SANA TULI LIHAKSI

SANA TULI LIHAKSI
Tom G. A. Hardt, teologian tohtori (1934-1998), Ruotsi



”Alussa oli Sana, ja Sana oli Jumalan tykönä, ja Sana oli Jumala. Hän oli alussa Jumalan tykönä. Kaikki on saanut syntynsä hänen kauttaan, ja ilman häntä ei ole syntynyt mitään, mikä syntynyt on. Hänessä oli elämä, ja elämä oli ihmisten valkeus. Ja valkeus loistaa pimeydessä, ja pimeys ei sitä käsittänyt. Oli mies, Jumalan lähettämä; hänen nimensä oli Johannes. Hän tuli todistamaan, todistaaksensa valkeudesta, että kaikki uskoisivat hänen kauttansa. Ei hän ollut se valkeus, mutta hän tuli valkeudesta todistamaan. Totinen valkeus, joka valistaa jokaisen ihmisen, oli tulossa maailmaan.

Maailmassa hän oli, ja maailma on hänen kauttaan saanut syntynsä, ja maailma ei häntä tuntenut. Hän tuli omiensa tykö, ja hänen omansa eivät ottaneet häntä vastaan. Mutta kaikille, jotka ottivat hänet vastaan, hän antoi voiman tulla Jumalan lapsiksi, niille, jotka uskovat hänen nimeensä, jotka eivät ole syntyneet verestä eikä lihan tahdosta eikä miehen tahdosta, vaan Jumalasta. Ja Sana tuli lihaksi ja asui meidän keskellämme, ja me katselimme hänen kirkkauttansa, senkaltaista kirkkautta, kuin ainokaisella Pojalla on Isältä; ja hän oli täynnä armoa ja totuutta” (Joh. 1:1-14).

”Tulkaa, riemuitkaamme Herrassa ja julistakaamme läsnäolevaa salaisuutta! Erottava muuri on revitty alas, välkkyvä miekka väistyy pois ja kerubit lähtevät elämän puun luota. Sillä Isän olemuksen kuva, iankaikkisuuden Herra, ottaa ihmishahmon. Hän pysyi yhä sinä, mikä jo oli: iankaikkisena ja muuttumattomana Jumalana, ja mitä Hän ei vielä ollut, sen Hän omaksui: Hän tuli ihmiseksi ihmisrakkautensa tähden. Hänelle tahdomme huutaa: Sinä neitsyestä syntynyt, armahda meitä.”

Alkakoon joulupäivän saarnamme, kuten niin usein menneinä vuosina, tällä kristitystä Idästä peräisin olevalla hymnillä. Siinä kuvataan joulun ihme hyvin selvästi ja siitä veisataan mahtavasti. Siinä julistetaan, miten Hän – Eedenin puutarhan Herra – jälleen avaa paratiisin portit ja miten lain paljas iskevä miekka, itse jumalallinen viha syntejämme kohtaan, tehdään tehottomaksi ihmiseksi tulleen Jumalan kautta.

Tämä keskittyminen jouluun, Iankaikkisen Jumalan lihaksi tuloon sekä Jeesuksen ilmestymiseen Pyhän Kolminaisuuden helmasta, ei ole inhimillistä pohdiskelua eikä teologista viisastelua, vaan nimenomaan Raamatun sanoma joulusta. Se on jatkoa saarnatekstillemme, joka johdannossaan katsoo jumaluuden sisimpään: ”Alussa oli Sana, ja Sana oli Jumalan tykönä, ja Sana oli Jumala. Hän oli alussa Jumalan tykönä. Kaikki on saanut syntynsä Hänen kauttaan, ja ilman Häntä ei ole syntynyt mitään, mikä syntynyt on.”

Juuri tämä saarnateksti oli joulupäivän päämessun alkuperäinen evankeliumiteksti. Se ankkuroi joulun lapsen kaikkea ylläpitäväksi Sanaksi, joka tuli lihaksi, jumaluuden syvyydessä, iankaikkisesti korotetussa Luojassa. Halveksitusta, torjutusta ja häväistystä Jeesuksesta on sanottava: ”Maailma on Hänen kauttaan saanut syntynsä, ja maailma ei Häntä tuntenut” (tai: ”¼halunnut tietää Hänestä”). Se, minkä kuulimme sanoissa: ”Sillä Isän olemuksen kuva, iankaikkisuuden Herra, ottaa ihmishahmon”, on siis raamatullinen totuus eikä mikään pelkkä varhaiskirkollisen kaunopuheisuuden kukkanen.

Jouluevankeliumi Jeesuksen syntymästä, seimestä ja paimenista – alunperin joulun keskiyön messun evankeliumiteksti – ei suinkaan tarjoa meille pehmennettyä, vähemmän opillista, arkipäiväisempää evankeliumia, ellemme tee sille väkivaltaa ja nykyaikaisten opettajien tavoin karsi siitä pois enkeleitä ja muuta pahennusta herättävää. Jouluevankeliumi ei ole mikään suurennos lapsesta ja äitiydestä. Se on sitä vastoin jouluhymnimme julistusta iankaikkisuuden Herran saapumisesta, aivan kuten kuulemme enkelin sanoissa: ”¼joka on Kristus, Herra”.

Tämä ”Herra” on juuri ”iankaikkisuuden Herra”, se Herra, joka lähettää ”Herran enkelin” ja antaa ”Herran kirkkauden” ympäröidä paimenet. Tämä ainoa Herra, enkelien Herra, kirkkauden Herra on Herra seimessä. Häntä johdantonamme ollut jouluhymni on ylistänyt. Hän on syy, ainoa syy, joulun riemuun, valoon ja suitsutukseen. Ellei Jeesus ole iankaikkisuuden Herra, lihaksi tullut Sana, Kristus, tulee joulustamme ihmispalvontaa, kullattu suurennos meistä itsestämme, saatanallista itsemme etsimistä. Kääntymätön ihminenhän etsii aina syvimmässä mielessä itseään. Tästä epäjumalanpalveluksesta Jumala on tullut vapauttamaan meidät. Tästä sanomme:



1. Vain Jumala ihmisenä kykenee kääntämään tuomiomme elämäksi.

2. Vain Jumala ihmisenä kykenee synnyttämään meidät uudesti.

3. Vain Jumala ihmisenä kykenee luomaan todellisen kiitoslaulun.



1. Vain Jumala ihmisenä kykenee kääntämään tuomiomme elämäksi

Sanasta, joka on tullut lihaksi, Jumalasta, joka on tullut ihmiseksi, sanotaan saarnatekstissämme: ”Hän oli täynnä armoa ja totuutta.” Tähän sisältyy se armo, joka lahjoitetaan meille, se pelastus, joka muuttaa tuomiomme vapaaksi julistamiseksi, elämäksi, juuri kuten jouluhymnissä riemuittiin: ”¼välkkyvä miekka väistyy pois”. Tämä on sama ihme, josta enkelit lauloivat Beetlehemissä: ”¼maassa rauha ihmisten kesken, joita kohtaan hänellä on hyvä tahto.”

Jumalan viha syntistä kohtaan on vaihtunut ”hyväksi tahdoksi", pyhäksi aiemmin tuomittujen hyväksymiseksi, jumalattomien vanhurskauttamiseksi. Tämä suuri pelastuksen ihmeteko virtaa aivan täydellisenä siitä ristiinnaulittua ja ylösnoussutta Herraa koskevasta totuudesta, että ”alussa oli Sana, ja Sana oli Jumalan tykönä, ja Sana oli Jumala”. Vain iankaikkisuuden Herra kykeni lihassaan pelastamaan meidät. Vain ikuisen jumaluuden loputon voima pystyi täyttämään kaiken syntisten edestä, polkemaan maahan Jumalan vihan, tekemään tuomitsemisen hyväksi tahdoksi.

2. Vain Jumala ihmisenä kykenee synnyttämään meidät uudesti

Olemme kuulleet saarnatekstistä, että ”kaikille, jotka ottivat Hänet vastaan, Hän antoi voiman tulla Jumalan lapsiksi, niille, jotka uskovat Hänen nimeensä, jotka eivät ole syntyneet verestä eikä lihan tahdosta eikä miehen tahdosta, vaan Jumalasta”.

Kun neitseestäsyntyneessä vaikuttava pelastuksen ihme saavuttaa meidät, tapahtuu uusi luominen eli uusi syntymä, jota ei voi vaikuttaa mikään luotu; se ei tapahdu ”miehen tahdosta”. Vain se tosiasia , että Marian poika on myös tosi Jumala, tekee mahdolliseksi ymmärtää tämän kovan puheen: ”Joka syö minun lihani ja juo minun vereni, sillä on iankaikkinen elämä, ja minä herätän hänet viimeisenä päivänä” (Joh. 6:54). Jeesuksen ihmisyys on upotettu jumaluuden kirkkauteen. Siitä hehkuu läpi luova Sana, ja se kykenee saamaan aikaan uuden luonnon, uuden syntymän ja uuden luomuksen viimeisenä päivänä.



3. Vain Jumala ihmisenä kykenee luomaan todellisen kiitoslaulun

Kun joulun ihme kohtaa sydämemme ja tekee meidät ”jumalallisesta luonnosta osallisiksi” (2. Piet. 1:4), syntyy kuin väistämättömänä refleksinä kiitoslaulu, joka ylistää sitä, mitä usko on nähnyt ja vastaanottanut. Usko laulaa aina ylistyslaulussaan: ”Sillä Isän olemuksen kuva, iankaikkisuuden Herra, ottaa ihmishahmon.” Niin teki jo vanhatestamentillinenkin usko, kun se ennalta näkevässä varmuudessaan lauloi: ”Sillä lapsi on meille syntynyt, poika on meille annettu, jonka hartioilla on herraus, ja hänen nimensä on: Ihmeellinen Neuvonantaja, Väkevä Jumala, Iankaikkinen isä, Rauhanruhtinas.”

Tämä Jesajan jouluhymni (Jes. 9:5) puhuu melkein kirjaimellisesti samaa kieltä kuin se hymni, joka oli johdantona tässä saarnassamme. Uskolle ominaista on ylistää aina ja kaikkialla, miten ”suuri on jumalisuuden salaisuus: Hän, joka on ilmestynyt lihassa, vanhurskautunut Hengessä, näyttäytynyt enkeleille, saarnattu pakanain keskuudessa, uskottu maailmassa, otettu ylös kirkkauteen” (1. Tim 3:16).


Saarna Pyhän Martin kirkossa Tukholmassa. Käännös: Halvar Sandell.
http://www.concordia.fi/42003/3.htm