Miksi Jumala antaa heikkoutta? Heikkous on työväline.

Miksi Jumala antaa heikkoutta? Heikkous on työväline.

Eräänä  iltana  pohdin  mieheni  kanssa  sitä, miksi  suunnitelmiimme  tulee  muutoksia, miksi  koemme  vastoinkäymisiä  ja  heikkoutta usein juuri silloin, kun olemme aikeissa  osallistua  johonkin  seurakunnan  tapahtumaan tai aioimme tehdä jotakin Jumalan valtakunnan   työssä.  Päivinä  ennen   kuin meidän pitää lähteä tai osallistua johonkin, lapset sairastuvat tai me  sairastumme. Auto  menee  rikki.  Lämminvesivaraaja  alkaa vuotaa  ja  korjaaja  pitää  saada  paikalle. Mieheni   unettomuus   alkaa   usein   ennen lähtöämme.  Toisinaan  varamme  loppuvat kuin   yllättäen   ennen   osallistumistamme johonkin.

Useat   ystävistämme  kutsuvat  tällaisia kristityn   ihmisen   eteen   nousevia   esteitä ”hengellisiksi  hyökkäyksiksi”.  Pohdimme sitäkin   näkökulmaa.   Ja   tulimme   siihen tulokseen,  että  mikäli  tällaiset  vastoinkäymiset  ovat  sielunvihollisen  työtä,  vihollinen  näyttää  onnistuvan  toiminnassaan  hyvin.
Alas painettu antaa Jumalalle tilaa. Joitakin  aikoja  tuon  keskustelumme  jälkeen luin 2. Kor. 12. lukua. Tässä  luvussa Paavali osoittaa, ettei Jumalan valtakunnan työtä  saarra sielunvihollinen  vaan  Jumala. Paavali  kertoo,  että  Jumala  sallii siis  Jumala  sallii apostolin  kokea  elämässään isojakin  vaikeuksia,  jotta  hän  ei  ylpeilisi (12:7).

Paavalin  merkillinen  ”pistin”,  pistävä piikki,  näyttää  kyllä  olevan  sielunvihollisen  työtä.  Paavali  kutsuu  vaikeita  kokemuksiaan ”saatanan enkelin kuritukseksi”. Mutta    tästä    huolimatta    Paavali    näkee myös,  että  Jumala  on  näiden  kipujen  ja kuritusten  takana  siten,  että  hän  käyttää saatanan  työtä  omiin  tarkoituksiinsa:  varjellakseen  Paavalia  ylpeydeltä  ja  ylimielisyydeltä, narsismilta.

Omien  voimien  loppuminen  aiheuttaa usein  periksi  antamisen.  Jumalan  edessä heikko  ihminen  tunnustaa,  etteivät  asiat ole hänen ”hallussaan ja vallassaan”. Ihminen näkee, että hän on tyhjä ja avuton. Tuollaisten   havaintojen   tekeminen   ei ole  helppoa.  Kun elämään  tulee  vastoinkäymisiä,  jotka  tekevät  jonkun  asian  suorittamisen  meille  mahdottomaksi,  kun  viholliset   voittavat,   kun   sairaudet   sitovat, kun  mikään  ei  onnistu,  ihminen  ei  enää vain  kuvittele  olevansa  ”ei  mitään”.  Tuo ilmaisu    lakkaa    heikkoudessa    olemasta fraasi. Se ilmaisee totuuden.

Silloin  mielessä  voi  käydä  halu  peittää totuus   ja   jatkaa   ulkonaista   esiintymistä ikään kuin kaikki olisi hyvin. Kun synneistään   tietoinen   ihminen   panostaa   siihen, miten  hyvän  vaikutelman  hän  muille  kaikesta  raadollisuudestaan  huolimatta  antaa, miten taitava  hän on tekemään sitä ja  tätä, syntyy  ongelma,  jonka  yllättävän  harvat ulkopuoliset   huomaavat.   Ihmiset   usein arvioivat  toisia  juuri  ulkonaisin  perustein.

Jumala   katsoo   aina   sydämeen   ja   näkee koko totuuden.  Paavalin  kohtaamilla  vastoinkäymisillä Jumala  näyttää  pyrkineen  kahteen  tavoitteeseen.  Jumala  käytti  Paavalin  kokemia vastoinkäymisiä  ja  kärsimyksiä  apostolin alentamiseen,  ulkokuoren  murentamiseen, synnin  paljastamiseen,  jotta  apostoli  näkisi,  mitä hän on. Mutta samalla Jumala  toimi   näin   voidakseen   tehdä   omaa   pyhää siunattua työtään kukistetun Paavalin kautta.  Kun  sen  huomaa,  voi  ilo  tulla  sisimpään keskellä kärsimyksiäkin.  

Jeesus sanoi Paavalille asian näin: ”Minun  armoni  riittää  sinulle,  sillä  voimani tulee  täydelliseksi  heikkoudessa”  (12:9). Mitä  tämä  tarkoittaa?  Paavalin  vaikeudet siirsivät  häntä  syrjemmälle  keskipisteestä, ne  tekivät  hänestä  vähäpätöisemmän,  ja samalla  syntyi enemmän tilaa Jumalalle  ja hänen  työlleen,  jonka  hän  suoritti  heikennetyn apostolin kautta.  

Erilaisista   henkilökohtaisista   vaikeuksistamme   voi   siis   seurata   kahdenlaisia asioita.   Vaikeudet   ensinnäkin   taltuttavat oman  tärkeytemme  ja  tarpeellisuutemme tuntoa.  Voisiko  sanoa,  että  hengellisessä mielessä  lakkaamme  ottamasta  jatkuvasti itsestämme  ns.  selfie kuvia,  kuvia  itsestämme,  lakkaamme  katsomasta  itseämme ja keskittymästä siihen, miltä näytämme ja mitä    teemme.  

 Toiseksi    kohtaamamme vastukset  ja epäonnistumiset  antavat  tai oikeastaan  raivaavat  Jumalalle  ”tilaa”, jolloin hän toimii ilman meidän rajoittavaa asennetta.  Paavali  kiteyttää  Jumalan  alas painavan   ja  heikentävän   työn   suloisen hedelmän  sanoihin:  ”Me  emme  (silloin enää) julista itseämme, vaan Jeesusta Kristusta.”
Molemmissa   tapauksissa   seuraus   voi parhaimmillaan olla se, että käsityksemme itsestämme  tarkentuu  ja  näemme  paremmin  vähäpätöisyytemme  Jumalan  rinnalla Jumalan  työssä.  Meille  käy  käytännössä selvemmäksi,  että  Jumalan  työ  on  jotakin, minkä  hän  tekee  itse,  kun  hän  saa  meidät aidosti sanomaan: ”Hänen tulee kasvaa ja minun vähetä.”

Paavali ei ollut ensimmäinen, joka löysi tämän totuuden vähenemisen merkityksestä.  Vanha  testamentti  kertoo  lukuisista  ihmisistä, jotka näkivät Jumalan työskentelevän  heidän  heikkoudessaan.  Lapseton  Abraham,  ihmiskaupan  uhri  Josef,  änkyttävä Mooses,  lammaspaimenen  virkaa  hoitanut nuori David... luettelo on pitkä.  
Minua  lähimmäksi  tulee  neuvottoman ja   avuttoman   oloinen   Gideon.   Hänestä kerrotaan  Tuomarien  kirjan  luvuissa  6ja 8. Hän  ja  hänen  kohtalonsa  saattaa  olla  Raamatun   kirkkain   esimerkki   siitä,   kuinka kaikkivaltias Jumala toimii juuri ja nimenomaan  heikoissa  ihmisissä.  Uudessa  testamentissa sanotaan, että Gideon kuuluu niihin vanhan liiton ihmisiin, joiden heikkous oli Jumalan työn kanava.  

Heikkoutemme on Jumalan työväline. Niin kuin Paavali vertasi elämäänsä ja työtään  rajoittavia  kipeitä  asioita  kehossaan olevaan   kuivan   piikkipensaan   okaaseen, niin  Gideon  eli  israelilaisten  keskuudessa, jotka  kärsivät  samoilla  sanoilla  kuvatuista Jumalan sallimista tappioista. Kun Raamatussa kohtaamme Gideonin, hän tapaa israelilaisia,  jotka  kertovat,  miten  midianilaiset  tuhoavat  heidän  viljapeltonsa  kun  sato on   kypsymässä.   Jumala   kuvasi   kansoja näin: Ellette hävitä niitä, ”ne pistävät teitä piikkeinä  silmiin  ja  okaina  kylkiin”  (4. Moos. 33:55; Tuom 2:3 ym).

Terävä piikki silmässä tai iso terävä oka kyljessä haittaa liikkumista. Kyse on jostakin, joka estää ihmistä palvelemasta Jumalaa.  Joosuan  kirjassa  Jumala  sanoo,  että vihollisista, joita siedetään, tulee israelilaisille pyydyksiä ja ansoja, ”ne iskevät ruoskana  teitä’  kylkiin,  pistävät  okaina  teitä silmiin” (Joos. 23:13).
Nämä  israelilaiset  olivat  vastustajiensa aiheuttamien  kärsimysten  ja  kipujen  lyömiä,  heidän  oli  vaikea  nähdä,  vihollisten ruoskien  siimoihin  kiinnitetyt  metallinpalaset  iskeytyvät  heidän  kylkiensä  ihoon  ja lihaan.  He  olivat  tappiolla  ja  lisäksi  he kärsivät  tuskaa  ja  heidän  oli  siksi  vaikea olla. Olosuhteet kuormittivat heitä ja ärsyttivät heitä, hermoja koeteltiin.  

Terävä  oka  silmässä  tai  kyljessä,  ruoskan   iskujen   aiheuttamat   kivut   kehossa, ovat jatkuvan kärsimyksen ja vaivan aiheita.  Ne  estävät  ihmistä  olemasta  levollinen ja toimimasta totutulla tavalla. Mutta   onko   tuhoavista   olosuhteista, vastoinkäymisistä,   esteistä,   heikkoudesta vapautuminen  todella  siunaus?  Asiaa  voi tarkastella myös näin:
Marttyyrit vastustivat pimeyden voimia ”heikkoutensa voimalla” (Milton). He kukistivat  vihollisten  joukkoja  koska  heidän heikkoutensa antoi Jumalalle tilaa toimia. Monet niistä, joilla oli inhimillisiä heikkouksia,  joko  kehossaan  tai  mielessään, monet  niistä,  jotka  vapisivat  ja  epäröivät sekä   fyysisesti   että   hengessään,   monet niistä,  jotka  suhteessa  vihollisiinsa  olivat avuttomia,  lukumäärältään  pieniä,  kaikin tavoin   puutteellisempia   kuin   viholliset, niin,  monet heistä  oppivat  heikkoudessaan mitä Jumalan  voima  on ja  heikkoudessaan vastustivat  vihollisiaan  sen  uskon kautta, minkä  Jumala  heille  oli  antanut,  Tuom.  4: 8; 6:15, 16:5,7,10; 1. Sam. 7:9, 10 jne.  


Sarah Lebhar Hall,
raamattuopin professori
Suom. ja muokannut Per-Olof Malk.


PS: Kirjoitus, jonka otteita olen lukijoillemme  edellä  koonnut,  toi  mieleeni  muiston 1980 luvulta. Minut oli kutsuttu Ranskassa  pidettyyn   kansainväliseen  lähetyskonferenssiin   pitämään   raamattutunteja.  Aiheeni  oli  sama  kuin  Hallin  kirjoituksessa: Jumala on heikoissa väkevä. Vaikutti  siltä,  että  monille  konferenssin osallistujille  Jumalan  työn  salaisuus  avautui eikä heikkouden kätkeminen ollut kaikkien  mielestä  enää tarpeellista. He  näkivät työn olevan Jumalan, ei meidän.

Mutta   viimeisen   tunnin   jälkeen   tuli luokseni  mies,  joka  sanoi,  että  olin  puhunut  hyvin.  Sitten  hän  lisäsi:  ”Esityksesi ongelma on siinä, etten ole koskaan nähnyt tuon toimivan. Jos me olemme heikkoja, ei tapahdu  mitään.  Jos  aiomme  saada  aikaan jotakin   Jumalan   valtakunnassa,   meidän täytyy olla voimakkaita.” Hän  osui  ytimeen.  Ehkä  hän  koki,  että hän  oikaisi  minua  hyvin  ja  sai  sanotuksi tärkeän   totuuden.   Mutta   minulle   hänen sanansa osoittivat, miten vaikea meidän on luovuttaa  elämämme  ja  Jumalan  valtakunnan työn Jumalalle vastuutamme kokemalla itse jonkinlaista syrjään jäämistä.

Ehkä  tämä  omaan  panokseen  luottaminen  ja  sen  kaipaaminen  johtuu  siitäkin, että  Jumalan  toimiessa,  emme  me eivätkä  muut välttämättä näe mitään. Sitä  me kauhistumme sillä haluamme nähdä. Ajattelen näin: Kun Jumala oli Kristuksessa  ja  sovitti  maailman  itsensä  kanssa (hauko  henkeäsi  ja  ajattele,  mitä  Jumala siis   teki!   Sovitti   maailman),   niin   ristin luona  ei  näkynyt  Jumalaa  sellaisena  kuin hänen    oletetaan    olevan    eikä    näkynyt myöskään Jumalan voiman merkkejä.
Ei  Jeesus  astunut  alas  ristille  niin  kuin pyydettiin,  ei  tullut  legioonittain  enkeleitä lyömään  vastustajia.  Jeesus  kuoli.  Ja  juuri silloin Jumala sovitti meidät. Menkäämme    siksi    uudestaan    ristin luokse  ja  katsokaamme  tarkoin,  miten  Jumala toimii, kun hän tekee suuria tekojaan. Hän  oli  Kristuksessa,  sanoo  Raamattu. Kristus  oli  ristiinnaulittu,  hän  ei  ollut  voimahahmo,  hän  oli  ylenkatsottu,  pilkattu, hän  teki  kuolemaa ja  kuoli.

Ja  tässä  heikossa  Jumala  oli  ja  lunasti  maailman,  lunasti sinut ja minut ristiinnaulitussa Pojassaan. Minun  armossani  on  sinulle  kyllin,  sanoi Jeesus Paavalille. Sillä minun voimani tulee täydelliseksi heikkoudessa. Jos  tuo  on  totta,  ei  ole  aihetta  pelätä heikkoutta.   On   aihetta   ylistää   Jumalan suurta  voimaa,  joka  luo  linnunratoja  ja pelastaa syntisiä.

POM

http://www.evankeliumikoulu.fi/wp-content/uploads/2014/04/AR_2016-2.pdf

"Vain heikot yksilöt tarvitsevat uskoa, tarvitsevat Jeesusta". Tuo lause  on tullut monen eteen. Vanhusten talosssa vieraillessani jututin 93 vuotiasta Mummoa.  Kysyin että tunteeko hän Jeesuksen Kristuksen, ei, ei hän tuntenut, nimen kyllä sanoi tietävänsä, mutta ei ollut koskaan tarvinnut Jeesusta Kristusta elämäänsä. Sanoi olevansa sitä vahvaa lajia. Vaikka puoliso kuoli, hän pärjäsi omillaaan.

Kun Jeesus minut  löysi ja kerroin  sukulaisilleni, kuinka Jeesus on antanut syntini anteeksi, he  huudahtivat  että sinullehan se sopii hyvin, ei me muut tarvita uskoa, eikä Jeesusta. Olen heidän mielestään heikko tyyppi.  Sisareni näki pöydälläni kirjan  "Liha ja henki sotivat toisiaan vastaan". hän hymähti,  ja tokaisi jotakin ivallista.


Joitakin vuosia sitten hän sairastui ja joutui leikattavaksi. Tavatessamme hän kertoi että oli pelännyt kuolevansa, ja oli rukoillut Jumalaa. Kysyin että tulitkos sinä niin heikoksi,  että jouduit rukoilemaan - siis oikein nöyrryit Jumalan edessä, hän nyökkäsi.

En tiedä jos se hetki oli hänen elämänsä ratkaisun paikka, mutta hänestä on tullut hiljaisempi ja heikompi. Eikä hän enää kehu aikaansaannoksillaan eikä tärkeistä touhuistaan - kun on  niin paljon muuta joka estää kerskailun. Muutumme hiljaisiksi,  kun huomaamme oman viheliäisyytemme ja raadollisuutemme. Ja sen, miten ihmeessä Jeesus voikaan minua sietää,   kun minussa ei ole mitään hyvää.