Pääsiäisen Hyvää Sanomaa Kaikille!♥

"Katso, minun palvelijani menestyy, hän on nouseva, kohoava ja sangen korkea oleva. Niinkuin monet kauhistuivat häntä - sillä niin runneltu, ei enää ihmisenkaltainen, oli hänen muotonsa, hänen hahmonsa ei ollut ihmislasten hahmo - niin hän on saattava ihmetyksiin monet kansat, hänen tähtensä kuninkaat sulkevat suunsa. Sillä mitä heille ei ikinä ole kerrottu, sen he saavat nähdä, mitä he eivät ole kuulleet, sen he saavat havaita."

Kuulimme juuri nuorten laulavan: "Jeesus elämäsi muuttaa, sua ristin luokse oottaa." Tämän Kallion kirkon alttaritaulu liittyy samaan sanomaan: Jeesus odottaa meitä ristin luona. Puhumme kahdeksana iltana ristin sanomasta. Kuulemme kärsivän Kristuksen sanaa ahdistetulle. Kristuksella on asiaa aikamme ihmiselle.

Ensimmäiseksi illaksi on varattu juuri lukemamme johdanto, joka esittelee Herran kärsivän palvelijan. Jesaja kuvaa Kristusta runnellun ja ahdistetun ihmisen asianajajana.

Kerran muuan etiopialainen Kandaken hoviherra tuli Jerusalemiin rukoilemaan. Paluumatkallaan nykyajan ihmiselle lehdistä tutuksi tullutta Gassan tietä hän luki Jesajan kirjan 53. lukua. Jumala johti Filippuksen samalle tielle. Ja Filippus tarjoutui peukalokyytiläiseksi. Kun hän kuuli tummaheimoisen hoviherran lukevan Jesajan kirjaa, hän kysyi: "Ymmärrätkö myös, mitä luet?" Tämä vastasi: "Kuinka minä voisin ymmärtää, ellei kukaan minua opasta." Ja hän pyysi Filippusta istumaan vierelleen.

Rakkaat ystävät. Minut on nyt aivan kuin pantu istumaan teidän viereenne. Tahtoisin kertoa teille viikon ajan, mitä tämä Jesajan kirjan 53. luku on puhunut kautta aikojen ja mitä se yhä kertoo oman aikamme ihmiselle. Nämä asiat ovat saaneet uuden hohteen toimiessani lähetyssaarnaajana Israelissa. Yritän puhua vain asiaa. Monta kertaa meillä on samanlainen harhakäsitys kuin eräällä saksalaisella saarnamiehellä. Hän sanoi, että saarnatuoli on ainoa paikka, jossa järjen saa jättää syrjään. Ei kai sentään näin ole. Kyllä kristillinen julistus on täyttä asiaa. Tämä asia on annettu meille Raamatussa.

Ensimmäiset apostolit eivät tunteilleet. Te tunnette Stefanuksen saarnan Apostolien tekojen 7. luvusta. Pelkäänpä, että jos joku lukisi vaalisaarnakseen Stefanuksen puheen, hänestä ei tulisi koskaan kirkkoherraa Suomen Siioniin. Stefanuksen puhe oli pelkkää historiaa, pelkkää pelastushistoriaa. Tunne-elämä painettiin siinä taka-alalle, ja Jumalan sana kohtasi kuulijan. Vasta loppukehotuksessaan Stefanus sanoi lempeään tapaansa: "Te niskurit ja ympärileikkaamattomat sydämeltä ja korvilta!" Käyköhän meillekin näin?

Mikä sitten on Jesajan kirjan Kristus-hymnin perussanoma? Kenestä tämä luku puhuu? Johdannossamme sanotaan: "Katso, minun palvelijani menestyy, hän on nouseva, kohoava ja sangen korkea oleva." Tämän jälkeen seuraa Raamatussa parikin ajatusviivaa ja maailmanhistorian järkyttävin paradoksi, vastakkaisasetelma: "Niin runneltu, ei enää ihmisenkaltainen, oli hänen muotonsa; hänen hahmonsa ei ollut ihmislasten hahmo." "Niin hän on saattava ihmetyksiin monet kansat." "Hänen tähtensä kuninkaat sulkevat suunsa. Sillä, mitä heille ei ikinä ole kerrottu, sen he saavat nähdä."

Tässä on evankeliumin "yllätys-yllätys". Ihmissydän ei ole voinut kuvitella etukäteen Kristuksen kärsimysten järkyttävyyttä. Nyt näemme ristin tapahtumat edessämme.

Vanhastaan on väitelty, onko tässä kysymys yksityisen henkilön vai Israelin kansan kärsimyksistä. Jerusalemissa sijaitsevassa kansakoulussamme saivat oppilaat lukea koulukirjoistaan, että tämä Raamatun luku puhuu Israelin kansan kohtaloista. Se kärsi muiden kansojen syntien vuoksi sovittaakseen näiden rikokset. Kuitenkin Raamatun uhrilait edellyttävät sovittajalta virheettömyyttä ja synnittömyyttä. Eikä kukaan juutalainen tahdo väittää, että hänen kansansa olisi synnitön. Tämä tulkinta on kuitenkin löydetty, ettei tämän luvun lukija joutuisi ajattelemaan Kristuksen kärsimystietä. Nykyään on kuitenkin Israelin radiosta tullut jo parikin kertaa keskustelu tästä luvusta.

Siinä on myönnetty, että luvussa voidaan puhua myös yksityisen henkilön kärsimyksistä. Silti yksinkertaisinta olisi tehdä niin kuin synagoogassa on vanhastaan tapana. Kun viikoittain tapahtuvassa Vanhan testamentin jatkoluvussa, jota kutsutaan nimellä "haftaroot", päästään Jesajan kirjan 52. luvun loppupuolelle, siitä hypätään suoraan 54. luvun alkuun. Näin väitettiin koko ongelma. Itä-Euroopan hurskaiden "jeshivakouluissa" on lapsia rangaistu siitä, jos heidät on tavattu lukemasta itsenäisesti profeettakirjoja. Nimenomaan Jesajan kirjan Kristus-hymni on kääntänyt hyvin monta juutalaista katselemaan Jeesuksen kärsimyshistoriaa.

Mitä lieneekään Filippus sanonut Etiopian hoviherralle körötellessään hänen kanssaan Gassan tiellä? Saattoiko hän viitata oman aikansa oppineiden mielipiteisiin? Kyllä. Löydämme Jeesuksen ajalta pari mielenkiintoista viitettä, jotka liittyvät kärsivän Herran palvelijan kuvaan. Kristillisen ajan taitteessa Pyhässä maassa eli kuuluisa rabbi Hillel. Hänellä oli kahdeksankymmentä oppilasta, joista kolmenkymmenen ylle oli langetettu Pyhä Henki, kuten rabbit sanoivat. He olivat yhtä viisaita kuin Mooses, "mutta viisain heistä oli Joonatan Ben Uzziel". Tämä oppilas kirjoitti profeettakirjoista selityksen.

Kun hän käänsi Vanhaa testamenttia, hän lisäsi aina väliin jonkun selventävän sanan. Hän kirjoitti aramean kielellä, jotta kansa ymmärtäisi häntä ja jotta, kuten hän itse sanoi, "ei syntyisi hajaannusta oppineiden parissa". Mooseksen kirjojen selityksissään hän lisäsi merkilliset sanat 1. Moos. 3:15 jakeen yhteyteen, jossa puhutaan vaimon siemenestä, joka polkee rikki käärmeen pään. Hän selitti, että tämä vaimon siemen on "Messias-kuningas, jota haavoitetaan kantapäähän". Uusi testamentti käyttää "ainokaisesta" Pojasta sanaa, "monogenees" eli "yksinsyntynyt". Kristus otti miehuuden Pyhän Hengen kautta. Hän syntyi yksistään vaimon siemenestä, neitseestä. Tämä neitseestä syntyvä Vapahtaja on siis kärsivä.

Tämä Joonatan tulkitsi myös Jesajan kirjan 53. luvun tarkoittavan Kristusta. Kun luvun johdannossa puhutaan Herran palvelijasta, joka "on sangen korkea oleva", Joonatan alkaa tämän jakeen sanoilla: "Katso, minun palvelijani Messias menestyy." Koko luku on siis Messiaan, Kristuksen, esittelyä.

Myös Israelin kansa on kärsinyt, mutta tällä kärsimyksellä ei ole sovittavaa luonnetta. Vielä yhdeksännelläkin vuosisadalla saattoi eräs juutalainen oppinut tulkita lukumme johdantoa: "Tämä on Messias-kuningas, joka on nouseva, kohoava ja sangen korkea oleva; korkeampi kuin Aabraham, ylempi kuin Mooses ja korkeampi kuin palvelevat enkelit." Hebrealaiskirjeenkin alkuluvut puhuvat monisanaisesti, että Kristus on korkeampi kuin palvelevat enkelit tai Mooses. Hän on kaiken yläpuolella.

Vielä 16. vuosisadalla rabbit selittivät: "Vanhemmat oppineemme ovat säilyttäneet meille vanhan perimätiedon todistuksen, että tässä on puhe Messiaasta. Siitä syystä tulee meidänkin heitä seuraten pitää tämän ennustuksen kohteena Daavidia eli Messiasta, joka on saapuva tällä tavalla." Tunnettu rabbi Leevi Ben Gershom sanoi 1300-luvulla: "Todella, Messias on tällainen profeetta, kuten luemme kirjoituksista: minun palvelijani menestyy . . . Mooses sai ihmeillään, jotka hän teki, yhden ainoan kansan palvelemaan Jumalaa, mutta Messias saattaa kaikki kansat palvelemaan Herraa."

Jesaja alkaa kuvaamalla runneltua Vapahtajaa, mutta hänellä on myös "kaikki valta taivaassa ja maan päällä". Danielin kirjan 7. luku puhuu Ihmisen Pojasta, että "kaikki kansat, kansakunnat ja kielet palvelivat häntä. Hänen valtansa on iankaikkinen valta" ja "hänen valtakuntansa ei häviä". Kuitenkin Kristuksen suuruus näkyy hänen alennuksessaan, " . . . niin runneltu, ei enää ihmisenkaltainen, oli hänen muotonsa". Siksi monet kauhistuvat ja loukkaantuvat. Tämä pahennus, skandaali, saa kuninkaatkin tukkimaan suunsa. Ristiinnaulittu Kristus on "juutalaisille pahennus ja pakanoille hullutus". Juutalaiset ymmärtävät, että Jeesuksen kärsimys vastaa Raamatun ennustuksia se on heille vain pahennus. Pakanasyntyiselle tällainen evankeliumi on sulaa hullutusta.

Ajatelkaa, me palvelemme muotovikaista ja runneltua Herraa. Jesaja näki Jumalan alennuksen. Hän kuuli asioita, joita ei ollut nähty tai kuultu. Myös Psalmi 22 vie meidät saman ristin äärelle. Kun roomalaiset ristiinnaulitsivat rikollisia, näillä oli oikeus lohduttaa omaisiaan ristiItä. Jeesus luki omana lohdutuksenaan 22. psalmia. Jos nainen pantiin ristille, hänet naulittiin kasvot häpeäpuuhun päin.

Miehet teloitettiin ristille kasvot katsojiin päin. Silloin Jeesuksen huulilta purkautuivat ulkoaopitut sanat: "Jumalani, Jumalani, miksi minut hylkäsit?" "Minä olen mato enkä ihminen" - tämä ei ole ihmislapsen luonnollinen osa. "Minä olen ihmisten pilkka ja kansan hylky. Kaikki, jotka minut näkevät, pilkkaavat minua." "Niinkuin vesi minä olen maahan vuodatettu; kaikki luuni ovat irti toisistaan. Minun sydämeni on kuin vaha, se on sulanut minun rinnassani. Minun voimani on kuivettunut kuin saviastian siru, ja kieleni tarttuu suuni lakeen."

Ajatelkaa. Ei juhlatilaisuudessa esitellä juhlan sankaria koskaan tällä tavalla. Jeesus oli mato eikä ihminen. Hän, joka on suurempi kuin Mooses, Aabraham ja enkelit, joutuu kaikkien hylättäväksi. Hän joka ei hylkää pahintakaan hylkiötä, joutuu "kansan hylyksi". Kristus ylennetään alennukseen. Tällä tavalla hänen asiansa menestyy tässä kovassa maailmassa. Veisaamme adventtivirressä: "Ei saavu mahtavasti Hän joukoin korskehin, vaan vastustajat kaikki Hän kaataa kuitenkin. Hän voittaa kärsimällä, on Hengen miekka hällä."

Kristuksen runneltu muoto olisi yllätyksenä kaikille: "Niin hän on saattava ihmetyksiin monet kansat!" Alkukielessä "ihmetyksiin saattaminen" on ilmaistu sanalla, joka voidaan tulkita toisinkin. Englantilainen maailma on kääntänyt tuon käsitteen joko käyttäen sanaa "startle", "säikähdyttää" tai "sprinkle", "pirskottaa". Luther korostaa sitä, että ihmisen omatunto todella "säikähtää", ennen kuin hän suostuu kääntymään Jumalan puoleen.

Sana "pirskottaa" vastaa kuitenkin parhaiten heprean käsitettä ' jazzee". Rabbit viittaavat tämän jakeen tulkinnassaan "veden pirskotukseen". Hesekiel 36:25 ennustaa, että Jumala "vihmoo" kerran kansansa ylle "puhdasta vettä" tehdessään heidän kanssaan uuden liiton. Näin ollen jakeemme viittaisi joko kasteeseen tai kenties "vihmontavereen" (Hebr. 12:24 ja 1. Piet. 1:2). Mikäli on kysymys verestä, näemme tässä viittauksen Vapahtajan ylimmäispapilliseen tehtävään. Jeesuksen veri puhdistaa "monet kansat".

Ystävystyin Israelissa kristilliseen uskoon tulleeseen entiseen rabbiin, joka möi minulle ennen kuolemaansa suuren osan kirjastoaan. Kerran hän sanoi: "Tiedätkö, että ylimmäinen pappi teki ristinmerkin temppelissä?" Sanoin, etten ole kuullut sellaista. Silloin hän esitti, että Talmudissa, juutalaisten perimätiedossa, on määräys, joka koskee veren vihmontaa. Pirskottaessaan verta alttarilla pappi noudatti ohjetta, joka neuvoi: "loo lemaalaa veloo lemaattaa eella ke-matsleev", "ei ylös eikä alas vaan ikäänkuin ristin tehden". Näin veri pirskoutui tasaisesti kaikkialle.

Jesaja lupaa, että me saamme kerran "nähdä" ja "havaita" sellaista, mitä emme ole osanneet odottaa. Tähän sanaan liittyy evankeliumi. Ei sairaalta ja väsyneeltä ihmiseltä voi vaatia tekoja. Ehkä hän ei jaksa kohottaa käsiään auttajansa puoleen. Mutta riittää, kun katsomme Jeesukseen. Hänet ylennetään ristinpuulle. Ja kuka ikinä häneen katsoo, se pelastuu - aivan kuin israelilaiset kohottivat viimeisillä voimillaan silmänsä vaskikäärmeeseen, joka oli annettu heille "pelastuksen merkiksi". Jeesuksen aikana muodissa oleva Salomonin Viisauden kirja sanookin kuvatessaan erämaan myrkkykäärmeitä: "Sinä annoit heille pelastuksen merkin . . . sillä, jokainen, joka häneen katsoo, on elävä." Väsynyt kuulija: jos sinut on rusikoitu liikuntakyvyttömäksi, saat katsoa Jeesukseen.

Minkälaisen Kristuksen Jesaja näki? Heprean kielessä sanotaan Vapahtajasta: "Niin runneltu, ei enää ihmisenkaltainen, oli hänen muotonsa." Sana "mushchat", "runneltu", merkitsee pilaantunutta, rappiolla olevaa, vammautunutta, raajarikkoa, joka on tyystin tärvelty ja vikautunut. Ajatelkaal Jeesusta runneltiin niin, että hän vammautui meidän tähtemme. Nyt vammautunut ihminen uskaltaa käydä Jumalan tykö. Tämä Kristus ei kelpaa kaikille. Hän ei aina kelpaa kuninkaille ja oppineille. Hän ei kelpaa kunnianhimoiselle ihmiselle, joka tavoittelee vain lähimmäistensä hyväksymistä. Kristus on vammautuneen ja vikautuneen vierellä. Lyöty ja raajarikko löytää hänessä veljen.

Itämailla ajatellaan usein, että ihmisen sisäinen suuruus heijastuisi myös hänen ulkomuodostaan. Muistatte Saulin, joka oli päätään muita pitempi. Hänestä tehtiin kuningas. Mutta Saul lankesi pian kateuteen ja ylpeyteen. Lopulta hän teki itselleen muistomerkkiä Hebronin lähellä olevalle Karmelvuorelle. Muistatte myös toisen Saulin, Sauluksen, Jeesuksen vainoajan. Hän olisi tahtonut olla samanlainen kuin nimensä ensimmäinen tunnettu kantaja. Mutta hän olikin hyvin pienikokoinen; sitähän nimi Paulus merkitsee. Paavalia kuvataan Uuden testamentin ulkopuolella "Paavalin ja Teklan teoissa".

Hän oli "pieni mies, lyhyenläntä, tukankasvultaan kaljuhko, kyömynenäinen, vääräsäärinen" - sekin sanotaan. "Joskus hän oli ihmisenkin näköinen, mutta kun hän puhui, hänen kasvonsa olivat kuin enkelin kasvot." Olen käynyt apostoli Paavalin jalanjäljillä Turkissa. Hän joutui kulkemaan ylipääsemättömillä vuorilla ja louhikoissa. Hän oli vaaroissa erämaassa, vaaroissa rosvojen keskellä. Ja kuitenkin: kun Kristus teki hänestä sokean ja vielä entisestäänkin pienemmän, hän sai olla siunaukseksi. Tuo rumilus kirkasti kauneutta palvoville kreikkalaisille Kristusta.

On vapauttavaa tietää, että Jumala ei valitse sitä, joka jotain on. Kristus sekoittaa inhimilliset arvoasteikot. Hän valitsee sen, mikä ei mitään ole, saattaakseen häpeään sen, joka jotain on. Jeesus, Jumalan Suurlähettiläs, puettiin kärsimyspukuun.

Kärsivän Kristuksen odotus näkyy vanhemmassa juutalaisessa kirjallisuudessa usein yllättävällä tavalla. Babylonian Talmudin Masechet Sanhedrin 98. sivun alussa on kaksi merkillistä huomiota, jotka liittyvät Kristukseen. Siinä kuvataan Messiasta käyttämällä nimiä "Armahtaja" ja "Lohduttaja". Hänestä sanotaan: "Messias, Daavidin Poika, ei tule muutoin kuin sukupolven aikana, joka on kokonaan vanhurskas tai kokonaan syntinen, syyllinen." Tämän jälkeen kysytään, missä Messias on, ja vastataan: "Hän istuu Rooman porteilla." Kuinka hänet voisi sitten tuntea? "Hän istuu köyhien ja pitaalisten tykönä. Ja yhden hän sitoo ja toisen hän päästää."

Näettekö? Juutalainen veljemme kaipaa tätä Kristusta. Hän ymmärtää alitajuisesti, että Kristuksella on asiaa köyhille ja pitaalisille. Kristus viihtyy syntisten seurassa. Hän tahtoisi auttaa rujoa ihmistä. Nuori rikas ylimys, Franciscus Assisilainen, ymmärsi oikein Kristuksen mielenlaadun. Kohdattuaan Jeesuksen, hän ratsasti heti kotiinsa. Hän näki matkalla tiepuolessa pitaalisen miehen. Ehkä te ette ole kohdanneet pitaalisia. Tuo sairaus syövyttää useimmiten osan kasvoista, nenästä ja raajoista. He ovat kuin elävinä kuolleita. Kun Franciscus näki runnellun miehen, hän laskeutui alas ratsunsa selästä ja syleili häntä - syleili pitaalista. Vanha juutalaisuus käyttää Messiaasta joskus nimitystä "naguua", "lyöty", joka tarkoittaa myös leprasairasta. Kristus oli tullut Franciscus Assisilaisen sydämeen. Ja pian syntyi Italiaan hänen johdollaan sekä miehille että naisille pitaalisten hoitokoteja.

Kristus rakastaa muotovikaisia. Saanen olla nyt hieman epäkohtelias. Tahtoisin olla oikein rehellinen. Eikö ole niin, että ainakin kolme neljästä meistä kokee kipeästi sen, että toivoisi olevansa hieman toisenlainen: vähän pitempi, vähän kauniimpi, vähän edustavampi. Meillä on usein tällainen alemmuudentunne: en vastaa sitä tehtävää, jota edustan. Tämä alemmuudentunne ajaa monet toivottomuuteen. Kun vielä lisäksi lankeamme syntiin, itsehalveksuntamme lisääntyy. Hesekielin kirja toteaa kahdesti, että ihmisiä "kyllästyttää heidän oma itsensä" synnin vuoksi. Joillekin tulevat mieleen tästä syystä jopa itsetuhon ajatukset. "Ei kukaan synnillänsä vahvista elämäänsä." Onko tämä muotokysymys sinun ongelmasi?

Voin kertoa, että minulla oli kolmentoista iässä vuoden ajan tällainen itsensähalveksunnan vaihe. Näin, etten onnistu voittamaan sydämessäni piilevää pahuutta. Olin tuomittu ja syntinen. Naapurin hienostotätien mielestä olin varmaan kiltti poika. Nostin hattua ja avasin ovia. Kun koulussamme oli hankala opettaja, joka suuttui helposti, kuiskasivat pojat takaa: "Santala, hymyile, se leppyy." Ja niin hymyilin jäniksen hymyä rohtuneilla, haljenneilla huulillani. Se oli edustustehtävä. Mutta ensimmäinen pyhällä ehtoollisella käynti vasta vapautti minut tästä jatkuvasta syyllisyydestä. Pari viikkoa sen jälkeen vielä oikein tunnustelin rintapieltäni: eivätkö nuo asiat enää ollenkaan paina? Olin kokenut Kristuksen.

Voi olla, että jatkuva itsehalveksunta lyö leimansa myös kasvoihimme. Tunnetulla Pohjoismaiden herättäjällä Albert Lundella oli kerran kokouksia Ruotsissa. Silloin tuli kirkon etupenkkiin joitakin nuoria miehiä, jotka tahtoivat tehdä pilkkaa ja häiritä tilaisuutta. Silloin Albert Lunde kysyi, olisiko kuulijoissa joku, joka tahtoisi lukea Raamattua. Muuan näistä pojista näki tilaisuutensa tulleen. Hän astui suurieleisesti kaikkien eteen. Ja hän joutui lukemaan Jesajan kirjan kolmannesta luvusta: "Heidän kasvojensa hahmo todistaa heitä vastaan; syntinsä he tuovat julki niinkuin sodomalaiset, he eivät niitä salaa. Voi heitä! Itsellensä he pahaa tekevät." Päästyään näihin sanoihin, hän pakeni häpeillen kirkosta. Mutta jonkun päivän kuluttua hän tuli takaisin ja koki elämänsä muuttumisen.

Ehkä meidän kasvommekin todistavat, että sisäiset asiamme eivät ole kunnossa. Mutta Kristus ei halveksi halveksittua ja muotovikaista ihmistä. Vaikka olisit pitaalinen, et ole liian halpa hänelle. Hän on antanut elämänsä rakkautensa lunnaina. Ehkä olet sisäisesti vammautunut: koet epäonnistuneesi. Jeesus Kristus tarjoutuu korjaamaan asiasi. Eivät terveet tarvitsekaan parantajaa vaan sairaat. Nuoret laulavat joskus: "Lunastit huonon ja kalliiseen hintaan, kun sinä lunastit mun. Valitsit minut ja valitsit huonon, vaan on valinta sun. Kaikessa rikoin ja kaikkea puutun, vaan olen sittenkin sun." Sittenkin sinun!

Uudessa testamentissa puhutaan tästä Jumalan valinnasta näin: "Tämä aarre on meillä saviastioissa, että tuo suunnattoman suuri voima olisi Jumalan eikä näyttäisi tulevan meistä" (2. Kor. 4:7). Jumala tyhjentää ihmisen ennen kuin hän suostuu täyttämään sydämemme rauhallaan. Jeesus on vammaisten Vapahtaja. Joku saattaa olla ulkonaisesti onnistunut, mutta sisäisesti hyvin, hyvin kiusattu. Juutalaiset puhuvat joskus siitä, että Jumalan sana on niin kuin vesi. Vesi valuu aina alavimpiin paikkoihin.

Ja niin kuin vesi pannaan astioista halvimpaan, savesta tehtyyn, niin Jumalakin siunaa sellaista, joka on joutunut omissa silmissään vararikkoon. Jos kuulut näihin pilaantuneisiin ja rappiotilassa oleviin, sisäisesti raajarikkoisiin ja tyystin tärveltyihin, ystävä, Jeesus on sinua varten. Siksi Herramme esittäytyy runneltuna ja alennuksessaan. Hän istuu yhä pitaalisten vieressä sitoen ja päästäen. Tahdothan ottaa uskossa vastaan hänen apunsa.

Yhdymme rukoukseen:

   Rakas Jeesus, tahdomme kiittää Sinua, että olet yhä syntisten ystävä ja suostut palvelemaan sisimmältään murjottua ihmistä. Anna meille anteeksi, että väheksymme niin usein elämän lahjaa. Kiitos, että olet maksanut meistä kalliin hinnan. Ja kiitos siitä, että sanot jälleen tänä iltana sanasi: poikani, tyttäreni . . . aivan oma poika ja oma tytär . . . sinun syntisi, on annettu sinulle anteeksi. Herra, vakuuta Hengelläsi meitä, niin että yksikään masentunut ei poistuisi luotasi apua saamatta. Herra, emme tahdo mennä pois luotasi ennen kuin olet siunannut meitä. Aamen.

Seuraava luku: Kuka uskoo meidän saarnamme

"Kuka uskoo meidän saarnamme, kenelle Herran käsivarsi ilmoitetaan? Hän kasvoi Herran edessä niinkuin vesa, niinkuin juuri kuivasta maasta. Ei ollut hänellä vartta eikä kauneutta; me näimme hänet, mutta ei ollut hänellä muotoa, johon olisimme mielistyneet."

Lauloimme tunnuslaulussamme: "Sen voi Jumala antaa, että sydän on kylläinen." Jos ristin sanoma, jota tutkimme, saa kirkastua ihmiselle, se tekee hänen sydämensä kylläiseksi. Apostoli Paavali koki, että hän ei tahdo tietää mistään muusta kuin Jeesuksesta ja hänestä ristiinnaulittuna. Hän saattoi nuhdella galatalaisia: "Oi teitä, te älyttömät galatalaiset: kuka on lumonnut teidät, joiden silmien eteen Jeesus Kristus oli kuvattu ristiinnaulittuna?" Pyydämme itsekukin, että Jeesus avaisi ymmärryksemme silmät ja sitoisi kaikki ne häiritsevät voimat, jotka kääntävät ajatuksemme harhateille. Tahdomme sulkea mielestämme kaikki arkihuolet ja tutkia ristin salaisuutta.

Eilen meidät istutettiin etiopialaisen hoviherran vaunuihin kuuntelemaan Jesajan kirjan kuningasprofetiaa Kristuksesta. Apostolien teot kertovat, että Filippus toimi sanan selittäjänä määrätyn periaatteen mukaan: hän lähti "tästä kirjoituksesta ja julisti evankeliumia Jeesuksesta". Hän tahtoi kirkastaa Jeesusta Jumalan sanan johdolla. Nytkin Vapahtajamme tahtoisi sanoa meille, "effata", "aukene". Mutta ei sana aina aukene.

Samuelista kerrotaan, kuinka hän palveli poikasena Jumalaa pappi Eelin johdolla. Mutta hän ei "silloin vielä tuntenut Herraa, eikä Herran sana ollut vielä ilmestynyt hänelle" (1. Sam. 3). Mutta sitten eräänä päivänä Jumalan sana "ilmestyi". Siitä tuli ilmestyssanaa, se alkoi elää. Silloin Samuelin sydän avautui. Sen jälkeen Jumala ilmestyi hänelle aina "Herran sanan kautta". Tämänkertainen aihe on kysymys: "Kuka uskoo meidän saarnamme?" Tarvitsemme Samuelin kokemaa ihmettä. Ei riitä, että ihminen pelkästään kuulee jonkun pappi Eelin sanat. Apostoli Paavalikin kertoo, että hän ei saanut oppiaan ihmisiltä vaan "Jeesuksen Kristuksen ilmestyksen kautta". Näin hän koki Jumalan puheen elävänä.

Samoin opetuslapset olivat Jeesuksen raamattukoulussa kolme vuotta, mutta ylösnousemuksen jälkeenkin heistä todetaan: he eivät vieläkään ymmärtäneet Raamattua. Vasta helluntaina Jumalan sana "ilmestyi" heille, ja siitä tuli heidän elämänsä voima. Tänä iltana kysytään: "Kuka uskoo?" Usko on Jumalan teko. Olemme oppineet katekismuksesta aikoinaan Lutherin sanat: "Minä uskon, etten minä voi omasta järjestäni enkä voimastani uskoa Jeesukseen Kristukseen, Herraani, enkä tulla hänen tykönsä; vaan Pyhä Henki on kutsunut minua evankeliumin kautta . . :' Näin sana "ilmestyy" ja alkaa elää.

Usko ei ole joka miehen; se ei ole itsestään selvä asia. Jeesus sanoi: "Autuas on se, joka ei loukkaannu minuun." Jesaja tajusi, että Kristus ensin hyljätään. Häntä ei oteta vastaan hänen omana aikanaan. Jae 8 toteaa: "Kuka hänen polvikunnastaan sitä ajatteli?" Juutalaiset ovat huomanneet itsekin, että ns. "hoosiannapsalmissa" 118 viitataan siihen, että Messias ensin hyljätään. Tätä psalmiahan Jeesukselle laulettiin hänen ratsastaessaan Jerusalemiin. "Tämä on se päivä, jonka Herra on tehnyt. Iloitkaamme ja riemuitkaamme siitä. Tämä on se kivi, jonka rakentajat hylkäsivät, mutta joka on kulmakiveksi tullut. Herralta tämä on tullut." Vielä keskiaikana juutalaiset ovat todenneet, että tämä kulmakivi viittaa Beetlehemissä syntyvään Vapahtajaan.

Hänen alkuperänsä on profeetta Miikan mukaan "hamasta muinaisuudesta, iankaikkisista ajoista". Ja rabbit toteavat, että tuo sanonta viittaa psalmin 72:17 ajatukseen, joka kuuluu hepreassa sanatarkasti: "Eläköön hänen nimensä ainaisesti. Ennen kuin aurinkoa oli, oli hänen nimensä Jinnon", "vesa". Tämän jakeen mukaisesti juutalaiset opettavat, että Kristus on ollut jo ennen aurinkoa, kuuta ja tähtiratoja. Ja on inhimillisesti vaikea uskoa, että tämä Kristus tulisi todella ihmiseksi. Voiko Jumala alentua ihmisen osaan? Kuka tuollaiseen voi uskoa?

Vielä niinkin myöhään, kuin 1200-luvulla, muuan juutalainen rabbi toteaa Messiaasta, että "hänen aikalaisensa kutsuvat häntä Jumalaksi (nimellä Eel), koska hän on muinaisuudesta, iankaikkisista ajoista". Mutta Jesaja lupasikin: "Mitä heille ei ikinä ole kerrottu, sen he saavat nähdä." Voimmeko uskoa Jeesuksen jumaluuteen vielä 1900-luvullakin?

Jesaja kysyy: "Kuka uskoo meidän saarnamme?" Mistä tässä saarnassa on kysymys? Ruotsalainen ja saksalainen Raamattu käyttää tässä yhteydessä "saarna"-sanaa. Englantilaisessa käännöksessä puhutaan käsitteestä "report" eli raportti. Jesaja toimii reportterina ja kuvaa meille Kristuksen kärsimystä. Samainen englannin sana merkitsee selonteon ohella myös työmaalta kuultavaa "jyrähdystä" ja "räjähdystä". Kristuksesta annettu etukäteisuutinen vavahduttaa kuulijoita. Se räjäyttää kaikki ennakkokäsitykset Jumalan toimintatavoista. Se murtaa myös inhimillisen kovuutemme.

Hepreassa käytetään tästä "saarnasta" sanaa "shmuaa" eli "kuulutus". Kuka uskoo tämän kuulutuksen? Muuan ystävärabbi sanoi Jerusalemissa, että tämä käsite, "shmuaa", on oikeastaan evankeliumi-sanan alkuperäisin lähde. Myös evankeliumin sisällys määräytyy tämän kuulutuksen mukaisesti: evankeliumi on sanaa Jeesuksen sovitusteosta. Tämä kuulutus on tuomion julistus synneillemme. Se on samalla etsintäkuulutus kadoksissa kulkevalle. Mutta ennen kaikkea se on Suuren tuomarin vapautusjulistus ja armahduspäätös: tämän on Jeesus tehnyt sinun puolestasi!

Ehkä olette nähneet oikeudessa, minkä näköinen syytetty on, kun hän on saanut armahduksen. Siinä syleillään ja iloitaan. Evankeliumi on aina sitä, mitä Jeesus on ja mitä hän on tehnyt puolestamme. Evankeliumi johtaa meidät aina ristin äärelle. Evankelista julistaa ja kuuluttaa Jumalan armotekoja.

Lestadiolaiset ovat ymmärätäneet varmaan oikein kristinuskon perussanoman, kun he korostavat, että meidän tulisi julistaa päästön sanaa. Vain Pyhä Henki antaa nämä valtuudet seurakunnalle. Jeesus sanoi: "Ottakaa Pyhä Henki. Joiden synnit te anteeksi annatte, niille ne ovat anteeksiannetut ja joiden synnit te pidätätte, niille ne ovat pidätetyt." Evankeliumi johtaa kuulijat aina tilanteeseen, jossa kuulija saa mahdollisuuden omistaa uskossa anteeksiantamuksen ja vapautuksen.

Mutta nyt joku kysyy: Mitä tarkoittaa puhe sitomisesta? Voimmeko me sulkea toiselta taivaan ovet? Olemme kuulleet täällä, että juutalaiset sanovat Messiaan istuvan sairasten ja pitaalisten tykönä ja "yhden hän sitoo ja toisen hän päästää". Päästäminen merkitsee synninpäästön sanaa. Mutta mitä merkitsee "sitominen" hengellisessä elämässä? Sitomisella tarkoitetaan sitä, että henkilö, joka on kuullut evankeliumin, on sidottu kuulemaansa sanaan: nyt hänellä on vastuu, hän ei voi kieltää Jumalan rakkauden etsintäkuulutusta. Hesekielin kirjassa sanotaan parikin kertaa, että profeetan piti puhua kansalle, "kuulkoot tai olkoot kuulematta". Mitä hyötyä hänen toiminnastaan sitten oli? Kansa asetettiin vastuuseen teoistaan.

Kun kuulemme syntien anteeksiantamuksen sanan, emme saa kääntää sille selkäämme. Jumala kuuluttaa meille tahtonsa. Jesajan kirjan alussa luemme: "Kuulkaa taivaat, ota korviisi maa, sillä Herra puhuu!" Samoin huudahtaa Jesajan aikalainen Miika: "Kuulkaa kaikki kansat, ota korviisi maa. Ja olkoon Herra todistaja teitä vastaan!" Jokainen evankeliuminjulistustilaisuus merkitsee tavallaan oikeudenkäyntiä, jossa ihminen joutuu tutkimaan itseään. Jesajan kirjan alussa tämä näkyy kirkkaasti: "Niin, tulkaa, käykäämme oikeutta keskenämme, sanoo Herra. Vaikka teidän syntinne ovat veriruskeat, tulevat ne lumivalkeiksi . . ." Jos tuomitsemme itsemme Jumalan kasvojen edessä, saamme kuulla heti hänen armahduspäätöksensä.

Ihmissydän on kuitenkin hyvin hidas kuulemaan Jumalan puhetta. Meitä suostutellaan ja kypsytellään monesti vähitellen. Ja eräänä päivänä koemme: nyt on etsikon aika, nyt puhutellaan nimeltä minua. Ja jos vastaamme: "Tässä olen. Puhu Herra, palvelijasi kuulee", silloin sana ilmestyy meille. Siinä on sellainen voima, joka räjäyttää luontaisen vastustelumme. Koko elämä saa käänteen. Meistä on tullut armoa tarvitsevia.

Jesajan kirjan 52. luvussa on sanat: "Kuinka suloiset ovat vuorilla ilosanoman tuojan jalat, hänen, joka julistaa rauhaa, ilmoittaa hyvän sanoman, joka julistaa pelastusta." Tässä on kahdesti sana "julistaa", "kuuluttaa". Juuri iloa evankeliumi tarjoaa sekä rauhaa. Vähän myöhemmin todetaan: "Hän lohduttaa kansansa, lunastaa . . . ja paljastaa pyhän käsivartensa kaikkien kansojen nähdä." Mikä on tämä käsivarsi? Samasta asiasta on kysymys kohdassa, jonka luimme: "Kuka uskoo meidän saarnamme, kenelle Herran käsivarsi ilmoitetaan?"

Jeesuksen aikainen Targum Onkelos, aramealainen Raamattua selittävä käännös, puhuu 5. Moos. 33:27 jakeessa Kristuksesta nimellä MEMRA eli SANA. Tämä MEMRAN eli SANAN kautta on samaisen lähteen mukaan myös maailma luotu. Tämä MEMRA esiintyy Jeesuksen aikaisissa targumeissa lähes 600 kertaa. Oppineet pitävät sitä eräänä Jeesuksen ajan Kristusta tarkoittavista käsitteistä. Itse jae kuuluu: "Sinun turvasi on ikiaikojen Jumala, sinua kannattavat iankaikkiset käsivarret." Ja Targum Onkelos toteaa: "Nämä käsivarret tarkoittavat MEMRAA (siis Kristusta), jonka kautta maailma on luotu."

Kristus on Jumalan ojennettu käsivarsi koko ihmiskunnalle. Herran käsivarsi ilmoitetaan Kristuksessa. Hänessä meitä lähestyy Jumalan pelastustarjous. Hän tahtoisi kannatella meitä iankaikkisin käsivarsin. Myös Marian ylistysvirressä, Luukas 1:51, on puhe samasta salaisuudesta: "Voimallinen on tehnyt minulle suuria . . . hän on osoittanut voimansa käsivarrellaan." Jeesus ojentaa meille evankeliumissa kätensä.

Nyt tuodaan eteemme Vanhan testamentin Kristus-julistuksen tärkein salaisuus. Seuraava jae puhuu "vesasta". "Hän kasvoi Herran edessä niinkuin vesa, niin kuin juuri kuivasta maasta." Vanhassa testamentissa on kuusi eri käsitettä, jotka voidaan suomentaa sanalla vesa. Ja aina silloin puhutaan Kristuksesta. Samaan ajatuspiiriin kuuluu myös Hesekielin kirjan puhe "latvuksesta" ja "latvalehvästä". Psalmi 72:17 totesi, että tämä "vesa" tai "verso" on ollut Jumalan tykönä jo ennen aurinkoa. Kolme näistä heprean sanoista on suomennettu "vesa"-sanalla, yksi sanalla "juuri" ja yksi käsitteellä "virpi". Edessämme olevan jakeen "vesa"-sana merkitsee myös imeväistä lasta ja pientä herkkää runkopuussa olevaa silmua. Kristus tuli tänne maailmaan imeväiseksi lapseksi. Hän kasvoi kuin juuri kuivasta maasta. Tämä viittaa hänen syntymäänsä.

Mutta miksi Raamattu käyttää näin useaa eri käsitettä puhuessaan Kristuksesta? Tahtoisin väittää, että ellei tämä asia kirkastu meille, me emme ymmärrä Kristuksen tulon historiallista emmekä sen hengellistä sanomaa.

Historiallisesti Kristuksen tulo merkitsi Israelin kansalle uutta toivoa. Se oli ollut jo Egyptin orjuudessa ja Babylonian vankeudessa. Tämän jälkeen se sai kokea Pyhässä maassa roomalaisten sortoa. Juudan sukupuu oli lyöty moneen otteeseen jo poikki. Mutta nyt puhkeaa 700 vuotta Jesajan ennustusten jälkeen "Iisain kannosta virpi, ja vesa versoo hänen juuristansa" (Jes. 11:1). Kristus oli tarkoitettu maahan lyödyn Israelin kansan pelastajaksi.

Mutta Kristus on myös kaikkien toivottomien ja maahan lyötyjen toivo. Hän on vastaus koko ihmiskunnan hengelliseen etsintään. Puhe vesasta liittyy Sakarjan kirjan kolmannen luvun lopussa myös syntien anteeksiantamuksen lupaukseen. Luemme siinä: "Katso, minä annan tulla palvelijani Vesan." Ja heti tämän jälkeen sanotaan: "Minä otan pois tämän maan pahat teot yhtenä päivänä." Juuri näin tapahtui Golgatalla.

"Vesa"-sana puhuu myös Kristuksen jumaluudesta, niin kuin näimme psalmin 72 sanasta, jonka mukaan tämä vesa on ollut jo ennen aurinkoa. Sakarja 6:12 lupaa: "Katso, mies nimeltä Vesa, omalta pohjaltaan hän on kasvava . . . Herran valtasuuruutta hän on kantava." Kristuksen työn vaikutin on hänen oma rakkautensa. Hän saattoi sanoa, ettei kukaan hänen henkeänsä ota, vaan hän antaa sen. Vanhassa Nikealais-konstantinopolilaisessa uskontunnustuksessa sanomme Kristuksesta, että hän on "ennen aikojen alkua Isästä syntynyt, Jumala Jumalasta - valkeus valkeudesta. Hän otti miehuuden Pyhän Hengen kautta." Näin hän kasvoi omalta pohjaltaan ja tuli ihmiseksi. Vanhoissa juutalaisissa kirjoituksissa sanotaan, että Messias oli Jumalan tykönä, kun ilmestysmajaa tehtiin.

Hän on Jumalan oikealla puolella. Hän on Jumalan kirkkaus. Hän on rukousten välittäjä ja Jumalan salaisuuksien ilmoittaja. Hän on Israelin Vartija. Kaikki rukoukset tulee osoittaa Jumalalle tämän välimiehen kautta. Jos emme usko Jeesusta siksi, joka hän on, kuolemme synteihimme, sanoi Vapahtajamme. Jos emme usko Jeesuksen iankaikkiseen alkuperään, pyytelomme anteeksi kristillisyyttämme ja häpeämme Mestariamme. Vaikka Jeesus alentui ihmiseksi, hän on silti Elämän ruhtinas, jolle on annettu kaikki valta taivaissa ja maan päällä.

Myös profeetta Jeremia näki Vesassa Jumalan oman lähettilään. Asuimme Jerusalemissa aikoinaan seitsemän vuotta sadan metrin päässä silloisesta rajasta. Taloamme vastapäätä oli hurskaiden kaupunginosa. Eräänä iltana kolisi rautaporttimme kolkutin. Oli jo pilkkosen pimeä. Kun avasin oven, sisään marssi kolme hengästynyttä nuorta miestä. He sanoivat ilman kummempia esittelyjä, että he tahtoisivat puhua Raamatusta, mutta "vain Vanhasta testamentista". Vein heidät yläkertaan, jossa tutkimme myöhään yöhön asti Kristus-ennustuksia. Lopulta näytin näille nuorille Nikodeemuksille Jeremian kirjan 23:6 ja 33:16. Jakeissa puhutaan "Daavidin vanhurskaasta vesasta".

Hänestä sanotaan: "Tämä on hänen nimensä, jolla häntä kutsutaan: Herra on meidän vanhurskautemme." Kun pojat näkivät heprealaisen Raamattuni sanan "Herra" eli "Jehova", joka on Jumalan oma nimi, jota hurskas ei saa edes lausua, he hypähtivät pystyyn ja huudahtivat: "Ei meillä ole samalla tavalla, te lähetyssaarnaajat olette väärentäneet Raamatun." Nyt ilmeni, että he tiesivät tehtäväni maassa. Sanoin näille kiihtyneille nuorille, että Raamattuni on valokuvajäljennös heidän Pyhästä kirjastaan. "Ei voi olla", he toistivat, "silloinhan Kristus olisi Jumala." Pyysin nuorukaisia menemään kotiinsa ja tarkastamaan asian omasta Raamatustaan.

Seuraavana iltana kolisi kolkutin jälleen. Ja sisään pyrkivät pojat sanoivat ensimmäiseksi: "Meillä oli samalla tavalla - Messias on Jumala!" Nuoria miehiä tuli lopulta iltaisin viisikin. Muuan heistä näki kotonansa näyn, ihmisen hahmon, ja hän kuuli sanat: "Te olette oikealla tiellä, jatkakaa." Ystävykset tulivat säikähtyneinä kertomaan siitä. He joutuivat kuitenkin painostuksen vuoksi jättämään yhteydenpidon ja alkoivat kokoontua toistensa kodeissa. Nykyajan ihmisen on kenties vaikea uskoa, että Jeesus on enemmän kuin ihminen. Johannes kirjoittaa evankeliuminsa lopussa: "Nämä ovat kirjoitetut, että te uskoisitte, että Jeesus on Kristus, Jumalan Poika, ja että teillä uskon kautta olisi elämä hänen nimessänsä."

Evankeliumin raportti Jeesuksesta merkitsee rohkaisevaa sanomaa. Se liittyy juuri tähän vesakuvaan. Jouduin opettelemaan tätä kotiläksyä Israelissa. Esikoispoikamme kuoli pitkän sairauden jälkeen. Lopulta uudet lait estivät heprealaisen kristillisen koulumme pidon. Olin saanut kutsun saapua Suomeen raamattukoulutyöhön. Kun mietin näitä ongelmia, olin menossa eräänä iltana juutalaisen miehen kanssa juutalaiskristittyjen raamattupiiriin. Lähtiessämme ulos sanoin hänelle: "Kuule, tunnen lumen tuoksun." Mies vastasi juutalaisella sanonnalla: "Profeetta olet, jos se tapahtuu." Kotiin tultuani nuuhkaisin vielä iltaöistä Jerusalemin ilmaa, mutta nyt en enää havainnut mitään erityistä.

Ajattelin: eipä ole profeetaksi asiaa. Aamuyöstä heräsin kello viiden tienoilla merkilliseen hiljaisuuteen: ei aasin ääntä, ei kissojen naukumista, ei autojen hyrinää! Oli kuin olisin ollut tuonelassa. Koetin puoleksi tosissani, onko vaimo vieressä. Ja olihan hän: kaikki on hyvin ei ylöstempaaminenkaan ole vielä tullut. Hänet kuitenkin ensiksi kelpuutettaisiin. Mutta yhtäkkiä kuulin ikään kuin kiväärin laukauksen. Silloin ymmärsin, että ulkona on lunta. Puut taittuivat paukahdellen taakkojensa alla. Ja todella! Kosteata suojalunta oli joka paikassa yli puoli metriä. Vastapäätä oli naapurin pihalta taittunut suuri saarninsukuinen puu.

Pari päivää myöhemmin tuli kiviaidan taakse arabialainen puutarhuri uuden moottorisahansa kanssa. Katselin parvekkeelta, kuinka hän leikkasi saarnipuun rungon rinnan korkeudelta poikki. Suomessa tehdään toki lyhyemmät kannot. Sitten hän otti suuren tylsän kirveen. Sillä hän haavoitti rungon yläosaa yltympäri. Ajattelin, että nyt tuo mies on seonnut. Mutta sitten kului kolmisen viikkoa. Eräänä päivänä vaimoni kutsui minut parvekkeelle. Ja mikä ihmeellistä: vastapäinen suora puun tyvi oli puhjennut uuteen elämään. Sen jokaisesta haavasta nousi hentoja vesoja ja virpiä. Katselin kauan tuota näkyä ja mietin omaa elämääni. Tätäkö merkitsee Raamatun vesa julistus? Kristus on tuollainen toivon vesa.

Myös yksityisen ihmisen elämässä voi käydä samoin. Meidän tiemme katkaistaan. Meitä haavoitetaan. Kuitenkin näistä haavoista puhkeaa uusi elämä. Tämän on Israelin kansa saanut monesti kokea. Ja saman läksyn joutuu pieni ihminen oppimaan omassa elämässään. Jumala lyö ja haavoittaa, että arasta sydämestä nousisi uusi, nöyrempi kasvu.

Kristuksen käsivarsi ojentuu meitä kohden. Hänenkin kämmenensä on haavoitettu. Häntä on runneltu yltympäri. "Ei ole hänellä vartta eikä kauneutta." Ei ole hänellä inhimillistä muotoa, johon katsoja mielistyisi. Häntä on haavoitettu meidän rikkomustemme tähden. Nämä haavat luovat uutta elämää ja uutta toivoa haavoitettuihin mieliin. Suomalainen tutkija Jussi Aro on todennut, että seemiläisissä kielissä, joihin hepreakin kuuluu, ei ole yleensä toivokäsitettä. Se on varsinaisesti Vanhan testamentin luoma sana. Maanpaot ja toivottomuus loivat toivon näyn. Ja Kristus on tämän toivon kädensija. Hänessä alkaa kuolleeksi tuomitun kohdalla uusi elämä.

Ehkä olet joutunut umpikujaan ja toivottomuuteen. Ehkä olet murtunut ja taittunut taakkojesi alle. Olet kamppaillut omassa sisällissodassasi ja hävinnyt. Ehkä asut pienessä kylmässä kopissasi ilman inhimillistä tukea ja lämpöä. Ankkuroi nyt toivosi Vapahtajaan. Sinua kannattavat iankaikkiset käsivarret. Ne eivät murru, vaikka me murrumme. Ehkä sinun on vaikea sitä uskoa. Mutta kuitenkin sinun elämäsi haavoista ja kyynelistä alkaa uusi elämä.

Yhdymme rukoukseen:

Herramme ja Vapahtajamme. Anna anteeksi, että olemme sulkeneet Sinulta niin monta kertaa sydämemme, vaikka Sinä ojennat meille pelastavaa kätesi. Me tunnustamme, että olemme vastuussa evankeliumista, jonka Sinä tarjoat. Anna sanasi oikein ilmestyä meille. Herra, Sinä näet, miten vaikea meidän on avautua. Nyt me pyydämme nimesi tähden ja kunniasi tähden: tee ihmeesi sisimmässämme. Jos löydät täältä jonkun taitetun ja taakkoihinsa sortuneen, me kiitämme, että Sinä istut hänen vierelleen ja autat häntä. Herra, anna jokaisen kokea synninpäästön vapauttava sana. Nimesi tähden. Aamen.

Seuraava luku: Kristus, jota emme minäkään pitäneet

"Hän oli ylenkatsottu, ihmisten hylkäämä, kipujen mies ja sairauden tuttava, jota näkemästä kaikki kasvonsa peittivät, halveksittu, jota emme minäkään pitäneet."

Profeetta Jeremia sai kerran Jumalalta sanan: "Jos sinä tuot esille jaloa, et arvotonta, niin sinä saat olla minun suunani." Tätähän me täällä pyydämme. Luther puhui aikoinaan siitä, että seurakunta on "Mundhaus" eli "suuhuone". Täälläkin viljellään Jumalan omaa sanaa. Pyydämme: "Puhu Herra, palvelijasi kuulee!" Pyrimme tietoisesti välttämään turhaa tunteilua. Ei lääkärikään tunteile tutkiessaan ja leikatessaan potilaitaan. Kun Jeesus piti Vuorisaarnaansa, hänestä kerrotaan, että hän opetti kansaa. Kunkin asian oma painoarvo ratkaisi, mitä ihmissydämissä tapahtui.

Sanankuulija on aina vaalin edessä. Jesaja ennustaa Jeesuksesta, että häntä ei pidetä minäkään. Mikä on meidän valintamme tänä iltana? Meidät on asetettu tavallaan samaan tilanteeseen, johon ihmiset joutuivat Jeesuksen oikeudenkäynnin yhteydessä. Jeesus oli tuotu Antonian linnan pitkän portaikon ylätasanteelle. Alhaalla oli mustanaan väkeä. Silloin Pilatus näytti Jeesuksen. Häntä oli juuri ruoskittu, ja hänen ylleen oli puettu punainen vaate, päähän oli painettu piikkikruunu. Pilatus sanoi: "Katso ihmistä!" "Minä tuon hänet ulos teille tietääksenne, että minä en löydä hänestä yhtäkään syytä:" Mutta ihmiset tekivät valintansa. He huusivat: "Ristiinnaulitse, ristiinnaulitse!" Tämä huutoäänestys sinetöi Jeesuksen kohtalon.

Tuossa tilanteessa toteutui Jesajan sana: "Hän oli halveksittu, jota emme minäkään pitäneet." "Hän tuli omiensa tykö, mutta hänen omansa eivät ottaneet häntä vastaan."

Sama asetelma toistuu jälleen tänä päivänä. Olemme Jumalan vaalitilaisuudessa ja meille sanotaan: "Katso ihmistä!" Hänessä ei ollut virhettä tai vikaa. Hän tuli Jumalan uhrikaritsaksi. Vain virheetön urhieläin kelpasi sovittajaksi. Kerran myös Johannes Kastaja esitteli Jeesuksen kansalle: "Katso, Jumalan Karitsa, joka pois ottaa maailman synnin." Teemmekö valintamme Kristuksen puolelle vai olemmeko häntä vastaan? Tästä on kysymys.

Uudessa testamentissa on 15 eri lainausta Jesajan kirjan 53. luvusta. Alkukristittyjen mieli kertasi yhä uudelleen ristin tapahtumia. Miksi Kristus valitsi kärsivän Herran palvelijan tien? Miksi hän oli ylenkatsottu, ihmisten hylkäämä, kipujen mies ja sairauden tuttava? Miksi ihmiset peittivät kasvonsa, etteivät näkisi häntä? Miksi halveksimme häntä emmekä pitäneet häntä minkään veroisena? On sanottu: "Tähän asti olemme päästäneet irti Barabbaan - entä jos Jeesus päästettäisiin irti?"

Nykyinen arkkipiispamme Martti Simojoki sanoi aikoinaan opettaessaan meitä nuoria pappiskokelaita yliopistossa: "Raamattua pitäisi lukea eri kielillä!" Hän puhui usein myös siitä, että Jumalan sanaa saa opetella ulkoa. Kyllä suomenkielinen käännöksemme kilpailee tasavertaisesti muunkielisten Raamattujen kanssa. Kuitenkin sanaan tulee uutta ilmettä, kun sitä seuraa eri käännöksistä. Tärkein on tietenkin heprean alkuteksti. Olen joutunut saarnaamaan Jerusalemissa näitä asioita heprean kielellä. Alkukielisessä Raamatussa on monia vivahteita, jotka ilmaisevat Kristuksen alennuksen miltei karmealla tavalla. Jakeissamme sanotaan sanatarkasti: "Hän oli halveksittu ja lakannut olemasta ihminen".

Sanonta "chadal ishiim" merkitsee sitä, että Kristuksen muoto oli niin runneltu, että koko ihmisyys aivan kuin lakkasi hänessä. "Hän oli kipujen mies ja sairauden tuntija." "Viduaa choli", "sairauden tuttava" viittaa myös siis siihen, että hän tuntee sairautemme. "Jota näkemästä kaikki kasvonsa peittävät" on sanottu hepreassa tavalla, joka ilmaisee, että kasvot peitetään, jotta hän ei näkisi meitä. "Hän on halveksittu, jota emme arvosta miksikään." Kun Kristus aivan kuin lakkasi olemasta ihminen eikä vaatinut itselleen ihmisarvoa, hän nöyrtyi hylkiön asemaan. Filippiläiskirje tulkitsee juuri tätä sanoessaan, että "hän tyhjensi itsensä ja otti orjan muodon"

Nykyheprean sanakirja kuvaa tätä Jesajan kirjan sanontaa esittäen, että sillä tarkoitetaan ihmistä, jolla ei ole enää nimeäkään. Jokaisella teillähän on nimi. Kun sanon "Matti", moni teistä höristää korviaan ja hänen silmänsä kirkastuvat. Mutta Jeesus alentui niiden rinnalla, joilla ei ole nimeä eikä mainetta. Olen seurannut jonkun kerran miestä, joka kiertelee Fredrikinkadulla ja hakee ruokansa sen roskalaatikoista. Ihmiset katselevat häntä ikkunoistaan. Kukaan ei tiedä hänen nimeänsä. Ehkä hänellä on jossain vaimo ja lapsia. Kristus tuli tällaisen miehen tasolle, ihmisten hylkäämäksi.

Tunnen Lahdesta miehen, joka aikoinaan yöpyi roskalaatikoissa sanomalehtiin kietoutuneena. Eräänä aamuna olivat jätteiden kokoajat heittää tuon kohmeloonsa paleltuneen miehen autoonsa ja sieltä polttouuniin. Mutta Jumalakin tuli tarkastukselle. Ja niin tämä mies vietiin sairaalaan, jossa hän löysi Kristuksen. Tänä päivänä hän kiertelee osatovereittensa luona puhumassa Kristuksesta.

Jeesus Kristus kielsi itseltään kaikki ne oikeudet, jotka kuuluvat luonnostaan ihmiselle. Hänellä olisi ollut oikeus vaatia Jumalalle kuuluvaa kunnioitusta, mutta "hän ei katsonut saaliikseen olla Jumalan kaltainen, vaan tyhjensi itsensä ja otti orjan muodon".

Oliko Jeesus sitten tavallinen ihminen? Jeesuksen aikaa kuvaava juutalainen historioitsija Josefus sanoo asian, josta tosin kiistellään, mutta jota ei voida tieteen nimissä kumota. Hän sanoo: "Siihen aikaan eli viisas mies, Jeesus-niminen, mikäli häntä ihmiseksi voidaan kutsua. Hän teki nimittäin suuria ihmeitä. Kansan johtajien painostuksesta Pilatus ristiinnaulitsi hänet . . ."

Jeesuksen ihmeteot panivat kysymään, onko hän edes ihminen. Myös hänen kärsimyksensä nostatti saman kysymyksen. Jeesus asettui hylätyimmän ja kiusatuimman ihmisen tasolle. Jeesuksen kärsimys on niin pöyristyttävää, ettemme me kestä katsella häntä vaan peitämme "häneltä" kasvomme - sana "nimmennuu" on hepressa sama kuin "häneltä". Me emme kestä kärsivän Kristuksen katsetta.

Itämailla kasvojen peittäminen merkitsee loukkausta. Jos joku ystäväsi kääntyy kadulla poispäin ja välttää sinua, sinä loukkaannut. Kasvoja ei saa kääntää pois ystävästään. Kun käännämme katseemme Kristuksesta, me hylkäämme hänet: Kristus katsoo meihin murheellisin silmin. Pietari joutui tämän katseen vangiksi ylimmäinen papin pihalla, kiellettyään Jeesuksen. Hän murtui ja itki katkerasti. Ilmestyskirja sanoo, että Jeesuksen silmät ovat kuin tulen liekit. Ja kun Johanneksen ilmestyksen loppunäkymissä kerrotaan Jumalasta, siellä sanotaan: "Minä näin suuren valkean valtaistuimen ja sillä istuvaisen, jonka kasvoja taivas ja maa pakenivat."

Kasvot merkitsevät itämailla aivan yleisesti ihmisen olemusta. Kreikan sanalla "prosoopon" eli "kasvot" ymmärretään persoonaa. Suomen kieleen tullut käsite "persoona" on alkujaan latinaa ja merkitsee "kasvonaamiota". Näyttelijät käyttivät muinoin surullista kasvonaamiota, jos he esittivät murhenäytelmää ja iloista, jos he ilmensivät iloista henkilöä. Meidän olemuksemme on piirretty kasvoihimme.

Myös Vanha testamentti viittaa usein ihmisen kasvoihin. Muistamme ihmiskunnan ensimmäisen henkirikoksen. Kain surmasi veljensä Aabelin kadehtiessaan häntä. Ennen tätä veljessurmaa Kainin "hahmo synkistyi". Hepreaksi sanotaan: "ja hänen kasvonsa putosivat", valahtivat pitkiksi. Silloin Jumala piti etukäteen puhuttelun kademieliselle veljelle: "Eikö niin: jos teet hyvin, voit kohottaa katseesi; mutta jos et hyvin tee, niin väijyy synti ovella, ja sen halu on sinuun, mutta hallitse sinä sitä."

Muistamme myös, kuinka Laaban kadehti vävypoikaansa Jaakobia, koska tämä onnistui paremmin karjanhoidossa. Jaakob huomasi Laabanin kasvoista, ettei hän ollut häntä kohtaan "niinkuin ennen". Sanonta "niinkuin ennen" toistuu tässä kertomuksessa kahdesti, ja siinä käytetään hepreassa huvittavaa sanontaa, "niinkuin eilen ja toissapäivänä". Yksi ainoa päivä ja yksi ainoa sana saattaa muuttaa ja jäykistää kasvomme. Kun nyky-Israelissa saa kutsun lähetystön tilaisuuksiin tai perhejuhliin, tällaisesta juhlavasta tilanteesta käytetään nimitystä "kasvojen vastaanotto".

Kristuksen katseleminen merkitsee lopultakin usein hänen vastaanottamistaan. Jos tämä näköyhteys katkeaa, kylmenee myös henkilökohtainen suhteemme häneen. Myös ensimmäinen käsky puhuu tästä asiasta. Raamattu sanoo: "Minä olen Herra, sinun Jumalasi, älä pidä muita jumalia minun rinnallani." Heprean sanonta kuuluu: ". . . älä pidä muita jumalia minun kasvojeni edessä", "al pannai". Mikään ei saisi tulla Jumala-suhteemme väliin. Meidän tulisi nähdä aina esteettömästi Jumalan kasvot. Jesajakin huudahtaa: "Ei Jumalan käsi ole lyhyt auttamaan, eikä hänen korvansa ole kuuro kuulemaan, vaan teidän syntinne peittävät teiltä hänen kasvonsa." Synti luo raja-aitoja ihmisten välisiin suhteisiin, ja se erottaa meidät myös Jumalasta.

Kasvojen avulla me koemme yhteyttä toisiimme. Katsokaa vain pientä lasta, joka on juuri oppinut tajuamaan ulkomaailman. Se etsii vanhempiensa kasvoja: missä ovat isä ja äiti? Jos kätkyeen viereen tulee vieras, lapsi nyrpistää heti naamaansa. Isän ja äidin tullessa paistavat kehikosta jälleen iloiset silmät. Vielä myöhemminkin lapsilla on tapana pyytää nukkumaan mennessään: "Äiti, jätä ovi auki!" Jää edes kuuloyhteys. Rakastava ja rohkaiseva katse luo ihmeitä.

Vanha testamentti puhuu meille Kristuksen muodosta ja hänen katselemisestaan. Jo Mooseksesta kerrotaan, että hän sai "katsella Herran muotoa" (4. Moos. 12:. Jesajan kirjan 50. luku kuvaa myös kärsivää Kristusta ja hänen muotoansa: "Selkäni minä annoin lyötäväksi, poskieni parran revittäväksi, en peittänyt kasvojani pilkalta ja syljeltä. Herra, Herra auttaa minua, sentähden ei minuun pilkka koskenut." Kun katsomme pilkattua Kristusta, menettää ihmispilkka tehonsa. Kun näemme hänet, joka herjattaessa ei herjannut takaisin, putoaa solvaukselta terä. Jeesuksen persoona tartuttaa meihin Jumalan rakkautta.

Kristuksen kasvot välähtävät vielä silmiimme Jesajan kirjan 63. luvun yhdeksännessä jakeessa: "Kaikissa heidän ahdistuksissaan oli hänelläkin ahdistus, ja hänen kasvojensa enkeli vapahti heidät. Rakkaudessaan ja sääliväisyydessään hän lunasti heidät, nosti heitä ja kantoi heitä." Jos kysyy keneltä tahansa juutalaiselta oppineelta, kuka tämä "kasvojen enkeli" eli lähettiläs on, he vastaavat: hän on Messias, Kristus. He voivat viitata 1. Moos. 32. luvun kertomukseen Jaakobin painista.

Jaakob taisteli "Jumalaa ja ihmistä vastaan". Kuka on Jumala ja ihminen samassa hahmossa? Hänhän on juuri Jeesus. Enkelillä, jota vastaan Jaakob taisteli, on heprealaisessa Raamatussamme kaksi nimitystä, Penuel ja Peniel. Ensimmäinen voitaisiin kääntää: "Jumala kääntyy sinun puoleesi", toinen merkitsee "Jumalan kasvoja". Jaakob oli Jumalan kasvojen edessä, kasvojen enkelin edessä. Hän taisteli messiaanista taistelua. Hän oli anteeksipyyntömatkalla veljensä luo. Hänen oli vaikea nöyrtyä. Silloin hän kohtasi Kristuksen. Ja vasta kun häntä oli lyöty lonkkaan, hän taipui lopullisesti sovittelun tielle. Kristuksen kohtaaminen merkitsee aina tätä samaa Jaakobin painia.

Juutalaisessa rukouskirjassa on Kristuksesta vielä kolmaskin kasvoihin liittyvä käsite, "Sar ha-paniim", "Kasvojen ruhtinas". Juutalaiset rukoilevat Uuden vuoden liturgiassa shoofar-torven toitahdusten jälkeen, että "Jeesus, Kasvojen ruhtinas, Metatron, välittäisi rukoukset Jumalan telttavaarnojen sisään." Jos rabbeilta kysyy erikseen, kuka on Kasvojen ruhtinas, he sanovat, että hän on Messias. Mutta jos synagoogassa tiedustelee, kuka oikein on tämä "Jeesus, Kasvojen ruhtinas", joka välittää rukouksia, kyselijä voidaan ajaa ulos rukoushuoneesta. Tiedän kaksi erillistä tapausta, jolloin näin kävi.

Sallinette, että katselemme vielä näitä samoja kasvoja. Tämän vuosisadan taitteessa, kun saksalaiset teologit alkoivat hyökätä kristinuskon historiallisuutta vastaan, Ruotsissa toimi kuuluisa professori ja rabbi, Gottlieb Klein. Hän kirjoitti useita kristinuskon historiallisuutta puoltavia kirjasia. Selittäessään Kasvojen ruhtinasta hän sanoo: "Tämä välittäjä, Metatron, on Jumalaa lähimpänä oleva palveleva henki, hänen uskottunsa, edustajansa, ja toisaalta Israelin edusmies Jumalan tykönä - hänen nimensä on Kasvojen ruhtinas - usein hänet samaistetaan Jumalan Sanaan, MEMRAAN."

Eräässä juutalaisessa lähteessä sanotaan: "Jokainen Jumalalle esitetty pyyntö täytyy osoittaa Metatronille." "Kuka tahansa puhuu minulle, sanoo Jumala, voi tehdä sen vain Metatronin välityksellä." "Metatron, Israelin Vartija, on sama henkilö, josta toinen psalmi sanoo: Sinä olet minun poikani, tänä päivänä minä sinut synnytin." "Hän on pyhimmän kuva . . . niin, hän on Jumala; hänestä ei voi sanoa, että hänet olisi luotu, muovattu tai tehty; hän on Jumalan säteily."

On ihmeellistä, että nämä juutalaisen perimätiedon vanhat sanat sopivat moniin Jeesuksen sanoihin. Ja aivan ihmeellistä on sekin, että uudenvuodenrukous mainitsee myös Jeesus-nimen. "Hän on pyhimmän kuva", todettiin. Juuri niinhän Jeesus opetti: "Joka on nähnyt minut, on nähnyt Isän". "Jokaisella, joka näkee Pojan ja uskoo häneen, on iankaikkinen elämä." Juuri kärsivä Kristus kirkastaa Isän armahtavaa rakkautta. Juuri kärsivä Kristus on ahdistetun auttaja. Hän säteilee Jumalan rakkautta ja on meidän edusmiehemme Isän luona. Kristuksen kasvoissa on evankeliumi.

Viime vuosina uskovat ovat alkaneet lukea paljon sielunhoidollista kirjallisuutta. Ehkä yleisaiheemmekin, "Kärsivän Kristuksen sana ahdistetulle", johtuu siitä, että tiedostamme hirvittävän ahdistuksen, jossa aikamme ihminen elää. Ehkä tämä huipentuu jo pian siihen, mistä Jeesus puhui: "Sinä päivänä on oleva suuri ahdistus, jonka kaltaista ei ole ollut, alkaen maailman alusta." Ahdistus on meidän aikamme jokapäiväistä leipää.

Muuan englantilainen sielunlääkäri, Frank Lake, on käynyt tutuksi monelle suomalaiselle kirjojensakin kautta. Tämä mies korostaa, että ihmisen uskonnollinen etsintä on verrattavissa Jaakobin painiin Jabbok-virralla. Siellä hän kohtasi Jumalan kasvot, Penielin, ja sanoi: "En päästä sinua, ennenkuin siunaat minua."

Lutherkaan ei suonut rauhaa itselleen ennen kuin löysi armollisen Jumalan. Frank Lake esittää, että pieni lapsi etsii isänsä ja äitinsä eläviä kasvoja. Jos hän kokee nämä rakastavat kasvot, hänen maailmastaan tulee lämmin ja rakastettava. Jos hän näkee tylyjä kasvoja, hän kokee saapuneensa tylyyn maailmaan ja alkaa sulkeutua. Jos hänen kotinsa on tyhjä, myös hänen maailmansa tyhjenee ja autioituu. Näinhän käy monelle "avainlapselle", jotka jätetään yksinään koteihinsa. Isän ja äidin kasvot avaavat pienokaiselle hänen ulkomaailmansa.

Tohtori Lake saattaa kyllä liioitella syntymätapahtuman merkitystä. Hän esittää, että sekin järkytys, minkä lapsi kokee tullessaan maailmaan, voi heijastua läpi hänen koko elämänsä. Näin ihminen määrätään ikäänkuin ennalta joko onnelliseksi tai onnettomaksi. Samoin varhaislapsuus ja syntymäkodin henki voisivat tehdä ihmisen iäksi onnettomaksi. Kuitenkin kasvojen merkitys lapsen kehitykseen on arvaamattoman tärkeä. Tähän liittyy myös evankeliumin avainajatus.

Kristuksessa me kohtaamme kasvot, jotka vaikuttavat parantavasti. Kun kohtaamme elämän tylyt kasvot ja masennumme, Jeesuksen pakoton rakkaus rohkaisee ja lämmittää. Muistan erään liikehuolten sitoman miehen, joka ei ollut nukkunut kuukausiin. Hän saapui kerran samantapaisille päiville Johanneksen kirkkoon. Polvistuimme illan jälkeen alttarille, ja siinä hän purki sydämensä. Seuraavana päivänä hän tuli kirkkoon jo paljon ennen muita kuulijoita ja sanoi ensi sanoikseen: "Viime yönä minä nukuin kuin lapsi!

Olisipa täällä tänä iltana joku liikemies, jolla olisi sama huoli." Jo samana iltana hän sai auttaa toista, joka ei ollut saanut pitkään aikaan nukutuksi. Kun saavuin Israelista takaisin, näin eräässä tehtaassa hyvin pukeutuneen johtajan, joka kysyi: "Tunnetko?" - "No, en muista, mutta tutulta näyttää." - "Minä olen se mies Johanneksen kirkosta." - "Ai se, joka nukkui kuin lapsi!" - "Niin, ja minä nukun vieläkin kuin lapsi." Jeesus voi vapauttaa meidät turhista huolista. Hän ei vaadi eikä pakota, hän vain tarjoaa seuraansa.

Kristus antaa meille syntimme anteeksi. Näin ihmisen perusvelka ei enää paina. Jos olemme kokeneet tylyyttä emmekä ole saaneet tukea minuutemme kasvamiseen, Kristus luo ympärillemme aivan kuin uuden kasvupiirin. Jos ihmiset eivät hyväksy meitä, Jumala ottaa silti meidät vastaan. Hän vanhurskauttaa meidät, niin kuin kirkkokielellä sanomme. Näin elämä saa uuden sävelen.

Hesekielin kirja toistaa kaksikin kertaa ajatuksen, että meitä "kyllästyttää oma minämme syntiemme tähden". Synti saa aikaan itsehalveksunnan ja voi johtaa jopa itsetuhoon. Mutta Jumala näkee meissä lapsiaan, joita hän rakastaa. Me emme ole nimettömiä hylkiöitä. Hän on kutsunut meitä nimeltä. Vuoret väistyvät ja kukkulat horjuvat, mutta Jumalan armo ei sinusta väisty eikä hänen rauhanliittonsa horju. Emmehän väistä tätä Jumalan rakkautta?

Anteeksiantamus merkitsee uutta alkua. Ihmisen turmeltu minuus korjautuu hänen katsellessaan Vapahtajaa. Meidät on kalliisti ostettu, ei hopealla eikä kullalla vaan Kristuksen kalliilla verellä. Olemme kaikki samanarvoisia, koska meistä on maksettu sama hinta. Sisäinen paranemisemme alkaa, kun pääsemme näköyhteyteen Jeesuksen kanssa. Apostoli Paavali sanoo kyllä järkyttävästi, että meillä voi olla silmillä ja sydämellä peite Raamattua tutkiessamme. Nyt on aika raottaa tätä verhoa.

Älä peitä kasvojasi, niin ettet näe Kristusta, ystävääni. Jos hän on ylenkatsottu ja ihmisten hylkäämä, hän on sitä meidän vuoksemme, että uskaltaisimme lähestyä häntä. Me näemme täällä kaiken kyllä vajavaisesti, mutta kerran näemme hänet täydellisesti kasvoista kasvoihin. Näinhän Jobkin koki kärsimystensä keskellä. Hän sanoi: "Minä tiedän Lunastajani elävän ja viimeisenä hän on seisova multien päällä - ja kun tämä nahka minun yltäni raastetaan, saan minä nähdä Jumalan, enkä enää vieraana, vaan apunani."

Kristus kärsi. Hänen ihmismuotonsa riisuttiin. Mutta hän elää ja hänellä on viimeinen sana. Jos olet tullut murheittesi vuoksi näihin ahdistuneen ihmisen iltoihin, saanen lukea sinulle vielä sanan näiden iltojen pääpuhujan, Jesajan, kirjasta. Hänen profetiansa 30. luvun kahdeksastoista jae kertoo: "Sentähden Herra odottaa, että voisi olla teille armollinen. Älä itke, hän on sinulle totisesti armollinen, kun apua huudat; sen kuullessaan hän vastaa sinulle kohta. Vaikka Herra antaa teille hädän leipää ja ahdistuksen vettä, niin ei sinun opettajasi sitten enää kätkeydy, vaan sinun silmäsi saavat nähdä sinun opettajasi."

Kaikissa meidän ahdistuksissamme oli Kristuksellakin ahdistus. Me emme ole yksin ahdistuksissamme. Jeesuksen kärsimyksiin liittyy syvä sanoma: kärsivä ihmiskunta tarvitsee kärsivän Vapahtajan!

Yhdymme rukoukseen:

Herramme ja Vapahtajamme. Sinä olet asettanut meidät jälleen vaalin eteen ja sanot: Katso minua! Auta ettemme ylenkatsoisi halveksittua muotoasi. Sinä olet sairauden tuttava ja sairauden tuntija. Paranna Sinä meidän sydäntemme haavat. Kun olemme pettyneet toisiimme ja itseemme, kirkasta Sinä meille kasvoni, että saisimme levollisen mielen vaikeuksien keskellä. Herra, Sinä tunnet nimemme ja osoitteemme: tule sydämiimme ja koteihimme. Aamen.

Seuraava luku: Meidän sairautemme hän kantoi

"Mutta totisesti, meidän sairautemme hän kantoi, meidän kipumme hän sälytti päällensä. Me pidimme häntä rangaistuna, Jumalan lyömänä ja vaivaamana, mutta hän on haavoitettu meidän rikkomustemme tähden, runneltu meidän pahain tekojemme tähden. Rangaistus oli hänen päällänsä, että meillä rauha olisi, ja hänen haavainsa kautta me olemme paratut."

Hyvin vanha heprealainen sananlasku sanoo: "Jos ahdistus yllättää sinut, sinä tutkit itseäsi; jos tutkit etkä löydä syytä, katso, ne ovat rakkauden aiheuttamia kärsimyksiä." Jumala on kaiken takana. Vanhan testamentin kielessä sana "vaivat" ja "nöyrä" muodostuvat samasta sanajuuresta. Kun saksalaiset ovat kääntäneet Moosesta kuvaavan sanan 4. Moos. 12. luvusta, joka kertoo, että hän "oli nöyrä, nöyrempi kuin kukaan ihminen maan päällä", he sanovat: "Und Moses war ein sehr geplagter Mann" - " ja Mooses oli sangen kiusattu mies, kiusatumpi kuin kukaan ihminen maan päällä." Juuri kiusatut kokevat Jeesuksen avun. Jesaja sanoo Jumalasta: "Minä katson sen puoleen, joka on nöyrä, jolla on särjetty henki ja arka tunto minun sanani edessä." Jumalan rakkaus voi johtaa nöyryytyksiin ja kärsimyksiin.

Tämänkertainen sana on Raamattua kauneimmillaan. Kielenkäännöskomitea on löytänyt aikanaan arvokkaat ja kielellisesti puhuttelevat vastineet hepreankielen lyhyille ja usein moniselitteisille sanoille. Jos pyrimme luomaan kokouksissamme muitakin käännösmahdollisuuksia, teemme sen tietoisina, ettei Raamattumme kieliasua juuri voi parannella. Käsissämme oleva sana on kirkasta, runollista ja arvokasta.

Kristus kantoi meidän sairautemme, hän kärsi meidän kipumme. Tämä opettaa, että me kärsimme oikeastaan usein kipuja, joista on jo maksettu kipurahat. Me kannamme jo kannettuja sairauksia ja rangaistusta, joka on jo sovitettu. Jeesus Kristus on jo hoitanut ongelmamme. Hän on jo saapunut, ja me elämme nyt sovituksen aikakautta.

Kärsivän Vapahtajan ajatus on säilynyt merkillisellä tavalla juutalaisten rukouskirjassa. Saanen kertoa erikoisesta kokemuksesta, joka minulla oli kerran Israelissa Lyddan lentokentällä ja matkallani sieltä Jerusalemiin. Joku suomalainen oli sähköttänyt tulevansa iltalentokoneella Pyhään maahan. Kiirehdin siksi linja-autolla Lyddan lentokentälle. Odottelin pitkään tuota miestä, mutta häntä ei vain kuulunut.

Oli jo aamuyö, kunnes kello kahden jälkeen tuli viimeinen lentovuoro. Aloin olla pahoillanikin, kun ilta oli mennyt hukkaan. Viimeisestä koneesta tuli kolme katolista pappia, jotka kyselivät tietä Jerusalemiin. Tarjouduin oppaaksi ja tilasin "sherutin", yhteistaksin - jokainen maksaa erikseen oman osuutensa tällaisessa vuokra-autossa. Kun istahdin kuljettajan viereen, huomasin, ettei koko ilta ehkä sittenkään ollut mennyt pilalle. Aloin keskustelun tämän Jeesuksen heimoveljen kanssa. Minulla oli hattu päässä, joten vaikutin varmaan hurskaalta juutalaiselta.

Sanoin hepreaksi: "Nuo miehet tuossa takana uskovat, että Messias on jo tullut." Samalla viittasin virkapukuisiin pappeihin. "Ihanko totta", sanoi mies. Juutalainen innostuu aina, kun puhe kääntyy Messiaaseen. Ja sitten jatkoin: "Oikeastaan rabbimmekin puhuvat siitä, että Messias on jo tullut. Talmudissa sanotaan monta kertaa, että Messiaan ajat ovat jo ohitse. Sinähän tiedät, mitä vuotta me elämme liekö ollut juuri vuosi 5728.

Ja tiedäthän, mitä oppineemme sanovat: 6000 vuotta on ihmisen historia, 2000 vuotta on kaaosta, 2000 vuotta lain päiviä ja 2000 vuotta ovat Messiaan päivät" - tämä loppuosa voitaisiin kääntää myös "messiaanisiksi" eli "kristillisiksi ajoiksi". "Oppineemme sanovat, että tämä on tämän jälkeen eli laki menettää voimansa Messiaan tullessa. Messiaan olisi pitänyt tulla juutalaisen ajanlaskun mukaan jo lähes 2000 vuotta sitten." Sitten kysyin mieheltä, tunteeko hän juutalaisten erään suurimman oppineen Rambamin. Mies vastasi tietenkin tuntevansa; olihan hän hurskaan perheen poika.

Tämä Rambam on Mooses Maimonides, josta sanotaan, että Mooseksesta tähän Moosekseen ei ole ollut suurempaa kuin tämä Mooses Rambam. Sitten kerroin, että tämä oppinut kirjoittaa Jemeniläiskirjeessään näin: "Daniel on selostanut lopunaikojen tietojen syvyydet, mutta oppineemme ovat estäneet laskemasta Messiaan tulon päiviä, ettei yksinkertainen kansa sen mukana eksyisi nähdessään, että lopunajat ovat jo tulleet, mutta Messias ei ole saapunut.

Siksi he sanovat, että kirottu olkoon jokainen, joka laskee Messiaan tulon päiviä." "Ihanko totta?", kysyi mies; ja hänen olemukseltaan näki, että hän oli alkanut lämmetä. Sitten kysyin, tunsiko mies rukouskirjaansa. Sain kuulla, että hän oli kotoisin Marokosta, jossa hänen hurskaat vanhempansa käyttivät ahkerasti pyhiä kirjoja. "No, tunnetko suuren sovituspäivän rukouksia?" Mies nyökkäsi niitä lukeneensa.

Ja nyt luin hänelle pitkän rukouksen, jonka olin oppinut ulkoa. Auto rytkytteli jyrkkää tietä kohden Jerusalemia ja nytkytteli meitä, niin kuin synagoogissa rukoilevat tekevät. "Kääntynyt on meistä pois Messias, meidän vanhurskautemme. Olemme hajoitetut, eikä löydy, kuka meidät vanhurskauttaisi; syntimme ja rikkomustemme ies on taakkanamme; mutta hän on haavoitettu rikkomustemme tähden; hän kärsi harteillaan syntimme.

Niin löytyy anteeksiantamus synneillemme: hänen haavoissaan olemme paratut. On aika luoda iäksi uusi luomus. Tuo hänet piireistä, palauta hänet Seiristä, että kuulisimme häntä Libanonin vuorelta toiseen kertaan Jinnonin kautta - hän on vapahtava meidät ja pelastava meidät toiseen kertaan. Ja hän on kuuluttava armonsa toiseen kertaan kaikkien nähtäväksi sanoen: minä tulen pelastamaan teidät lopussa, niin kuin alussa ollakseni teille Jumala."

Juutalaiset ovat lukeneet tätäkin rukousta vuosisatoja heprean kielellä. Vain hepreaksi sai rukoilla, mutta vain harva ymmärsi tätä kuollutta kieltä. Lisäksi tämä kaunis rukous on osittain salakielellä, jonka vain rabbit ymmärtävät. Rukouskirjan alaviitteessä selitetään, että "piireillä tarkoitetaan maan piirejä", jossa siis Kristus on. Seir on muuan Rooman salanimistä: siellähän on ollut kristikunnan keskus. Kaikki hurskaat tietävät, että Libanon on temppelin salanimi: se tulee sanasta "laban" eli "valkoinen", ja temppelihän vilkaisee kansan synnit. Jinnon on Messiaan nimi. Se tarkoittaa vesaa ja versoa. Psalmi 72:17 sanoo hepreaksi, että "ennen kuin aurinkoa oli, oli hänen nimensä Jinnon".

Tämä rukous tunnustaa, että Kristus on jo tullut, häntä haavoitettiin, hän on vanhurskautemme, hän luo uuden luomuksen, hän palaa takaisin kristittyjen piireistä, hän pelastaa kansansa "lopussa" ja "toiseen kertaan", kun hän saapuu. Tämä on oikeastaan kristillinen rukous.

Olimme keskustelleet jo kuusikymmentä kilometriä ja olimme mutkaisella tiellä lähellä Jerusalemia. Silloin kuljettajamme hypäti istuimeltaan: "Sittenhän rabbimme ovat salanneet meiltä tämän asian!" Tämän jälkeen esittelin vasta, kuka olen. Olen pappi, niin kuin nuo takanaolijatkin. Ja merkillinen ystävyyden lämpö piiritti meitä loppumatkalla Jerusalemiin.

Ei ole todella kauniimpaa Raamatun kohtaa kuin nyt lukemamme. Se esittää Kristuksen, joka on jo tullut. Me elämme sovituksen aikaa. Jeesus hoiti syntikysymyksemme. Hän hoiti sairausongelmamme. Ja hän poistaa syyllisyyden poltteen ihmissydämestä.

Mutta mitä tämä merkitsee käytännössä? Juutalaiset oppineet ovat korostaneet aikoinaan, että Messias palauttaa ihmiskunnan paratiisitilaan. Paratiisissa ei ollut syntiä, siksi Jeesus sovitti syntimme. Paratiisissa ei ollut sairautta, siksi hän paransi sairaita ja kantoi sairautemme. Paratiisissa ei ollut kuolemaa, siksi Jeesus Kristus voitti kuoleman.

Apostoli Pietari sanoo Jeesuksesta: "Hän itse kantoi meidän syntimme ruumiissaan ristinpuuhun." Kun Vanhassa testamentissa puhutaan siitä, että Jumala antaa synnit anteeksi, siellä käytetään sanontaa: hän kantaa synnit. Ja muuan niistä seitsemästä heprean syntisanasta, joita Pyhä kirja käyttää, tulee käsitteestä "ies". Synti on aivan kuin ies, joka hiertää sisimmän vereslihalle. Synti on lopultakin raskain taakka, jota ihminen kantaa. Joskus soi vieläkin korvissani muuan puhelinsoitto. Eräs sisar soitti hädissään veljensä puolesta, joka voihki jossain taempana huoneessa. Miehellä oli hirvittävä synninhätä. Joskus aivan terve ihminen voi huutaa kivusta kuin eläin. Syyllisyys painaa.

Vanhassa testamentissa on muuan sairaskertomus, joka sopisi hyvin psykiatrin kortistoon. Psalmi 32 kertoo kuningas Daavidin tuskasta: "Autuas se mies, jonka rikokset on anteeksi annettu, jonka synti on peitetty. Autuas se ihminen, jolle Herra ei lue hänen pahoja tekojansa ja jonka hengessä ei ole vilppiä. Kun minä siitä vaikenin, riutuivat minun luuni jokapäiväisestä valituksesta, sillä yötä päivää oli sinun kätesi raskaana minun päälläni. Ja minun nesteeni kuivui kuin kesän helteessä." Kuningas oli langennut. Ja syyllisyys painoi häntäkin niin kuin tavallista ihmistä.

Jos ihminen on loukannut omaa minuuttansa, jos hän on tehnyt sellaista, joka sotii Jumalan luomistarkoitusta vastaan, hän ei kestä tuntonsa syytettä. Tuhlaajapoika sanoi: "Minä olen tehnyt syntiä taivasta vastaan ja sinun edessäsi, enkä ansaitse, että minua kutsutaan sinun lapseksesi." Langennut Daavid tunnustaa psalmissa 51: " Minun syntini on aina minun edessäni. Sinua ainoata vastaan minä olen syntiä tehnyt." Synti on aina syntiä taivasta vastaan, ja vain taivaasta voi siksi tulla apu synninhätään.

Syntien anteeksiantamus palauttaa sydämen paratiisitilaan. Hesekielin kirjan 18. luvussa sanotaan: "Heittäkää pois päältänne kaikki syntinne, tehkää itsellenne uusi sydän ja uusi henki." Heittäkää! Mutta nyt joku sanoo: "Ja-a, mutta kun minä en ole mikään olympiavoittaja en minä jaksa heittää yltäni taakkaani." Juutalaisilla on suuren sovituspäivän yhteydessä ns. "tashliich"-päivä, "heittopäivä". Silloin miehet kerääntyvät meren ja jokien rannalle ja tyhjentävät siellä vertauskuvallisesti taskunsa. Sitten he kulkevat koko päivän taskujen vuorit näkyvissä. Kaikki on heitetty mereen, kaikki on upotettu unhoon.

Kuule, ehkä sinä et jaksa itse heittää syntitaakkaasi harteiltasi. Mutta nyt me luemmekin Miikan kirjan lopusta: "Hän armahtaa meitä jälleen, polkee maahan meidän pahat tekomme. Kaikki heidän syntinsä sinä heität meren syvyyteen." Jumala tämän ihmeen tekee. Jeesus tuli meidän alennukseemme. Raamattu sanoo: "Heittäkää hänen päälleen kaikki syntinne." Hän ne kantaa. Ja niin hän heittää syntimme meren syvyyteen. Tämä tapahtuu, kun suostumme tyhjentymään.

Muistatte ehkä Samuelin äidin Hannan. Hän tuli arasti sen ajan kirkkoon ja vuodatti sydämensä Herran eteen. Kun hän voihki nurkassaan, pappi Eeli luuli, että hän on juovuksissa. Sydän saa vuotaa tyhjiin Jumalan edessä. Se voi olla kipeätä, mutta ei kukaan Jumalan käsissä kuole. Jos sydämen jää sulaa, silloin silmät usein alkavat vuotaa. Ja jo tuo tyhjentyminen voi antaa ensiavun.

On kuitenkin muistettava, ettemme elä vielä paratiisiaikaa. Vaikka Jeesuksen lunastustyö merkitsi synnin, sairauden ja kuoleman voittamista, me elämme yhä synnin, sairauden ja kuoleman maassa. Ulkomailla kohtaa usein ajatuksen, joka on hiipimässä Suomeenkin. Ruumiin sairautta potevien ihmisten tykö tulee hyväätarkoittavia ystäviä, jotka sanovat: "Jos sinä et parane sairaudestasi, sinun elämässäsi on joku erityinen synti tai epäusko." Koska psalmi 103 lupaa, että "hän parantaa kaikki sinun sairauteni", sinun pitää tulla terveeksi. Samalla määräillään suurta taivaallista kirurgia, mitä hänen pitää tehdä - ikään kuin Luojamme ei tietäisi, mikä meissä on vikana ja mikä on meille iäisyyden kannalta parasta.

Kuitenkin jos joku sanoo, että kristitty ei saa eikä voi olla sairas, ymmärrämme väärin ihmisosamme. Emme me saisi korkeita mielitellä. Jos joku sanoo, että sairaus on synnin seuraus, hän käsittää kyllä jotain Raamatun ilmoituksesta. Mutta tarkkaan ottaen sairaus ei ole synnin vaan syntiinlankeemuksen seuraus.

Me kuulumme sairaaseen ja langenneeseen ihmiskuntaan. Joka ainoa meistä kuolee, ja kuolemakin on syntiinlankeemuksen tulosta. Jos olisimme synnittömiä, emme kuolisi. Mutta nyt kuulumme erottamattomasti sairaaseen ihmissukuun. Paavali puhuu siitä Roomalaiskirjeen kahdeksannessa luvussa. Koko luomakunta huokaa lapseksi ottamista, vapautusta turmeluksen orjuudesta - "ruumiimme lunastusta". Samoin teemme "myös me, joilla on Hengen esikoislahja".

Tähän samaan sisäiseen vakaumukseen viittaavat myös 2. Kor. 1:22 ja Ef. 1:14 sanat "Hengen vakuudesta", joka on "perintömme vakuutena". Sekä kreikassa että hepreassa käytetään tästä asiasta samaa sanaa (kr. arraboon, h. eeravon), joka merkitsee panttia, käsirahaa, kihloja ja "vakuutta". Kyllä vakaumuksellinen Jumalan lapsikin kokee raihnautta ja vaikeita sairauksia. Koko ihmiskunta on suuri sairashuone, emmekä saisi olla kohtalomme nurkujia. Tai ehkä tämä elämä on paremminkin odotussali, josta käymme kirkkauteen. Ja välillä Mestarimme käy jo täällä ajassa sairaskierroksellaan ja parantaa potilaansa - mutta niin kuin hän itse parhaaksi näkee.

Augustinus on sanonut aikanaan, että jos me emme osaa erottaa pelastushistoriallisia aikakausia, emme osaa selittää Raamattua. Ystävät, me elämme kyllä sovituksen aikakautta, mutta emme ole vielä taivaassa. Kristuksen ruumis, seurakunta, on haavoitettu ruumis, jossa on paljon kiusattuja ihmisiä. Kristittyinä joudumme kärsimään aikamme sairaudesta. Saamme kantaa toistemme kuormia ja vikoja. Ja missä on niin vikuutettuja ihmisiä kuin juuri seurakunnassa! Ehjät ja terveet ovat ulkopuolella. Eivät terveet tarvitse Parantajaa vaan sairaat.

Kristitty osallistuu Kristuksen kärsimyksiin. Apostoli Paavali esittää Kolossalaiskirjeen ensimmäisessä luvussa ärsyttävän ajatuksen: "Minä iloitsen kärsiessäni teidän tähtenne, ja mikä vielä puuttuu Kristuksen ahdistuksista, sen minä täytän lihassani hänen ruumiinsa hyväksi, joka on seurakunta." Nyt joku kysyy: "Puuttuuko sitten Jeesuksen kärsimyksistä jotain - ehkä hänen kuolemansa ei riitäkään sovittamaan minun syntejäni?" Mitä Paavali tarkoitti?

Tässä monia loukanneessa lauseessa on puhe niin sanotuista "messiaanisista synnytyskivuista", joihin jokainen Jumalan oma osallistuu. Tästä syystä seurakuntakin huokaa. Jae pitäisi kääntää: "Mikä vielä puuttuu ahdistuksesta Kristuksessa", sen minä lihassani täytän seurakunnan parhaaksi. Me olemme osallisia Kristuksen kärsimykseen, jokaisella on oma pieni taakkansa ja murheensa siltä rintamanosalta, jossa hän taistelee Jumalan valtakunnan puolesta. Paavali sanoikin: "Lapsukaiset, jotka minun täytyy kivulla synnyttää, että Kristus saisi teissä muotoa!" Tämä osallistuminen Jumalan valtakunnan tulemiseen ei sovita ketään - se ikään kuin lankeaa osaksemme. Kärsimyksineen.

Meidän aikanamme on miltei synti elää itselleen. Maailman nälkä, tuska ja hätä haastavat meidät apuun. Sellainen kristitty, joka ei osallistu lähimmäisensä kärsimyksiin, ei ole nähnyt vielä tehtäväänsä ihmiskunnassa. "Hätä ja tuska maailman suurempi on kuin luullahan. Ken tahtoo kärsivää auttaa?" Kun näemme Kristuksen kärsivän hahmon edessämme, sydämemme kapina sulaa. Silloin itseään tuskitteleva joutuu huudahtamaan: "Voi ei, eihän minulla ole liian suurta kuormaa, ei ollenkaan! Ja mitä minulla on, senkin olet sinä, Vapahtajani, jo kantanut." Näin kärsivä Kristus opettaa kärsimään. Kun pieni poikani oli saanut jo satoja pistoksia ja kymmeniä selkäydinpunktioita Jerusalemin sairaalassa ennen viiden kuukauden tajuttomuutta ja kuolemaansa, hän kysyi kerran: "Isä, onko se niin, että Jeesus opettaa meitä kärsimään?" Niin, niinhän se on.

Kun luimme eilen Jeesuksesta "kipujen miehenä ja sairauden tuttavana", totesimme, että "sairauden tuttavaa" tarkoittavat sanat voisi kääntää myös merkitsemään "sairauden tuntijaa". Vaikka varsinainen paratiisitila odottaakin meitä iäisyydessä, Jeesus parantaa omiansa usein myös jo täällä ajassa. Tahtoisin silti sanoa: elämämme lopullinen osoite on iäisyydessä. Ja Ilmestyskirja lupaa: "Kerran hän on pyyhkivä kaikki kyyneleet pois heidän silmistänsä. Eikä kuolemaa ole enää oleva, eikä murhetta, eikä parkua eikä kipua."

Muuan ystäväni kertoi tänään puhelimessa itkeneensä, kun hän seurasi, kuinka hänen koiransa saamat pennut huusivat tuskasta ja kuolivat pahaan vatsatulehdukseen yksi toisensa jälkeen viimeistä lukuunottamatta. Tuo mies itki. Koko luomakunta huutaa hädässä, ja parku ja itku kiirii korviimme. Mutta kerran se on päättyvä. Kristittyinä emme saa kuolettaa sisintämme lähimmäisen hädältä.

Silti ystävät, myös Jeesus Kristus käy sairaskierroksellaan. Ja hän on sairauden tuntija. Tekisimme väärin Jumalan teoille, jos vaikenisimme tästä. Saanen kertoa jotakin siitä, mitä Jeesus yhä tekee seurakunnassa. Olen ollut kohta jo kolmekymmentä vuotta evankeliumin asiapoikana, ja sinä aikana lienen kuullut sadoista henkilöistä, joita Jeesus on koskettanut parantavalla kädellään. Meillä on oikeus rukoilla seurakuntana toistemme puolesta. Olemme tulleet Helsingin Raamattukoulussa niin lapsellisiksi, että olemme rukoilleet säännöllisesti kirkkoilloissamme keskiviikkoisin ja perjantaisin sairaiden ja ahdistuneiden puolesta.

Oman poikani kohdalla olen saanut tyytyä Sefanjan kirjan sanaan: "Hän on ääneti, sillä hän rakastaa sinua." Ennen kuin poikani tuli Jerusalemissa sokeaksi ja vaipui viisi kuukautta kestäneeseen tiedottomuuteen, hän sai nähdä Jeesuksen "valkoisin, valkoisin hiuksin" ja enkeleitä hänen takanaan. Tämä pieni valonpilkku riitti meille avuksi. Silti olen saanut nähdä läheltä monia parantumisia. Myös kevättalvella saimme kokea kirkkoilloissamme tuon tuostakin, että kaukanakin olevat parantuivat ja kokivat Jumalan kosketuksen rukoillessamme.

Tekisin väärin, jos en kertoisi jotain Vapahtajamme parantavan käden kosketuksesta. Erityisesti muistan, kuinka joku oli antanut Töölön kirkkoon sairaalassa olevan ystävänsä nimen. Tuo ystävä oli kovissa kivuissa ja rullatuolin varassa. Lääkärit olivat todenneet kokeista ja röntgenkuvasta, että hänellä oli syöpä neljännen ja viidennen selkänikaman välissä. Rukoilimme kirkossa yksinkertaisesti ja lapsellisesti hänen puolestaan.

Seuraavalla viikolla tuli esirukouksen välittänyt rouva ja kertoi, että hänen ystävänsä oli parantunut, eikä lääkärien ottamassa kuvassa nyt ollut jälkeäkään syövästä. Viikko myöhemmin tämä entinen rullatuolipotilas käveli luentojen lopulla kirkon keskikäytävää pitkin luokseni ja sanoi: "Tässä minä nyt olen, minä olen sieltä sairaalasta." Jumala toimii armotaloutensa mukaan. Seurakunta on kutsuttu kantamaan maailman hätää.

Mutta meidän tulisi rukoilla kiittäen. Usko katsoo sairauden ylitse häneen, joka voi tehdä terveeksi. Jeesus kantoi meidän sairautemme. Haluaisin kertoa vielä toisesta henkilöstä, jota Jumalan armo sai koskettaa. Teen sen sillä luvalla, joka on isällä, jonka omassa rakkaimmassa asiassa apu on evätty - tai muunnettu toisenlaiseksi. Vuoden 1956 kevättalvella pidin hiihtoleiriä Lappeenrannan nuorille. Tuona aikana heidän parissaan oli lähetysherätystä, jonka hedelmänä on tälläkin hetkellä viisi henkilöä lähetystyössä.


Samoilla päivillä kävin lähetyspastori Antti Kekin kanssa sairaalavierailulla. Puheittemme jälkeen erkanimme potilaita tapaamaan. Aivan pitkän käytävän perällä oli pienen huoneen ovi hieman raollaan. Siellä oli murrosikäinen tyttö, joka itki katkerasti vuoteessa makaavan hahmon äärellä, jolla oli kierretty pää yltympäri siteisiin. Jostain syystä sydämeeni tuli sääli ja rakkaus.

Menin tytön luo merkillinen vakuus sydämellä ja sanoin: "Älä itke, äitisi paranee, mutta se on Jumalan kutsu sinulle." Sitten kutsuin työtoverini huoneeseen ja rukoilimme tämän äidin puolesta. Vielä illalla pyysimme majapaikassa polvillamme Vapahtajamme parantavaa kosketusta tuolle sairaalle. Hän oli eristyshuoneessa vaikean aivoleikkauksen jälkeen, ja hänen verensä oli niin heikentynyt, että hänet oli siirretty toivottomana kuolemaan. Olimme nähneet myös sairaanhoitajien katseesta, mistä oli kysymys.

Seuraavan vuoden alussa oli jälleen Lappeenrannassa. Ensimmäisen iltakokouksen jälkeen näin eteisessä erään naishenkilön. Minun oli mentävä sanomaan hänelle: "Oletteko te se nainen sieltä sairaalasta?" Hän puhkesi itkuun. Hän kertoi sairautensa laadusta ja parantumisestaan. Pyysin, että hän toisi seuraavana päivänä tyttärensä kirkkoon. Pelkään, että emme käytä seurakuntana kaikkia niitä valtuuksia, jotka Vapahtajamme on meille antanut.

Saamme esittää kaikki pyyntömme ja anomuksemme "kiitoksen kanssa Jumalalle tiettäväksi". Saamme puhua Jumalalle lapsenomaisesti huolistamme. Luther on puhunut joskus siitä, että seurakunnan ainoa todellinen jumalanpalvelus on kiitos. Mitä muuta me voisimme Jumalalle antaa. Nuoret lauloivat alussa: "Tunsin mä onnen tai kivun, jokainen päivä on sinun." Ja "kaikki yhdessä vaikuttaa niiden parhaaksi, jotka häntä rakastavat".

Meidät on tuotu tänään jälleen Jumalan odotushuoneeseen. Älä häpeä sitä, että olet sairas ja syntisairas. Erään saksalaisen tutkijan mukaan kahdeksankymmentäviisi prosenttia sisäisistä sairauksistamme johtuu väärästä Jumalasuhteesta. Tarvitsemme Parantajan kosketusta. Mutta ensin joudumme läpivalaistukseen. Meille näytetään, kuinka läpikotaisin pahoja olemme. Koko ruumis on myrkyttynyt.

Muistan, kuinka jouduin opiskeluaikanani erään katulähetyksessä toimivan Hilja-nimisen neitosen kuolinvuoteelle. Hän oli pyytänyt Kerttu-morsiantani ja minua luokseen sairaalaan. Angiinan jälkimyrkytys oli polttanut tuon nuoren neitosen koko ihon vesikelloille. Lauloin nuorikkoni kanssa hiljaa äänissä: "Jeesus mua rakastaa" . . . niin, silloinkin. Siihen tuli samalla sairaanhoitaja ja antoi kipua lievittävän pistoksen. Ja hän toisti hiljaa, tuolle Hiljalle ja ehkä lähinnä itselleen: "Ei yhtään ehjää paikkaa, ei yhtään ehjää paikkaa."

Kun tutkimme Jumala-suhdettamme, huomaamme, että meissä ei ole ehjää kohtaa. Olemme kokonaan myrkyttyneet. Kuitenkin Kristus on haavoitettu meidän rikkomustemme tähden, runneltu meidän pahain tekojemme tähden, Rangaistus oli hänen päällänsä, että meillä rauha olisi, ja hänen haavainsa kautta me olemme paratut. Muuan juutalaisten käyttämä sielunvihollisen nimi, "Samael", tarkoittaa "myrkyn jumalaa".

Elämä ja sairaus voi myös katkeroittaa meidät. Tämä myrkyttyminen voi olla niin paha, että tarvitsemme verensiirron. Joskus hätätapauksissa pitää koko veri vaihtaa. Läpikotaisin sairas ja myrkyttynyt saa katsoa Kristukseen. Älä kanna jo kannettua taakkaa. Älä elättele murheitasi ja ongelmiasi. "Tämä hetkisen kestävä ja kevyt ahdistuksemme tuottaa meille iankaikkisen ja määrättömän kirkkauden, ylenpalttisesti, meille, jotka emme katso näkyväisiä vaan näkymättömiä" (2. Kor. 4:17). Ja Jumala "voi tehdä enemmän, monin verroin enemmän kuin kaikki, mitä me anomme tai ymmärrämme" (Ef. 3:20). Kristus auttaa meitä jo täällä ajassa, mutta pääasia on sittenkin, että meistä tulisi taivaskelpoisia.

En puhu iäisyydestä vain tavan vuoksi. Iäisyys on todellisuutta. Tämän ajan synnytyskivut ovat niitä "rakkauden aiheuttamia kärsimyksiä", joista alussa mainitsemamme juutalainen sananparsi puhui. Kun tahdomme soutaa vastapäiselle rannalle, me etsimme jonkin maamerkin, joka pitää suunnassa. Jos suunnistamme maastossa, pyrimme löytämään kiinteän pisteen mahdollisimman kaukaa. Näin emme kadota pääsuuntaa. Hengellisessä elämässä tarvitsemme usein "taivasmerkin" - ehkä olen saanut oman taivasmerkkini Jerusalemissa menehtyneen poikani sairasvuoteella. Ehkä sinultakin on salattu taivasmerkkisi. Siitä merkistä täytyy pitää kiinni, jos aiomme kerran iäisyyden rannalle.

Olemme puhuneet täällä Kristuksesta, joka kirkastaa Isän kasvot ja joka on Kasvojen ruhtinas. Kaikissa meidän ahdistuksissamme hänelläkin on ahdistus - hän kantaa meitä ahdistuksinemme. Psalmissa 42 ja 43 on kolme kertaa esillä sana, jonka jätän sinulle nyt lopuksi: Jumala aivan kuin kysyy kolmasti näissä psalmeissa: "Miksi murehdit, minun sieluni, ja miksi olet minussa niin levoton? Odota Jumalaa. Sillä vielä minä saan kiittää häntä, minun kasvojeni apua, minun Jumalaani."

Yhdymme rukoukseen:

Herra, Sinä näet, etten jaksa itse kantaa taakkaani enkä heittää sitä Sinun päällesi. Mutta minä kiitän Sinua sittenkin, että Sinä kannat minut taakkoineni. Sinä heität minun syntini meren syvyyteen. Herra, en minä voi vaatia, että tartut pienen ihmisen elämään. Mutta pyydän, että antaisit minulle pienen omakohtaisen taivasmerkin, että en eksyisi elämässäni. Täytä pyhä tahtosi kohdallani. Aamen.

Seuraava luku: Eksyksissä oleva ihminen

"Me vaelsimme kaikki eksyksissä niinkuin lampaat, kukin meistä poikkesi omalle tielleen. Mutta Herra heitti hänen päällensä kaikkien meidän syntivelkamme. Häntä piinattiin, ja hän alistui siihen eikä suutansa avannut; niinkuin karitsa, joka teuraaksi viedään, niinkuin lammas, joka on ääneti keritsijäinsä edessä, niin ei hän suutansa avannut."

Raamattukoulun tytöt lauloivat aluksi: "Onko elämäsi täynnä turhaa huolta vaan?" Tämän jälkeen lähetysjohtaja Alpo Hukka johti meidät rukouksin Jumalan eteen, joka "murehien murtamasta voi tehdä uuden ihmisen". Ehkä täällä on niitä, jotka todella kantavat turhia huolia ja niitäkin, joiden huoli on todellista. Kuitenkin niin nimetön kuin tunnettu ahdistus murtaa usein kantajansa. Kerran Jeesus puhui koko päivän "murehien murtamille". Illan lähestyessä tuli kaikille nälkä. Ja niin Jeesus mursi heille vielä leipää.

Tämä kuva on painunut sydämeeni. Sen tapahtumapaikkahan oli Gennesaretin järven ranta. Aurinko alkoi jo laskea yli lasisen meren. Jeesus otti leivän, "siunasi ja mursi". Niin hän tekee aina. Samalla tavoin Pyhän maan hurskas juutalainen isä kohottaa aterian alussa leivän, siunaa ja murtaa ja antaa jokaiselle perheenjäsenelle oman siunatun leipäpalasensa - aivan niin kuin Jeesus. Voitte kuvitella poikien ja tytärten kasvoja kummallakin puolen pöytää ne loistavat kuin aurinko: kukin saa isältä oman siunatun palasensa.

Näin Jumala tekee. Hän siunaa ja murtaa, ja murtaessaan hän siunaa. Hän murtaa meitä omiansa.

Sana "siunata" on hepreaksi "levareech" eli tarkalleen: "panna polville". Kun profeetta voiteli kuninkaan tai seuraajansa tehtäväänsä, siunattava kävi polvilleen. Jumalan pyhyys painaa ihmisen polvilleen. Me kohtaamme siunauksen polvillamme.

Edessämme oleva Raamatun sana puhuu kaikista ja kaikille. Jokainen kuulija joutuu taipumaan sanan alle. Kuulemamme sanat ovat koko Kärsivän Herran palvelijan kuvauksen inhimillisin kohta. Ei ole suinkaan sattuma, että Etiopian hoviherra oli joutunut pysähtymään juuri näiden jakeiden eteen. Ehkä hän näki niissä itsensä. "Niin kuin lammas hänet viedään teuraaksi ja niin kuin karitsa hän on ääneti keritsijäinsä edessä; niin ei hänkään suutansa avaa." Kun tämä sana avautui, hän saattoi jatkaa iloiten matkaansa. Ehkä hänkin oli jonkin murheen sitoma.

Myös Pietari, joka oli saanut murtua Jeesuksen katseen edessä, rakasti tätä samaa kuvausta. Hän kirjoittaa: "Hän itse kantoi meidän syntimme ruumiissaan ristinpuuhun, että me synnistä pois kuolleina eläisimme vanhurskaudelle. Ja hänen haavainsa kautta te olette paratut. Sillä te olitte eksyksissä niin kuin lampaat, mutta nyt te olette palanneet sielujenne paimenen ja kaitsijan tykö."

Raamattu puhuu Kristuksesta sekä karitsana että paimenena. Jeesus sanoi olevansa Hyvä paimen. Hän ymmärsi paimenen hädän. Paimen on vastuussa siitä, että jokaisella laumaan kuuluvalla on joka päivä vihreää ruohoa ja vettä. Kerran muuan linja-autonkuljettaja pysähtyi Israelissa Negevin autiomaassa kysymään tietä vuohipaimenelta. Samalla hän tarjosi tälle juotavaa eväspullostaan Mutta paimen sanoikin: "En minä voi vielä juoda, koska laumanikaan ei ole saanut vielä vettä!" Samoin kokee pensastolaisten parissa toimiva bushmannilähetti vastuunsa kaitsettavistaan. Hän joutuu syömään usein puuronsa yhteisestä ruokakupista: kaksi sormea toimii haarukkana, liemiruokiin käytetään kolmisormijärjestelmää, lusikkaa. Rakkaus tekee ihmiset sukulaisiksi keskenään.

Aikoinaan muuan saksalainen Schneller-niminen pappi otti orpolapsia kojuunsa ja luolaansa, jossa hän asusti Jerusalemin lähellä. Sama rakkaus eli yhä kolmannessa sukupolvessa, kun hänen työstään oli kasvanut suuri ammattikoulu työpajoineen ja kirkkoineen. Kolmikymmenluvulla tuli kansallissosialismin hengen täyttämä piispa tarkastamaan laitosta. Hänelle tarjottiin aamiaiseksi valkoista leipää, oliivimarjoja ja teetä. Pureskeltuaan ensin pitkin hampain happamia öljymarjoja, piispa sanoi lopuksi: "Sinulla on täällä näin loistava työkeskus kouluineen - olisit sinä voinut tarjota minulle jotain parempaa aamiaiseksi." Siihen vastasi pastori Schneller: "Minä en syö paremmin, kuin minun lapseni syövät!" Näin sanoo vain Herran paimen.

Jeesus tuli myös karitsan osaan. Näin hän ymmärtää laumaansa ja hänen lampaansa ymmärtävät häntä. Kristusta sanotaan juutalaisten perimätiedossa usein toiseksi Moosekseksi. Aivan kuin Jaakob ja Daavid, Mooseskin sai peruskoulutuksensa erämaassa. Vanhan opettavan kertomuksen mukaan Mooses kantoi kerran kaukaa erämaasta kotiinsa eksyneen lampaan. Silloin Jumala sanoi hänelle: "Koska sinä armahdit lihaa ja verta olevaa luontokappaletta, minä teen sinut kansasi paimeneksi."

Jesaja esittää erotuksetta: "Me vaelsimme kaikki eksyksissä." "Kukin meistä poikkesi omalle tielleen." Jeesus etsii eksyneen ja armahtaa häntä. Me uskovat voimme tulla monesti niin itsevarmoiksi, että pidämme itsestään selvänä, ettei meissä ole mitään pahempaa vikaa. Me tulemme valmiiksi ja mestaroimme jopa omaa Mestariamme. Me kasvamme ja hän vähenee, vaikka hänen tulisi kasvaa ja meidän "hävetä", niinkuin joku poikanen vahingossa luki. "Ei ole ketään vanhurskasta, ei ainoatakaan - kaikki ovat poikenneet pois, kaikki tyynni kelvottomiksi käyneet." Mutta Herra heitti hänen päällensä "kaikkien meidän syntimme". Tämä koskee niin jumalattomia kuin jumalisia!

Jesaja tuntuu kohdistavan sanansa erityisesti kansan johtajille. "Tällaisia ovat paimenet, he eivät pysty mitään huomaamaan, he ovat kaikki kääntyneet omille teilleen" (56:11). Ei oman tahdon tie ole Jumalan tie. "Vanhurskas hukkuu, eikä kukaan pane sitä sydämelleen" (57:1). Uskovakin voi eksyä. Jesaja saattoi myös huudahtaa itseään ajatellen: "Kuka on niin sokea kuin sinun palvelijasi" (42:19).

Jumalan ja ihmisen välillä on ääretön kosminen etäisyys. Sitä ei voi mitata metreissä eikä kilometreissä. Me vieraannumme herkästi Jumalan elämästä. Uskovakin eksyy. Raamatun pisin luku on Psalmi 119, jossa on 176 jaetta. Tässä luotaamattoman syvässä ja kauniissa psalmissa kuulemme rukoilijan pyytävän lopuksi: "Minä olen eksyksissä kuin kadonnut lammas; etsi palvelijaasi!" Oikeastaan vain uskovalla on edellytys nähdä, miten kaukana hänen sydämensä on Jumalasta. Me vaelsimme kaikki eksyksissä.

Apostoli Paavali sanoo Roomalaiskirjeessään lain olevan sitä varten, että "jokainen suu tukittaisiin ja koko maailma tulisi syylliseksi Jumalan edessä". Olkaamme aivan rehellisiä. Jesaja sai julistaa sekä omalle kansalleen että pakanoille. Hän kuuli sanat: "Huuda täyttä kurkkua, älä säästä - ilmoita minun kansalleni heidän rikoksensa minua he muka etsivät joka päivä ja haluavat tietoa minun teistäni" (58:1).

Pakanoista hän loi myönteisemmän tulevaisuudenkuvan: "Katso, sinä olet kutsuva pakanoita, joita sinä et tunne - he rientävät sinun tykösi - Israelin Pyhän tähden, sillä hän kirkastaa sinut" (55:5). Jesajan kirjassa on viisitoista kertaa sanat "Israelin Pyhä". Tunnettu juutalainen raamatunselittäjä rabbi Kimchi sanoi aikoinaan: "Tässä on kysymys Messiaasta. Hän on kansojen opettaja ja iankaikkinen prinssi."

Kristus kutsuu omaisuuskansaansa, ja hän kutsuu pakanoita. Kristus kirkastaa Jumalan kasvot. Pyhä Jumala ei tunne suosikkijärjestelmää. Hän kutsuu kaikkia samoin ehdoin.

Apostoli Paavali rakasti sanaa "kaikki". Pyysin kerran luennollani, että joku oppilaista laskisi "kaikki"-sanat hänen kirjeistään ja Hebrealaiskirjeestä, joka erään perimätiedon mukaan voi olla Paavalin käsialaa. Kului vain joku päivä. Muuan oppilaista työnsi käytävässä ohimennen käteeni lapun. Siinä luki: "Sana kaikki johdannaisineen esiintyy apostoli Paavalin kirjeissä ja Hebrealaiskirjeessä 464 kertaa."

Jumala ei ole puolueellinen. Hän asettaa kaikki samaan asemaan. Parannuksen tulisi alkaa Jumalan huoneesta. Kun omista teistä on kysymys, on syytä muistaa apostoli Paavalin elämän perusote: "Me olemme hylänneet kaikki häpeälliset salatiet, emmekä vaella kavaluudessa." Ei ole aina helppoa "iloita yhdessä totuuden kanssa".

Sinä löydät itsestäsi Jumalan valossa aina uusia piirteitä, jotka saavat sinut miltei voimaan pahoin: itsekkyyttä, inhottavuutta, arkuutta hyvässä, loukkaantuvaisuutta, itsesääliä, sydämen pyhittämättömyyttä - ja sen, mikä on pahinta: oman tahtosi talttumattomuuden. Oman tahdon määräämä elämänsuunta vie ihmisen väärään. Jeesus sanoo: "Minä olen tie, totuus ja elämä." Kristus on Hyvä paimen. "Hän johtaa oikealle tielle nimensä tähden" (Ps. 23:3). Sen oli Pietarikin kokenut sanoessaan: "Te olette palanneet sielujenne paimenen ja kaitsijan tykö."

Hesekielin kirjassa on kokonainen paimenluku, joka puhuu Kristuksesta. Tämä 34. luku ilmoittaa: "Minä herätän heille yhden paimenen heitä kaitsemaan." Vanhat oppineet ovat todenneet: "Tämä on Daavidin siemenestä koituva Messias, joka saapuu pelastuksen aikana." "Loisteen kirjassa", joka on juutalaisten oppineiden mukaan alkujaan peräisin toiselta kristilliseltä vuosisadalta, sanotaan näin Kristuksesta: "Sinä olet uskollinen paimen. Sinusta on sanottu: antakaa suuta Pojalle; sinä olet suuri alhaalla, Israelin opettaja ja enkelten, palvelevien enkelten, Korkeimman Poika, Pyhän Poika, ylistetty olkoon hänen nimensä ja Pyhä Henkensä."

On ihmeellistä, että vanhemmissa juutalaisissa lähteissä puhutaan tuon tuostakin kolminaisuusopista, vaikka tämä ei ole oppineiden virallinen kanta. Kristus on Hyvä paimen. Hän on Korkeimman Poika. Mutta hän tuli ihmisen alennukseen. "Hän otti miehuuden Pyhän Hengen kautta". Ylipaimen alensi itsensä. Muistatte, mitä Johannes Kastaja sanoi esitellessään Jeesuksen Jordanvirralla: "Katso, Jumalan Karitsa, joka pois ottaa maailman synnin!"

Tämä evankeliumissa kaksi kertaa esiintyvä sanonta sisältää hepreassa sanaleikin. Sanoilla "karitsa" ja "kantaa" on ilmeisesti ollut hepreassa alkujaan sama kantamuoto. Arabiassa kumpikin sana kirjoitetaan tarkalleen samalla tavalla, "hämäl". Johannes Kastaja sanoi tavallaan: "Katso, Jumalan kantaja, joka kantaa maailman synnit!" Jerusalemissa on tänäkin päivänä erityinen kuja, jota ihmiset kutsuvat "kantajien kaduksi". Tämä on raskas ammatti. Nämä ihmiset kantavat työkseen taakkoja. Jeesuksen työksi tuli taakan kantaminen.

Eräiden pohjoisten heimojen arabeilla on tapana valita kevättalvella karitsoimisen aikaan itselleen laumasta parhain ja virheettömin karitsa, jota he kutsuvat nimellä "hämäl Allah", "Jumalan karitsa". Jos perheessä on sairautta, tuo karitsa teurastetaan ja sen verta sivellään sairaan otsaan. Sitten hänen puolestaan rukoillaan. Emme tiedä, kuinka pitkään itämailla on ollut tällainen tapa. Karitsa aivan kuin kantaa synnit ja syyllisyyden Jumalan eteen. Aina kun heimojen kesken tehdään rauha, tällainen teurastettu karitsa toimii "yhteysaterialla" vertauskuvallisena rauhan luojana. Vanhassa testamentissa "yhteysuhrista" käytetään "rauha"-sanan johdannaista.

Kristus tuli yhdistämään katkenneen Jumalasuhteemme. Hän oli ääneti keritsijäinsä, syyttäjäinsä, edessä. Entä jos Jeesus olisi ryhtynyt puolustamaan itseään oikeudenkäynnissä? Kukaan ei voinut osoittaa häntä syylliseksi syntiin. Pilatuskin sanoi, että hän ei löydä Jeesuksesta syytä. Jeesus oli ääneti voidakseen antaa henkensä uhriksi meidän tähtemme.

Olette ehkä nähneet, miten lampaita keritään. Muistan katselleeni sitä, kun Suomessa vielä näki lampaita. Jos keritsimillä, suurilla saksilla, tehtiin vikapisto ja veri tirskahti lampaan nahasta, lammas vain värähti - ääntäkään ei noussut ilmoille! Nykyisessä Samariassa asuu vanha uskonnollinen samarialaisten lahko, joka uhraa vielä Vanhan testamentin mukaisesti pääsiäisenä uhrilampaita. Jos uhripappi toimii taitamattomasti ja lammas äännähtää sitä teurastettaessa, sitä ei voi kelpuuttaa uhriksi. Jeesuskin oli Jesajan sanojen mukaan ääneti syyttäjäinsä edessä. "Niin, ei hän suutansa avannut!"

Kristuksen lähellä kokee pyhää hiljaisuutta, tuota sielua hoitavaa hiljaisuutta, josta kaikki inhimillinen kapina ja melu on poissa. Jeesus sanoikin: "Oppikaa minusta, sillä minä olen hiljainen ja nöyrä sydämeltä, niin te saatte levon sieluillenne." Jospa mekin oppisimme vaikenemaan. Puhumisen oppii normaali ihminen tavallisesti kahdessa vuodessa, vaikenemiseen ei riitä sadankaan vuoden oppiaika. Puhuminen on usein heikkouden merkki. Vaikeneminen kysyy nöyryyttä.

Temppelin uhrieläimet tarkastettiin: niissä ei ollut mitään vikaa. Samoin Jeesuksessa ei ollut syntiä. Hebrealaiskirje kuvaa Kristusta: hän oli "pyhä, viaton, tahraton, syntisistä erotettu ja taivaita korkeammaksi tullut". Jos Jeesuksessa olisi ollut jotain syntiä tai itsekkyyttä, hän ei olisi kelvannut maailman sovittajaksi. Juudas sanoi aivan oikein tuodessaan kavallusrahoja takaisin temppeliin: "Minä kavalsin viattoman veren." Tämä oli syvimmässä mielessä totta. Ehkäpä hänen verensäkin oli viaton. Hän syntyi kilvoittelevasta neitsyestä: hän puki kyllä yllensä ihmisyyden inhimillisine kiusoineen. Hän oli kaikessa kiusattu, kuitenkin ilman syntiä. Mutta hän syntyi toisaalta Pyhästä Hengestä, eikä saanut isän puolelta tulevia rasitteita ja verenvikoja.

Jeesuksen omassa äidinkielessä, arameassa, on vanha sanonta: "Verellä on kaksi merkitystä." Näin on myös hepreassa. Sana "dam" merkitsee "verta" ja "maksua". Jerusalemissa lapsemme saivat taskurahaa, "verta taskuun". Tullissa me annoimme "verta tullille". Veri merkitsee siis tavallaan maksuvälinettä. Verisille synneille tarvitaankin verinen sovittaja. Kun olemme loukanneet verisesti toisiamme, vain Jeesuksen veri riittää pyyhkimään pois syyllisyytemme. Pahimmissa rikoksissa verikostaja vaatii itämailla syyllisen veren. Monissa Raamatun kohdissa voi "veri"-sanan mielessään korvata "maksu"-käsitteellä, jos ei muutoin ymmärrä Pyhän kirjan sanomaa. "Meidät on kalliisti ostettu, ei hopealla eikä kullalla, vaan Kristuksen kalliilla verellä", maksulla.

Jesaja sanoo jatkossa, että "Herra heitti hänen päällensä kaikkien meidän syntivelkamme". Synti merkitsee myös muuta kuin pelkkää tekoa. Synti velkaannuttaa, se saa aikaan syyllisyyden. Ystävät: me tarkkailemme ja mittailemme liiaksi toistemme tekemiä pahoja tekoja, vaikka nämä teot ovat vain hedelmää siitä, mitä me olemme.

Etsimme syntejä itsestämme ja toisistamme, kun meidän pitäisi tutkia sydämen kasvumaata. Jeesuksen sovitustyö koski koko syntivelkaamme. Useimmiten saamme rauhan tunnollemme, kun tunnustamme kipeimmät syntimme. Usein pienemmät asiat ovat aivan kuin kiinnikkeillä kiinni elämämme peruslankeemuksissa. Näinhän myös ihmisruumiiseen pesiytynyt kasvain luo kiinnikkeitä ympärilleen. Jumalan armosäteet on kohdistettava synnin pääpesäkkeisiin.

Kristillinen uskomme ei ole syntiuskoa; se on uskoa Jumalan mittaamattomaan armoon. Emme me sovita itse syntejämme sillä, että kannamme tikulla törkyä pihalle. Jeesuksen tulee päästä sydämeemme. Jos tunnustamme ne asiat, joita on vaikeinta tuoda valoon, muut asiat tulevat helpoimmin perässä. Raitis syntikäsitys ei merkitse pikkuparannusta vaan koko syyllisyyden ja syntivelan tuomista Jeesukselle.

Ja hän on antanut "täydellisen uhrin" puolestamme. Jeesuksen sovintoveri puhdistaa kaiken, kun panemme koko sydämemme "likoon" ja annamme armon vaikuttaa. Kun perheenemäntä panee pesupulverin pyykkikoneeseen, hän ei rupea epäuskoisena tarkastamaan, menikö joka tahra pois. Pesuaine tekee tehtävänsä. Me saamme uskoa, että Jumala on suurempi kuin sydämemme ja tietää kaiken - nekin alitajunnan pohjalle painuneet rikkomukset, joita ei kukaan kykene luetteloimaan. Jeesus kantoi koko tämän syntivelan - sekä yksityiset teot että syyllisyytemme.

Mutta nyt joku kysyy: "Eikös siinä Suuressa kirjassa ja Luteeruksen katekismuksessa sanota, että Jumala kostaa kolmanteen ja neljänteen polveen? Miten minä pääsen tästä velasta?"

Vanhassa testamentissa kerrotaan, kuinka Mooses pyysi: "Anna minun nähdä sinun kirkkautesi!" Kuitenkaan Jumala ei voinut näyttää kasvojaan, sillä kukaan ei jäisi eloon tällaisen kokemuksen jälkeen. Niinpä Jumala kulkee ohitse ja Mooses saa katsella häntä "selkäpuolelta". Samalla Mooses saa kuulla äänen, joka kertoo, mitä Jumala syvimmältään on. Tämä sana jäi elämään Mooseksen hengellisestä kokemuksesta, ja se toistuu vähän väliä profeettakirjallisuudessa ja psalmeissa. Tuossa 2. Moos. 34. luvun jakeessa on sanottu yhdellä henkäyksellä viidellä eri tavalla, että Jumala on armahtava Jumala: "Herra, Herra on laupias ja armahtavainen Jumala, pitkämielinen ja suuri armossa ja uskollisuudessa."

Hepreassa uskollisuudesta käytetään sanaa "totuus". Jeesuskin oli täynnä "armoa ja totuutta". Ja jatko lupaa: "Hän pysyy armollisena tuhansille, antaa anteeksi pahat teot, rikokset ja synnit". Tässä on esillä kolme heprean seitsemästä eri "synti"sanasta. Mutta entä jatko? "Ei hän kuitenkaan jätä rankaisematta, vaan kostaa isien pahat teot lapsille ja lastenlapsille kolmanteen ja neljänteen polveen asti."

Tämä jatko on niin hirvittävä, että kristinuskon vastustajat ja kirjailijat kompastuvat siihen tuon tuostakin. Muuan eläinlääkäri ihmetteli tätä loppuosaa ja kysyi, mistä siinä oikein on alkukielen mukaan puhe. Eräissä muissa kielissä tämä on käännetty toisin, hän sanoi. Myös paikallinen Helsingin juutalaisen synagoogan edustaja ihmetteli tätä käännöstä kerran julkisesti. Puhutaanko tässä todella kostamisesta? Ehkä joudummekin kantamaan salatulla tavalla jotain esivanhempien hirvittävää rikosta.

"Ei jätä rankaisematta" on tulkittu saksalaisessa Raamatussa sanoin: "Hänen edessään ei kukaan ole syytön." Englantilainen Raamattu puhuu tässä yhteydessä siitä, että "Jumala ei puhdista syyllistä" ja esimerkiksi ranskalainen, että hän "ei langeta rikosta syyttömälle". Hepreassa käytetään sanontaa "nakkee loo jenakkee" eli tarkasti: "puhdistamalla ei puhdista". Tätä sanajuurta käytetään usein oikeuskielessä ja sananparsissa, kun on puhe syyllisyydestä puhdistamisesta. Jumala siis "jättää puhdistamatta" sen, joka ei suostu ottamaan vastaan hänen viisinkertaista armonjulistustaan. Tämähän vastaa jakeen alkuosan sanomaa.

No, entä sitten sana "kostaminen"? Tältä osaltaan suomalainen Raamattumme seuraa ruotsalaisen ja saksalaisen esikuvan mukaista ratkaisua. Englantilaisissa Raamatuissa käytetään yleisesti käsitettä "visit", joka merkitsee tavallisessa kielessä "vierailua" ja oikeuskielessä "koettelemista ja rangaistusta". Idän kirkkojen käyttämän ns. Peshittan aramealaisten tekstien mukaan tunnettu Georg M. Lamsa on tulkinnut tämän kohdan kokonaisuudessaan englanniksi: "Hän ei vanhurskauta syyllistä vaan rankaisee isien synnit." Heprean alkutekstissä sanotaan, "pokeed avoon", "hän ottaa huomioon". "Pokeed" viittaa sanajuureen, joka merkitsee "laskemista" (nykyhepreassa käytetäänkin virkailijasta sanaa "pakiid"). Heprean sanonta vastaa tarkalleen ruotsalaista käsitettä "räkna med", "ottaa huomioon".

Emme saa ajatella, että Jumala tahtoisi "kostaa" ihmisille heidän pahuutensa - "hänellä on halu laupeuteen". Mutta hän on silti pyhä. Jos emme suostu puhdistettaviksi syyllisyydestämme, hän joutuu ottamaan huomioon meidän pahat tekomme. Ja ne heijastuvat jopa lastemmekin elämään.

Vanhassa testamentissa on yhdeksän usein toistuvaa sanaa, jotka suomalainen Raamattu kääntää sanalla "kostaa". Liekö tämä äidinkielemme sana tullut siitä, että suurin osa kauppaliikkeistämme kuului aikaisemmin ruotsalaisille ja jouduimme aina kysymään: "Vad kostar det", "mitä se maksaa?" Ja todella! Raamattu käyttää usein sanaa maksaa suomalaisen "kostaa"-sanan paikalla. Myös käsite tasata on käännetty kostamiseksi, samoin sana palauttaa.

Me saamme ikään kuin palautteen teoistamme: mitä ihminen kylvää, sitä hän niittää. Samoin on käsite saattaa löydetyksi pantu palvelemaan kostoa. Myös sanonta asettaa päälle ja vaatia on ymmärretty kostamiseksi. Jeremia 51:56 kuuluu: "Herra on koston Jumala, hän maksaa tarkoin." Hepreassa luemme: "Eel gemuloot Adonai, shallem jeshallem." (Sana "gemuloot" merkitsee vahingonkorvausta ja sovitusmaksua, jolla korvataan joku epäoikeudenmukaisuus.) En tahdo arvostella erinomaista Raamattuamme.

Kuitenkin tämä Jeremian sana voitaisiin yhtä suurella oikeudella kääntää näin: "Minä olen sovituksen Jumala, maksamalla minä maksan takaisin:" Kun tähän lisää vielä sanan ottaa huomioon ja ankarimman kostokäsitteen - "lenakem" - josta muuan tunnustettu kielimies on tehnyt tutkielman ja todennut sen merkitsevän lähinnä korvaamista, huomaamme, että emme voi karrikoida pyhää Jumalaa koston Jumalaksi.

Kaikki nämä heprean yhdeksän käsitettä (leshallem, leshavoot, lehashiiv, lehamtsii, lasiim al, lidroosh, ligmol, lifkood ja lenakkem) puhuvat Jumalan oikeamielisyydestä. Pyhä Jumala tasaa, palauttaa ja korvaa joko täällä ajassa tai iäisyydessä meille meidän tekojemme mukaan, niin että kukin saa vahingonkorvauksensa. Mutta hän ottaa huomioon oman sovitusmaksunsa, jos ihminen suostuu nöyrtymään ja ottaa vastaan armon.

Raamattu sanoo: "Älä vihaa veljeäsi sydämessäsi - älä kosta äläkä pidä vihaa - vaan rakasta lähimmästäsi niinkuin itseäsi" (3. Moos. 19:17, 18). Jeesus kohottaa tämän lähimmäisenrakkauden motivaation uudelle tasolle: "Rakastakaa toisianne, niinkuin minä olen teitä rakastanut", kärsien ja anteeksiantaen. Vanha testamentti esittää esimerkkejä jopa vihollisrakkaudesta. Daavidin sotapäällikkö joutui sanomaan isännälleen: "Sinähän rakastat niitä, jotka sinua vihaavat!" (2. Sam. 19:6). Tärkein on muistaa Jumalan ehdoton sana: "Minun on kosto ja rankaiseminen" (5. Moos. 32:35). Jumala tasaa kerran vanhurskaudessaan kaikki asiat.

Ehkä puhe kolmannesta ja neljännestä sukupolvesta pelottaa sinua vieläkin. Mutta entä jos elämäkin todistaa, että meidän pahuutemme ja myös esirukouksemme seuraavat lapsiamme? Kuitenkin uusi liitto merkitsee sitä, että syyllisyytemme on kannettu. Kasteesta ei saisi tehdä erottavaa tekijää uskovien välille; sehän yhdistää Jumalan omat.

Silti, kun Kolossalaiskirje sanoo korostetusti kastetta "Kristuksen ympärileikkaukseksi", saamme muistaa, kuinka vanhan liiton aikana jo lapsetkin liitettiin pyhään liittoon kahdeksan päivän ikäisinä. Lapsikasteessa vanhemmat antavat pienokaisensa armon haltuun ja rukoilevat, ettei heidän syntinsä ja pahuutensa tulisi pienokaisen kannettavaksi. Olen kiitollinen siitä, että Jerusalemissa kuollut poikani oli täysivaltainen Jumalan valtakunnan perillinen.

Tarkkaan ottaen Markuksen evankeliumin loppu kuuluu, kuten eräissä Afrikan kielissä tämä kohta on käännetty: "Joka uskoo ja on kastettu, se pelastuu" tai "joka uskoo kastettuna, pelastuu". (Sana "baptistheis" on aor. part. pass. ja vastaa latinan perf. historicum muotoa, merkiten "kastettuna olemista"). Oletko kastettu? Jos olet, älä tuijota ihmisen tekoon vaan Jeesukseen. Hän on sovittanut meidän syntisyyllisyytemme. Hän ei lue isienkään velkaa niille, jotka ovat antaneet sovittaa verivelkansa. Tähän saamme uskoa.

Vanha testamentti kertoo Suuren sovituspäivän uhrista. Ylimmäinen pappi puhdistautui. Sitten hän meni kaikkeinpyhimpään ja toimitti sovituksen ensin itsensä ja sitten koko seurakunnan puolesta. 3. Moos. 16. luku kertoo tästä pienen yksityiskohdan, jonka tahtoisin omistaa juuri sinulle: "Aaron laskekoon molemmat kätensä elävän kauriin päälle ja tunnustakoon siinä kaikki israelilaisten pahat teot ja kaikki heidän rikkomuksensa, olipa heillä mitä tahansa syntejä, ja pankoon ne kauriin pään päälle ja lähettäköön sen, sitä varten varatun miehen viemänä, erämaahan."

Me saamme heittää Kristuksen päälle kaikki syntimme ja pahat tekomme, olivatpa ne mitä tahansa. Tästä on kysymys. Jeesus on "sitä varten valittu". Saamme tunnustaa hänelle kaikki. Usko merkitsee kokonaisvaltaista parannusta. Jeesus on sovittanut kaiken. Sitä varten varattu mies joutui viemään syntikauriin erämaahan Asaselin laaksoon, jonne se syöstiin ja jossa se ruhjoutui kuoliaaksi. Hän vei Israelin synnit leirin ulkopuolelle.

Kun hän tuli takaisin, ylimmäinen pappi odotti rukoillen temppelissä. Nyt hän sai sanoman: "Se on tehty, se on täytetty." Mutta tuon miehen tehtävä oli niin hirvittävä, että se on herättänyt tiettyjä ajatuksia juutalaisissa kirjailijoissa. Muuan heistä kuvaa tätä järkyttävästi. Hän kertoo kerran käyneen niin, että sitä varten varattu mies ei palannutkaan takaisin. Tähän tehtävään valittiin aina henkilö, joka oli vanha ja heikko ja joka jo muutoinkin olisi pian kuollut. Nyt muuan vanhus koki vähitellen, että syntikauriin kantamat helvetilliset voimat aivan kuin siirtyivät häneen. Ja lopulta hän itse käveli nelinkontin ja kauris kahdella jalalla. Ja kauris syöksi miehen Asaselin rotkoon. Sinä vuonna tapahtui suuri onnettomuus - kansa ei saanutkaan sanomaa: "Se on täytetty."

Entä, jos meillä ei olisikaan mitään mahdollisuutta päästä syyllisyydestämme. Entä jos Kristus ei olisikaan kuollut syntiemme tähden. Olkoon, että tämä kirjailijan kuvaus on mielikuvituksen luoma, sittenkin se pysäyttää meidät. Jeesus kuoli muurin ulkopuolella. Hän tahtoi tulla näin niiden rinnalle, jotka kokevat itsensä ulkopuolisiksi. Kuitenkin se merkitsee myös sitä, että meidän syntimme on tahdottu viedä leirin ulkopuolelle.

Ei riitä, että otamme vastaan anteeksiantamuksen teoistamme. Koko syntivelka on sovitettu. Emme saa siksi enää hautoa sydämessämme syyllisyyttä. Katkeruus, väärämielisyys ja viha täytyy poistaa myös perheen piiristä. Ei saa muistaa kärsimäänsä pahaa. Ei saa luetteloida omaa eikä lähimmäisen pahuutta. Sitä ei saa panna "korvan taakse". Kristus heitti kaiken meren syvyyteen. Hän vei synnit mukanaan leirin ulkopuolelle. Hän rusentui meidän syyllisyytemme alle. Hänet surmattiin meidän rikkomustemme vuoksi. Me saamme uskoa tähän. Jumala on armon Jumala, ja hänellä on halu laupeuteen. Katso siis Jumalan Karitsaa, joka otti pois maailman synnin.

Yhdymme rukoukseen:

Jeesus Kristus. Tahdon kiittää Sinua koko olemuksellani siitä, että Sinä olet kantanut jo minun taakkani ja syyllisyyteni. Tunnustan Sinulle kaiken pahuuteni, senkin jota en itse näe ja joka on painunut sisimpäni pohjamutiin. Kiitos, että saan luovuttaa Sinulle kaiken synnin, oli se mitä tahansa. Ja kiitos, että saan tuoda sen nyt myös Pyhälle Ehtoolliselle ja että saan siinä omistautua Sinulle kokonaan. Aamen.

Seuraava luku: Ahdistettuna ja tuomittuna

"Ahdistettuna ja tuomittuna hänet otettiin pois, mutta kuka hänen polvikunnastaan sitä ajatteli? Sillä hänet temmattiin pois elävien maasta; minun kansani rikkomusten tähden kohtasi rangaistus häntä. Hänelle annettiin hauta jumalattomain joukossa; mutta rikkaan tykö hän tuli kuoltuansa, sillä hän ei ollut vääryyttä tehnyt eikä petosta ollut hänen suussansa."

En tiedä, lienettekö huomanneet, että kokouksiemme aiheesta puhuttiin aikoinaan myös kirkastusvuorella. Luukkaan evankeliumin yhdeksäs luku mainitsee, että Mooses ja Elia "näkyivät kirkkaudessa ja puhuivat hänen poismenostansa, jonka hän oli saattava täytäntöön Jerusalemissa". Jeesus kirkastuu kärsimysmuodossaan - ja Jeesuksen kärsimyshahmojohtaa meidät kirkastusvuorelle. Kolmas evankeliumi kertoo, että he kuulivat äänen, joka sanoi: "Tämä on minun rakas Poikani, kuulkaa häntä!"

Raamattu on rikas kirja. Joudumme sen edessä "runsauden pulaan". Kun juutalaiset oppineet opettivat aikoinaan lapsia, he alkoivat kevyistä asioista ja päätyivät vakavampiin. Tämä "kal vachoomer", "kevyestä vakavaan" ja vaikeatajuisempaan, on ollut meilläkin vallalla näissä raamatuntutkisteluissa. Toiseksi oppineet kysyivät aina lopussa arameaksi: "Mitä tämä merkitsee meille?" Jumalan sana ei ole vain teoriaa, vaikka se johtaakin meidät uskon perusteiden eteen. Saksassa on leikillinen sanonta: "Teoria on sitä, että tietää kaiken, mutta mikään ei toimi - käytännöllisyys on sitä, että kaikki toimii, mutta kukaan ei tiedä, miksi."

Me pyrimme kysymään aina ensimmäiseksi, niitä Jumalan sana merkitsee. Ehkä esillä on sekä kevyttä että vakavaa. Mutta pysähdymme kunkin asian eteen kiireettömästi, että ehtisimme nielemään kaiken.

"Ahdistettuna ja tuomittuna hänet otettiin pois." Englantilainen Raamattu puhuu vangitusta ja tuomitusta . . . tai: "Vankilasta ja tuomiosta hänet otettiin pois." Saksalaisessa Raamatussa, jota suomennos usein myötäilee, puhutaan ahdistuksesta käyttämällä monelle tuttua käsitettä "Angst" - tuskatila. Jeesus koki ihmisen "angstin", tuskan. Vastaava heprean sana "otser", merkitsee syvää murhetta, painetta ja ahdistusta. Sana "pysähtyä" on saman juurimuodon johdannainen. Ahdistus voi pysäyttää kaiken muun elämänkulun. Jeesus sanoi Getsemanessa: "Minun sieluni on syvästi murheellinen."

On lohduttavaa tietää, että Jeesuskin koki kuoleman läheisyyden pelottavana. On julmaa, jos vaadimme uskovilta, että heidän on vapauduttava täysin kuolemanpelosta. Pyhä Henki opettaa raitista suhteellisuudentajua. Eivät kaikki Jumalan omat kuole kauniisti. Ehkä sittenkin kaunein, mitä voidaan sanoa kuolevasta, on se, minkä näemme Jeesuksessa! "Ahdistettuna ja tuomittuna hänet otettiin pois." Sydämesi ahdistukseen voi liittyä tuskainen tietoisuus siitä, ettet ole osannut palvella kokosydämisesti Mestariasi. Sinä saat olla ahdistettu, kun vain käännät katseesi häneen, joka on jo kantanut angstisi - ja silloin koet todeksi laulun sanat: "Ei pisaraakaan liikaa!"

"Isä Pakkala", joka oli koko Helsingin sielunhoitaja, joutui ennen kuolemaansa suureen ahdistukseen. Kunnioitettu arkkipiispamme Simojoki saarnasi kerran Helsingin Vanhassakirkossa. Sakastissa odotti Isä Pakkala ja kysyi arasti: "Vieläkö minullekin kuuluu anteeksiantamus?" Ajatelkaa: tuo tuhansien ihmisten sielunhoitaja oli näin riisuttu.

Tunnemme professori Tiililän, jota on pidetty Suomen pappien omanatuntona. Hän on kertonut, että saatuaan ulkomailla sydänkohtauksen hän huomasi pelkäävänsä kuolemaa. Tiedätte myös Urho Muroman, rohkean pasuunan ja herkän sielunhoitajan. Häntä riisuttiin toista vuotta. Hän johtui syvään masennukseen ja avuttomuuteen, niin että hänkin kyseli viimeisellä taipaleellaan: "Kuuluuko minullekin vielä Jumalan armo?"

Jos joudut riisutuksi, älä ihmettele. Tämä on monen Jumalan oman kokemus. Meitä riisutaan, että antaisimme kaiken kunnian Jumalalle. Kun meitä tyhjennetään, tahdomme pukeutua uudelleen Jumalan vanhurskauteen.

Profeetta Jesaja sanoo Jeesuksesta: "Hänet otettiin pois - hänet temmattiin pois elävien maasta." Englantilainen Raamattu käyttää tässä sanontaa "hänet leikattiin pois". Se käyttää myös samaa kuvaa puhuessaan Kristuksen sovintokuolemasta Danielin kirjan yhdeksännessä luvussa. Silloin "synti sinetillä lukitaan, pahat teot sovitetaan ja iankaikkinen vanhurskaus asetetaan". Ja samalla "tuhotaan Voideltu" eli Kristus. Englantilainen ja hebrealainen Raamattu käyttävät myös tässä kuvaa leikkaamisesta. Tällainen "leikkaus" liittyy Vanhassa testamentissa liiton tekemiseen. Hepreassa käytetään liiton solmimisesta Danielin kirjassa olevaa "leikata" -sanaa, "liitto leikataan".

Tämä sanonta johtuu alunpitäen siitä, että liiton solmimisen yhteydessä leikattiin uhrieläin ja liiton osapuolet istuivat yhteiselle aterialle. Sanaa käytetään uhrieläimen surmaamisesta ja jopa aterian valmistamisesta. Muuan arabipastori sanoi kerran, että myös arabiassa liittoajatus kuuluu leikkaamiseen. Jeesus Kristus oli Jumalan Karitsa, joka surmattiin. Hänen verensä tuottaa meille anteeksiantamuksen. Pyhällä ehtoollisella käymme aina syömään liiton ateriaa. Jeesus sanoo: "Tämä on minun ruumiini - ellette syö minun ruumistani, teillä ei ole elämää itsessänne."

Jumalan liitto merkitsee aina kipeää leikkausta ihmiselämässä. Silloin Jumalan veitsi välähtää ja osuu arkaan ja tulehtuneeseen kohtaan. Meidän tulee suostua tähän leikkaukseen. Muistan erään juutalaiskristityn, joka oli lääketieteen ja kirurgian tohtori. Hän joutui itse sairaalaan sokeritaudin aiheuttaman vaikean kuolion vuoksi. Siellä hän sanoi kolleegoilleen: "Minä kyllä tiedän, mitä pitää tehdä: ei panna polvesta poikki, siivotaan vain vähän varpaita."

Ja hän lisäsi: "Kyllähän minun pitäisi nämä asiat tuntea, olenhan kaksinkertainen tohtori." Niin hänen virkaveljensä "siivosivat" vain vähän hänen varpaitaan. Pian kuitenkin todettiin, että jalka piti panna reidestä poikki. Kohta sen jälkeen kuolio tuli toiseenkin jalkaan. Jälleen ystäväni ehdotti leikkausta vain polven alapuolelta. Kuitenkin virkaveljet saivat typistää pian toisenkin jalan juurta myöten. Tämä sydämellinen juutalaiskristitty oli sitten pitkään Kristuksen todistajana Hadassan sairaalassa. Leikattuna ja typistettynä. Omassa asiassaan hän vain oli sokea. Ja sitä hän hiljaa katui.

Jos synnin kuolio leviää jäsenissä, leikkaus tulee suorittaa niin, että synnin aihe saadaan mikäli mahdollista pois juurineen.

Jeesus Kristus otettiin pois "tuomittuna". Hänet tuomittiin Jumalan pilkkaamisesta. Näin hänet ripustettiin häpeäpuuhun ristille. Hän tuli "kiroukseksi" meidän tähtemme. Jeesusta ei tuomittu lainkaan todistajalausuntojen nojalla, koska nämä eivät käyneet yksiin. Silloin ylimmäinen pappi vannotti häntä sanomaan, onko hän Jumalan Poika. Jeesus lausui: "Minä olen. Tästedes te ette näe minua, ennenkuin tulen taivaan pilvissä." Silloin ylimmäinen pappi repäisi virkapukunsa kauluksen ja sanoi: "Hän on pilkannut Jumalaa, mitä me enää todistajia tarvitsemme." Näin Jeesus lankesi syyttäjiensä mielestä rikoksesta pahimpaan, jumalanpilkkaan. Ja hänet tuomittiin kirottuna häpeäpuuhun.

Ymmärrätkö mitä merkitsee olla ihmisten hylkäämä ja kiroama? Jeesus tuli kiroukseksi, hän kantoi kirouksemme. Lontoossa eli kerran muuan lahjakas nuori juutalainen mies. Hänestä tuli Kristuksen työase veljiensä pariin. Kun tämä mies oli mennyt kasteelle, hän ilmoitti siitä vanhemmilleen. Silloin tuon rikkaan perheen rabbi, eräänlainen perhepappi, kutsuttiin kotiin.

Nuori mies erotettiin perheestään; hän menetti nimensä ja perintönsä. Rabbi luki hänen yllensä Mooseksen kirjan perinteiset kiroussanat: "Kirottu olet tullessani, kirottu mennessäni, kirottu tietä kulkiessasi, työtä tehdessäsi, maata pannessasi" (5. Moos. 27). Vanhan testamentin jokaista Garissimin vuorelta lausuttua siunausta vastasivat varoitukset ja kiroukset, jotka luettiin vastapäiseltä Ebalin vuorelta. Kansa joutui valitsemaan joko siunauksen tai kirouksen.

Tämä nuori mies rakasti perhettänsä ja rabbiansa. Hän painui ulos yöhön ja itki. Kun hän mittaili katuja ja itki, nousivat hänen alitajunnastaan yhtäkkiä Galatalaiskirjeen sanat: "Kristus on lunastanut meidät lain kirouksesta, kun hän tuli kiroukseksi meidän edestämme, sillä kirjoitettu on: kirottu on jokainen, joka on puuhun ripustettu."

Näin nuori mies sai rauhan. Vaikka itse manalan manaaja tulisi ja noituisi meitä, eivät voimat, ei korkeus, ei syvyyys, ei mikään luotu, eivät enkelit, eivät henkivallat voi erottaa meitä Kristuksen rakkaudesta. Kyllä lähetysmailla saa kokea kiroamista ja jopa noitumista. Kuitenkin kaikki kilpistyy Kristukseen, joka tuli kirouksen kantajaksi. Hänessä meillä on tulimuuri pahaa vastaan. Saamme suojautua hänen rakkautensa syliin. Pieni lapsi mahtuu kaikkine huolineen Isän suureen kouraan.

Kristus on Jumalan salaisuus. Siksi Jesajakin kysyy: "Kuka hänen polvikunnastaan sitä ajatteli?" Moni Jeesuksen heimoveli aavistelee näin olevan, mutta harva on pysähtynyt tämän viikkomme pääsanoman eteen. Kun Venäjällä oli juutalaisvainoja 1881, muuan Josef Rabinowitzsch lähti Pyhään maahan valmistelemaan sinne siirtolaa veljelleen. Lähtiessään matkaan hän sai eräältä sukulaiseltaan Uuden testamentin.

Juutalaiskiristitty sukulainen vakuutti, että kirja oli "paras Pyhän maan opas". Ja miten kävikään? Kerran Josef istui Öljymäellä katsellen vastapäätä olevaa Pyhää kaupunkia. Muurikaupungin ulkopuolella oli kaikki vielä autiota. Silloin hän huomasi Golgatan Pyhän haudan kirkon. Hänen mielessään alkoivat soida ulkoa Jesajan kirjan 53. luvun sanat: "Hän on haavoitettu meidän rikkomustemme tähden."

Hän kysyi: "Miksi kansamme on hajoitettu, miksi me kärsimme vainoja kaikkialla maailmassa?" Yhtäkkiä hän tajusi. Jeesus on kuollut syntiemme tähden! Hänen ristinsä yllä luki: "Juutalaisten kuningas." Pian mies palasi takaisin Venäjälle. Ei hän tullut siirtolaa perustamaan: hän kulki ympäriinsä, väärinymmärrettynä, vainoakin kärsien - mutta kaikkialla hän julisti ristiinnaulittua Kristusta.

Kyllä moni Jeesuksen aikalainen otti Jeesuksen vastaan. Suurin osa ensimmäisistä kristityistä oli juutalaisia. Ja meidän aikaamme saakka ovat monet jalot juutalaiskristityt oppineet rikastuttaneet tiedoillaan kristillistä kirkkoa. Juuri Jesajan kirjan kärsivän Kristuksen kuva on merkinnyt monelle heistä elämän käännekohtaa.

Tulin kerran Jerusalemissa Puutarhahaudalle turistien eli "turilaitten" kanssa, kuten me heitä leikillisesti nimitämme. Aivan pääportin vieressä oli haudalla hurskas juutalainen. Leveä musta hattu päässään hän rukoili hiljaa. Kun tulin hänen ohitseen, hän katsoi ylös. Kohtasin tummat, itkettyneet silmät. Näky jäi minua vaivaamaan. Katselemme ensin Gordonin Golgatan ja palasimme jälleen lähellä pääporttia olevalle puutarhahaudalle.

Mies oli yhä paikallaan. Menin hänen viereensä ja aloin lukea hiljaa ulkoa hepreaksi: "Kuka uskoo meidän saarnamme, kenelle Herran käsivarsi ilmoitetaan . . . ei ollut hänellä vartta eikä kauneutta: me näimme hänet, mutta ei ollut hänellä muotoa, johon me olisimme mielistyneet. . . meidän sairautemme hän kantoi, meidän kipumme hän säilytti päälleen". Näin luin aina Kristuksen haavoihin asti. Ei enempää. Sitten siirryin Puutarhahaudalle ja suoritin selostukseni. Takaisin tullessani mies oli yhä paikallaan. Menin hiljaa miehen vierelle ja siunasin hänet hepreaksi. Silloin hän kohotti katseensa silmiini ja sanoi: "Kiitos!"

Jotenkin näin tuon miehen murheellisissa silmissä koko Israelin kansan kyselyn. Emme saa rauhaa sisäisestä syyllisyydestämme, ennen kuin näemme tuomitun Kristuksen. Hän kantoi synnin kirouksen ruumiissaan ristinpuuhun.

Jatkossa sanotaan: "Minun kansani rikkomusten tähden kohtasi rangaistus häntä." Kun tässä puhutaan "hänestä", heprea käyttää muotoa "laammoo", joka merkitsee myös "heitä". Tähän sanaan perustuu usein ajatus, että koko luku puhuisi Israelin kansan kärsimyksistä. Mutta näin tulkittuna jakeemme saa vielä suuremman kärkevyyden: Israelin rikkomusten tähden sitä itseään olisi kohdannut rangaistus. Useimmiten tämä sana on kuitenkin yksikössä. Ja koko kärsimysluku puhuu "hänen" rangaistuksestaan ja "hänen" haavoistaan "meidän rikkomustemme tähden". "Hänen haavainsa kautta me olemme paratut." Kyllä tässä on kysymys Kristuksen kärsimyksistä.

"Hänelle annettiin hauta jumalattomain joukossa, mutta rikkaan tykö hän tuli kuoltuansa, sillä hän ei ollut vääryyttä tehnyt, eikä petosta ollut hänen suussansa." Usein tässä jakeessa on nähty viittaus rikkaaseen Joosef Arimatialaiseen, jonka hautaan Jeesus laskettiin. Johannes kertoo, että Joosef oli Jeesuksen opetuslapsi, vaikkakin salaa. Kuitenkin näemme kaiken takaa myös Filippiläiskirjeen toisen luvun kuvan: "Hän nöyryytti itsensä ja oli kuuliainen kuolemaan asti, hauraan ristin kuolemaan asti. Sen tähden on Jumala hänet korkealle korottanut."

Uskovilta puuttuu usein näky Kristuksen kuninkuudesta. Sakarjan kirjan kolmannessatoista luvussa puhutaan alkukielessä Kristuksesta Jumalan "vertaisena". Suomalainen käännös on kyllä tulkinnut heprealaisen vastineen sanoilla "lähin mies". Jeesus viittasi tähän kolmanteentoista lukuun kiirastorstai-iltana: "Tänä yönä te kaikki loukkaannutte minuun, sillä kirjoitettu on: Minä lyön paimenta ja lauman lampaat hajotetaan" (Matt. 26:31).Tätä ennen on puhe siitä, että he "katsovat minuun, jonka he ovat lävistäneet, ja he valittavat häntä niinkuin valitetaan ainokaista." Jumalan isänsydän lävistettiin Jeesuksen kärsiessä ristillä.

Sakarja jatkaa sitten kuvaustaan: "Eräs mies on ostanut minut orjaksi jo nuoruudessani. Jos häneltä kysytään: mitkä ovat nuo haavat sinun rinnassasi" (hepreaksi "bein jadechaa", "kättesi välissä") "hän vastaa: ne lyötiin minuun ystäväini huoneessa:' Ja jatko on merkillinen: "Heräjä miekka, minun paimentani vastaan, ja minun lähintä miestäni vastaan, sanoo Herra Sebaot. Lyö paimenta ja joutukoot lampaat hajallensa."

"Lähin mies" on hepreassa "tasaveroinen", "vertainen". Jeesus sanoi:,"Minä. ja Isä olemme yhtä." "Joka kunnioittaa minua, kunnioittaa Isää." "Joka ottaa minut vastaan, ottaa vastaan hänet, joka on minut lähettänyt." "Isä on antanut kaiken tuomion Pojalle, että häntä kunnioitettaisiin." Jeesus ei kuitenkaan katsonut saaliikseen olla Jumalan kaltainen, vaan hän tyhjensi ja nöyryytti itsensä. Silti Kristus, Jumalan paimen, jota haavoitetaan, on Isän vertainen. Ja nyt hän Isän oikealla puolella. Kunniassaan.

Vanhat juutalaiset puhuvat Messiaasta, joka on asetettu Jumalan oikealle puolelle. Uskon isä Aabraham on hänen vasemmalla ja Kristus oikealla puolellaan. Eräässä lähteensä kerrotaan, että Aabrahamin kasvot kalpenivat kateudesta, kun hän näki asemansa. Silloin Jumala sanoi arvoituksenomaisesti: "Miksi kasvosi kalpenivat' Katso, sinun poikasi poika on minun oikealla puolellani ja minä olen sinun oikealla puolellasi: '

Kristus on korotettu kunniaansa. Aabrahamin saamat lupaukset täyttyivät Kristuksessa. "Rikkaan tykö hän tuli kuoltuansa." Lähetyskäskyssään Kristus sanoi: "Minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä. Menkää siis!" Ja Kristuksen rakkaus vaatii meitä, jotka olemme tulleet tähän johtopäätökseen, että hän on kuollut meidän edestämme, ettemme eläisi itsellemme vaan hänelle.

Kristityn elämä on Kristuksen kuolemassa. Tämä ajatus voi olla alussa vain teoriaa, jonka päämme ymmärtää, mutta joka ei toimi käytännössä. Tämä on "kuoleman teologiaa", mutta se on myös "elämän teologiaa". Uuden elämän-syntyminen merkitsee aina vanhan kuolemista. Kristityn tie on vehnänjyvän tie. Kun avioidumme, joudumme kuolemaan itsekkyydelle. Kun lapsemme aikuistuvat, joudumme kuolemaan irti lapsistamme.

Kun saavumme keskiikään, opettelemme kuolemaan kunnianhimolle ja ammatillemme. Ja vähitellen saamme kokea jokaisen ihmisen lopullista osaa: kuolemme terveydelle. Joka ainoa syntymäprosessi voi merkitä ihmisosan kirkastumista, jos Jeesus Kristus saa olla opastajamme. Ja kun koemme jomottavaa syyllisyyttä ja kohtaamme Jumalan pyhyyden, kuolemme "lain kautta pois laista". Tarvitsemme Jumalan täydellisyysvaatimuksen edessä täyttä armoa. Vasta silloin, kirkastuu Jeesuksen Kristuksen sovitystyö sydämellemme.

Jumalalla on oikeus tehdä radikaaleja leikkauksia ja irrottaa elämästämme synnin kiinnikkeet. Jos synnin kuolio leviää, ei pieni "varpaiden siivoaminen" riitä. Tarvitsemme kokonaisvaltaisen puhdistuksen. Leikatessaan meitä irti maailmasta Jumala sitoo meidät itseensä ja iankaikkiseen elämään. Näin syntyy uusi liitto.

Yhdymme rukoukseen:

   Herra armahda meitä vastahakoisia ja hitaita kuulijoita. Anna anteeksi, että me yritämme kuljettaa Sinua salaa sisimpäämme ikään kuin keittiön ovesta, vaikka Sinä tahdot käyttää pääovea. Ota meidät hallintaasi ja hellintääsi rakkautesi kautta. Kiitos siitä, että tulit ihmiseksi ihmisen tuskaan ja kannoit meidän angstimme ja syyllisyytemme. Ja kiitos siitä, että ahdistus ajaa meidät Sinun tykösi, ja oman minän kuoleman tie on sittenkin elämän tie. Aamen.

Seuraava luku: Vikauhri viallisen puolesta

"Mutta Herra näki hyväksi runnella häntä, lyödä hänet sairaudella. Jos sinä panet hänen sielunsa vikauhriksi, saa hän nähdä jälkeläisiä ja elää kauan, ja Herran tahto toteutuu hänen kauttansa. Sielunsa vaivan tähden hän saa nähdä sen ja tulee ravituksi. Tuntemuksensa kautta hän, minun vanhurskas palvelijani, vanhurskauttaa monet, sälyttäen päällensä heidän pahat tekonsa."

Jesajan kirjan 53. luku on kuin tiivistemuonaa tehopakkauksessa. Jeesus voi toimia jälleen "vaivatut sielumme virvoittaen". Etsimme liian usein inhimillistä lohdutusta. Muistutamme monesti kulkukissaa, joka naukuu jokaisella ovella saadakseen huomiota ja pienen makupalan. Ei inhimillinen apu aina auta epäinhimillisessä hädässä. Sen sijaan, että takerrumme toisiimme, meidän tulisi takertua Jumalan lupauksiin - ja niin kuin Vanha testamentti sanoo, "riippua hänessä kiinni". Jumalan sana on kuin tuli ja kuin vasara, joka kalliotkin murtaa.

Ristin sana on Jumalan voima, "dynamis". Ehkä olet nähnyt, kuinka tietyömiehet poraavat kallioon reikiä suoraan riviin ja täyttävät ne räjähteellä. Pian kallio putoaa dynamiitin voimasta kauniisti ja kurinalaisesti siistiin röykkiöön, josta se on helppo korjata pois. Mekään emme voi tehdä muuta kuin porautua yksitellen niihin ongelmiin, jotka tässä tulevat esille.

Ensimmäinen seikka, joka pysäyttää tämän Jesajan jakeen lukijan, on: "Herra näki hyväksi runnella häntä sairaudella." Usein Jumala näkee hyväksi käyttää sairautta palvelijanaan. Sairaus on elämän pelkistäjä. Ja oikeastaan sairaus on ihmisen normaalitila. Jos käsittäisimme, että sairaus kuuluu ihmisosaan, "emme turhaan valittaisi", sillä "koetusten tie, luokses, Herra vie".

Hepreassa käytetään tässä yhteydessä vielä voimakkaampaa sanaa. Käsite esiintyy myöhemminkin samassa jakeessa. Saksalainen käännös noudattaa heprean ajatusta: "Herra tahtoi runnella häntä sairaudella" - "ja Herran tahto toteutuu hänen kauttansa". Jeesus täytti Isänsä tahdon. Hän rukoili Getsemanessa: "Jos tämä malja ei voi mennä minun ohitseni, niin tapahtukoon sinun tahtosi." Isä meidän rukouksessa olemme oppineet pyytämään: "Tapahtukoon sinun tahtosi." Kristuksessa täyttyi Jumalan tahto ja suunnitelma. Siksi hänen elämässään ei ollut hapuilua. Hän odotti rauhassa kolmisenkymmentä vuotta, ennen kuin alkoi toimia - ja kolme vuotta riitti antamaan meille maailman syvällisimmän opin.

Sovitustyön perustana on Isän tahto. Jeesus tuli vikauhriksi. Jos panemme hänen sielunsa vikauhriksi, Herran tahto toteutuu hänen välityksellään. Ja me tiedämme, mikä on Jumalan tahto. "Jumala tahtoo, että kaikki ihmiset pelastuisivat ja tulisivat tuntemaan totuuden" (1. Tim. 2:4). Pietarikin puhuu samasta asiasta: "Jumala ei tahdo, että kukaan hukkuisi, vaan että kaikki tulevat parannukseen." Tätä Jumala tahtoo!

Kuitenkin estäväksi puomiksi eteemme nousee meidän vikamme. Siksi Jeesus uhrasi itsensä vikauhrina puolestamme. Nyt joku kysyy: "Miksi puhua uhrista? Eikö uhriajatus kuulu kokonaan Vanhaan testamenttiin?"

Kolmatta Mookseksen kirjaa on kutsuttu "sovituksen kirjaksi". Siinä esiintyvät noin kuusikymmentä kertaa sanat "Herran edessä". Tämä sanonta oli hyvin rakas Lutherille. Siinä on sanottu myös viidesti: "Olkaa pyhät, sillä minä olen pyhä, sanoo Herra." Tämä sovituksen kirja alkaa uhrilakien esittelyllä. Syntiinlangennut ihminen on aina kamppaillut syyllisyytensä kanssa. Siksi hurskas rukoilija toi Jumalalle antinsa ja kiitosuhrinsa. Sana "uhrata" merkitsee hepreassa tarkalleen samaa kuin "tuoda lähelle". Kuitenkin Raamattu sanoo: "Jumalattoman uhri on Herralle kauhistus." Daavid koki: "Minä en tuo Herralleni, Jumalalleni, ilmaiseksi saatuja polttouhreja." Uhraajalta odotetaan kokosydämisyyttä.

Itse uhrien nimitykset paljastavat, mitä ihminen etsi Jumalan edessä. Sovituksen kirjan ensimmäinen luku puhuu polttouhrista; heprean sana merkitsee "ylentämistä". Toinen luku puhuu ruokauhreista, jolloin viivyttiin Herran edessä aterialla. Sana tulee käsitteestä "lepo". Uhraaja kaipasi lepoa Jumalassa. Kolmas luku puhuu vuorostaan "yhteysuhreista"; tämä käsite tulee samasta sanasta kuin "rauha". Neljäs luku kertoo "syntiuhreista"; tässä käytetty synti-sana on miltei sama hepreassa ja arabiassa ja tarkoittaa alunperin "väliseinää". Synti erottaa Jumalasta ja ihmisistä. Viides luku liittyy Jesajan kirjan sanomaan. Se käsittelee vikauhria; heprean vastine tulee käsitteestä "syyllinen".

Jeesus Kristus sovitti syyllisyytemme. Ei ole siis kysymys pikkuvioista. Juristit lainaavat joskus sanaa "De minimis non curat lex", "laki ei piittaa pikkuasioista". Tämä on syvimmässä mielessä totta. Jumalan täydellisyyden laki paljastaa pohjattoman syyllisyytemme. Pikkuviat, pienet tahattomat sanat ja eleet, herättävät vähitellen esiin sydämen kätköissä olevan pahuuden. Ja kun ihmistä oikein ärsytetään, hänessä herää peto. Ihminen on ihmiselle susi.

On hyvä nähdä uhriajatus tässä valossa. Me tahdomme "ylentyä", levätä, saada rauhan, tahdomme poistaa ihmistenkin väliset näkymättömät muurit ja ennen kaikkea tahtoisimme päästä irti syyllisyyden kahleista. Katolinen kirkko toistaa eräässä synnintunnustuksessaan sanoja, "meidän syntimme, meidän mitä syvin syyllisyytemme!" Jeesus Kristus hoitaa tätä perusvikaamme. Hän tuli vikauhriksi, että vikuutettu jaksaisi elää.

Kuitenkin vain vertainen voi sovittaa vertaisensa. Aikaisemmin puhuimme Sakarjan kirjan kolmannestatoista luvusta, jossa Kristusta sanotaan Jumalan vertaiseksi: Ei ole kysymys siitä, että synti sovitettaisiin, vaan että pyhä Jumala tulisi sovitetuksi. Heprean sana "vertainen" merkitsee "kiinteästi yhteen sidottua". Meidän syntimme on sitä, mistä tuhlaajapoika puhui tunnustaessaan: "Olen tehnyt syntiä taivasta vastaan."

Tarvitsemme sovituksen, joka pätee taivaassa. Ehkä juuri tätä taustaa vasten pitäisi ymmärtää Uuden testamentin sana: "Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa eikä lukenut meille meidän rikkomuksiamme." Ja hän uskoi meille "sovituksen sanan". Tämä 2. Kor. viidennen luvun jatko antaa ihmiselle suuret valtuudet: "Kristuksen puolesta me siis olemme lähettiläinä ja Jumala kehoittaa meidän kauttamme: me pyydämme Kristuksen puolesta, antakaa sovittaa itsenne Jumalan kanssa. Sen joka ei synnistä tiennyt, hän meidän tähtemme teki synniksi, että me hänessä tulisimme Jumalan vanhurskaudeksi . . ."

Jokainen tässä oleva sana on kultaa. Jumala sovitti itsensä. Hän tahtoi antaa meille itsensä Pojassaan. "Niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainokaisen Poikansa." "Sielunsa vaivan tähden" Jeesus voi antaa vaivatulle ja vikuutetulle rauhan. Vikauhri koskee syyllisyyttämme. Jos tämä asia ei kirkastu, meidän mielemme kiinnittyy toisarvoisiin asioihin ja usko jää leikittelyksi. Sovitus koskee koko ihmiselämää - ei siis vain yksityisiä tekoja vaan meitä itseämme.

Puhuimme miltei samasta asiasta, kun katselimme erämaahan vietyä ja runneltua syntikaurista. Se vei kansan synnit ja syyllisyyden pois leirin alueelta. Suuren sovituspäivän rukouksissa on muuan kaava, joka ilmaisee anteeksiantamuksen henkilökohtaisuuden. Hurskailla juutalaisilla on tapa, jota vastaan eräät oppineet ovat sotineet, koska se ei perustu Raamattuun: jokainen mies uhraa puolestaan kukon ja pyörittää sitä päänsä ympäri, niin että veri pirskottuu valkeille vaatteille. Samalla hän sanoo: "Tämä on minun puolestani, minun sijastani ja minun sovituksekseni. Kukko menköön kuolemaan ja minä pitkään ja hyvään elämään!" Kristus kuoli minun sijaani, ja minä saan elää!

Samantapainen sijaissovituksen sana on 5. Moos. 30. luvussa, jota apostoli Paavali rakasti. Jakeessa 11 on aivan kuin Vanhan testamentin "pro nobis", "meidän puolestamme" lupaus. Siinä sanotaan, etteivät käskyt ole liian vaikeat - ei tarvitse sanoa: Kuka menisi meidän puolestamme taivaaseen ja merten taakse, tuonelaan? Kuka noutaisi ikään kuin uudelleen nämä käskyt ja julistaisi sen meille, että me sen täyttäisimme?

Tämä Vanhan testamentin kieli voi olla nykyajan ihmisestä kaanaankieltä. Kuitenkin näitä sanoja voidaan pitää koko sijaissovituksen asetussanoina. Siinä on kaksi kertaa kysymys, "Kuka menisi?", kaksi kertaa sanat "meidän puolestamme" ja kahdesti sana "julistaa" sekä vielä kaksi kertaa viittaus lain täyttämiseen. Vanhan liiton aikana lakia tuli julistaa ja opettaa, jotta se täytettäisiin. Uusi liitto kertoo siitä, että Jeesus on täyttänyt lain, ja me julistamme hänen täytettyä tekoansa.

Edessämme oleva asia liittyy siihen taivaalliseen salaisuuteen, josta Jeesus puhui Nikodeemuksen kanssa. Kaikki opetukset oli jaettu hänen aikanansa "salattuihin" ja "ilmoitettuihin" asioihin. Näillä oli nimenä "nistaroot" ja "niggaloot", joka merkitsee juuri "kätkettyjä" ja "paljastettuja" oppeja. Juutalainen raamatunselitys pitääkin ohjeenaan 5. Moos. 29:29 ohjetta, joka sopii kaiken raamatunselityksen ohjelmaksi: "Se, mikä on salassa, se on Herran, meidän Jumalamme; mutta mikä on ilmoitettu, se on meitä ja meidän lapsiamme varten." Jeesus esitti saman kahtiajaon, kun hän sanoi Nikodeemukselle, että tämä ei uskoisi, kun hän puhuu "taivaallisia", koska hän ei tahdo uskoa sitäkään, mitä Jeesus puhui "maallisista". Ja tämän jälkeen Jeesus todella puhui taivaasta tulostaan ja taivaaseen nousemisestaan ristin sanomaan liittyen.

Juuri ristinkuolemallaan Jeesus täytti lain. Sana "täyttää" pulpahtaa esille yllättäen kaanaankieleltä tuntuvassa Efesolaiskirjeen neljännen luvun jakeessa, joka on vaikeatajuisuudestaan huolimatta muuan Uuden testamentin helmiä: "Että hän astui ylös, niitä se on muuta, kuin että hän oli astunut alas, maan alimpiin paikkoihin. Hän joka on astunut alas, on se joka myös astui ylös, kaikkia taivaita ylemmäs, täyttääkseen kaikki."

Tässä on evankeliumi. Ei kukaan ole niin alhaalla, etteikö Kristus olisi tullut vielä alemmas. Hän alentui aivan tuonelaan asti. Hän laskeutui kaikkein alimmaksi, että voisi sieltä käsin nostaa pahimmin alaspainetun. Laulamme tutussa hengellisessä laulussa: "Niin alhaalla ei kukaan kulje, ettei siellä Jeesus ois.

Hän ei ketään luotansa sulje, eikä karkoita yhtään pois. Ja alemma vieläkin tulla, hän tahtois jos siellä ken, on tunnolla haavoitetulla." Jeesuksen sovitustyöhön kuului sekä kuolema että ylösnousemus. Siksi Efesolaiskirje sanookin, että Jeesus nousi maan alimmista paikoista "kaikkia taivaita ylemmäksi täyttääkseen kaikki". Tätä jo suoritettua lunastustekoa me julistamme.

Profeetta Jesaja esittää vikauhriajatuksensa jälkeen Raamatun yksinkertaisimman vanhurskauttamisopin. "Tuntemuksensa kautta hän, minun vanhurskas palvelijani, vanhurskauttaa monet, sälyttäen päällensä heidän pahat tekonsa."

Katekismuksessa kysymme aina: "Mitä tämä on?" Onko vanhurskaus sitä, että on vanha ja hurskas, kuten joku nuori ajatteli! Eikö nuorikin voi olla vanhurskas? Katekismus opettaa: "Kun Jumala vanhurskauttaa meidät, hän synnyttää meihin uuden elämän. Tämä on hengellisesti kuolleen uudestisyntyminen" Vanhurskauttaminen on Lutherin selityksen mukaan sitä, että "Jumala ei lue meille meidän syntejämme, vaan antaa ne anteeksi."

Jesajakin selittää, että vanhurskauttaminen merkitsee Jeesuksen tuntemista ja syntien anteeksiantoa. Vanhurskauttaminen on Jeesuksen teko. Jesaja kutsuu Kristusta "vanhurskaaksi palvelijaksi". Kristusta sanotaan Raamatussa myös "vanhurskauden opettajaksi". Tämä sanonta esiintyy tosin vain Jooelin kirjassa, 2:23, jonka mukaan Jumala antaa "vanhurskauden opettajan" - näin tämä jae kuuluu hepreaksi.

Juutalaiset oppineet sanovat,että sillä tarkoitetaan tulevaa profeettaa, joka "opettaa vanhurskaudentietä". Meidän aikanamme löydetyt, jo ennen Jeesuksen aikaa kirjoitetut, ns. Kuolleen meren kääröt, toistavat usein sanan "vanhurskauden opettaja" - siitä tämä käsite on ilmeisesti tullut omia kiertopolkujaan juutalaiseen kirjallisuuteen.

Vain Jeesus opettaa turvallista vanhurskautta. Hänen tullessaan elämään täyttyy Danielin kirjan sanonta: "Synti sinetillä lukitaan iankaikkinen vanhurskaus tuodaan". Vanhurskauttaminen ei merkitse ihmisen jonkinlaisen pyhyyden tiedostamista. Se merkitsee, että alamme tiedostaa pohjattoman pahuutemme ja Jeesuksen suorittaman täydellisen anteeksiantamuksen. Ei oma liha pyhity koskaan: se pahentuu vaikka sen yrittäisi panna minkälaiseen "pakastimeen" tahansa. Katekismus tarkoittaa tätä, kun se sanoo vanhurskauttamisesta, että Jumala "pukee meidät Kristuksen puhtauteen ja pyhyyteen. Näin Jumala vanhurskauttaa meidät."

Kun apostoli Paavali joutui haaksirikkoon Meliten lähellä, tuota onnettomuutta kuvataan tavalla, joka sopii meihin.Ensin laivamiehet luotasivat syvyyttä - mekin joudumme tekemään omaa hengellistä tilannearviotamme. Sen jälkeen miehet laskivat neljä ankkuria ja "odottivat ikävöiden päivän tuloa". Mekin odotamme uskon selkenemistä sisäisesti. Yritämme heittää omia ankkureitamme myrskyävään mereen, ettemme ajautuisi karikoille.

Mutta tämä ei aina auta ihmiselämässä. On yksi ankkuri, joka pitää. Se on Jeesuksen täysi sovitustyö puolestamme. Rakastan erästä Jesajan kirjan sanaa, joka on 54. luvun lopussa. Olen ankkuroinut siihen joskus toivoni Jerusalemin työn monissa ahdistuksissa: "Tämä on Herran palvelijain perintöosa, tämä heidän vanhurskautensa, minulta saatu, sanoo Herra." Todella: "Tuntemuksensa kautta hän . . . vanhurskauttaa . . . sälyttäen päällensä meidän pahat tekomme".

Kreikkalaiset ajattelijat sanoivat aikoinaan: "Tunne itsesi!" Kyllä tämäkin on tärkeätä. Apostoli Paavalihan totesi Roomalaiskirjeessä tajuavansa, ettei hänen lihassaan ole mitään hyvää; hän näkee ja huomaa pahan asuvan olemuksessaan. Mutta "elämän hengen laki Kristuksessa Jeesuksessa" vapautti hänet. Siksi saamme sanoa toisillemme: "Tunne Kristus!" Kristus antaa turvallisen pohjavireen syntiensä kiusaamalle ihmiselle. Esittämämme Jooelin kirjan lause kuuluu heprealaisessa muodossaan: "Siionin lapset, iloitkaa ja riemuitkaa Herrassa hän antaa teille vanhurskauden opettajan" (2:23).

Vanhurskauttaminen merkitsee lepoa ihmisen omista töistä. Hengellisessä elämässä tarvitsisimme sielua hoitavaa kiireettömyyttä. Apostoli Paavali sanoo: "Joka ei töitä tee, vaan uskoo häneen, joka vanhurskauttaa jumalattoman, sille luetaan hänen uskonsa vanhurskaudeksi" (Room. 4:5). Uskova katsoo omista töistään Kristuksen tekoon. Jumala suorittaa tilisiirron ansiottoman palkkakorttiin.

Näemme vanhurskautusaiheen myös 22. psalmissa, jota Jeesus luki lohdutukseksi ristiltä opetuslapsilleen ja seuraajilleen. Psalmi alkaa huudahduksella: "Jumalani, Jumalani, miksi minut hylkäsit? . . . Mutta minä olen mato, enkä ihminen, ihmisten pilkka ja kansan hylkiö . . . He jakavat keskenään minun vaatteeni... He tulevat ja julistavat vastedes syntyvälle kansalle hänen vanhurskauttaan, että hän on tämän tehnyt." Kristus hylätään - meidät hyväksytään. Kristus riisutaan - meidät puetaan. Nyt julistetaan Kristuksen tekoa, hänen vanhurskauttaan. Ehkä psalmin viimeinen heprean sana, "kii asaa", "sillä hän sen teki", on myös ristin viimeisen huudon takana: "Se on täytetty!"

Vanhurskaus merkitsee Jumalan armon tilisiirtoa. Se merkitsee sitä, että kärsivän Kristuksen vaatteet jaetaan seurakunnalle. Kun vaimoni ja minut vihittiin lähes 25 vuotta sitten, tilasimme kumpikin pukuvuokraamosta itsellemme lainavaatteet. Niin teki miltei jokainen siihen aikaan. Ja komea kuulemma oli pari - mutta se johtui lainavaatteista. Itsessämme me ihmiset olemme kurjia hylkiöitä, mutta Kristus pukee meidät puhtauteensa ja pyhyyteensä.

"Se on täytetty" puhuu siitä, että nyt meidät hyväksytään Jumalan valtakuntaan. Jumalan testissä ei katsota ihmisen koesuorituksiin. Kun runoilija Aaro Hellaakoski pääsi ylioppilaaksi, hän ilmoitti siitä raisulla tavalla postitse vanhemmilleen. Tämän kuulun runoilijarnme poika oli luokkatoverini, ja häneltä kuulin monia erityispiirteitä hänen isästään.

Aaro Hellaakoski oli pannut postikorttiin isänsä ja äitinsä nimen ja lopuksi hän pisti sormellaan reiän kortin lävitse: läpi meni! Tätä merkitsee vanhurskauttaminen: läpi menee! Kristus on pantu minun puolestani tenttiin. Hänet testattiin: "Hän ei ollut vääryyttä tehnyt eikä petosta ollut hänen suussansa". Kristuksen teko kelpuuttaa läpi taivasten ja taivainen taivaitten. Se pätee pyhän Jumalan edessä. Sinun ei tarvitse päteä.

Eräälle Roomalaiskirjeen nuorisopainokselle on annettu hyvä nimi: "Se on jo tehty, sanoi Paavali!" Vanhurskauttaminen käännetään nykykielellä usein sanalla "hyväksyä". Sinut on hyväksytty Jeesuksen vuoksi. Hänen tuntemuksensa vanhurskauttaa. "Se on jo tehty, sanoi Paavali!" Mutta onko tämä todella tapahtunut? Voiko siihen luottaa?

Kun Jeesus kuoli ristillä, evankeliumit kertovat, että koko luomakunta osallistui murheeseen. Kolme evankeliumia kertoo myös, että temppelin esirippu repesi kahtia ylhäältä alas. Nyt ihmissilmä näki kaikkeinpyhimpään. Nyt poistettiin erottava verho pyhän Jumalan ja ihmisen väliltä. Nyt pääsemme Pyhimmän luo. Myös Hebrealaiskirje viittaa kolmasti tähän ihmeeseen. Esirippu oli tehty kymmenisen senttiä paksusta kudoksesta, eikä mikään ihmisvoima saattanut sitä halkaista. Se ei myöskään revennyt sirokkotuulen voimasta, kuten joskus on väitetty. Jumalan voima repäisi sen, koska sitä ei enää tarvittu.

On järkyttävää nähdä, että juutalainen perimätieto on tallettanut tämän tapahtuman myös Talmudiin. Nämä viitteet, jotka esiintyvät kolmasti Talmudissa, alkavat lauseella: "Neljäkymmentä vuotta ennen temppelin hävitystä avautuivat temppelin ovet itsestään." Roomalainen sotapäällikkö Titus kukisti Jerusalemin pyhäkköineen vuonna 70. Näin ollen perimätiedon viite puhuu Jeesuksen kuolinvuodesta. Silloin "läntinen lamppu sammui ja uhrit menettivät voimansa". Eräässä toisinnossa sanotaan jopa: "Pyhä Henki jätti temppelin."

Ainoa todella merkittävä historiallinen tapahtuma, johon Talmud voi viitata puhuessaan vuodesta 30, on Jeesuksen ristinkuolema. Silloin uhrit menettivät merkityksensä, koska ihmissilmä saattoi katsella Öljyvuorelta käsin kaikkeinpyhimpään. Hebrealaiskirje 10:14 sanoo Jeesuksesta: "Hän on yhdellä ainoalla uhrilla ainaiseksi tehnyt täydelliseksi ne, jotka pyhitetään." Jeesuksen uhri riittää uskomme perustaksi - muut uhrit ovat menettäneet merkityksensä.

Olen nyt esitellyt rivi riviltä Raamattua. Tämä johtuu siitä, että lopultakin vain Raamattu voi vakuuttaa meidät Jumalan rakkaudesta. Jeesus sanoi: "Minun sanani ovat henki ja elämä." Vanhurskaus julistetaan meille Sanassa. Oppineet puhuvatkin ns. forenssisesta vanhurskaudesta, joka "luetaan" ihmisen hyväksi. Jumala vanhurskauttaa jumalattoman. Tämä sana julkistetaan kuin oikeusistuimen armahduspäätös.

Ihmisen perusolemus ei heti muutu, vaikka hänen asemansa on muuttunut. Ihmisen asema pyhän Jumalan edessä on toinen: hänet on hyväksytty. Kun vanki julistetaan oikeuden päätöksessä vapaaksi, hän on yhä sisimmältään rikollinen. Mutta nyt hänet on armahdettu. Oikeusistuin langettaa aina ensin tuomionsa. Vasta sen jälkeen keskustellaan siitä, miten rangaistus kärsitään ja onko syyllisellä edellytykset saada armahdus. Katuva mieli on paras tae armahdukselle. Joka kerta kun saamme anteeksi syntimme, joudumme ensin tilille rikoksistamme.

Siksi Jesaja huudahtaakin: "Tulkaa, käykäämme oikeutta keskenämme", ja jo samassa hengenvedossa vakuutetaan: "Vaikka teidän syntinne olisivat veriruskeat, tulevat ne lumivalkeiksi." Jos me tuomitsemme itsemme, meitä ei enää tuomita. Jos tunnustamme syntimme, on Jumala uskollinen ja antaa ne anteeksi. Synnin tunnustaminen ei merkitse syntiluettelon latelemista, vaan ennen kaikkea sitä,että tunnustamme syyllisyytemme: minussa on vika, ei vanhemmissani ja kasvatuksessani. Minä olen tehnyt syntiä. Minä ansaitsen rangaistuksen.

Kun julistamme Kristuksen vanhurskautta ja hänen anteeksiantamustaan, joku kuulija voi olla niin arka ihminen, että hän ei uskalla omistaa tätä sanaa kohdalleen. Et osaa oikein katua, et osaa oikein tunnustaa syntiäsi, et osaa uskoa niin kuin tulisi. Me erehdymme monesti tekemään jopa katumuksestamme, synnin tunnustuksestamme ja uskostamme hengellisen kelpoisuutemme kyltin: "Tämän minä tein ja siksi minä tulin uskoon!" Mutta vain Kristuksen teko kelpaa Jumala-suhteemme perustaksi. Unohda kaikki muu. Älä hoe itsellesi, että sinä olet paha - hoe sitä, että Jeesus on hyvä!

Ihminen voi myös tottua sisäiseen orjuuteensa. Meillä oli Jerusalemissa kanarialintuja. Saimme hankituksi kauniin laulavan lintuparin. Teimme niille pesän. Ja eikös mitä: eräänä päivänä emo istui jo hautomassa. Kun poikaset kasvoivat ja alkoivat jo räpistellä siivillään ympäri häkkiä, päätin laajentaa niiden lentokenttää ja avasin häkin oven. Linnunpoikien vanhemmat tunsivat jo vapauden riemun. Ne olivat olleet silloin tällöin ulkosalla.

Kuitenkin nuo häkissä syntyneet siivekkäät olivat tottuneet vankeuteensa. Ne olivat syntyneet vankilaan. Siksi kesti kauan ennen kuin ne tajusivat vapauden merkityksen. Ensin ne kurkkivat aukon edessä alas, ylös ja sivuille. Välillä mentiin jopa pois sivummalle. Lopulta yksi uskalsi panna nokkansa häkin ulkopuolelle. Kun vanhemmat sirkuttelivat ulkosalla kutsuen, jopa lähti poikanenkin lentoon. Ja voi sitä vapauden riemua ja räpistystäl Pian oli koko poikue vapaudessa.

Ehkä olet tullut tänne kirkkoon kurkkimaan, miltä nuo uskovat oikein näyttävät. Kovasti ovat kyllä itsensä näköisiä - liikaakin. Mutta ehkä olet saanut katsella täällä myös Kristuksen muotoa ja hänen tekojansa.Käy nyt peremmälle. Hän kutsuu sinua vapauteen, "Jumalan lasten kirkkauden vapauteen". Älä märehdi syntejäsi, älä takerru tekoihisi. Jeesus kutsuu sinua vankeudesta vapauteen. Lauloimme joskus katulähetyksessä: "Jos orjan merkkiä kantaa ken, ei oo hänen sielunsa onnellinenl" Jeesus Kristus kantoi meidän vikamme ja syyllisyytemme. Hän tuli vikauhriksi viallisen puolesta.

Tapasin vastikään erään keski-ikäisen rouvan, joka oli kohdannut Kristuksen. Hän kertoi hiljaisella äänellä jotenkin näin: "Kun minä uudestisynnyin - kun minusta tuli todella syntinen, ja tämä ei ole teoriaa, niin minä sain rauhan. Mutta nyt minulla on uusia ongelmia; miten saisin lapseni tälle tielle? Toinen on kyllä jo löytänyt Jeesuksen. Minulla on kyllä rauha. Mutta minulla on uusia huolia, eikä kai niihinkään ole mitään pakettiratkaisua."

Uudestisyntyminen merkitsee sitä, että meistä tulee todella syntisiä, ja se ei ole teoriaa. Arvoton elämä saa arvon. Toivoton ihminen saa toivon. Viallinen saa jättää vikansa parempaan hoitoon. Jeesus Kristus hyväksyy meidät itsensä tähden. Me saamme pukeutua hänen lainapukuunsa, joka kelpaa kerran myös taivaan häissä.

Yhdymme rukoukseen:

Rakas Jeesus. Tahdon kiittää Sinua siitä, että olet kuollut minun puolestani, minun sijastani ja minun sovituksekseni. Kiitän sinua siitä, että saan omistaa henkilökohtaisesti Sinun hyväksymismerkintäsi. Kiitos, että minun ei tarvitse kantaa laiminlyöntejäni ja rikosvelkaani. Herra, tiedän että en voi tehdä ratkaisua joukon mukana. Siksi rukoilen, että Sinä ottaisit minut erikseen. Herra opeta minulle käytännössä Sinun vanhurskautesi salaisuutta. Aamen.

Seuraava luku: Hän antoi ja hän kantoi

"Sentähden minä jaan hänelle osan suurten joukossa, ja väkevien kanssa hän saalista jakaa; sillä hän antoi sielunsa alttiiksi kuolemaan, hänet luettiin pahantekijäin joukkoon, hän kantoi monien synnit ja hän rukoili pahantekijäin puolesta."

Olemme katselleet jo viikon ajan kärsivän Kristuksen kuvaa. Ehkä monen sydän on hiljaa lämmennyt. Olen vain esitellyt Jeesusta. Samalla olen kysellyt itsekseni niin kuin runoilija Hellaakoski: "En tiedä jos ymmärrettiin, en tiedä jos yhdistettiin, mutt' humisi hiljaisuus." Tämäntapainen hiljaisuus voi kyllä olla hyvää hiljaisuutta. Ehkä se on sitä, mistä Raamattu on antanut lupauksen: "Hän asuu hiljaisuudessa!" Olemme keskittyneet Jeesuksen katselemiseen. Ja se hiljentää aina ihmisen.

Olemme nähneet, miten Jeesusta kuvataan: "Hän oli ylenkatsottu, ihmisten hylkäämä, jota näkemästä kaikki kasvonsa peittivät." Olemme todenneet, että sanonta "ihmisten hylkäämä", merkitsee alkukielessä sellaista ihmistä, jolla ei ole enää nimeäkään. Ja sanatarkasti käännettynä sillä tarkoitetaan henkilöä, joka on jopa lakannut olemasta ihminen. Näin hirvittävä oli Jeesuksen kärsimys. Ei ihme, jos tekisi mieli kääntää katseensa hänestä poispäin.

Jesaja totesi myös, ettei hänellä "ollut vartta eikä kauneutta". Joku voisi ajatella, että tämä viittaisi siihen, että Vapahtajamme olisi ollut pienikokoinen. Juutalaiset eivät saa palvoa kuvia. He eivät saa tehdä "kuvaa eivätkä minkään muotoa". Siitä syystä Jeesusta ei ole tarkemmin kuvailtu; vain hänen sanansa ja tekonsa on talletettu. Kuitenkin on lupa kysyä, minkä näköinen Jeesus oikein oli. Minkälainen ulkonainen olemus hänellä oli?

Suomalaisen Raamatun sana "varresta" eli siis "pituudesta" johtaa harhaan. Nykyhepreassa "varsi"-käsitteellä ymmärretään akateemista oppiarvoa. Tuskin silti tästäkään oli kysymys. Jerusalemin koululapsemme kokivat kuitenkin näin. He lukivat mielessään: "Ei ollut hänellä oppiarvoa eikä kauneutta". Englantilaiset ovat kääntäneet tämän käsitteen sanalla "muoto", saksalaiset puolestaan sanalla "hahmo". Alkukielen sana tarkoittaa kuitenkin ulkonäköä. Jeesus ei pyrkinyt miellyttämään ulkonäöllään ihmisiä.

Kristillisessä taiteessa Kristuksesta on tehty harvinaisen yhtenäinen kuva. Taidehistorioitsijat arvelevat, että tämä johtuisi osittain niin sanotuista Torinon käärinliinoista. Elämme nykyään arkeologian eli muinaistieteen vuosisataa: vanhat löydöt saavat uusien tutkimusmenetelmien vuoksi uuden ilmeen. Vuoden 1947 syksyllä löydetyissä Kuolleen meren käsikirjoituksissa koko Jesajan kirja on yhtenäinen. Emme voi siis enää väittää, että kirjan loppuosa, niin sanottu lohdutuskirja, olisi jonkun toisen Jesajan kirjoittama.

Onhan miltei jokaisen profeetan kirja loppuosaltaan lohdutusta ja Kristus-julistusta. Arkeologia auttaa tekemään aina uusia perustellumpia johtopäätöksiä. Joku voi ihmetellä, miten on mahdollista, että voimme lukea 100-150 vuotta ennen Kristuksen syntymää kirjoitettuja kirjakääröjä yhä tänään. Kuinka ne ovat säilyneet?

Vastaus tähän kysymykseen saattaa löytyä vanhan lähetyssaarnaajan Kalle Koivun sanoista. Aikoinaan Suomen Lähetysseurassa oli kaksi Kallea, Petäjä ja Koivu. He olivat suoria kuin suuret puut. Oli kuin aika ei pystyisi heihin. Kuitenkin Petäjä kaatui ensin. Lähetysseuran käytävällä kysyin pitkälle yli 90 vuotta ehtineeltä Kalle Koivulta: "Kuinka on mahdollista, että koivu kestää kauemmin kuin petäjä?" Siihen vanhus vastasi huumori silmäkulmassa: "Kyllähän se kestää, kun sitä kuivassa säilyttää!"

Torinon käärinliinoja on säilytetty Jerusalemin juutalaiskristityssä seurakunnassa jo hyvin varhain. Se tuli tunnetuksi keisarinna Eudoksian toimesta ja vietiin v. 438 Konstantinopoliin. Sitä väitettiin säilytetyn alkukirkon ajoista lähtien. Liina pantiin hopea-arkkuun, missä se kuljetettiin Konstantinopolista Ranskaan ja Hollantiin. Välillä eräässä kirkon tulipalossa arkun hopeakansi suli ja käärinliinan laskoskohdat vahingoittuivat osittain, jolloin niihin tehtiin uusi ommel. Joka kolmaskymmeneskolmas vuosi tätä käärinliinaa näytetään Italiassa, Torinossa, myös yleisölle.

Kun vuonna 1898 käärinliinojen hopea-arkku jälleen avattiin, silloin sitä valokuvattiin ensimmäisen kerran. Sittemmin se tutkittiin jälleen tarkasti vuonna 1931. Näin syntyi laaja kirjallisuus. Erityisesti lääketieteen tohtori Hynekin kirja "Golgotha" on saanut arvostusta. Mainittakoon, että mm. kuuluisa taiteilija Albrecht Durer on hahmotellut käärinliinan Kristus-kasvoja ja vaikuttanut näin kristillisen taiteen näkemykseen Vapahtajasta.

Tämä Torinon käärinliina on siitä merkillinen, että se kestää kriittisimmänkin tutkimuksen. Se on 4,41 metriä pitkä ja 1,10 leveä ja siinä on 50 000 neliösenttimetriä, joiden luomaa kuvaa yksikään aikamme väärentäjä ei pystyisi saamaan aikaan. Tästä ovat lääkärit, kemistit ja rikostutkijat yhtä mieltä. On todettu; että kun Jeesus haudattiin hätäisesti ennen sapatin alkua, häntä ei ehditty ajan tavan mukaan pestä, vaan hänet käärittiin pitkään käärinliinaan Näin on tehty Torinon käärinliinan vainajallekin.

Käärinliinalle siroteltiin jauheena mirhan ja aloen seosta Sen jälkeen se vedettiin tämän miehen ylle. Laajoissa laboratoriokokeissa on todettu, että tällainen mirhan ja aloen seos muodostaa aivan kuin valokuvauskehitteen joutuessaan kosketuksiin kuolleen ruumiin kanssa. Paras kuva muodostuu 30-40 tunnin kuluessa. Torinon käärinliinan, hahmo täyttää tässäkin suhteessa tiedemiesten vaatimukset.

Lääkärit toteavat ihmeissään, että mies, jonka negatiivikuva liinassa on, on kärsinyt tarkalleen saman, minkä Jeesus evankeliumien mukaan koki. Kukaan taiteilija ei voisi tunkeutua Vapahtajamme kärsimyksen yksityiskohtiin ja kuvata niitä lääketieteellisiä muutoksia, jotka liinasta näkyvät. Juutalaiset välttivät kuolleen kanssa kosketuksissa olleita vaatteita, ja tuntuu ihmeelliseltä, että Jerusalemin seurakunta on tallettanut nämä käärinliinat. Ilmeisesti niitä on pidetty elävän eikä kuolleen muistona, ylösnousemustodisteena.

Lääkärit ovat todenneet tästä kärsijästä, oli hän sitten Kristus tai ei, että hänessä on yhteensä 600 ruoskanjälkeä. Käytössä on ollut kaksi eri ruoskaa, kolmikärkinen pallo ruoska, joka sai aikaan ihonalaisia mustelmia ja pienin teräskoukuin varustettu, joka jätti aina verisen jäljen. Näin ollen tämä kärsijä olisi saanut ainakin 200 iskua.

Vain jumalanpilkka voi olla syynä tämäntapaiseen kohteluun. Tämän kärsijän oikea poski on runneltu, partaa on osittain revitty pois, hänen nenänsä on murtunut vasemmalle puolelle ja hänen toinen silmänsä on muurautunut osittain umpeen. Hurskailla juutalaisilla oli määräys, että oikeaa kättä ei saa käyttää lyömiseen, koska se on "tooran käsi".

Jeesusta pahoinpideltiin perimätiedon mukaan yöllä; evankeliumit kertovat kuitenkin vain, että häntä iskettiin nyrkillä ja palkattiin. Häntä on kuitenkin ilmeisesti jo silloin ruoskittu. Jesaja sanoo kuvaavasti: "Selkäni minä annoin lyötäväksi, poskieni parran revittäväksi, en peittänyt kasvojani pilkalta enkä syljeltä."

Torinon kärsijä on ristiinnaulittu siten, että hänen oikean ranteensa keskellä on naulan jälki ja sormet ovat kouristuneet niin, että peukaloa ei näy. Kärsijä on ollut mahdollisesti puuseppä, koska oikea hartija on kehittynyt vahvemmaksi. Vasen käsi ei ylettynyt valmiiksi tehtyyn naulanreikään,johon seitsemän tuuman takonaula kiinnitettiin. Siksi se on lävistetty ranteesta.

Tutkijat ovat todenneet senkin, että eriasteiset verimerkit viittaavat siihen, että tämän Torinon kärsijän otsalle on painettu kolme kertaa piikkikruunu. Tarkalleen näinhän kävi myös Jeesukselle. Kukaan taiteilija ei kykene jäljentämään veren jälkeä, joka syntyy, kun terävä piikki osuu hiussuonistoon päässä. Se lähtee pienestä norosta ja leviää.

Professori Ferrin tarkkojen tutkimusten mukaan Torinon kärsijä olisi ollut jopa 188 cm pitkä. Gordonin Golgatan puutarhahauta, jota on 1600-luvulta lähtien pidetty Jeesuksen hautana ja jossa on merkkejä hyvin varhaisesta kristillisestä kirkosta, käsittää merkillisen yksityiskohdan. Jeesuksen hautapaikaksi arvellussa kohdassa on jalkopäätä pidennetty louhimalla.

Tämä sopisi Torinon käärinliinan antamaan kuvaan. Jos Jeesus on ollut näin kookas, ei ole ihme, että evankeliumi kertoo, miten Jeesus kääntyi: kaikki näkivät hänet. He eivät uskaltaneet kysyä häneltä mitään. Evankeliumi toteaa, että Jeesuksella oli merkillistä arvovaltaa, joka voisi johtua myös suuresta koosta. Käärinliinan kärsijän kasvot ovat majesteettisen jykevät. Tuollaiset kasvot sopisivat Kristukselle.

Koska käärinliina esittää käänteisen - negatiivikuvan - kärsijästä, saivat sen ensimmäiset valokuvaajat negatiiviinsa positiivikuvan ja hämmentyivät. Vasta kaksinkertaisen kehityksen jälkeen he näkivät varsinaisen kuvan. Tuskin kukaan taiteilija saisi mieleensäkään maalata negatiivikuvaa. Eikä hän siinä onnistuisikaan.

Torinon käärinliinan kärsijän tuskat ovat olleet suuremmat kuin osaamme kuvitellakaan. Häneen sopii Jesajan kirjan ajatus siitä, että hän tuskin oli enää ihminenkään. Jeesus tuomittiin Jumalan pilkasta. Tämä selittäisi hurskaiden juutalaisten suuttumuksen. Toisaalta hän joutui miehitysvallan käsiin. Nämä olivat hengeltään antisemiittejä. Tämä selittäisi roomalaisten raakuuden.

Torinon kärsijä on kärsinyt kuin Jeesus. Hänet on kruunattu samalla tavalla pilkkakuninkaaksi. Pilatuksen entisen palatsin lattialla näkyvät tänäkin päivänä muinaisen ns. basilica- eli kuningaspelin jäljet. Tuossa noppapelissä hävinnyt tuomittiin kuolemaan. Mutta sitä ennen hän sai kolmen päivän ajan kaiken maallisen nautinnon, mitä voi löytää. Kuninkaat käyttivät sijaiskärsijöitä puolestaan. Jeesus tuli tällaiseksi sijaiskärsijäksi.

Miksi kerron näin laajalti Torinon käärinliinoista? Siksi, että käärinliinat kestävät tieteellisen ja teologisen tarkkailun. Ne voivat olla Jeesuksen ylösnousemuksen väkevin arkeologinen todiste. Ne ainakin havainnollistavat Jeesuksen uhritien karmeutta. Näin voimme kenties kuvitella myös Kristuksen ulkonaisen olemuksen yksityispiirteineen. Jos Torinon käärinliinat kertovat Jeesuksesta, saamme katsella niissä Jumalan Pyhän maallisia kasvoja.

Jesajan kirjan kärsivän Herran palvelijan kuvaus huipentuu jälleen syntien anteeksiantamuksen julistukseen. Jeesus "kantoi monien synnit ja hän rukoili pahantekijäin puolesta". Sitä ennen kuitenkin sanotaan: "Sen tähden minä jaan hänelle osan suurten joukossa, ja väkevien kanssa hän saalista jakaa." Tietenkin tässä on myös viite koko luvun johdannon ajatukseen: "Hänen tähtensä kuninkaat sulkevat suunsa." Onhan tämä kuvausta Kuningasten Kuninkaasta. Ajatelkaa, koko kristillinen ajanlasku on alkanut Jeesuksen toiminnasta. Silloin tapahtui jotain ratkaisevaa.

Mutta mitä merkitsee viittaus: "Väkevien kanssa hän saalista jakaa"? Eiköhän ole niin, että kuninkaat saavat sodistaan vain vihamiehiä, vaikka tavoittelevat rikkauksia ja mainetta. Jeesus sai saaliikseen jotain kalliimpaa: ihmissydänten rakkauden. Onko hän kenties saanut saaliikseen myös sinun sielusi? Tästä on kysymys.

Jeesus antoi sielunsa alttiiksi kuolemaan. Hän ei kärsinyt ainoastaan ruumiillista piinaa. Jeesuksen vaikein taistelu lienee tapahtunut Getsemanen, öljynpuristamon, puutarhassa. Siellä hän taisteli "suurella huudolla ja kyynelillä", kuten näemme Hebrealaiskirjeestä. Lääkärit ovat todenneet, että ihminen voi hikoilla verta suuressa sielun ja ruumiin tuskassa. Jesajakin ennusti tästä "sielun vaivasta", sielun syvyyksiin ulottuvasta tuskasta, jota Jeesus koki Getsemanessa. Jeesus tuntee sielun hädän.

Vapahtajamme luettiin myös pahantekijäin joukkoon. Tämä täyttyi kirjaimellisesti, kun hänet ristiinnaulittiin rikollisten ryövärien väliin. Marttyyrihistoriasta voi lukea, kuinka roomalaiset ristiinnaulitsivat kristittyjä yhdessä rikollisten kanssa häpeäpuuhun, niin että kansa samaistaisi heidät rikollisiin. Myös Jeesus tahtoi olla pahamaineisten rinnalla. Hän oli syntisten ystävä.

Kärsimyshymnimme viimeinen lupaus täyttyi myös sananmukaisesti ristin puulla: "Hän rukoili pahantekijäin puolesta." Rukous kuului ylimmäisen papin tehtävään. Suurena sovituspäivänä hän vietti koko yön kaikkeinpyhimmässä. Hän riisui kengät jalastaan, että voisi valvoa tuon yön - muutoin sovitustyö ei olisi pätevä.

Näinhän Jeesuskin valvoi Getsemanessa "pyhän valvontayön". Mutta Jeesus rukoilee vieläkin Isän oikealla puolella sanomattomin huokauksin meidän puolestamme. Muistan kuinka piispa Gulin puhui aikoinaan piispalassaan nuorille papeille. Hän vei meidät pieneen rukouskappeliinsa ja sanoi: "Esirukous on piispan tärkein tehtävä."

Mutta mitä rukous on? Sain joku päivä sitten Ruotsista kirjeen, missä muuan henkilö pyytää, että kirjoittaisin hänelle heprean rukoussanojen merkityksestä. Näitä asioita on tutkinut aikoinaan paljon juutalainen tohtori Martin Buber. Jesajan kirjan jakeemmekin aukeaa uudella tavalla, kun seuraamme rukoussanojen luonnetta.

Hepreassa on neljä peruskäsitettä rukouksesta. Kukin niistä on oma saarnansa. Syntiinlankeemuksen jälkeisestä sukupolvesta kerrotaan: "Niinä päivinä ruvettiin avuksi huutamaan Herran nimeä." Tämä ensimmäinen sana merkitsee huutamista, kutsua ja jopa lukemista. Saamme kutsua Jumalaa avuksemme, saamme luetella yksinkertaisesti sydämemme huolet hänelle. Tämä rukous syntyi, kun ihmiskunnan syyllisyys alkoi painaa. Rukous on hätähuutoa, S.O.S. eli "pelasta meidän sielumme".

Toinen rukoussana, "lehitpallel" tulee käsitteestä "syyllinen", "plili". Se on sellaisessa kieliopillisessa muodossa, jossa sama asia toistuu itsestään ja pakottomasti. Kun rukoilemme, me aivan kuin toistamme sydämissämme: olen syyllinen, syyllisyys painaa minua. Tässä mielessä rukous on aina syntiensä tunnustamista.

Kolmaskin rukoussana on muodossa, joka merkitsee itsestään nousevaa pakotonta toimintaa. Tämä käsite, "lehitchannen", tulee sanasta "chanun" eli "armollinen". Rukoilijan sydämestä nousee sanaton tietoisuus, että Jumala on silti armollinen. Siksi uskallamme lähestyä häntä. "Hän on suurempi kuin sydämemme ja tietää kaiken." Syyllisyys ja Jumalan armon kokeminen ovat synnyttäneet rukouksen.

Ylimmäinen pappi joutui rukoilemaan kansansa puolesta. Tällaisesta esirukouksesta käytetään merkillistä sanaa. Se esiintyy Jesajan kirjassa ainakin neljä kertaa. Sillä on aina jokin erityismerkitys. Jesaja 53:6 kertoo: "Herra heitti hänen päällensä kaikkien meidän syntivelkamme." Tässä on sama sana kuin rukoiltaessa pahantekijäin puolesta, "lehafgiia". Rukoilija ottaa päälleen lähimmäisen taakat. Kun Jeesus oli ristillä, hän sälytti päälleen ihmiskunnan syntitaakan. Hän sälytti päälleen myös ryövärin syyllisyyden. Esirukoilija kantaa ystäviensä taakkoja. Hän osallistuu lähimmäisen hätään.

Sama esirukoussana on Jesaja 59:16: "Hän näki, ettei ollut yhtäkään miestä, ja hän ihmetteli, ettei kukaan astunut väliin." Tämä voitaisiin kääntää myös: " . . . ja hän ihmetteli, ettei kukaan rukoillut heidän puolestansa." Esirukoilija asettuu syyttäjän ja syytetyn väliin. Emme voi rukoilla oikein kenenkään puolesta, ellemme ole antaneet hänelle sydämestämme anteeksi hänen sanojaan tai loukkaustaan. Rakkaus rukoilee toisen puolesta ja itsekkyys vain omasta puolestaan.

Myös Jesaja 63:5 käyttää samaa esirukoustermiä: "Minä katselin, mutta ei ollut auttajaa ja minä ihmettelin, kun ei kukaan tueksi tullut." Tämäkin voitaisiin kääntää: " . . . ja minä ihmettelin, kun ei kukaan rukoillut asian puolesta." Esirukoilija tukee ystäviään, että he kestäisivät elämän ja tehtäviensä painon.

On myös kuvaavaa, että tämä Jesajan rakastama sanajuuri merkitsee perusmuodossaan "osumista" ja "koskemista". Esirukous osuu kohteeseensa ja koskettaa ystävää pitkienkin matkojen takaa. Olen nähnyt omassa pienessä kokemuspiirissäni ja lähetyksen työssä monia esimerkkejä, jolloin juuri vaaran hetkellä tai ahdistuksen aikana joku ystävä on herätetty rukoilemaan kaukana Suomessa lähettien puolesta. Ja tämä rukous löytää osoitteeseensa.

Olemme tutkineet jo viikon Jeesuksen kärsimyshahmoa. Kokouksemme ovat päättyneet aivan kuin tarkoituksellisesti tähän tuomiosunnuntaihin. Olemme nähneet Jeesuksen alennuksessaan, verille lyötynä, hylättynä, sellaisena jota ei voi enää oikein ihmiseksikään kutsua. Olemme katselleet hänen kuninkuuttaan ja majesteettisia kasvojaan. Olemme nähneet hänet ylennettynä, kaikkia taivaita korkeammalle kohotettuna.

Ja siellä hän rukoilee ylimmäispapillista rukoustaan puolestamme. Jeesus on lohduttanut meitä sanoillaan. Hän on opettanut meitä kärsimään ja osallistumaan Jumalan valtakunnan synnytyskipuihin. Hän on asettanut meidätkin kärsivän veljen vierelle. Mitä vastaamme kaikkeen tähän oppimaamme? Miten meidän käy kerran suurena tuomiosunnuntaina, jolloin koko ihmiskunta on jaon edessä. Emme voi tehdä pakettiratkaisua. Jokainen vastaa Mestarille omasta puolestaan. Miten minä vastaan Vapahtajalleni?

Jerusalemissa jouduin istumaan erään kivitysjupakan vuoksi oikeussalissa. Meidän oma asiamme raukeni, koska emme tahtoneet tehdä syytettä. Mutta istuessani siinä suurehkon salin takaosassa eteen tuotiin kolme miestä. Heidät oli kytketty kahleilla ranteista toisiinsa, ja vartija jäi seisomaan vierelle. Keskellä oli pitkä, tumma, huolellisesti pukeutunut mies.

Vieressä istuvat olivat kuin "Karhukoplasta" otettuja. Ajattelin: mitä tuo kaunis mies tekee keskellä - hän on kuin Vapahtaja ryövärien välissä! Sitten tuomari luki erään nimen. Keskimmäinen, komea mies, nousi. Syyttäjä alkoi luetella hänen rikoksiaan: rikosrekisterin mukaan hänellä oli 72 rikosta. Silloin syytetty keskeytti ja sanoi: "Herra tuomari, syyttäjä loukkaa minua: omien laskujeni mukaan minulla on vain 46 rikosta!"

Komean kuoren alla oli suurrikollinen. Nyt syyttäjä luetteli joitakin hänen tekojaan: pahoinpitelyjä, murtoja, väkisinmakaamisia, kaikkea mahdollista. Ymmärsin: tuo mies oli todella vaarallinen.

Älkäämme luulko kristikansana, että meidän omat laskelmamme pätevät iäisyydessä. Meitä tutkitaan siellä täydellisyyden lain edessä. Jumala tahtoo totuutta salatuimpaan saakka. Kaikki syvyyden kätköt paljastetaan. Meidät riisutaan alastomiksi. Emme voi esittää verukkeitamme Jumalalle. Mutta toisaalta tämä on vapauttavaa. Meidät havaitaan täysiksi nolliksi. Tarvitsemme täyttä anteeksiantamusta. Ja Jeesus on täyttänyt kaiken puolestamme. Saamme viitata häneen: hän tuntee opetuslapsensa. Kerrotaan rovasti Urho Muroman puhuneen aikoinaan taivaasta. "Kun minä tulen taivaaseen, siellä kyllä ihmetellään, mutta lopulta meidän Vapahtajamme sanoo Pietarille: Kyllä minä sen Urhon tunnen, minä olen pessyt hänet niin monta kertaa!"

Nuoret ovat laulaneet täällä: "Hän sulle kuiskaa: Miksi tämän tein? Sun syntitaakkas ristille mä vein." Uudemman ajan lähetyksen isä, kreivi Zinzendorf, matkusti kerran jossain Itävalta-Unkarin teitä. Eräässä kirkossa oli kuuluisa Kristus-taulu, jota tultiin katselemaan hyvinkin kaukaa. Kuva esitti Jeesusta ristillä. Kun Zinzendorf tuli kirkkoon, tämä kuva vangitsi hänen huomionsa. Hän viipyi tuntikausia sen edessä. Mutta kun kirkko suljettiin, hänenkin piti poistua. Taulun alla oli kysymys: "Tämän minä olen tehnyt sinun tähtesi, mitä sinä teet minun puolestani?" Ja mitä tapahtui? Kun nuori kreivi käski kääntää hevosensa kotia kohti, hänessä oli tapahtunut muutos. Tuhannet ja tuhannet saivat osansa syntyneestä liikkeestä, joka levisi kauas maan rajojen ulkopuolelle.

Olemme olleet Jeesuksen ristin äärellä. Jeesus on ahdistuneen auttaja. Pyydämme vielä, että hän saisi hallita sydäntämme ja elämäämme.

Rukous:

Herramme ja Vapahtajamme. Sinä näet rikosrekisterimme, kaikki pikkuviat ja karkeammat rötökset. Tiedämme, ettemme voi tehdä iäisyydessä omia laskelmiamme: Sinä pa jastat koko totuuden. Siksi pyydän: ota haltuusi koko sydämeni kaikkine huolineen ja ongelmineen. Olen väsynyt ajamaan itse asiaani. Herra, Sinä olet ostanut minut omaksesi kärsimystesi ja kuolemasi hinnalla: tässä olen, Sinun rakkauteni saalis. Herra, minulla ei ole Sinulle mitään hyvää annettavana. Ota siksi sydämeni omaksesi. Aamen.