Lähetyshiippakunta (LHPK) kouluttaa pappejaan pahojen henkien ulosajamiseen.

Konservatiivis-luterilainen kristillinen organisaatio Lähetyshiippakunta (LHPK) on ilmoittanut, että se alkaa tänä keväänä kouluttaa pappejaan pahojen henkien ulosajamiseen.

LHPK on naispappeutta, seksuaaliperversioita, islamia ja rajatonta maahanmuuttoa vastustava, kotia, uskontoa ja isänmaata kannattava pieni, uusi luterilainen kirkko, kuin minikokoinen luterilainen kirkko, mutta vanhakantaisilla arvoilla.

Kyseessä on siis demonien häätäminen niinsanotulla eksorsismilla, jota käytetään roomalais-katolilaisessa kirkossa. LHPK:n menetelmä tosin todennäköisesti tulee olemaan vähemmän formaalinen ja vähemmän liturginen kuin katolilaisilla.

LHPK:n virallinen lehti Pyhäkön lamppu, sivu seitsemän:
http://www.lhpk.fi/uusin-pyhakon-lamppu/

http://www.luterilainen.net/eksorkismi-kirkossa/

Jeesus, apostolit sekä evankeliumien kirjoittajat uskoivat pahojen henkien voivan ahdistella ihmisiä, ja jopa asettua heihin. He myös uskoivat, että riivaajat voidaan karkottaa ihmisistä Jumalan sanalla ja rukouksella. Tämän saman käsityksen jakoivat myös ensimmäisinä vuosisatoina vaikuttaneet kirkkoisät. He kertovat lukuisia tapauksia, joissa ihmisistä karkotettiin demoneja. Itse asiassa demonien ulos ajamista on tapahtunut kautta kirkon historian, vaikka siitä välillä ei ole juuri puhuttukaan.

Martti Luther uskoi apostolien lailla siihen, että pahat henget voivat ottaa ihmisen valtaansa. Uskonpuhdistaja kyllä kritisoi Rooman kirkon taikauskoisena pitämäänsä eksorkismitoimitusta. Silti hän säilytti eksorkismin kastekaavassaan, ja rukoili itsekin Jumalaa ajamaan ihmisistä ulos riivaajia. Lutherin mielestä Saatanaa ja pahoja henkiä pitää halveksia ja pilkata, niin ne väistyvät. Missään tapauksessa niitä ei saa pelätä.

Monet nykyajan eksorkistit ovat kertoneet, että varsinkin 1970-luvulta lähtien on demonien toiminta aktivoitunut länsimaissa, ja samalla on räjähdysmäisesti kasvanut tarve myös riivaajien karkottamiseen. Karismaattisessa liikkeessä sekä osissa roomalaiskatolista ja anglikaanista kirkkoa siitä on tullutkin osa säännöllistä toimintaa. Myöskin Suomen tunnustuksellisen luterilaisuuden piirissä tämä kasvava tarve on tiedostettu, ja eksorkistista toimintaa on järjestetty.

Riivaajien karkottamiseen ei koskaan pitäisi lähteä valmistautumattomana. Toiminta kuuluu varsinaisesti vihityille pastoreille, joille on annettu valta sitoa ja päästää. He ovat myös piispallisessa kaitsennassa, eikä toiminta näin pääse ”villiintymään”. Eksorkismeissa voi olla mukana myös sellaisia maallikoita, joita on riittävästi valmennettu tehtävään ja jotka ovat rukoilevia ja hengellisesti kypsiä.

Ennen eksorkismiin ryhtymistä on tarkoin selvitettävä, millaisesta tapauksesta on kysymys. Jos ongelma on puhtaasti fyysinen tai psyykkinen, siihen ei missään tapauksessa tarvita eksorkismia vaan lääkärin tai psykiatrin apua. Hengellisiäkin ongelmia on monenlaisia, joten niidenkin luonne on ensin selvitettävä. Saatana kiusaa ja houkuttelee kaikkia kristittyjäkin, mutta useinkaan ei silloin ole kyse demonisesta toiminnasta.

Pahojen henkien toimintaa ja häirintääkin on monenlaista. Yleensä se tapahtuu ihmisen ulkopuolelta ja pyrkii erottamaan ihmistä Jumalasta ja Hänen tahdostaan. Varsinaisessa riivauksessa (demoninen possessio) on kysymys siitä, että paha henki asettuu ihmisen kehoon. Sen lisäksi on demonista infestaatiota, mikä tarkoittaa pahojen henkien toimintaa tietyssä asunnossa tai esineessä. Raamatussa puhutaan ”demonisoitumisesta” (kreikaksi daimonídzomai), joka voinee tarkoittaa sekä riivausta että lievempää ulkonaista häirintää.

Pahojen henkien läsnäoloa voidaan tutkia kyselemällä ja tarkkailemalla apua pyytävää henkilöä. Varsinaisen demonisen possession merkkinä on pidetty yliluonnollisia kykyjä, kuten poikkeuksellisen suuria voimia, kykyä puhua tuntemattomia kieliä tai tietoa tuntemattomista asioista. Yhteistä riivaukselle on aina se, että henkilö tuntee vastenmielisyyttä kristillisiä symboleja kohtaan. Hänen on vaikea lukea Raamattua, rukoilla, liittyä uskontunnustukseen, käydä kirkossa ja ehtoollisella sekä katsoa ristiä, krusifiksia tai kristillisiä kuvia. Siksi possessiota voidaan tutkia juuri näiden välineiden avulla. Ellei vihamielisyyttä esiinny, ei varmaankaan ole kyse riivauksesta vaan jostakin muusta.

Riivausta yleisempää on pahojen henkien vaikutus erilaisissa tiloissa ja kodeissa. Usein tällainen demoninen vaikutus johtuu siitä, että paikassa on tapahtunut henkirikos, itsemurha, tai siellä on harjoitettu okkultistista toimintaa, kuten meedioistuntoja, spiritismiä, ennustamista tai satanismia. Demonisen infestaation merkkejä voivat olla mm. esineiden kummallinen siirtyminen, selittämättömät äänet, paha haju, outo kylmyys, tuuppiminen ja äärimmillään mustien hahmojen näyttäytyminen. Usein tällainen häirintä lisääntyy ajan myötä ellei siihen puututa.

Yleensä ihmiset joutuvat demonien vaikutuspiiriin oman toimintansa vuoksi. He ovat olleet tekemisissä okkulttisten liikkeiden tai henkilöiden kanssa tai vierailleet pakanallisten uskontojen kulttipaikoissa. Joskus ovat kirotut uskonnolliset esineet tuoneet pahojen henkien vaikutuksen kotiin. Ääritapauksena ovat ihmiset, jotka ovat vihkiytyneet Saatanalle ja myyneet sielunsa hänelle.

Raamattukin tuntee kolme tapausta; foinikialaisen tytön, Filippin orjatytön ja juutalaisen pojan, jotka jo nuorina olivat joutuneet demonien valtaan. He tuskin olivat itse sitä aiheuttaneet. Ilmeisesti heidän kohdallaan oli kyse kirouksesta tai suvussa ja perheessä olevasta demonisesta vaikutuksesta. Joidenkin vanhempien tiedetään tahallaan siirtäneen pahojen henkien vaikutuksen lapsiinsa. Onneksi tämä on äärimmäisen harvinaista.

Uskovassa ihmisessä ei samanaikaisesti voi olla Pyhää Henkeä ja pahaa henkeä. Silti demonit voivat kiusata myös kastettuja uskovia ja aiheuttaa heille Jumalan sallimaa vaivaa. Tällöin kysymyksessä on uskon koetteleminen, jonka tarkoitus on viedä uskova ihminen lähemmäs Kristusta. Pahojen henkien valta on uskovien ihmisten kohdalla tarkoin rajattu ja määräaikainen.

Uskosta osattomat ihmiset voivat sen sijaan joutua yhä syvemmin Saatanan ja demonien hallintaan. Ne ottavat käyttöönsä hänen kehonsa ja jopa puhuvat hänen kauttaan, usein merkillisellä kurkkuäänellä. Rauhallinen ihminen voi possession vuoksi muuttua väkivaltaiseksi ja karkeaksi. Jälkikäteen henkilö ei kuitenkaan muista mitään niistä rumista sanoista ja aggressiivisuudesta, jota hän on osoittanut riivattuna ollessaan. Ihminen on silloin ”transsissa”, jossa paha henki käyttää hänen ruumistaan. Demonien perimmäisenä tarkoituksena on erottaa ihminen täysin Kristuksesta ja Jumalan armosta ja suistaa hänet kanssaan kadotukseen – usein oman käden kautta.

Eksorkismin ytimenä on pahan hengen käskeminen pois ihmisestä. Jeesus käytti tähän omaa auktoriteettiaan, mutta opetuslapset käskivät riivaajia ”Jeesuksen Kristuksen nimessä” lähtemään ulos (Ap. t. 16:18). Pohjimmiltaan pahojen henkien karkottaminen on juuri tällaista Kristuksen nimen ja voiman käyttämistä demoneihin. Ne eivät kestä loputtomiin Jumalan sanaa, joka asettaa Kristuksen sovituskuoleman voiman heitä vastaan. Sanan ja rukouksen vuoksi niiden on väistyttävä. Joskus tähän menee runsaasti aikaa, ja se saattaa vaatia useita eksorkismeja. Jos ihminen itse on valmis luopumaan demoneista ja seuraamaan Kristusta, silloin pahojen henkien on lähdettävä. Jos ihmisen sisin jää ilman asujaa, Pyhää Henkeä, silloin riivaajat voivat palata.

On olennaisen tärkeää, että pahojen henkien vaivaamana ollut ihminen löytää kiinteän yhteyden terveeseen, raamatulliseen seurakuntaan. Tällöin hänen uskonsa saa ravintoa, ja hän voi elää Kristuksen anteeksiantamuksen varassa. Juurtuminen Jumalan sanaan, seurakunnan rukouselämään, uskovien yhteyteen ja ehtoollisen sakramenttiin ovat suojana pahojen voimien hyökkäyksiä vastaan.

Eksorkismi ei voi jäädä yksittäiseksi tapahtumaksi, jonka jälkeen henkilö pysyy erossa Kristuksesta ja seurakunnasta. Hengellinen elämä ei korjaannu pelkällä demonien karkottamisella. Saatanan hyökkäykset ovat aina haaste hengellisen elämän kuntoon laittamiseen.

Jos epäilet pahojen henkien vaikutusta omassa elämässäsi tai läheistesi elämässä, ota yhteys tunnustukselliseen luterilaiseen pastoriin. Ellei hän itse koe voivansa auttaa, hän ohjaa sellaisen pastorin luo, jolla on kokemusta ja tietämystä tällaisten tilanteiden hoitamisesta.

Pahojen henkien karkottamisesta käytetään yleensä nimitystä eksorkismi. Sana tulee kreikan kielen verbistä eksorkídzoo, joka merkitsee ”vannottaa valalla”. Termiä eksorkismi käytettiin alun perin puhuttaessa demonin karkottamisesta ihmisen kehosta. Laajemmassa merkityksessä ilmausta voidaan nykyisin käyttää myös ajettaessa pahoja henkiä pois paikoista, taloista tai esineistä.

Eksorkismin toimittajasta puhuttaessa on hyvä käyttää nimitystä eksorkisti. Se tulee Raamatussakin esiintyvästä nimityksestä eksorkistées, ”henkienmanaaja” (esim. Ap. t. 19:13). Vanhahtava ilmaus manaaja voi kuitenkin viedä ajatukset liikaa taikuuteen. Puhekielessä on syytä puhua pahojen henkien karkottajasta, tai tarkemmin tehtävään valtuutetusta henkilöstä, joka ajaa pahoja henkiä ulos Jeesuksen Kristuksen nimessä.

Jeesuksen toiminnassa oli pahojen henkien karkottaminen aivan keskeisessä asemassa. Yhteenvetona Jeesuksen toiminnasta kerrotaan, että Hän ”kierteli kautta koko Galilean ja opetti heidän synagogissaan ja saarnasi Jumalan valtakunnan evankeliumia ja paransi kaikkinaisia tauteja ja kaikkinaista raihnautta, mitä kansassa oli … , ja hänen luoksensa tuotiin kaikki sairastavaiset, monenlaisten tautien ja vaivojen rasittamat, riivatut, kuunvaihetautiset ja halvatut; ja hän paransi heidät” (Matt. 4:23-24). Kapernaumista kerrotaan lyhyemmin, että ”illan tultua tuotiin hänen tykönsä monta riivattua. Ja hän ajoi henget ulos sanalla, ja kaikki sairaat hän paransi” (Matt. 8:16).

Tiivistetysti voidaan sanoa, että Jeesus julisti evankeliumia, paransi sairaat ja karkotti pahat henget ihmisistä. Tällä tavoin Hän toi Jumalan valtakunnan ihmisten keskelle. Vielä ennen kärsimistään ja kuolemaansa Jeesus vakuutti fariseuksille: ”Tänään ja huomenna minä ajan ihmisistä pahoja henkiä, ja kolmantena päivänä saan työni päätökseen” (Luuk. 13:32). Kreikan kielen ilmaus ekbálloo daimónia tarkoittaa sananmukaisesti ”heitän ulos demoneja”.

Oman aikansa juutalaisista eksorkisteista poiketen Jeesus ei käyttänyt eksorkistisessa toiminnassaan mitään aineita (esim. rohtoja, yrttejä, juuria tai nesteitä), esineitä, (esim. amuletteja, sormuksia tai oinaansarvia) tai lausunut mitään loitsuja. Hän yksinkertaisesti käski sanallisesti demoneja poistumaan henkilöstä. Juuri tämän sanalla karkottaminen, Kristuksen sanan voima, ihmetytti ihmisiä. Jeesus ei myöskään huutanut ketään avukseen – edes Jumalaa – vaan toimi omalla arvovallallaan.

Jeesus oli siis kiistatta eksorkisti, jonka keskeinen työtehtävä oli karkottaa demonit, jotta Jumalan valtakunta voisi tulla ihmisten keskelle. Johannes kirjoittaa: ”Juuri sitä varten Jumalan Poika tuli maailmaan, että hän tekisi tyhjäksi Paholaisen teot” (1. Joh. 3:8.

Yhtä lailla kiistatonta on, että myös Jeesuksen opetuslasten tärkeimpiä tehtäviä oli ajaa ihmisistä ulos riivaajia. Kun Vapahtaja kutsui luokseen kaksitoista opetuslastaan, Hän jakoi näille tehtävät ja vallan niiden toteuttamiseen. Hän antoi opetuslapsilleen ”vallan karkottaa saastaisia henkiä ja parantaa kaikkia tauteja ja vaivoja” (Matt. 10:1). Kun Jeesus lähetti heidät matkaan, Hän sanoi: ”Julistakaa: Taivasten valtakunta on tullut lähelle’. Parantakaa sairaita, herättäkää kuolleita, puhdistakaa spitaalisia ja ajakaa pois pahoja henkiä. Lahjaksi olette saaneet, lahjaksi antakaa” (Matt. 10:7-8.

Jeesus antoi opetuslapsilleen vallan (kreikaksi eksuusia) pahojen henkien karkottamiseen. Se ei kuitenkaan tarkoita itsenäistä valtaa, jonka opetuslapset saavat vapaasti käytettäväkseen. Se on vain johdettua valtaa, jota on käytettävä täydellisessä sopusoinnussa Kristuksen tarkoitusperien kanssa. Jeesuksen nimessä tehdyssä teossa toimii Vapahtaja itse. Se, joka toimii Hänen nimessään, vetäytyy itse syrjään ja antaa Jeesuksen vaikuttaa. Kaikki huomio ja kunnia kuuluu ihmeen alkulähteelle, ei sen kanavalle.

Jeesus antaa opetuslapsilleen sen vallan, joka Hänellä itsellään on vastustajaan. Vapahtajan palvelijoiden ei tarvitse pelätä Saatanaa, sillä hänellä ei ole valtaa vahingoittaa Kristuksen omia. He voivat lähteä työhönsä tietoisina siitä, että Saatana on alistettu heidän Herransa jalkojen alle.

Luukkaan evankeliumin mukaan Jeesus ei lähettänyt ja valtuuttanut vain niitä kahtatoista vaan myös laajemman, seitsemänkymmenenkahden opetuslapsen joukon. Hän käski näiden parantaa kunkin kaupungin sairaat ja julistaa, että Jumalan valtakunta on tullut lähelle. Ilmeisesti myös riivaajien karkottaminen kuului tähän tehtäväksiantoon, sillä palatessaan opetuslapset sanoivat, että pahat hengetkin tottelevat heitä, kun he käskevät niitä Jeesuksen nimessä (Luuk. 10:17).

Opetuslasten tehtävät olivat siis tismalleen samat kuin Jeesuksella itsellään. He toimivatkin Jeesuksen edustajina ja Hänen valtuuttamanaan julistamassa evankeliumia, parantamassa sairaita ja ajamassa ulos riivaajia. Näin Jumalan valtakunta saisi laajentua maailmassa.

Raamatun selittäjät eivät usein ole liittäneet avaintenvaltaa riivaajien karkottamiseen, mutta se koskee myös sitä. Jeesushan sanoi ensin Pietarille ja sitten muille opetuslapsilleen: ”Minä olen antava sinulle taivasten valtakunnan avaimet, ja minkä sinä sidot maan päällä, se on oleva sidottu taivaassa, ja minkä sinä päästät maan päällä, se on oleva päästetty taivaassa” (Matt. 16:19). Pastorin tehtävänä on synninpäästön julistamisen lisäksi päästää myös riivaajien orjat siteistään.

Pahojen henkien karkottaminen ei ole kuitenkaan tae siitä, että eksorkistin oma hengellinen elämä olisi kunnossa. Hän ei voi vedota viimeisellä tuomiolla siihen, että oli mukana karkottamassa demoneja. Jeesushan sanoo, että ”monet sanovat minulle sinä päivänä: ’Herra, Herra! Sinun nimessäsi me profetoimme, sinun nimessäsi me karkotimme pahoja henkiä ja sinun nimessäsi me teimme voimatekoja”. He saavat kuitenkin Jeesukselta tuomiopäivänä vastauksen: ”En tunne teitä. Menkää pois minun luotani laittomuuden tekijät” (Matt. 7:22-23). Synnissä ja Jumalan tahdon vastaisessa elämässä eläminen kadottaa ihmisen, vaikka hän olisi ollut mukana Jumalan valtakunnan työssä. Armossa, uskossa ja Jumalan tahdossa eläminen ovat siten paljon tärkeämpiä asioita kuin riivaajien karkottaminen.

Jeesuksen opetus herättää kuitenkin sen kysymyksen, kuinka synnin tilassa ja epäuskossa elävä ihminen voi toimia eksorkistina? Jumalan sanan ja Kristuksen nimen käyttäminen karkottavat kuitenkin demoneja, vaikka manaajan sielunelämä ei olisikaan kunnossa. Siihen kuitenkin sisältyy suuria riskejä. Pahat henget tunnistavat siis Kristuksen ja Hänen omansa, mutta eivät niitä, jotka eivät usko Jeesukseen eivätkä elä armon varassa. Pelkkä sanojen ulkonainen käyttäminen ei riitä, ellei ole kristillistä uskoa. Ilman tällaista uskoa toimittaessa ei ole suojaa riivaajia vastaan. Jumala ei salli riivaajien aiheuttaa vahinkoa ainakaan niille, jotka ovat kastettuja uskovia. Jeesus lupasi opetuslapsilleen: ”te voitte polkea … kaikkea vihollisen voimaa, eikä se vahingoita teitä” (Luuk. 10:19).

Kun opetuslapset toimivat Jeesuksen nimissä, Kristuksen voima vaikuttaa heidän kauttaan, ja ajaa ulos pahat henget. Riivaajat eivät voi kestää Jeesuksen nimen edessä. Ne kavahtavat ja pelästyvät sitä nimeä niin kuin Vapahtajaa itseään.

Opetuslapset tulivat kuitenkin huomaamaan myös oman toimintansa rajat. Joskus ei Jeesuksen nimen käyttäminenkään riittänyt. Kun opetuslapset kysyivät, mikseivät he kyenneet karkottamaan pojasta pahaa henkeä, Jeesus vastasi: ”Koska teillä on niin vähän uskoa … Totisesti: jos teillä olisi uskoa edes sinapinsiemenen verran, te voisitte sanoa tälle vuorelle: ’Siirry täältä tuonne’, ja se siirtyisi. Mikään ei olisi teille mahdotonta. Tämä laji ei lähde muulla kuin rukouksella ja paastolla” (Matt. 17:20-21). Pahojen henkien karkottamisessa on olennaisen tärkeää, että se tapahtuu vakaassa uskossa Kolmiyhteiseen Jumalaan, ja että rukous on tämän uskon mukaista.

Jeesus ei asettanut seuraajiensa toiminnalle tai valtuuksille aikarajaa. Markus toistaa nuo Vapahtajan antamat käskyt ja valtuudet aivan evankeliuminsa lopussa, ikään kuin jatkuvana tehtävänantona: ”Ja niitä, jotka uskovat, seuraavat nämä tunnusmerkit: Minun nimissäni he ajavat pois pahoja henkiä. He puhuvat vierailla kielillä. He tarttuvat käsin käärmeisiin, ja vaikka he juovat tappavaa myrkkyä, se ei vahingoita heitä. He panevat kätensä sairaiden päälle, ja nämä paranevat”. Se jälkeen kerrotaan, että Herra Jeesus otettiin taivaaseen ja Hän istui Jumalan oikealle puolelle. Opetuslapset puolestaan ”lähtivät matkaan ja saarnasivat kaikkialla. Herra toimi heidän kanssaan ja vahvisti sanan tunnusmerkeillä” (Mark. 16:17-20).

Ensimmäisenä Jumalan sanan saarnan vahvistavana tunnusmerkkinä mainitaan juuri pahojen henkien karkottaminen. Se oli tehtävä, jonka Kristus antoi apostoleilleen ja heidän seuraajilleen toteutettavaksi kaikkina aikoina ja kaikkialla maailmassa.

http://www.luterilainen.net/eksorkismi-raamatussa/