Evankeliumi on ”Jumalan mutta”

Yksi selitys sille, miksi meidän toisinaan on hyvin vaikea ymmärtää Jumalaa on se, että Jumala toimii monesti ikään kuin ”ylösalaisin”, jotenkin vastakkaisella tavalla kaikkeen siihen nähden, mihin olemme tottuneet ja mikä meidän mielestämme on järkevää. Meille on selvää, miten suhteemme Jumalaan tulee sisältää ja miten suhteemme tosiin ihmisiin ja maailmaan pitää sujua. Kaikelle elämässä on oma kaavansa ja sääntönsä ja ohjeensa.

Muutoinkin meillä on vahvat käsitykset siitä, miten asioiden tulee tapahtua. Mutta Raamatulle on ominaista, että se käyttää usein sanoja ”Mutta Jumala”. Varsinkin näin tapahtuu kun Raamattu alkaa kertoa, mitä Jumala tekee ja kuinka hän toimii vastoin odotuksiamme. Nuo kaksi sanaa ”mutta Jumala” ovat kuin varoitus siitä, että nyt seuraa tekstissä jotakin, mikä on erilaista kuin mitä me odotamme.

Esim. armo ei monen mielestä ole millään tavalla järkevä ja johdonmukainen, koska se ei toimii niiden kaavojen ja sääntöjen mukaan, joihin olemme tottuneet ja joiden mukaan elämän tulee mielestämme kulkea. Me olemme tottuneet syihin ja niiden seurauksiin, me olemme tottuneet ehtoihin, joiden täyttyessä tapahtuu jotakin, jonka jo etukäteen tiedämme tapahtuvan.

Ehdon täyttäminen antaa sen, minkä takia ehtoa täytetään. Me uskomme, että maailmassa kaikki tapahtuu kun jotkut syyt aiheuttavat seurauksia. Me uskomme että kun ehtoja täytetään niin saadaan se, mikä on luvattu. Evankeliumi ja Jumala sen sijaan on radikaalisti ei-ehdollinen. Jumalan kanssa ei voi tehdä vaihtokauppoja, hän ei anna vain silloin, kun joku on ansainnut jotakin. Jumala toimii näin: Hän kohtaa kapinointimme tulemalla pelastamaan meidät, hän kohtaa syntimme antamalla meille anteeksi, hän kohtaa syyllisyytemme omalla armollaan, hän kohtaa pahuutemme omalla hyvyydellään.

Tällainen menettely ei ole ehdollista, se ei toimi syyn ja seurauksen lain piirissä. Jumalan toiminta ei siksi ole meistä lainkaan järkevää. Maailmassahan ei saada mitään tällä tavalla. Meillä on myös käsityksemme siitä, miten yhteytemme Jumalaan tulisi toimia, miten suhteemme toisiin ihmisiin tulisi toimia ja miten suhteemme maailmaan tulisi toimia. Mutta Jumala toimii vastoin kaikkia meidän järkeviä ja elämässä oppimiamme syyn ja seurauksen malleja.

Jumala toimii vastoin käsityksiämme siitä, miten kaiken tulisi tapahtua. Tilanteissa, joissa Jumala ryhtyy toimimaan, Raamatun kuvaus alkaa usein sanoilla ”Mutta Jumala.” Efesolaiskirjeen 2. luvussa Paavali kuvaa syntisiä. Olemme luonnostamme Jumalan vihollisia. Olemme syntisiä syntymästämme asti. Me olemme kuolleita rikkomustemme ja syntiemme tähden.

Me emme ole syntisiä siksi, että me teemme syntiä, vaan me teemme syntiä, koska me olemme syntisiä. Me tulemme tähän maailmaan Jumalan vihollisina. Emme synny maailmaan neutraaleina vaan Jumalana vastustajina. Kun luemme tällaisesta ajatellen sitä, mitä luemme, me myös ajattelemme (jos Jumalan pyhyys on mielessämme), että syntiä tulee seurata kadotus.

Mutta mitä Paavali kuvaa kristityille lukijoilleen, kun hän on puhunut synnin todellisuudesta? Hän sanoo, että syntiä ja pahuutta seuraa Jumalan ihmeellinen hyvyys. Jumalan armo on äärettömän runsas, kun hän antoi meille Kristuksen. Pelastus ei ole lähtöisin ihmisistä, vaan se on Jumalan lahja. Se ei perustu ihmisen tekoihin, jottei kukaan voisi ylpeillä. Jumala toi meidät pimeydestä valoon ja teki meidät eläviksi Kristuksessa. Tällainen on ”Jumalan mutta”.