Vapaasana
Haku
 
 

Näytä tulokset:
 

 


Rechercher Tarkennettu haku

Viimeisimmät aiheet
» Yoga – ei mitään uskontovapaata harjoitusta
Tänään kello 11:16 am kirjoittaja jarrut

» Povaaminen tai ennustaminen
Tänään kello 11:11 am kirjoittaja jarrut

» Pelastuksen perusteista ja kristityn vapaudesta Lain edessä
Tänään kello 11:06 am kirjoittaja jarrut

» En minä sinua hylkää enkä sinua jätä
Tänään kello 10:38 am kirjoittaja jarrut

» OIKEA JUMALAN TUNTEMINEN
Eilen kello 7:01 pm kirjoittaja jarrut

»  Tässä olen – elämän mittainen matka
Eilen kello 10:23 am kirjoittaja jarrut

» Majaniemen ja Kurkivallin tietä
Ma Loka 15, 2018 8:39 am kirjoittaja jarrut

» Luterilaiset ja helluntailaiset tekivät sovinnon – Arkkipiispa: "Haluan pyytää anteeksi kaikkea sitä syntiä"
Su Loka 14, 2018 6:37 am kirjoittaja Stiina

» Ymmärrätkö Lutheria?
Su Loka 14, 2018 6:30 am kirjoittaja Stiina

Lokakuu 2018
MaTiKeToPeLaSu
1234567
891011121314
15161718192021
22232425262728
293031    

Kalenteri Kalenteri

Yhteistyökumppanit

Tuore väitös: Hengellisistä asioista pitää voida puhua psykoterapiassa

Siirry alas

Tuore väitös: Hengellisistä asioista pitää voida puhua psykoterapiassa

Viesti  arkikalusto lähetetty Ti Marras 28, 2017 10:19 am

Hengellisistä asioista pitää voida puhua psykoterapiassa
Kirjoittanut Milla Suonio


Väitöskirjatutkija Peppi Sieversin mukaan potilaan pitää saada tuoda psykoterapiassa esiin myös uskonnollisia ja hengellisiä sisältöjä.

Teologian maisteri, psykiatrian erikoislääkäri Peppi Sievers väittelee 8.10. Itä-Suomen yliopiston Joensuun kampuksella aiheesta ”Uskonnollisten ja hengellisten kysymysten käsittely suomalaisissa psykoterapioissa”. Väitös tarkastetaan filosofisessa tiedekunnassa ja se kuuluu käytännöllisen teologian alaan.

Sievers tuo esiin, että psykoterapiaan hakeutuvat ihmiset haluavat pohtia yhä enemmän uskonnollisia ja hengellisiä asioita. Niille psykoterapeuteille, joilla on teologin peruskoulutus, olisi hakeutumassa koko ajan enemmän potilaita kuin mitä he pystyvät ottamaan vastaan.

Tutkija haastatteli väitöskirjaansa varten kahtakymmentä suomalaista psykoterapeuttia, jotka olivat saaneet joko psykodynaamisen tai kognitiivisen koulutuksen. Molemmissa psykoterapian suuntauksissa lähtökohtana on potilaan henkilökohtaisten, ainutkertaisten kokemusten käsitteleminen.

Otetaanko potilas vastaan psykoterapiahuoneessa sellaisena kuin hän on?



Psykoterapeutti tekee koko ajan sekä tietoisia että tiedostamattomia valintoja siitä, mitä aiheita potilaansa mielen sisällöstä hän ottaa tarkastelun ja työstämisen kohteeksi. Sievers, joka on myös psykoterapeutti, kertoo, että häneltä kysytään välillä, pystyykö hän puhumaan terapiassa myös uskonnollisista asioista ja pystyykö myös kuuntelemaan, kun potilas puhuu näistä itselleen tärkeistä aiheista.

– Kuulen kysymyksen taustalla potilaan huolen siitä, otanko hänet psykoterapiahuoneessa vastaan aivan kokonaisena, kaikkine niine sisältöineen, joita hänessä on, vai kokeeko hän, että hänen on jätettävä jotakin erityistä ja tärkeää vastaanottohuoneen ulkopuolelle siitä syystä, että minä en koe tällaisten asiasisältöjen tutkimista ja tarkastelua psykoterapian piiriin kuuluvina tai etten osaa niitä käsitellä. Potilas miettii, kelpaako hän minun hoitooni näiden asioidensa kanssa.

Sievers kertoo, ettei uskonnollisia aihepiirejä välttämättä nähdä psykoterapian sisältöihin kuuluvina silloinkaan, kun potilas ottaa niitä itse esiin psykoterapiassa. Tämä on tutkijan mielestä eettinen ongelma, koska psykoterapian lähtökohtana on, että potilas voi puhua vapaasti kaikesta siitä, mitä hänen mielessään liikkuu, riippumatta siitä, mitä hänen psykoterapeuttinsa kyseisistä asioista ajattelee ja tuntee.

Ihmisellä on luontaisesti voimakas tarve tulla ymmärretyksi, mikä voimistuu silloin, kun on kyse hänelle erityisen tärkeistä asioista. Sieversin mukaan onkin tärkeää, että psykoterapeutti on tietoinen siitä, mitä kaikkea hänessä itsessään uskonnolliset mielensisällöt nostavat esiin, jotta hän osaisi olla potilaansa tukena parhaalla mahdollisella tavalla. Kaikki Sieversin haastattelemat psykoterapeutit suhtautuivat myönteisesti tai neutraalisti siihen, että uskonnollisia ja hengellisiä aihepiirejä voi tarkastella hoidoissa.

Tutkijan haastattelemat psykoterapeutit ovat kokeneet, että uskonnollisia aiheita on käsitelty vain vähän heidän psykoterapeuttikoulutuksessaan. Enemmistö heistä toivoikin, että koulutuksissa olisi enemmän uskonnollista sisältöä. He toivoivat myös mahdollisuutta puhua näistä aiheista luottamuksellisesti kollegojensa kanssa.

Psykoterapeuttien suhde persoonalliseen Pyhään


Persoonallisen Pyhän kanssa yhteydessä oleminen nousi Peppi Sieversin tutkimuksessa erityisesti esiin. Psykoterapeutit kertoivat siitä, miten he kokevat Pyhän ja millä tavalla he lähestyvät potilaidensa kokemuksia Pyhän kanssa. Jotkut haastateltavat kokivat psykoterapian tai sen tärkeät elementit pyhiksi. Niiden haastateltujen, joilla oli itsellään kokemus persoonallisesta Pyhästä, oli helpompi ymmärtää myös potilaidensa vastaavan kokemuksen syvyys.

Sieversin mielestä terapiasuhteen kannalta on yhtä ongelmallista se, että terapeutti kertoo uskonvakaumuksestaan kuin se, että hän kertoo olevansa vakaumuksellinen ateisti. Uskova psykoterapeutti olettaa helposti tuntevansa potilaan hengellistä maailmaa enemmän kuin todellisuudessa tuntee. Uskovan psykoterapeutin ja uskovan potilaan kohdalla on myös mahdollista, että syntyy ajatus siitä, että ”me olemme yhtä”, mikä tekee asioiden ja ilmiöiden kriittisen tarkastelun mahdottomaksi. Ei-uskovan psykoterapeutin vaarana sitä vastoin on äärimmilleen vietynä se, että hän pyrkii ohjaamaan potilastaan luopumaan vakaumuksestaan ja omaksumaan hoidon kuluessa ateistisen elämänkatsomuksen.

Ihmiset hakeutuvat Sieversin mukaan psykoterapeuttiseen hoitoon myös saadakseen tietoa tiiviiden hengellisten yhteisöjen vaikutuksesta kehitykseensä ja käsityksiinsä sekä irtauduttuaan hengellisistä yhteisöistä. Suurin osa Sieversin haastattelemista psykoterapeuteista ymmärsi, että potilaiden suhde hengellisiin yhteisöihin on heidän elämäänsä hyvin kokonaisvaltaisesti koskettava kokemus. Myös seksuaalisuuden kysymykset ja yhteisössä eläminen ovat usein sidoksissa toisiinsa. Uskonnollisiin kysymyksiin liittyy monesti häpeän tunteita: ”Kelpaanko minä toisille, itselleni, Jumalalle tai yhteisölleni”, potilaat kyselevät.

Etäinen, tutkiva ja tajuava


Sievers löysi psykoterapeuteilta kolme erilaista lähestymistapaa uskonnollisiin kysymyksiin: etäinen, tutkiva ja tajuava. Etäinen psykoterapeutti ei tartu uskonnollisiin sisältöihin, vaikka niitä esiintyisikin potilaan puheessa. Hän saattaa määritellä potilaan uskonnollisesta yhteisöstä irtautumisen kokemukset pelkästään sosiaalisiin suhteisiin liittyviksi tai potilaan tunteen yhteisön torjunnasta seksuaalisen suuntautumisen vuoksi ainoastaan kasvuhistoriaan kuuluvaksi psykologiseksi tapahtumaksi. Hän erittelee ja luokittelee potilaan kertomuksen. Jumalasuhteeseen liittyvät asiat saattavat kuitenkin olla merkittäviä syitä siihen, miksi potilas haluaa irrottautua hengellisestä yhteisöstään. Samoin yhteisön osoittama torjunta seksuaalisen suuntautumisen vuoksi voi kytkeytyä vahvasti henkilön identiteettiin ja uskonkäsitykseen. Mikäli potilas ei voi käsitellä kokemustaan kokonaisvaltaisesti hoidossaan, tunne torjutuksi tulemisesta voi uusiutua.

Tutkivat psykoterapeutit työskentelevät niin, että sekä potilaan maallisen elämän asiat että hänen hengelliset asiansa voivat tulla psykoterapiassa kuulluiksi. Uskonnollisten asioiden henkilökohtaista sisältöä ja merkityksellisyyttä tarkastellaan samalla tavoin kuin mitä tahansa muutakin mielensisältöä. Tämän ryhmän psykoterapeuteille potilaan uskonnollisuus tai hengellisyys voi toimia lähtökohtana ”vaikka mihin muihin sisältöihin”.

Tutkivat ja tajuavat psykoterapeutit hallitsevat sekä uskonnollisen että psykologisen kielen ja liikkuvat joustavasti niiden välillä. Lisäksi näiden ryhmien psykoterapeuttien työskentelytavalle on yhteistä, että he tunnistavat uskonnollisen ja maallisen rajan ja pysähtyvät kunnioittavasti sen taakse odottamaan, että voivat jatkaa työskentelyä sen jälkeen, kun potilas palaa uskonkokemuksensa alueelta.

Kun ihminen on kosketuksissa siihen, minkä hän kokee Pyhäksi, hän hiljenee ja pysähtyy. Tajuavan ryhmän psykoterapeutit myös ymmärtävät tätä potilaansa kokemusta. Useat heistä kuvaavat, että potilaan ollessa oman uskonkäsityksensä ytimessä, on työntekijänä oltava nöyrä. Tällä nöyryydellä he tarkoittavat asennetta, jossa ei toisen jumalakuvaa voi määritellä tai pukea sanoiksi. Yksi haastateltava kertoo saavansa jumalasuhteesta voimaa sekä omaan elämäänsä että työhönsä psykoterapeuttina.

https://www.seurakuntalainen.fi/uutiset/tuore-vaitos-uskonnolliset-aiheet-kuuluvat-psykoterapiaan/

arkikalusto

Viestien lukumäärä : 718
Join date : 21.11.2013

Takaisin alkuun Siirry alas

Takaisin alkuun


 
Oikeudet tällä foorumilla:
Et voi vastata viesteihin tässä foorumissa