Raimo Lappi: SIELULLINEN, HENGELLINEN JA YLIHENGELLINEN

kirjoittaja jarrut Ma Huhti 11, 2016 7:19 am

SIELULLINEN, HENGELLINEN JA YLIHENGELLINEN

1. Ruumis, sielu ja henki

Raamattu käyttää sanoja sielu ja henki useissa eri merkityksissä. Sielulla voidaan tarkoittaa koko ihmistä, siksi puhutaan esim. sielun pelastumisesta. Mutta sillä voidaan tarkoittaa vain ihmisolemuksen yhtä osaa, kuten tässä opetuksessa. Samoin henki voi tarkoittaa yleensä elämää (esim. elämän henki) tai vain ihmiselle kuuluvaa olemuksemme iäisyysosaa, kuten tässä opetuksessa. Tämä on tärkeää ottaa huomioon, jotta ymmärrämme mitä kullakin käsitteellä tarkoitetaan.

Raamatun mukaan ihminen on kolmiosainen: ruumis, sielu ja henki. ”Mutta itse rauhan Jumala pyhittäköön teidät kokonansa, ja säilyköön koko teidän henkenne ja sielunne ja ruumiinne nuhteettomana meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen tulemukseen” (1Ts.5:23). Katso myös Lk.1:46,47, Hepr.4:12.

Ruumis on ihmisen ulkoisin osa. Sielu (psyyke) sisältää ymmärryksen, järjen, tahdon ja tunteet. Henki on ihmisen uskonnollinen osa. joka erottaa ihmisen muusta luomakunnasta. Henki on iankaikkinen. Ihmisen hengen kolme osaa, kolme päätehtävää, ovat omatunto (oikean ja väärän spontaani arviointi), intuitio (hengessä tunteminen) ja yhteydenpito Jumalaan. Ihmistä voidaan verrata Vanhan liiton temppeliin, jossa oli esipiha (ruumis), pyhä (sielu) ja kaikkein pyhin (henki).

Syntiin langenneen ihmissuvun jäsenenä uudestisyntymättömässä tilassaan ihmisen henki on suhteessa Jumalaan (lähes) toimimaton. Se on ikään kuin tukehtunut syntiin ja on täysin sielun vallassa. Ihmisen sanotaan olevan hengellisesti kuollut (Ef.2:1-5). Hän toimii ja reagoi täysin ja ainoastaan ruumiinsa tarpeiden ja sielunsa kykyjen varassa. On huomattava, että henki on kuollut nimenomaan suhteessa Jumalaan. Se voi olla hyvinkin elävä Saatanalle ja olla yhteydessä pimeyden voimiin, kuten okkultismissa tapahtuu.

Kun ihmisessä syntyy usko Jeesukseen syntiensä sovittajana, Jumala antaa ihmisen henkeen Pyhän Henkensä, ja näin ihminen syntyy uudesti. Ihmisen henki alkaa elää ja toimia ja toteuttaa tehtäviään: omatunto alkaa toimia Jumalan Sanan perustalta, ihmisen henki kykenee ottaman vastaan ja tuntemaan Jumalan Hengen (pääasiassa Sanan kautta annettavaa) elävää ilmoitusta (intuitio) ja se kykenee ottamaan vastaan Jumalan elämää (yhteys). Uudestisyntyminen eli ihmisen hengen eläväksi tekeminen on edellytys pelastukseen. ”Totisesti, totisesti, jos ihminen ei synny uudesti ylhäältä, hän ei voi nähdä Jumalan valtakuntaa.” (Jh.3:3).

2. Sielullinen ihminen

Sielullinen, uudestisyntymätön ihminen

Jumalan tahto on, että uudestisyntynyt ihminen kasvaa hengelliseksi ihmiseksi. Se tarkoittaa sitä, että Pyhän Hengen jatkuvasti elävöittämä ihmisen henki johtaa sielua ja tämä taas ruumista. Jumalan hengen tulisi olla primus motor (ensimmäinen liikuttaja), joka ihmisen hengen välityksellä antaa käskyt ja virikkeet sielulle ja ruumis panee ne toimintaan. Siis sielu ja ruumis ovat tottelevaisia hengelle, eivätkä toimi itsenäisesti.

Hengellisen ihmisen vastakohdaksi asetetaan Uudessa testamentissa osittain a) luonnollinen, sielullinen ihminen ja b) osittain lihallinen ihminen. Raamattu puhuu siis sielullisesta ihmisestä kahdessa merkityksessä.

Ensiksi on ihmisiä, jotka eivät ole sisällä uskossa. Heitä on useammanlaisia

”Luonnollinen ihminen ei ota vastaan sitä, mikä on Jumalan Hengen, sillä se on hänelle hulluutta. Hän ei kykene tajuamaan sitä, koska se on tutkittava hengellisesti.” (1 Kor.2:14).

Luonnollisella, sielullisella ihmisellä ei ole kokemusta Jumalan Hengen uudestisynnyttävästä ja uudistavasta voimasta eikä Pyhän Hengen asumisesta ihmisen sisimmässä (hengessä). Puhtaasti luonnolliset sielun kyvyt ja tarpeet, jotka ovat syntiinlankeemuksessa turmeltuneita määräävät hänen moraaliset ja uskonnolliset arvostuksensa ja kannanottonsa, ja siksi hän hylkää hullutuksena ilmiöt, jotka kuuluvat korkeampaan, jumalalliseen elämänalueeseen ja jotka sen vuoksi ovat luonnollisten aistien ulottumattomissa. (1 Kor.1:18).

Sielullinen ihminen voi olla kuitenkin uskonnollinen. Uudestisyntymätön nimikristitty, vaikka tiedon tasolla pitäisikin totena hengellisiä asioita, on Raamatun käsitteistössä vain luonnollinen (sielullinen) ihminen.

Sitten on ihmisiä, joiden kääntymisprosessi ulottuu vain sielunelämään. He ottavat sanan ilolla vastaan, kuten Jeesus kylväjävertauksessa kertoo (Lk.8:13), mutta ”herätys” ulottuu vain tunne-elämään eikä se johda syntien poispanemiseen. ”Uskoontulon” motiivit voivat olla myös lähes pelkästään ajalliset ilman, että ihminen ymmärtää olevansa Jumalan edessä iäisyyskohtalonsa kanssa. Ihmisessä ei tapahdu uudestisyntymistä. Hän on vähän aikaa mukana, mutta sitten pettyy, palaa maailmaan ja tulee usein immuuniksi kristillisyydelle. Saatana on päässyt tavoitteeseensa. Tällaiset ihmiset tuovat maailman henkeä uskovien joukkoon.

Vaarallisimmillaan sielullisuus on silloin, kun ihmisen sielunelämä, psyyke, sekä ruumiin tarpeet ja halut pukeutuvat salakavalasti näennäisen korkeamman hengellisyyden kaapuun. 2. Pietarin kirjeen 2. luku ja Juudaksen kirje (lue) sisältävät varoituksia tällaisista ihmisistä, jotka ovat itse eksyneet ja eksyttävät myös muita. ”Viimeisenä aikana tulee pilkkaajia, jotka vaeltavat jumalattomuutensa himojen mukaan. Nämä ovat hajaannuksen aiheuttajia. He ovat sielullisia, Henkeä heillä ei ole. ” (Juuda18-19).

Nämä ovat ihmisiä, jotka ovat suoranaisia Saatanan välikappaleita. He eivät ole tulleet koskaan sisälle Jumalan valtakuntaan tai ovat luopioita, mutta toimivat kristityn valepuvussa ja ovat susia lammasten vaatteissa. He eksyttävät puheillaan ja kirjoituksillaan. Heissä voi olla inhimillisesti korkeastikin oppineita. Heissä on myös monenlaisia lahkojen johtajia. Uskonnollinen väkivalta on tavallista. Jotkut käyttävät hyväuskoisia kristittyjä hyväkseen taloudellisesti ja jopa seksuaalisesti. Kaikki voi näyttää ulospäin hyvinkin hengelliseltä.

Sielullinen, lihallinen kristitty

Raamattu puhuu hengellisen ihmisen vastakohtana myös lihallisesta ihmisestä. Hengellisyys on normaalia, lihallisuus epänormaalia. Lihallinen on uudestisyntynyt kristitty, mutta hänen käyttäytymisensä ja asenteensa paljastavat vajaakehittyneisyyttä, hän on vielä lapsen asteella. ”Minä en voinut puhua teille, veljet, niin kuin puhutaan hengellisille, vaan kuten puhutaan turmeltuneen luontonsa hallitsemille, kuten pienille lapsille Kristuksessa. Olettehan vielä synnin turmeleman luontonne hallinnassa. Kun teillä on kateutta ja riitaa, silloinhan vanha luontonne vallitsee teitä, ja te elätte kuin maailman ihmiset ainakin.” (1Kr.3:1,3).

Lihalliset uskovat ovat jääneet kasvamatta. He pysyvät pitkään lapsina. Mitkä syyt sitten pitävät uskovia lihallisina? Yksi on tietämättömyys Sanasta. Toiseksi he eivät pysty ottamaan vastaan vahvempaa hengellistä opetusta (1Kr.3:2). He joko olettavat, että pelastuminen riittää tai heillä ei ole hengellistä nälkää tai he eivät halua maksaa edistymisensä hintaa. Tai heillä ei ole voimaa ilmentää elämässään sitä, mitä tietävät.

Jos uskova käyttäytyy ihmisten tavoin ja tekee usein syntiä, hän on selvästikin lihallinen. Kateus, riita, kilpailuhenki, loukkaantuminen, puoluemieli, lahkohenki, viisaus omissa silmissään, pöyhkeys, haureus, kerskailu, käräjöinti toisen seurakunnan jäsenen kanssa maallisessa tuomioistuimessa, vääryyden tekeminen, toisen riistäminen olivat korinttilaisten uskovien lihallisuuden ilmenemismuotoja (1Kr.3: 3-8, 18, 4:18, 5:1,2,6, 6: 5-8,18 jne.).

On paljon lihallisia kristittyjä, jotka tietävät paljon, heillä on hengellisiä kokemuksiakin, he käsittävät asioita niin hyvin, että pystyvät saarnaamaan toisille, mutta ovat itse yhä epähengellisiä. Mistä tämä johtuu? Jumalan Hengen hallintavalta on toteutunut heidän kohdallaan vain vähän. Uusi luomus on heikko vielä vuosien jopa vuosikymmenien uskossa vaeltamisen jälkeen. Vanhalla turmeltuneella luonnolla on paljon sananvaltaa. Ruumiin tarpeet ja sielu, joissa syntiinlankeemuksen aiheuttama turmelus asuu, pitävät uskovan henkeä kahlehdittuna, niin ettei se voi johtaa ihmistä Jumalan Hengen mukaisesti.

Sielumme ei tuota vain pahoja, synnillisiä tekoja, vaan myös hyviä ja oikeita asioita. Kuitenkaan ne eivät voi miellyttää Jumalaa, koska niiden lähtökohta on sielussa eikä Jumalan Hengessä. Sielussa asuu myös ”oma minä” eli minä -elämä. Tämä voi tuottaa oikeitakin tekoja, mutta motiivit ovat jo toinen asia. Motiivimme ovat itsellemmekin usein näkymättömissä. Ne ovat kovin usein itsemme korotuksen, oman kunnian ja ainakin itsenäisyyden (Jumalaan nähden) tahraamia. Meillä on kiusaus omavanhurskauteen. Raamattuakin voimme lukea vain tiedon ja paremmuutemme lisäämiseksi, ilman, että pyydämme Pyhää Henkeä opastajaksi ilmaisemaan, mitä se puhuu juuri minulle. Pyhän Hengen antamina voimme pitää kokemuksia ja iloa, joiden lähde on inhimillisessä sielussa. Voimme puhua ja saarnata oman viisautemme varassa oikeaoppisen, saarnan ilman, että se on Pyhän Hengen inspiroima (innoittama). Voimme alkaa yrittää tehdä itseämme hengellisemmiksi oman sielumme kyvyillä.

Turhaan. Hyödytöntä. Herra armahda meitä! Sielun itsenäisen elämän tuottama on aina vain sielullista, ei hengellistä. Lihan tekoja on kahdenlaisia: epävanhurskaita (turmelevia syntejä) ja omavanhurskaita. Missä liha (turmeltunut luonto) palvelee Jumalaa, siellä synnin voima vahvistuu.

Jumalan tahto on, että me olemme hänestä riippuvaisia. Jumalan maailmassa ei ratkaise se, onko asia hyvä vai paha, vaan mikä on sen lähtökohta. Vain Jumalan Henki on hyvä ja oikea lähde, josta kaikki hyvä ja Jumalalle kelvollinen lähtee. Luonnollinen hyvyys, sitäkin on, ei ole hengellistä, se kirkastaa ihmistä. Jumalan Hengen synnyttämä hyvyys eli hengen hedelmät ovat hengellisiä, ne kirkastavat Jumalaa.

Pyhässä Hengessä vaeltaminen ei ole pelkästään sitä, ettemme tee synnillisiä tekoja, vaan myös sitä, ettemme salli oman minän vallita. Tosin aina me jäämme tässä vajaamittaisiksi. Pyhä Henki voi tuoda voimaansa ilmi vain niissä ihmisissä, jotka elävät hänen kauttaan. Se, joka vaeltaa omassa voimassaan, ei voi odottaa näkevänsä Pyhän Hengen synnyttämää todellisuutta.

3. Hengellinen ihminen

Jumala haluaa tehdä uskovistaan hengellisiä ihmisiä, joita johtaa ja hallitsee Pyhä Henki. Uskova ihminen ei voi tehdä itsestään hengellistä, vain Jumala voi, ja hän tahtoo tehdä.

Hänellä on omat keinonsa, mutta hän ei tässäkään tee mitään väkisin. Hän odottaa meidän jättäytyvän hänen työpöydälleen, Suuren Savenvalajan muokattavaksi. Ratkaisevaa on, että pysymme oksina Kristus -viinipuussa, jotta hänen elämänsä voi jatkuvasti virrata meihin (Jh.15:1-5).

Armo
Ensiksi hän aina puhdistaa meidät synnistä. ”Jumalan armo kasvattaa meitä hylkäämään jumalattomuuden ja maailmalliset himot sekä elämään siveästi, vanhurskaasti ja jumalisesti nykyisessä maailmanajassa.” (Tit.2: 11- 13). Siis armo kasvattaa.

Risti

Jumala ei ota pois meistä synnin juurta eli turmeltunutta luontoa, vaan hän on tuominnut sen kuolemaan. Lihaa ei tule voittaa; sen on kuoltava. Jeesuksen veri puhdistaa syntimme, mutta ei lihaamme. Pyhä Henki ei voi uudistaa lihaa, vaan hän sotii sitä vastaan. Liha on ristiinnaulittava. Meitä ei käsketä ristiinnaulitsemaan lihaamme, koska se on jo ristiinnaulittu yhdessä Jeesuksen kanssa. (Gal.2: 19 -20). Meidän tulee uskoa Jumalan Sana ja soveltaa tätä totuutta aina, kun liha

nostaa päätään. ”Niin pitäkää tekin itsenne synnille kuolleina, mutta Jumalalle elävinä Kristuksessa Jeesuksessa”, opettaa Paavali (Rm.6:11). Kun tunnet kiusauksen syntiin, sano itsellesi ja Jumalalle: ”Minä olen kuollut tälle asialle ja toimintatavalle. Suo Herra, että se toteutuisi kohdallani tälläkin kertaa.”

Pyhän Hengen kuri

Jumalalla on keinoja antaa ja sallia elämäämme pettymyksiä, epäonnistumisia, lankeemuksia, vastoinkäymisiä, kärsimyksiä, ristin kantamista, jotta me näemme ja koemme, mihin synti, oma tahto, oma minä johtavat. Hänen tarkoituksensa on kasvattaa meitä, että alamme pelätä syntiä, itsekkyyttä, ylpeyttä ja turmeltuneen luontomme valtaa (Hepr.12: 6-11).

Ilmestys

Uskova tarvitsee nähdä syntinsä myös toisen kerran. Pyytäkäämme Jumalalta saada nähdä syntimme ja lihallisuutemme. Hän vastaa rukoukseemme. Hän antaa yleensä sanan kautta tai jonkun tapahtuman kautta nähdä jotain itsestämme, siten kuin hän näkee meidät. Tosin hän vanhurskauttamismielessä näkee meidät, jos olemme uskossa Jeesukseen, taivaskelpoisena, pyhänä ja puhtaana Kristuksen tähden. Mutta pyhitysmielessä hän näkee meidän syntimme, syntisyytemme, lihallisuuttamme, sielullisuuttamme, turmeltuneen luontomme vallan, puutteemme ja sen, mikä jatkuvasti murehduttaa Pyhää Henkeä. Kun me tällaisen Pyhän Hengen antaman ilmestyksen kautta näemme itsemme, me huokaamme tosissamme ”Herra armahda minua”. Sen jälkeen alamme inhota lihallisuuttamme, sielullisuuttamme. Sen jälkeen ihminen ei puhu enää kevyesti synneistään, lihallisuudestaan. (Juuda.23).

Jumalan menettelytapa ei ole se, että ensin näemme ja sitten panemme pois, vaan tämä näkeminen aiheuttaa niiden kuolettamisen. Kun näemme itsemme ”Jumalan silmin”, tuo valo kuolettaa lian ja saastan. Tämäkin tapahtuu Jeesuksen veren tähden (Jes.6: 1-7). Samalla, kun tuo ilmestyksen omainen valo käy sielussamme, me myös näemme, mitä meille on Jeesuksen kautta lahjoitettu (Ef.1: 17 -19).

Sielun ja hengen erottaminen

Uskovan suurin syy hänen erehtymiseensä pitää sielusta lähteviä asioita hengellisinä eli Jumalasta peräisin olevina, on se, ettei meidän sieluamme ja henkeämme ole erotettu. Sielunelämämme sekoittaa henkeämme ja tuloksena on epäpuhdas henki. Perinteisesti on puhuttu ”astian mausta”. Se on juuri sitä tai ainakin osa siitä.

Osittain elämäämme, käytökseemme ja sanoihimme vaikuttaa Jumalan Henki, mutta kun se tulee sielumme läpi, vaikutus on aina jossain määrin epäpuhdas. Tämä näkyy kaikessa, myös armolahjoissa. Jumalasta oleva, puhdas ja oikea sekoittuu aina vajavaiseksi, kun se tulee ihmisen sielun läpi.

Pyhän Hengen kuri ja ilmestys (Jumalan Sana) pyrkivät erottamaan ihmisen sielun ja hengen, jotta henki voisi ilmetä puhtaana ja sielu olisi hengelle kuuliainen. Elävä, ilmestyksenomainen, Sana paljastaa sisimmätkin ajatukset, aikomukset, tunteet ja kaikki motiivit ja kaikkien niiden lähteen (sielu vai henki) ja on niiden tuomitsija, jotka ovat muualta kuin Pyhästä Hengestä (Hepr.4: 12 -13).

Onko sielumme (psyykemme) sitten vain paha? Jumala on luonut ihmisen ruumiin, sielun ja hengen. Hänen alkuperäinen luomistyönsä oli hyvä. Sielumme on persoonallisuutemme keskus, mutta se on tarkoitettu toimimaan hengen (Hengen) johdossa. Olemuksessamme asuu edelleen turmelus, synnin juuri. Sielumme kuten ruumiimmekin on edelleen sen rasittama. Niin kuin ruumiimme on rasitteineenkin käyttökelpoinen, niin myös sielumme, mutta kumpikaan ei kelpaa koko ihmisen hallitsijaksi.

Hengellinen kristitty on siis ihminen, jonka henki on Jumalan Hengen johtama. Hän saa voiman päivittäiseen elämäänsä hengessään asuvan Pyhän Hengen elämästä. Hän ei ole täällä maan päällä etsimässä omaa tahtoaan vaan Jumalan tahtoa.

4. Ylihengellinen

On ihmisiä, uskoon tulleitakin, jotka haluavat olla sellaisia, jota Paavali kuvaa 1Kr.13: 1-3. Hän haluaa puhua ihmisten ja enkelien kielellä, hän haluaa profetoimisen lahjan, hän haluaa tuntea kaikki salaisuudet ja kaiken tiedon, hän haluaa uskon, jolla voidaan siirtää vuoria. Mutta oikea rakkaus ei viehätä, koska se on vaivalloista, itselleen kuolemista ja kärsimystäkin.

Vaarallisin ja hienoin eksytys onkin niin sanottu ylihengellisyys (hurmahenkisyys), jolloin kristitty kohtaa Saatanan valkeuden enkelinä. Apostoli varoittaa: ”Eikä ihme, tekeytyyhän itse Saatanakin valon enkeliksi. Ei siis ole mitenkään merkillistä, että hänen palvelijansa esiintyvät Jumalan asian palvelijoina.” (2 Kr.11: 14 -15).

Miten sitten jopa uudestisyntyneestä kristitystä voi tulla ylihengellinen? Ylihengellinen kristitty on yleensä kokosydäminen, mutta hän tuntee luonnottoman voimakasta mielenkiintoa hengen maailmaan, koska hänellä voi olla kokemusta siitä esim. armolahjan muodossa. Hän ei tyydy enää Pyhän Hengen normaaliin, pääasiassa Sanan kautta tapahtuvaan johdatukseen, vaan halajaa aina yliluonnollisia ilmoituksia ja johdatusta ja erityisesti (useampia) ihmelahjoja. Häntä alkaa houkutella synnillinen, mutta usein tiedostamaton itse korotuksen ja jopa vallanhalun tarve. Hän haluaa tulla joksikin suureksi, jota Jumala erityisellä tavalla käyttää. Tämän voimakkaan, mutta väärän janon ja anomisen havaitsee myös Saatana ja puuttuu peliin. Hän alkaa antaa ylihengelliselle kristitylle vääriä ilmestyksiä ja jopa vääriä armolahjoja.

Jumalan odottaminen rukoushetkissä passiivisena vie mielen tyhjiöön, jolloin Saatana alkaa antaa tällaisissa rukoushetkissä ns. sisäisiä ilmoituksia ja valheellisia ilmestyksiä ja sanomia jopa vääriä ”armolahjoja”, joita kaikkia asianomainen kritiikittömästi pitää Jumalan antamina.( Mt. 7: 21 -23). Saatana pyrkii ottamaan ylihengellisen ihmisen ohjaukseensa ja saamaan tämän tekemään luonnottomia päätelmiä itsestään ja uskostaan ja tekemään yltiöpäisiä ratkaisuja, jotka joskus näyttävät hyvinkin hengellisiltä.

Lopulta ja pahimmassa tapauksessa ylihengellinen ihminen luulee toimivansa Pyhässä Hengessä, mutta toimiikin okkulttisessa ohjauksessa. Hän voi levittää ihmisiin jopa demonista vaikutusta rukous- ja siunaamistilanteissa. Tällaisen harhautuneen väärän profeetan välityksellä uskovakin voi saada rasitteita elämäänsä pitkäksi aikaa. Harkitse kenen siunattavaksi menet.

Ylihengellisyys on voimakas Saatanan ase, joka leviää erityisesti lopun aikana. Ei yli sen, mikä on kirjoitettu. Jos huomaat eksyneesi tai olet menossa harhaan, palaa takaisin turvalliseen uskoon puolestasi ristiinnaulitun Jeesuksen luokse. Hän sanoo: ”Minä etsin eksyneen ja tuon takaisin laumasta harhautuneen. Minä sidon murtuneen jalan, minä hoivaan uupunutta.”

22.3.2011 / Raimo Lappi

Hengellinen ihminen osat I-III, Watchman Nee
Gummerus Kirjapaino Oy, Jyväskylä 2005
KKJMK Kristillinen Kirja- ja Musiikkikustannus
Etelä Nummikatu 2, 68600 Pietarsaari
Puh. 06 7230424, 050 5268398

Taistelu henkivaltoja vastaan
Tapio Nousiainen
Päivä
Hämeenlinna 1971

http://www.raimolappi.fi

kirjoittaja Hellevi To Kesä 29, 2023 9:40 am

Mietittäväksi ja luettavaksi

Raimo Lappi: SIELULLINEN, HENGELLINEN JA YLIHENGELLINEN