KristitynFoorumi: Paavo Lievonen /Padassa on kuolema/

“Elisa palasi Gilgaliin, ja maassa oli nälänhätä.  Ja  kun profeetanoppilaat istuivat  hänen  edessänsä,  sanoi  hän palvelijallensa: Pane suuri pata liedelle ja keitä keitto profeetanoppilaille. Niin  muuan  heistä  meni  kedolle poimimaan yrttejä ja löysi villin köynnöskasvin ja poimi siitä villikurkkuja viittansa täyden. Tultuaan hän leikkeli ne keittopataan,  sillä he eivät tunteneet niitä. Ja he kaatoivat miesten syödä, mutta kun nämä maistoivat keittoa, huusivat  he  ja sanoivat:  Jumalan  mies, padassa on kuolema! Eivätkä he voineet syödä” (2. Kun. 4:38-40). Tekstistä näemme, että ravinnoksi tarjottava voikin olla jotain aivan muuta, kuin mitä sen luullaan olevan, jos sitä ei tunneta. Se voi tappaa ruumiin– mutta mikä vielä vakavampaa – väärä hengen ravinto voi tuhota meidät hengellisesti.

“On paradoksaalista, että uuvuttavaan ja jopa kuolemaan johtavaan hengelliseen tautiin eivät sairastu ensisijaisesti ne, jotka ovat välinpitämättömiä uskoonsa nähden eivätkä kovin suuresti ole kiinnostuneita hengellisestä tilastaan. Taudin uhreiksi näyttävät valikoituvan juuri ne, jotka tahtovat tehdä elämässään täyttä totta uskonvaelluksessaan,  He  kaipaavat  uutta kokemusta, Hengen toimintaa, joka kohottaisi heidät kuolleen ja keskinkertaisen hengellisyyden yläpuolelle. Siksi juuri he ovat vaaravyöhykkeessä” ( A.W. Tozer).

Nykyisin tapaa usein ahdistuneen uskovan. Auttajan olisi tärkeää tietää hänen hengellinen “ruokavalionsa”. Missä ja keneltä hän saa opetusta ja millaista tuo opetus on? Kaikkein  ongelmallisin tilanne on silloin, kun väärää ravintoa saanut on kuulunut vuosikausia johonkin yhteisöön ja pitänyt sen tarjontaa kaikin puolin luotettavana. Tällöin virhettä ei ole helppoa havaita ainakaan alussa. Virhe paljastuu sanoman painotuksesta,  josta  ilmenee,  onko kyseessä puhdas armon evankeliumi vai maailman henkeen sopiva tunnelman ja hyvän “fiiliksen” luominen, tai toisaalta lakihenkisyys (legalismi) vai onko kyseessä aito pyrkimys raamatulliseen totuuteen?  Jälkimmäinen  alkaa  olla harvinaista, koska se synnyttää arvostelua  epäraitista julistusta ja outoja toimintatapoja kohtaan.




Kristinusko ei ole ensisijaisesti oppi, vaan se on Kristuksen sisäistä tuntemista, toisin sanoen se on Kristuksen elämää ihmisessä sekä henkilökohtaisen  uskon  kautta  luottamista Jeesuksen ristillä suorittamaan sovitukseen. Kristinuskoon  sisältyy  kuitenkin selkeä ja tunnistettava oppi. Tämän opin tunteminen ja siinä pysyminen on ollut kaikkina aikoina kuolemanvakava asia ja sitä se on myös meidän ajassamme. Ei siis ole lainkaan yhdentekevää,  olemmeko siihen nähden oikeassa tai väärässä.

Väärät  valinnat  ajallisen  elämän asioissa aiheuttavat vahinkoa yleensä vain  ajallisissa,  mutta  hengellisissä väärä voi aiheuttaa ikuisen vahingon. Väärä ei tule elämäämme yleensä yhtenä päivänä, vaan se on pitemmän kehityksen tulos. Varsinkin  ns.  vapaiden  suuntien uskovien keskuudessa oppia on usein pidetty vähemmän tärkeänä tai opin otaksutaan sammuttavan oikean hengenelämän. On kuitenkin hyvin tärkeää, että keskeiset asiat pysyvät keskeisinä. Ilman oppia tätä ei ole mahdollista erottaa. Oikea, raitis ja kristinuskon ydinkysymyksiin perustuva oppi on yhtä välttämätön terveelle uskonelämälle kuin luusto ihmiselle. Yhteisöön ei pitäisi sitoutua tunnepohjalla tutkimatta, onko siinä julistettu sanoma Sanan kokonaisilmoituksen mukaista. Sanassa painotetaan rakkautta totuuteen. Vastuu on henkilökohtainen.



“Ajatus, että Jumala suojelee uskovaisia petokselta, jos tämä on totinen ja uskollinen, on jo itsessään ‘petos’, koska se saa uskovan huolettomaksi. Jumala  ei  myöskään  ryhdy  korvaamaan  ihmisen tietämättömyyttä, sillä Hän varusti ihmiselle tiedon, joka voi estää häntä tulemasta petetyksi. Tämä tieto on Jumalan kirjoitetussa Sanassa. Kristus ei olisi varoittanut opetuslapsiaan, ‘Pitäkää vaari... älkää eksykö’, jos ei olisi ollut olemassa petoksen vaaraa, tai jos Jumala olisi ottanut huolekseen varjella heidät petoksesta.

Tieto siitä, että on mahdollista joutua petetyksi, pitää ymmärryksen avoimena  totuudelle  ja  Jumalan  valolle....Sen sijaan valolle ja totuudelle suljettu ymmärrys on varma  takuu harhaanjoutumisesta” (Jessie Penn-Lewis: Pyhien sota).



1. Vanhurskauttaminen eli vanhurskaaksi lukeminen (kts. Room. 4. luku).

2. Elämän vanhurskaus eli kristittynä vaeltaminen edellisen vanhurskaaksi lukemisen seurauksena.

Jos vanhurskauttaminen sekoitetaan elämän vanhurskauteen, niin tuloksena on oppi, että ihminen vanhurskautetaan hyvän vaelluksensa perusteella. Lähes yhtä tärkeää on ymmärtää kaksi  Raamatun  käsitettä:  laki  ja  evankeliumi. Nämä ovat perusasioita, joihin liittyy kaikki muu. Jos nämä ovat uskovalle selkeät, häntä on hyvin vaikeaa vietellä harhaoppeihin. Jos  oppimme  on  pielessä,  meiltä menee  kyky  erottaa  Pyhän  Hengen toiminta eksyttävien henkien toimintatavoista.


Väärien oppien ohella nykyseurakunnan suuri heikkous on siinä, ettei osata erottaa toisistaan sielullista ja hengellistä. Erottamiseen ei useinkaan edes pyritä, vaan eri tavoin vahvistetaan sielullista ja tunteisiin perustuvaa. "Työssä, joka tehdään Pyhän Hengen voimalla, ihmisen ei tarvitse ponnistella omia voimiaan tai tehdä mitään itsestään. Jos työtä tehdään sielun voimalla, ihmisen on jännitettävä voimiaan ja käytettävä monelaisia kikkoja.  Näitä  ovat  itkeminen,  huutaminen, hyppiminen, yhtämittainen kuorolaulu (nykyisin korvattu ns. ylistys-musiikilla) tai monien liikuttavien kertomusten esittäminen. Sillä näiden keinojen käyttäjä ei pyri mihinkään muuhun   kuin  kuulijakunnan  liikuttamiseen” (Watchman Nee: Sielun piilevä voima).


“Mutta Jumalan armosta minä olen se,  mikä  olen,  eikä  hänen  armonsa minua kohtaan ole ollut turha, vaan enemmän kuin he kaikki minä olen työtä tehnyt, en kuitenkaan minä, vaan Jumalan armo, joka on minun kanssani” (1.Kor. 15:10). Jotta  Jumalan  armoa  voisi  mitenkään ryhtyä käsittelemään on puhuttava lyhyesti ensiksi Jumalasta ja jumalakuvasta sekä synnistä. Jumala on rakkaus, mutta samalla Hän on myös kiivas Jumala ja olemukseltaan sellainen,  että  mitään  epäpyhää  ei  pääse Hänen  valtakuntaansa.  Jumalan  pyhyys tulee esille hänen laissaan ja laki edellyttää täydellisyyttä. Kun  Jeesus  selittää  vuorisaarnassaan lakia, hän selvittää, että lain ulkoinen noudattaminen ei riitä, vaan vaikuttimiemme on oltava oikeat.

Jeesuksen opetus huipentuu täydellisyyden  vaatimukseen:  “...Olkaa  siis  te täydelliset, niinkuin teidän taivaallinen Isänne täydellinen on” (Matt. 5:48). Läpi Raamatun kulkee myös ajatus siitä, että Jumala on armahtavainen. Pyhä kiivaus ja armahtavaisuus vaikuttavat toisensa pois sulkevilta. Mutta Herran tiet eivät ole meidän teitämme. Jumala näki hyväksi saarnauttamansa hullutuksen kautta pelastaa ne, jotka uskovat. Siksi hän näki hyväksi lähettää meille Vapahtajan. Siksi tämä Vapahtaja  vuodatti  verensä Golgatalla sinun edestäsi ja minun edestäni. Usko tähän Jeesukseen ja hänen täydellisyyteensä  luetaan syntiselle vanhurskaudeksi. Likaisesta tulee Hänessä puhdas. Tämä on armoa!
- - -
Olemme silloin tällöin kuulleet, että on arveluttavaa puhua armosta niille, jotka jo ovat kristittyjä, koska he käyvät laiskoiksi. Armo on kuitenkin pelastuksemme perustus. Se on ansaitsematonta. Itse Jumala on ottanut sen riskin, että Hän pelastaa ihmisen ainoastaan armosta. Tämän riskin hän on ottanut huolimatta siitä, että ihminen ottaa tuon armon vastaan ilman, että se suuremmin motivoi häntä Jumalan palvelemiseen. Vaikka armon vastaanottaminen on suurinta, mitä ihminen tässä ajassa voi kokea, se on kuitenkin nöyryyttävää ihmiselle,  joka  on  tottunut  määräämään itse elämästään. Siksi ihminen tahtoo edes vähän olla osallisena tuon armotyön  toteutumisessa.  Ihmisen luonnolle on vastenmielistä ottaa vastaan jotain ilman vastiketta. Tämä vastikkeettomuus erottaa  kristinuskon kaikista maailman uskonnoista. Uskontohan on sitä, mitä ihminen tekee Jumalan hyväksi. Evankeliumi on sanoma siitä, mitä Jumala on tehnyt ihmisen hyväksi.



Monet ajattelevat, että pelastus on armoa, mutta että pelastuksen saatuaan ihmisen on tehtävä tätä ja tuota, muuten menettää sen, mitä on lahjaksi saanut. Kyllä Raamatusta löytyym tällaisellekin  ajatukselle  tukea,  jos asioita ei katsota kokonaisuutena. Eräs mainitulle opetukselle tukea antava  kohta löytyy 4 Fil. 2:12: “...ahkeroikaa...  pelolla  ja  vavistuksella,  että pelastuisitte”.  Tämä  jae  irrallisena näyttää opettavan aivan muuta, kuin mitä Paavali muutoin opettaa vanhurskauttamisesta ilman tekoja.

Mutta millaiseksi sanoisimme upporikasta ihmistä, joka sirottelisi suuria rikkauksiaan hölläkätisesti sinne ja tänne ja sitten velvoittaisi nuo lahjan vastaanottajat palvelemaan häntä elinikäisesti? Varmaan sanoisimme häntä kieroksi tyranniksi. Tällaiseksi kuvittelemme kuitenkin Jumalan! Tämä merkitsee sitä, että lahja tehdään ehdolliseksi. Väärinymmärtämys tässä asiassa on kohtalokasta. “Arbeit Macht Frei” – työ tekee vapaaksi – oli kirjoitettuna saksalaisen keskitysleirin  portilla.  Sama  teksti kuuluisi  olla  monen  uskonnollisen yhteisön ovella siitä huolimatta, että se nimittää itseään seurakunnaksi. Järjestelmä toki pysyykin pystyssä, kun “meidän työ” on ykkösasia. Kokonaan eri asia on se, miten käy Jumalan tahdon toteutumiselle.

Inhimilliselle luonnolle on hyvin sopivaa uskoa, että Jumalaa miellyttää itsemme vaivaaminen “hengellisillä” suorituksilla. Luulemme, että pyhitys on “hartiavoimin”  pyrkimistä  korkeammille hengellisen elämän tasoille, mutta emme huomaa  lainkaan,  että  näin  luomme valhekuvaa  Jumalasta  armottomana orjapiiskurina. Annamme helposti sitoa itsemme  toimintaan, jonka joku muu on päättänyt puolestamme ja luulemme sen olevan kuuliaisuutta Jumalalle. Kuinka vaikeaa onkaan ymmärtää, että Jumala itse vaikuttaa meissä tahtomisen ja tekemisen (Fil. 12:13).



Kadotamme helposti näkyvistämme evankeliumin vapauden ja teemme siitä uuden lain. Teemme kutsusta vaatimuksen. Alamme vaatia ilmaisesta hintaa, jota ihmisellä ei koskaan ole suorittaa. Kokonaan huomiotta jää lain olemus. Laki kohdistuu siihen, millainen minä olen ja millainen minun tulisi olla. Evankeliumin sanoman ydin on kuitenkin siinä, millainen Jumala on minua kohtaan. Uskoessani Jeesuksen täytettyyn työhön, Jumala näkee minut Pojassaan, ja ainoastaan siitä syystä olen hyväksytty.

Toinen puoli asiassa on se, että Jumala  itse  sijaisen  kautta  vaikuttaa meissä kaikkea sitä, minkä laki vaatii. “Sillä  Jumalan  armo  on  ilmestynyt pelastukseksi kaikille ihmisille ja kasvattaa  meitä, että me, hyljäten jumalattomuuden ja maailmalliset himot, eläisimme siveästi ja vanhurskaasti ja jumalisesti nykyisessä maailmanajassa” (Tiit. 2:11,12).





Liha ei alistu lain alle. Sitä voi kyllä yrittää, mutta kukaan ei siinä onnistu. Lihan mieli on aina vihollisuutta Jumalaa vastaan. Kun laki on lopulta saanut väsyttää minut perin pohjin, on armon aika. Vain tähän toivottomuuden hetkeen voi Jumalan armo Jeesuksessa Kristuksessa ilmestyä koko täyteydessään. Kun laki saa minua kasvattaa, joudun epätoivoon ja ainoaksi toivoni perustukseksi tulee Golgatan sovitustyö.

Kun uskova väsyy kaikkeen siihen mitä hänen odotetaan tekevän ja millaisen hänen odotetaan olevan, niin on valtavaa löytää Raamatusta kohta, jossa sanotaan: “Mutta hänestä on teidän olemisenne Kristuksessa Jeesuksessa, joka on tullut meille viisaudeksi Jumalalta ja vanhurskaudeksi ja pyhitykseksi ja lunastukseksi, että kävisi, niinkuin kirjoitettu on: “Joka kerskaa, sen kerskauksena olkoon Herra” (1. Kor.1:30). Ja Jeesus sanoi: “Tulkaa minun tyköni, kaikki työtä tekevät ja raskautetut,  niin  minä  annan  teille  levon” (Matt. 11:28). Jumala ei vaadi meiltä mitään, mitä Hän  itse  ei  meissä  henkensä  kautta vaikuttaisi.

Kun tahtominen ja tekeminen ymmärretään tätä kautta niin se on juuri sitä, mihin Jumala tahtoo meitä johdattaa, kun Hän on valmistanut meille teot, että me niissä vaeltaisimme. Tällöin toteutuu se Jeesuksen sana, että löydätte levon sieluillenne. Uudessa Testamentissa puhutaan armosta n. 155 kertaa. Tästä määrästä on Paavalin osuus n. 100. Johtiko Paavalin käsitys armosta hänet velttouteen? Tuhannesti ei! Edelliseen perustuen on aiheellista väittää, että juuri lain sekoittaminen armoon johtaa velttouteen – ei suinkaan armo!



Jos pelastus olisi annettu ihmisen järjestettäväksi, niin se taatusti perustuisi johonkin muuhun kuin armoon. Onhan täysin käsittämätöntä, että Jumala vanhurskauttaa jumalattoman, sen, joka uskoo Jeesukseen. Jeesusta sanottiin syntisten ystäväksi ja sitä hän todella oli. Sitä hän on myös tänään.
Sille annetaan armo, joka kääntyy Hänen puoleensa. On valitettavaa, että kääntymisestä on alettu suomenkielessä käyttämään sanaa “parannus”. Sehän johtaa siihen, että ihminen alkaa korjailla elämässään yhtä ja toista ja kuvittelee siten tulevansa otollisemmaksi Jumalan edessä. Asioiden korjaantuminen on kääntymisen seurausta, ei sen edellytys.

Armon sanoma on hullutusta, jota ei mikään inhimillinen logiikka voi käsittää. Se on kuitenkin ainoa mahdollisuus, joka antaa ihmiselle sen elämän, joka voi tyydyttää hänen sisäisen maailmansa ja täyttää hänen tarpeensa. Armon sanoma täyttää sen tyhjiön,  jota  tämän  maailman  ihminen yrittää täyttää joskus jopa henkensä kaupalla erilaisilla elämyksillä ja omien rajojensa kokeiluilla. Kun tämä armon sanoma tyydyttää ihmisen sydämen, “haluamisen keskuksen”, niin tämä saa aikaan sen, että ihmisestä tulee monin tavoin käyttökelpoinen Jumalalle ja myös lähimmäisille  hyödyllinen.


Sielunvihollinen ei pidä armon sanomasta. Se tahtoo hämärtää jo ajatuksenkin  ansaitsemattomasta  armosta tarjoten tilalle “evankeliselta” näyttäviä korvikkeita. Evankeliumi itsessään on Jumalan voima (Room. 1:16) ja tuo voima ei pääse esille, jos armon sanoma on peitossa. Näyttää  siltä,  että  vihollinen on pannut likoon kaiken oveluutensa kätkeäkseen armon sanoman.

Armosta elävä ihminen on sille pahin asia maailmassa.  Siksi se ujuttaa hengelliseen julistukseen ja elämään hengelliseltä näyttäviä lain tekoja, jotka johtavat pois Jumalan armosta (Gal. 5:4). Tässä myyräntyössä se on onnistunutkin jo varsin hyvin. Pääasia sille näyttää olevan,  että  erilaisten  aktiviteettien avulla ihminen saadaan oravanpyörään, jossa kaikki riippuu ihmisestä itsestään ja hänen onnistumisestaan. Näin se vääristää Jumalan valtakunnan ihanuuden sen levon irvikuvaksi, joka on täysin vastakkainen sille, mitä Jeesus lupasi omilleen, kun hän sanoi: “...minä annan teille levon”. Toinen puoli vihollisen suunnitelmassa on saada ihminen käyttämään Jumalan armoa syntielämänsä tueksi. Tämäkin on yksi eksytyksen muoto.

Paavali torjuu jyrkästi jo tällaisen ajatuksenkin.  Hän  sanoo:  “...niinkuin synti on hallinnut kuolemassa, samoin armokin hallitsisi vanhurskauden kautta iankaikkiseksi elämäksi... (Room. 5:21).  Ja:  “Onko  meidän  pysyttävä synnissä,  että  armo  suureksi  tulisi? Pois se! Me, jotka olemme kuolleet pois synnistä, kuinka me vielä eläisimme siinä?” (Room 6:1,2). Jumalan armo omistetaan ja säilytetään ainoastaan uskon kautta. Ei ole lainkaan varmaa, että heittäytyessämme  syntielämään  voisimme  säilyttää uskon. Vihollinen tietää tämän ja leikittyämme synnin kanssa se on valmis sanomaan, ettei armo sinulle enää riitä. Asia on siis hyvin vakava.

Vihollisen työtä voisi kuvata vertauksella mato-onkijasta. Onkija valitsee mahdollisimman hyvännäköisen madon koukkuun ja yrittää laittaa sen niin huolella, ettei vain koukku näy. Samoin  tehdään  väärän  evankeliumin kanssa. Sanotaan aivan oikein: tule sellaisena kuin olet. Pelastus on lahja, se annetaan ainoastaan armosta ilman tekoja. Usein käy kuitenkin niin, että ihmisen nielaistessa syötin koukkukin paljastuu, mutta liian myöhään. “Kun nyt kerran olet pelastettu, niin lähdehän siitä töihin. Tottakai olet kiitollisuuden velassa lopun ikääsi, koska olet noin suuren lahjan saanut.”

Ihmisen sydän yhtyy helposti sanottuun väitteeseen. Jos et kuitenkaan syystä tai toisesta ole valmis siihen palvelutyöhön, jota sinulle osoitetaan, niin “antaudu uudestaan Jumalalle, lue enemmän Raamattua, rukoile enemmän, ylistä enemmän!” Ja niin edelleen. Siinä lääkkeet. Kukaan ei enää puhu sinulle Jumalan armosta. Ihmekö siis, että uskova kokee itsensä petetyksi. Ja jotkut uskovat tämän antievankeliumin ja laittavat itsensä likoon. Jos ovat nuoria, niin saattavat pärjätä oravanpyörässä kymmenen tai parikin kymmentä vuotta. Jotkun väsähtävät ja jäävät sivuun.

Jotkut saavat elinikäisen immuniteetin kaikkea hengellistä vastaan. Ja kukaan ei enää tule sanomaan: “Tule sellaisena kuin olet”. Paremminkin voi kuulla: “Joo – sillä oli varmaan jotain salaista syntiä, kun sille noin kävi. No, ilmankos sitä ei ole enää vuosiin näkynyt kokouksissa. Ihmekös tuo on, jos luopui.” Ja kaikki tämä vain siksi, että hän oli uskonut väärän evankeliumin. Jos hän olisi uskonut, että Jumala pelastaa yksinomaan armosta, niin olisi jaksanut omalla paikallaan, jonka Jumala  oli  hänelle  “räätälöinyt”.  Väärän evankeliumin vuoksi hän pettyi Jumalaankin. Näin “padassa oli kuolema”. Väärä evankeliumi johtaa ihmisen tikapuille, joita pitkin kiivetään taivaskotia kohti enemmän tai vähemmän ahdistuneina. Jos ihminen etsii Jumalan hyväksyntää jonkin itseensä liittyvän asian perusteella, hän itseasiassa ilmaisee, että Kristuksen kuolema oli tarpeeton. “Paavalin mukaan pelastus tarkoittaa vanhurskautetuksi tulemista, mikä puolestaan oikein ymmärrettynä tarkoittaa syyllisen syyttömäksi julistamista. Vanhurskauttaminen on kristinuskon peruskysymys, ja vain sen oikea käsittäminen saattaa ihmisen siihen asemaan, jossa hänellä on rauha Jumalan kanssa.

Vanhurskauttaminen  on  Jumalan antama  julistus.  Se on lakitoimi, mikä ei tarkoita, että meistä on tehty vanhurskaita, vaan että Jumala pitää meitä vanhurskaina ja julistaa meidät sellaisiksi” (William Uotinen, Sinäkin olet perillinen). “Meidän on harjoittauduttava olemaan totuudelle kuuliaisia eli uskomaan  kaikessa Kristukseen.  Silloin pysymme itsessämme pieninä, jopa tyhjän veroisina, kun taas kaikki eksytys pyrkii tekemään ihmisestä suuren” (Poul Madsen: Hengen vapauteen).

“Koska Kristus kerran on kaikkien puolesta kärsinyt sovituskuoleman, merkitsee se samaa kuin jos kaikki ihmiset olisivat kärsineet sovituskuoleman. Siitä seuraa, etten voi hiventäkään epäillä, vaan voin aivan varmasti sanoa: Minä olen lunastettu, minä olen sovitettu, autuus on minulle jo ansaittu”   (C.F.W.  Walther:  Laki ja  Evankeliumi)



http://www.kristitynfoorumi.fi/padassaonkuolema.pdf#page=2&zoom=auto,-178,842