Sakari Pöyhönen "Herralle sairastaminen"

Sakari Pöyhönen "Herralle sairastaminen"




Jos keskivertosuomalaiselle esittäisi kysymyksen, mitä on ”Herralle sairastaminen”, ilmeisesti jäisi vastausta vaille.  Suomalaisen kristillisyyteen aikoinaan voimakkaasti vaikuttanut Paavo Ruotsalainen antoi seuraavan neuvon neuvottomalle kristitylle:  ”Vaan tämän tähden ei ole teillä yhtään syytä langeta epäuskoon ja orjalliseen pelkoon, vaan aseta Vapahtajan kaikkinäkevyys terveellä ymmärryksellä silmäis eteen, ja langee Hänen käsiinsä kaiken heikkoutes kanssa.  Jos et taija rukoilla, niin ikävöi, jos ett taija ikävöijä, niin sairasta Herralle, vaikka et mitään vastausta tuntisi moneen aikaan.”

Ristinkoulussa pettuleipäteologiaa


Olavi Tarvainen toteaa, että ”UkkoPaavon” pettuleipäteologiassa Herran odottamiseen ja ikävöimiseen liittyy myös hänen toisen tulemisensa odotus ja lepoon pääsemisen kaipuu.  Kun toivo on Kristuksessa, matka ei voi päättyä huonosti. Kun joudutaan kokemaan Jumalan etäisyyttä, nälkä ja jano Kristuksen puoleen kasvaa. Ei Jumala Raamatun Jobiakaan lähtenyt heti lohduttelemaan. Pietari jäi itkemään ja Tuomas murehtimaan epäilyksissänsä usean päivän ajaksi.  Jumala sallii omilleen ristinkoulussa aikoja, jolloin ”ei tuta mitään isoomista, janoomista, vetämistä, ikävöimistä eikä pakenemista Kristuksen tykö”. Silloin ei auta muuta kuin ”sairastaa Herralle”.  

Jos tanskalaisen Kierkegaardin esiintuoma ”sairastaminen” oli tyhjää ja elotonta, Paavo Ruotsalaisen kivun ytimessä on kuitenkin hiljainen toivo, johon sittenkin kätkeytyy lämpöä, elämää ja taistelua. Jälkimmäisen ”sairastaminen” ei ole heittäytymistä tyhjyyden ja toivottomuuden päälle vaan Isän käsiin, joka sitten ajallaan auttaa.  Ehkä joittenkin kohdalla ”sielun paraneminen” tapahtuu vasta perillä kirkkaudessa, jossa vajaa on lakannut ja täydellisyys tullut. ”Sairastetaan” Herralle, kun sen aika on. Hän tietää milloin Jumalan lapsi saa sitten jälleen hiljaa, semmoisenaan, luottaa levollisesti Jeesukseen.