Onko mikrosiru pedonmerkki?

https://ajankohtainen.wordpress.com/category/isoveli-valvoo-2/


Posted in Isoveli valvoo, Lopunaika, Tiede ja tekniikka, tagged ajan merkit, biotunniste, isoveli valvoo, kansalaisvarmenne, lopunaika, mikrosiru, mobiilivarmenne, pedonmerkki, PIN-koodi, sirukortti, varmenne on heinäkuu 7, 2011 | 5 Comments »

Hakusanalla mikrosiru (engl. microchip) netistä löytyy monia sivuja, joissa sanotaan mikrosirun tai biosirun olevan sama kuin pedon merkki. Heti alkuun on todettava, että liikkeellä on paljon huhuja ja jopa väärääkin tietoa, kuten ainakin osa Colin Sandersin väitteistä. En lähde niitä yksitellen käymään läpi, mutta Petteri Haipola on asiaa omassa kirjoituksessaan käsitellyt.

Toinen esimerkki harhaanjohtavasta tiedosta on eräs kuvasarja biosirusta, joka sisältää oikeaakin asiaa siruteknologiasta, mutta johon on sotkettu epäasiallista ja epämääräistä tietoa ilman lähteitä. Ketä tuollainen palvelee? Ei se saa muuta aikaiseksi kuin uskovat naurunalaisiksi. Tuosta edellä olevasta suomennetusta kuvasarjasta on olemassa selitys englanniksi, jossa oiotaan vääriä tietoja.

Pedonmerkkiasiaan tulee suhtautua vakavasti, mutta oikeilla argumenteilla. Niinpä tässä artikkelissa yritän hieman avata mikrosirun taustalla olevaa teknologiaa ja erilaisia käyttökohteita sekä mahdollista pedonmerkkiyhteyttä.

Jos et jaksa lukea koko artikkelia, lue ainakin lopusta otsikon Onko mikrosiru pedonmerkki? jälkeen oleva teksti.

Teknologiaa

Mikrosiru eli lyhyemmin siru on puolijohteisiin (yleisimmin pii) perustuva mikropiiri. Mikropiirille on mahdutettu pienelle pinta-alalle todella suuri määrä sähköisiä kytkimiä (transistoreja) – tätä sanotaan myös integroiduksi piiriksi. Mikropiirejä löytyy kaikista nykyaikaisista digitaalisista laitteista, kuten tietokone, kännykkä, digikamerat jne. Erästä mikropiirityyppiä kutsutaan mikroprosessoriksi (suoritin). Mikroprosessori voi suorittaa erilaisia toimintoja, jotka se on ohjelmoitu suorittamaan.

Edellä mainittujen laitteiden lisäksi siru löytyy myös pankki- ja luottokortista, matkapuhelimen SIM-kortista, joukkoliikenteen matkakortista sekä passista. Passia lukuun ottamatta edellä mainituissa on näkyvillä kontaktipinnat, joiden kautta tieto siirtyy kortilla olevan sirun ja kortinlukijan välillä. Passissa ei ole kontaktipintoja, vaan tieto siirtyy radiosignaalin kautta. Näillä korteilla olevaa sirua voi hyvällä syyllä kutsua pieneksi tietokoneeksi, sillä sirulla on mikroprosessori käyttöjärjestelmineen ja muistia tiedon tallentamiseen. Joissain tapauksissa sirulle valmiiksi tallennettua tietoa pystyy pelkästään lukemaan (esimerkkinä passit); toisissa käyttökohteissa sirulle voi tallentaa tietoa sekä muuttaa ja lukea sitä. Sirulle on mahdollista myös lisätä uusia sovelluksia erilaisia käyttötarkoituksia varten. Sirukortista käytetään myös nimityksiä älykortti ja toimikortti. Sirukorttien teknologiasta löytyy lisätietoa täältä.

Yksi sirusovellus on ns. siruimplantti (microchip implant). Se on pieni kapseli, joka voidaan asettaa lemmikkieläimen tai ihmisen ihon alle. Etenkin eläimillä sirua käytetään yleisesti – sen avulla esimerkiksi löytöeläin on helppo tunnistaa. Joillakin sivustoilla siruimplantista käytetään nimitystä biosiru, vaikkakin se on oikeastaan eri teknologiaa eikä ihmiseen asennettava siru.

Passissa tai implantissa oleva siru on ns. etäluettava, joka toimii langattomasti radiotaajuudella. Sitä varten siruun on liitetty antenni ja lähetin. Sirussa ei kuitenkaan ole virtalähdettä, joten se ei koskaan aktiivisesti lähetä signaalia eteenpäin. Sirulla olevien tietojen lukemista varten tarvitaan lukijalaite, jonka lähettämä radiotaajuus indusoi passin tai implantin antenniin saapuessaan pienen sähkövirran. Tämän sähkövirran avulla sirun mikroprosessori kykenee toimimaan ja lähettämään tiedot lukijalaitteen antenniin. Lukuetäisyys voi olla muutamista kymmenistä senttimetreistä muutamiin metreihin. Etäisyyteen vaikuttavat antennien koko ja lukijalaitteen lähettämän sähkömagneettisen kentän voimakkuus.

Sirun etäluenta perustuu RFID-teknologiaan (radiotaajuinen etätunnistus), jota on käytetty jo vuosia teollisuuden ja kaupan alalla. Esimerkiksi kaupassa olevat tuotteet voidaan merkitä viivakoodin sijaan RFID-tunnisteilla. Kun ostoskärryt työnnetään kassapisteen lukijalaitteen ohi, tuotetiedot siirtyvät automaattisesti kassajärjestelmään radiosignaalin kautta.



Henkilön sähköinen tunnistaminen

Tällä hetkellä on yleisesti käytössä sirulliset pankki- ja luottokortit. Jotkut eivät ole sirukortteja uskaltaneet ottaa, mutta itse en näe mitään syytä olla käyttämättä niitä.

Sirukortilla käytetään pitkälle kehitettyä teknologiaa, jonka avulla kortti voidaan luotettavasti tunnistaa oikeaksi. Kortilta ei löydy juuri enempää tietoa kuin kortin haltijan henkilötiedot. Passin sirulle on lisäksi tallennettu passin haltijan sormenjäljet ja kasvokuva – nämä ovat ns. biotunnisteita. Aivan uutena on tullut mobiilitunnistautuminen, jossa puhelimen SIM-kortille liitetään palvelu, joka toimii henkilön tunnistautumisvälineenä.

Joihinkin siruihin on liitetty varmenne, joka on eräänlainen sähköinen henkilöllisyystodistus. Varmenteen on myöntänyt taho (Väestörekisterikeskus, puhelinoperaattori), joka on varmistanut sen, että henkilö on se, joka väittää olevansa. Varmenteen avulla tietojärjestelmät voivat luottaa siihen, että sirukortti, passi tai SIM-kortti mobiilivarmenteellisessa puhelimessa on aito. Kun varmenteen myöntäjänä on lain vaatimukset täyttävä taho, puhutaan laatuvarmenteesta. Suomen ainoa laatuvarmentaja on Väestörekisterikeskus, jonka kansalaisvarmenteita käytetään sähköisellä HST-henkilökortilla ja mobiilivarmenteena.

Laatuvarmenteellista sirua käyttämällä on mahdollista tehdä sähköinen allekirjoitus, joka on yhtä pätevä ja sitova kuin perinteinen käsin tehty allekirjoitus. Tämän takia sirukortti ja siihen liittyvä tunnusluku (PIN-koodi) on pidettävä toisistaan erillään – ne eivät saa joutua muiden haltuun. Toisen henkilön tietojen väärinkäyttö mahdollistaa identiteettivarkauden, joka alkaa olla nykyisin aika suuri ongelma. Identiteettivarkaus tarkoittaa esiintymistä toisena henkilönä ”varastetulla” identiteetillä eli henkilötiedoilla. Tyypillinen identiteettivarkaus on sitä, että joku ostaa tavaroita tai palveluja itselleen toisen henkilön pankki- ja luottotiedoilla. Lue yksi esimerkki Suomessa tapahtuneesta identiteettivarkaudesta, jossa rikollinen oli ottanut pankista lainan toisen henkilötiedoilla.

Lisätietoa sirukorteista ja sähköisestä tunnistautumisesta.

Pankki- ja luottokortin tai kännykän käyttäjä tunnistautuu sirulle PIN-koodilla, jonka hän näppäilee. Eräs keskeinen ongelma onkin se, että vaikka sirun teknologia kykenee varmuudella tunnistamaan PIN-koodin oikeaksi, niin se ei voi tietää sitä, onko PIN-koodi oikean henkilön hallussa.

Passissa PIN-koodi on korvattu sormenjäljillä ja  kasvokuvalla. Passin oikea omistaja saadaan helposti selville vertaamalla  sirulla olevaa kasvokuvaa tai sormenjälkiä passin esittäjän vastaaviin  ominaisuuksiin. Biotunnisteet eivät kuitenkaan ole ongelmattomia: sormenjälki on mahdollista väärentää sormeen laitettavalla keinoiholla (tekosormi), samoin  kasvokuva naamaria käyttämällä. Silmän iiris on yksi käytetty biotunniste,  mutta sekin voidaan väärentää piilolinsseillä. Mielenkiintoinen vaihtoehto on DNA-tunniste, mutta sen analysointi on hidasta. Lisäksi identtisillä kaksosilla on samanlainen DNA…

Entäpä jos pankki-/luottokortin ja passin tiedot olisivat siruimplantissa? Voisiko joku valtaapitävä taho perustella meille sirun asettamista ihon alle jollakin hyvällä syyllä? Siruimplanttia käytettäessä varmaankin riittäisi, että kaupan kassalla luetaan tiedot sirulta lukijalaitteella ja maksu lähtisi automaattisesti? Ei aivan, sillä silloinhan maksu voisi lähteä tililtä missä vain ja milloin vain tietämättämme. Samoin jos siruimplantissa olisi kulkulupamme työpaikkamme tiloihin, rikollisten tarvitsisi vain kuljettaa meidät väkisin lukijalaitteen lävitse. Näiden takia tarvittaisiin edelleenkin PIN-koodin syöttämistä tai muuta varmistusta, että kyse on oikeasta henkilöstä (käyttäjäidentiteetin vahva tunnistaminen vaatii aina varmenteellisen sirun lisäksi salasanan tai biotunnistuksen). Siruimplantti on lisäksi helppo poistaa pienellä kirurgisella toimenpiteellä ja siirtää vaikkapa toiseen henkilöön. Näiden syiden takia sirua ei siis ainakaan olla laitamassa implanttina ihmiseen. Yksi hyvä syy voisi kuitenkin olla edellä mainitut identiteettivarkaudet. Sirullisiakin pankki- ja luottokortteja voidaan käyttää väärin, jos ne katoavat – ennen kuin ne ehditään kuolettamaan. Mutta jos tiedot olisivatkin siruimplantissa ihmisen kehossa – sieltä siru ei katoakaan vahingossa.

Käytännössä henkilön todentaminen perustuu seuraaviin tapoihin:

   Johonkin, mitä henkilö tietää, esimerkiksi käyttäjätunnus, salasana tai PIN-koodi.
   Johonkin, mitä henkilöllä on hallussaan, esimerkiksi sirukortti, avainsanalista tai matkapuhelin, jossa on mobiilivarmenteellinen SIM-kortti.
   Johonkin, mitä henkilö on, eli henkilön jokin biometrinen ominaisuus, kuten sormenjälki, kasvonpiirteet silmän iiris tai ääni.

Erilaisissa asiointipalveluissa edellytetään henkilön vahvaa tunnistamista. Se täyttyy, kun käytetään vähintään kahta tunnistamistapaa, esimerkiksi:

   verkkopankkitunnukset + vaihtuvat salasanalistat (ns. TUPAS-tunnistus)
   varmenteellinen sirukortti + PIN-koodi (pankkikortti kaupan kassalla)
   laatuvarmenteellinen sirukortti + PIN-koodi (sähköinen HST-henkilökortti tai mobiilitunnistautuminen)
   varmenteellinen/laatuvarmenteellinen sirukortti + biotunnistus

Lisätietoa: Tunnistaminen julkishallinnon verkkopalveluissa

Huomaa, että pelkkä biometrinen tunnistaminen ei yksinään riitä henkilön vahvaan tunnistamiseen, eikä myöskään ihmiseen asennettu siru. Vaikka henkilöön olisi asetettu varmenteellinen siruimplantti (eli sähköinen henkilötodistus), hänen täytyy lisäksi syöttää PIN-koodi vaikkapa ostoksia maksaessaan tai asioidessaan viranomaispalveluissa. Jos joskus tulevaisuudessa DNA-tunnistus onnistuttaisiin tekemään erittäin nopeasti, se helpottaisi sirun käyttöä. Tällöin ei tarvitsisi siruimplantinkaan kanssa käyttää PIN-koodia, vaan se hoidettaisiin biotunnistuksena analysoimalla DNA ihmisestä. Silloin periaatteessa riittäisi kaupan kassalla yksinkertaisesti se, että liikutetaan käsi lukijalaitteen editse. Tosin vielä jää se ongelma, että miten varmistaa, että maksu ei lähde eri tilanteissa automaattisesti käyttäjän tietämättä. No, nämä ovat vain arvailuja, mutta joka tapauksessa tuon kaltaiset olisivat niin isoja askelia teknologiassa ja niin isoja muutoksia kauppojen yms. järjestelmissä, että ne eivät ole ainakaan seuraavaan kymmeneen vuoteen näköpiirissä.

Isoveli valvoo

Yksi keskeinen huolenaihe monilla on se, että miten paljon tekemisiämme ja liikkumistamme seurataan. Jo nyt esimerkiksi kaikista korttiostoksistamme jää merkintä kaupan järjestelmään. Kauppa tietää kulutustottumuksistamme yllättävän paljon. Samoin puhelinoperaattorimme tietää kännykkämme sijainnin. Pankit tuntevat rahatilanteemme sekä näkevät nettiostosten ja kortilla tehtyjen ostosten maksutapahtumat, terveyskeskukset puolestaan säilyttävät tietoa terveydestämme omissa tietojärjestelmissään.

Pitäisikö olla huolissaan, että joku jossain tietää meistä kaiken? Ei tarvitse, ei ainakaan tällä hetkellä. Kävin vähän aikaa sitten terveyskeskuksessa tarkastamassa omat rokotustietoni. Ajattelin, että siellähän on kaikki minusta vuosien varrelta kertynyt terveystieto olemassa. Mutta eipä ollutkaan! Kun olen asunut vuosikymmenet muualla, niin tiedot siltä ajalta ovat sen paikkakunnan terveyskeskuksessa. Jos olen ollut työterveyshuollon asiakas, niin tiedot ovat työterveyshuollossa. Eikä terveyskeskus niitä tietoja muualta noin vain pysty hankkimaan. Kaiken lisäksi tietojärjestelmät ovat niin monimutkaisia, että tietojen yhdisteleminen eri järjestelmien välillä on todella haastavaa.

Entäpä jos meihin asetetaan siruimplantti? Muuttaako se tilannetta? Meitä olisi helppo valvoa, kun kuljemme kohteesta toiseen. Lukijalaitteen voi asentaa vaikka jokaiseen oveen kaupoissa, juna-asemilla, lentokentillä jne. Jotta ”isoveljen” valvontajärjestelmä todella toimisi, tarvittaisiin maailmanlaajuinen yhteinen infrastruktuuri. Pitäisi olla yhteisesti sovittu standardi sirulla oleville sovelluksille ja sirulle tallennettavalle tiedolle sekä koko tietojärjestelmälle. Eikä järjestelmä toimisi maaseudulla (siellä tuskin on lukijalaitteita) puhumattakaan kehittyvistä maista (joissa ei välttämättä ole edes tietoverkkoja tietojen siirtämiseen). Suunnitelmia sellaiseksi siruimplantiksi on tosin olemassa, joka linkittäisi yhteen tietoverkoissa olevat tietokannat, joissa on henkilön terveystiedot, luottotiedot ja henkilötiedot. Sirulla näitä tietoja ei olisi. Tätä markkinoi yritys nimeltä PositiveID (entinen VeriChip). Meksikossa puolestaan on vuonna 2003 aloitettu palvelu, jossa lapsiin asennetaan siruimplantti katoamistapausten varalta. Lapsia ei kuitenkaan pystytä paikantamaan GPS:n avulla, vaan lento- ja bussiasemille yms. paikkoihin asennetuilla lukijalaitteilla (jotka perustuvat RFID-teknologiaan).

Netissä on jonkin verran huhutasoista tietoa sirun satelliittipohjaisesta GPS-paikannusmahdollisuudesta. Tämä tarkoittaisi sitä, että sirun kantaja voitaisiin paikantaa, olipa hän lähes missä tahansa. Käytännössä tällöin siruimplanttiin pitäisi liittää virtalähde. Jotain huhuja on ollut myös siitä, että kehon lämpötilaa voitaisiin käyttää sähkövirran tuottamiseen. En ole kuitenkaan löytänyt mitään relevanttia tietoa noista mainituista asioista. Riittäisikö kehon tuottama energia radiosignaalin lähettämiseen? Eri asia tietysti on, jos siruun liitetään paristo, joka upotetaan kehoon siruimplantin mukana. Kuinka pitkäksi aikaa pariston virta sitten riittäisi?

Ihmisten paikantaminen sirun perusteella on nykyteknologialla mahdollista siis vain joko yhdistelemällä tietoja eri lähteistä (ei tosiaikaista), paikantamalla matkapuhelimen sijainti (ei välttämättä kerro omistajan sijaintia) tai RFID-skannauksella (ei pysty kattamaan aukottomasti ihmisen kulkureittejä). Koko maailman laajuista sirun GPS-paikannusta ei ole näköpiirissä. Sen sijaan GPS-pohjaisia tiemaksujen keräysjärjestelmiä on toteutettu, ja sellaista on alustavasti kaavailtu Suomeenkin. Järjestelmällä voidaan seurata reaaliaikaisesti ajoneuvojen sijaintia. Tämäkin liittyy kulkuvälineiden paikantamiseen, ei niinkään ihmisten.

On hyvä tietää, että EU:lla on suunnitelmia Euroopan laajuisen henkilötietojärjestelmän luomiseen. Sisäasiainministeriön Henkilöllisyyden luomista koskeva hanke -loppuraportissa sivulla 74 todetaan, että ”Euroopan unionissa on keskeiseksi asiaksi noussut henkilön luotettava tunnistaminen. Tämä on tärkeä turvallisuuskysymys kansallisvaltioille.” Tunnistamisen tärkeyttä perustellaan aivan oikein identiteettivarkauksilla. Siksi on luonnollista, että ”Komissio on kiinnittänyt … huomiota myös sähköisen identiteetin hallintajärjestelmän luomiseen tavoitteenaan luoda yhdenmukainen eurooppalainen identiteetti.” Yhtenä käytännön pyrkimyksenä kohti tätä päämäärää on STORK-ohjelma, joka jakautuu moneen osa-alueeseen. Tavoitteena on, että EU-alueen kansalaiset, yritykset ja julkishallinnot voisivat käyttää minkä tahansa muun EU-maan sähköisiä palveluja. Hankkeeseen liittyy myös epSOS-projekti, jossa tavoitteena on kehittää Euroopan terveydenhuoltojärjestelmien välille infrastruktuuri, joka mahdollistaisi pääsyn potilastietoihin maiden välillä. Kuten aiemmin totesin, niin eri maiden erilaisten tietojärjestelmien yhteensovittaminen on todella suuri haaste. Hankkeisiin varatut kymmenet miljoonat eurot kertovat siitä, että EU on päättänyt ottaa haasteen vastaan tosissaan.

Yksilön tietosuojaa ajatellen olen enemmän huolissani Facebookista kuin edellä mainituista EU-projekteista. Facebookissa on jo 600 miljoonaa käyttäjää, ja aika moni heistä kirjaa järjestelmään vapaaehtoisesti yhteystietonsa, syntymäaikansa ja jopa uskonnollisen ja poliittisen vakaumuksensa. Facebookin tietoturva ja yksityisyyden suoja ovat jo vuosia herättäneet runsaasti keskustelua. Facebook jakaa tietoja edelleen kolmansille osapuolille, ja vaikka tilin poistaisikin, annetut tiedot jäävät silti Facebookin palvelimille. Tilin poistaminen on lisäksi melkoisen hankalaa. Ilmaisen palvelun hintana on yksityisyyden menetys ja alati kalvava epävarmuus siitä, kuka käyttää tietoja ja mihin tarkoitukseen.

   Facebook on hirvittävin vakoilukone, mikä on koskaan keksitty. Se on maailman kattavin tietokanta ihmisistä, heidän välisistä suhteistaan, nimistä, osoitteista, sijainneista ja keskinäisestä kommunikaatiostaan, sijaiten Yhdysvaltain maaperällä ja sen tiedustelupalvelun saatavilla. (Wikileaksin perustaja Julian Assange)

Lue lisää kategoriasta Isoveli valvoo.

Onko mikrosiru pedonmerkki?

Nykyisin käytössä olevat sirut on tehty kukin omia sovelluskohteitaan varten. Mikrosiru itsessään ei siis ole mikään pedonmerkki, mutta on mahdollista, että tuleva peto hyödyntää jollain tavalla siruteknologiaa. Ainakin se voisi hyödyntää sirua ihmisten kontrolloimiseen.

Raamattu puhuu pedosta, joka saa ihmiset ottamaan itseensä merkin: ”Se pakottaa kaikki, pienet ja suuret, rikkaat ja köyhät, vapaat ja orjat, ottamaan oikeaan käteensä tai otsaansa merkin. Kenenkään ei ole lupa ostaa eikä myydä mitään, ellei hänellä ole tätä merkkiä, joka on pedon nimi tai sen nimen luku.” (Ilm. 13:16, 17).

Raamattu varoittaa myös tuomiosta, joka kohtaa merkin ottaneita: ”Näiden kahden jäljessä tuli vielä kolmas enkeli, joka kuulutti kovalla äänellä: ’Se, joka kumartaa petoa ja sen kuvaa ja ottaa otsaansa tai käteensä sen merkin, joutuu yhtä lailla juomaan Jumalan vihan viiniä, joka laimentamattomana on kaadettu Jumalan vihan maljaan. Häntä kidutetaan tulessa ja rikin katkussa pyhien enkelien ja Karitsan edessä.’” (Ilm. 14:9, 10).

Ilmestyskirjassa puhutaan sinetistä, joka on painettu Jumalan palvelijoiden otsaan (Ilm. 7:3 ja 9:4). Mikä on sitten tämä Jumalan merkki – onko se tatuointi vai mikrosiru? Useimmat varmaankin ajattelevat sen olevan symbolinen eikä kirjaimellisesti sinetti. Miksei pedonmerkkikin voisi siten olla symbolinen, onhan saatana kaikessa vastakohta Jumalalle – miksei siis tässä merkkiasiassakin? Toisaalta useassa jakeessa selvästi puhutaan merkin ottamisesta, esim. “se pakottaa… ottamaan oikeaan käteensä tai otsaansa merkin (Ilm. 13:16).” Sama merkin ottaminen esiintyy myös jakeissa 14:9, 14:11 ja 20:4. Näin ollen kyseessä on oltava todellinen merkki.

Ilmestyskirjan mukaan kuuliaisuus petoa kohtaan ja sen palvominen on keskeisempää kuin ostaminen ja myyminen. Pedon merkki ostamisen ja myymisen ehtona mainitaan vain ilmestyskirjan jakeessa 13:17. Sen sijaan viidessä muussa kohdassa mainitaan pedon kumartaminen merkkiin liittyen:

   Se, joka kumartaa petoa ja sen kuvaa ja ottaa otsaansa tai käteensä sen merkin… (Ilm. 14:9)
   …ei niillä, jotka kumartavat petoa ja sen kuvaa, eikä kenelläkään, joka ottaa pedon nimen merkikseen. (Ilm. 14:11)
   …joilla oli pedon merkki ja jotka kumarsivat sen kuvaa. (Ilm. 16:2)
   …joka pedon nimissä oli tehnyt tunnustekoja ja johtanut harhaan sen merkin ottaneet ja sen kuvaa kumartaneet ihmiset. (Ilm. 19:20)
   …jotka eivät olleet kumartaneet petoa eivätkä sen kuvaa eivätkä olleet ottaneet sen merkkiä otsaansa eivätkä käteensä. (Ilm. 20:4)

Englanninkielisessä Raamatussa ”kumartaminen” on esitetty sanalla ”worship”, joka tarkoittaa palvontaa, kunniaa ja palvella Jumalaa. Terry Watkinsin mukaan on ylikorostettu sitä, että pedonmerkki olisi vain ostamisen ja myymisen kontrolloimisväline. Ilmestyskirjan luvun 14 jakeissa 9 ja 10 sanotaan, että ”… Se, joka kumartaa petoa ja sen kuvaa ja ottaa otsaansa tai käteensä sen merkin, joutuu yhtä lailla juomaan Jumalan vihan viiniä, joka laimentamattomana on kaadettu Jumalan vihan maljaan. Häntä kidutetaan tulessa ja rikin katkussa…” Piinaako Jumala tulella ja rikinkatkulla vain sen takia, että on ostanut ja myynyt? Ei, vaan siksi, että on palvonut petoa tai sen kuvaa.

Gotquestion.org-sivustolla on hyvä yhteenveto, johon itsekin voin pääpiirteissään yhtyä: “On mahdollista, että nykyinen teknologia edustaa alkuvaihetta siinä kehityksessä, jota lopulta käytetään pedonmerkkinä. On tärkeää huomata, että lääketieteellinen siruimplantti ei ole pedonmerkki. Pedonmerkki tulee olemaan jotakin sellaista, joka annetaan vain niille, jotka palvovat antikristusta. Olkoonpa se lääketieteellinen tai rahatalouteen liittyvä siru oikeaan käteen tai otsaan istutettuna, se ei ole pedonmerkki. Pedonmerkki tulee olemaan antikristuksen vaatima lopunaikojen tunnistustapa, jotta voisi ostaa ja myydä, ja se annetaan vain niille, jotka antavat kunnian antikristukselle… Pedonmerkki identifioi ne, jotka ovat uskollisia antikristuksen valtakunnalle.”

Voi olla, että joidenkin vuosien kuluttua ihmisiin asennetaan siruimplantti hyvässä tarkoituksessa esimerkiksi terveystietojen tallentamista, maksamista tai henkilön tunnistamista varten. Pitäisikö jättää tällainen siru ottamatta, vaikka se ei olisikaan pedonmerkki – voihan siitä muodostua sellainen myöhemmin petovallan aikana? Olen aivan varma, että jos olemme sirun ottaneet hyvässä luulossa sen käyttötarkoituksesta, Jumala ei anna sen muuttua pedonmerkiksi huomaamattamme. Siinä vaiheessa meillä on mahdollisuus valita, otammeko tuon ominaisuuden (pedon nimen tai sen luvun 666) sirulle vai emmekö. Jumala pitää kyllä omistaan huolen. Henkilökohtaisesti en kyllä ottaisi mitään sirua itseeni – en varsinkaan oikeaan käteeni tai otsaani.

Olkoonpa pedon merkki tatuointi, siru tai mikä muu tahansa, sen kyllä huomaa sitten, kun peto alkaa merkkiään markkinoida. Pedon juonet eivät jää piiloon Pyhän Hengen sinetillä varustetuilta (Ef. 1:13) eli Jeesukseen turvautuvilta.

Jos olet tässä ajassa vielä silloin, älä missään nimessä ota pedon merkkiä itseesi!