Veikko Wright / Kun menneisyys ahdistaa

Meillä saattaa joskus olla halu korvata menneet virheemme, ne, jotka ajan mittaan alkavat mieltämme painaa. Korvaaminen ei kuitenkaan aina ole helppoa, sillä aika jättää jälkeensä haavoja, jotka umpeuduttuaankin voivat aueta jälleen ja alkavat vuotaa pahoin. Sovittelustamme saattaa tulla loputon kahle, sillä virheet ja erheet alkavatkin painaa yhä uudelleen mieltä. Kerran anteeksisaatu kalvaa taas. Kerran anteeksisaatu ei ole unohtunut, vaan on kuin haamu menneisyydestä. Kenelläpä meillä ei näitä muistoja olisi. – On kovin vaikeaa elää menneisyyden kanssa.

Mistä löydän lohdun ja avun syyllisyyteni? Onko se siinä, että yritän jollain tavoin ostaa itseni vapaaksi? Mikä olisi silloin sopiva maksu?  Jos tuollaiselle ajatukselle annamme sijan ja vallan elämässämme, niin saamme olla aina ja elämämme loppuun asti maksumiehinä. Milloin on maksettava ihmisille jotain jossain muodossa sovinnoksi, milloin Jumalalle. Maksaminen ei lopu koskaan.

Omatunto ei saa rauhaa kuin hetkeksi ja taas on edessä tuskaisen sovituksen etsiminen ja maksun aika. Emme me kykene millään korvaamaan aiheuttamaamme vahinkoa Vahinko on tapahtunut eikä sitä saa enää muutettua. Omaa tyhmyyttämme saamme kärsiä ja kantaa sen seurauksia lopun elämäämme. – On hyväkin, että edes joskus tiedostamme syntimme ja syntiemme toisille aiheuttaman tuskan. Ei meistä ole elämään oikein lähimmäistemme kanssa ja vielä vähemmän Luojamme edessä.



Hyvä Jumala on armossaan kuitenkin järjestänyt syyllisyyden painamille helpotuksen ja avun. Kenenkään ei tarvitse yksin kantaa menneisyytensä haamuja. Kenenkään ei enää tarvitse kantaa Jumalan - Poikansa tähden - jo kerran anteeksi antamia menneisyyden syntejä. Ne ovat jo upotetut meren syvyyteen. Jumalan armo Kristuksessa on ne sinne upottanut. Ne ovat ja pysyvät siellä. Kristuksen tähden Jumala on unohtanut, heittänyt ne sinne ja pyyhkinyt pois. Kristus on korjannut virheemme ja korjaa ne nyt ja jatkossakin. Me kyllä usein tulevaisuudessakin tulemme aiheuttamaan vahinkoa, mutta siihen löytyy vastalääke.

Se on Kristuksen veri. Hän verellään puhdistaa niin rikkojan kuin haavoitetuksi joutuneenkin ja sitoo haavat. Tämä on Jumalan armoa. On armoa antaa hänen hoitaa itsemme ja lähimmäisemme.  Kaikkein tärkeintä on Jumalan armossa pysyminen menneisyytensä kanssa taisteltaessa. Jumalan armo Kristuksessa ei ole näennäistä tai itsestään selviö. Sen on Kristus ristinkuolemallaan ansainnut meille.

Mutta armon omistaminen edellyttää myös armossa pysymistä ja tietoista taistelua itsessäni vaikuttavia pahan voimia vastaan.  Saatamme langeta monet kerrat ja hyvin usein kaikenlaiseen väärään. Mutta katuvalle Jumala Kristuksen tähden antaa anteeksi kaikki tietoiset ja tiedostamattomat synnit ja koko syyllisyytemme. Tämä on todellista taistelua meissä asuvia pahan voimia vastaan.

Me emme voi emmekä saa taistella omin neuvoin, vaan antaa Kristuksen taistella puolestamme. Katuminen onkin palaamista uudelleen ja uudelleen Karitsan veren puhdistettavaksi. Tätä todellista parannusta me tarvitsemme päivittäin. Menneisyyden ja nykyisyyden ahdistamina ottaa Kristus meidät hoidettavakseen. Hänen huolenpidossaan on hyvä jatkaa eteenpäin kysellen mikä on hyvän Jumalan tahto tänään elämässäni. Hän kantaa huolen niin tästä päivästä kuin menneisyydestäkin. Menneen ajan haamujen kanssa voimme elää vain Kristuksen anteeksiantamuksen varassa. Ainoastaan sillä tavoin me jaksamme elää tätä päivää.



Uskovan kristityn ei tarvitse kantaa menneestä syyllisyyttä, vaan me saamme luottaa Jumalan Kristuksen tähden lahjoittamaan anteeksiantamukseen. Oman Poikansa ansion tähden Jumala upottaa aivan meren syvyyteen kaikki menneet synnit ja niiden aiheuttamat tahrat. Me saamme jatkaa eteenpäin, tosin tiedostaen virheemme ja erheemme, ts. syntimme, mutta emme saa riippua niissä kiinni. Kenenkään ei tarvitse niitä enää kantaa, sillä Kristus on kantanut ne ristinpuulle. Hänet Jumala teki synniksi pelastaakseen jokaisen ihmisen ikuiselta kuolemalta. Kaikki on jo täytetty.

Me emme voi, emmekä saa lisätä mitään ristin sovitukseen. Jumalan armo Kristuksessa riittää kaikille. Se riittää myös minulle ja sinulle. Armossaan Jumala nostaa, kantaa ja pelastaa meidät kuljettaen meitä kohti isänmaatamme. Hän lupaa kantaa meitä vanhuudenkin päivinä, kun hiuksemme harmaantuvat. (Jes. 46:4) Meidän ei tarvitsekaan pelätä ja arkailen pälyillä ympärillemme. Hän ei hylkää ja jätä meitä orvoiksi yksinäisyyteemme ja pimeyteemme.



Hän lohduttaa meitä Poikansa Kristuksen Jeesuksen kautta. Hänet me kohtaamme Jumalan Sanassa. Siinä loistaa meille Jumalan Valo. Se tuo meille yhteyden Luojaamme ja Vapahtajaamme. Pimeässä olevat menneisyyden haamut kaikkoavat Jumalan Pojan luona.  Jumalan Sanassa meille luvataan: ”Älä pelkää, minä olen sinun kanssasi. Minä olen sinun Jumalasi. Minä vahvistan sinua, minä autan sinua, minä tuen sinua lujalla kädelläni. Minä olen lunastanut sinut. Minä olen sinut nimeltä kutsunut, sinä olet minun. Minä, Herra olen sinun Jumalasi. Minä olen sinun pelastajasi. Älä pelkää minä olen sinun kanssasi” (Jes. 41:10, 43:1, 3, 5).







 https://www.evankeliumikoulu.fi/wp-content/uploads/2014/10/evank_2004-4.pdf