Vapaasana
Haku
 
 

Näytä tulokset:
 

 


Rechercher Tarkennettu haku

Viimeisimmät aiheet
» Kehoon koteloitunut trauma on mahdollista purkaa
Tänään kello 7:57 am kirjoittaja arkikalusto

» Sinun murheelliset kasvosi, oi Kristus
Tänään kello 7:27 am kirjoittaja jarrut

» Olavi Peltola / FESOLAISKIRJEEN ENSIMMÄINEN PÄÄOSA KRISTILLISEN USKON SISÄLTÖ (Ef 1:1-3:21)
Tänään kello 7:14 am kirjoittaja jarrut

» Veikko Wright / Kun menneisyys ahdistaa
La Elo 18, 2018 12:11 pm kirjoittaja jarrut

» Petri Malk/ Kiusattu Kristus
La Elo 18, 2018 11:59 am kirjoittaja jarrut

» Synneistä suurin?
La Elo 18, 2018 11:36 am kirjoittaja jarrut

» Per-Olof Malk / Hävettävä ja halveksittava Paavali
La Elo 18, 2018 10:02 am kirjoittaja jarrut

» Ystävä tunnetaan hädässä
Pe Elo 17, 2018 5:31 am kirjoittaja jarrut

» Jeesus on ylösnousseenakin ristiinnaulittu
Pe Elo 17, 2018 4:43 am kirjoittaja jarrut

Elokuu 2018
MaTiKeToPeLaSu
  12345
6789101112
13141516171819
20212223242526
2728293031  

Kalenteri Kalenteri

Yhteistyökumppanit

Markus O. Niemi: LANGENNUT IHMINEN JA ITSEPETOS

Siirry alas

Markus O. Niemi: LANGENNUT IHMINEN JA ITSEPETOS

Viesti  jarrut lähetetty Ma Marras 02, 2015 8:29 am


Markus O. Niemi LANGENNUT IHMINEN JA ITSEPETOS

Syntiinlankeemuksen seurauksia ihmisen luonnossa ja kristillisessä opetuksessa

Mikään  hengellinen  liike  ei  ole  täysin  vapaa  harhoista,  vaikka  sitä  ei  yleensä  myönnetä.  Varsinkin  oman ryhmän arvostelua pidetään suurena syntinä. Avointa keskustelua omaa yhteisöä koskevista asioista ei edes sen sisällä pidetä  toivottavana  puhumattakaan  siitä,  että  niistä  keskusteltaisiin  joidenkin ulkopuolisten kanssa.   Keskustelumahdollisuuden   puuttuminen   aiheuttaa   jännitteitä   ja   on   omiaan   luomaan   pelon ilmapiiriä. ... Arvioinnin kieltämisestä huolimatta tai juuri sen tähden on tärkeää tunnistaa vääristymien tunnusomaiset  piirteet varsinkin omassa  joukossa, vaikka tämä onkin vähemmän sallittua,  monelle  hyvin vastenmielistä,  loukkaavaa  ja  joskus  lähes  mahdotonta,  jos  takana  on  vuosien  jäsenyys  kyseisessä yhteisössä.
(Lievonen et al. 2007: 12-13.)


Kirjoitus kokonaisuudessaan löytyy täältä

http://www.kristitynfoorumi.fi/langennut.pdf


_________________
"Sillä sanoistasi sinut julistetaan vanhurskaaksi,
ja sanoistasi sinut tuomitaan syylliseksi."
Matteuksen evankeliumi
avatar
jarrut

Viestien lukumäärä : 1792
Join date : 24.10.2013

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Markus O. Niemi: LANGENNUT IHMINEN JA ITSEPETOS

Viesti  jarrut lähetetty La Loka 28, 2017 2:31 pm


Markus O. Niemi
LANGENNUT IHMINEN JA ITSEPETOS

Syntiinlankeemuksen seurauksia ihmisen luonnossa ja kristillisessä opetuksessa. Mikään  hengellinen  liike  ei  ole  täysin  vapaa  harhoista,  vaikka  sitä  ei  yleensä  myönnetä.  Varsinkin  oman ryhmän arvostelua pidetään suurena syntinä. Avointa keskustelua omaa yhteisöä koskevista asioista ei edes sen sisällä pidetä  toivottavana  puhumattakaan  siitä,  että  niistä  keskusteltaisiin  joidenkin  ulkopuolisten kanssa.   Keskustelumahdollisuuden   puuttuminen   aiheuttaa   jännitteitä   ja   on   omiaan   luomaan   pelon ilmapiiriä. ... Arvioinnin kieltämisestä huolimatta tai juuri sen tähden on tärkeää tunnistaa vääristymien tunnusomaiset  piirteet  varsinkin  omassa  joukossa,  vaikka  tämä  onkin  vähemmän  sallittua,  monelle  hyvin vastenmielistä,  loukkaavaa  ja  joskus  lähes  mahdotonta,  jos  takana  on  vuosien  jäsenyys  kyseisessä yhteisössä. (Lievonen et al. 2007: 12-13.)

1

PIILOTAJUNTA


Aapeli  Saarisalon Raamatun  sanakirjassa todetaan  syntiinlankeemukseen  liittyen,  että  sen ”johdosta turmeltui ihmisessä Jumalan kuva ... . Ihminen menetti pyhyyden, vanhurskauden ja vapaan tahdon ... sekä kuolemattomuuden. Hän joutui Jumalan vihan alaiseksi, ... pahaan omaantuntoon, ... iankaikkiseen kuolemaan ja kadotukseen, ... kuoleman ja perkeleen vallan alaiseksi ...”.Kristillisen ihmiskäsityksen mukaan ihminen eli ennen syntiinlankeemusta viattomuuden tilassa.  Tapio  Puolimatkan  mukaan  tämä  tarkoittaa  sitä,  että  ”ennen  syntiinlankeemusta ihmisen  tietoisen  ja  tiedostamattoman  tason  välillä  oli  katkeamaton  yhteys;  ihminen oli kokonaan läpinäkyvä”.

Lankeemuksen  seurauksena  ihminen  torjui  osan  mielensä  sisällöstä tietoisuuden  ulottumattomiin,  jolloin  tiedostamattomaan  syntyi  osa,  jonka  yhteys  tietoiseen sielunelämään    katosi.    Tätä    tiedostamatonta    osaa,    jonka    ihminen    torjuu,    kutsutaan piilotajunnaksi. (Puolimatka 2009: 251-252.) Piilotajunta on    psykologian    käsite,    joka    tarkoittaa    ihmisen    tiedostamattoman tajunnanosan  torjuttua  puolta.  Piilotajunta syntyi  Puolimatkan  mukaan  ”prosessissa,  jossa ihminen torjui tietoisuutensa ulottumattomiin
sellaiset identiteettiään koskettavat asiat, joista hän kokee syyllisyyttä ja ahdistusta”.

Seurauksena ihmisen sielunelämä jakautui kahtia. (Mts. 252.)nPaavali    kuvaa    kahtia    jakautunutta    sielunelämää    tunnetussa    Roomalaiskirjeen Sivu 2/ 19katkelmassa: ”Niin huomaan siis itsessäni, minä, joka tahdon hyvää tehdä, sen lain, että paha riippuu  minussa  kiinni; sillä  sisällisen  ihmiseni  puolesta  minä  ilolla  yhdyn  Jumalan  lakiin, mutta jäsenissäni minä näen toisen lain, joka sotii minun mieleni lakia vastaan ja pitää minut vangittuna synnin laissa, joka minun jäsenissäni on” (Room. 7:21-23).

Alkuperäisessä  viattomuuden  tilassa,  jossa  torjunta  ei  vaikuttanut,  tiedostamaton  oli tietoisen  sielunelämän   tukena   ja   perustana.   Puolimatkan   mukaan   tiedostamaton   taso mahdollisti ”sielune tämän jatkuvuuden säilyttämällä muistitietoa menneistä tapahtumista”. Kaikki aineisto ei voinut olla aktiivisessa tietoisuudessa paljoutensa vuoksi, mutta ”[n]iin kauan kuin torjunta ei vaikuta, ei kuitenkaan ole estettä pitää sitä aktiivisesti tietoisuudessa”. (Puolimatka 2009: 251.)

Kristinuskon viitekehyksessä piilotajunnan olemassaolon selitys löytyy ihmisen syntiinlankeemuksesta. Samalla kristillinen tapa selittää piilotajunnan rooli suhteessa ihmisen identiteettiin  eroaa   sekulaarista   käsityksestä   (mistä lisää myöhemmin). Jos pidämme kristillistä käsitystä piilotajunnan synnystä ja olemuksesta  totuudenmukaisena, joudumme edelleen pohtimaan, millä tavoin ihmisen on mahdollista tiedostaa torjuntansa tai arvioida sen vaikutuksia itseensä.

Miten  olisi  mahdollista  arvioida  sen  väitteen  todenperäisyyttä,  että  ihmiset  torjuvat  Jumalan pois tietoisuudestaan?.. Voidakseen  tiedostaa oman torjuntansa tai arvioida sen vaikutuksia  omaan tietoisuuteensa ihminen  tarvitsee  tietoa  sisäisistä  motiiveistaan. Tällaista  arviota  ihmisen  on  vaikea suorittaa   tukeutumalla pelkästään    omaan    harkintaansa,    koska    torjunta    rajoittaa    ihmisen mahdollisuuksia tuntea itsensä. Vaikka ihminen olisi perin pohjin rehellinen, hänen on vaikea päästä selville siitä, mitä kokemuksiaan hän torjuu pois tietoisuudestaan. Siksi hän tarvitsee  ulkoapäin tulevaa  valoa. Koska ihmisen on omin  avuin vaikea tulla tietoiseksi  torjunnastaan,  hän tarvitsee Jumalan ilmoitusta. (Puolimatka 2009: 251 > Rea 2002.)



On  olennaista  huomata,  ettei  tämä  torjunta  lakkaa olemasta  ja  vaikuttamasta  ihmisessä uskoontulon jälkeenkään. Sekä kristityt että ei-kristityt  ovat yhtä alttiita itsepetokselle, jona torjunta ilmenee. Puolimatkan mukaan  piilotajunta  ja  sen  sisällöt  ovat  ”ihmisen  yritystä käsitellä  syyllisyyttään  ja pahuuttaan”.

Torjutut tajunnansisällöt muodostivat assosiatiivisen suhteen  pahuuteen,  ”koska  ihminen  torjui  alun  perin piilotajuntaan  kaiken  sen,  mikä  ei kestänyt  valoa  ja  rakkautta”.  Piilotajuntaan  torjuttu  pyhä  Jumala  alkaa näin  määrittyä kielteisesti ja häneen liitetään pahan ominaisuuksia. (Mts. 252.) Jumalan kirkkauden katsominen on  ihmiselle  siten  traumaattinen  kokemus,  sillä  se paljastaa hänen pahuutensa ja näyttää sen kaikessa järkyttävyydessään (Mts. 253).

Raamatun valossa  onkin  suhtauduttava  epäilevästi  kaikkeen  sellaiseen  jumalalliseen  kirkkauteen,  joka lupaa ihmeitä, eheytymisiä ja läpimurtoja, muttei puhu mitään ihmisen  syntisyydestä  ja Sivu 3/ 19 pahuudesta. Koska kristitty on syntinen myös uskoontulonsa jälkeen, Jumalan kirkkaus on järkyttävää myös hänelle. Tällaiset kokemukset eivät ole toiveajattelun seurausta, ja ihmiset torjuvat Jumalan tietoisuudestaan saavuttaakseen ”turvallisuuden  tunteen,  jota  tietoisuus  Jumalan uhkaavuudesta horjuttaa”. (Puolimatka 2009:258.)

Kristityillä tämä ilmenee muun muassa Jumala-kuvan tasolla ja johtaa esimerkiksi  evankeliumin   aiheettomaan   vähättelyyn ja laajentamiseen, jossa evankeliumiin liitetään lupauksia ajallisen elämän järjestymisestä, ongelmien ratkeamisesta ja sairauksien parantumisesta; samaan aikaan evankeliumia vähätellään torjumalla syntiinlankeemuksen  vakavuus.

Ajatellaan,  että  syntien  anteeksianto on vain yksi uuden liiton eduista, jotain mihin uskovan ei tule pysähtyä, vaan  josta  on edettävä  ihmeisiin  ja yliluonnollisen  voiman  täyttämään  elämään.  Torjunnan  vallassa  oleva uskova  kokee  syntien  anteeksiannon  vähäpätöisenä  ja  teoreettisena  ”lastenruokana”,  josta olisi pikimmiten edettävä ”todelliseen hengellisyyteen”.

Modernissa kulttuurissa piilotajunta ajatellaan ihmisen aidoimmaksi ja alkuperäisimmäksi olemukseksi. Näkemyksen taustalla on oletus ihmisen alkuperästä persoonattomassa luomakunnassa ja usko siihen, että   luonnolliset vietit ovat ihmisen alkuperäisiä  viettejä, jotka hän rajoittavan sivistyksen myötä  torjuu piilotajuntaansa.  Niinpä ihmisen  on  itsensä ja  omaperäisyytensä  tavoittaakseen  päästävä  kosketuksiin piilotajuntansa kanssa. (Puolimatka 2013: 186-187.)

Kristillisessä  maailmassa  tämä  käsitys  elää  yhdessä  modernistisen  myytin  kanssa,  jonka mukaan  ihmisen aidoin  minuus  on  hänen  sisäisessä  privaatissa  maailmassaan.  Tämä  käsitys periytyy Platonilta ja Augustinukselta. Olennaista siinä on ajatus, että ihmisen on käännyttävä katsomaan   sisintään   voidakseen   päästä   selville   Jumalan   tahdosta.   Näin   piilotajunnasta nousevat  halut  ja  mieleenjohtumat  tulevat tulkituksi ”Jumalan puheeksi”, kuten esimerkiksi John Beverellä, joka uskoo, että ihmisen on etsittävä Jumalaa sisimmästään.

Puolimatkan  mukaan  myyttien  voima  perustuu  olennaisesti  ”ihmisen  haluttomuuteen kohdata  totuutta itsestään  ja  omista  ennakkoluuloistaan,  turmeltuneista  motiiveistaan  ja pahuudestaan”  (2013:  194).  Kol. 2:8:ssa  Paavali  varoittaa  väärien  mielikuvien  voimasta: ”Pitäkää varanne, ettei kukaan houkuttele teitä harhaan tyhjillä ja pettävillä viisauden opeilla, jotka nojautuvat ihmisten perinnäisiin käsityksiin ja maailman   alkuvoimiin eivätkä Kristukseen.”

Puolimatka kysyy, kuinka on mahdollista, että ihmistä houkuttelee oppi, jolta puuttuvat järkiperusteet  ja todellisuuspohja. Hän vastaa: ”Syynä on se,  että ihmisessä on jotakin, joka haluaa uskoa tyhjää petosta: ihminen haluaa elää itseriittoisesti ilman Jumalaa ja tällainen oppi antaa siihen luvan.” (Mp.)Sivu 4/ 19 Kristittyjen  keskuudessa  vallitsee  harha  siitä,  että  uskoontulo  vapauttaa  heidät  tästä taipumuksesta.

Siksi kristinuskon sisällä vaikuttaa monenlaisia raamatullisuudella ratsastavia oppeja,  jotka  eivät  kuitenkaan kestä lähempää tarkastelua. Näille opeille on yhteistä se, että ne keskittyvät ihmiseen ja hänen toimintaansa huolimatta siitä, että Jumalasta saatetaan puhua paljonkin. Lievonen et al. kirjoittavat:

Kuitenkin   on   tarpeen   muistaa,   että   harhaopettajatkin   käyttävät   Jeesuksen   nimeä   ja   muut ”evankeliumit”  ja  maailman  uskonnot  perustuvat  ihmisen  omiin  suorituksiin.  ...  Vieraan ”evankeliumin” julistajat  muuttavat  usein  sanojen  ja  peruskäsitteiden merkityksen, jolloin niillä tarkoitetaan jotain muuta   kuin ennen. Tällaisia sanoja ovat mm. evankeliumi, synti, usko, vanhurskaus,  pyhitys  jne. Varsinkin  sanat armo ja laki saavat usein uuden merkityksen, jolloin evankeliumin sanoma hämärtyy eikä ihminen voi ymmärtää syntiturmelustaan  eikä  myöskään  päästä kokemaan anteeksiantamusta ja Jumalan lasten vapautta. (Lievonen et al. 2007: 5-6.)


_________________
"Sillä sanoistasi sinut julistetaan vanhurskaaksi,
ja sanoistasi sinut tuomitaan syylliseksi."
Matteuksen evankeliumi
avatar
jarrut

Viestien lukumäärä : 1792
Join date : 24.10.2013

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Markus O. Niemi: LANGENNUT IHMINEN JA ITSEPETOS

Viesti  jarrut lähetetty La Loka 28, 2017 2:38 pm

2
JUMALAN ESINEELLISTÄMINEN


Olav  Valen-Sendstadin  mukaan  syntiinlankeemuksen  seurauksena  ihminen  alkaa  asennoitua persooniin  persoonattomasti  eli  ”asioina”,  toisin  sanoen  esineellistää  muita  persoonia. Esineellistämiseen  sisältyy  myös  pyrkimys  haltuunottaa  kohteena  oleva  asia:  ihminen  pyrkii hallitsemaan  itselleen  ulkoista  todellisuutta  ja  persoonia.  Tässä  ilmenee  ihmisen  pyrkimys jumalallistaa     itsensä.     (Mäkelä     2011:     238.)     Muiden     esineellistäminen     ja     itsen jumalallistaminen ovat saman asian kaksi eri puolta.Jumalan    esineellistäminen,    objektivointi,    ilmenee    legalismina    (nomismina)    eli lakihenkisyytenä    tai    antinomismina    eli    lakiin    kohdistuvana    välinpitämättömyytenä.

Molempien  taustalla  on  sama  asenne,  ihmisen  pyrkimys  määrätä  itse,  mitä  Jumala  häneltä vaatii. Lakihenkisyydessä  ihminen  vähättelee  Jumalan  lain  ehdottomuutta  niin,  että  alkaa kuvitella  voivansa täyttää  sen itse;  antinomismissa  ihminen  ajattelee  voivansa  itse  olla  oma lainsäätäjänsä. Legalismi  ja  antinomismi  voivat  esiintyä  rinnakkain.  Mäkelän  mukaan  Saul  Tarsolainen on tästä klassinen esimerkki: ”Nomismi, pyrkimys ja usko lain ehdottomaan noudattamiseen, johtaakin antinomismiin, saman lain noudattamatta jättämiseen, jopa kieltämiseen. .... [Saul] tahtoi  noudattaa  Jumalan  käskyjä  mutta  ajautui siitä  syystä  ja  sillä  tavalla  surmaamaan kristittyjä  ...  .”

Näin  lakihenkisyys  johti  juuri  siihen,  minkä  se  alun  perin  halusi  torjua. (Mäkelä  2011:  63.)  Legalismi  ja  antinomismi  esineellistävät  Jumalan  tekemällä  hänestä ihmisen omistamisen kohteen. Ihminen  voi  langeta  esineellistämiseen  tiedostamatta  omaa  lankeemustaan,  sillä  ”hän haluaa    uskoa    palvelevansa    Jumalaa    silloinkin    kun    hän    palvelee    omia    itsekkäitä tarkoitusperiään”:

William Muir analysoi ...uskonnollista itsepetosta ottamalla lähtökohdaksi  evankeliumien kertomuksen  kolmesta  kiusauksesta,  jotka  Jeesukselle  asetettiin  hänen  julkisen  uransa  alussa  (Matt. 4:1-10). Ensin kiusaaja kehotti Jeesusta käyttämään Jumalaa omien tarpeidensa ja halujensa välineenä. ... Toiseksi Jeesukselle asetettiin kiusaus käyttää Jumalan asian edistämiseksi menetelmiä, jotka ovat ristiriidassa Jumalan luonteen kanssa. ... Kolmanneksi Jeesukselle asetettiin kiusaus käyttää Jumalaa keinona vallan, rikkauden ja kunnian tavoittelussa. ... [V]astaavanlaiset kiusaukset kohtaavat jossakin muodossa jokaista uskonnollista ihmistä. (Puolimatka 2013: 104-105.)

Koska Kristus on Jumalan voima, ei Jumalan voimasta ole mahdollista puhua raamatullisesti minään ihmisen käyttöön saatavana resurssina. Jos Jumalan voima on personaalinen Kristus, on   hänen   ajattelemisensa   ihmisen   käyttövoimana   (olipa   kysymyksessä   lahja   tai  ei) esineellistävää  ja  siten  rienaavaa.  Persoonaa  ei  koskaan  omisteta  voimana,  jota  voidaan levittää  ja  tartuttaa  toisiin  ihmisiin  ”voitelun”  tai  ”ilmapiirin”  kautta,  vaikka  moni karismaatikko sellaista väittääkin. Kristus  (tai  Pyhä  Henki)  ei  ole  yhtä  kuin  voitelu,  eikä  häntä  voi  käskysanoilla  saada tarttumaan  toisiin  ihmisiin,  olipa  ”hengellinen”  auktoriteetti  millainen  tahansa.

”Auktoriteettiopissa”   ja   muissa   vastaavissa   kristinuskon   piiriin   levinneissä kummallisuuksissa  kysymys  onkin  harhasta,  jossa  New  Agen  tuntema  universaalienergia  eli ihmisen    oma sielunvoima    tulkitaan    Kristuksen    voimaksi.    Ihminen,    joka    tulkitsee sielunvoiman  Kristuksen  voimana,  jumalallistaa  itsensä (1)  yhtäältä  esineellistämällä  ensin Kristuksen  joksikin  auktoriteetin  kautta  vastaanotetuksi  käyttövoimaksi (energeia)  ja  (2) toisaalta  nimeämällä  ja  tulkitsemalla  käytössään  olevan  sielunvoiman  Jumalan  voimaksi eli Kristukseksi (tai Pyhäksi Hengeksi).

Sillä, että puhe on jatkuvasti ”Jumalan voimasta”, ei näin  ole  mitään  myönteistä  hengellistä  merkitystä,  koska  alun  alkujaan  juuri  ajatus  Jumalan voimasta käyttöön saatavana ”energiana”, jolla parannetaan ja tehdään ihmeitä, on sinänsä Jumalaa esineellistävä.

_________________
"Sillä sanoistasi sinut julistetaan vanhurskaaksi,
ja sanoistasi sinut tuomitaan syylliseksi."
Matteuksen evankeliumi
avatar
jarrut

Viestien lukumäärä : 1792
Join date : 24.10.2013

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Markus O. Niemi: LANGENNUT IHMINEN JA ITSEPETOS

Viesti  jarrut lähetetty La Loka 28, 2017 3:00 pm


3
LANGENNEEN IHMISEN TAHTO

Puolimatkan  (2013:  108)  mukaan  ihmisen  tahto  on  ulkonaisesti  eli  tekojen  tasolla  vapaa, mutta motiivien  tasolla  turmeltunut.  Olav  Valen-Sendstadin  mukaan  tahtomme  kykenee toimimaan  vain  niiden  rajojen  sisällä,  jotka  sielumme  ja  ruumiimme  kyvyt  ja  taipumukset asettavat. Voimme valita ainoastaan tekemisen ja tekemättä jättämisen välillä. Voimme valita sen, mihin suuntaan ohjaamme järjenkäyttöämme, mutta meillä ei ole vapautta muuttaa järjen olemusta.  Emme  voi  mielemme  mukaan  valita  sitä,  mitä  pidämme  hyvänä  ja  totena  tai pahana  ja  valheellisena,  vaan  olemme  sidottuja  siihen,  mikä  on  totta  ja  mikä  on  hyvää. (Valen-Sendstad  2001:  67-69.)

Voimme  lakata  pitämästä  jotakin  asiaa  totena  tai  hyvänä vasta, jos käy ilmi, että olemme erehtyneet. Paha  himo  on  tahdon  vääristynyt  vaikutin.  Langenneen  ihmisen  tahto  on  suuntautunut häneen  itseensä  niin, että  hän  tahtoo  yhtäältä  itseään  ja  omaansa  ja  toisaalta  pahaa.  Valen-Sendstadin  mukaan  juuri  omansa  tahtominen  on  pahaa.  (Mäkelä  2011:  218-219.)  Koska ihminen  torjuu  piilotajuntaansa  kyvyttömyytensä  täyttää  Jumalan  käskyä  toisen  parhaan tahtomisesta, hän pyrkii selittämään  omaa  etuaan  ajavat motiivinsa  ja  tekonsa hyväksi ja oikeuttamaan ne.

”Ihmisen  vääristyminen on vaikuttanut siis ajattelun, tunteen ja tahdon keskinäiseen järjestykseen. Hallitsevaksi  on  ajattelun sijaan tullut tunne, joka vaikuttaa tahtoon ja ajaa sen liikkeelle. Ajattelun asema on tunteelle  alisteinen  tai  voi  syrjäytyä kokonaan.”(Mäkelä 2011: 220).

Valen-Sendstad kyselee:
Kykeneekö tahtosi estämään sen, että sinussa syntyy pahoja ajatuksia ja haluja, tunteita ja intohimoja ... ? Eikö ole päinvastoin niin, että  koko  hätäsi  keskittyy  yhteen  pisteeseen,  minkä  Paavali  ilmaisee näin: sitä hyvää, mitä minä tahdon, minä en tee, vaan sitä pahaa, mitä en tahdo, minä teen ...? Eikö ole  niin,  että  voit  usein  sydämesi  sisimmässä  ikään  kuin  katsella  itseäsi  ja  huomata,  miten  sisälläsi raivoaa? Kuitenkin ehkä tiedät, ettei niin pitäisi olla ja että sinun täytyy tuomita itse itsesi...Voitko itse valita, mille haluille, tunteille ja intohimoille tahdot antaa sijaa tai mitkä nujertaa? Voit toivoa ja haluta, että pahat tunteet eivät sinuun tulisi, mutta silti ne tulevat. Voit rukoilla tämän asian johdosta, mutta  ne  tulevat  kuitenkin.  Voit  toivoa  palavasti  ja  hartaasti,  että  hyvät  puhtaat  rakkauden  tunteet vallitsisivat sinussa, ja kuitenkin sinun täytyy ehkä myöntää, että vihantunteet ovat todellinen hätäsi. ... Voitko sinä esim. hallita, valita tai määrätä sen, mitä tunnet Jumalaa kohtaan? Tiedät, että sinun pitää  rakastaa  Jumalaa.  Tiedät  sen  laista,  ja  ymmärryksesi  voi  sanoa  sinulle,  että  Jumala  on  korkein onnesi  ja  ainoa  rakastamisen  arvoinen. Mutta  kykeneekö  tämä  tieto  ajamaan  pois  haluttomuutesi  ja kylmyytesi  esim.  Jumalan  sanaa  kohtaan?  Varsin  hyvin  tiedät,  ettei  voi.  Tai  käykö  päinsä,  että  sinä tahdollasi  päätät  rakastaa  Jumalaa  ja  antautua  palvelemaan  ja  rakastamaan  Jeesusta?  Tiedät,  ettei  se niin  käy.  Sillä  sinä  tiedät,  ettei  sellainen  päätös  tai  valinta  kykene  lainkaan  saamaan  sinussa  aikaan rakkautta  Jumalaan.  Niin  kauan  kuin  luulet  jotain  muuta  ja  luulet,  että  tahtosi  sytyttää  sydämeesi rakkauden  Jumalaa  kohtaan,  niin  kauan  elät  sokean  kuvitelman  varassa. (Valen-Sendstad 2001:62 66-67.)

Valen-Sendstadin (2001:63)  mukaan tähän esitetään tavallisena verukkeena, että syntiä on vasta vapaan valinnan  perusteella  suoritettu  teko.  Tämä  pätee  kuitenkin  vain  ihmisten välisissä suhteissa ja yhteiskunnassa, ei ihmisen ja Jumalan suhteessa. Jumala tuomitsee koko turmeltuneisuutemme –siis myös vaikuttimemme, halumme ja aikomuksemme.´

Valen-Sendstad toteaa, että synnin vakavuudesta koetetaan usein farisealaisesti päästä irti lohdut tautumalla sillä, etteivät pahat halut ja tunteet ole syntiä, ”vaan ainoastaan ne sanat ja teot, joita teemme pahasta halusta”. Vuorisaarnassaan Jeesus kuitenkin osoittaa selvästi, ettei Jumalan laki vaadi ainoastaan oikeita tekoja vaan myös oikeita vaikuttimia ja tunteita. Valen-Sendstad toteaakin: ”Väite, että vain se, mitä teemme vapaaehtoisesti valintamme mukaan, voi olla syntiä, on siis avoimessa ristiriidassa Jumalan sanan kanssa”.
(Valen Sendstad2001: 63-64. )

Dogmaatikko Franz Pieperin käsitys tahdon vapaudesta on samankaltainen. Luonnollinen ihminen  käsittää  vielä  lankeemuksenkin  jälkeen  jossain  määrin  luonnollisia  eli  maallista elämää koskevia asioita; sen sijaan hän on täysin ”kykenemätön pääsemään totuuden perille siinä, mikä koskee Jumalan armon ja pelastuksen saavuttamista” (Pieper 2010: 300).Teon vapaus   ei   ole   tahdon   vapautta.   Meillä   on   moraalinen   vastuu   teoistamme ja myös tahdostamme, jonka Aadamissa olemme synnin teolla saattaneet sidotuksi.

Luonnollisen ihmisen t a h d o nsuhteesta Jumalan lakiin Raamattu esittää seuraavat varmat tosiasiat: a.se  on  todellisuudessa suuntautunut Jumalan lakia v a s t a a n, b.se ei muuta voikaan kuin olla suuntautunut Jumalan lakia vastaan (non potest non peccare, se ei voiolla syntiä tekemättä; Room.8:7). Kun luonnollinen ihminen tahtoo ulkonaisesti hyvää ja tekee sitä ... , ei hän silloinkaan voi tehdä sitä tosirakkaudesta Jumalaan, vaan parhaassa tapauksessa ainoastaan inhimillisestä säälistä. Tämä on kyllä hyvää ja jaloa luonnon, toisin  sanoen ihmisten keskinäisen yhteiselämän piirissä, ja sillä onajallinen paikkakin, niin kuin yleensäkin   yhteiskunnallisella vanhurskaudella (iustitia  civilis). Kuitenkin se on syntistä ja jää siksi, koska se ei kohoa sen vaatimuksen tasalle, jonka Jumala laissaan jokaiselle ihmiselle asettaa (Room. 7:14; Matt.22:37), sanalla sanottuna, koska se ei johdu rakkaudesta Jumalaan. Mutta luonnollinen ihminen p a k e n e e Jumalaa,  koska hän on rikkonut Jumalan lakia ja hänellä on paha omatunto, hän elää ilman Jumalaa ja ilman  toivoa maailmassa (Ef. 2:12), v i h a a Jumalaa (Room. 8:7) ja suhtautuu vihamielisesti hänen pelastavaan evankeliumiinsa (1. Kor. 1:23). Tämän saa periturmelus aikaan ihmisen järjessä ja tahdossa. (Pieper 2010:300, harvennukset tekijän.)

_________________
"Sillä sanoistasi sinut julistetaan vanhurskaaksi,
ja sanoistasi sinut tuomitaan syylliseksi."
Matteuksen evankeliumi
avatar
jarrut

Viestien lukumäärä : 1792
Join date : 24.10.2013

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Markus O. Niemi: LANGENNUT IHMINEN JA ITSEPETOS

Viesti  jarrut lähetetty La Loka 28, 2017 3:21 pm


4
FARISEALAISUUS

Raamatussa sekä Jeesus että Paavali esittävät voimakasta kritiikkiä juutalaista  temppelijumalanpalvelusta kohtaan.  Molemmat  hylkäävät  Jerusalemin  temppelin  edustaman uskonnollisuuden    ulkokultaisuutena. Paavalin  näkemys  on,  että  koko  ”juutalainen jumalanpalveluselämä  on  muuttunut  alkuperäisen  tarkoituksensa  vastakohdaksi”.  (Eskola 2011:289.) On huomattava, ettei Paavalin  kritiikki  kohdistu     ulkokultaiseen uskonnollisuuteen  siinä  merkityksessä  kuin  se  yleensä  (varsin  hätäisesti)  ymmärretään.

 Sen sijaan hänen hyökkäyksensä kohteena on farisealainen synergismi, joka  Paavalin ankaran ihmiskäsityksen puitteissa  osoittautuu  ytimeltään  legalistiseksi. Synergismissä  pelastus  on ihmisen  ja  Jumalan  yhteistyötä. Farisealaisuus ei ole suoranaista ja tietoista teeskentelyä; muinaiset fariseukset olivat niitä, jotka suhtautuivat   uskontoonsa   kenties   kaikkein vakavimmin. Farisealaisuuden ulkokultaisuus  on pikemminkin luottamuksessa  puhtaisiin vaikuttimiin ja ihmisen vapaaseen tahtoon ja ratkaisukykyyn.

Nykyaikaisessa  farisealaisuudessa evankeliumi  muutetaan  laiksi  sisällyttämällä  siihen ehtoja ja vaatimuksia.
Carl Fredrik Wislöff kirjoittaa:

Evankeliumista ei ... pidä tehdä lakia. Mutta näin tehdään, jos julistetaan esim. tähän tapaan: Jos käännyt,  jos  jätät  itsesi  kokonaan  Jumalalle,  silloin Jumala on armollinen ja ottaa sinut vastaan... Toisin sanoen: jos evankeliumi aidataan niin monilla ehdoilla ja edellytyksillä, ettei  kukaan enää voi nähdä, että se on Jumalan ehdoton armon sana Jeesuksen tähden, silloin evankeliumista on tehty laki. (Wislöff 1965: 92.)

Yksi tapa tehdä evankeliumista lakia on vaatia ihmistä antautumaan Jeesukselle kokonaisvaltaisesti: sanoa, ettei Jumala voi pelastaa ihmistä, ennen kuin hän on antanut Kristukselle koko elämänsä, kaikki sen alueet. Tämä on mieletön ajatus. Jos nimittäin ”sanotaan, että ihmisen täytyy ensin kokonaan antautua Jumalalle, ennen kuin Jumala voi pelastaa hänet, ei tämä ihmisraukka koskaan koko elämänsä aikana tule valmiiksi, mitä tähän antautumiseen tulee, sillä aina on joitakin ajatuksia, sanoja tai tekoja, joita ei ehdoitta ole annettu Jumalalle”. Silloin on kysyttävä, ”kuka on se syntinen ihminen, joka voi kokonaan antautua Jumalalle”, sillä "[m]eidänhän täytyisi kokonaan muuttaa luontomme voidaksemme tehdä sen, mutta luontoammehan me juuri emme voi muuttaa”.

(Wislöff 1965: 103-104.)Toinen tapa tehdä  evankeliumista  lakia on pyrkiä muuttamaan armon määritelmä ”voimaksi” tai ”lääkkeeksi”, kuten esimerkiksi  katolilaiset  tekevät. Tällaisessa  ajattelussa armon  pääasiallinen sisältö  ja  funktio on voimavara tai resurssi, joka  lahjoitetaan ihmiselle hyödynnettäväksi, jotta  hän  sitten kykenisi  elämään  kristillisesti  (ks.  Wislöff  1965:  94-95).

Tämä on väärä armon  määritelmä, sillä vaikka armo onkin ”Jumalan  voima”, se on sitä ”pelastukseksi jokaiselle, joka uskoo” (Room. 1:16). Kyse ei siis ole lääkkeestä tai voimasta, joka  saa  uskovan  kykeneväksi  kristilliseen elämään, vaan armo ”on Jumalan laupias m i e l e n l a a t u, joka kohdistuu meihin Jeesuksen tähden. Armo on Jumalan  ajatus,  se  on hänen armelias ajattelutapansa meitä kohtaan” (Wislöff 1965: 95, harvennus tekijän). Kuten Ef. 2:1 opettaa, olemme kuolleita synteihimme, eikä siihen auta lääke tai voimanlisäys (ks.Wislöff 1965: 94-95): ”Ne siis, jotka kuvittelevat armoa Jumalan antamana voimana tai lääkkeenä, eivät ole nähneet tarpeeksi syvälle meidän kadotettuun tilaamme.

He ajattelevat meidän olevan sairaita ja tarvitsevan voimanlisää. Mutta alennuksemme on vielä paljon syvempi”. Voimanlisäys  ei  auta  kuollutta,  olipa  kyse  kuinka  suuresta  annoksesta tahansa,jopa äärettömän suuresta: kuollut pysyy kuolleena, ellei häntä  herätetä  henkiin. Wislöff korostaakin, että sairaan parantamiseen Jumalan tarvitsi vain sanoa käskysana, mutta armahtaakseen ihmisen hänen täytyi itse tulla ihmiseksi, kuolla ja vuodattaa  verensä  (ks. Wislöff 1965: 95).

Tällainen  ajattelu  on  pohjimmiltaan  farisealaista.  Siinä  ihminen  haluaa  ajatella,  että hänellä  on  Jumalalle muutakin  tuotavana  ”kuin  syntiä  ja  syyllisyyttä”;  ja  toden  totta, ”kaikkein pahin synti on halu olla hurskas tai pyhä Jumalan silmissä – siis olla yleensä jotain Jumalan edessä” (mts. 101). Per-Olof Malk kirjoittaa:'''

[L]ain ehdottomuus loukkaa ihmisen luonnollista uskonnollisuutta, sillä se riistää häneltä omat työt ja niiden  arvon. Siksi kristittyjen keskuudessa pyritäänkin jatkuvasti lieventämään  ja  madaltamaan  alkukristillistä lain  sanomaa  niin,  että  ihmiselle  jotenkin  jäisi  mahdollisuus  myös  itse  auttaa  itseään iankaikkiseen elämään.(Malk 2005: 8-9, kursiivi tekijän.)

Tällainen lievennetty lain sanoma on pinnallista ja väärää. Sen jättämä ”toivon vara” yllyttää sen kuulijoita” yrittämään ja houkuttaa ponnistuksiin” (Malk 2005: 10). Koska se yhtäältä rohkaisee ponnistelemaan, se usein koetaan niiden keskuudessa, joille perisynnin todellisuus ei  ole  koko  syvyydessään  valjennut, asialliseksi  ja ”kannustavaksi” – minkä vuoksi sitä monesti raivokkaasti puolustetaankin. Usein tällaisen opetuksen yhteydessä   puhutaan fariseuksista  halveksivasti  vilpillisinä  teeskentelijöinä,  mikä  ”ei  kuitenkaan  tee  heille oikeutta”, sillä tosiasiallisesti

Fariseukset  olivat  aikansa  hurskaimpia  ihmisiä.  He  vaativat  itseltään  mitä  suurinta  rehellisyyttä ja aitoutta. Juuri he opettivat näin: ihminen voi olla hyvä, jos hän todella tahtoo.Edelleen he sanoivat: ihminen voi  tahtoa  hyvää.  Tästä  seuraa,  että  se,  joka  tahtoo  hyvää  ja koettaa  sitä  tehdä,  tulee  myös hyväksi ja pystyy noudattamaan Jumalan lakia.(Malk 2005: 10-11, kursiivi tekijän.)



Malk jatkaa, että ”[t]ämä  farisealaisen  ajattelun  ydin  elää  nyt  kristikunnassa  ja  synnyttää toiveikkaita  tul
kintoja  ihmisen  mahdollisuuksista  täyttää Jumalan lakia. Siinä ei kuitenkaan ymmärretä Jumalan pyhyyttä, lain vaatimusten todellista ehdottomuutta, ihmisen äärimmäistenkin ponnistusten riittämättömyyttä eikä sitä, että syntiinlankeemuksen syvimpänä seurauksena meidän tahtommekin onturmeltunut” (mp., kursiivi tekijän). Nykyaikana  farisealaisuus  ilmenee  esimerkiksi  siinä,  että kristillisyyden tärkeimpänä asiana pidetään pyrkimystä ”elää uskoa todeksi” eli pyrkimystä elää niin  kristillisesti  kuin mahdollista.

(Ikään kuin omakohtainen  evankeliumin uskominen ei  jo  olisi  uskon  todeksi elämistä.)Tärkeintä  on Jeesuksen esimerkin seuraaminen,  ei  hänen  sovitustyönsä  jatkuva vastaanottaminen. Jeesus  ajatellaan ennen  kaikkea esikuvaksi (laki) ja vasta toissijaisesti sovittajaksi  (evankeliumi). Kristinusko  muuttuu  näin  vastaanottamisesta  antautumiseksi; aletaan  uskoa,  että  totaalinen  antautuminen  on  todella  mahdollista, jos  ihminen  vain  itse tahtoo. Ajattelun logiikka seurailee joka kohdassa muinaisten fariseusten esimerkkiä.

Toisaalta  ihminen  saattaa  uudestisyntymän  jälkeen  alkaa  ajatella,  ”ettei  hän  kerta kaikkiaan voi enää olla niin epäonnistunut kuin hän on” (mts. 18). Hän ajautuu helposti päättelemään, että armo sittenkin tarkoittaa pelkkää hienoa lähtökohtaa kristilliselle elämälle, jota loppujen lopuksi on pidettävä yllä erityisillä ”uskon teoilla”:

Niin  ihminen  alkaa  uudestaan  rakentaa  sitä,  minkä  jo  oli  hajottanut  maahan. Hän  alkaa  jälleen parannella  elämäänsä  ollakseen  Jumalalle  mieleen  niin  kuin  hyvän  juutalaisen  sopii.Toisella ”kädellä”  hän tietysti  yhä  pitää  kiinni  Vapahtajan  kädestä,  armosta  ja  uskosta.  Jos  joku  kysyy tällaiselta  ihmiseltä, mikä  hänen autuutensa perusta on, hän  sanoo  mielellään:  Kristus  yksin. Mutta silti hän tietää sydämessään, ettei siinä ole koko totuus. Niin oli silloin, kun hän tuli uskoon ja tajusi, etteivät  hänen  omat  työnsä  merkinneet armon  saamisessa  mitään.  Jeesus  pelasti  hänet  vain  oman rakkautensa tähden. Mutta nyt ”toinen käsi” jo asettelee tekoa teon päälle, jotta syntyisi varmempi turva ja lepo Herrassa. (Malk 2005: 19, kursiivi tekijän.)

Tällaisesta  kristitystä  tulee  uskonelämässään  ”kipuileva”.  Kun  hän  toisinaan  onnistuu voittamaan  joitakin kiusauksia,  hänen  uskonelämässään  ”menee  hyvin”; mutta kun hän suostuu näkemään lempeiden sanojensa takana  olevan  katkeruuden,  epäpuhtaat  motiivinsa, ylpeytensä, puheensa totuuden vierestä  ja muut  lukuisat lankeemuksensa, ”syvä ahdistus karkaa taas hänen kimppuunsa”. ”Kaikki tämä osoittaa, ettei pelastuksen perusta enää ole yksin se, minkä Kristus Golgatalla suoritti täydellisesti, vaan myös se työ, jota kilvoittelija itse tekee. Rauha tulee omista onnistumisista, ja se menee epäonnistumisten mukana.”
(Malk 2005: 19-20, kursiivi tekijän.)

Olavi Peltola valottaa tätä todellisuutta seuraavasti:

Usein vain lyhyeksi hetkeksi kirkastuu evankeliumin lahjaluonne ja sen tuoma vapaus. Pian  jälleen laki ja lainomainen julistus valtaavat uskovan mielen. Evankeliumin julistama vapaus tuntuu liian yksinkertaiselta ja helpolta ja se näyttää johtavan vain lihalliseen vapauteen. Mikä  käsittämätön voima onkaan lailla ja lakihenkisyydellä! Lain hengen hallitessa ihminen kokee lain Jumalan tahdon korkeimmaksi ilmoittajaksi. Alituisesti on tarkistettava, että kaikessa elää Jumalan tahdon mukaisesti. Sitä varten on saatava tarkkoja ohjeita siitä, miten pitää käyttäytyä. Suhde Jumalaan muuttuu lapsen suhteesta orjan suhteeksi. Joka asiaan on saatava Jumalalta lupa. Uskonelämää leimaa pakko eikä vapaus. (Peltola 2001: 68)


Viimeinen muokkaaja, jarrut pvm La Loka 28, 2017 4:19 pm, muokattu 1 kertaa

_________________
"Sillä sanoistasi sinut julistetaan vanhurskaaksi,
ja sanoistasi sinut tuomitaan syylliseksi."
Matteuksen evankeliumi
avatar
jarrut

Viestien lukumäärä : 1792
Join date : 24.10.2013

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Markus O. Niemi: LANGENNUT IHMINEN JA ITSEPETOS

Viesti  jarrut lähetetty La Loka 28, 2017 3:48 pm

5
ARMON UUSI MÄÄRITELMÄ JOHN BEVEREN OPETUKSESSA

John  Bevere  on  suosittu  amerikkalainen  opettaja  ja  konferenssipuhuja. Hän on kirjoittanut laajan tuotannon ja on pidetty opettaja myös Suomessa; Bevere oli ”Sateet  lähetä” -tapahtuman  pääpuhuja Seinäjoella  vuonna 2010.  Saarnataltioinnit  löytyvät  TV7:n  ohjelma-arkistosta.  Tämän  esseen  viimeisissä luvuissa  keskitytään muutamiin  Beveren  opinkohtiin, joita  tarkastellaan  aiemmin  esitettyä  vasten. Ensin analysoidaan  hänen armokäsitystään; lopuksi pohditaan, millä tavoin itsepetostaipumus näyttäisi ilmenevän hänen tavassaan käsitellä vihaa.

Aapeli Saarisalon Raamatun  sanakirja määrittelee  evankelien armokäsityksen seuraavasti: ”[A]rmo ei ole voima, ei tila eikä lääke, vaan katkenneen persoonallisen suhteen uudistuminen, joka esiintyy syntien anteeksiantamuksena”.  Armoa tarkoittava kreikan kielen sana kharisesiintyy  Raamatussa  156  kertaa.  Siihen sisältyy hyväntahtoisuuden, ilon ja kiitollisuuden merkityksiä; perustellusti raamatullinen ja paavalilainen  armo voidaan määritellä tavaksi, jolla Jumala suhtautuu ihmiseen, Jumalan otolliseksi mielentilaksi ihmistä kohtaan.

John Beveren  mukaan voimaon  kuitenkin  armon  pääasiallinen  määritelmä  ja  funktio: ”Armo  on  Jumalan antama  ilmainen  voima,  joka  antaa  meille  kyvyn  ylittää  luonnolliset kykymme” (2012: 39).Toisaalla  hän määrittelee  armon  kyvyksi  tehdä  sitä,  mitä  Jumalan totuus edellyttää (2004: 120). Hän perustelee määritelmäänsä 2. Kor. 12:9:llä, jossa sanotaan: ”Minun armossani on sinulle kyllin; sillä minun voimani tulee täydelliseksi heikkoudessa”.

Määritelmä on hätkähdyttävä, koska kyseisessä jakeessa armoa ei määritellä voimaksi, vaan esitetään,  että Jumalan  voima  täydellistyy heikkoudessa.  Tämä  jae  onkin  syytä  lukea  1. Korinttilaiskirjeen valossa. Siinä Paavali määrittelee Jumalan voiman kristologisesti: jakeessa 24 Kristus on Jumalan voima ja jakeessa18 Jumalan voima on yhtä kuin sanoma rististä.

1. Korinttilaiskirjeen 1. luvussa Jumalan voima esitetään paradoksaalisesti: se  on heikkoutta, hullutusta ja pahennusta. 25. jakeessa  Paavali  sanoo Jumalan hulluuden olevan viisaampi kuin ihmisten viisaus ja heikkouden väkevämpi kuin ihmisten väkevyys. Paradoksaalisuus ja vastakkainasettelu ovat retorisia keinoja viestin perille saamiseksi.1.Korinttilaiskirjeen 1. luvussa meille kerrotaan, että tunnemme Jumalan voiman
heikoksi tulleen ja ristillä häpäistyn Kristuksen kautta.

Toisaalta Jumalan heikkous on ihmistä vahvempi  juuri  siitä  syystä,  että  se  perustuu  Jumalan  vapaaseen tahdon  valintaan,  kun taas ihmisen tahto on  sidottu syntiin eikä ihminen siten voi olla aloitteellinen   suhteessa pelastukseensa.  Juuri  vapaaehtoinen  alistuminen  ja  uhrautuminen  ilmentää  Jumalan  voimaa maailmassa. Tämä voima ei kuitenkaan miellytä ihmistä, sillä se ei ole käyttöön saatava kyky tai yliluonnollinen vapautuminen  ajallisista  ongelmista,  vaan  juuri  sitä, millaisena Raamattu sen esittääkin: kärsimystä, häpeää ja   alennusta.   Maailmassa  Jumalan kuninkuus  on Kristuksen orjuutta.

Tämä  orjuus  ja  heikkous  ei  ole  näennäistä  vaan  todellista,  ja  juuri  siksi Jumalan voima on todellista.
Beveren (2012: 41) mukaan ”Jumalan armon ensisijainen käyttötarkoitus on toimia hänen antamanaanvoimana”. Bevere väittää armon määritelmänsä pohjautuvan huolellisiin tutkimuksiin, vaikka edes hänen omat Raamattu-ja sanakirjasitaattinsa eivät kykene osoittamaan, että armon ensisijainen määritelmä olisi Jumalan   antama   kyky   ylittää luonnolliset kykymme. Hän opettaa, että Jumalan armon käyttäminen tuo terveyden, menestyksen ja tekee meistä eräänlaisia yli-ihmisiä. Lisäksi armon käyttämättä jättäminen on syyllistymistä tottelemattomuuteen.

Tästä seuraa, että jos et menesty ja pysy terveenä, olet mitä ilmeisimmin epäonnistunut paitsi käyttämään   armoa, myös olemaan Jumalalle kuuliainen. Monista päinvastaisista väitteistään huolimatta Bevere on aivan ilmiselvästi myös menestysteologian kannattaja. Beveren armo-opissa ilmenee Jumalan  esineellistäminen, jossa Jumala erotetaan hänen antamastaan voimasta. Tämä raamatunvastainen käsitys armosta toistuu läpi Beveren tuotannon.  

Bevere toteaa (2004:126), että ”armo ilman  sitä vastaavia tekoja jää hyödyttömäksi”. Ajatus on sama kuin Raamatun fariseuksilla. Armo–osallisuus  Jumalan liitosta–on kyllä ilmainen lahja, mutta kukaan  ei lopultapelastu tekemättä  lain  tekoja  eli vastaamalla ”armon vaatimukseen”. Käytännössä pelastus on  siten synergististä eli perustuu ihmisen ja Jumala yhteistyöhön.

_________________
"Sillä sanoistasi sinut julistetaan vanhurskaaksi,
ja sanoistasi sinut tuomitaan syylliseksi."
Matteuksen evankeliumi
avatar
jarrut

Viestien lukumäärä : 1792
Join date : 24.10.2013

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Markus O. Niemi: LANGENNUT IHMINEN JA ITSEPETOS

Viesti  jarrut lähetetty La Loka 28, 2017 4:13 pm

6
BEVEREN TAPA KÄSITELLÄ TUNNISTAMANSA VIHA

Beveren  opetukselle  on  leimallista  puhtaan  kristillisen  elämän  vaatimus.  Tämä  toistuu kirjasta kirjaan.
Palavassa sydämessä (2004) hän kirjoittaa omasta puhdistumisestaan:

Vuonna  1985  Jumala  alkoi  puhua  minulle  rukouksessa  puhdistumisen  tarpeestani,  joka  synnytti sydämeeni  nälän.  Pyysin  häntä  kiihkeästi  puhdistamaan  elämäni.  Useiden  kuukausien  kuluttua  hän vastasi. Saman vuoden joulukuussa hän sanoi minulle, että hän aikoi opettaa minulle itsekieltäymystä, ristinkantamista  ja  hänen  seuraamistaan. ...  Kerroin  innostuneena  vaimolleni:  ”Jumala  poistaa minusta kaikki epäpuhtaudet.” Sitten paljastin hänelle kaikki ne epätoivottavat asiat, jotka Jumala tulisi poistamaan. ... Mutta seuraavien kolmen kuukauden aikana ei tapahtunut mitään. Itse asiassa tilanne  muuttui  pahemmaksi. Näytti  siltä  kuin  minusta  olisi  tullut  kaksi  kertaa lihallisempi.  (Bevere 2004: 152-153.)

Bevere  osoittaa  näin  tunnistaneensa  lain  vaikutuksen  elämässään.  (1)  Hän  tunnistaa  lain vaatimuksen   uskovan   täydellisestä   nöyryydestä   ja   itsensä   kieltämisestä.   (2)   Tämän vaatimuksen tunnistaminen saa aikaan halun noudattaa sitä, mikä kuitenkin näyttää johtavan päinvastaiseen. Tähän liittyen Valen-Sendstad kirjoittaa:


Jumalan sanaa kuunnellessasi näet hyvän kuvan pyhästä ihmisestä. Hän rakastaa Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistään niin kuin itseään. Hän on nöyrä, sävyisä ja rauhaa rakastava. Hän rukoilee vihollistensa puolesta. Hän pidättyy ”lihan himosta, silmäin pyynnöstä ja elämän korskasta”, maailmallisuudesta, kunnianhimosta. Hän kunnioittaa Jumalaa kaikissa asioissa ja on itse pieni.Kuunnellessasi   tuota   kaikkea   luulet   näkeväsi   oman   kuvasi.   Siksi   et   huomaakaan   mitään kääntymiskehotusta jajatkat nukkumistasi. Herätessäsi  tekemään jotakin  tämän  ”peilin”  edessä  koetkin  heti  mitä  merkillisimpiä –ja katkerimpia –asioita.  Yrittäessäsi rakkauden  tekoja  näet  rakkaudettomuutesi. Yrittäessäsi  nöyrtyä näet ylpeytesi. Yrittäessäsi vaeltaa sävyisästi näet kiihkosi; yrittäessäsi olla ankara itsellesi ja lempeä muita kohtaan näet olevasi  kova toisia kohtaan ja suvaitseva itseäsi kohtaan. Yrittäessäsi varoa lihan ja maailman himoa näet rajattoman halusi. Tehdessäsi lain ja Jumalan sanan mukaan koet ihmeellisen asian:  huomaat  haluavasi  jotain  aivan  päinvastaista.  Lain  peilissä näytät  ”käänteiseltä”  ihmiseltä.
(Valen-Sendstad 2011: 48-49.)


Tätä käänteisyyttä myös Paavali kuvaa Roomalaiskirjeen 7. luvussa. Kun lain käsky ”Älä himoitse”  alkoi  elää  Paavalille,   hän   halusi   luopua   himoitsemisesta.   Kuitenkin   kävi päinvastoin: himoitsemisen synti ”suuttui” kieltämisestä ja suorastaan riistäytyi valloilleen. (Ks.  Valen-Sendstad  2011:  49-50.)  Tämän  voi  jokainen  uskovakin  todeta  omakohtaisesti. Unelmat  pyhäksi  ihmiseksi ja Jumalan ystäväksi tulemisesta ”putoavat pimeään kuoppaan tullakseen haudatuksi ikuisiksi ajoiksi”, ja tätä tilaa Paavali nimittää ”lain kautta kuolleena olemiseksi” (Room. 7; Gal. 2) (Mts. 50).


Bevere  (2004:  153)  jatkaa  kertomustaan  ja  kuvailee  epätoivoaan:  ”Lopulta  huusin Herraa: ’Mistä kaikki tämä viha tulee? Sitä ei ennen ollut täällä!’”. Sitten hän kertoo Jumalan vastanneen  hänelle:  ”Poikani,  kun kulta  puhdistetaan,  se  laitetaan  hyvin  kuumaan sulatusuuniin,  ja  voimakas  tuli  muuttaa  sen  nesteeksi.  Kun  tämä  tapahtuu,  epäpuhtaudet nousevat pintaan” (Bevere 2004: 153).Tässä Bevere aivan oikein kuvaa lain vaikutuksia itsessään.

Myöhemmässä hän kuitenkin kertoo Jumalan puhuneen hänelle seuraavaa: ”Kun minä sytytin tulen allasi, epäpuhtaudet nousivat pintaan; vaikka ne olivat sinulta piilossa, minä näin ne. Valinta on nyt sinun: sinun reaktiosi  siihen,  mikä  on  tullut  esille,  määrää  tulevaisuutesi.

Voit  jäädä  vihaiseksi  ja  syyttää vaimoasi,   ystäviäsi,   pastoriasi   tai   työtovereitasi   tilanteestasi   ja   antaa epäpuhtauksille mahdollisuuden jäädä paikoilleen oikeuttamalla käytöksesi. ... Tai sinä voit nähdä oman tilasi  sellaisena  kuin  se  on,  tehdä  parannuksen  ja  pyytää  anteeksiantoa,  jolloin  minä  otan kauhani ja poistan nuo epäpuhtaudet elämästäsi.” Beveren mukaan ”Jumala ei poista niitä ilman tahtoamme”. (Bevere 2001: 154.)


Beveren  harha  on  siinä,  että  hän  kuvittelee  ihmisen  syntisen  olemuksen  muuttuvan,  kun ihminen  alkaa  käyttää  armoa käyttövoimanaitse,  oman  tahtonsa  avulla.  Uskovalla  on itsepetoksellinen taipumus olettaa, että Jumala antaa hänelle  yliluonnollista voimaa toteuttaa kristillistä elämäntapaa, pyhittyä puhtaaksi ja päästä eroon kaikista synneistään. Taustalla on halu tulla Jumalan kaltaiseksi. Kristitty kuvittelee, että uskoontulo ja armo tarkoittaa Jumalan voiman omistamista.

Tämä  on  kuitenkin  ylpeyttä,  jossa  ihminen  haluaa  pohjimmiltaan  auttaa  itse  itseään  ja jossa  Jumala esineellistyy  käyttövoiman  lahjoittajaksi.  Ajatuksena  on,  että  armo  on  lahja, jonka  avulla  ihminen  auttaa  itseään  tulemaan  paremmaksi  ihmiseksi.  Valen-Sendstad  toteaa halun  tulla  suureksi,  Jumalan  kaltaiseksi,  olevan  useimpien  vaikutin  heidän  rukoillessaan tällaista olemuksen muutosta elämäänsä: ”He tahtovat tulla oma-apuisiksi,  riippumattomiksi puhtaasta,  vapaasta  Jumalan  armosta.

He  haluavat  saada  lohdutuksen  omasta  tilastaan olemalla  hyviä  itse,  sen  sijaan  että  saisivat  lohdutuksen  yksinomaan  Herran  hyvyydestä. Luonnossamme on jotain kauheaa siinä, että tahdomme Jumalan tekevän meille ihmeen, jotta meistä   voisi   tulla   hengellisesti  suuria  ...”  (Valen-Sendstad   2001:   53-54).   Ihmisen  itsepetostaipumus  estää  häntä  huomaamasta,  että  muutoksenhalun  taustalla  vaikuttaa  halu tulla Ju malankaltaiseksi omistamalla Jumalan voima.

Kysyn:  mitä  toiveita  oikeastaan  liität  Jumalan  antamaan  voimaan?  Eikö  tarkoituksesi  olekin,  että  se auttaisi  sinua  rukoilemaan  oikein,  tahtomaan  oikein,  saavuttamaan  voiton  kiusauksissa  ja  voittamaan synninhimon ja vapauttaisi sinut syyllisyydentunnosta ja omantunnonhädän tuskista, niin että lakkaisit kerta kaikkiaan tekemästä  syntiä?  Epäilemättä  tuollainen  ajatuskulku  näyttää  hyvin  hurskaalta. Todellisuudessa se on hyvin lihallinen. (Valen-Sendstad 2001: 84-85.)


On  huomattava,  etten  väitä,  ettei  Jumala  kasvattaisi  ihmistä  elämän  koulussa  Kristuksen kaltaisuuteen niin,  että  hän  tulee  kestävämmäksi  kiusauksissa.  Tässä  ei  kuitenkaan  ole  kyse syntisen  olemuksen  muutoksesta.  Hyvissä  teoissaankin  ihminen  tarvitsee  Kristuksen  armoa: tekomme  ovat  Jumalan  edessä pelkkä  likainen  vaate  (Jes.  64:5-6).  Niinpä  Jumalan  vastaus ihmisen hätään ei ole se, että hän antaa ihmiselle jumalallisen voiman, jolla vastustaa syntiä. ”Kristuksen veri on puhdistava sinut meidän omantuntomme kuolleista teoista” (Hepr. 9:14).

Ihminen  haluaisi  itse  puhdistaa  itsensä  omilla  teoillaan,  mutta  Jumala  puhdistaa  meidät Kristuksen verellä. Jumala toimii aivan toisella tavalla kuin uskomme, jotta elämämme olisi hänelle  kunniaksi.  Ihmisinä  me kuitenkin  haluaisimme  sellaisen  voiman,  joka  auttaisi  meitä niin, että voisimme Jumalan edessä sanoa: ”tietysti sinä annoit  minulle  voimaa,  mutta  minä olin  tottelevainen  ja  voitin  siksi – sinun avullasi”. Tällaisessa ajattelussa ihminen saa puolet kunniasta itse. Jumala saa kunnian antamastaan voimasta, ihminen kuuliaisuudestaan. (Valen-Sendstad 2001: 85.)

Juuri tämä on myös Beveren käsitys. Herra ei kuitenkaan jaa kunniaansa (Jes.  42:8.  Siksi  hän  antaa  itse  kaiken,  mitä  lain  täyttämiseen  vaaditaan:  Kristuksen.  Mutta Kristusta  emme  omista  voimana,  vaan toivona  ja  lupauksena.  Näin  kaikki  on  Herran  omaa, niin laki kuin sen täyttymyskin. Ihmisen osaksi jää uskoa se.

Itsepetoksen vallassa oleva ihminen kuitenkin loukkaantuu tällaiseen evankeliumiin, joka ei aseta ihmiselle minkäänlaisia  vaatimuksia. Tämä on ilmeistä Beveren opetuksessa, jossa hän toistuvasti korostaa ”ankaran saarnaamisen” tarvetta ja esittää uudestaan ja uudestaan huolensa moraalisen elämän kuihtumisesta kristikansan keskuudessa. Valen-Sendstad puhuu tästä loukkaantumisen muodosta: ”[sen  mukaan] evankeliumi on niin kevytmielinen ja pinnallinen, että se tekee ihmisistä välinpitämättömiä suhteessa syntiin ja opettaa heidät suhtautumaan lakiin liian kevyesti.

 Näin   asennoituvat   ihmiset   sanovat   myös,   että evankeliumia  on  niin  paljon,  että  nyt  on  aika  saada  laki  paikalleen  ja  saattaa  se  kunniaan ja arvoonsa,  niin  ettävoidaan  elää  pyhää  elämää.  Ikään  kuin  laille  olisi  mahdollista  luoda ’moraalista  elämää’ (Room. 8:3)! Ikään kuin Kristus voisi olla synnin palvelija!”
(Valen-Sendstad 2001: 127).

Ajatus  siitä,  että  meidät  sovittaa  ja  pyhittää  sijainen,  Jeesus  Kristus,  loukkaa  ihmisen moraalia, sillä meissä oleva laki opettaa, että vastaamme teoistamme itse. Synti on kuitenkin turmellut meidät niin, ettemme kykene sovittamaan – saati pyhittämään – itse itseämme. Jos Jumala  antaisi  voimansa  käyttöömme, Kristuksesta  tulisi  synnin  palvelija,  sillä  ihmisen ainoakaan teko ei ole puhdas. Ajatus Kristuksesta voimana, joka muuttaa tekomme puhtaiksi, on ongelmallinen.

  Jotta voisimme    tehdä    puhtaita    tekoja,    meidän    olisi    jo    oltava olemukseltamme puhtaita. Jos puhdistuminen tarkoittaa kuitenkin sitä, että teemme ensin itse jotain  (armolla)  puhdistuaksemme –so. reagoimme  oikein,  kuten Bevere  opettaa –,  seuraa tästä  loogisesti,  että  tulemme  puhtaaksi  syntiä  tekemällä.  

Jos  taas  puhdistumme  ennen  kuin olemme  tehneet  mitään,  ei  mitään  tekoja tietenkään  tarvita –mikä  kuitenkin  turhentaa Beveren tekoja korostavan opetuksen. Mutta  Raamattu  ei  opeta  ihmisen  olemuksen  puhdistumista.  Ihmiseen  ei  vuodateta vanhurskautta   ominaisuutena.   Hän   ei   muutu   synnittömäksi   tultuaan   uskoon. Voimme pelastua  vain siksi,  että  Kristuksen  synnittömyys  luetaan  meidän  hyväksemme (Room.  4:5).

Hyväksi  lukeminen  tarkoittaa  kuitenkin,  että  itsessämme  säilymme  syntisinä;  kyse  ei  ole olemuksen  (luonnon),  vaan  aseman  muuttumisesta.  Siten  ”[s]yntien  anteeksiantamus  ja Kristuksen  vanhurskaus  koskevat  kaikkea,  mitä  olemme,  huolimatta  siitä,  kuinka  monta kertaa tämä luontomme ilmenee meissä yksittäisinä synteinä” (Valen-Sendstad 2001: 163).

Huomaamme,  että  vaikka  John  Bevere  aivan  oikein  tunnistaa  itsessään  vaikuttavan turmeluksen, hän kuitenkin päätyy pettämään itseään ja uskomaan lakihenkiseen opetukseen, jossa  armo  määritellään  uudelleen  niin,  että  ihmisen  teoilla  on  sen  vaikuttamisen  kannalta olennainen rooli. Hän haluaa ajatella armon käyttövoimaksi, jonka avulla kuuliainen ihminen tulee  lähes  synnittömäksi  yli-ihmiseksi.

Älä  anna  periksi-kirjassaan  (2012)  hän  opettaakin, että  kristityn  on  armon  avulla  tultava  eräänlaiseksi  supersankariksi,  jota  maailma  katsoo ylöspäin. Kristittyjen tehtävä on Beveren mukaan ottaa hallinta maanpäällä, jotta Kristus voi palata   takaisin.   Tässä   kaikessa   voimme   huomata,   kuinka   Bevere   on   pohjimmiltaan loukkaantunut  heikkouden  ja  häpeän  evankeliumiin.  Hän  ei  halua  Kristusta  ristiinnaulittuna, vaan voittoisana  soturikuninkaana,  joka  tekee  ihmisestä  pystyvän  ja  voimakkaan.

Ehtona näille  kyvyille  on  ehdoton  kuuliaisuus,  jollaiseen  ihminen  ei  tosiasiallisesti  kykene.  Näin Bevere päätyy hylkäämään sekä Jumalan lain että hänen evankeliuminsa. Bevereen  voidaan  soveltaa  Valen-Sendstadin  opetusta  näennäisvapautumisesta,  jonka Jumalan laki saa aikaan ihmisessä. Juuri Jumalan laki on se, joka ensin saa aikaan pistoksen omassatunnossamme. Tämä on myös todellisen hengellisen heräämisen alku.

Alamme tajuta uudella  tavalla,  että  meidän  on  jotenkin  muututtava,  alettava  elää  kristityn  elämää  ja  uskoa todeksi. Valen-Sendstadin (1986: 12) mukaan ”sisäinen pakko saa meidät lopulta päättämään, että jonkin asian elämässämme on todella muututtava”. Niin teemme ahkerasti parannusta ja niin sanotun ”tahdon päätöksen” omasta muuttumisestamme. Tämän  kaiken  valossa  myös Beveren heräämistä on toki pidettävä aitona.

Päätettyämme astua uuteen elämään uskomme nyt, että ”tällaiset päätökset voivat todella toteuttaa sen, mitä tahdomme” (mp.). Emme kyseenalaista suuren asennemuutoksen voimaa, vaan  kiiruhdamme  todellisiin tekoihin.  Uskomme  näin  luonnostamme,  emmekä  lainkaan epäile,  ettei uskomme  olisi  perusteltua;  emme  todellakaan  ”epäile  olevamme  väärän  ja synnillisen  itseluottamuksen  vallassa”  (mp.).  Valen-Sendstad    huomauttaakin    olevan tavallista, että tällaiset päätökset synnyttävät voimakkaan tunteen vapautumisesta:

Tunnetaan  suurta  riemua  tehdystä  ratkaisusta,  ihmeellistä  varmuutta  siitä,  että  on  päästy  totuuden kanssa sopusointuun, suurta rohkeutta siitä, että on vihdoin ja viimein ”otettu härkää sarvista kiinni” ja selvitetty uuden elämän suunta oman itsen ja Jumalan kanssa. ... Sellainen vapautumisen tunne saattaa olla usein pitkänkin aikaa innostuksen ja voiman lähteenä. (Mts. 13.)

Tämä  vapautuminen  osoittautuu  kuitenkin  hiekalle  rakennetuksi  kuvitelmaksi.  Kun  jälleen huomaamme   lankeavamme   vanhoihin   synteihimme   ja   tajuamme   heikkoutemme   entisiä kiusauksia  kohtaan  sekä  havaitsemme  kykenemättömyytemme  taistella  uusiakin  syntejä vastaan, joudumme ahdistuksen ja epäilyksen valtaan. Alamme kyseenalaistaa ratkaisuamme ja  aiempaa  ”antautumistamme”.

Käy  ilmeiseksi,  että  ”se  vapautuminen’,  jonka  koemme  tehdessämme päätöksemme muuttumisesta ja antautuessamme Jumalalle, onkin syvimmiltään näennäisvapautumista”. (Mp.)Tämä johtaa edelleen neuvottomuuteen, josta ”on vain kaksi selviytymiskeinoa”. (1) Voi käydä niin, että ”paadumme tahtomaan ja toivomaan, että pelastuksen perusta olisi meissä itsessämme, ja alamme siis etsiä sellaisia hengellisiä kokemuksia, joiden avulla voimme tulla synnittömiksi, saada   synnin   juuret   kiskotuksi   irti   itsestämme   ja   siten   rakennetuksi  perustuksen  omaan  sydämeemme”.

(2)  Vaihtoehtoisesti  nöyrrymme  ja  alistumme neuvottomuuteen, jossa emme tiedä kuinka selvitä enää eteenpäin, ”ennen kuin Herra vie meidät  hiljaisuuteen  ja suo  meidän  kuulla  ja  uskoa  evankeliumin  Jeesuksesta”.  Tämä  on todellinen evankeliumin tuoma voima ja vapautus. (Mts. 15.)

_________________
"Sillä sanoistasi sinut julistetaan vanhurskaaksi,
ja sanoistasi sinut tuomitaan syylliseksi."
Matteuksen evankeliumi
avatar
jarrut

Viestien lukumäärä : 1792
Join date : 24.10.2013

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Markus O. Niemi: LANGENNUT IHMINEN JA ITSEPETOS

Viesti  jarrut lähetetty La Loka 28, 2017 4:28 pm

Lopuksi


On tärkeää ymmärtää, ettei ihmisen tarvitse täyttää ainoatakaan Jumalan vaatimusta pelastuakseen tai pyhittyäkseen. Sekä pelastus että pyhitys saadaan uskon kautta Kristuksessa. Ihminen ei voi tehdä mitään niiden hyväksi. Hyvät teot, joita evankeliumi synnyttää, ovat vain uskon hedelmä. Uskon todeksi eläminen ei tarkoita hedelmiin, vaan juureen eli Kristukseen keskittymistä.

Kristukseen keskittyminen on evankeliumin uskomista. Uskoa eletään todeksi uskomalla. Jumalan vaatimusten
täyttämisessä ei täten ole koskaan kysymys ihmisestä, ei edes Jumalan voimalla toimivasta ihmisestä, joka armon mahdollisuuksia hyödyntäen täyttäisi Jumalan asettaman kuuliaisuuden vaatimuksen. Näin on, sillä ”Jumalan lupaukset ... antavat sen, mitä käskyt vaativat, ja toteuttavat sen, mitä käskyt koskevat, jotta kaikki olisi Jumalan omaa” (Mäkelä 2011: 52 > Luther 1981: 23-25, 41). Ihmisen osaksi jää uskoa evankeliumi, ottaa se vastaan ”uskon tyhjällä kädellä”

_________________
"Sillä sanoistasi sinut julistetaan vanhurskaaksi,
ja sanoistasi sinut tuomitaan syylliseksi."
Matteuksen evankeliumi
avatar
jarrut

Viestien lukumäärä : 1792
Join date : 24.10.2013

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Markus O. Niemi: LANGENNUT IHMINEN JA ITSEPETOS

Viesti  jarrut lähetetty La Loka 28, 2017 4:36 pm

LÄHTEET
BEVERE, JOHN 2004:
Palava sydän. (A Heart Ablaze For God.)
Jyväskylä: Gummerus
Kirjapaino.

BEVERE, JOHN 2012:
Älä anna periksi. (Relentless, 2011.) Saarijärvi: Kuva ja sana.
ESKOLA, TIMO 2011: Uuden testamentin narratiivinen teologia.
Kauniainen: Perussanoma Oy.

LIEVONEN,      PAAVO   ET   AL.   2007:
Oikean   ja   väärän   erottaminen   kristillisessä toiminnassaja julistuksessa.
Jyväskylä: Juurikasvu-kustannus.

MALK, PER-OLOF 2005: Mitä Jumalan armo merkitsee?
Galatalaiskirjeen 2. luvun tutkistelua.
Jyväskylä: Evankeliumin opintoyhdistys ry.

MÄKELÄ, RAIMO 2011: Lex et evangelium in interpenetratione.


Olav Vale-Sendstadin käsitys lain ja evankeliumin suhteesta.
Kauniainen: Perussanoma Oy.¨

PELTOLA, OLAVI 2001:
Ainutlaatuinen evankeliumi!
Galatalaiskirje kaikelle kansalle.
Kauniainen: Perussanoma Oy.

PIEPER, FRANZ 2010: Kristillinen dogmatiikka.
(Christliche Dogmatik, 1946.)
Helsinki: Kustannus Oy Arkki
.
PUOLIMATKA, TAPIO 2009:
Usko, tieto ja myytit.
Helsinki: Kustannus Oy Uusi Tie.¨'

PUOLIMATKA, TAPIO 2013:
Viisauden ja tiedon aarteet Kristuksessa.
Keuruu: Aikamedia
Oy.

SAARISALO, AAPELI 2009:
Raamatun sanakirja.
Ykkös-Offset Oy: Data Universum Oy.

VALEN-SENDSTAD, OLAV 1986:
Unelma vapaasta tahdosta.
(Drömmen om den frie vilje,1939.)
Pieksämäki: Suomen Raamattuopiston Kustannus Oy.

VALEN-SENDSTAD, OLAV 2001: Pistin lihassa.
(Tornen i kjodet, 1937/1951.)
Hämeenlinna:Karisto Oy.

VALEN-SENDSTAD, OLAV 2011: Sovinto Jumalan kanssa.
(Forsonet med Gud, 1976.)
Kauniainen: Perussanoma Oy.

WISLÖFF, CARL FREDRIK 1965:
Minä tiedän keneen uskon. Kristillinen uskonoppi.
(Jeg vet på hvem jeg tror, 1945.)
Helsinki: Suomen Luterilainen Evankeliumiyhdis

_________________
"Sillä sanoistasi sinut julistetaan vanhurskaaksi,
ja sanoistasi sinut tuomitaan syylliseksi."
Matteuksen evankeliumi
avatar
jarrut

Viestien lukumäärä : 1792
Join date : 24.10.2013

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Markus O. Niemi: LANGENNUT IHMINEN JA ITSEPETOS

Viesti  jarrut lähetetty To Huhti 19, 2018 7:25 am

piilotajunnasta nousevat halut ja mieleenjohtumat tulevat tulkituksi ”Jumalan puheeksi”, kuten esimerkiksi John Beverellä, joka uskoo, että ihmisen on etsittävä Jumalaa sisimmästään.

Puolimatkan mukaan myyttien voima perustuu olennaisesti ”ihmisen haluttomuuteen kohdata totuutta itsestään ja omista ennakkoluuloistaan, turmeltuneista motiiveistaan ja pahuudestaan” (2013: 194). Kol. 2:8:ssa Paavali varoittaa väärien mielikuvien voimasta: ”Pitäkää varanne, ettei kukaan houkuttele teitä harhaan tyhjillä ja pettävillä viisauden opeilla, jotka nojautuvat ihmisten perinnäisiin käsityksiin ja maailman alkuvoimiin eivätkä Kristukseen.” Puolimatka kysyy, kuinka on mahdollista, että ihmistä houkuttelee oppi, jolta puuttuvat järkiperusteet ja todellisuuspohja. Hän vastaa: ”Syynä on se, että ihmisessä on
jotakin, joka haluaa uskoa tyhjää petosta: ihminen haluaa elää itseriittoisesti ilman Jumalaa ja
tällainen oppi antaa siihen luvan.” (Mp.)

_________________
"Sillä sanoistasi sinut julistetaan vanhurskaaksi,
ja sanoistasi sinut tuomitaan syylliseksi."
Matteuksen evankeliumi
avatar
jarrut

Viestien lukumäärä : 1792
Join date : 24.10.2013

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Markus O. Niemi: LANGENNUT IHMINEN JA ITSEPETOS

Viesti  Sponsored content


Sponsored content


Takaisin alkuun Siirry alas

Takaisin alkuun

- Similar topics

 
Oikeudet tällä foorumilla:
Et voi vastata viesteihin tässä foorumissa