Väinö Hotti / NIILO TUOMENOKSAN TEOLOGIAA

kirjoittaja Hellevi Ma Huhti 08, 2024 10:49 am

Väinö Hotti / NIILO TUOMENOKSAN TEOLOGIAA

Usko ja oppineisuus

Kristuksen seuraajina on kaikkina aikoina ollut sekä oppineita että
oppimattomia!
”Syvään sivistykseen voi liittyä syvä itsensätunteminen, selkeä rajojensa
näkeminen. Vähätietoinen lankeaa kouhoilemaan ja tyhmä itseään viisaaksi
luulemaan. Pahimmat hengelliset ylpeät löydetään usein niiden joukosta,
joilla pitäisi olla vähiten ylpeilemisen aihetta” (14-15).

”Kristus kestää tarkastelun missä yliopistossa tahansa. Paavali kuului
aikansa lukeneimpiin” (15).

”Tarsolainen oli lähtöisin huomattavasta kauppa- ja teollisuuskaupungista,
jonka yliopistokin oli kaikkialla Rooman valtakunnan alueella tunnettu. Kun
tarsolaiseksi sanottiin, niin tiedettiin, ettei mies ollut kotoisin mistään
takamaitten tuntemattomuudesta” (16).

”Kolossalaiskirje antaa kuvan kirjoittajasta, joka on perehtynyt ajan
kulttuurivirtauksiin, ei kuitenkaan niin, että hän niihin nojailisi tai niistä
hengelleen ravintoa etsisi. Hän on viisaasti ja ylevästi niiden yläpuolella,
arvostelee niitä ja osoittaa niille niiden oman paikan elämässä” (257).
”Evankeliumi ei kiellä oppineisuutta. Se hyväksyy kaikki tohtorinhatut,
mutta ei ole evankeliumin mukaista nojautua siihen viisauteen, joka sysää
syrjään sanoman yksinkertaisuuden ja siihen kuuluvan voiman...Paavali oli
runsastietoinen mies, mutta pikemminkin oppimattoman kuin oppineen
tamineissa” (258).

Kutsumus ja kärsimys

”Juutalaiset ovat suuren onnen ja suuren kurjuuden kansa, jonka tie
historiassa on täynnä kuivuneita verilätäköitä. Jumalan valinnat yleensäkin
ovat ihmisonnen kannalta pelottavia. Pahimmin piestyjä ovat Jumalan
rakastamat profeetat. Herran teillä luhistuu hengellissävyinen kutsumusromantiikka, sammuu pyhistä pilvistä hohtava kajo. Kantapäät verillä
vaelletaan Jumalan ihanimpia kutsumusteitä” (19).
3

Herran kohtaaminen

”Paavalin kääntymistä voidaan sanoa äkkikääntymiseksi...Kyllä Kristus
kehitteleekin. Hengellisyys on kasvunkin asia. Mutta Kristus luokin, usein
tyhjästä ja mitä tyhjemmästä, sitä nopeammin. Elämän tielle lähtö voi olla
aivan äkillinen” (33).

”Paavalilla oli määrättömästi syytä muistella ensimmäistä kohtaamistaan
Kristuksen kanssa, mutta ei siitä muodostunut hänelle hengellisyyden
evässäkkiä, todistusteemaa, jota olisi jokaisella lavalla esitetty” (37).
Kristus asuu omissaan ”Ratkaisevaa hänen (Paavalin) Kristuksen
tuntemisessaan oli se, että hän oli henkilökohtaisesti kohdannut Kristuksen.

Kristus oli antanut hänelle
julistettavan evankeliumin. Pyhässä Hengessä Kristus asui hänessä” (66).
"Kristus teissä, kirkkauden toivo" ihmisissä oli suunnattomasti enemmän
kuin ihmiset itsessään” (273).

"Kristus teissä, kirkkauden toivo" osoittautui kukistumattomaksi
vainoissakin. Hengellisyys ei ollut heiveröistä uskonnollista
puuhailua, vaan Ylösnousseen elämää ystävissään” (285-286).
”Suurin piirtein voidaan sanoa, että Kristuksen osoite maan päällä on
Jumalan elävä seurakunta. Kristus asuu omissaan” (40).
”He olivat kulkeneet Kristuksen voittosaatossa ja tulleet Jumalan valmiiksi
tekemiin tekoihin. Voiton ja menestyksen salaisuus oli Kristus heissä,
kirkkauden toivo. Matkakertomus ei koostunut siitä, mitä he olivat tehneet,
vaan siitä, mitä Jumala oli tehnyt heidän, itsessään halpojen ja
voimattomien palvelijoitten välityksellä” (114).

Joukkokristillisyyttä

”Kristityksi tuleminen ei ole vain johonkin tulemista, vaan se merkitsee
myös eroa jostakin. Tosin liikkeelle lähteneistä on moni jäänyt
välimaastoon, josta on yhtä pitkä matka molemmille rajoille.
Välimaaston elämä ei ole edes kunnollista suruttomuutta saati
sitten uutta elämää Kristuksessa, mihin oltiin matkalla.
Paavali ei jäänyt välimaastoon eikä keskeneräisyyteen” (45).
”Touhuihin ihastunutta, usein väärään suuntaan matkalla olevaa
joukkokristillisyyttä on vaikeaa pysäyttää. Se autuus on äänen
ja puheen paljoudessa” (50).

Paavali ja Pietari

”Verratessamme Paavalia Pietariin tekee mieli sanoa, että vaikka Paavali ei
ollut Herran opetuslapsien joukossa silloin, kun Kristus vaelsi täällä, hän
näyttää syvemmin tuntevan Herran ja hänen sanomansa kuin Pietari.
Paavalin evankeliumi on lihasta vapaa, se on kokonaan jumalallinen.
Siinä on mukana myös ihminen Jeesus Kristus, mutta pääsanoman
on kirkastettu Herra, taivaisiin astunut Lunastaja” (66).

”Lisäksi Paavali oli taistellut itsensä vapaaksi juutalaisuudesta. Pietarin
arkaillessa seurustella pakanakristittyjen kanssa Paavali julisti, ettei ollut
mitään erotusta. Kaikki olivat syntiä tehneet, ja kaikki olivat Jumalan
kirkkautta vailla” (66).

”Oli varmaan onnellista, että Paavali tapasi Pietarin vasta Damaskon ja
Arabian kokemusten jälkeen. Hän välttyi hengelliseltä apinoinnilta, joka
usein on nuorten kristittyjen todellisena vaarana. Sula vaha on helppo
painaa iänikuisiin muotteihin. Äskenkääntynyt ihailee jopa hengellistä
pinnallisuutta – puhumattakaan sitten niistä, joiden pää keikkuu muitten
yläpuolella...On armoa joutua katumuspenkiltä tuleen ja korpeen.
Arabiassa nähtävästi ei ollut ketään matkittavaa” (68).

Kaskeneräinen

”Jos joku ajattelee, että Paavali oli valmis ja kypsä Herran todistaja sinä
hetkenä, jolloin Ananias laski kätensä hänen päälleen, hän erehtyy.
Hengellinen valmius ei tule meille kertapakkauksena, ei edes sellaiselle kuin
Paavalille. Jumalan koulussa on määrättömästi luokkia. Kaikki viisaus ei tule
elämäämme ajattelun, ei edes rukouksenkaan tietä. Hohtavin tiedon helmi
noudetaan syvältä kätkettyjen itkujen laaksosta, ja sen hintana on ihmisen
riisuminen ja yksinäisyys” (72).

”Filippiläiset eivät loukkaantuneet puheesta, joka julisti heidät
keskeneräisiksi, puolivalmiiksi, jatkuvasti työnalaisuuteen tuomituiksi.
He olivat ymmärtäneet jotakin kristillisyyden syvyydestä, korkeudesta,
pituudesta ja laajuudesta. He kävivät samaa loputtomien luokkien koulua
kuin Paavalikin” (276).

Opetusta tarvitaan

”Paavalin lapsuus on väkevä puolustuspuhe kaikille vähänkin tolkullaan
olevalle kasvatuskristillisyydelle...Paavalin saama uskonnollinen
kotikasvatus, elävien siemenien kylväminen nuoren sydämen
peltoon, on kuitenkin mitä arvokkain asia” (22).

”Paavali ei kohdannut nuoressa Timoteuksessa vain Timoteusta itseään,
vaan myös hänen isoäitinsä Looiksen ja äitinsä Euniken hengellisen
kasvatuksen hedelmät, 2 Tim.1:5” (137).
”Huolenpito ei rajoittunut vain siihen, että ystävät pysyisivät hereillä ja
matkassa. Huoli oli myös siitä, että uskoon tulleet kasvaisivat armossa ja
Kristuksen tuntemisessa, että tietokin lisääntyisi, samoin ylhäältä saatava
viisaus” (141).

Yhden kirjan mies
JOHN WESLEY

”Suuri englantilainen herättäjä John Wesley sanoi olevansa homo unius
librik, yhden kirjan mies, tarkoittaen kirjalla Raamattua” (81).
”Hän (Wesley) piti elämässään noin 40.000 saarnaa,
usein viisikin päivässä” (81).

Tietoja

John Wesley oli brittiläinen kirkonmies, anglikaaninen pappi ja
kristitty teologi, jonka hengellisen toiminnan seurauksena
syntyi herätyskristillinen liike, metodismi. Wesley koki vuonna
1738 voimakkaan uskonnollisen herätyksen ja alkoi saarnata
evankeliumia kansan, etenkin työväestön, keskuudessa.

Wikipedia

Syntyi: 28. kesäkuuta 1703
Kuoli: 2. maaliskuuta 1791,
”Hän (Paavali) vältti julistuksessaan kaikkea,
mikä oli vaaraksi evankeliumin
yksinkertaisuudelle ja voimalle” (82).

”Kalmiston porteilla hoippuva mies ikävöi vielä vähäistä kirjastoaan,
erityisesti kuitenkin pergamentteja, pyhiä kirjoituksia. Jumalan valtakunnan
kirjanoppineen opiskelu jatkuu elämän viimeiselle virstalle” (82).

Valtakuntakristitty

”Paavali oli onnellisesti vapaa ihailijoista ja ehkä sillä hetkellä
vihamiehistäkin. Kristus oli puhunut hänelle maailmanlaajuisesta
työkentästä, kaatanut hänen tajunnassaan raja-aidat ja asettanut
hänet siihen korkeuteen, josta Jumalan valtakunta näkyy kokonaisuutena.

Paavali kammosi myöhemmin kaikkea omaan nimeensä
sidottua kristillisyyttä” (69).
”Jumala porrastaa askeleemme ystäviensä elämään. Ahdistukset kaatavat
aitauksia ja yhteisissä itkuissa häviää erottava kylmyys” (90).
”Suuntakristillisyydestä valtakunnan kristityksi pääseminen lunastetaan
karvailla menetyksillä” (107).

”Seurakunnan ulommainen raja oli siellä, missä yksikin kristitty
oli kilvoittelemassa elämään johtavalla tiellä. Organisaatiota,
järjestelmää, oli, mutta koossapitävä voima oli organismissa,
elimellisessä kristittyjen keskinäisessä
yhteydessä” (174).

”Eräässä mielessä Paavali ei lähtenyt mistään seurakunnasta eikä tullut
mihinkään. Hänhän liikkui Kristuksen ruumiin piirissä, joka oli hänen
seurakuntansa” (175).

”Hänellä (kristityllä) on yhteys kaikkeen hengelliseen elämään...On totisia
aitojen, jopa muurienkin rakentajia. Pyhälle Hengelle ne ovat olemattomia.
Meitä kaikkia rakastava Kristus ei tiedä niistä mitään sulkiessaan meidät
paimenrakkautensa syleilyyn. Ne ovat ihmisrakennelmia, joskus korkeita,
väliin häijyn vahvoja, mutta romutettavaksi tuomittuja. Nytkin vielä
jumalanpalveluksessa yhteen ääneen tunnustamme: "Minä uskon pyhäin
yhteyden, pyhän yhteisen seurakunnan..." (175).
7
”Paavalikin oli joutunut jonkin ryhmän suosikiksi.
Hänen mielestään kristillisyydessä ei saanut olla paavalilaisia,
hänen nimeensä vannojia eikä sellaisia, jotka löivät hänen
nimellään rakoa kristittyjen keskinäisiin yhteyksiin.
Hän karisti kannoiltaan omat ihailijansa häätäen
heitä Kristuksen käsiin...Yhdelle, siis Kristukselle Jeesukselle,
hän tahtoi uskoon tulleet kihlata” (183-184).

Lahkolaisuutta

”Hajaannuksissa ei useinkaan ole syynä opin todella erilainen käsittäminen,
vaan suureksi paisuneiden johtajien riita lampaista ja laidunmaista” (209-
210).
”Seurakunta voi itse olla itselleen ja asialleen esteenä varsinkin silloin, kun se
yrittää evankeliumin mukana viedä omaa suuntaansa tapoineen ja
käsityksineen” (93).
”Äskenkääntynyt on kuitenkin helposti peloteltavissa ja tavallisesti helppo
saalis taitavalle pyydystäjälle” (118.

Kauhistuttava kaste

”Hän (Apollos) tunsi ainoastaan Johanneksen kasteen, ei siis Kristus-kastetta,
josta Paavali puhuu erityisesti Roomalaiskirjeen kuudennessa luvussa ja joka
on lihalle ja verelle suorastaan kauhistuttava kaste, sillä se on kaste
Kristuksen kuolemaan ja sen kautta ylösnousemuselämään Kristuksessa”
(163).

”Paavali julistaa Roomalaiskirjeen kuudennessa luvussa kasteen Kristuksen
kuolemaan kastamiseksi ja Kristuksen ristiinnaulitsemisen meidänkin
ristiinnaulitsemiseksemme, mikä kaikki merkitsee lihan pyhitykselle lopullista
pistettä. Kristuksen meidän hyväksemme tekemää tekoa, kärsimistä ja
kuolemaa, seuraa Kristuksen elämä meissä, ylösnousemuselämä, jota
kasteesta nouseminen kuvaa. Roomalaiskirje on ihmisjumalisuuden
teilauspölkky” (190).

https://www.missiosakarja.net/wordpress/wp-content/uploads/2024/03/niilotuomenoksanteologiaa.pdf

Väinö Hotti / NIILO TUOMENOKSAN TEOLOGIAA