Haku
Viimeisimmät aiheet
Eniten katsotut aiheet
Nätti kuva tai + ajatus
3 posters
Sivu 4 / 4
Sivu 4 / 4 • 1, 2, 3, 4
Kun matkustin surullisiin juhliin
Istuimme samassa junassa.
Omalla penkillä omissa mietteissä.
Kukaan ei puhu kenenkään kanssa.
Anteeksi, puhuu sittenkin.
Lapsi juttelee leikkielefantilleen.
Muut ovat omissa maailmoissaan.
Yksinäisyyksissään.
Monta tuntia hiljaisuutta.
Lapsi ja elefantti vaan juttelevat.
Välillä kuulen kuinka
pikkupoika sanoo leikkielefantille,
että sen pitää olla hiljaa. Mutta
elefantti vain puhuu.
Minä laitan käsineen käteeni ja
alan puhumaan sille.
Sanon, ettei Käsineen ainakaan tarvitse olla hiljaa,
ja että Elefantti on oikeassa, kun vaan puhuu.
Kohta Elefantti sanoo Käsineelle, että
ei tarttekaan olla hiljaa, mutta penkillä
ei saa hyppiä eikä kaataa mehua.
Käsine sanoo, ettei se meinaa hyppiä
minnekään, ja että se on menossa surullisiin
juhliin.
Elefantti on hetken hiljaa ja tuumaa,
eikö saanu kaikkia kavereita käskeä juhliin,
ja sen takia on surullista?
Käsine vastaa, että juuri niin,
päähenkilö ei ole juhlissa, ja siksi
on surullista.
Eikö se voinut tulla, Elefantti kysysyy,
ei se voinut, Käsine vastaa.
Aika hassua, että on silti juhlat,
vaikka ei juhlahenkilö voi tulla, sanoo.
...Vai onko sen pakko olla pois, jatkaa.
On, vastaa Käsine.
Mekin ollaan nyt surullisia kun
se päähenkilö ei voi tulla.
Juu, mekin ollaan. Sanoo Käsine.
Hellevi
…
Hellevi- Viestien lukumäärä : 2256
Join date : 13.11.2017
Vs: Nätti kuva tai + ajatus
_________________
Vastaan omista sanoistani sekä Jumalan että ihmisten edessä !
Rea Aalto- Viestien lukumäärä : 607
Join date : 23.10.2013
Ikä : 74
Paikkakunta : Ruotsi
Sivu 4 / 4 • 1, 2, 3, 4
Similar topics
» EU on nykyajan Baabelin torni. Ajatus kahtiajaosta vahvistuu.
» JUMALAN KUVA IHMISESSÄ LANKEEMUKSEN JÄLKEEN
» Imago Essentialis /// Ihminen – Jumalan kuva
» Kristitynfoorumi/Kaikki on luotu Kristusta varten - Jumalan kuva
» JUMALAN KUVA IHMISESSÄ LANKEEMUKSEN JÄLKEEN
» Imago Essentialis /// Ihminen – Jumalan kuva
» Kristitynfoorumi/Kaikki on luotu Kristusta varten - Jumalan kuva
Sivu 4 / 4
Oikeudet tällä foorumilla:
Et voi vastata viesteihin tässä foorumissa
|
|
Eilen kello 8:25 am kirjoittaja Hellevi
» Rovasti E. W. Pakkala, :: Johannes Kastaja — erämaan mies.
Eilen kello 8:14 am kirjoittaja Hellevi
» Antti Laaton aliokirjoitus: Kärsimyksen pimeydessä ja hiljaisuudessa Jumala on läsnä
Eilen kello 5:18 am kirjoittaja jarrut
» Aapeli Saarisalo, professori, Job kärsimysten keskellä.
Ti Syys 17, 2024 10:09 am kirjoittaja Hellevi
» Ilman totuuden varmuutta ihmisillä ei ole vakaata pohjaa kestää petosta
Ma Syys 16, 2024 10:36 am kirjoittaja jarrut
» Persian ruhtinaan lykkäys?
Ma Syys 16, 2024 10:32 am kirjoittaja jarrut
» Aivan kuten Raamattu profetoi, Venäjä on valinnut puolensa
Ma Syys 16, 2024 10:25 am kirjoittaja jarrut
» Voitto Ramu: Pyhä Henki
Ma Syys 16, 2024 7:19 am kirjoittaja jarrut
» Pyhä Henki on Vapauden Henki, joka ei tunnusta hierarkioita eikä rajoja
Ma Syys 16, 2024 7:11 am kirjoittaja jarrut