Risto Santala / Murrettua leipää

Murrettua leipää

Muuan maalta tullut neitonen nousi kerran puhumaan, mutta kesken kaiken hänen täytyi hämmästyneenä lopettaa - sanat loppuivat. Minusta tämä oli suurta: hän uskalsi epäonnistua. Ei todellakaan ole kysymys siitä, kuinka huonosti puhumme, vaan siitä että Jumala näkyy. Kristillisyys on oikeastaan voimakysymys. Sanan avulla viemme sanaa edelleen, mutta saako Jumalan voima todella vaikuttaa. Olin kerran kokoamassa kansaa kokoukseen kadulta, eräs tavallinen tapaamani mies sanoi: "niin, usko tulee kuulemisesta", meidän hengellinen elämämme on kiinni siitä, saako Jumala vaikuttaa meissä.

Nuoriso-ohjaajamme ovat saaneet yli 800 tuntia raamattuopetusta. Voi olla vaarana, että opitaan tietämään liian paljon ja näkemään kaikessa julistuksessa vain ne viat. Silloin uskosta tulee tiedon asia, "gnosis". Jos luulemme tietävämme "kaiken", oma hengellinen elämämme voi surkastua. Näin ei saisi käydä. Vaan Sanan tulisi murtaa meitä. Kun Jeesus puhui, Hän jakoi murrettua leipää. Niin, että kaikki sen ymmärsivät. Onkin tarkoitus, että meistä tulisi sanan palvelijoita eikä sillä ruoskijoita.

Fariseukset, jotka tunsivat kirjoituksen ja lain ja olivat mallikelpoisia, eivät kuitenkaan tunteneet Jumalaa ja hänen voimaansa. He tuomitsivat Sanalla, tuntematta silti Jumalan rakkautta. Sanan täytyisi päästä sulautumaan meihin. 1 Kor. 15:34 sanoo: "Raitistukaa oikealla tavalla, älkääkä syntiä tehkö, sillä niitä on, joilla ei ole mitään tietoa Jumalasta. Teidän häpeäksenne minä tämän sanon."

Jos oikea tieto ja opetus häviää, häviää uskokin. Mutta juuri "eksperteille" Jeesus sanoi: "Te eksytte, koska ette tunne kirjoituksia, ettekä Jumalan voimaa", Matt. 22:29. Jumalan sanan pitäisi päästä murtamaan meitä ja tehdä oikealla tavalla aroiksi. Jumalan Sana on sanaa, joka aina tuomitsee, murtaa, pysähdyttää ja tekee ihmisen avuttomaksi.

Daniel kirjoittaa 10:16-17: "Ja katso, olento, ihmislasten muotoinen, kosketti minun huuliani: silloin minä avasin suuni ja puhuin ja sanoin edessäni seisovalle: "Herrani, nähdessäni näyn valtasi minut tuska, ja minulta meni kaikki voima. Ja kuinka voi Herrani palvelija, tällainen kuin minä, puhua sellaista, kuin minun Herrani on. Sillä siitä asti ei minussa ole voimaa, tuskin enää henkeäkään." Niin myös kun kristitty kohtaa Herran, ei jää omaa voimaa. Monta kertaa menee jalat alta. Ei aina ymmärrä, kuinka voisi sananpalvelijana jakaa ihmisille murrettua leipää, ei tuomitsevaa, alemmaksi painavaa, vaan nostavaa Sanaa. Daniel tunsi itsensä heikoksi. Sitä toivotan myös meille kaikille: taitamattomuutta ja voimattomuutta, joka pakottaa katsomaan Kristukseen.

Paavali kirjoittaa 2 Kor. 12:9-10: ". . . sen tähden minä mieluummin kerskaan heikkoudestani . . . Minun armossani on sinulle kylliksi, sillä minun voimani tulee täydelliseksi heikkoudessa. Sen tähden minä mieluummin kerskaan heikkoudestani, että Kristuksen voima asettuisi minuun asumaan. Sen tähden olen mielistynyt heikkouteen, pahoinpitelyihin, hätään, vainoihin, ahdistuksiin, Kristuksen tähden, sillä kun olen heikko, silloin minä olen väkevä."

Kun Jumala koskettaa, soivat sydämessä uudet sävelet. Jumalan lapsen tuntomerkkejä onkin että Jumala on saanut lyödä lonkkaan, arkaan paikkaan, luoda uutta ja tehdä siten opetuslapsekseen.

Daniel 10:19: "Älä pelkää, sinä otollinen mies, rauha olkoon sinulle. Vahvistu, vahvistu. Ja hänen puhuessaan minä vahvistuin ja sanoin: Puhukoon Herrani, sillä sinä olet minua vahvistanut."

Jumalan Sana on kuin tuli ja vasara, jolla Hän kalliot murtaa. Niin Jumala teki Danielille. Jes. 61:1: "Herran Henki on minun päälläni, sillä hän on voidellut minut julistamaan ilosanomaa nöyrille, lähettänyt minut sitomaan särjettyjä sydämiä, julistamaan vangituille vapautusta ja kahlituille kirvoitusta." Jes. 57:15: "Sillä näin sanoo Korkea ja Ylhäinen, jonka asumus on iankaikkinen, jonka nimi on Pyhä: Minä asun Korkeudessa ja pyhyydessä ja niitten tykönä, joilla on särjetty ja nöyrä henki, että minä virvoittaisin nöyrien hengen ja saattaisin särjettyjen sydämet eläviksi."

Toivon, että tulisimme näin taitamattomiksi, että meissä saisi tapahtua se ihme, että Jumala täyttää heikot ja että Jeesuksella olisi meissä työtä. Toivon, että täältä Raamattukoulusta lähtisi Jeesuksen murtamia, tyhjennettyjä työntekijöitä, joille Hän voisi sanoa: "Vahvistu, vahvistu!"

Rehtori Risto Santalan puheesta HRK:n toveripäivillä.
Julkaistu Helsingin Raamattukoulu-lehden numerossa 6/72
http://www.kirjasilta.net/artikkelit/santala/murrettua.html