Jouko Nieminen/ Jumaluus vai ihmisyys

Jumaluus vai ihmisyys
Jouko Nieminen

"Olkoon teillä se mieli, joka myös Kristuksella Jeesuksella oli, joka ei, vaikka hänellä olikin Jumalan muoto, katsonut saaliiksensa olla Jumalan kaltainen, vaan tyhjensi itsensä ja otti orjan muodon, tuli ihmisten kaltaiseksi, ja hänet havaittiin olennaltaan sellaiseksi kuin ihminen; hän nöyryytti itsensä ja oli kuuliainen kuolemaan asti, hamaan ristin kuolemaan asti." (Fil. 2:5-8

Tässä puhutaan siitä Jeesuksen mielenlaadusta, mikä oli ratkaisevaa koko hänen elämälleen ja asetetaan se meidän eteemme ja sanotaan: "Olkoon teillä tämä sama mieli". Tehkää siis sama valinta! Onko tämä valinta sitten ratkaiseva pelastuksen suhteen, vai onko se vain ohje ihanteelliseen elämään? Onko meidänkin valittava ihmisyys jumalallisuuden sijasta - ja mitä se käytännössä merkitsee?

Näyttääkin siltä, että näidenkin kysymysten äärellä joudutaan sille vedenjakajalle, mistä tämän päivän kristillisyyden hajaannuksessa on paljolti kysymys.

Jeesus kehottaa meitä seuraamaan itseään. Kutsu seuraamiseen merkitsee mielenmuutosta sydämessä, ja lienee selvää, että Jeesuksen seuraaminen ilman Hänen mielenlaatunsa etsimistä on mahdotonta. Jos me siis tahdomme "seurata Jeesusta", niin meidän on etsittävä Kristuksen mielenlaatua. Siitä huolimatta, että se tuntuu tässä maailmassa liian vanhanaikaiselta, hankalalta, naureltavalta ja jopa mahdottomalta!

Mutta samalla nämä Paavalin sanat paljastavat nykyisen kristillisyyden tilan onttouden ja epätotuudellisuuden. Tämän sukupolven kristillisyys on kääntynyt tekemään omat valintansa, jotka ovat lähinnä irvikuvaa Jeesuksen valinnoille!


Fil. 2:6 sanotaan: Jeesus "ei katsonut saaliiksensa olla Jumalan kaltainen". Ehkä moni on miettinyt, mitä tämä oikein tarkoittaa? Uusi käännös (1992) sanoo: "Ei pitänyt kiinni oikeudestaan olla Jumalan vertainen". Tämä käännös on sinänsä totta, mutta se taas ei kerro sitä syvällistä ja voimakasta sanontaa, mitä Paavali käyttää, kun hän sanoo: "ei katsonut saaliiksensa".

Saalis (harpagmoos) merkitsee ryöstämistä tai ryöstösaalista. Sanaan sisältöä onkin vaikea mieltää, koska se esiintyy UT:ssa vain tämän ainoan kerran. Mutta vastaava verbi (harpazo) esiintyy 14 kertaa. Eikä sitä käytetä kertaakaan kuvaamaan merkitykseltään jotain sinänsä positiivista oikeutta, niin kuin uuden käännöksen voisi ymmärtää. Esimerkiksi kerrotaan kuinka paha tempaa pois sydämeen kylvetyn sanan (Matt. 13:19). Tai susi ryöstää ja hajottaa lauman (Joh. 10:12). Ei siis puhuta annetusta oikeudesta, vaan jostakin, joka otetaan vääryydellä. Mutta mistä tässä ryöstämisessä oikein on kysymys? Mitä ryöstetään ja keneltä?

Rakkaat kristityt. Kysymyksessä on sen ryöstäminen, mikä ei ihmiselle kuulu!

Tämä on eräs keskeinen, juuri tätä aikaa koskeva tosiasia. Että me emme vain kristittyinä ottaisi sitä, mikä ei ihmiselle kuulu – vielä ainakaan tässä ajallisessa elämässä. Jeesus ei tahtonut ottaa Isältä Pojalle kuuluvaa osuutta jumaluudesta, vaan hän antoi sen mennä!

Kuinka ihanat sanat! Antaa mennä, vaikka on tarjolla... Tämä ahne ja itsekeskeinen sukupolvi taistelee omien etujensa puolesta. Mutta Jumalan lapset voisivat yhäkin antaa kaiken mennä, ja etsiä sitä rikkautta, mikä on Kristuksen kanssa kätkettynä Jumalassa. Eikö ole totta, että ennen pyhät ihmiset enemmän valitsivat Jumalan valtakunnan, mutta antoivat rikkauden mennä. Nykyään uskovatkin mieluummin valitsevat hyvinvoinnin, mutta antavat Jumalan valtakunnan mennä!

Jeesus olisi voinut ottaa Jumalan kaltaisuuden, mutta hän antoi sen mennä. Hän valitsi sen sijaan kärsivän ihmisen osan! Ihmisen, joka on itsessään täysin avuton ja vailla Jumalallista voimaa. Jonka ainoa voima ja toivo on siinä, että hänellä on Isä, joka on Jumala!

Meidän on ehkä vaikea ymmärtää, että Jeesus vapaaehtoisesti oli antautunut täsmälleen samankaltaiseen avuttomuuteen ja voimattomuuteen, kuin missä mekin olemme. Ajattelemme, että hänellä oli kuitenkin kaiken aikaa joku jumalallinen valttikortti takataskussaan... Tai että hän olisi tarvittaessa voinut paeta tähän jumalallisuuteen... Mutta Fil.2 sanoo, että juuri tästä hän kieltäytyi, saadakseen olla niin kuin sinä ja minä...

Joh. 5:19 sanookin: "Totisesti, totisesti minä sanon teille: Poika ei voi itsestänsä mitään tehdä, vaan ainoastaan sen, minkä hän näkee Isän tekevän..." Ja Joh. 14:10: "Isä, joka minussa asuu, tekee teot, jotka ovat hänen." Kun Jeesus oli Getsemanessa kiinniotettavana, hän ei sano: "Luuletteko, etten voittaisi teitä, jos haluaisin..." Ei, vaan hän sanoo: "Luuletteko, etten voisi rukoilla Isääni, että hän lähettäisi heti minulle enemmän kuin 12 legioonaa enkeleitä..."

Jeesus oli riippuvainen Isästä saman uskon kuuliaisuuden kautta kuin mekin olemme! Ero tässä asiassa onkin vain siinä, mitä sanotaan Joh. 8:29. Jeesus etsi ainoastaan Isän kunniaa, ja antoi oman kunniansa ja elämänsä mennä. Me taas etsimme sitä, mikä on meidän omaamme, rikomme Jumalan käskyt ja teemme syntiä. Ja juuri siksi onkin meille Isän armollisen rakkauden tähden valmistettu leposija Golgatan ristissä ja Jeesuksen verihaavoissa, eikä suinkaan hyväksi muuttumisessa ja jumalalliseksi tulemisessa.


Tästä samaisesta ryöstämisestä kerrotaan jo 1. Moos. 3:4-5. Käärme houkuttelee ihmistä petoksellaan ryöstämään sen osan elämästä, mikä kuuluu vain Jumalalle. Käärmeen sanoma on täsmällinen vastakohta sille, mitä Jeesuksesta sanottiin. Käärme sanoo: "Teistä tulee Jumalan kaltaisia." Tätä samaa jumalallisuuden muotoa tavoitellaan tänä päivänä estoitta uuskarismaattisessa liikkeessä. Jeesus taas ei katsonut saaliiksensa olla Jumalan kaltainen! Vaan hän antaa sen mennä.


Tämä jumaluuden tavoittelu kiehtoo taas tämän päivän ihmistä tavattoman voimakkaasti. Hän haluaa päästä nauttimaan jumalallisuudesta ja tarjoaa maailmalle sellaista evankeliumia, missä ihmisenä olemisen rajallisuus voitetaan. Täsmälleen päinvastoin kuin mihin Jeesus sitoutui.

Juuri tällaisesta uuskarismaattinen kristillisyys unelmoi ja tavoittelee. Ja juuri tällainen "kristillisyys" kasvaa maailmalla, muu pikemminkin vähenee? Sen sijaan klassillinen kristinusko jonka esikuva on tässä: "Jeesus tyhjensi itsensä ja otti orjan muodon"...on katoamassa. Kuitenkin, Jeesus valitsi sen tien, mikä on yhä tänäänkin seuraamisen arvoinen. Se on itsensä kieltämisen ja ristinsä ottamisen tie. Sille tielle kuuluu lopulta sama lupaus lainaamamme Filippiläiskirjeen 2. luvun seuraavassa jakeessa: (9): "Juuri sen tähden onkin Jumala hänet korkealle korottanut..."

Varoitus

Meidän on syytä nähdä, että uskovinakin me olemme alituisessa vaarassa langeta pois armon evankeliumista. Ajattele vaikka kahta uskovaa ihmistä, joilla oli erinomaisen läheinen suhde Jumalan kanssa. Niin läheinen, että saattoivat keskustella Jumalan kanssa kasvoista kasvoihin - Adamia ja Eevaa. Mutta kuitenkin - tai ehkä juuri siksi (!) - he lankesivat.

Kuulkaa, rakkaat ystävät: Syntiinlankeemuskertomus onkin varsinaisesti uskovien ihmisten hengellinen lankeemuskertomus! Meillähän on taipumus nähdä lankeemus usein moraalisena tapahtumana. Mutta todellisuudessa se on selvästi uskonnollinen, siis hengellinen tapahtuma!

Rovasti Matti Väisänen kirjoitti kerran, että hänen mielestään "opilliset synnit ovat pahempia kuin moraaliset synnit". Tuloksena oli vastalauseiden myrsky. Mutta - juuri tästä on kysymys. Väärä evankeliumi kadottaa! Mutta kuka tahansa heikko syntinen pelastuu, kun tarttuu kiinni armon evankeliumiin!

Jumalan Adamille ja Eevalle antama elämän piiri ei heille enää riittänyt silloin, kun käärme esitti, että on olemassa parempaakin hengellisyyttä. Ja he menivät pitemmälle, kun käärme tarjosi heille uutta jumalallista hengellisyyden astetta. Että heistä itsestään tulisi "Jumalan kaltaisia".

Sama voimakas kiusaus on silmiemme edessä tänäänkin. Mutta meidän kannattaa tarkoin miettiä, mitä Johannes mahtaa tarkoittaa, kun hän kirjoittaa (2.Joh.9.): "Kuka ikinä menee edemmäksi, eikä pysy Kristuksen opissa, hänellä ei ole Jumalaa ..."


Kristikunnassa on tapahtunut selkeitä muutoksia viimeisen sukupolven aikana. On tapahtunut siirtyminen vanhurskaasta elämästä ns. "hengelliseen" elämään. Usko ei enää johda vanhurskaaseen elämään, vaan oman hengellisyyden rakentamiseen. Tämä hengellinen elämä koetaan tänään tärkeämpänä kuin Jeesuksen mieli. Onko tämä hengellinen elämä sitten todellista hengellisyyttä, on jo aivan eri asia. Vai onko se sitä Jumalalta varastettua hengellisyyttä, minkä Jeesus hylkäsi?


Menneiden aikojen pyhien elämä Jeesuksessa on korvattu nykyaikaisella elämällä Pyhässä Hengessä. Ennen tämä koettiin samaksi asiaksi. Nykyään kuitenkin Pyhästä Hengestä etsitään jotakin sellaista, mitä yksin Jeesuksesta ei "saada irti". Siksi ristin heikkous on jätetty ja menty etsimään hengellisiä "ylösnousemuksen" voimia.
Muutokset ovat jo niin selviä ja voimakkaita, että klassilliseen kristinuskoon verrattuna voi puhua uudesta uskosta ja toisesta evankeliumista. Me harhaudumme, jos me etsimme hengellistä elämää, mutta ohitamme vanhurskaan elämän Jeesuksen mielenlaadussa!

Tässä Filippiläiskirjeen toisessa luvussa Jeesus osoittaa meille kuitenkin sen tien, jossa myös hengellinen elämä löytyy Jumalan aivoitusten mukaisena ja yltäkylläisenä. Mutta vain antamalla sen mennä ja etsimällä ihmiseksi tulemisen merkillistä salaisuutta! Eikö juuri tämä ole ristinsä ottamista ja Jeesuksen seuraamista?

Totta Stiina.

Harvat näkevät enää, enemmistö on sumussa, joka vain sakenee.
Sieltä ei haluta pois, koska se on vihollisen valheen lumousta.