Vapaasana
Haku
 
 

Näytä tulokset:
 

 


Rechercher Tarkennettu haku

Viimeisimmät aiheet
» LEIPÄSET ROSENIUS
Eilen kello 1:50 pm kirjoittaja Stiina

» YNTIMME OVAT POIS OTETUT KRISTUKSEN KUOLEMASSA
Eilen kello 10:55 am kirjoittaja arkikalusto

» USKO, TIEDE JA RAAMATTU
Eilen kello 10:36 am kirjoittaja arkikalusto

» NAISPAPPEUS, HOMOSUHTEET JA GOLGATAN VERIUHRI - ONKO NAISPAPPEUSKIRKOSSA PELASTUSTA
Eilen kello 10:22 am kirjoittaja arkikalusto

» Katsokaa, ettei teitä kukaan eksytä
Eilen kello 9:09 am kirjoittaja Stiina

» Pysy vapaudessa!
Su Helmi 17, 2019 9:45 am kirjoittaja Hellevi

»  Jumala on poissa
Su Helmi 17, 2019 9:29 am kirjoittaja Hellevi

» TIEDOKSI tänään
Su Helmi 17, 2019 7:54 am kirjoittaja Vierailija

» Terve opetus: Timo Junkkaala
La Helmi 16, 2019 8:49 pm kirjoittaja Stiina

Helmikuu 2019
MaTiKeToPeLaSu
    123
45678910
11121314151617
18192021222324
25262728   

Kalenteri Kalenteri

Yhteistyökumppanit

RistinVoitto / Narsisti naruttaa ja nauttii

Siirry alas

RistinVoitto / Narsisti naruttaa ja nauttii

Viesti  jarrut lähetetty Ke Syys 13, 2017 8:16 am

RistinVoitto
KRISTILLINEN VIIKKOLEHTI 8/2016
Narsisti naruttaa ja nauttii

Nykyisin kuulee yhä useammin huolestuttavan kysymyksen: kuinka tunnistaa narsistiset käyttäytymistavat yhteisöissä?

Ihmisen persoonallisuus on monimuotoinen kokonaisuus, jossa minuudella on merkittävä osa koko psyykeä ajatellen. Terveet rajat omaava aikuinen arvostaa oikealla tavalla omaa osaamistaan ja pitää toista työntekijää tasavertaisena yksilönä arvostaen myös hänen taitojaan. Näin ei kuitenkaan tapahdu aina arkielämässä. Keskuudessamme saattaa olla vahvasti narsistinen henkilö, joka ei välttämättä ole yhteydessä aitoon itseensä.

Narsisti yrittää selvitä kehittymättömän tunne-elämänsä kanssa mutta ei pysty kohtaamaan negatiivisia tunteita. Hänelle tyypillisiä tunnuspiirteitä ovat voimakas ihailun tarve ja vallanhalu, johon usein liittyy kateellinen sekä ylimielinen käyttäytyminen.

Narsisti kokee olevansa oikeutettu erikoiskohteluun. Hän manipuloi muita yhteisön jäseniä, mikä saattaa johtaa jopa toisten ihmisten häikäilemättömään hyväksikäyttöön. Epäinhimillinen käytös kohdistuu usein toisinajatteleviin osaaviin henkilöihin. Narsistinen henkilö hakeutuu myös hengellisiin yhteisöihin pystyäkseen pitämään valta-asemaa yllä. Hän ei välttämättä  kestä itseään fiksumpia alaisia. Heidän oma-aloitteisuutensa pyritään tukahduttamaan niin sanotuilla ”talon säännöillä”. Narsistilla oma etu menee talon edun edelle, jolloin toisten työviihtyvyys saattaa olla todella heikkoa.

Narsistinen käyttäytyminen ilmenee sosiaalisessa kanssakäymisessä. Narsisti saattaa olla hyvinkin älykäs ja suoriutua erinomaisesti hänelle annetuista työtehtävistä. Hän saattaa olla myös suosittu ja käytöstavoiltaan moitteeton hänelle suotuisassa ympäristössä. Yleensä narsisti on ystävällinen, ylikorostuneen kohtelias ja muita mielistelevä sellaisessa yhteisössä, jossa häntä suositaan joukon keskipisteenä. Hän pyrkii naruttamaan muita yhteisön jäseniä oman valta-asemansa pönkittämiseksi.

Narsistin olemus kuitenkin muuttuu häntä osaavampien ihmisten joukossa, jossa hän kokee uhkaa itseään kohtaan. Narsisti ei kykene myöntämään omaa epäonnistumistaan, mikä saattaa antaa harhaanjohtavasti kuvan vahvasta itsetunnosta. Tosiasiassa narsistisen  luonteenhäiriön omaavalla ihmisellä on huono itsetunto, jota hän yrittää vahvistaa häiriökäyttäytymisellään.

Työhyvinvointia ajatellen on erittäin tärkeää tunnistaa normaalikäyttäytymisen ja häiriökäyttäytymisen terveet rajat. Narsisti voi saada työyhteisöissä aikaan paljon epäjärjestystä ja tuhoa. Narsismi on yleistyvä ongelma aikamme yhteisöissä ja koko yhteiskuntaa rasittava ilmiö.


Aira Harju
Kouluttaja
Raahe

http://www.ristinvoitto.fi/ristin_voitto/muut/narsisti_naruttaa_ja_nauttii/?numero=8/2016
jarrut
jarrut

Viestien lukumäärä : 1957
Join date : 24.10.2013

Takaisin alkuun Siirry alas

RistinVvoitto / Narsisti naruttaa ja nauttii

Viesti  Stiina lähetetty To Syys 14, 2017 11:00 am

Erittäin hyvä kirjoitus pitkästä aikaa narsismista. Se aihe onkin jäänyt viime aikoina taka-alalle. Näitä narsistisesti käyttäytyviä alkaa olla yhä enemmän. Narsisteja on myös rivityöntekijöissä ja ei niin lahjakkaissa. Sillä vissiin alkuun pärjää hyvin kovassa yhteiskunnassa ja kilpailussa. Kiittäen luin tämän pari kertaa ja laitoin muistiin.

Stiina

Viestien lukumäärä : 296
Join date : 04.08.2017

Takaisin alkuun Siirry alas

MITÄ OLISI ARMO LUONNEHÄIRIÖISELLE?

Viesti  jarrut lähetetty Su Syys 17, 2017 3:15 am

MITÄ OLISI ARMO LUONNEHÄIRIÖISELLE?
Työpaja 15.11.2002 Raamattuopisto,

Olavi Peltola

Jotain Jumalan armosta


Sana armo lienee eräs väärinkäytetyimpiä ja -ymmärretyimpiä hengellisen sanaston sanoja. Sitä toistetaan usein ja siitä on tullut eräänlainen uskonnollisen kielen perusfraasi. Se on sävyltään myönteinen. Se on hyvä sana. Sillä nimenomaan kuvataan Jumalan asennetta ihmiseen.

Todennäköisesti samaan aikaan sanaan armo liittyy monella mielikuva jonkinlaisesta sormien läpikatsomisesta, ei niin kovin vakavasti ottavasta mielenlaadusta, joulupukkimaisesta asenteesta: "Onko täällä kilttiä lapsia" ja kas kummaa, kaikki ovat niitä kilttejä. Siihen tulee sävy, jonka mukaan lopulta armon tähden kaikki pääsevät taivaaseen. Ketään ei hyljätä, ovathan kaikki vain ihmisiä ja Jumalan armo on niin ihmeellisen avara.

Jos kuitenkin haluamme määritellä armo sanan Raamatun pohjalta, sen sävy ja sisältö täsmentyy varsin toisenlaiseksi. Raamatussa se kuuluu oikeudenkäyntisanastoon. Havainnollisella tavalla sanan armo (hepr. ched) oikea sisältö tulee esiin Esterin kirjassa.

Persian valtakunnassa oli julistettu kuolemantuomio kaikille Jumalan omaisuuskansan jäsenille. Tuho oli jo ovella. Kuningatar Ester oli ainoa juutalainen , joka saattoi vielä jotain tehdä kansansa pelastamiseksi. Mutta kuningatar ei ollut saanut kutsua kuninkaan luo pitkän aikaan eikä ilman kutsua hänkään saanut lähestyä kuningasta. "Laki oli jokaiselle sama - hänet surmataan" (Est 4:11, KR 38). Ester tiesi tämä ja päätti mennä kohti kuninkaan valtaistuinta, vaikka se oli vastoin lakia. Hän totesi: "Jos tuhoudun, niin tuhoudun" (4:16).

Oli vain yksi mahdollisuus jäädä henkiin. Jos puheille pyrkivä jostakin syystä miellytti kuningasta ja hän ojensi vastoin lakia kultavaltikkansa tätä kohden, tämä pelastui.

Tuli ratkaiseva hetki ja Ester astui kuninkaan linnan sisimpään esipihaan. Raamattu kertoo: "Kun kuningas näki kuningatar Esterin seisovan esipihassa, sai tämä armon hänen silmiensä edessä" (Est 5:2). Uusi käännös käyttää sanaa: "Hän heltyi".

Jumalan eteen joutuminen on aina tuomarin eteen joutumista. "Kaikki me joudumme Jumalan tuomioistuimen eteen" (Room 14:10). Siksi ajallisen elämän tärkein asia on päästä Jumalan eteen jo nyt ja suostua kehotukseen: "Niin, tulkaa, käykäämme oikeutta keskenämme, sanoo Herra" (Jes 1:18, KR 38).

Oikeudenkäynti ei ole leikin paikka. Sen vakavammalla paikalla en ole koskaan elämässäni. Kohtaloni riippuu siitä, mitä tuomari lausuu minusta. Hirmuista on langeta elävän Jumalan käsiin. On ihmeellistä, jos hän julistaa: Armahdettu! Näin siis armo tarkoittaa tuomarin lausumaa tuomionsanaa tuomioistuimelta. Armo on vapauttava tuomion sana. Mutta sen lausumistilanne on pelottava.

Meillä ihmisinä ei ole oikeutta vaatia Jumalalta armoa. Olemme aina lain rikkojana, syyllisinä, tuomionalaisina ja rangaistuksen ansainneena hänen edessään. Mutta sitä ihmeellisempää on, jos meille käy kuten Esterille: "Sai tämä armon hänen silmiensä edessä".

Siksi siellä missä on armo kohtaa ihmisen, siellä on jouduttu kauhistuttavan Jumalan käsiin, mutta pelko muuttuukin riemuksi. Todellinen armo merkitsee jotain vain silloin kun ihminen kohtaa Jumalan ja joutuu Jumalan silmien edessä hänen tutkittavakseen.

Jumalan armo ei siis ole jotain Jumalasta irrallista leijuvaa yleistä hyväntahtoisuutta. Sillä ilmaistaan jotain aivan oleellista sekä Jumalan olemuksesta että nimenomaan hänen suhteestaan ja asenteestaan ihmiseen. Koska siinä on kysymys Raamatun ilmoittaman Jumalan olemuksesta, siinä on silloin aina kysymys nimenomaan kolmiykseisen Jumalan olemuksesta. On siis kysymys kolmiykseisen Jumalan toiminnasta. Ei ole Jumalan armoa ilman Isän, Pojan ja Pyhän Hengen läsnäoloa ja vaikutusta.

Se taas merkitsee, ettei armo voi kohdata ihmistä, ellei Jeesuksen Kristuksen sovitusuhri ihmisen syntien vuoksi ole läsnä ja ellei Pyhä Henki tuo tietoa, ellei hän kirkasta Jumalan armoa Raamatun sanan avulla ihmisen sydämelle.

Armon todellisen luonteen Luther tuo erinomaisesti esiin: "Kristus maksanut kaikki velkamme ja lunastanut meidät iankaikkisesta kuolemasta ja kadotuksesta, jossa me olemme syntiemme tähden. Tämä Kristuksen veri puhuu Jumalan tykönä meidän puolestamme huutaen lakkaamatta: Armoa, armoa! Anteeksi, anteeksi! Isä, Isä! Näin se hankkii meille Jumalan armon, synnit anteeksi, vanhurskauden ja autuuden. Isä Jumala kuulee nyt tätä rakkaan Poikansa, meidän välimiehemme, huutoa ja esirukousta meidän edestämme, ja on meille vaivaisille syntisille armollinen. Hän ei näet saata nähdä meissä yhtään syntiä, vaikka me olemme sitä täynnä, vieläpä olemme pelkkää syntiä; hän näkee ainoastaan rakkaan Poikansa Jeesuksen Kristuksen kalliin, verrattoman veren, jolla me olemme vihmotut. Tämä veri on se kultainen armovaate, jolla me olemme verhotut ja jossa me astumme Jumalan eteen, niin että hän ei voi eikä tahdo katsoa meitä muilla silmin kuin jos olisimme itse hänen rakas Poikansa, täynnä vanhurskautta, pyhyyttä ja viattomuutta."

Tähän tilanteeseen tulee ihmisen puolelta kuitenkin yksi mutta: Ilman uskoa on ihmisen mahdotonta olla otollinen Jumalan armoon (Hepr 11:6). Ilman ihmisen sydämen uskoa, armo ei kohtaa ihmistä, armo menee ohi, jää hyödyttömäksi. Jollei ihmisellä ole uskoa, hän sulkee itsensä Jumalan armon ulkopuolelle. Hän jää osattomaksi Jumalan armosta (Hepr 12:15, KR 38). "Ottakaa Jumalan armo vastaan niin, ettei se jää turhaksi!" (2 Kor 6:1). Ihmisen täytyy tulla liitetyksi uskon kautta Kristuksen uhriin, jossa on tarjolla jokaiselle ihmiselle tarkoitettu Jumalan armo, anteeksiantamus ja pelastus.

Voiko luonnehäiriöinen olla uskossa?


Voimmekin muuttaa otsikossa olevan kysymyksen muotoon: Voiko luonnehäiriöinen eli persoonallisuushäiriöinen todella uskoa Herraan Jeesukseen Kristukseen.

On tietenkin selvä, ettemme kanssaihmisinä voi varmuudella lausua tuomiota toisen ihmisen uskosta. Usko on sydämen asia. "Ihminen näkee ulkomuodon, mutta Herra näkee sydämen" (1 Sam 16:7). Emme voi asettua Jumalan asemaan emmekä siten saa ryhtyä sydänten tuomariksi.

Mutta emme myöskään missään tapauksessa saa toimia elämässä luonnehäiriöisen tavoin emmekä hyväksyä hänen tapaansa elää ja toimia. Se mikä on väärää, on väärää myös luonnehäiriöisen elämässä. Luonnehäiriöisen teot meidän on sekä tiedostettava että tuomittava, sillä ne koskevat muita ihmisiä.

Häntä itseään emme sen sijaan voi pohjaan saakka tiedostaa emmekä varsinkaan saa tuomita. Vain Jumala tuntee jokaisen pohjaa myöten. Vain hänellä on siksi jokaisen tuomitsemisen oikeus.

Voiko luonnehäiriöinen nähdä pahuutensa?


Mitä keskeisin uskossa olemisen tunnusmerkki on oman syntisyytensä kohtaaminen ja näkeminen (Joh 16:8, KR 38). Onko luonnehäiriöiselle edes mahdollista nähdä ja tuntea aidosti syntinsä ja syyllisyytensä?

Luonnehäiriöinen on ihminen, jolla ei ole varaa olla köyhä ja kurja ja syntinen itsessään. Hänhän on hyvä ja onnistunut ihminen tai ainakin hän esiintyy toisten silmissä sellaisena. Hänen ympärillään olevat ihmiset ovat typeriä ja kauheita!

Koska hänen on pakko olla hyvä ja onnistunut ihminen, hänen on myös aina toimittava oikein. Hänen on mahdotonta tunnustaa Augustinuksen tavoin: "Sinä panit minut omien kasvojesi eteen, että minä näkisin, kuinka inhottava, kuinka ruma ja likainen, kuinka saastainen ja haavoja täynnä minä olin " (Tunnustukset). Mutta jos syntiä ei tunneta, syntyy luottamus väärään synnittömyyteen.

Hänen on välttämättä jatkuvasti pönkitettävä omaa heikkoa minäänsä. Sen hän tekee alistamalla, manipuloimalla, käyttämällä muita hyväksi, odottamalla kaikkea toisilta jne. Hän toimii tällä tavoin pysyäkseen pystyssä ja ehjänä. Näin hän vapautuu oman riittämättömyydentunteen aiheuttamasta pahoinvoinnista ja ahdistuksesta. Hänkö suostuisi jälleen kohtaamaan oman mitättömyytensä?

Kaiken lisäksi tällainen itsensä koossa pitäminen muita tai toista ihmistä mitätöimällä tapahtuu sisäisestä pakosta alitajunnassa. Siksi hän ei pysty tiedostamaan sitä itse eikä hän siis voi nähdä mitä hän tekee muille. Hänellä itsellään on hänen omasta käytöksestään vilpittömästi hyvä kuva. Hän kokee olevansa lähimmäissuhteessa aivan tavallinen ihminen tavallisine heikkouksineen. Hänen on pakko kokea näin, jotta voisi elää tällaisena ihmisenä.

Siksi hän ei voi nähdä, että hänen on tultava syntiseksi ja syylliseksi asenteestaan ja käyttäytymisestään toisia ihmisiä kohtaan. Hän ei tunne tarvetta pyytää anteeksi Jumalalta, koska tällöin hänen olisi pakko nähdä syy omassa minässä ja sitä kipua hän ei tahdo kestää.

Äärimmäisen tuskallisen prosessiin jälkeen hän vasta suostuu näkemään itsensä todellisena syntisenä, jonka syvin ahdistus on siinä, että hän niin inhottavalla tavalla asennoituu lähellä oleviin ihmisiin.


Ilman synnintuntoa ei armo kelpaa


Armo ei kuitenkaan sano meille mitään, jos Jumalan viha pahuutemme tähden ei ole päässyt koskettamaan sisintämme. Kun emme hyväksy Jumalan vihan kohdistuvan meihin asenteidemme, sanojemme ja tekojemme vuoksi, emme pysty myöskään tajuamaan Jumalan armoa. Ilman sielun hätää ei kukaan voi ymmärtää Jumalan armon suuruutta.

"Armo näet tahtoo olla joko pelkkänä armona tai sitten ei minään. Armo ei ravitse niitä, jotka ovat kylläisiä ja ravituita, vaan se ravitsee nälkäisiä, niinkuin usein olemme sanoneet. Ei voi tulla Herran Kristuksen tykö eikä armoa osakseen saada se, joka vielä on viisas, voimakas ja nuhteeton, sellainen, joka löytää itsestänsä hyvää, vielä olematta köyhä, kurja, sairas, syntinen ja houkka" (Luther).

"Syntinen ei näe muuta kuin Jumalan armon ja kuitenkin siinä tuntee Jumalan vihan, koska ellei hän sitä tuntisi, ei hän sanoisi: armahda minua. Tämä osoittaa, että vihan varjossa ja vihan ansainneena hän kuitenkin taistelee hätyyttääkseen pois tämän näyn ja tarttuakseen Jumalan armahtavaisuuteen" (Luther).

"Se on suotu köyhille, jotta nämä tietäisivät olevansa sinun armossasi, kun he pahimmin tuntevat sinun vihasi ja tietäisivät, miten heidän tulee pahimmassa ahdistuksessa luottaa sinuun ja suurimmassa varmuudessa pelätä" (Luther).


Jumalan armon kohtaaminen merkitseekin sitä, että syyllinen ja kadotettu ihminen huutaa avukseen hädässään Jumalan armoa. Hän tajuaa jollakin tavoin, että hänen ainoa mahdollisuutensa pelastua on vain yksin Jumalan armollinen ja suosiollinen mielenlaatu häntä kohtaan.

Ongelman ydin ei siis ole Jumalan sydämellä olevassa suosiollisuudessa ja armossa ihmistä kohtaan. Kristuksen sovituskuoleman tähden jokaiselle ihmiselle on avattu tie "kaikkienpyhimpään", Jumalan läsnäoloon (Hepr 10:19). Ongelma on siinä astuuko ihminen Jeesuksen veren turvissa Jumalan eteen. Kelpaako hänelle Jumalan armo Jeesuksessa ja ottaako hän sen vastaan. Onko luonnehäiriöisellä todella tarvetta turvautua armoon? Hänhän selviää hyvin omin avuinkin.

Kuka on vastuussa?


Onko luonnehäiriöinen vastuussa itsestään ja teoistaan? Hänhän kokee itse, että hänen on ollut pakko toimia tietyllä tavalla ja hän on toiminut aivan oikein.

Ehkä jotain tästä vastuun ja syyllisyyden pakoilemisesta selvittää meille eräs Amerikan rikollisten parissa tehty tutkimus. Sen mukaan rikollisten arvomaailma on yleensä samanlainen kuin muidenkin ihmisten. Mutta he ovat ajautuneet rikolliseen elämäntapaan sellaisen kehityskulun kautta, jossa rikokset opitaan oikeuttamaan. Erilaisten neutralisointitekniikkojen avulla tekojen aiheuttama syyllisyys selitetään pois ja omantunnon tuskat häivytetään:

Eräs tällainen neutralisointitekniikka on vastuun kieltäminen
. Ihminen näkee itsensä sosiaalisten voimien ja olosuhteiden avuttomaksi uhriksi. Vastuu on vanhempien, huonon seuran, alkoholin tain muun vastaavan.

Toinen mahdollisuus on kieltää itse vahinko. Rikollinen väittää, ettei hänen toimintansa aiheuta kenellekään todellista vahinkoa.

Kolmanneksi kielletään uhri. Hän näkee itsensä kostajana ja uhrin väärintekijänä. Kaikki on uhrin ja hänen typerän käyttäytymisen syytä.

Neljänneksi ne, jotka hänet tuomitsevat, ovatkin tuomion ansaitsevia. Hän näkee syyttäjänsä tekopyhinä, itse asiassa vain toisina tai varsinaisina pahantekijöinä. Hän kokee itsensä oikeutetuksi vaihtamaan puheenaihetta "entäs itse" - tyyliin!

Monet vetoavat myös korkeimpiin velvollisuuksiin, Jumalan nimeen. Hänhän on vain toiminut perheen tai ystävien tai jonkun aatteen hyväksi (Tapio Puolimatka, Kasvatuksen mahdollisuudet ja rajat, 282-283).

Vaikka luonnehäiriö on syntynyt niin varhain, ettei ihminen itse ole voinut siihen ratkaisevasti vaikuttaa, se ei oikeuta häntä käyttäytymään tavalla, joka aiheuttaa kärsimystä, jopa tuhoa toisille ja lopulta myös hänelle itselleenkin.

Onko siis luonnehäiriöinen vastuussa Jumalan edessä siitä, millainen on ja mitä hän tekee, jos hän ei sitä tiedosta? Kysymys on sama kuin: "Onko kunnollinen Matti Meikäläinen vastuussa Jumalan edessä siitä, ettei hän etsi todella Jumalaa, vaan tekee koko ajan syntiä sekä tieten tahtoen että tietämättään, koska on kohdusta saakka perisynnin sokaisema ja sen vallassa, eikä mitenkään voi auttaa itse tilaansa?

Raamatun sanoma perisynnistä ja ihmisen parantumattomasta perusturmeluksesta ei anna oikeutta vaatia toisia mukautumaan heitä loukkaavaan kohteluun. Jokainen on vastuussa teoistaan. Jokaiselle meille kuuluu Raamatun sana: "Meidän kaikkien on tultava Kristuksen tuomioistuimen eteen, jotta kukin saisi sen mukaan, mitä ajallisessa elämässään on tehnyt, hyvää tai pahaa" (2 Kor 5:10)

Jos luonnehäiriöinen saa temmeltää vapaasti, häiriö juurtuu häneen yhä syvemmälle ja lujemmin. Vain niiden rajojen asettaminen, joita hänellä ei ole ollut, voi auttaa häntä. Se olisi todellista rakkautta häntä kohtaan

Sen sijaan häntä ei auta lempeä rakkaus, vaikka hän on aikanaan jäänyt vaille juuri sellaista. Sille on hänessä tilaa vasta sen jälkeen, kun hän on suostunut katsomaan itseään suoraan silmiin ja suostuu myöntämään oman muita ihmisiä syvästi haavoittavan käyttäytymisensä.

Olla uskossa merkitsee, että olemme Jumalan edessä tuominneet itsemme, syntisyytemme ja syntiset tekomme ja Jeesuksen rangaistuskärsimykseen ja sijaissovitukseen turvautuen uskoneet saaneemme kaiken anteeksi.

Voiko luonnehäiriöinen saada anteeksi ja jäädä samanlaiseksi?


Voiko luonnehäiriöinen saada anteeksi, vaikka hän ei pääse irti häiriöstään, mutta kuitenkin tuntee tarvetta päästä taivaaseen ja siinä mielessä turvautuu Kristukseen yhä uudestaan?

Vastaus löytyy Jeesuksen sanoista: "Tulkaa minun luokseni, kaikki te työn ja kuormien uuvuttamat. Minä annan teille levon" ja "sitä, joka luokseni tulee, minä en aja pois" (Matt 11:28, Joh 6:37).

Tässä on käsittämätön armon salaisuus, jonka vain Jumala tietää. Kuitenkin luonnehäiriöisenkin tie todelliseen uskoon, vapautumiseen ja muuttumiseen kulkee vain syvien kriisien kautta. Hänenkin on suostuttava kohtaamaan kauheat pelkonsa ja ahdistuksensa ja todellinen syyllisyytensä niin kuin kaikkien muiden.

Luonnehäiriöiselläkin ihmisellä on ilmeisesti liikkumavaraa. Hän voi varsinkin kristittynä vastustaa itsessään olevia vallan, huomion ja nautinnon saamisen yllykkeitä, etenkin jos hän joutuu yhä uudestaan kohtaamaan Jumalan lain lujan seinän, jonka toiset kristityt hänen eteensä asettavat päättäväisellä ja peräänantamattomalla toiminnallaan.

Vain Jumalan armahdus lopulta muuttaa ihmisen, mutta mikään kristillinen pehmoilu verhoiltuna hyväuskoisesti "Jumalan armolla" ei siihen voi johtaa. Syvimmältään luonnehäiriöisen kohtaamisessa on osattava kirkkaasti tehdä ero lain ja evankeliumin välillä ja soveltaa niitä oikein (Raimo Mäkelä).


Luonnehäiriöisen uhrin ja ulkopuolisen tarkkailijan on vaikeaa, ehkä mahdotonta uskoa, että tämä olisi kokenut Jumalan tuomion ja armon. Ainakaan heille hän ei myöskään voi välittää sitä. Hänellä voi olla varsin hyvää tietoa Jumalan armosta, mutta perimmältään hän kykenee olemaan vain lainomainen vaatija, joka jättää kanssaihmisensä vaatimusten ja uhkien alaisiksi. Vaatimukset, joita hän itse ei täytä, hän suuntaa muihin. Pelon, joka häntä kahlitsee, hän tekee uhaksi muille.

Lövås kysyy voiko tällainen ihminen olla kristitty? Hän vastaa: "Haluan tarkoin varoa tuomion langettamista varsinkin, koska on ihmisiä, jotka eivät ole puhtaaksiviljellysti luonnehäiriöisiä. Heillä on luonnehäiriöisiä taipumuksia. Heidän elämänsä ja asenteensa ovat sellaiset, että vain tietyt piirteet ovat luonnehäiriöisen ihmisen tyypillisen kokonaiskuvan mukaisia. On kuitenkin myös hyvin vakavaa, kun Jaakob liittää äsken lainattuihin sanoihin seuraavan: 'Kun synti on täytetty, synnyttää se kuoleman.' Tämä pitää yhtä sen kanssa, mitä apostoli Johannes kirjoittaa (1 Joh 5:16-17): 'On syntiä, joka on kuolemaksi. - - Kaikki vääryys on syntiä. Ja on syntiä, joka ei ole kuolemaksi.' Myös apostoli Pietari kertoo ihmisistä, jotka häviävät omaan turmelukseensa (2 Piet 2:12).

Luonnehäiriöinen ihminen voi siis heittäytyä vallanhuuman valtaan niin pitkäksi aikaa, että se ottaa haltuunsa koko sielunelämän. Silloin on vaarana myös hengellinen kuolema" (10).

Lopulta meillä kuitenkaan ei ole muuta mahdollisuutta kuin kieltäytyä syvemmin pohtimasta luonnehäiriöisen pelastumisen mahdollisuutta. Se on Jumalan käsissä. Jos hän pelastuu, hän pelastuu yksin armosta Kristuksen uhrin ansiosta. Jos hän hukkuu, hän hukkuu omien ansioittensa tähden. Mutta aivan sama tilanne on jokaisella meilläkin.

Yhteyden katkaiseminen luonnehäiriöiseen


Edvin Lövås pohtii kirjassaan ("Ei herroina halliten.", Alistamisen ongelma yhteisössä, Pieksämäki 1991) yhteyden katkaisemista luonnehäiriöiseen. Hänen taustallaan ovat ongelmat kristillisessä yhteisössä ja perheessä.

Paavali kirjoittaa ihmisistä, joilla on jumalisuuden ulkokuori, mutta jotka kieltävät sen voiman. "Karta senkaltaisia!" hän kehottaa (2 Tim 3:5). Kirjeessään galatalaisille hän antaa myös esimerkin siitä, mitä johtopäätöksiä hän itse oli tehnyt asenteestaan. Hän kirjoittaa vääristä profeetoista: »Me emme hetkeksikään alistuneet antamaan heille myöten» (Gal 2:5).

Lövås kirjoittaa: "Joskus voi olla oikein ja välttämätöntä katkaista yhteys ihmisiin myös kristillisessä seurakunnassa, kristittyjen yhteydessä ja perheessä. On tietenkin luonnollista ja oikein, että mahdollisimman pitkälle kieltäydytään niin jyrkästä toimenpiteestä kuin yhteyden katkaisemisesta ihmiseen, joka sanoo itseään kristityksi. Jos joku kuitenkin on päässyt tilanteesta täyteen selvyyteen, minun neuvoni on tämä: Sulje luonnehäiriöinen yhteyden ulkopuolelle, mutta älä käytä menetelmänä välienselvittelykokouksia, keskusteluja äläkä selityksiä. Kaikki kokemukset kertovat, että asiat vain pahenevat sellaisten jälkeen!" (64).

"Sen mitä luonnehäiriöiselle sanotaan, pitää olla lyhyt tiedotus, ja sen mitä kirjoitetaan, pitää olla virallinen irtisanominen, erottaminen, yhteyden ulkopuolelle sulkeminen. Tämä menettelytapa kuvataan Jumalan sanassa, ja siellä suositellaan sitä. On ehdottomasti huolehdittava siitä, että se mitä tehdään, on muodollisesti ja juridisesti pitävää ja hyökkäyksen kestävää, kun on kysymyksessä hallituksen kokouksessa, vuosikokouksessa tms:ssa tehtävät ratkaisut. Yksi luonnehäiriöisen aseista on tämä: Kunhan muodollisuudet ovat kunnossa, kaikki on sallittua" (65).

"Monien muiden sielunhoitajien tavoin olen syvästi huolissani siitä, että monien kristittyjen avioliitto hajoaa. Jeesuksella oli täysi syy puhua voimallisesti aviopuolisoiden keskinäisestä uskollisuudesta. Vakavan harkinnan jälkeen ja Jumalaa rukoillen olen kuitenkin kokenut, että minun on ollut pakko suositella avioeroa sellaisiin avioliittoihin, joissa riehuu luonnehäiriöinen puoliso.

Olen keskustellut itkevien kristittyjen naisten kanssa, jotka kerran antoivat komean, tyylikkään ja viehättävän miehen pettää itseään ja jotka havaitsivat myöhemmin, usein jo heti häiden jälkeen, että heidän aviosuhteessaan oli jotain perusteitaan myöten väärin. Vähitellen heidät murrettiin järjestelmällisesti, ja joissakin tapauksissa heitä pahoinpideltiin raa'asti, kunnes kaikki luonnollinen omanarvontunto ja itsetunto murtuivat. Kun tähän lisää, että sekä ammatti-ihmiset että kokeneet sielunhoitajat tietävät kertoa, että parantumisesta on toivoa vain vähän, on ainakin minun tietyissä tilanteissa neuvottava: 'Pakene pelastaaksesi henkesi! Sinä et elä missään avioliitossa vaan kidutuskammiossa. Sinulla ei ole aviopuolisoa vaan kiduttaja.

'

Samoin olen joskus sanonut lapsille, jotka voivat noudattaa tällaista neuvoa: 'Pakatkaa laukkunne ja lähtekää tiehenne! Pitäkää yhteyttä äitiin. Olkaa uskollisia häntä kohtaan. Tukekaa ja auttakaa toisianne, että pääsisitte jälleen normaaliin elämään.'

Voiko tilanne olla näin vaikea? Voi, tilanne voi olla niin vaikea. Se ei tule yhtään paremmaksi sillä, että jotkut kirkon ihmiset vääntävät kirjaimia ja sulkevat silmänsä todellisuudelta.

Seurakunnassa johtajien on tehtävä ratkaisut ja kannettava vastuu. Kun on kysymys avioliitosta, jota ei eletä sellaisessa, mitä voisimme sanoa kodiksi vaan pikemminkin pahoinpitelyalueeksi, kokeneen sielunhoitajan tai kokeneen kristityn psykiatrin ja psykologin on tavallisesti sanottava ratkaisevat sanat ja kannettava vastuu.
Olen nähnyt lasten, vaimojen ja joskus myös miesten pääsevän vapauteen ja kuullut heidän iloa täynnä kertovan uudesta elämästä ja syvältä kyntäneestä hengellisestä uudistuksesta sen jälkeen, kun he ovat päässeet irti orjuudestaan. Sellaisen näkeminen on enemmän kuin kyllin hyvä palkka sielunhoitajalle. Se on kaiken vaivan, taistelun ja pahojen voimien kanssa käydyn kamppailun arvoista.

Onko lasten ja aviopuolisojen annettava anteeksi kiusanhengilleen? Onko terrorin kohteeksi joutuneiden seurakunnan jäsenten annettava anteeksi luonnehäiriöisille piinaajilleen?

On
, kyllä heidän on annettava anteeksi. Jeesus on opettanut meille, ettei anteeksiantamuksella ole rajoja. Jos kuitenkin pidetään välttämättömänä ilmaista anteeksiantamus sanallisesti luonnehäiriöiselle itselleen, on varottava antamasta hänelle uutta asetta hänen valtataisteluunsa. Niin on valitettavasti usein käynyt. Tällöin luonnehäiriöinen pääsee iskemään ruumiillisesti tai sielullisesti. Kun uhri sitten puolustautuu, hänelle sanotaan: 'Sinähän olet luvannut antaa anteeksi kaiken. Olet sanonut, että olet kärsivällinen. Osoita nyt sitten nöyryyttäsi! Onko kristillinen mielenlaatusi nyt loppunut?' Näin voi luonnehäiriöinen menetellä.

Onko meidän rukoiltava luonnehäiriöisten puolesta? Niiden jotka ovat tai ovat olleet luonnehäiriöisten vallassa, ei pidä rukoilla heidän puolestaan, sillä silloin he pitävät itsessään yllä tunnesidosta. Jos heidän on mieli vapautua, heidän on katkaistava myös tämä yhteys. He voivat kuitenkin pyytää toisia rukoilemaan.

Koko tähän taisteluun he voivat käyttää sitä Jumalan sanaa, joka kehottaa meitä seisomaan lujina eikä suostumaan orjuuden ikeeseen (66-67).

Kirjansa johdantoluvussa Lövås kirjoittaa: "Oltuani 40 vuotta sielunhoitotyössä olen kauhistunut sitä kärsimysten määrää, jota luonnehäiriöiset ihmiset aiheuttavat yksittäisille kristityille, kristillisille ryhmille ja seurakunnille. Olen kauhuissani siitäkin, että sekä kristityt että alan ammatti-ihmiset puhuvat näistä asioista selvin sanoin vain tavattoman niukasti. Käsittääkseni luonnehäiriöisten ihmisten uhrit otetaan vakavasti vain harvoin. Monessa tapauksessa heidän asiansa turhennetaan jo alkuvaiheessa, mikäli he uskaltavat etsiä apua ja sortajat pääsevät selville siitä.

Paavali kirjoittaa valheapostoleista ja kuvaa sitä, miten seurakunta ja sen johtajat ovat lamaantuneet suhteessaan luonnehäiriöisiin: 'Tehän suvaitsette, että joku teidät orjuuttaa, että joku teidät syö puhtaaksi, että joku teidät saa saaliiksensa, että joku itsensä korottaa, että joku lyö teitä kasvoihin'" (2 Kor 11:20).

Juuri tätä tapahtuu kristiveljillemme ja -sisarillemme kodeissa, pienissä kristittyjen ryhmissä ja seurakunnissa. Minusta koko tämä valtava ongelma-alue näyttää olevan kuin sumun peitossa. Tuntuu siltä, kuin johtajat olisivat lamaantuneita. Toisinaan epäilen, ovatko paimenet yhtä peloissaan kuin lauma. Jos näin on, en halua moittia ketään. Ei nimittäin mikään itse saatanaa lukuun ottamatta ole niin kauhistuttavaa kuin se, että nämä »julmat sudet tunkeutuvat lauman keskuuteen» (Apt 20:29). Yhä uudestaan olen kysynyt itseltäni: »Eivätkö paimenen tehtävän piiriin kuulu myös luonnehäiriöisten uhrit?» Raamatussahan sanotaan: »Kaitkaa teille uskottua Jumalan laumaa» (1 Piet 52). Sanotaan myös, että meidän tulee »holhota heikkoja» (1 Tess 5:14) ja että »meidän, vahvojen, tulee kantaa heikkojen vajavaisuuksia» (Room 15:1).


http://www.kolumbus.fi/rov.o.peltola/teemat/Luonnehairioinenjaarmo2.htm


Ps. Sanavahvennukset teki jarrut
jarrut
jarrut

Viestien lukumäärä : 1957
Join date : 24.10.2013

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: RistinVoitto / Narsisti naruttaa ja nauttii

Viesti  Rea Aalto lähetetty Su Syys 17, 2017 7:03 pm

Erittäin hyvä ja selkeä kirjoitus jälleen Olavi Peltolalta, kuten Aina!

Rea Aalto

Viestien lukumäärä : 257
Join date : 23.10.2013
Ikä : 68
Paikkakunta : Helsinki

Takaisin alkuun Siirry alas

Mitä olisi Armo luonnehäiröiselle?

Viesti  jarrut lähetetty To Loka 05, 2017 5:22 am

Mitä olisi Armo luonnehäiröiselle?
Jesaja
26:10 Jos jumalaton saa armon, ei hän opi vanhurskautta; oikeuden maassa hän tekee vääryyttä eikä näe Herran korkeutta.
jarrut
jarrut

Viestien lukumäärä : 1957
Join date : 24.10.2013

Takaisin alkuun Siirry alas

RistinVoitto / Narsisti naruttaa ja nauttii

Viesti  Stiina lähetetty La Loka 07, 2017 11:58 am

Oikeita kirjoituksia. Käytännössä ei kokemukseni mukaan toimi. Melkein aina narsistit ja vastaavat valehtelijat voittavat, jos ei ole vahvaa näyttöä vahingosta. He ovat mestareita puolustelemaan ja kertomaan tarinoita. Eliminoivat ensin uhrin mahdollisuudet kertoa oma kantansa. He saavat omituisesti kaiken näyttämään heille edullisesti ja oikean uhrin ja oikeassaolijan syylliseksi niin, että oikeaa rangaistaan ja väärää paijataan. Joskus selviää heidän kynsistään vain myöntämällä ja tunnustamalla heidän hyväkseen eli ottamalla syyt syyttömänä niskoilleen. Tavallisesti asia jää ikuisesti roikkumaan.
Ammatti-ihmisilläkään ei ole taitoa, resurssseja tähän kuin joskus. Uhrejakaan ei tulisi, jos narsistit ja muistisairaat valehtelijat pystyisi tunnistamaan jo ilman näyttöä. He ovat uskottavampia, koska uskovat itsekin asiaansa, mihin taas rehellinen ihminen ei ilman läpikäymistä ja taas vahvaa todistusta pysty. Todellakin mahdottomia tilanteita.
Paatuneita tällaisiahan ei millään pysty saamaan "katumuksen penkkiin". Ovatkohan tuomittuja kadotukseen vai onkohan heille joku kehitysvammaisiin ja lapsiin sovellettava armo? Peltolan luennossa he olisivat vastuullisia pahoista teoistaan ja vääryyksistään niin kuin muutkin.
nimim. Nähnyt ja kokenutkin monta kertaa.

Stiina

Viestien lukumäärä : 296
Join date : 04.08.2017

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: RistinVoitto / Narsisti naruttaa ja nauttii

Viesti  jarrut lähetetty Ma Loka 09, 2017 7:54 am

Stiina kirjoitti
Ammatti-ihmisilläkään ei ole taitoa, resurssseja tähän kuin joskus

Näin on. Vaaditaan todella kokenut ja asiaan perehtynyt ammatti-ihminen
että ei itse joudu luonnehäiriöisen manipuloimaksi, koska jo luonnehäiriöisen
tunnistaminen  on vaikeaa.  Onhan häikäilemättömiä ihmisiä muissakin kuin
luonnehäiriöisissä. Jonkin verran kokemusta molemmista on elämän varrella
kertynyt, lähinnä  työelämän puitteissa, myös seurakunnassa.

Paras on välttää luonnehäiriöistä, jos se on mahdollista, mutta työmaalla
se ei aina käy. Jos kysymyksessä on on itse esimies - pomo, ei ole paljon
muuta mahdollisuutta kuin yrittää kestää, tai vaihtaa työpaikkaa.

Seurakunnassa, jos  on luonnehäiriöinen tunnistettavissa, asia jää monta
kertaa vain  hiljaisiksi puheiksi, muutoksia tuskin on odotettavissa,
muutoin kuin pois lähtemällä, tai jos ei luonnevikaista eroteta,
ja millä perusteilla se tapahtuisi,  onkin monimutkaisempi homma.

Luonnevikaisesta aviopuolisosta eroaminen on uskovalle vaikea prosessi,
vaikka Raamattu sanoo, että on avioliittoon kelpaamattomiakin.
Jos on  lapsiakin, niin heidän tähtensä asiat pitkistyvät ja mutkistuvat,
ellei virkavalta jollain tavalla ole asiaan kytketty.

Aika hätkähdyttävää sekin on kun " luonnevikainen-" sanaa helposti käytettään
itselleen hankalista ihmisistä. Ajattelen, mitähän Kaikkivaltias Jumala meistä
oikein ajattelee, Hän joka näkee kaikki luonteemme kiemurat  ja hankaluudet!

Tässä pieni ote Olavi Peltolan kirjoituksesta JEESUS ON HYVÄ PAIMEN"

---Kun hän aikoinaan kutsui minutkin laumaansa, hän totisesti tiesi millaisen hän kutsui. Hän ei ole pettynyt minuun, vaikka itse olen lukemattomia kertoja pettynyt itseeni. Hän ei yllättynyt, kun hän näki kuinka pinnallisesti ja puolinaisesti seuraan häntä ja kuinka kevytmielinen olen. Kuinka hyvin kristitty runoilija sanookaan: "Olen kevytmielinen, monimielinen ja raskasmielinen, vähäpuheinen ja kerkeäkielinen ja umpimielinen. Olen nopea liikkumaan, hidas kääntymään ja jäykkä mutkille vääntymään. Olen jokseenkin joustavainen, vahvasti itsenäinen, mutta itsepäinen. Olen herkästi haavoittuvainen - luonnevikainen" (Erkki Leminen). Toinen runoilija taas lausuu: ""Lunastit huonon ja kalliiseen hintaan, kun sinä lunastit mun. Valitsit minut, valitsit huonon, vaan oli valinta sun. Kaikessa rikon ja kaikessa puutun, vaan olen kuitenkin sun.---"
jarrut
jarrut

Viestien lukumäärä : 1957
Join date : 24.10.2013

Takaisin alkuun Siirry alas

RistinVoitto / Narsisti naruttaa ja nauttii

Viesti  Stiina lähetetty Ma Loka 09, 2017 12:04 pm

Vielä sanottavaa: Häikäilemätön ihminen voidaan saada Jumalan edessä katuvaksi ja tunnustavaksi, jos ei ole täysin ateisti ja paatunut. Omatunto on heillä tallella. Vaikeasti narsistista, joka on myös häikäilemätön ei saa tunnustamaan missään olosuhteissa, koska oikeasti luulee olevansa hyvä ihminen (synnitön) ja muissa aina vika. Hänet pelastaa luullakseni ainoastaan se, että useampi auktoriteetti saa hänet seinää vasten, jolloin tarvitsee vasta Jeesusta. Heillä saattaa olla täysin kehittymätön omatunto.
Kysymykseeni ei ole vastausta. Uskonvanhurskauden mukaan luonnehäiriöinen ei voi pelastua, koska ei tarvitse Kristusta. Jos pelkkänä ulkonaisena juutalaisena tai kastettuna ilman oikeaa uskoakin pelastuu, niin silloin kaikki pelastuvat paitsi ehkä ateistit ja kastamattomat. Ulkonaisestihan narsisti saattaa näyttää moitteettomalta (vaikka ei sitä tietenkään ole, mutta uskoo olevansa). Sama kysymys tietenkin on muslimeista ja juutalaisista: Pelastuvatko kääntymättä Jeesuksen puoleen ja samoin muut hurskaat uskovaiset? Eli uskon kohde ei ole Jeesus Kristus? Luterilaisena minusta tallaiset eivät pelastu. En uskalla tietenkään sitä varsinaisesti sanoa (Jumalan asia). Näköjään uskallan miettiä. Usein toivon, että kaikki pelastuvat, mutta uskomattomia rangaistaan kaksi kertaa. Uskovia ei rangaista Jeesuksen tähden enää. Kasvatetaan ja ojennetaan kyllä, että joka päivä kääntyvät Jeesuksen puoleen. Kaikkien pelastuminen on kyllä harhaoppi luterilaisuudessa, mutta monessa tilanteessa se olisi lohdullisempi. (Tulisi taas romaani, jos jatkaisin pohdiskelua.)

Stiina

Viestien lukumäärä : 296
Join date : 04.08.2017

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: RistinVoitto / Narsisti naruttaa ja nauttii

Viesti  Hellevi Raitosalo lähetetty Ti Loka 10, 2017 11:02 pm

"Häikäilemätön ihminen voidaan saada Jumalan edessä katuvaksi ja tunnustavaksi, jos ei ole täysin ateisti ja paatunut. Omatunto on heillä tallella. Vaikeasti narsistista, joka on myös häikäilemätön ei saa tunnustamaan missään olosuhteissa, koska oikeasti luulee olevansa hyvä ihminen (synnitön) ja muissa aina vika. Hänet pelastaa luullakseni ainoastaan se, että useampi auktoriteetti saa hänet seinää vasten, jolloin tarvitsee vasta Jeesusta. Heillä saattaa olla täysin kehittymätön omatunto."

Häikäilemättömällä on minunkin käsitykseni mukaan pelastuksen toivo, kun omatunto toimii.
Jos ei omatunto toimi, eihän silloin voi tuntea syntisyyttään, vaan on paatunut.

Roomalaiskirje 2 mainitsee että Jumala tuomitsee pakanat joilla ei lakia ole, heidän omantuntonsa mukaan,
sillä he tekevät luonnostansa mitä laki vaatii, niin he, vaikka heillä ei lakia ole, ovat itse itsellensä laki
ja osoittavat, että lain teot ovat kirjoitetut heidän sydämiinsä, kun heidän omatuntonsa myötä-todistaa ja heidän ajatuksensa keskenään syyttävät tai myös puolustavat heitä. Tämän mukaan luonnevikainen narsisti -
psykopaatti ei voisi pelastua, mutta Jumala sanokoon viimeisen sanan, koska tuntee ihmiset.

Hellevi Raitosalo
Hellevi Raitosalo

Viestien lukumäärä : 409
Join date : 23.10.2013

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: RistinVoitto / Narsisti naruttaa ja nauttii

Viesti  Stiina lähetetty Su Joulu 30, 2018 5:09 pm

Tutkin näitä vanhahkoja kirjoituksia ja haluan lisätä tämän tähän. Olen kiitollinen, jos jollakin on jotain huomioita asiaan.  I love you
Kirjoitus on mielestäni erinomaisen tosi. Tässä vain osa pitkästä kirjoituksesta.
"Ohutnahkainen narsisti   (Riitta Hyrck)
Ohutnahkaisilla narsistisilla potilailla on Rosenfeldin (1987) mukaan ollut usein traumaattinen tausta. He ovat tunteneet kasvuympäristössään häpeää ja heitä on nöyryytetty. Tästä syystä he uskovat olevansa muita huonompia ja tuntevat jäävänsä seurassa ulkopuolisiksi. Ohutnahkaiset ovat yleensä herkkätunteisia ja he loukkaantuvat herkästi ihmissuhteissaan, myös psykoanalyysissa. Heidän itsetuntonsakin on hauras ja murenee pienestä vastoinkäymisestä kokonaan. He tuntevat itsensä herkästi täysin mitättömiksi. Silloinkin kun he onnistuvat elämässään, he eivät osaa siitä nauttia, koska eivät tunne itseään mitenkään erikoisiksi. Onnistumiset kyllä lujittavat jossain määrin heidän itsetuntoaan, mutta he eivät tunne samanlaista voitonriemua saavutuksista kuin paksunahkaiset (Bateman 1998).
He eivät usko itsestään löytyvän mitään arvokasta, vaan projisoivat hyvät ominaisuudet itsensä ulkopuolelle muihin ihmisiin. He alkavat helposti ihailla muita ja tulevat näistä henkilöistä hyvin riippuvaisiksi. He etsivät heidän hyväksyvää katsettaan pitääkseen itsetuntonsa koossa. Ihmissuhteissa itsensä vajavaiseksi tunteva ohutnahkainen kuuntelee yleensä herkin tuntosarvin arvostamansa ”täydellisen objektin” jokaista tarvetta. Hänen on pidettävä itsensä tiukasti kiinni tässä hyvässä objektissa, koska objektin menettäminen merkitsisi yhteyden katoamista hyvään. Ohutnahkainen pelkää erityisesti ”täydellisen objektin” vihan tunteita, koska hän uskoo pohjimmiltaan olevansa vihattava vikojensa vuoksi. Hän tarvitsee niin paljon lähelleen hyvää objektia, että hänessä vahvistuvat voimakkaat riippuvuuden tunteet tätä kohtaan ja eron mahdollisuus tuntuu hänestä joskus samalta kuin kuolema.
Ohutnahkainen narsisti haluaisi olla läheistensä kanssa hyvissä väleissä. Mikäli hänen ihmissuhteissaan syntyy ristiriitoja, hän tuntee heti olevansa vastuussa tapahtuneesta. Hän on niin tottunut näkemään viat itsessään, että pitää mieluummin itseään kuin toista osapuolta vikapäänä. Tämä asetelma on hänelle tuttua ja turvallista. Hän ei halua myöntää edes itselleen olevansa pahansuopaisen henkilön seurassa, vaan haluaa uskoa hyvien objektien olemassaoloon. Siksi hän ummistaa silmänsä huonolta kohtelulta ja pitää toista osapuolta virheettömänä. Ei ole kuitenkaan helppoa olla aina vain se suhteen paha osapuoli. Siksi ohutnahkaisen itsetunto horjuu, vaikka hän yrittäisi ajoittain torjua huonommuuden tunteet tietoisuudestaan.
Ohutnahkaiset eivät itse ymmärrä, miksi heitä kohdellaan huonosti, vaikka he tekevät kaikkensa mukautuakseen muiden toiveisiin. He uskovat, että heissä on jotain hyvin epämääräistä, kätkettyä vikaa, joka herättää muissa vastenmielisyyttä. Yleensä he tuntevat olevansa huonoja, mutta eivät pahoja. He eivät myöskään ymmärrä, mikseivät äidin ihailevat silmät ole heitä saatelleet, niin kuin ehkä jotain muuta sisarusta. Koska he eivät tiedä, mikä vika heissä on, he ovat hyvin epävarmoja itsestään. Heille ei myöskään ole kehittynyt riittävän paksua ihoa, jolla he suojautuisivat elämän antamia kolhuja vastaan. He tuntevat itsensä usein vielä aikuisinakin ulkopuolisiksi, torjutuiksi lapsiksi.
Monet ohutnahkaiset narsistit pystyvät kuitenkin viimeistään murrosiän jälkeen peittämään huonon itsetuntonsa lahjakkuutensa ansiosta. Koska he ovat mukautuvia, he onnistuvat elämässä yleensä kohtalaisen hyvin. Heidän itsetuntonsa pysyy tasapainossa, mikäli he pystyvät noudattamaan itselleen asettamiaan varsin tiukkoja vaatimuksia. Kun he onnistuvat esim. työssään, parisuhteessaan tai lastenkasvatuksessa, he ovat elämäänsä tyytyväisiä (Rosenfeld 1987). Heidän narsistisen persoonallisuutensa epävarma rakenne kuitenkin paljastuu takaiskujen sattuessa. Vaikka ohutnahkaiset narsistit esiintyvät yleensä vaatimattomasti eivätkä korosta itseään, hekin asettuvat muiden yläpuolelle joissain tilanteissa. Heille voi tulla tällainen hetkellinen ylimielisyyden puuska jonkin onnistumisen jälkeen. Silloin he vertaavat onnistumista aikaisempiin lapsuuden kokemuksiin, jolloin vanhemmat tai sisarukset ovat mitätöineet tai nöyryyttäneet heitä. He toivoisivat näiden olevan näkemässä, miten asiat ovat muuttuneet. He tuntevat itsensä tällöin vahvoiksi ja asettuvat muiden yläpuolelle.
Jotkut ohutnahkaiset narsistit voivat juuttua pahasti kokemiinsa epäoikeudenmukaisuuksiin tai huonoon kohteluun. He eivät pysty unohtamaan menneitä, vaan jäävät pyörittämään niitä mielessään. He myös tulkitsevat herkästi muiden asenteet itseään kohtaan huonon itsetuntonsa valossa ja arvioivat siksi usein väärin saamaansa kohtelua. Jos joku pysähtyy heitä kuuntelemaan, he toistavat tälle uudelleen ja uudelleen kokemiaan vääryyksiä. Heidän on kuitenkin hyvin vaikeata olla suoraan vihaisia kenellekään, koska pelkäävät vihaisuutensa olevan niin tuhoisaa, että ihmissuhteet katkeaisivat sen seurauksena. He vain toivoisivat jonkun asettuvan heidän rinnalleen tukemaan ja rohkaisemaan heitä (Emanuel 2001). He eivät ole oppineet itse pitämään puoliaan.
Ohutnahkaisen persoonallisuuden rakentuminen
Kuten olen jo aikaisemmin todennut, ohutnahkaisen narsistin persoonallisuuden rakenne alkaa kehittyä hyvin varhain. Mikäli vauva ei pysty kehittämään aistikokemustensa ja äidin kannattelun avulla riittävän suojaavaa ihoa ympärilleen, hänen pintansa jää seulan kaltaiseksi. Hän ei pysty suojautumaan ulkoa tulevilta vaikutteilta. Kaikki ärsykkeet tunkeutuvat ihon läpi. Toisaalta tällainen lapsi pelkää, että hänen minuutensa valuu ulos ihon kautta ja hän häviää äärettömyyteen. Bion on kuvannut tällaista kokemusta nimettömäksi kauhuksi. Ogdenin mielestä muodoton kauhu olisi osuvampi nimitys (Ogden 1992). Britton (1998) on pohtinut, onko mahdollista, että joillain lapsilla on syntymästä lähtien sellainen temperamentti, että äidin kannatteluyritykset eivät onnistu. Brittonin mielestä tällaisella lapsella voisi olla psyykkinen atopia, eli vaikeus sietää erilaisuutta.
Ohutnahkaiseksi kehittyvä introjisoi ulkoisen pahaksi kokemansa äidin sisäiseen maailmaansa sisäiseksi objektiksi. Lapsi kuitenkin kauhistuu pelkkää ajatusta, että hänessä olisi pahuutta, ja siksi hän torjuu tietoisuudestaan sisäistyksen. Tämä torjuttu ja muusta persoonallisuudesta irrallaan oleva puoli jää kuitenkin vaikuttamaan tiedostamattomasti ohutnahkaisen itsetuntoon. Hän tuntee epämääräisellä tavalla, että hänessä on jotain vialla, vaikkei ymmärräkään, mistä on kyse. (Fairbairn 1944.)
Ohutnahkainen narsisti on kuitenkin tiedostamattaan samastunut pahaan objektiin. Siksi hän haavoittuu erittäin herkästi, jos hänessä havaitaan jotain puutteita. Hän ei salli itselleen pienintäkään virheen mahdollisuutta. Hänen sisäisessä maailmassaan vaikuttaa pahan objektin lisäksi idealisoitu, täydellistä hyvyyttä edustava objekti. Hän uskoo tämän objektin hyväksyvän itsensä vain virheettömänä. Hänessä oleva ”hyvyys” suuntautuu ulospäin. Hän on inhimillinen ja ymmärtäväinen muita kohtaan, eikä hän vaadi heiltä ollenkaan samanlaista täydellisyyttä kuin itseltään. Hän toteaakin usein, että hänellä on erilaiset säännöt itseään varten, ne eivät päde muihin ihmisiin. Jos hän ei tunne olevansa täydellinen, hän muuttuu omissa silmissään täysin mitättömäksi, ja se on hänestä sietämätöntä. Tästä syystä hän tarkkailee itseään valppaasti ja pyrkii olemaan mahdollisimman kiltti. Hän hakeutuu mielellään hyviltä näyttävien ihmisten seuraan vahvistaakseen uskoaan omaan arvoonsa. Hän mukautuu herkästi muiden odotuksiin ja pyrkii kaikin keinoin olemaan heille mieliksi. Hän toivoo samalla hartaasti syvällä sisimmässään, että muutkin kohtelisivat häntä samalla tavoin, mutta joutuu usein hyväksi käytetyksi kiltteytensä tähden.
Ohutnahkaisella narsistilla on yleensä ollut myös hyviä kokemuksia varhaisessa vuorovaikutuksessa. Hänellä on ollut todennäköisesti joku hyvin kärsivällinen henkilö läheisyydessään ja hän on sisäistänyt tämän ominaisuuden itseensä. Ohutnahkainen sietääkin poikkeuksellisen hyvin huonoa kohtelua, vaikka se tuottaa hänelle kärsimystä. Hän ei välttämättä suutu ihmissuhteissaan, vaan elää siinä toivossa, että ne muuttuisivat jonain päivänä paremmiksi. Hän haluaa elämän voimien voittavan ja pyrkii itse omalta osaltaan korjaamaan olosuhteita ja muuttamaan itseään ristiriitaisten tilanteiden raukeamiseksi.
Jotkut ohutnahkaiset narsistit ovat jääneet kaikkivoipaisuuden tunteen valtaan. Se on kuitenkin heissä syvällä kätkössä mielen uumenissa. Tämä kaikkivoipaisuus voi ilmetä vaikka siten, että he tuntevat syyllisyyttä lähes kaikesta maailmassa vallitsevasta pahuudesta. He uskovat jollain tavalla vaikuttaneensa sen syntyyn, ja pyrkivät kaikin keinoin sitä sitten poistamaan. He ovat hyvin tarkkoja oikeudenmukaisuuden toteutumisesta ja moni löytääkin itselleen sopivan yhteiskunnan tarjoaman kanavan, jonka kautta asettuu taistelemaan paremman maailman puolesta. Jatkuva itsensä syyttely voi myös olla suojakeino, joka estää todellisen, sietämättömältä tuntuvan syyllisyyden kohtaamisen.
Koska ohutnahkaisella ei ole riittäviä suojakeinoja, hän on ollut elämässään jatkuvasti haavoilla ja hän on siksi joutunut kärsimään. Hän on toisaalta niin samastunut kärsimykseen, että suorastaan hakeutuu sellaisiin tilanteisiin, jossa voi sitä aina uudelleen tuntea. Kärsimyksen kanssa eläminen on hänen mielestään hänen kohtalonsa. Hänessä on kuitenkin eri tavalla kuin paksunahkaisessa jäljellä toivo sellaisen ihmissuhteen löytymisestä, joka poistaisi hänen pahan olonsa. Vaikka ohutnahkainen toivoo, että lopulta saisi hyvää kohtelua osakseen, hän kuitenkin yleensä asettuu sado-masokistiseen suhteeseen, jossa alistuu tuntemaan riippuvuutta ja kärsimystä toisenkin puolesta. Paksu- ja ohutnahkainen hakeutuvat usein parisuhteessa toistensa seuraan. He projisoivat toisiinsa niitä tunteita, joita eivät pysty itse tuntemaan. Esimerkiksi sopisi Maria Jotunin teos Huojuva talo.
Ohutnahkaisen suojakeinot
Ohutnahkaisen persoonallisuuden integraatio ei ole kaikilta osin toteutunut, vaan hänen sisäisessä maailmassaan hyvä on samaa kuin täydellisyys ja pahuus pelottavaa ja välteltävää. Hän etsii syvällä sisimmässään ”hyvää äitiä”, joka pyyhkisi pois kaikki hänen kokemansa kärsimykset. Hänen irrottautumisensa varhaisesta ”äidin maailmasta” on jäänyt keskeneräiseksi. Tästä syystä hänen minuutensa rajat eivät ole riittävän selkeät, ja hän käyttää projektiivista identifikaatiota ihmissuhteissaan projisoiden hyvät ominaisuudet itsensä ulkopuolelle. Samoin hän imee itseensä muiden häneen projisoiman huonouden tunteen. Hän ei halua tuottaa kenellekään pettymystä ja siksi mukautuu muiden seurassa täysin heidän toiveisiinsa ja uskoo kiltteydellään tulevansa hyväksytyksi. Hän on lähellä depressiivistä positiota siinä mielessä, että hän pyrkii noudattamaan yleisesti hyväksyttyjä käyttäytymisnormeja. Hän tuntee myös syvää syyllisyyttä satunnaisista erheistään ja pyrkii niitä korjaamaan kaikin keinoin. Pettyessään ihmissuhteissaan hän suojautuu vetäytymällä ja hoivailee haavojaan suojaavan kuoren sisällä.
Fairbairn (1943) on kuvannut ns. moraalista defenssiä, jota mielestäni ohutnahkainen narsisti käyttää. Lapsi, joka tunnistaa riippuvuutensa vanhemmista, tietää tarvitsevansa vanhempiaan selviytyäkseen elämässä. Ohutnahkainen narsisti ei kiellä tätä tosiasiaa itseriittoisen paksunahkaisen tavoin. Hän haluaakin suojella vanhempia ja suhdettaan heihin, koska hänestä tuntuisi turvattomalta olla pahansuopaisten vanhempien vallassa. Siksi hän pitää mieluummin itseään pahana. Vanhempiaan hän ei voi muuttaa, mutta voi yrittää itse olla mahdollisimman mukautuvainen selvitäkseen ihmissuhteissaan. Kun hän ottaa itseään suojellakseen objektien pahuuden itseensä, siirtyy turvattomuus ulkoisesta sisäiseen maailmaan. Jotta siellä säilyisi tasapaino, hänen on luotava uusia suojakeinoja. Siksi hän sisäistää myös hyvän objektin pahan vastavoimaksi. Tästä täydellisyyttä edustavasta ja ankaran vaativasta objektista kehittyy hänen sisäiseen maailmaansa varhainen yliminä.
Pahuuden olemassaolo itsessä tai ulkomaailmassa herättää ohutnahkaisessa suurta turvattomuutta, koska hän ei ole saanut tukea läheisiltään pahuuden käsittelyssä. Tästä syystä hän on torjunut pahan tietoisuudestaan. Tämä on vaikeuttanut hyvän ja pahan integroitumista. Siksi ohutnahkaisen yliminä jää ankaraksi ja täydellistä hyvyyttä vaativaksi. Se edustaa hänen sisimmässään moraalista lakihenkisyyttä ja siltä puuttuu inhimillisyys, jonka persoonallisuuden integraatio olisi saanut aikaan. Mikään ei tunnu olevan riittävää tälle yliminän varhaiselle muodolle. Ohutnahkainen tuntee jatkuvaa epämääräistä syyllisyyttä ja riittämättömyyttä. Hän suorastaan kieriskelee tunnontuskissaan pienimmänkin erheellisen teon tai sanomisen seurauksena. (Fairbairn 1943.) Koska hän ei aina edes tunnista, mistä kalvava syyllisyydentunne johtuu, hän pelkää omia impulsiivisia tunteitaan ja niiden ilmaisemista, koska ajattelee, että hänen sisäisessä maailmassaan on jotain hyvin tuhoisaa. Siksi hän on ihmissuhteissaan jatkuvassa jännitystilassa, epävarma ja avuton ja joutuu niissä helposti umpikujaan.
Ohutnahkainen ei pysty sisäisen rakenteensa vuoksi suojautumaan sijoittamalla huonoutta muiden harteille. Päinvastoin hän suorastaan imee muiden arvioinneista kuvittelemansa itseensä kohdistuneen kritiikin. Hän myötäilee ihmissuhteissa eikä tuo esiin omia tarpeitaan, koska pelkää tulevansa tarvitsevana torjutuksi. Näin usein käykin, koska ohutnahkainen on suhteessa henkilöihin, jotka käyttävät hänen hyväntahtoisuuttaan hyväkseen, eivätkä siedäkään häntä tarvitsevana. Mikäli ohutnahkainen tuottaa ihailemalleen henkilölle pettymyksen, hän tulee hyvin syylliseksi ja pyrkii heti sovittamaan tekonsa. Koska syyllisyyden tunne on hänen jatkuva seuralaisensa, hän joutuu usein kantamaan myös läheisten häneen projisoimaa syyllisyyttä heidän puolestaan.
Ohutnahkainen narsistinen potilas analyysissa
Ohutnahkaisten potilaiden narsistinen rakenne on erilainen kuin paksunahkaisten. Siksi heitä on myös hoidettava eri tavoin kuin paksunahkaisia. Heille on ominaista itsetunnon hauraus ja ylikorostunut syyllisyydentunne. Mikäli heidän hoidossaan painotetaan heissä olevia tuhoisia puolia, se vahvistaa jo ennestään voimakkaita itsesyytöksiä ja ohutnahkaisen narsistinen rakenne vain lujittuu. He voivat siksi olla analyysin loputtua itsetunnoltaan huonommassa kunnossa kuin sen alkaessa (Rosenfeld 1987). Ohutnahkaisten kohdalla heissä olevan tuhoavuuden tulkinta ei välttämättä johda sisäisten objektisuhteiden uudelleen rakentumiseen. He alkavat tuntea itsensä tällaisten tulkintojen vuoksi vain epämääräisellä tavalla vääränlaisiksi, he häpeävät itseään ja alemmuudentunteet vahvistuvat. He pelästyvät, mikäli löytävät itsestään pahuutta, koska eivät usko hallitsevansa sitä ja pelkäävät vahingoittavansa tiedostamattaan läheisiään.
Siksi he saattavat tuhoisuutta koskevien tulkintojen seurauksena vetäytyä entisestään sekä hoitosuhteessa että muissakin ihmissuhteissa. Jokin epämääräinen itseen kohdistuva pelko estää heitä myös solmimasta uusia suhteita. Näiden potilaiden hoidossa on tärkeää, että analyytikko auttaa heitä säilyttämään yhteyden heidän persoonallisuudessaan oleviin rakentaviin puoliin. Samalla on tärkeää myös vähitellen ymmärtäen osoittaa heissä vaikuttavia tuhoisia voimia. Ohutnahkainen narsisti on yleensä torjunut nämä puolet pois tietoisuudestaan ja hänen on siksi vaikea saada niihin yhteyttä. Rosenfeldin mielestä tällaisia potilaita on vaikea hoitaa, koska he haavoittuvat herkästi uudelleen. Siksi analyytikon on syytä tarkoin harkita sanansa, ettei potilas kokisi hänen nöyryyttävän itseään (Rosenfeld 1987).
Koska ohutnahkaisen potilaan on vaikea nähdä itsessään olevia hyviä puolia, hänelle on tärkeää, että hän voi projisoida ne hoitoprosessin jossain vaiheessa psykoanalyytikkoon. Hän toivoo analyytikon säilyttävän näitä suojassa, etteivät potilaassa olevat kriittiset puolet pääse niitä tuhoamaan. Tällaisessa vaiheessa, jossa analyytikko on hyvän suojelija, erotilanteet tuntuvat potilaasta erityisen vaikeilta. Hän pelkää erossa ollessaan kadottavansa yhteyden kaikkeen hyvään. Erotilanteet ovat ohutnahkaiselle muutenkin erityisen vaikeita, koska hänessä riippuvuuden tunteet ovat korostuneesti pinnalla. Vaikka hän on yleensä mukautuvainen, hänen raivonsa saattaa purkautua nimenomaan taukojen yhteydessä. Mikäli analyytikko ja potilas ymmärtävät potilaan pelon hänen jäädessään yksin kriittisten sisäisten objektien valtaan, hän pystyy sulattamaan erotilanteen paremmin ja tulee toimeen sen kanssa. Siinä vaiheessa, kun ohutnahkainen projisoi arvokkaita puolia itsestään analyytikkoon, on tärkeää, että tämä tunnistaa omat narsistiset ihailluksi tulemisen tarpeensa, eikä mene liikaa mukaan itsetuntoaan hivelevään suhteeseen. Analyytikon on myös hyvä pitää mielessään, että potilas pettyy ennemmin tai myöhemmin ”täydellisyyttä” edustavaan analyytikkoonsa. Tällaisen pettymyksen selventäminen ja tulkitseminen vaativat häneltä erityistä ammattitaitoa, koska pettynyt potilas lopettaa herkästi hoitonsa.
Ohutnahkainen narsisti on joutunut mukautumaan tuntosarvet herkillä muiden tunnetiloihin. Hän ei ole tottunut siihen, että hänen tarpeitaan huomioitaisiin. Siksi hänen on hoidon alkuvaiheessa usein vaikeaa asettua hoitosuhteeseen. Hän saattaa pohtia, miten joku muu todennäköisesti tarvitsisi hoitoa kipeämmin kuin hän. Hän ei usko, että hänellä olisi oikeutta tuoda omia tarpeitaan esiin. Siksi hän saattaa käyttää tuntinsa puhumalla joidenkin muiden ongelmista. Kun luottamus psykoanalyytikkoon syntyy, ohutnahkainen pystyy yleensä tutkimaan itseään ja tunnistamaan tunteitaan ja etenee tästä syystä hoidossa hyvin. Sellaisella ohutnahkaisella, joka on joutunut kätkemään tarpeensa lähes tyystin, ne saattavat ryöpsähtää analyysin aikana esiin voimallisesti ja psykoanalyytikolle voi tulla tunne, ettei potilaalle riitä mikään. Tällöin potilaassa herää syvällä mielen kätkössä ollut toive, että analyytikko olisi lopulta sen ymmärtävän äitihahmon kaltainen, jota hän on kaivannut koko ikänsä.
Joillekin potilaille on katsekontakti psykoterapeutin kanssa erityisen tärkeää. Kun tällainen potilas lopulta löytää kadoksissa olleet ”äidin silmät”, hän ei kestä sitä, että psykoterapeutti vilkaisee edes hetkeksi sivulleen. Häneen on juurtunut hyvin syvälle pelko, ettei hänestä välitetä. Siksi hän kokee sivulle vilkaisun psykoterapeutin mielenkiinnon herpaantumisena. Kun joku häntä lopulta kuuntelee, hän saattaa täyttää vastaanottotilan taukoamattomalla puheella. Hänelle on tärkeää selittää kaikki, mitä tuntien välissä on tapahtunut. Hän ei välttämättä anna psykoterapeutille tilaa vuorovaikutussuhteessa. Hän saattaa suorastaan pelätä tämän kommentteja, koska ne paljastavat, ettei psykoterapeutti ole välttämättä se ihannoitu hahmo, jollaisena potilas haluaisi hänet pitää.
Sellainen ohutnahkainen, jonka äiti ei ole vauvavaiheessa eikä myöhemminkään eläytynyt hänen tarpeisiinsa, pettyy äitiinsä. Hän odottaa mielensä sopukoissa, että kohtaisi joskus täydellisen hyvän, hänelle antautuvan ihmisen. Koska hänen erillistymisprosessinsa on jäänyt puutteelliseksi, hän sijoittaa nämä toiveensa psykoanalyytikkoon ja toivoo tältä saumatonta yhteistyötä, täydellistä mukautumista hänen tarpeisiinsa ja herkeämätöntä huomiota. Potilas ei kestä, että mikään tulisi hänen ja analyytikon väliin. Hänen mielestään ymmärtäminen on samaa kuin yksimielisyys. Täydellisen yksimielisyyden odotus on kuitenkin pitkän päälle mahdotonta. Kaksi eri henkilöä voi olla täysin yksimielisiä vain silloin, kun, jompikumpi pakottaa toisen ajattelemaan omalla tavallaan (Britton 1998).
Mikäli analyytikko esittää tällaisessa ilmapiirissä omia ajatuksiaan tai soveltaa analyyttista teoriaa tulkinnoissaan, potilas kokee hänet joko hänen sisätilaansa tunkeutuvana julmana isänä tai sitten itseensä imevänä äitinä, joka haluaa vetää hänet pois omasta maailmasta psykoanalyytikon maailmaan. Potilas joutuu sen jälkeen suojautumaan analyysisuhteessa heränneiltä oidipaalisilta tunteilta. Hän ei ole kasvuvaiheessa pystynyt yhdistämään mielessään hyvällä tavalla isää ja äitiä, koska hänen mielestään äiti on ollut suojelua tarvitseva ja isä aggressiivinen ja tunkeutuva. Potilas kokee siksi isän kolmiotilanteeseen tuoman objektiivisen ajattelutavan itselleen vieraaksi ja harhaan johtavaksi. Äiti edustaa potilaan mielikuvissa ymmärtävää objektia ja isä ymmärtämätöntä, eikä heidän välilleen ole syntynyt yhteyttä. Jos tällainen halkominen on jäänyt pysyväksi potilaan sisäiseen maailmaan, hän ei osaa yhdistää myöskään subjektiivisuutta eikä objektiivisuutta. Siksi hän odottaa analyytikolta pelkkää empaattista äidillisyyttä transferenssitilanteissa. Hän toivoisi voivansa heittäytyä itseään turvallisesti pitelevään syliin. Hän kuuntelee analyytikon äänessäkin pikemmin sävyjä kuin sanojen sisältöjä (Britton 1998).
Britton (1995) on kuvannut, miten jotkut hänen ohutnahkaiset narsistiset potilaansa kokivat sietämättömänä jopa sen, että hän vetäytyi hetkeksi kommunikoimaan mielensä sisällä omien sisäisten objektiensa kanssa potilaan tilanteesta tai tarkasteli sitä jonkin teorian valossa. Potilaista oli sietämätöntä pelkkä ajatuskin, että analyytikko kiinnittäisi huomion mihinkään muuhun kuin heihin. Kun nämä potilaat tuntevat tulevansa hylätyiksi, he vetäytyivät vihamielisyyden vallassa kätköön omaan sisimpäänsä.
Psykoanalyytikon on kuitenkin mahdotonta tehdä analyyttista työtä saumatonta yhteyttä edellyttävän potilaan kanssa. Hänen tehtäväänsä kuuluu keskinäisen vuorovaikutuksen tutkiminen ja jäsentäminen. Tämä mahdollistuu vain siten, että analyytikko on yhteydessä omiin sisäisiin objekteihinsa.
Joidenkin ohutnahkaisten narsististen potilaiden kanssa vuorovaikutus on kuin veitsen terällä olemista. He pelkäävät kaiken aikaa, että analyytikon esiin tuomat ajatukset ja viittaukset realiteetteihin tuhoaisivat heidän oman maailmansa. Analyytikon vastatunteena on yleensä pelko, että hänen oma psyykkinen realiteettinsa hukkuu potilaan esiin tuomaan materiaaliin. Siksi vuorovaikutussuhteessa vallitsee koko ajan pelko toisen valtaan joutumisesta (Britton 1998). Ohutnahkaisen narsistin on myös vaikeaa yhdistää mielessään analyytikon empaattista ymmärtämistä ja hänen älyllistä ulottuvuuttaan. Tämäkin yhdistäminen muistuttaa häntä isän ja äidin pelottavalta tuntuvasta läheisyydestä. Potilas saattaa hyökätä analyytikon älyllistä pohdintaa vastaan moittien häntä kylmäksi ja ymmärtämättömäksi, koska uskoo empatian ja älyn yhdistämisen johtavan katastrofiin. Analyytikon objektiivinen tarkastelutapa voi tuntua hänestä siltä kuin hän olisi suurennuslasin alla. Hän ei halua tulla nähdyksi ja kuvailluksi (Britton 1998).
Psykoanalyysin päämääränä on kuitenkin subjektiivisen kokemuksen ja objektiivisen ymmärryksen integrointi. Joidenkin eriytymättömien ohutnahkaisten narsistien kohdalla tämä päämäärä on pelottavan uhkaava ja heissä herää sen johdosta vaikeita tunteita. Myös analyytikko joutuu miettimään, millä tavalla hän pystyy näitä asioita yhdistämään potilaan seurassa. Monessa tilanteessa, kun analyytikko tekee objektiivisia tulkintoja, potilas kokee hänen vainoavan itseään. Potilaassa aktivoituu tuhoisa yliminä, joka sijoittuu analyytikkoon. Sitten potilas saattaa joko alistua tulkintaan masokistisella tavalla tai hän joutuu raivon valtaan. Jotkut potilaat suojautuvat tulkinnoilta jättämällä kuulematta sen, mitä analyytikko sanoo tai ainakin osan tulkinnasta. He saattavat myös sivuuttaa tulkinnan esiin tuoman analyytikon erilaisen ajattelutavan. Viimeisenä potilaan suojakeinona on vetäytyminen suhteesta. Ohutnahkainen narsistinen potilas loukkaantuu herkästi myös hoitosuhteissa ja saattaa sen vuoksi lopettaa hoitonsa ennenaikaisesti.
Joidenkin ohutnahkaisten potilaiden on vaikea uskoa, että psykoanalyytikkokaan pystyisi hyväksymään ja sietämään heidän hankalia puoliaan. Siksi he pyrkivät mukautumaan ja olemaan kilttejä myös hoidossa. Heidän on erityisen vaikeaa tuoda esiin vihantunteitaan, vaikka psykoanalyytikko tunnistaisi niitä olevan kätketysti heidän välillään hoitosuhteessa. Tällainen potilas toteaakin usein, ettei hän ole psykoanalyytikolle vihainen. Tämähän on ollut vain hyvä potilasta kohtaan. Yleensä kuitenkin hoitosuhteen muututtua turvallisemmaksi, potilaan vaikeammatkin tunteet saavat suhteessa tilaa.
Analyytikon voi olla vaikeaa löytää sopivaa vuorovaikutuksen tapaa joidenkin ohutnahkaisten narsististen potilaiden kanssa. Mikäli hän konsultoi heistä jonkun kollegansa kanssa, hän huomaa olevansa jollain tavalla häpeissään toiminnastaan ja alkaa itsekin epäillä ammattitaitoaan. Hän ajattelee joko jättäneensä potilaan liian vähälle huomiolle tai sitten hän tunnistaa, että potilas on kietonut hänet itseensä sellaisella tavalla, josta analyytikko on haluton kertomaan kollegoilleen. Psykoanalyytikon tarvitsema työskentelytila tuntuu jostain ohutnahkaisesta narsistisesta potilaasta loukkaavalta, koska hän ajattelee, ettei analyytikko toimi enää hänen ehdoillaan. Potilas kokee analyytikon yhteyden sisäisiin objekteihinsa itselleen yhtä uhkaavana kuin on aikoinaan kokenut vanhempien keskinäisen kanssakäymisen. Koska hän ei ole käynyt erillistymisprosessia läpi, hän ei ole sietänyt ketään äidin ja itsensä välissä. Hän ei ole pystynyt työskentelemään sisäisesti oidipaalivaiheeseen kuuluvaa kivuliasta havaintoa, että äidillä on hänen lisäkseen muitakin tärkeitä henkilöitä ympärillään, ennen kaikkea isä.
Hoito tuntuu monesti vaikealta siksi, ettei potilas anna analyytikon puhua juuri mitään. Kun hän saa lopulta puheenvuoron, potilas pyrkii keskeyttämään tai sivuuttaa hänen sanomisensa. Eräs Brittonin potilas sanoi, että jokainen analyytikon sana repi hänen ihoaan rikki. Ohutnahkainen potilas saattaa kokea jo analyysin menetelmänä itseään uhkaavana. Analyyttinen menetelmä ei toimi täysin potilaan ehdoilla, vaan hän joutuu alistumaan ennalta tehtyihin sopimuksiin.
Analyytikon vastatunteet ohut- ja paksunahkaisen potilaan hoidossa
Kun psykoanalyytikko hoitaa varhaisia suojakeinoja käyttäviä potilaita, hänen vastatunteensa ovat väistämättä vaikeita. Narsistiset potilaat käyttävät vuorovaikutuksen välineenä projektiivista identifikaatiota, ja siirtävät näin ahdistuksensa analyytikkoon. Koska liikutaan hyvin varhaisissa ja usein vielä sanattomissa mielentiloissa, analyytikko tunnistaa välillä ruumiissaan yllättäviä somaattisia tuntemuksia. Hänen kurkkuaan alkaa kuristaa tai häntä yllättäen yskittää. Hänen kätensä tai jalkansa alkavat nytkähdellä, vatsa tulee kipeäksi, iho tuntuu kylmältä tai lämpimältä tai sitä alkaa kihelmöidä. Hänen jäsenensä puutuvat tai vaatteet kiristävät. Sydän voi alkaa jyskyttää voimakkaasti tai häntä huimaa ikävällä tavalla. Tällaisten hankalien olojen vastapainona analyytikko voi joskus tuntea, miten hänen ja potilaan välissä vallitsee jokin lämmin, rauhoittava tunnelma, joka yhdistää heitä hyvällä tavalla. Tällöin analyytikko voi vajota tilaan, jossa hän on unen ja valveen rajamailla ja mahdollisesti tavoittaa vastatunteissaan jotain oleellista potilaan tavasta olla hyvässä vuorovaikutuksessa. Tämä on jo merkki yhteyden löytymisestä hyvään sisäistykseen. Sen varassa hoito yleensä etenee.
Koska potilas projisoi ja myös introjisoi tunteitaan transferenssisuhteessa, analyytikon on välillä vaikeaa jäsentää omia tunnereaktioitaan tai erottaa niitä potilaan tuottamasta materiaalista. Tästä syystä psykoanalyytikko voi toimia potilaan kanssa itselleen yllättävällä tavalla. Jos potilas on ollut vaikkapa torjuttu lapsi, analyytikko saattaa muistaa väärin tai unohtaa hänen kanssaan sopimansa ajan. Näin potilaan hylätyksi tulemisen kokemus toistuu myös analyysisuhteessa. Analyytikko ei aina myöskään tiedä projektion otteessa ollessaan, sisältävätkö hänen tulkintansa häneen projisoitua sadistista tunnelmaa, vai ovatko ne asiallisia. Narsistisia potilaita hoitava psykoanalyytikko tunnistaa itsessään ajoittain hyvin suurta ammatillista epävarmuutta ja hän on usein syyllinen potilaalle analyysin kautta aiheuttamastaan psyykkisestä kivusta.
Monen narsistisen potilaan hoito kuitenkin etenee, koska hänessä on yleensä myös ei-narsistisia persoonallisuuden puolia, jotka kykenevät solmimaan analyytikkoon rakentavan yhteyden. Tämä ei-narsistinen puoli pystyy kokemaan tulkinnat itsestä erillisen henkilön tekemiksi. Erillisyyden kokeminen herättää väistämättä potilaassa kipua, mutta samalla hänen kasvua toivova puolensa tajuaa, että vain erillisyyden kautta hän voi alkaa rakentaa omaa identiteettiään. Kun potilaan narsistinen samastuminen analyytikkoon ja hänen narsistiset toiveensa hellittävät, hänen sisäisessä maailmassaan tulee tilaa depressiiviselle positiolle ja hän alkaa tervehtyä. Tervehtyminen ei kuitenkaan aina etene suoraviivaisesti. Hän joutuu kokemaan jatkuvaa sisäistä ristiriitaa narsistisen ja ei-narsistisen puolensa välillä. Näille eri puolille hyvä objekti merkitsee eri asiaa. Etäisyyttä ottava analyytikko on hyvä objekti ei-narsistiselle puolelle. Samaan aikaan se rikkoo narsistisen puolen toivoman rajattoman yhteyden tunteen. Tällainen analyytikko muuttuu siis narsistista yhteyttä toivovan puolen silmissä pahaksi (Caper 1997).
Yleensä potilaan kasvu tapahtuu regression kautta. Regressio voi kuitenkin olla psykoanalyysissa tai psykoterapiassa joko hyvän- tai pahanlaatuista. Igra (1984) kuvaa, miten hyvänlaatuinen regressio tuo esiin haavoittuneita ja syvällä torjunnan kätköissä olleita puolia. Samoin tekee pahanlaatuinenkin regressio, mutta tilanne muuttuu silloin hankalaksi, kun potilaassa aktivoituu myös persoonallisuuden omnipotentti, ihmissuhdetta tuhoamaan pyrkivä puoli. Ensin voi varsinkin ohutnahkaisten narsististen potilaiden kohdalla näyttää siltä, että tämä puoli tarvitsisi apua. Kuitenkin kun potilas on lopulta löytänyt jonkun, joka kuuntelee hänen tarpeitaan, hän voi muuttua vaativaksi, joskus suorastaan häikäilemättömäksi, kun hän vaatii analyytikkoa toimimaan täysin hänen ehdoillaan Hän ei usko, että kukaan kuulisi häntä vapaaehtoisesti. Siksi hän pyrkii pakottamaan, kontrolloimaan ja hallitsemaan analyytikkoa. Hän vaatii tätä olemaan hiljaa tai puhumaan omien tarpeittensa mukaan. Hän voi myös ilkeillä, pilkata, mitätöidä tai uhkailla psykoanalyytikkoaan. Tästä tuntuu siinä vaiheessa, ettei hänellä ole mitään liikkumatilaa suhteessa. Hän nauliutuu tuolinsa selkänojaan ja hengittäminenkin voi tuntua hankalalta. Psykoanalyytikko tuntee potilaan puolesta tämän vuorovaikutussuhteissa usein tunnistamaa tukahtumisen tunnetta. Tällaista vaativaa pakottavuutta ei ole hyvänlaatuisessa regressiossa. Kun regressio on pahanlaatuista, potilaalle ei ole keskeistä oma muuttumisen tarve, vaan halu alistaa analyytikko omiin tarkoituksiinsa. Hyvänlaatuisessa regressiossa potilas ei edes huomaa, että joku ulkopuolinen kannattelee häntä. Tällainen itseään korostamaton potilaan kannattelu sisäistyy ja sisäisistä objektisuhteista syntyy persoonallisuutta koossapitävä rakenne.
Se vaihe, jossa potilaan tyydyttämättä jääneet tarpeet heräävät analyysissa, tuntuu analyytikosta yleensä vaativalta, sillä potilas, joka on kätkenyt aiemmin tarpeensa syvälle mielensä kätköihin, loukkaantuu helposti, jos analyytikko kohtelee häntä taitamattomasti. Kun potilaan tarvitsevuus herää, hän regredioituu usein täydelliseen riippuvuuden tilaan. Tällöin on tärkeää, että analyytikko sietää tätä tunnetta ja luo mahdollisuuden riippuvuuden läpi elämiselle. Psykoanalyytikko selviää potilaan vaativasta asenteesta vain tulkintojen avulla. Mikäli hän ryhtyy tyydyttämään potilaan toiveita, hän huomaa pian toimivansa huumeen tavoin. Potilaalle ei riitä mikään, vaan hän haluaa saada jatkuvasti lisää hyvää. Psykoanalyytikon tehtävänä ei ole toimia puutteiden korjaajana, vaan sellaisten persoonallisuuden rakenteiden tukijana, joiden varassa potilas voisi selvitä paremmin elämässään. Mikäli psykoanalyytikko lähtee täyttämään potilaan toiveita, hän sitoo tämän itseensä ja kilpailee narsistisella tavalla potilaan vanhempien kanssa pyrkien olemaan heitä parempi. Psykoanalyysi palvelee silloin pääasiassa psykoanalyytikon narsistisia tarpeita, halua olla hyvä.
Yhteenveto
Rosenfeldin mukaan on ainakin kahdenlaista narsismia, ohut- ja paksunahkaista. Persoonallisuuden narsistinen kehitys alkaa varhain, jo vauvavaiheessa. Jokaisella meillä on enemmän tai vähemmän itsetunnon alueella vaikuttaneita haavoittumisen kokemuksia. Narsistista häiriötä voi siksi esiintyä eriasteisena. Se voi kattaa suuren osan persoonallisuutta tai sitä voi ilmetä rajoittuneesti vain osassa minuutta. Lapsen suotuisan kehityksen kannalta on keskeistä, miten häntä hoitavat henkilöt ovat kuulleet hänen tarpeensa ja pystyneet niitä sopivassa määrin tyydyttämään, mutta myös rajoittamaan. Pieni lapsi elää sietämättömien kauhujen maailmassa. Ne muuttuvat siedettäviksi, mikäli hoitaja pystyy ottamaan niitä mielensä sisään, työstämään ne siedettäviksi ja rauhoittamaan tällä tavalla lapsen voimakkaita tunnetiloja. Turvallinen lapsi uskaltaa vähitellen irrottautua äidistä.
Lapsen erillistyminen varhaisesta äitisuhteesta on erityisen kriittinen vaihe lapsen kehityksessä. Jos tämä ei jostain syystä onnistu riittävän hyvin, lapsi jää osaksi äitiä, eivätkä persoonallisuuden rajat selkiydy. Hänen ihmissuhteensa jäävät myöhemminkin osaobjektitasoisiksi ja hän käyttää varhaisia puolustuskeinoja vuorovaikutussuhteissaan, erityisesti projektiota, introjektiota ja projektiivista identifikaatiota.
Jokaisella on geneettiset tekijänsä, jotka väistämättä vaikuttavat kehityksen suuntaan. Mutta varhaisella vuorovaikutussuhteella on myös oleellinen merkitys siihen, millaisiksi sisäiset objektit muodostuvat. Fairbairn on sitä mieltä, että jotkut henkilöt ovat taipuvaisempia imemään, toiset puremaan. Tällä taipumuksella on ilmeinen vaikutuksensa siihen, mihin suuntaan mahdollinen narsistinen kehitys lähtee. Paksunahkainen on perusaggressiivinen ja hänessä vahvistuvat itseriittoiset ja omnipotentit puolet. Hän on pettynyt tunnetasolla ihmissuhteissa ja kätkee sisimpänsä muilta ja itseltäänkin. Ohutnahkainen on kokenut tulleensa huonosti kohdelluksi, mutta toivoo kaiken tulevan paremmaksi, kunhan hän löytää itseään rakastavan henkilön. Se muuttaisi hänen elämänsä. Hän saattaa jäädä takertuvalla tavalla kiinni niihin läheisiinsä, jotka ovat hänelle myötämielisiä ja joihin on löytänyt yhteyden.
Ohut- ja paksunahkaisen persoonallisuuden rakenne on erilainen. Paksunahkainen on samastunut idealisoituun objektiin ja kokee olevansa yhtä tämän kanssa. Siksi häneen eivät välttämättä realiteetteja korostavat tulkinnat vaikuta. Hän ei tunne tarvetta muuttumiseen. Paha on muissa ja siksi heidän on hänen mielestään muututtava. Ohutnahkainen on introjisoinut myös idealisoidun objektin, mutta se on yliminän kaltainen ja vaatii ohutnahkaiselta täydellisyyttä, eikä siedä vihantunteita ollenkaan. Sisäisen rakenteen vuoksi ohut- ja paksunahkaisia on kohdeltava hoitotilanteissa eri tavoin. Ohutnahkainen sijoittaa vaativan yliminänsä herkästi analyytikkoon ja kokee kaikki tulkinnat itsetuntoaan loukkaavina arvioina. Hänen hoidossaan on erityisesti tiedostettava ja tulkittava täydellisyyttä edellyttävä, kiduttavan ankara yliminä. Ohutnahkaisella riippuvuuden tunteet heräävät herkästi hoitosuhteessa ja hänestä tuntuvat kaikki tauot hoidon aikana siksi sietämättömiltä. Paksunahkainen pelkää erityisesti tunnetasoiseen riippuvuussuhteeseen joutumista ja siksi vetäytyy ajoittain hoitosuhteesta. Tämä hänen suhteessa olemisen vaikeutensa muodostuu usein keskeiseksi hoitosuhdetta rasittavaksi tekijäksi ja on syytä ottaa huomioon jo hoitosuunnitelmaa tehtäessä. Liian tiukat rajat katkaisevat todennäköisesti hoitosuhteen."

http://www.psykoterapia-lehti.fi/tekstit/hyrck106.htm

Stiina

Viestien lukumäärä : 296
Join date : 04.08.2017

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: RistinVoitto / Narsisti naruttaa ja nauttii

Viesti  jarrut lähetetty To Tammi 03, 2019 10:43 am

Erittäin hyvä kirjoitus kokonaisuudessaankin, vaikka pitkä onkin.


Asiaan perehtyneet kirjoittavat faktaa.
Ihmettelen silti, miksi asioita ei sanota suoraan
heille, jotka apua hakevat!
Ei puhuta vanhempien osuudesta, narsismissa, eikä Asperger/autismi tapauksissa.
Syyksi sanotaan, ettei saa syyllistää! Kyllä ÄITIEN ja ISIEN pitäisi saada tietää
totuus, että kierre voisi loppua, jos se voi loppua!
Neuropsykologia diagnostiseeraa/ määrittää, juuri Aspergerin ja autismin
ja muita käyttäytymispoikkeavuuksia, ja tekee lisääntyvää kallisarvoista
tutkimustyötä. ( Neuroscience koulussa Erasmus Yliopistossa Rotterdamissa,
Neuropsychology koulussa Maastrichtin Yliopistossa)
Miksi meillä täällä ei sanota suoraan, syitä, kun ne tiedetään,
narsisminkin kohdalla?
Onko mitään järkeä salailla syyllistämispelon takia?
Vai onko niin ettei se hyödyttäisi mitään, mutta jotakinhan sen selvittelyn
pitäisi saada aikaan, kun kerta suvuissa narsismikin periytyy,
niinkuin on autismin ja Aspergerinkin kohdalla!
On hyvä ainakin miettiä asiaa!

Kaikkihan eivät koskaan saa edes tietää, miksi heillä käyttäytymispoikkeavuuksia on.
Moni jo vanhuuteen ehtinyt on aikoinaan saanut jonkin muun nimikkeen ongelmilleen,
moni on kärsinyt ja kärsii yhä tietämättömyydestä, ja perheet ja jälkipolvi eivät häpeän
takia hanki edes apua! Tämäkin on faktaa.
jarrut
jarrut

Viestien lukumäärä : 1957
Join date : 24.10.2013

Takaisin alkuun Siirry alas

kommentti

Viesti  Stiina lähetetty Su Tammi 06, 2019 4:20 pm

Kuuntelin tänään viimeisen Uskon Askeleet -ohjelman (KRS) Salme Blomberg? narsismista uutta. Oikeastaan oli vanhaa. Eli asiantuntijat eivät pääse yksimielisyyteen asioista.
Minun kokemusperäiseen tietämykseni perusteella tällainen "narsismin" ilmentymä on useimmiten todellakin silkkaa pahuutta eikä varsinainen perinnöllinen käyttäytymishäiriö (luonnevika, ups!). Siitä todellakin paranee, kun oikeasti tunnistaa ja tunnustaa syntinsä ja laittaa ne Raamatun ohjeen mukaan uskossa pois elämästään (= oma parannus, joka kuuluu tehdä myös, vaikka Jumala anteeksiantaa, muttei kuitenkaan ilman tosissaan olemista). Traumoista tulee käytöshäiriöitä, mutta ei niitä tulisi sallia, vaikka kuinka ymmärrettäisiin. Karmein esimerkki on ollut sodassa traumatisoituneet miehet ja naiset, jotka kostavat omille lapsilleen raakuudet raa'asti.
Lopun ikäänsä joutuu moni kärsimään eivätkä kaikki kestä/jaksa, siitä useat itsarit, eikä pelkästään perintögeenin takia ollenkaan.

(Esim. Radio Dei klo 2.00 viime yönä.)

Stiina

Viestien lukumäärä : 296
Join date : 04.08.2017

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: RistinVoitto / Narsisti naruttaa ja nauttii

Viesti  jarrut lähetetty Ma Tammi 07, 2019 1:12 pm

Vaikea on uskoa, että lapsi syntyy esim.  narsistisena, varkaana murhaajana raiskaaja pedofilinä
tai homona!
Mutta isien pahat teot kulkevat suvuissa, jos ei perin geeneissä, niin ainakin ympäristövaikuttajana.
Kierre voi loppua, kun Jeesus löytyy ja elämä muuttuu Hänen seuraamisestaan, uudeksi! Hitaasti, mutta muuttuu kuitenkin.

Autistisen ihmisenhän on sosiaalisten ja sielullisten sopeutumisvaikeuksiensa takia vaikeaa
kontrolloida ja tunnistaa omaa tunnemaailmaansa, toisten tunteista puhumattakaan, ja se voi johtaa
raivokohtauksiin ja aggressioihin. Nämäkin ovat perheissä suvuissa saaneet rehottaa hankalan ihmisen nimikkeen alla, muista nimikkeistä puhumattakaan. Vasta nykyisin on alettu perehtymään tämänkin laatuisiin luonteen piirteisiin. Debattia on sitten käyty joka suuntaan, mutta yhteiskunta syrjii tai oikeammin pelkää, kaikkea erilaista. Hullun nimike oli ennen yhtä yleistetty uskovienkin joukossa kuin luonnehäiriöinen on tänään.

Toisenlainenkin näkemys on näihin neurologian nimittämiin aivohäiriöihin, joita lääkkeillä yritetään poistaa ja tehdä massatuotantoa erilaisista ihmistyypeistä, ajattelen, he ovat yleensä hyvin kreatiivisia, luovia, monilla taiteittenkin aloilla, jos heitä ei niputeta omaan karsinaansa, vaan NÄHDÄÄN heidät ihmisinä.  Ihmiset ovat Rikkaus. Onko väärin nähdä, että kaikki olemme lahjoja toisillemme!

Kiitos kaikista mielipiteistä ja kannanotoista jo etukäteen!
jarrut
jarrut

Viestien lukumäärä : 1957
Join date : 24.10.2013

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: RistinVoitto / Narsisti naruttaa ja nauttii

Viesti  Stiina lähetetty Ti Tammi 08, 2019 12:07 pm

flower Oikein hyvä keskustelun alustus. Toivon myös, että vapaasti keskustellaan myös tällaisista aiheista. (Elämästä pitää myös keskustella.)

Stiina

Viestien lukumäärä : 296
Join date : 04.08.2017

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: RistinVoitto / Narsisti naruttaa ja nauttii

Viesti  Stiina lähetetty Ti Tammi 08, 2019 12:09 pm

flower Oikein hyvä keskustelun alustus. Toivon myös, että vapaasti keskustellaan myös tällaisista aiheista. (Elämästä pitää myös keskustella.) Jatkoa tähän kiitos!

Stiina

Viestien lukumäärä : 296
Join date : 04.08.2017

Takaisin alkuun Siirry alas

Geenimuokkauksella voi parantaa maailmaa, mutta milloin ihminen leikkii Jumalaa?

Viesti  jarrut lähetetty Ke Tammi 16, 2019 10:49 am


Geenimuokkauksella voi parantaa maailmaa, mutta milloin ihminen leikkii Jumalaa?


Ennen geenitutkimuksessa tuli uusi juttu vuosikymmenessä, nyt se tulee vuodessa. Yhteiskunnan on vaikea pysyä perässä, sanoi bioetiikan tutkija Heikki Saxén Tieteen päivillä.

   14.01.2019 13:30 Eira Serkkola iStock

Geenitutkimus, geeniterapia ja geenimuokkaus kehittyvät nykyisin huimaa vauhtia. Helsingin yliopiston Tieteen päivillä käsiteltiin 10.1. geenimuokkausta otsikolla Vaarallisia kokeita – liiallista rohkeutta?

Tutkija Heikki Saxén Tampereen ja Lapin yliopistoista sanoi, että lisääntyvä geenitieto tulee määrittämään meidän sosiaalista asemaamme.

– Jos henkilöstä löytyy geenivirhe, joka aiheuttaa vakavan sairauden, mitä se merkitsee yksilölle, hänen lapsilleen tai suvulleen? Kiinnostaisiko tieto sairastumisriskistä vakuutusyhtiötä? Entä työnantajaa tai tulevaa puolisoa?

Hän otti esiin FinnGen-hankkeen, johon pyritään keräämään 500 000 suomalaisten veri- ja kudosnäytettä vuoteen 2023 mennessä. Sen avulla Suomesta voisi tulla eräänlainen geenitutkimuksen piilaakso.

– Geenimuokkaus on sitten ”scifimpi” juttu. Se on hyvin uutta ja periaatteessa mahdollista, mutta siihen on vielä matkaa sairauksien hoidossa.

Saxénin mukaan nyt tarvitaan moniäänistä dialogia ja toimivien foorumien luomista, koska ”asiantuntija ei enää ilmoita vuorelta, että tämä on oikein”. Saxén toimii Bioetiikan instituutin hallituksen puheenjohtajana. Se on nimestään huolimatta yleishyödyllinen yhdistys, joka järjestää kevään mittaan muun muassa kansalaisraateja näistä teemoista.

Parannetaanko sairauksia vai parannellaanko ihmistä?


https://www.kirkkojakaupunki.fi/-/geenimuokkauksella-voi-parantaa-maailmaa-mutta-milloin-ihminen-leikkii-jumalaa-

Kannattaa lukea koko artikkeli! Suosittelen!
jarrut
jarrut
jarrut

Viestien lukumäärä : 1957
Join date : 24.10.2013

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: RistinVoitto / Narsisti naruttaa ja nauttii

Viesti  Sponsored content


Sponsored content


Takaisin alkuun Siirry alas

Takaisin alkuun


 
Oikeudet tällä foorumilla:
Et voi vastata viesteihin tässä foorumissa