Per-Olof Malk // Masennus, pelot, ahdistukset ja Jumalan lohdutus

kirjoittaja Hellevi La Tammi 28, 2023 8:36 am

Masennus, pelot, ahdistukset ja Jumalan lohdutus
Rov. Per-Olof Malk

Monen vuoden ajan ihmettelin sitä, että Uusi testamentti tuntui ohittavan kysymyksen ihmisen masentuneisuudesta, ahdistuneisuudesta, peloista niin vähin maininnoin. Ruumiillisista sairauksista on sanassa paljonkin puhetta. Varsinkin evankeliumit sisältävät monia kertomuksia sairaiden parantamisesta. Toisaalta Uusi testamentti käsittelee pimeyden voimien työtä ihmisissä ja kertoo mm. riivatuista ja saastaisten henkien valtaan joutuneista, joista nämä voimat ajettiin ulos. Mutta
masentuneista, sotaa tai tulevaisuutta pelkäävistä, sisäiseen ahdistukseen joutuneista pienistä ihmisistä Uusi testamentti tuntui vaikenevan.

Varsin yleiseksi on muodostunut tulkinta, että ne mielen tasapainottomuuteen liittyvät ongelmat, joita me ajassamme kasvavassa määrin kohtaamme, ovat samoja joita Uuden testamentin aikoihin nimitettiin riivaajien työksi. Niinpä moni pelkojen ja ahdistuksen sumuihin joutunut kristitty hakeekin tuskaansa apua ihmisiltä, joiden sanotaan voivan ajaa ulos riivaajia.

Tämä tulkinta ei ole minua vakuuttanut ja siksi olen ihmetellyt sitä, että Uusi testamentti puhuu ruumiillisista sairauksista ja pimeyden voimien aiheuttamista ongelmista mutta ei ihmisen mielen kokemista paineista ja ongelmista. Kirkkohistoria kyllä tuntee monia merkittäviäkin henkilöitä, joiden suurin ongelma ei ole ollut ruumiillinen sairaus tai riivattuna oleminen, vaan mielen tasapainottomuus ja kestokyvyn heikkeneminen.

Mutta missä tästä asiasta puhuu Uusi testamentti? Joitakin vuosia sitten pysähdyin 2.Kor.12:7-8
tuttujen jakeiden äärelle ja olin lopulta siellä näkevinäni mahdollisen viittauksen mielen tuskiin. Kohdassa apostoli Paavali hyvin avoimesti kertoo oman elämänsä suuresta vaikeudesta. Hän sanoo, että hänen lihaansa, s.o. hänen ruumiiseensa, on annettu ”pistin, saatanan enkeli” rusikoimaan häntä.

Apostoli Paavalin ongelma

Ajatellessaan vaikeuttaan apostolilla oli ilmeisesti vaikeuksia löytää sopivia sanoja tuskansa ilmaisemiseen. Niinpä hän käytti kahta vertauskuvaa, jotka yhdessä välittivät tiedon niistä tuntemuksista, joita hänellä oli. Lihassa oleva pistin ilmaisee, että hän koki ruumiillista kipua ikään kuin häntä olisi kiusattu keihään kärjellä. Mutta tämä vertaus yksin ei selittänyt kaikkea.

Näihin tuskiin nimittäin liittyi tuntemuksia, jotka olivat kuin saatanan enkelin työtä. Gal.4:13-14 sisältää Paavalin kokemuksista samantapaisen kuvauksen. Ensin hän puhuu ruumiillisesta heikkoudesta, joka oli ollut syynä siihen, että hän oli jäänyt Galatiaan evankeliumia julistamaan.
Jakeessa 14 hän puhuu edelleen heikosta ruumiillisesta tilastaan mutta toteaa, etteivät galatalaiset häntä kuitenkaan halveksineet eivätkä vieroksuneet.

Jälkimmäinen sana kreikan kielessä tarkoittaa myös sylkemistä ja sylkeminen taas oli tuohon aikaan ele, jolla torjuttiin pahoja henkiä. Kohdasta näemme, että Paavalin ruumiillisessa heikkoudessa (jae13) on ollut piirteitä, joiden vuoksi galatalaiset olisivat voineet karkoittaa hänet riivattuna luotaan. Mutta he eivät sitä tehneet, koska he toisaalta havaitsivat. ettei apostoli ollut saastaisen hengen vallassa.

Hänellä vain oli vaiva, joka muistutti saatanan läsnäoloa. Vastaavanlaisia kokemuksia Paavalilla oli ilmeisesti jatkuvasti. Korintossa olostaan hän kertoo, että hän oli siellä ”heikkouden vallassa ja pelossa ja suuressa vavistuksessa”, 1.Kor.2:3. Hän koki ruumiillisesti olevansa lähes työkyvytön. Ruumiilliset ja henkiset voimat olivat menneet. Merkilliset pelot syöksyivät hänen kimppuunsa hävittäen kaiken rohkeuden ja ilon.

Luottamus Herraan kaikkosi ja hän valmistautui tehtäviinsä vavisten. Samanlainen oli tilanne Makedoniassa: ”Makedoniaan tultuamme lihamme ei saanut mitään rauhaa”, hän kirjoittaa viitaten näin ruumiillisiin tuskiinsa. Hän jatkaa: ”Me olimme kaikin tavoin ahdistetut: ulkoapäin taisteluja, sisältäpäin pelkoa”, 2.Kor.7:5. Seuraavassa jakeessa hän täydentää kuvaa ilmaisemalla, että hän oli masentunut.

Paavalin saama apu

Vaikuttaa siitä kuin apostolilla olisi ollut vaikeuksia ilmaista kokemuksiaan. Hän puhuu pistimestä ihassa, saatanan enkelin rusikoinnista, ahdistuksista, taisteluista ulkoapäin, peloista sisällä, heikkoudesta jonka valtaan hän joutui, suuresta vavistuksesta jne. Kaikki nämä hänessä näkyivät niin, että galatalaiset olisivat hyvin voineet sylkeä häntä varjeltuakseen samalta kohtalolta.

Olemme tässä tekemisissä sellaisten asioiden kanssa, jotka ovat tuttuja hyvin monelle. Niistä vain on tavallisesti niin vaikea puhua. Osittain tämä johtuu siitä, ettemme löydä täsmällisiä sanoja emmekä oikein itsekään tiedä, mistä kaikki johtuu ja mitä kaikki on. Varsinkin jos elämme sellaisessa kristillisessä ilmapiirissä, missä tämäntapaiset kokemukset leimataan riivaajain työksi, taakkamme voi tulla hyvin suureksi.

Miten apostoli jaksoi uupumatta? 2.Kor.12:8 sisältää yhden puolen vastauksesta. Siinä Paavali kertoo kolmesti rukoilleensa Herraa, että tämä vaiva otettaisiin häneltä pois, ”että se erkanisi minusta”. Jos nyt apostoli oli ahdistuksissaan rukoillut näin, saamme toivorikkaalla mielellä tehdä samoin. Omien ahdistavien tuntemusten kertominen ääneen Herralle auttaa jo sinänsä. Mutta apostoli valmistaa seuraavassa jakeessa ahdistunutta kielteiseen vastaukseen.

Hän itse oli yksi niistä, joilta tämänkaltaisia vaivoja ei otettu pois, vaan joka sai kulkea koko elämänsä heikkoutta, masennusta, pelkoja ja tuskia tuntien. Pahaa ei otettu pois, vaan hänen tuli oppia elämään sen kanssa.

Lohdutuksen Jumala

Mutta apostoli koki myös, että Jumala lohduttaa masentunutta lastaan, joka ei saa myönteistä vastausta rukouksiinsa. 2.Kor.7:6 hän kirjoittaa, että ''Jumala, joka masentuneita lohduttaa, lohdutti meitä Tiituksen tulolla.” Kaikessa yksinkertaisuudessaan tämä tarkoittaa sitä, että Paavali yksinäisyyteen tuli ystävä, jolle hän sai puhua ja purkautua. Ennen Tiituksen tuloa hänen taistelunsa ja pelkonsa (2.Kor.7:5) yltyivät kuluttavaksi tuskaksi.

Ihmisiä oli ympärillä, mutta ei sellaista, joiden kautta Jumala olisi voinut häntä lohduttaa. Mutta sitten tuli Tiitus, veli, johon apostoli luotti ja joka oli kyllin kokenut ymmärtääkseen työtoverinsa sisäisiä kamppailuja. Pistintä ei otettu pois, saatanan enkelin rusikointi jatkui, mutta tämän vaivan keskelle tuli Jumalalta lohdutus.

Tiitus ei voinut asioille enempää kuin Paavalikaan, mutta vierellä oli nyt myötäkärsijä, ymmärtäjä, tukija, ja sellainen on avain Jumalan lohduttaessa masentuneita, pelokkaita, vapisevia lapsiaan.
Kuinka tärkeää onkaan, että meillä jokaisella olisi joku sellainen, jolle saamme puhua kaiken pelkäämättä mitä sisimmästämme tulee ilmi ja pelkäämättä, että ilmitullut meitä ennen pitkää vahingoittaa.

Rippi ja rippiluontoiset keskustelut ovat suuri Jumalan lahja. Toisaalta Paavali sanoo, ettei häntä lohduttanut vain Tiituksen tulo vaan myös tieto siitä, että Korintossa oli ryhmä ihmisiä, jotka ikävöivät häntä ja olivat innostuneita hänen hyväkseen. Tämä vaikuttaa hyvin inhimilliseltä ja arkiselta, mutta yhtä kaikki, näinkin Jumala lohduttaa niitä, joilta pistintä ei oteta pois. Muideihmisten myönteiset ajatukset ja puheet meistä takanapäin ovat Jumalan välinen hänen hoitaessaan masentuneita.

Tässä meillä on mahdollisuus hyvään palveluun kun pahan puhumisen sijasta alamme puhua joskus hyvääkin tuntemistamme ihmisistä. Sillä tavalla lievenee monen sisäinen tuska ja Jumalan lohdutus ahdistuneiden keskuudessa leviää.

Evankeliumin lohdutus

Lopulta voi myös nähdä, että Jumala lohdutti Paavalia syventämällä häntä evankeliumin ymmärtämisessä. Kiihkeisiin rukouksiinsa apostoli sai Herralta vastauksen: ”Minun armossani on sinulle kyliin, sillä minun voimani tulee täydelliseksi heikkoudessa”, 2.Kor.12:9. Evankeliumi oli
lopulta se ainoa apu, johon Tiitus saattoi Paavalin kanssa keskustellessaan viitata ja evankeliumi oli se apu, joka korinttolaisten asenteessa lohdutti.

Armo ei poista pelkoja, vapinaa, heikkoutta,taisteluja, mutta se ammentaa sisältönsä Jumalan suurista teoista ja varmasta sanasta ja vakuuttaa jumalallisella arvovallalla, että piinatun ihmisen ei tarvitse esiintyä levollisena ja rohkeana ja tasapainoisena ja hyväksyttävällä tavalla ollakseen Jumalan suosiossa. Jeesus itse sanoo, että armo riittää. Muuta ei tarvita. Armo on kyllin. Tie perille on varma, kävi miten kävi.

Mitkään voimat, mitkään syöverit, mitkään rotkot, mikään pimeys ja yksinäisyys, mikään kauhu, mikään avuttomuus, mikään synti ja olemuksen vääristyneisyys ja rappio eivät vähennä armon suuruutta. Se riittää - ja se lohduttaa

https://kristitynfoorumi.org/lehdet/1821.pdf

kirjoittaja Hellevi Su Tammi 29, 2023 11:26 am

Armo ei poista pelkoja, vapinaa, heikkoutta,taisteluja, mutta se ammentaa sisältönsä Jumalan suurista teoista ja varmasta sanasta ja vakuuttaa jumalallisella arvovallalla, että piinatun ihmisen ei tarvitse esiintyä levollisena ja rohkeana ja tasapainoisena ja hyväksyttävällä tavalla ollakseen Jumalan suosiossa. Jeesus itse sanoo, että armo riittää. Muuta ei tarvita. Armo on kyllin. Tie perille on varma, kävi miten kävi.

Per-Olof Malk // Masennus, pelot, ahdistukset ja Jumalan lohdutus

Per-Olof Malk // Masennus, pelot, ahdistukset ja Jumalan lohdutus

Masennus, pelot, ahdistukset ja Jumalan lohdutusRov. Per-Olof Malk

Vs: Per-Olof Malk // Masennus, pelot, ahdistukset ja Jumalan lohdutus

Masennus, pelot, ahdistukset ja Jumalan lohdutus
Rov. Per-Olof Malk