Ilmestyskirjan seitsemän seurakuntaa

kirjoittaja Vierailija Su Tammi 16, 2022 6:36 am

Ilmestyskirjan seitsemän seurakuntaa

Ilmestyskirjan luvut 2 ja 3 ovat erittäin mielenkiintoiset. Nuo peräkkäiset kirjeet Aasian 7 seurakunnalle etenevät maantieteellisesti kuin seinäkello, myötäpäivään. Ja kuljetut ”matkatkin” on varsin helppo ajallisesti määrittää, kun katsoo sanomaa versus tapahtunutta.

Missään kohtaa et näe näille seurakunnille jotain keskuskeittiötä valvomassa ja ohjaamassa – se kuuluu yksin Kristukselle. Ja joka väittää että nämä nyt vain ovat joitain random- seurakuntakuvauksia ilman viittausta yhtään mihinkään, ei Martti Lutherin tavoin tunnista profetiaa eikä käsitä että äänessä on ILMESTYSkirja.

Voila’:

Kirje Efesolle kuvaa jälkiapostolista seurakuntaa, vuosina 70 – 170. Vuoteen 70 mennessä jokainen apostoleista, Johannesta lukuunottamatta, olivat allekirjoittaneet Kristuksen todistuksensa verellään. Smyrnan Polykarpus poltettiin vuonna 169. Jo nyt seurakunta alkoi haaleta alun kiihkeästä uskostaan.

Kirje Smyrnalle kuvaa vainottua seurakuntaa, vuosina 170 – 312. Tämä aika oli Rooman pahinta vainoa. Vuonna 312 tapahtui Konstantinuksen itsensä nimeäminen kristityksi.

Kirje Pergamolle kuvaa holhottua seurakuntaa, vuosina 312 – 606. Konstantinuksen ns. kääntymyksen myötä tuli muotiin olla kristitty: olihan se samalla tie urakehitykseen ja valtaan tuossa valtavassa Roomassa. Vuonna 606 Bonifacesta, Rooman piispasta, tehtiin universaali sellainen, eli käytännössä ensimmäinen paavi.

Kirje Tyatiralle kuvaa pakanallista seurakuntaa, alkaen vuodesta 606 ja jatkuu edelleen. Roomalaiskatolisuuden kehitys söi ja valtasi kaiken päätyen nykyiseksi, institutionaaliseksi systeemiksi. Vaikka Reformaatio sitä tuntuvasti heiluttelikin, se jatkaa muuttumattomana porskutustaan, seurakunnan ylöstempaukseen saakka. Kun tempaus tapahtuu, Kristuksen tosiuskovien katolilaisten vähemmistö lähtee, mutta muu pursiseura jää lähes koskemattomana muodostamaan lopun päivien hengellisen Babylonin (Ilm. luku 17). Ja sen vaino tosiuskovia kohtaan eikun kiihtyy entisestään.

Kirje Sardeelle kuvaa evankelioivaa seurakuntaa, alkaen 1517 ja jatkuu edelleen. 31. lokakuuta 1517 Martti Luther naulasi teesinsä Wittenbergin kirkon oveen. Siitä alkoi iso reformaatio, mikä Lutherin osalta päättyi kesken, omiin pinttymiinsä – kuten vaikkapa Muroman kastepuhdistus evlut kirkossa. Tuosta aikakaudesta alkanut tunnustuksellisuuksien kehittyminen tulee jatkumaan tempaukseen saakka. Luste ja vehnä, molemmat, lisääntyvät.

Kirje Filadelfialle kuvaa pientä ja heikohkoa seurakuntien maailmaa, alkaen 1750 ja jatkuu edelleen. Oli Wesleyn ja Whitefieldin kaltaisia suuria evankelistoja ja näkyvä marttyyrikin. Mutta suurinta oli paluu takaisin sola scripturaan – ja erityisesti sen käsittäminen, ettei Israel ole hävinnyt mihinkään Jumalan suunnitelmasta. Heti kun ymmärtää, että Kaikkivaltiaalla on EDELLEEN eri prosessi niin seurakunnalle, ”Jaakobille” kuin pakanakansoillekin, niin profetian koko kuva avautuu oikein. Moni maankolkka saa kiittää tuon aikakauden työtä nykyisestä loistostaan Kristuksessa. ”Filadelfia” myös jatkuu tempaukseen saakka.

Kirje Laodikealle on sitten se täsmäkuvaus nykypäivästä: taskulämmin seurakunta, alkaen vuodesta 1900 ja jatkuu tempaukseen saakka. Jo tuo seurakuntakuva on varoittava esimerkki siitä että tempaus on todella lähellä: sitähän kuvaa juuri Ilmestyskirjan seuraava eli 4. luku, minkä jälkeen seurakuntaa ei enää nähdä Maan päällä. Ihmisiä toki ahdistuksessa pelastuu ja marttyyrien veri virtaa kaduilla. Ja aivan samoin kuin Laodikeassa ihmiset kantoivat statussymboleja kuten mustan villan takki, niin nyt menestysteologit ovat vaihtaneet nöyrän palvelijan sanoman raharikkauden siunauksiksi. Hyvää musaa, paljon kummallista porukkaa ja vielä kummallisempaa uutta ilmoitusta – mutta missä Kristus? ”Minä olen rikas, minä olen rikastunut enkä mitään tarvitse; etkä tiedä, että juuri sinä olet viheliäinen ja kurja ja köyhä ja sokea ja alaston” ...

Ja vielä muutama sana Sardeesta: Sardee oli mitä suurimmassa määrin kaupunki, joka oli ylpeä miehistään. Heillä oli suuria nimiä: kuningas Kroisos, kuningas Midas – rikkaimmat kuninkaat mitä koskaan on tunnettu maan päällä. Se, jonka kosketus muutti kaiken kullaksi, ja niin edelleen. Heillä oli suuria nimiä ja he oikein rakastivat kunnioittaa suuria nimiään. He antoivat heille kaupunginasut – he pukivat heidät valkoisiin vaatteisiin. He laittoivat näiden nimet Sardeen historiankirjoihin, antoivat heille vapaaherrauden, paikan siviilien kunniarekisterissä. Ja heillä oli juhlatilaisuuksia, joissa näitä nimiä – jotka olivat jo kuolleet – uudelleen tarkasteltiin ja jumaloitiin. He asettivat miehiä jalustoille, ja olivat ylpeitä siitä.

Voimme nähdä tuossa juurikin tunnustuksellisuuden ytimen. Koska se on juuri sitä, mitä tunnustuksellisuus on! Se tarkoittaa, että ihmisiä tunnustetaan, asettamalla heidän nimensä yläpuolelle. Ja reformaatiohan antoi suuria nimiä. Vai eikö edelleen olla ylpeitä Lutherin nimestä, Melancthonin nimestä, Kalvinin nimestä. Ja kun mennään vähän pitemmälle: Knox, Wesley - ja vuosien varrelta suuria nimiä kuten Darby, Kelly jne.

Miksi meidän ei tulisi olla ylpeitä suurista nimistä? Kyllä, ylpeitä, että Jumalan Henki alentui käyttämään heikkoja, kuolevaisia miehiä palveluksessaan, kyllä! Mutta mikään ei johtunut itse miehistä. Ja tulisi ymmärtää, että kun tunnustaa seurakunnat eri nimillä – olivat ne sitten miten suuria tahansa – on vain sen ongelman jatkumoa, mitä tapahtui Korintossa, kun ilmeni puolueita Paavalin nimeen, ja toinen Apolloksen, taas toinen Keefaan, yksi jopa Kristukseen. Viimeinen oli väärällä tavallaan pahinta laatua: koska kaikki mikä jakaa Herran pyhiä erillisryhmiin, on lähtöisin jostain muualta kuin Kristuksesta Itsestään.

Yksinkertainen totuus: ei ole mitään muuta nimeä, jolla olisi auktoriteetti ja vetovoima pyhälle – tai edes tulisi olla, kuin Herran Jeesuksen Kristuksen nimellä (Matt. 18:20). Jos annan paikan millekään muulle nimelle, annan paikan sille, mikä jakaa Jumalan kansaa.

Siksi tämä tärkeä yhteys Sardeehen. He olivat ylpeitä nimistä – kuten vaikkapa Lutherista ollaan tänään.

”Sillä missä kaksi tahi kolme on kokoontunut Minun nimeeni, siinä Minä olen heidän keskellänsä” (Matt. 18:20).

Olli-Pekka Tuikkala

Lähteet:
Raamattu

thepukki.fi

Ma	Ti	Ke	To	Pe	La	Su
		1	2	3	4	5
6	7	8	9	10	11	12
13	14	15	16	17	18	19
20	21	22	23	24	25	26
27	28	29	30	31