymistä vaeltavasta,
hylätystä ja epätoivoisesta juutalaisesta pakanat hyväksyivät liian helposti
valheen, jonka mukaan Jumala oli pessyt kätensä juutalaisista. Tämä oli
"kristittyjen" ristiretkeläisten asenne, joita vv. 1050-1300 virtasi Lähi-Itään
tappaen juutalaisia yhtä suurella riemulla, kuin Pyhän Maan vallanneita
muhamettilaisia.

Kun juutalaiset alkoivat palata maahan, joka Mark Twain'in mukaan oli
autio ja vailla ihmisiä, eläimiä tai kasvillisuutta, heidän unelmalleen ei
ollut juurikaan kansan tukea. Jopa Iso-Britannia perui Balfour'in
julistuksessa antamansa lupauksen tukea juutalaisen kotimaan
perustamista Palestiinaan.

Kun juutalaisten pakkopainostus alkoi - ja
arabimaailman taholta oli paljon pakottamista, kun juutalaisten määrä ja
vaikutusvalta alkoivat kasvaa – niin Britannian mandaattiviranomaiset
olivat päättäväisesti arabien puolella juutalaisia vastaan.
Ehkä paras esimerkki Israelin uudelleenperustamisen
käsittämättömyydestä on Yhdysvaltain ulkoministeri George C. Marshall'in
vuonna 1948 antama neuvo.

Kenraali Marshall, jonka strateginen ja
geopoliittinen terävyys oli todistettu toisessa maailmansodassa, oli
vakuuttunut, että arabijoukkojen musertava ylivoima merkitsisi
kuolemantuomiota juutalaisille. Marshall varoitti presidentti Harry
Truman'ia, että jos tämä uskaltaisi tukea Israelin itsenäisyyttä, hän eroaisi
virastaan ja sitten kampanjoisi ja äänestäisi häntä vastaan seuraavissa
vaaleissa!

Onneksi Truman oli ollut tarkkaavainen pyhäkoulussa ja tiesi, että vaikka
ihminen näkee vain mahdottomuuksia, "Jumalalle kaikki on mahdollista"
(Mt. 19:26). Ja kun on kyse Raamatun profetioista, Jumalan lupaus on
raudanluja.

Mahdottomuus vai toteutunut profetia? Monet kristityt ovat liian
tietämättömiä tietääkseen eron.

Tim Moore is a retired Air Force Colonel and the CEO and Senior
Evangelist of Lion & Lamb Ministries

https://asiakas.kotisivukone.com/files/cuttingedgefinland.kotisivukone.com/12_Mahdottomuus_vai_toteutunut_profetia.pdf

Mahdottomuus vai toteutunut profetia? Monet kristityt ovat liian tietämättömiä tietääkseen eron.