´ Paluu natsiaikaan?

Puoluekokouksessa äänestyksen yhteydessä tapahtunut käsien nosto herättää syytöksen natsitervehdyksestä. Natsiaikaan nähdään viittaus myös siinä, että poliittisen kampanjan yhteydessä jaetaan 88 ämpäriä. Lukumäärällä nähdään olevan symbolinen merkitys.

Samaan aikaan tuskin ketään näyttäisi häiritsevän se, että Suomessa käytetään sikiöseulontoja rotuhygieeniseen tarkoitukseen.

Vammaisten lapsen abortoimista perustellaan esimerkiksi halulla säästää lasta kärsimykseltä: elämä vammaisena on oletettavasti niin kärsimyksentäyteistä, että vammaisen lapsen on parempi kuolla. ”Tapan sinut, koska rakastan sinua.”

Professori Theresia Degenerin mukaan tällainen perustelu on peräisin kansallissosialistien rodunjalostusopillisesta ajattelusta, jonka mukaan vammaisuus on este sekä perheen että vammaisen yksilön onnelle.

”Sikiödiagnostiikka ja geneettinen neuvonta perustuvat rodunjalostusopin ideologialle, jonka mukaan vammainen ihminen on vähemmän arvokas kuin vammaton ihminen. Rodunjalostusoppi pitää vammaista vähempiarvoisena, koska vammaa pidetään ongelmana, esteenä koko perheen onnellisuudelle. Rodunjalostukseen tähtäävä liike on aina käyttänyt valikointimenetelmiä pyrkiessään vähentämään vammaisten määrää väestössä kontrolloimalla tai eliminoimalla vamman kantajia. Geneettistä neuvontaa ja sikiödiagnostiikkaa on tarkasteltava tässä kontekstissa. Tästä näkökulmasta katsottuna sikiödiagnostiikka on rodunjalostukseen tähtäävä menetelmä ja tällaisen menetelmän käyttö edistää rodunjalostusopin leviämistä.” (Degener 1990)


Tätä argumenttia käytetään silloinkin, kun abortoidaan lapsia, joiden elämä on todennäköisesti erityisen onnellista. Down-lapset pystytään usein tunnistamaan sikiödiagnostiikalla. Aborttia ei kuitenkaan tässä tapauksessa voida perustella lapsen odotettavissa olevalla kärsimyksellä, koska Down-lapset ovat poikkeuksellisen onnellisia lapsia.

Jopa Peter Singerin kaltaiset tutkijat, jotka hyväksyvät abortin ja jopa vastasyntyneiden tappamisen, kiinnittävät huomiota siihen, että vaikka useimmat Down-ihmiset eivät pysty elämään itsenäisesti, heidän elämänsä voi olla iloista. Down-oireyhtymä ei estä elämää olemasta elämisen arvoista edes materialistisen kulttuurin mittareilla arvioituna. (Singer 1994: 187)

Down-lapsi tuo vanhempiensa ja sisarustensa elämään poikkeuksellisen paljon iloa. Down-lapsen erityinen herkkyys ja rakkaudellisuus avaavat hänen läheistensä tunne-elämää ja kehittää heidän moraalista tajuaan, kuten David Bentley Hart tuo esille.

”Useimmat niistä, jotka tuntevat Down-ihmisiä, tietävät kuitenkin myös sen, että hyvin monet heistä näyttävät olevan iloisempia kuin kuolevaiset keskimäärin ja saaneen luonnonlahjaksi suorastaan kadehdittavan määrän lempeyttä, kärsivällisyyttä ja toivoa. Heidän elämänsä ei näytä millään ilmeisellä tavalla köyhemmältä tai tarkoituksettomammalta kuin akateemisten bioeetikkojen, eikä rasite, joka heistä muille ihmisille koituu, ole myöskään suurempi kuin se ilo, jota he tuottavat.” (Hart 2010: 320)

Pahuus on kuin liukuportaat, jotka koko ajan vievät ihmistä alaspäin syvemmälle pahuuteen.

Kun vääristynyttä myötätuntoa on kerran käytetty perusteluna sikiödiagnostiikan vammaisiksi luokittelemien lasten abortoinnille, se loogisesti kelpaa myös perusteluksi jo syntyneiden lasten tappamiselle. Perusteluksi ei tarvita sitä, että lapsi olisi vammainen. Perusteluksi riittää se, että lapsi on ei-haluttu.

Vanhempien moraalista oikeutta tappaa lapsensa perustelee esimerkiksi Princetonin yliopiston professori Peter Singer (1993: 188). Singerin mukaan ”vammaisen vastasyntyneen tappaminen – – ei useinkaan ole ollenkaan väärin” (1993: 191).

Mutta Singerin mukaan lapsen ei edes tarvitse olla vammainen, koska ”ei ole merkittävää eroa myöhäisellä kehitysasteella olevan sikiön ja vastasyntyneen lapsen tappamisen välillä”.

Singerin perusteluna on se, että lapsen syntymä ei ole olennainen raja. Olennaista ei ole se, onko lapsi kohdussa vai sen ulkopuolella. Jos hänet voidaan tappaa kohdussa, hänet voidaan tappaa sen ulkopuolellakin, koska hän ei olennaisesti muutu syntymän myötä.

Tätä päättelyä kristityt käyttävät perusteluna sille, ettei kenelläkään ole moraalista oikeutta tappaa lasta kohtuun: lapsen tappaminen kohtuun on yhtä lailla murha kuin vastasyntyneen tappaminen. Singer taas lähtee maallistuneesta lähtökohdasta, jonka mukaan moraalisesti hyväksyttävää on se, mikä tuottaa eniten mielihyvää suurimmalle määrälle ihmisiä.

Samanlaista päättelyä puolustivat Australiassa Melbournen yliopistossa vaikuttavat tutkijat Alberto Giubilini ja Francesca Minerva aikakausjulkaisussa Journal of Medical Ethics 2012. Heidän mielestään vastasyntyneiden tappaminen pitäisi sallia ”kaikissa samantyyppisissä tapauksissa, joissa aborttikin olisi oikeutettu”. Vastasyntyneiden tappaminen olisi heidän mielestään oikeutettu tilanteissa, joissa syntynyt lapsi vaarantaisi perheen hyvinvoinnin.

Tällaiset käsitykset, joita aikaisemmin olisi pidetty sosiopaattien houreina, ovat joidenkin nykyajan ihmisten mielestä vakuuttavia. Kuoleman kulttuurin kehitys ei tietenkään pääty siihen, että syntymättömiä lapsia tai vastasyntyneitä tapetaan.

”Jos voimme tappaa, voimme tehdä mitä tahansa – ja historioitsijat tulevat kirjoittamaan, että 1900-luvun viimeiselle vuosikymmenelle tultaessa lukuisa joukko miehiä ja naisia maapallon kaikkein hemmotelluimmassa yhteiskunnassa oli alkanut pitää normaalina ja haluttavana sitä, että sairaat, heikot ja avuttomat ihmiset tapettaisiin. Kun he olivat köyhä maa, he eivät niin ajatelleet; nyt voimansa ja menestyksensä päivinä he ovat muuttaneet mielensä. Kohdun hämärässä nukkuvat vauvat heräsivät siihen, että veitsenterävät kanyylit imivät ja repivät heidän pehmeät nuoret jäsenensä. Valkeapukuiset hoitajat paimensivat harmaantuneita ja hajamielisiä isoäitejä kuolemaan. Monet lääkärit alkoivat pitää itsemurhaa lääkkeenä.” (Budziszewski 2010: 125)

Kun kuoleman kulttuuri syöpyy yhä olennaisemmaksi osaksi yhteiskuntaa, kukaan ei lopulta ole sen tarjoaman ”hoidon” ulottumattomissa.


Samalla kun eliittimme näkee natsismia sielläkin missä sitä ei ole, se ei ole huomaavinaankaan, että natsismin rodunjalostusoppi ja heikkojen tuhoaminen vahvempien ehdoilla on syöpynyt yhä olennaisemmaksi osaksi yhteiskuntamme käytänteitä.