Sielun kuolemattomuudesta

Sielun kuolemattomuudesta


Sielun kuolemattomuus on käsite, joka on jäänyt kristillisessä sanastossa syrjään. Virsikirja toki on pitänyt huolta siitä, ettei asiaa kokonaan unohdeta. Joissain saarnoissa se myös mainitaan. Mutta teologiasta aihe alkaa jäädä pois. Se kuuluu kuitenkin teologian ytimeen.

AINE EI KATOA

Jumalan luomistyö ylittää ymmärryksen. Luonnontieteilijät ihmettelevät sitä, ettei energia häviä, se vain muuttuu. Kasvikunnan ja eläinkunnan kiertokulku on tunnettu: Aine ei katoa, mutta se vaihtaa muotoaan. Kuolemasta syntyy uutta elämää, jota ohjaa jonkinlainen elämän koodi, DNA, ohjelma, joka toteuttaa itseään luonnon kiertokulussa. Tätä ihmiset todistavat esimerkiksi omassa puutarhassaan. Edellisen vuoden kukat ja kasvit lahoavat ja mätänevät.

Vähitellen ne muuttuvat mullaksi, joka antaa kasvun uusille kasveille ja hedelmille. Koodi tunnetaan, mutta kukaan ei oikein ymmärrä, mistä siinä on kysymys. En väitä itsekään ymmärtäväni, mutta minulle se ei ole ongelma.


Häkellyttävin seikka on huomata, että me olemme ikuisia.

LÄHES JUMALOLENTOJA

Ihminen on jotain muuta. Ihminen on Jumalan kuva siksi, että hänellä on kuolematon sielu. Kun Jumala luo ihmisen, hän luo aina jotain ikuista ja katoamatonta. Toisin sanoen poikkeuksena kaikesta luomakunnasta ihminen kokonaisuudessaan ei ole osa luonnon kiertokulkua. Kristitty ihminen luottaa Raamatun perusteella siihen, että hänen “ruumiinsa lunastetaan”. Ihmisen olemassaolon kokemuksen häkellyttävin seikka on huomata, että me olemme ikuisia.

Voisi jopa sanoa, että me ihmiset osallistumme itsekin luomistyöhön. Kun perheeseen syntyy lapsi, Jumala on yhteistyössä meidän kanssamme luonut uuden ikuisen ihmisen. Tämän pienokaisen sielu ei koskaan kuole, vaikka meidän maalliset ruumiimme kyllä aikanaan hajoavat. Elämän suurin ihme on siinä, että tämä maailma on täynnä kuolemattomia Jumalan kuvia.

Tässä mielessä koko luotu maailma on Jumalan kädestä – kaikesta jumalattomuudesta ja uskontojen sekasotkusta huolimatta. Meillä ei ole tuon kuolemattomuuden kuvaamiseen parempaa sanaa kuin “sielu”. Raamattuun perustuen puhumme sielun kuolemattomuudesta. Itse asia kuitenkin on niin huikea, että se ylittää meidän käsityskykymme. Jokainen luotu sielu on ikuisuusolento. Meidän ainutlaatuisuutemme näkyy siinä, että Jumala voi olla meihin yhteydessä ja todellisesti haluaa myös tehdä niin. Vain Jumalan kuva voi olla yhteydessä Luojaan. Eläimillä ei ole sielua. Kasvit kuuluvat vain kiertokulkuun. Mutta me olemme “lähes jumalolentoja”, kuten Raamattu asiaa kuvaa. Kaikesta turmeluksesta ja lankeemuksesta huolimatta.

TEOLOGIAN YTIMISSÄ

Tämä lähtökohta avaa hienolla tavalla teologian kokonaisuuden. Teologian syvin ydin näkyy inkarnaation, ristinkuoleman ja ylösnousemuksen muodostamassa jännitekentässä. Sielun kuolemattomuuden tähden Jumalan Pojan ihmiseksi tulo on välttämätöntä.

Jos Kristus ei olisi tullut, maapallo oli-si pelkkä kadotettujen sielujen karkotusleiri. Sellaiseksi tosin eräät kirjailijat ovat tämän paikan kuvanneetkin. Jumalan lupaus tietää paremmin. Sielun kuolemattomuus edellyttää myös ruumiin ylösnousemusta. Näin päädymme Jeesuksen evankeliumin ja kristinuskon ydinaiheeseen. Usko Jumalan Poikaan on ylösnousemususkoa.

Sen hedelmänä on luottamus siihen, että Pyhän Hengen sinetti on annettu meille vakuutuskirjaksi: ylösnousemuksessa meidät korotetaan “Pojan kuvan kaltaisuuteen” (Room. 8:29). Jumalan kuva uudistuu Pojan kuvaksi. Tämä maailma ja tämän maailman “jumala” eivät saa mitään. Kristus sanoo: “Kun minun korotetaan maasta, minä vedän kaikki luokseni” (Joh. 12:32).

Raamatun mukaan Jumala kunnioittaa luomistyötä niin paljon, että kristinusko ei hyväksy sielun ja ruumiin erottamista. Kaikki dualistiset eli kaksijakoiset ihmiskäsitykset kuuluvat harhaoppien joukkoon. Ruumis tai ruumiillisuus ei ole pahaa. Materiaalinen maailma ei ole turmelusta, josta sielun pitäisi vapautua, eikä sielu elä ruumiin vankilassa. Siksi ei myöskään ole ole-massa mitään uskonnollista kehitysoppia, jossa sielu jalostuisi. Turmeltunutta auttaa vain lahjavanhurskaus.

TEKSTI: TIMO ESKOLA

Kristinusko ei hyväksy sielun ja ruumiin erottamista.

https://www.sti.fi/images/kulmakivi/KK_3-2019.pdf