Jumalan armo Kristuksessa on kuolemaa voimakkaampi

kirjoittaja Vierailija Ti Helmi 18, 2020 7:55 am

Jumalan armo Kristuksessa on kuolemaa voimakkaampi
Markus Mäkinen

Sen jälkeen tapahtui, että hän vaelsi Nain-nimiseen kaupunkiin, ja hänen kanssaan vaelsi monia hänen opetuslapsistaan sekä suuri kansanjoukko. Kun hän nyt lähestyi kaupungin porttia, katso, kannettiin ulos kuollutta, äitinsä ainoaa poikaa. Äiti oli leski, ja hänen kanssaan oli paljon ihmisiä kaupungista. Hänet nähdessään Herra armahti häntä ja sanoi hänelle: "Älä itke."

Sitten hän meni ja kosketti paareja; niin kantajat pysähtyivät. Ja hän sanoi: "Nuorukainen, sanon sinulle: nouse." Kuollut nousi istumaan ja alkoi puhua. Ja Jeesus antoi hänet hänen äidilleen. Heidät kaikki valtasi pelko, ja he ylistivät Jumalaa sanoen: "Suuri Profeetta on noussut keskellemme", ja: "Jumala on katsonut kansansa puoleen." Tämä puhe levisi hänestä koko Juudeaan ja koko ympäristöön. (Luuk. 7:11–17)

Kun eräältä tunnetulta raamatuntutkijalta kysyttiin haastattelussa, mitä hän ajattelee kuolemasta, hän vastasi: ”Hengitys lakkaa, elämä päättyy.” Sama kysymys esitettiin toisessa yhteydessä pienelle, alle kouluikäiselle lapselle, joka vastasi empimättä: ”Silloin minä pääsen Jeesuksen luo.”

Miten suuri ero voikaan olla kahden vastauksen välillä samaan kysymykseen! Joku saattaa ajatella että noinhan se kuuluukin mennä: lapsella on lapsen mieli ja ajatellaan sen mukaisesti, mutta aikuinen ymmärtää elämän tosiasiat ja elämisen rajat. Mutta onko asia todella näin? Paavali kyllä kirjoittaa: ”Kun olin lapsi, puhuin kuin lapsi, minulla oli lapsen mieli, ja ajattelin kuin lapsi. Kun tulin mieheksi, hylkäsin sen, mikä lapsen on.” (1 Kor 13:11) Mutta hän puhuu hengellisestä asiantilasta.

Täällä ajassa emme voi käsittää Jumalan suuria asioita, koska ymmärryksemme on synnin tahraaman järjen sumentama. Mutta kerran, kun tuo synnin ruumis meistä riisutaan, niin saamme täysin ymmärtää sen kaiken, minkä me jo nyt omistamme uskon kautta. Sen minkä Jumala sanassaan on meille ilmoittanut. Miten paljon tuo raamatuntutkija olikaan menettänyt.

Hänen edessään oli sana, joka tarjosi iankaikkista elämää, mutta hän pitäytyi mieluummin kuolemassa. Ei turhaan Vapahtajamme lausu: ”Jos siis se valo, joka sinussa on, on pimeyttä, kuinka suuri onkaan pimeys!” (Matt. 6:23) Rukoilkaamme, että aina kuuliaisen lapsen tavoin kuulemme, mitä taivaalinen Isämme meille sanassaan tarjoaa.

Jeesus näkee kaukaa

Tämän päivän evankeliumitekstissä Jeesus saapuu Nain-nimiseen kaupunkiin. Häntä opetuslasten lisäksi paljon väkeä. Kun he tulevat lähelle sisäänkäyntiä kaupunkiin, heitä vastaan tulee toinen kulkue, hautajaissaatto. On merkittävä asia, että Raamattu kertoo meille tämän tapahtuman, jossa nämä kaksi kulkuetta kohtaavat. Tuohon aikaan ja vielä nykyäänkin Lähi-Idän maissa on tapana että kun ihminen kuolee niin hänet haudataan samana päivänä. Siitä alkaa sitten suruaika, joka kestää pitkään.

Tuona päivänä oli siis Nainin kaupungissa kuollut poika. Raamattu sanoo että hän oli nuorukainen, eli ei enää mikään lapsi. Mistä kuolema johtui, siitä meille ei kerrota, mutta sen saamme kuulla, että hän oli äitinsä ainoa poika ja että hänen äitinsä on leski. Kysymyksessä oli siis suuri suru. Kuolema sinänsä oli suuri murhe, mutta vielä suurempi sen on kun tuolta äidiltä oli ensin kuollut miehensä mukana elatus ja nyt myös vanhuuden turva, joka äidillä oli ollut puolisonsa jälkeen. Emme tiedä montako tytärtä äidillä oli, mutta vanhimman pojan tehtävä oli huolehtia vanhemmistaan näiden korkealla iällään. Tältä äidiltä oli siis mennyt sekä elatus, että eläke.

Me kuulemme, että kun Jeesus näki tuon äidin, hän armahti häntä. Teksti vielä painokkaasti sanoo että Herra armahti tuota äitiä. Jeesushan on Kristus, tosi ihminen ja tosi Jumala, siis Herra. Kuinka Herra Jeesus siis armahti tätä äitiä? Sana sanoo, että ”nähdessään hänet”. Sana jota alkuteksti tässä käyttää näkemisestä ei tarkoita vain yleistä katselemista ja tapahtumien seuraamista, vaan erityistä huomion osoittamista. Sana tahtoo siis meitä johdatella siihen, miten Jumala tarkastelee maailmaa. Hänen katseensa ei ole kenestäkään kaukana, vaan hän on läsnä elämämme joka hetkessä. Hän ei ole poissaoleva Jumala, vaan läsnä oleva ja vaikuttava.

Kun ihminen syntiinlakeemuksessa kuoli, siis tuli kuoleman omaksi ja alaiseksi, niin alkoi tuo koko maailman ja maailmanhistorian hautajaissaatto. Se minkä Jumala oli luonut omaksi kuvakseen ja elämään hänen yhteyteensä, todellisen elämän yhteyteen, makasi kuolleena ja elämän menettäneenä. Tämä on meidän kaikkien yhteinen osa syntymästämme. Mutta Jumala suuresta armostaan antoi ainosyntyisen Poikansa kuolemaan meidän lukemattomien syntisten edestä.

Ei Jeesus tuona päivänäkään sattumalta saapunut Nainiin, niin kuin hän ei sattumalta tullut maailmaan Vapahtajaksi, vaan juuri siksi että hän näki. Hän oli jo armahtanut häntä, niin kuin koko maailmaa ja täynnä myötätuntoa hän katselee tuota naista ja lausuu hänelle: ”Älä itke.” Samalla voimakkaalla ja armahtavalla käskyllä hän tahtoo myös meitä herättää kaikesta murheestamme, jota joudumme synnin tähden kohtaamaan. Mutta vielä enemmän hän sanoo syntejään surevalle: älä itke, minä olen hoitanut nämä asiat sinun puolestasi. Nosta katseesi ja omista se armo, joka minulla sinua varten on. Kaikki on hyvin.

Jeesus tulee luokse

Kun sitten Jeesus on näin sanonut sanansa kuolleen nuorukaisen äidille, hän siirtyy paarien kantajien puoleen. Tavan mukaan kuollutta kannettiin kulkueen edellä ja saattoväki seurasi kantajia. Tähän liittyi tiettyjä puhtaussäädöksiä, jotka Mooseksen laissa oli Israelille säädetty. Siihen liittyi se asia, että kuolema toi mukanaan epäpuhtauden. (4 Moos. 19) Ei ainoastaan kuolleeseen koskenut ollut saastainen, vaan koko asunto ja kaikki siinä olleet ja käyneet, seitsemän päivän ajan.

Ei siis ainoastaan kuolleen pojan ruumis ollut saastainen, vaan myös nuo paarit, jolla hän makasi ja siten myös kantajat. Tämä oli vakavaa julistusta Israelin kansan keskuudessa. Meidän kulttuurissamme ei enää ole sellaista käsitystä kuolemasta kuin tuohon aikaan, että kuolema on todella synnin aiheuttama ja sen seuraus. Ja kun tuo kuolema tuli lähelle ja kohdalle, niin se vaikutti siten että sellainen saastaisuus ei voinut tulla elävän Jumalan läsnäoloon. Tämän Jumalan pyhyyden synnin tuhoavan voiman muistamme siitä raamatunkertomuksesta, kun pyhää Liiton Arkkia tuotiin kuningas Daavidin aikana Jerusalemiin.

Härkien kompastuttua pappi Ussa otti kiinni Arkista ja heti Jumala löi hänet kuoliaaksi. (2 Sam. 6:6; 1 Aik. 13:11) Ussalla oli hyvä aikomus. Hän tahtoi suojata ja estää ettei liiton Arkille kävisi kuinkaan. Mutta Jumalan Pyhyys ei ole riippuvainen meidän aikomuksistamme. Synti ei ole asennevamma, vaan todellinen paha ja kauhea jumalanvastainen tila. Kuningas ja profeetta Daavid kauhistui tuota Ussan kuolemaa eikä uskaltanut tuoda Arkkia Jerusalemiin vaan asetti sen erään Oobed-Edomin taloon, jossa kuitenkin tuo perhe sai siunauksen, koska he säilyttivät Arkin.

Miten tämä on mahdollista, että toinen saa rangaistuksen, mutta toinen siunauksen? Tämän ymmärrämme, kun muistamme millä tavoin ylimmäisen papin oli säädetty lähestyä Liiton arkkia ilmestysmajassa. Uhrikaritsan veren kanssa. Tämä Ussalta puuttui. Hän lähestyi Jumalaa ilman välimiestä, sovittajaa. Rakas ystävä, totuus on että ilman sovitusta ei kukaan voi lähestyä pyhää Jumalaa. Meidän Jumalamme on kuluttava tuli. Ja tuo tuli kuluttaa kaiken syntisen ja saastaisen. Ne eivät kestä Jumalan edessä. Pappienkin oli kannettava arkkia kantokorentojen varassa, etteivät he koskisi kaikkein pyhimpään, Liiton Arkkiin.

Mutta Jeesuksessa Kristuksessa Jumalan Poika tuli meidän luoksemme niin, että me voimme hänen kauttaan kestää ja pysyä Jumalan edessä. Apostoli Johannes kirjoittaa: ”Sana tuli lihaksi ja asui keskellämme, ja katselimme hänen kirkkauttaan, sellaista kirkkautta, kuin Ainosyntyisellä on Isältä” (Joh 1:14) ja vielä painokkaammin: ”Mikä on ollut alusta, minkä olemme kuulleet, minkä omin silmin nähneet, mitä katselimme ja käsin kosketimme, siitä puhumme: elämän Sanasta.” (1 Joh. 1:1) Nyt Jeesus, Jumalan sana, tulee kuolleen paarien luo ja koskettaa niitä.

Kantajat pysähtyvät ja varmasti ihmettelevät, kuinka tuo mies vapaaehtoisesti koskettaa kuolleen ihmisen paareja. Mutta tämä onkin aivan ihmeellinen asia. Nimittäin että me näemme tässä kahden arkin kohtaamisen. Siinä kulkee kuoleman arkki, kuollut ihminen, jota kannetaan korennoilla kohti hautaa. Se julistaa: ”Synnin palkka on kuolema.” (Room. 6:23) Mutta sitä vastaan tulee Uuden Liiton Arkki: Jeesus Kristus, joka julistaa: ”Nuorukainen, minä sanon sinulle: Nouse.” Se tarkoittaa: Synti, päästä irti! Kuolema väisty hänestä! – Minä olen tullut, että tällä pojalla olisi elämä ja olisi yltäkyllin.

(vrt. Joh. 10:10) Ja mitä tapahtuu: kuoleman täytyy väistää voimakkaampaa, synnin täytyy päästää irti. Mutta miten? Eikö tämä tarkoita sitä, että Jumala voisi vain antaa anteeksi? Miksi siis täytyy syntejään katua, kun Jeesus voisi ne vain käskeä pois? – Ei rakas uskova. Ei niin. On totta, että Jeesuksen sanan mukaan kuoleman ja synnin vaikutusten tuli tuosta pojasta hellittää, mutta ei vastoin Jumalan vanhurskautta. Sillä tuo Nainin lesken poika kyllä vapautui, mutta vain siksi, että Jeesus otti hänen taakkansa itselleen.

Synti ja kuolema tuli Jumalan Karitsan kannettavaksi ja kuinka mielellään Jeesus sen ottikaan! Ilman vastustelua, vapaaehtoisesti ja ihan päättäväisesti. Hetkeäkään ei Jumalan Poika epäröinyt kun hän armahti tuota leskivaimoa ja hänen poikaansa. Se on Jumalan sydämen asenne syntistä kohtaan, nimittäin mitä palavin armo ja rakkaus!

Huomaa, että tuo sama armon ja rakkauden palo on tänäkin päivänä Herramme sydämessä sinua, syntistä, kohtaan. Mutta se palo ei olekaan kuluttava tuli, vaan armon ihana puhdistava ja eläväksi tekevä Pyhän Hengen liekki. Kun me ymmärrämme tämän armon taivaallisen Isämme mielentilaksi meitä kohtaan, niin saamme yhtyä apostolin sanoihin: ” Tulkaamme sen tähden rohkeasti armon valtaistuimen eteen, että saisimme laupeuden ja löytäisimme armon avuksemme oikeaan aikaan.” (Hepr. 4:16)

Vielä katsokaamme, mitä tapahtuu tuolla Nainin portin luona: Jumalan Poika on koskettanut ja sanallaan pyhittänyt nuo paarit! Ei siellä enää makaa kuollut poika, vaan istuva, elävä ja puhuva poika! Se minkä oli kuoleman kautta saastuttanut paarit ja kantajat on Jumalan elävän ja voimallisen sanan kautta tullut eläväksi, ja missä on silloin epäpuhtaus? Missä saastaisuus? Kantajatkin saavat huomata, että tuo sanan puhdistava voima on ihan heidätkin puhdistanut.

Näin suuri on Jumalan rakkaus Kristuksessa Jumala antoi ainosyntyisen poikansa, että hän tulisi synniksi meidän edestämme. Jumala tahtoi ottaa tuon lesken paikan ja antaa oman Poikansa alttiiksi kuolemaan kaikkien edestä, jotta tuo leski saisi ainoan poikansa takaisin, ei vain tässä ajassa, vaan uskon kautta Kristukseen Jeesukseen myös iankaikkisesti. Kiittäkäämme siis Jumalaa, taivaallista Isäämme, että meidän ei tarvitse tyytyä epäuskoisina kuolemaan, kun saamme sen pienen tytön ja tämän Nainin nuorukaisen todistuksee liittyä ja lausua: Kun minä kerran kuolen, niin minä pääsen Jeesuksen luokse! Aamen.

luterilainen.com

kirjoittaja Vierailija Ti Helmi 18, 2020 8:08 am

alleviivaukset sanavahvistuksineen, teki
arkikalusto

Ma	Ti	Ke	To	Pe	La	Su
1	2	3	4	5	6	7
8	9	10	11	12	13	14
15	16	17	18	19	20	21
22	23	24	25	26	27	28
29	30

Jumalan armo Kristuksessa on kuolemaa voimakkaampi

Jumalan armo Kristuksessa on kuolemaa voimakkaampi

Vs: Jumalan armo Kristuksessa on kuolemaa voimakkaampi