Jumalan valtakunnassa sinun ei tarvitse olla jotakin

Eräänä päivänä luin taas tuon pienen kertomuksen lesken rovosta Markuksen evankeliumissa. Jäin jälleen ihmettelemään, miten Jeesus aina näyttää huomanneen pieniä ja vähäpätöisiä asioita ja arvioi niitä usein aivan toisin kuin ihmiset. Tässäkin tapauksessa hän näki leskivaimon kourassa olleet ”kaksi pientä lanttia”, joiden kilahdus tuskin kuului mihinkään, kun ne putosivat uhriarkkuun. Juutalainen historioitsija Josefus kertoo, että Jeesuksen aikaan Jerusalemin temppelissä oli ns. naisten esipiha, jossa oli kolmetoista uhriarkkua.

Niihin sai panna rahaa temppelin ylläpitoa varten. Tällä pihalla tai pikku torilla sattui tämä tapaus, josta Markus kertoo. Lienevätkö opetuslapset edes huomanneet leskivaimoa ja hänen käyntiään torilla uhriarkun luona? Emme tiedä, mutta sen me tiedämme, että Jeesus kiinnitti heti opetuslastensa huomion tuohon naiseen ja siihen, mitä hän oli tehnyt. Jeesus myös käytti tilannetta hyväkseen ja opetti seuraajilleen keskeisen Jumalan valtakunnan asian.

Opetus nousee näistä Jeesuksen sanoista: ”Tämä köyhä leski pani uhriarkkuun enemmän kuin yksikään toinen.” Tässä tapahtumassa tulee esille se ihmeellinen Jeesuksen ominaisuus, että häntä ei voi lumota suurilla numeroilla tai ”suurilla” ihmisillä, rikkaudella, arvovallalla, korkeilla asemilla tai vaelluksen pyhyydellä ja elämän onnistumisilla. Hän näkee yhtä lailla pienet numerot, pienet summat, ”pienet” ihmiset, mitantäyttämättömät, syntiset, tavalliset tuntemattomat ihmiset, joilla ei ole yhteiskunnassa korkeaa asemaa tai arvovaltaa.

Tämä Jeesuksen ominaisuus antaa toivon kaikille pieneksi itsensä kokeville ihmisille, niille, joilla ei ole mahdollisuuksia ”tehdä suuria”, itse asiassa kaikille ihmisille mukaan lukien kaikki syntiset, jotka ajattelevat, ettei kukaan heistä välitä eikä kukaan ole heidän asioistaan kiinnostunut. Itse asiassa se Jeesuksen ominaisuus, joka tässäkin tapahtumassa tulee esille, on näkyvillä koko hänen toimintansa ajan. Se lyö leimansa kaikkeen, mitä hän teki ja opetti.

Herralla oli aina silmää sille, joka ei ollut mitään ja sille, jolla ei ollut mitään. Ajattele vaikka hänen vertauksiaan! Jeesuksella oli silmää nähdä rakkaudella köyhä sairas Lasarus kadulla rikkaan miehen portin pielessä. Hän näki esikuvallisena sen halveksitun publikaanin, joka temppelin takaosassa anoi syntejään anteeksi, hän näki sadan lampaan laumasta omille teilleen lähteneen lampaan arvon, hän näki lempeällä katseella omaisuutensa hävittäneen tuhlaajapojan jne.

Aivan ihmeellistä! Ja ajattele, minkälaiset olivat ne ihmiset, jotka saivat häneltä avun. Ensimmäinen ihminen, jonka kanssa Jeesus ylipäätään keskusteli julkisen toimintansa alussa oli jumalanpalvelukseen osallistunut riivattu mies. Ja viimeinen, jonka kanssa hän keskusteli, oli rikoksistaan tuomittu ryöväri Golgatalla. Näiden kahden ihmisen väliin mahtui suuri joukko muita, joita Jeesus auttoi.

Jeesukselta saivat avun pahojen henkien vaivaamat, kotikylästään pois ajetut miehet hautaluolastossa Gadaran alueella, 12 vuotta verenvuotoa sairastanut halveksittu nainen, 38 vuotta sairastanut mies Betesdan lammikon pylväskäytävässä, pahan hengen vaivaama mykkä, itkevä kanaanilaisvaimo, joka kuului juutalaisten kiroamaan epäpyhään kansaan, kuunvaihetautinen poika, nainen joka vietti kotikaupungissaan syntistä elämää, aviorikoksesta kiinni otettu nainen, kuuden miehen kanssa elänyt nainen Sykarissa jne.

Luettelo ei ole täydellinen, mutta jo tämänmittaisena se näyttää, miten Jeesus piti huolta halveksituista, hylätyistä, avuttomista, syntisistä ja tuomituista ihmisistä, ”pienistä” ihmisistä. Sinun ei tarvitse olla kaikkien tuntema ja monien kiittämä, varakas, terve ja hyvin elänyt hurskas kristitty voidakseni toivoa, että Jeesus huomaisi sinut. Syrjään joutuneilla, syrjään sysätyillä, syrjityillä, pienillä, unohdetuilla, halveksituilla, syntisillä ihmisillä oli ja on suuri arvo Jeesuksen silmissä.

Muistathan, mitä Jumala sanoi Hesekielin kautta: ”Minun lampaani ovat joutuneet petojen saaliiksi. Minun lampaani ovat joutuneet kaikenlaisten petojen suihin, koska kukaan ei ole niitä kainnut, koska paimeneni eivät ole tunteneet murhetta niistä.” Ihmisten hätä ja ahdistus koskevat Jumalaan. Hesekiel jatkoi: ”Näin sanoo Herra Jumala: Minä etsin itse lampaani ja pidän niistä huolen. - - Minä kaitsen itse lampaitani ja vien itse ne lepäämään - - Minä etsin eksyneen ja tuon takaisin laumasta harhautuneen, minä sidon murtuneen jalan, minä hoivaan uupunutta, ja vahvat ja lihavat minä pidän kurissa.

Minä kaitsen laumaani niin kuin sitä tulee kaita.” Tällainen on Jumala. Tällainen on Jeesuksen tehtävä. Siksi hän johdonmukaisesti etsiytyi sinne, missä ihmiset olivat väsyneitä, yksin, eksyneitä, langenneita, heikkoja, toisten lyömiä. Hän etsiytyi sinne, missä elettiin lankeemusten ja rikkomusten tuskassa. Hän hakeutui sinne, missä ei jaksettu enää nousta eikä toivoa.

Hän is-tuutui syömään syntisten ja publikaanien kanssa. Ja kun häneltä kysyttiin, miksi hän kulki niin paljon juuri pienten ja vähäpätöisten ja heikkojen seurassa, hän vastasi, että hän oli tullut etsimään ja pelastamaan sitä, mikä oli kadonnut. 1. korinttilaiskirjeessä apostoli Paavali kirjoittaa tästä Jumalan valtakunnalle ominaisesta asiasta näin: ”Mikä maailmassa on hulluutta, sen Jumala valitsi... Mikä maailmassa on heikkoa, sen Jumala valitsi... Mikä maailmassa on vähäpätöisiä ja halveksittua, mikä ei ole yhtään mitään, sen Jumala valitsi...” Juuri näin kävi uhriarkunkin luona.

”Monet rikkaat antoivat paljon... köyhä leski pani arkkuun kaksi pientä lanttia.” Ja heti Jeesus kutsui opetuslapset kokoon ja muistutti heitä siitä, miten Jumalan valtakunnassa vähäisellä on suuri arvo. Jeesus valitsi köyhän lesken ja hänen kaksi lanttiaan esikuvaksi kaikille. Lohduttakoon tämä sinua, joka koet itsesi arvottomaksi. Lohduttakoon tämä sinua, joka koet itsesi kelvottomaksi muiden rinnalla. Lohduttakoon tämä sinua, jota synnit kiusaavat. Jeesus näkee sinut, vähäisen. Jeesus näkee sinut syntinen. Ja hän näkee sinut pelastamisen arvoisena.

Hän rakastaa sinua. Hän uskoo, että hänen sovituskuolemansa riittää sinun elämäsi pelastamiseen, minkälainen elämä se sitten lieneekään. Koska hän itse uskoo ristinkuolemansa riittävyyteen, hän sanoo sinulle, pienelle, mitan täyttämättömälle, riittämättömyyden tunnosta kärsivälle, omantunnon syyttämälle, ihmisten ohittamalle: ”Minä vannoin, etteivät Nooan ajan vedet enää koskaan tulvisi maan yli, ja nyt minä vannon, etten enää sinuun vihastu enkä sinua soimaa. Vaikka vuoret järkkyisivät ja kukkulat horjuisivat, minun rakkauteni sinuun ei järky eikä minun rauhanliittoni horju, sanoo Herra, sinun armahtajasi.”