Haku
Viimeisimmät aiheet
Eniten katsotut aiheet
Nyt murennetaan kymmentä käskyä, mutta ne ovat edelleen kovaa kamaa
Sivu 1 / 1
Nyt murennetaan kymmentä käskyä, mutta ne ovat edelleen kovaa kamaa
Kolumni: Nyt murennetaan kymmentä käskyä, mutta ne ovat edelleen kovaa kamaa
Kaikkea on ymmärrettävä, mutta kaikkea ei pidä hyväksyä. Käskyt ovat yllättävän hyvä työkalu, kirjoittaa Hilkka Olkinuora.
16.01.2024 09:15 HILKKA OLKINUORA
Mahtimedia avasi viikon antamalla tilaa ajatukselle, että varastaminen ei ole syntiä. Ei se suositeltavaakaan ole, mutta sen salliminen on suvaitsevaisuutta. Tunnetun näyttelijäsuvun jäsen Amanda Palo sanoo (HS 15.1.) uskovansa, että ”suurin osa ruokaa tai välttämättömiä elintarvikkeita varastavista ihmisistä tekee sen pakon edessä.” Se on ”rakenteiden syy”, jonka ”mahdollinen yleistyminen on seurausta nykyhallituksen oikeistolaisesta politiikasta”.
Näpistelijä on siis hädässään oikealla asialla. Kassan kautta kulkevien on vähennettävä hänen häpeäänsä ja katsottava toisaalle.
Mieleen nousee moni vastaava pohdinta, tunnetuimpana ”mielen sairaus on terve reaktio sairaaseen yhteiskuntaan” ja uusimpana nuoren roadmanin perustelu, että ryöstetty ökyrotsi on ainoa tapa saavuttaa se kunnioitus, mitä elämässä jaetuilla huonoilla korteilla ei saa.
Ollaanko nyt muodikkaasti ravistelemassa vai peräti romuttamassa pysyviksi perusarvoiksi luulemiamme kymmentä käskyä? Olemmeko muuttamassa jotakin vai vain toteamassa jo tapahtuneen?
Vanhempien kunnioituksen kumoaminen työllistää terapeutteja ja trendikäs moniavioisuus syrjäyttää boomereiden sarjayksiavioisuutta.
Rippikoulujen vakioaihe on viides, tappamisen kieltävä käsky. Jonnet eivät enää kritisoi sotilaat rintamillamme siunanneita pappeja, mutta uudet oikeudenmukaisen tappamisen rintamajaot ovat entistä hirvittävämpiä.
Kehnosti näyttää käyneen muidenkin käskyjen. Lutherin vihaama mammona on tunkenut muiden jumalien paikalle ja ohikin, ja sitä palvotaan erityisesti entisinä lepopäivinä. Jumalan nimeä ei lausuta enää turhaan, vaan turhan harvoin. Vanhempien kunnioituksen kumoaminen työllistää terapeutteja ja trendikäs moniavioisuus syrjäyttää boomereiden sarjayksiavioisuutta. Somea ja kohumediaa ei olisi ilman vääriä todistuksia lähimmäisistä, ja kaksi viimeistä käskyä voi niputtaa alansa gurun analyysiin: ”Mainonnan tarkoitus on tehdä ihmiset tyytymättömiksi”. Markkinatalouden käyteainehan on himomme siihen, mitä onnekkaammilla on, koska luulemme omistamista onnen syyksi.
Käskyt ovat kuitenkin yhä kovaa kamaa. Nälkäänsä varastajan varjelu on empatiaa, mutta se ei muuta ekonomiaa, elämisen edellytyksiä. Miten se kohtelee kauppiasta ja meitä muita? Entä muut varkaudet? Elämäntapatyötön, joka ei anna merkityksettömän työn varastaa aikaansa? Ymmärrät ehkä, mutta hyväksytkö? Ja kohdistatko voimasi siihen, että katsot oireista poispäin, vai siihen, että katsot syitä kohti – ja toimit?
Kirjoittaja on neljännen polven helsinkiläinen, rovasti, kirjoittaja ja maalle muuttanut elämäntarkkailija.
https://www.kirkkojakaupunki.fi/-/kolumni-nyt-murennetaan-kymmenta-kaskya-mutta-ne-ovat-edelleen-kovaa-kamaa
jarrut- Admin
- Viestien lukumäärä : 2802
Join date : 24.10.2013
Vs: Nyt murennetaan kymmentä käskyä, mutta ne ovat edelleen kovaa kamaa
Jumalan antamat käskyt sivuutetaan.
Kaikille rikoksille löytyy uusia selityksiä!
Tietä valmistetellaan Antikristuksen tulemukselle,
kun kaikki mitä ei ennen hyväksytty, on nyt luvallista,
ja kansa hurraa, kun kaikkien kaappien ovet avataan.
Omantunnonkin voi tappaa.
Kaikille rikoksille löytyy uusia selityksiä!
Tietä valmistetellaan Antikristuksen tulemukselle,
kun kaikki mitä ei ennen hyväksytty, on nyt luvallista,
ja kansa hurraa, kun kaikkien kaappien ovet avataan.
Omantunnonkin voi tappaa.
jarrut- Admin
- Viestien lukumäärä : 2802
Join date : 24.10.2013
Sivu 1 / 1
Oikeudet tällä foorumilla:
Et voi vastata viesteihin tässä foorumissa
|
|
Tänään kello 6:06 am kirjoittaja Hellevi
» Yhteys poisnukkuneisiin
Tänään kello 5:47 am kirjoittaja Hellevi
» Mikko Satama // Esiaviollinen seksi
La Toukokuu 18, 2024 10:38 am kirjoittaja Hellevi
» Mikko Satama // Vankeutta, vainoja ja voimatekoja Apostolien teot 5-8 toteutuu yhä tänä päivänä!
La Toukokuu 18, 2024 8:52 am kirjoittaja Hellevi
» Nätti kuva tai + ajatus
To Toukokuu 16, 2024 4:47 am kirjoittaja Hellevi
» Totuuden kuolema (The Death of Truth) :: By Daymond Duck
Ke Toukokuu 15, 2024 6:30 am kirjoittaja jarrut
» Tapio Puolimatka Jyväskylässä 10 2 2024 Jotta emme olisi petollisten ihmisten pelinappuloita
Ti Toukokuu 14, 2024 7:26 am kirjoittaja jarrut
» Tapio Puolimatka : Pyrkikää rauhaan kaikkien kanssa
Ti Toukokuu 14, 2024 6:57 am kirjoittaja Rea Aalto
» Järkyttävä paljastus : Saksan helluntailaiset tukivat Hitlerin rotulakeja vuonna 1938.
Ti Toukokuu 14, 2024 6:46 am kirjoittaja jarrut