“En minä rukoile, että ottaisit heidät pois maailmasta"

Joh. 17:11–17
Sammeli Juntunen, 20.04.1997, Rautjärven seurakunta
3. sunnuntai pääsiäisestä, 2. vuosikerta

17:11 Ja minä en enää ole maailmassa, mutta he ovat maailmassa,
ja minä tulen sinun tykösi. Pyhä Isä, varjele heidät nimessäsi,
jonka sinä olet minulle antanut, että he olisivat yhtä niinkuin mekin.
17:12 Kun minä olin heidän kanssansa, varjelin minä heidät sinun nimessäsi,
jonka sinä olet minulle antanut, ja suojelin heitä,
eikä heistä joutunut kadotetuksi yksikään muu kuin se
kadotuksen lapsi, että kirjoitus kävisi toteen.

17:13 Mutta nyt minä tulen sinun tykösi ja puhun tätä maailmassa,
että heillä olisi minun iloni täydellisenä heissä itsessään.
17:14 Minä olen antanut heille sinun sanasi, ja maailma vihaa heitä,
koska he eivät ole maailmasta, niinkuin en minäkään maailmasta ole.

17:15 En minä rukoile, että ottaisit heidät pois maailmasta,
vaan että sinä varjelisit heidät pahasta.
17:16 He eivät ole maailmasta, niinkuin en
minäkään maailmasta ole.
17:17 Pyhitä heidät totuudessa; sinun sanasi on totuus

Tämän päivän evankeliumiteksti on osa Jeesuksen pitkästä esirukouksesta, jonka hän rukoili opetuslastensa puolesta. Siitä käy ilmi, millaisen elämän Jeesus haluaa Isältään meille pyytää.

Rukouksessa on yksi melko oudolla tavalla käytetty sana. Nimittäin sana “maailma”. Jeesus sanoi Isälleen: “En minä rukoile, että ottaisit heidät pois maailmasta, vaan että sinä varjelisit heidät pahasta. He eivät ole maailmasta, niinkuin en minäkään maailmasta ole.”

Mitä tuo sana “maailma” oikein pitää sisällään?

Raamatussa sillä on kahtalainen merkitys.

Ensinnäkin maailma tarkoittaa Jumalan luomakuntaa, joka on hyvä, koska se on hyvän Jumalan luoma. Tämän asian selvittämiseen Raamattu paneutuu heti alusta alkaen.

“Alussa Jumala loi taivaan ja maan.” Mutta itsessään maa oli ja on vain “autio ja tyhjä”, niinkuin Raamatun ensilehdillä sanotaan. Mutta Jumala ei halunnut, että maailma olisi autio ja tyhjä. Siksi hän tuli itse Hengessään vaikuttamaan maailmaan, luomaan sitä hyväksi. Siksi Raamatun alussa sanotaan: “Maa oli autio ja tyhjä, ja Jumalan Henki liikkui syvyyden päällä”.

Ja mikä on tämän Jumalan luovan Hengen vaikutus maailmassa? Sitä kuvataan Raamatun alussa lyhyesti 3 000 vuotta vanhan ja osittain vanhentuneen luonnontieteen avulla. Mutta perussanoma pätee yhä tänäänkin: Maailmaa rakastava Jumala teki ja tekee yhä maailmasta hyvän ja järjestyneen luomakunnan. Sellaisen, jossa kasveilla, eläimillä ja lopulta myös ihmisellä on oma paikkansa osana kokonaisuutta.

Luomakunnasta pätee se yhteenveto, jonka Jumala teki luomistyönsä lopuksi: “Ja Jumala katsoi kaikkea, mitä hän oli tehnyt, ja katso, se oli sangen hyvää”. On huomattava, että tuo teksti on kirjoitettu aikana, jolloin Israelin kansa oli juuri selvinnyt kauheasta kansanmurhasta ja pakkosiirtolaisuudesta Assyrian ja Baabelin soturikansojen vankeudessa. Siinäkin tilanteessa Jumala vakuutti kansalleen: Minun luomani maailma on sangen hyvä. Niin se on yhä nytkin ja meillekin, vaikka maailmaa rasittavat meidän kohdallemme toisenlaiset vaikeudet, kuten työttömyys, syrjäytyminen ja maaseudun tyhjentyminen.

Ja tämän takia Jeesus rukoili meidän edestämme näin: “En minä rukoile, että ottaisit heidät pois maailmasta”. Meidän tehtävämme on olla osa tätä maailmaa ja nauttia sen hyvistä asioista. Meidän tehtävämme on tehdä tästä maailmasta parempi paikka elää läheisillemme, itsellemme, eläimille ja kasveille. Se tehtävä vaatii järjenkäyttöä, rohkeutta vaikeuksissa ja uutteruutta. Mutta ennenkaikkea se vaatii rakkautta. Se vaatii myös yhteistyötä toisten ihmisten kanssa järjestöissä, kunnassa ja valtiossa, riippumatta siitä, ovatko nämä ihmiset uskovia vai ei-uskovia. Tämä kaikki sisältyy Jeesuksen pyyntöön: “En minä rukoile, että ottaisit heidät pois maailmasta”.

Mutta sitten sana “maailma” tarkoittaa Raamatussa myös ihan muuta. Se tarkoittaa sitä, että kaikissa tähän maailmaan syntyvissä ihmisissä vaikuttaa jumalanvastainen voima, eli synti.

Maailman jumalanvastaisuus on ilmeistä kun katsomme telkkaria tai luemme lehtiä. Tälläkin hetkellä tässä maailmassa kidutetaan ja tapetaan viattomia ja avuttomia ihmisiä.

Ja sitten on vielä meidän oma jokapäiväinen ilkeys, panettelu ja salaiset pahat ajatukset toisista. Ajattele, miten mahdotonta olisi elää, jos ihmiset pystyisivät lukemaan toistensa ajatuksia. Niitten ilkeyden, kateuden, ylpeyden ja pahansuopuuden ylenpalttisuus tekisi kaiken yhteiselämän mahdottomaksi. Meidän ajatuksissamme on piilotettuna se sama jumalanvastainen synti, joka julkituotuna tekee tästä maailmasta väkivallan maailman.

Mutta sekään ei vielä ole maailman jumalanvastaisuuden ydin. Mikä se sitten on? – Eikö se ydin ole ihmisten syyllisyys Jumalan edessä. Se salainen syyllisyys saa ihmiset pakenemaan Jumalaa niin, että jopa sana Jumala saa sielun pohjan värähtämään epämiellyttävästi. Siksi ajatus ihmisestä välittävästä Jumalasta on tässä maailmassa selitettävä pois. Ihmisen vastuu teoistaan Jumalan edessä on myös turhennettava tai vaiennettava sen ääni omassatunnossa. Kaikkein pahinta tässä maailmassa on puhe Jeesuksen uhrikuolemasta. Nimittäin jos sen ottaisi todesta, niin silloin olisi otettava todesta myös se, että minä olen oikeasti syyllinen Jumalan edessä, jos kerran Jeesuksen piti minut sovittaa.

Jeesus Kristus ei pelkästään tullut sovittamaan maailman syntiä. Hän tuli myös tekemään ilmeiseksi, kuinka syntinen ja jumalanvastainen maailma on. Hän nimittäin toi Jumalan rakkauden, armon ja hyväksynnän meidän jokaisen tasolle, sille tasolle missä me olemme. Hän teki sen alentumalla syntisten ystäväksi. Mutta mikä oli ihmisten vastaus? Oliko se iloinen kiitos? Ei, vaan se oli Jumalan Pojan tappaminen. Sillä ihmiset, eli maailma, ei loppujen lopuksi voi sietää, että Jumala todella tulee meidän luoksemme sellaisena kuin hän on, armahtavana, ansiotta rakastavana, minun syntini itsessään sovittavana. Sellaisen Jumalan hyväksyminen vaatisi maailmalta aivan liikoja. Se vaatisi nöyrtymistä pois omasta perusylpeydestä ja pätemisentarpeesta. Se vaatisi alentumista ottamaan vastaan Jumalalta lahjana sellaista, mitä ei itse pysty hankkimaan. Ja siihen maailma ei suostu. Ennemmin ihminen on loppuun asti ja ylpeänä syyllinen Jumalan edessä, kuin suostuu hyväksymään, että Jumala on ristiinnaulitussa Kristuksessa sovittanut hänen syyllisyytensä. Tai ennemmin ihminen yrittää loppuun asti todistella hyvillä teoillaan itselleen ja Jumalalle olevansa lopulta ihan kelvollinen.

Mutta tälläistä maailmaa Jumala rakasti, kun hän tuli Pojassaan maailman Vapahtajaksi. Hän kuoli vihollistensa edestä. Hän otti itse päälleen vihollistensa syyllisyyden.

Joka uskoo, että se on totta myös minun kohdallani, siinä ihmisessä se maailma, eli se perustava jumalanvastaisuus on voitettu. Nimittäin silloin se ydin, syyllisyys Jumalan edessä on voitettu. Jumalan pakenemisen voi lopettaa, kun uskoo, että Kristus on sovittanut ristillä kaiken sen, mikä saa minut epävarmaksi Jumalan edessä.

Ja siitä seuraa älyttömän suuria asioita. Tulee todeksi se, mistä Jeesus sanoo: “He eivät ole maailmasta, niinkuin en minäkään maailmasta ole”. Enää se perustava maailman jumalanvastaisuus ei vangitse sitä ihmistä, joka uskoo Kristukseen. Entisen kammon ja huonon omantunnon tilalle tulee usko ja luottamus Jumalaan, joka on rakastanut ja rakastaa minua syntistä niin paljon, että tuli ihmisenä tekemään tyhjäksi minun syyllisyyteni hänen edessään. Sitä tarkoittaa: “He eivät ole maailmasta”, eli nykyajan kielellä: “Heidän elämänsä perusvirityksenä ei enää ole yleismaailmallinen jumalanvastaisuus ja syyllisyys Jumalan edessä”. Kristittyjen sisin ei enää elä siitä, että ajatus Jumalasta on työnnettävä syrjään harrastamalla kaikkea muuta. Vaan kristittyjen sisin elää Kristuksesta ja siitä ansaitsemattomasta Jumalan rakkaudesta, joka kohtaa meidät hänessä. Sitä tarkoittaa, kun hän sanoo: He eivät ole maailmasta.

Miten Jeesus jatkaa rukoustaan? – Hän rukoilee Isäänsä: “Pyhitä heidät totuudessa. Sinun sanasi on totuus.”

Suuriapa hän rukoilee. Meistä pitäisi tulla pyhiä, pyhitettyjä.

Mutta huomaa; mikä on se totuus, joka pyhittää meidät? – Se on Jumalan sana. Tämä tarkoittaa sitä, että elääksemme tässä maailmassa meidän pitää jatkuvasti saada elämämme voimaksi jokin muu, kuin se tavallinen itsekäs ja Jumalaa pakeneva syyllisyys. Sen me saamme, kun keskitymme päivittäin lukemaan ja mietiskelemään Jumalan sanan lupauksia siitä, mitä hän on Kristuksessa tehnyt ja rakkaudessaan yhä tekee meitä kohtaan. Silloin näihin lupauksiin sisältyvä ilo, rauha ja yhteys Jumalaan läpitunkee hiljalleen meidän olemuksemme ja meistä tulee oikealla tavalla pyhiä: rakastavia ja nöyriä Taivaan Isän lapsia.

Tämän saman asian Jeesus ilmaisee rukouksessaan myös toisilla sanoilla, kun hän sanoo: “Minä puhun tätä maailmassa, että heillä olisi minun iloni täydellisenä heissä itsessään.” Sitä on pyhyys. Sitä, että meillä on Kristuksen oma ilo meissä itsessämme täydellisenä. Ja se voi tulla todeksi vain tarkkaamalla Kristuksen sanoja, usein, pitkään ja huolellisesti mietiskellen. Eivätkä ne sanat ole vain käskyjä ja vaatimuksia. Vaan ne ovat ennenkaikkea lupauksia, puhetta sovituksesta ihmisten ja Jumalan välillä. Siksi Raamatussa sanotaan: “Ei ihminen elä yksin leivästä, vaan jokaisesta sanasta, joka Jumalan suusta lähtee”.

https://www.kotimaapro.fi/digipostilla/postillat/3-sunnuntai-paasiaisesta-joh-1711-17-sammeli-juntunen/