Rukouspäivätekstien selityksiä.

kirjoittaja Hellevi Su Marras 17, 2024 8:51 am

Rukouspäivätekstien selityksiä.
IV
4 rukouspäivä 1907.

Teksti: »Riemuitkaa Herralle, kaikki maat! Palvelkaa Herraa ilolla, tulkaa hänen kasvoinsa eteen riemulla! Tietäkää, että Herra on Jumala; Hänpä meidät teki ja Hänen omiaan me olemme, kansansa ja laituimensa lauma. Tulkaa hänen portteihinsa kiitoksella, hänen esihuoneisiinsa ylistysvirsillä; kiittäkää Häntä ja ylistäkää Hänen nimeänsä. Sillä Herra on hyvä; hänen laupeutensa pysyy iankaikkisesti ja hänen totuutensa suvusta sukuun» (Ps 100).

Puoluetaisteluissa rikkirevitty, ankkuripohjaltaan tuuliajolle joutunut on kansamme. Laajat piirit ovat Luojansa unhottaneet, siveellinen pohja on sen kautta kadonnut, ennen kuulumattomat teot ovat tulleet jokapäiväisiksi tapahtumiksi. Mihin tällä tavoin mennään? Joko hukassa kokonaan olemme?

Näin näyttää olevan vähän edellytyksiä kiitospäivän viettämiseen, ja kuitenkin tuo Herra tekstissämme aivan valtavan kehoituksen siihen. Jumalalla on siis toinen mieli kuin meillä. Hän tahtoo meitä temmata irti kiistoistamme, epätoivoisista voivotteluistamme ja omasta kurjuudestamme katselemaan sitä, mitä meillä on hänessä ja mitä vielä häneltä odottaa saamme. Ja silloin maan usvien yläpuolelle noustessamme täyttää uusi onni mielemme ja Jumalan kiitos on tulviva myöskin huuliltamme.
'
Psalmit 91 —100 ovat kaikkikin omiaan synkkinä aikoina rohkaisemaan ja uutta elämänhalua antamaan. Niitten yhteisenä perussävelenä on: Herra on kuningas, ja hänen kansansa kiittäköön häntä. Deuterojesajalaisessa hengessä laajentuvat Israelin rajat. Koko maapiiri saa kokea Herran hyvyyttä ja vanhurskautta, ja kaikki kansat yhtyvät Herran iloiseen, autuaalliseen palvelukseen. Mutta varsinkin on tämä 100:s psalmi suurellainen onnen täyttämässä riemullisuudessaan. Siinä ei edes yhtään tuomionjylinätä tai uhkaavaa varotusääntä kuulu kuten muissa kuninkaallisissa psalmeissa. Se vain Jumalan hyvyyttä kirkastaa, jotta kaikki vapaaehtoisesti, halusta Jumalaa palvelemaan kävisivät.

Kuten kaksi voimallista pasuunan kajahdusta kuuluu tekstissämme kutsumus maailman kansoille: »Tulkaa» (1 —3, 4 — 5); ja kummankin kutsumuksen yhteydessä esitetään syyt, mitkä sitä perustavat.

I. Kutsumus Herran eteen, hänen portteihinsa. Ei vain valittelemaan, vaan riemuitsemaan. Jumala tahtoo iloisia palvelioita, sillä ainoastaan Herrassa iloiset ovat väkeviä palvelijoita (Neh. 8: 10). Ilon ja riemun äänen tulee kuulua vanhurskasten majoissa, heidän yksityisissä hartaudenharjotuksissaan. Mutta sydämen kyllyys vaatii myöskin julkiseen kiitokseen, Herran hyvyyden tunnustamiseen. Se on oikea jumalanpalvelus (Ps. 69: 31 s.; Hepr. 13: 15). Näin yhteisessä jumalanpalveluksessa yksityiset kiitosuhrit yhtyvät, toinen tukee ja täydentää toista, kuten eri äänet suuressa köörissä. Siten syntyy seurakunnan riemuitseva halleluja!

Suomen kansan on erityisesti tarpeen muistaa yhteisen jumalanpalveluksen ihanuutta, meillä kun on sunnuntai tehty pyhäpäivästä huvituspäiväksi. Tarpeen myös on teroittaa iloista jumalanpalvelusta. Raskasmielisyys ja alakuloisuus ei kunnioita Jumalaa; se on useimmiten sulaa epäuskoa. Onhan kyllä Ps. 2: 11 mukaan iloittava vapistuksessa Herran suuren majesteetin tunnossa, mutta sittenkin on iloitseminen aina oleva pääsäveleenä uskovaisten jumalanpalveluksessa, myöskin töissä ja uhrauksissa ilmenevässä, sillä kiitolliseen ylistykseen yhtyy aina mieluisa palvelustoiminta. Kun sydän ja elämä Jumalalle annetaan, ei siitä saa tulla orjan, vaan armoitetun lapsen palvelusta, me rakastamme häntä, sillä hän rakasti meitä ensin (1 Joh. 4: 19).

Tämä palvelusperuste kuultaa ihmeen kirkkaana jo V. T:tillisessa tekstissämme. Riemu täällä ei ensinkään tarkoita sellaista ilomelskettä kuin pakanain jumalanpalvelus oli,-missä aisti-ihminen huumaantuneena toimi. Ulkokultainen virtten virittäminen ja kanteleitten helinä on kauhistus Herralle (Amos 5: 23, Jes. 1: 13). Veisaaja tahtoo samaa järjellistä jumalanpalvelusta kuin Room. 12: 1, mikä voi syntyä ainoastaan edellä käyvistä Jumalan hyvyyden kokemuksista. Kehoitus kiitokseen perustuu painaviin tosiasioihin, jotka ovat tulleet ymmärrykselle eläviksi: »Tietäkää että . . .» (v. 3) ja »sillä» (v. 5).

11. Tosiasiat, jotka vaativat kiitoksen: a) ilmestynyt Jehova itse, b) hänen rakkautensa anteliaisuus ja c) pysyväisyys.

a). Herra on Jumala (v 3), elämän lähde, valkeuden isä, Hänestä ja hänehen kaikki on. Herra on hyvä (v. 7), pohjaton rakkaus, jonka ilo on siunata ja tehdä hyvää (Joh. 3: 16).

b). Me olemme saaneet kokea sitä. Hän on meidät luonut ja emme itse meitämme (niin Khetibin mukaan). Kaikki mitä meissä on ja mitä me olemme, on hänen lahjojansa. Tämä nöyryyteen painava ajatus on tosiraamatullinen (1 Kor. 4: 7, y. m.), mutta kuitenkin lienee parempi masoreettieh lukulaji: »ja hänen omiansa me olemme» (vav alefin sijassa).

Luojana, on Jumala omistajamme, sydämmensä on meihin kiintynyt. Hän on valinnut ja tehnyt meidät siksi mitä olemme, kansaksensa ja laitumensa laumaksi. Kristuksen lunastustyöstä osalliset tämän vielä syvemmin tuntevat, sillä he ovat erityisen rakkaat Herralle (Room. 5: 9, 10). Ja tästä tunnosta, kun itsemme hänen käsialakseen ja verellä ostetuksi havaitsemme, alkaa varsinainen Herran palveleminen, Herralle itsensä pyhittäminen, ettemme enään tee omaa tahtoamme (vrt. 1 Kor. 6: 19—20, Ef. 2: 10 ja Jes. 44: 21 —22 »älä minua unhoita»). Suomen kansa on jo tasan 750 vuotta saanut olla taivaallisesta kutsumisesta osallinen, ravinnut itseään Jumalan sanan laitumilla ja nauttinut Jumalan kuritusta ja kohennusta. Kaikki, mitä sillä on hyvää, on kristillisyyden hedelmiä. Kyllä pitäisi kiitosvirsi nouseman. Millä maksamme Jumalan hyvät työt, kun hän meitä on kaikella hengellisellä siunauksella siunannut Kristuksessa (Ef. 1: 3)? Vrt. Ps. 25: 7—9.

c). Ennen saadut rakkauden osotukset ovat panttina jatkuvasta armosta. Kaikkein pimeimpinäkin aikoina täyttyköön ahdistettu sydän rohkeudella rukoukseen kiitoksen kanssa (Fil. 4: 6), sillä Herra ei muutu ihmisten ja olosuhteiden muuttuessa (Hepr. 13: 8.

Kiitosvirsi ei kohoa ainoastaan saaduista, vaan myös luvatuista siunauksista, sillä Herraa tunteva sielu tietää: ne täytetään kuin sinulle ovat sanotut Herralta (Luuk. 1: 45). Näin valmistuu sielu riemuitsemaan vaivoissakin, sillä laupias ja uskollinen Jumala ne johtaa parhaaksemme. Laupeutensa ei väsy vuoteen tai johonkin vuosikymmeneen; se on iankaikkinen, ja se on lähde, joka ei koskaan kuivu. Ja Herran totuus, luotettavuus ja uskollisuus lupaustensa ja liittonsa pitämisessä pysyy sukupolvesta toiseen. Koko Israelin historia on täynnä todistuksia (Abrahamin ja Daavidin jälkeläiset). Ei puutu todistuksia Suomenkaan ,kansan historiasta. Siinä on Jumalan kunnioittaminen korkeimmillaan, kun iloitsemme lupauksista, vaikka emme näe. Se on kristityn korkein teko (Jaak. 2: 23). Kristitty ei saa olla pessimisti.

Mutta kiitos tapahtuu nyt vielä osittaisesti. Silloin tätä psalmia oikein suurella riemulla veisataan, kun kaikki kansat ovat tehdyt opetuslapsiksi ja evankeliumi saarnattu kaikille luoduille. Lähetystoimi on siten tämän psalmin alottelemista, tahi tämä psalmityöhön pukeutuneena, eikä sitä siis saa unhottaa tästä tekstistä saarnattaissa, yhtä vähän kuin muussakaan Herran kiitoksessa.

Ja vihdoin: Täällä tapahtuu kiitos esikartanoissa. Vasta templin sisäpuolelle päästössämme tulee se täydelliseksi. Silloin alkavat veisut korkeimmassa kuorissa.

Saarnan suunnitelmia:
1. Oikea kristityn kiitos. 1 Hän ylistää antajaa, 2. kiittää lahjoista, 3. palvelee ilolla, 4. kutsuu muitakin siihen. (Langsdorff.)

2. Nyt Herraa kiittäkää . . 1. Herra ei ole minua vielä koskaan unhottanut, 2. älä sinäkään, sydämeni, unhota häntä. (Birkenstädt.)

3. Kiitosvirsi. 1. luomisesta, 2. kutsumuksesta kristilliseen uskoon, 3. Jumalan hyvyydestä, armosta ja totuudesta. (Joh. Arndt).

Matti Tarkkanen.

https://digi.kansalliskirjasto.fi/aikakausi/binding/832551?page=30&ocr=true

Rukouspäivätekstien selityksiä.

Rukouspäivätekstien selityksiä.

Rukouspäivätekstien selityksiä.IV4 rukouspäivä 1907.

Rukouspäivätekstien selityksiä.
IV
4 rukouspäivä 1907.