Helluntailainen teologia pyrkii osaksi kansainvälistä tiede-teologia keskustelua

Helluntailainen teologia pyrkii osaksi kansainvälistä tiede-teologia keskustelua

Fullerin teologisen seminaarin professori Amos Yong kirjoittaa uutta helluntailaista teologiaa Yhdysvalloissa. Erityisesti luomisen ja ihmisen olemuksen teologian selitysmalleissa on taustalla prosessifilosofia ja sen avulla rakennettu ajattelu. Yong pyrkii näillä konstruktioilla osaksi kansainvälistä tiede-teologiakeskustelua. Yong käyttää prosessiajattelun filosofista viitekehystä, vaikka myöntää sen sisältävän myös arveluttavia aineksia, joita hän pyrkii korjaamaan muun muassa kirkkoisien ajatuksilla.

Klassisen helluntailaisuuden syntykoti löytyy Yhdysvalloista Azusa-kadun herätyksen jälkeen perustetuissa kirkkokunnissa. Alkuajan vapaa ja ekumeeninen liikehdintä muuttui pian erilaisiksi kirkkokunniksi oppeineen ja tunnuksineen. Yhdysvaltalainen helluntailaisuus omaksui ympäristönsä evankelikaalisuudesta lähes kirjaimellisen raamatunlukutavan sekä kielteisen suhtautumisen opilliseen ajatteluun ja siten myös teologian opiskeluun, ja erityisesti yliopistoteologiaan. Tie pois tästä lukkiutumasta on ollut pitkä, ja pisimmälle siinä ovat edenneet Yhdysvalloissa uuden sukupolven helluntailaiset. Muu globaali helluntailaisuus joko seuraa perässä, tai ei ole edes valinnut lähteä tälle polulle. Eräs näitä uuden polven teologisia ääniä on Fullerin teologisen seminaarin professori Amos Yong. Hän on myös Assemblies of God -kirkkokunnan ordinoitu pastori.

Amos Yong sitoutuu helluntailaiseen identiteettiin, mutta rakentaa teologiaansa yhdistellen vapaasti erilaisista teologisista ja filosofisista lähteistä. Tässä mielessä hän on erittäin epätyypillinen helluntailainen, mutta edustaa akateemisessa helluntailaisuudessa sen kirkkainta ja kovinta kärkeä. Filosofinen teologia on Yongin ajattelun peruskiviä, ja tässä genressä prosessifilosofia esittäytyy erityisesti hänen tiede-teologia keskusteluun osallistuvissa kannanotoissa. Yongille luonnontieteet ovat yksi tärkeä tietoa tuottava lähde, jota tulee kuunnella. Hän arvostaa yhtä lailla Raamatun arvovaltaa kuin tieteen tuloksia, mutta haluaa osoittaa, miten sekä tiede että ihmisen tulkinta Raamatusta ovat erehtyväisiä luonteeltaan.

Yong pyrkii löytämään keinoja sovittaa Raamatun auktoriteettiin sitoutuva helluntailaisuus uskottavasti yhteen tieteen uusimpien tulosten kanssa. Näin hän yrittää täyttää aikaisempaa anti-intellektualismin aiheuttamaa loogisen ajattelun tyhjiötä, mikä ajoittain edelleen vaivaa helluntailaista seurakuntakulttuuria.

Yong kutsuu helluntailaisuutta esimoderniksi supernaturalistiseksi uskonnoksi, jolla on vähän tai tuskin mitään tekemistä tieteen tulosten muokkaaman maailmankuvan kanssa. Tästä huolimatta Yong näkee helluntailaisuudessa potentiaalia osallistua rohkeasti tähän keskusteluun. Hänen mukaansa helluntailaisessa ajattelussa löytävät avaimet tieteen ja teologian välisen sillan kestävään rakentamiseen. Helluntailaisuuden dynaaminen spontaanisuus on Yongin mielestä myös sen teologian tekemisen vahvuus, eli mahdollisuus ajatella luovasti ja uusia aloitteita pelkäämättä. Toinen keskeinen elementti on ymmärrys yliluonnollisesta, joka on osa helluntailaista kokemustodellisuutta.

Prosessifilosofian rooli tulee esiin ketjussa ajattelijoita, joiden yhteen solmittu kudos toimii Yongin teologian viitekehyksenä. Tämä näyttäytyy erityisesti Yongin tavassa lähestyä Genesiksen alkulukuja, eli teologiaa maailman ja ihmisen luomisesta, sekä todellisuuden hengellisestä luonteesta, joita käytän jatkossa esimerkkeinä.

Yongin prosessifilosofian käytön lähtökohtana on Alfred North Whitehead, joka on yksi merkittävimmistä tämän koulukunnan edustajista. Prosessifilosofisen selitysmallin mukaan maailma tai todellisuus tulisi nähdä prosessina, joka muodostuu toteutuneista hetkellisistä tapahtumista. Nämä tapahtumat ovat totta, tai ne tulevat todeksi ihmisen kokemuksen kautta. Tätä edeltää kokemuksen esiaste, tai kokemuksen alkuelementti, josta Whitehead käyttää nimitystä prehension. Tämä on Whiteheadin tuottama uusiosana sanasta apprehension eli ymmärtäminen tai haltuunotto. Yongin käyttämän tulkinnan mukaan prehension kytkee nämä tapahtumat yhteen toistensa kanssa. Tapahtumien syy-seuraus suhde on ymmärrettävissä prehension käsitteen avulla. Tämä on merkityksellistä, kun halutaan ymmärtää, miten se, mikä on uutta, on sidoksissa siihen, mikä on vanhaa. Yong käyttää tätä yhteyttä selvittääkseen, miten ihminen, joka on lähtöisin maan tomusta, voidaan nähdä hengellisenä olentona.

Yongille tärkeitä muita prosessifilosofiasta nousevia todellisuutta luonnehtivia elementtejä ovat kaiken virtaavuus, dynaamisuus sekä todellisuuden muuntautumiskyky. Dynaamisuus ja virtaavuus toimivat Yongin mielestä Hengen läsnäolon kuvaajina luodussa todellisuudessa. Yong ei kuitenkaan adoptoi prosessifilosofian hahmottelemaa käsitystä todellisuudesta sellaisenaan, vaan seuraa linjaa, jota ovat rakentaneet edeltä muut teologiset ajattelijat. Tämän ketjun seuraava linkki on Michael Lodahl.

Michael Lodahl on wesleyläinen teologi, joka käyttää omassa teologisessa metodissaan oman kirkkokuntansa traditiota. Tämä näkyy ennakoivan armon, eli John Wesleyn pelastusteologisen peruskäsitteen, sijoittamisessa luomisteologiaan. Jumala armollaan luo, ylläpitää ja pyhittää luomistyönsä tuloksia, joilla on ennakoivan armon vaikutuksesta kyky vastata Luojan puhutteluun. Helluntailainen ymmärrys pelastuksesta ja pyhityksestä kulkee wesleyläisellä linjalla, eli ihminen on kykenevä vastaamaan Jumalan pelastavaan kutsuun ennakoivan armon voimaannuttamana.

Lodahl käyttää prosessiajattelua selittämään sitä, miten Jumala ja luomakunta ovat vastavuoroisessa ja dynaamisessa suhteessa toistensa kanssa. Luomakunta saa Jumalan luomistekona vapauden synnyttää myös uutta. Luominen on tapahtumana prosessi, missä Jumalan Henki on läsnä ja aktiivinen luodussa todellisuudessa. Tämä kuva Jumalan Hengestä rakentuu Genesiksessä läsnä olevan ruach-käsitteen kautta. Tämä panenteistinen kuva, missä Jumala on samanaikaisesti sekä läsnäoleva että transsendenttinen suhteessaan todellisuuteen, on vahvasti läsnä Yongin teologiassa.

Toinen Genesiksen tulkitsija, joka saa sijaa Yongin luomisteologisessa konstruktiossa, on Philip Clayton. Clayton työskentelee filosofisen teologian parissa ja erityisesti tieteen filosofian ja tiede-teologiakeskustelun ytimessä. Yong käyttää hyväkseen Claytonilta omaksuttua emergenssiteoriaa. Yong muistuttaa, että emergenssi ei ole teologinen oppi tai tieteellistä dataa, vaan sen sijaan filosofinen tai metafyysinen hypoteesi. Claytonin perusteesien mukaan todellisuus on monistinen, mutta kuitenkin hierarkkinen kokonaisuus, missä löytyy erilaisia olemisen tasoja.

Esimerkkinä tästä voidaan käyttää ihmistä, jolla on mentaalinen kapasiteetti. Ihmisen tietoisuus on aivojen tuottaman kapasiteetin tulos, mutta tätä tietoisuutta ei voida redusoida aivojen rakenteeseen, se on sen yläpuolella oleva olemisen ilmiö. Yong omaksuu Claytonin systeemistä vahvan emergenssin teorian, joka ei ole ihmisen ontologiaa redusoiva, vaan kunnioittaa ihmisen mielen ja hengen kapasiteettia. Yong painottaa emergenssiteorian hyödyllisyyttä siinä, ettei se ole dualistinen, eli erottele materiaa ja hengellisyyttä kahdeksi eri ontologiseksi kategoriaksi. Yong omaksuessaan tämän hypoteesin liittyy samalla joukkoon Yhdysvalloissa toimivia evankelikaalisia teologeja ja filosofeja, jotka pyrkivät rakentamaan siltoja tieteen ja teologian välille.

Yong ei kuitenkaan tyydy selittämään vain näkyvää todellisuutta emergenssiteorian avulla, vaan käyttää sitä myös muun hengellisen todellisuuden selitysmallina, eli astuu Claytonista ja muista evankelikaalisen teologian edustajista askeleen eteenpäin. Yongin mukaan ihmisen tai ihmisyhteisöjen käytöksestä emergoituu uusi hengellisyyden taso, joka saa muotonsa joko persoonattomana voimana tai persoonallisina hengellisinä mutta aineettomina toimijoina. Tämä taso voi saada hyvän tai pahan olemuksen riippuen siitä, onko ihmisten käytös harmoniassa Jumalan tahdon kanssa tai ei. Tätä tasoa kuvaa Raamatun retoriikassa enkelit ja demonit sekä pahan ääri-ilmentymä, Saatana.

Näin Yong käyttää prosessifilosofiaa ja emergenssiteoriaa selittääkseen helluntailaisessa spiritualiteetissa läsnä olevat materiaalittomat agentit, enkelit ja demonit. Yongin demonit ja niiden ilmentämä paha ovat ontologisesti augustinolaisittain hyvän ja jumalallisen olemisen puutetta, mutta ovat samalla tiukasti sidoksissa materiaaliseen todellisuuteen emergenssiteorian luoman sillan kautta. Persoonallisen muotonsa ne voivat saada ihmisen toiminnan tuloksena. Tämä osa Yongin sangen spekulatiivista teologiaa on vastareaktio kolmannen aallon uuskarismaattisuudelle, missä demonit ja muu materiaaliton paha on irtautunut hänen mukaansa raamatulliselta pohjalta. Näin Yong korjaa samalla helluntailaista demonologiaa kirjoittaessaan prosessiteologista visiota demoneista ja aineettoman pahan todellisuudesta.


Yong käyttää prosessifilosofiaa työskentelyalustana, mutta tunnustaa sen puutteet ja tarttuu niihin. Keskeisimmät puutteet ovat näkemys Jumalasta, joka sulautuu osaksi luomakunnan prosesseja sekä kaiken olemisen monistisesta luonteesta, jolloin Jumala ei ole enää materiasta erottuva itsenäinen olemisen kategoria. Korjausliikkeistä tärkeimmät liittyvät näistä syistä kolminaisuusteologian vahvistamiseen. Yong tuo esiin kaksi vanhaa kolminaisuuden selitysmallia, jotka liittyvät sekä luomiseen että Pyhän Hengen rooliin. Ensimmäinen on Irenaeuksen malli luomisesta, missä Isä käyttää maailmaa luodessaan kahta kättä, Poikaa ja Henkeä. Tämän mallin keskeinen viesti on logoksen ja pneuman rinnakkaisuus sekä yhtäaikainen läsnäolo todellisuudessa, joka vahvistaa todellisuuden moniulotteista luonnetta ja toisaalta jumaluuden transsendenttisuutta.

Toinen malli on Augustinuksen kuva Pyhästä Hengestä Isän ja Pojan välisenä rakkautena. Tämä palauttaa trinitaarisen ja transsendenttisen näkökulman ihmisen kokemukseen ja sen merkitykseen. Ihminen kokee Jumalan olemuksen sen rakkauden kautta, jota Isä ja Poika välittävät Hengen kautta. Pelastus on tästä konkreettinen osoitus, mutta helluntailainen spiritualiteetti ei rakennu vain tietoisuuteen pelastuksesta, sen tulee tulla todeksi kokemuksessa Isän rakkaudesta Pyhän Hengen kautta. Usein tämän kokemuksen nähdään realisoituvan seurakunnan yhteisessä ylistyksessä.

Yong edustaa panenteististä näkemystä Jumalan ja maailman suhteista, missä Jumala on läsnä ja vuorovaikutussuhteessa luomakuntansa kanssa. Yong väittää, että Claytonin edustama emergenttinen näkemys luomisesta ja maailman synnystä evoluution kautta on yhtäpitävä Genesiksen antaman kuvan kanssa. Genesiksen ruach on persoonaton voima, jota Jumala käyttää, eikä kolminaisuuden kolmas persoona. Tämä mahdollistaa evoluutiossa tarvittavan prosessimaisuuden säilymisen. Samanaikaisesti Pyhä Henki on Yongin teologian tärkein yksittäinen tulkinta-avain, jonka persoonan ja toiminnan Yong heijastaa kaikkiin eri teologian osa-alueisiin.

Yong taiteilee kahden eri yhteisön välillä; toista leimaa tieteellinen rationaalisuus ja toista karismaattinen kokemuksellisuus. Yong sitoo systeemiinsä elementtejä, jotka pyrkivät yhdistämään nämä kaksi. Tiede-teologiakeskustelun saralla Yong lukeutuu joukkoon muita kirjoittajia, joilla on läheiset siteet Fullerin teologiseen seminaariin ilman, että heillä olisi helluntailaista taustaa.

Näin ollen Yong ei ole yksinäinen ääni erämaassa. Sen sijaan helluntailaiselle kuulijakunnalle hänen tapansa käyttää filosofisia ajattelijoita on varsin uusi ja tuntematon. Tarvitaan uusi sukupolvi helluntailaisia raamattukouluopettajia, jotka jaksavat kahlata Yongin sangen raskaat teokset läpi, ennen kuin tämä selitysmalli voisi saada jalansijaa liikkeessä laajemmin. Filosofisessa mielessä Yong turvautuu lopulta perinteisiin näkemyksiin Jumalasta, jos panenteismia voidaan kutsua perinteiseksi. Tätä puolta voi helposti julistaa myös helluntailaisesta saarnapöntöstä, sillä helluntailaisuuden vahva pneumatologinen Jumalan läsnäolon korostus nivoutuu hyvin panenteistiseen malliin. Yong pyrkii saamaan äänensä kuuluviin ekumeenisen laajasti.

Mutta ovatko hänen ontologiset selitysmallinsa uskottavia myös Fullerin vaikutuspiirin ulkopuolella? Miten hänen ideansa saavat kannatusta tiede-teologiakeskustelijoiden parissa, sen arvioimisen jätän toisten käsiin.


Amos Yong,

Discerning the Spirit(s). A Pentecostal – Charismatic Contribution to Christian Theology of Religion. Journal of Pentecostal Theology Supplement Series. 20 (Sheffield: Academic Press, 2000)

Spirit – Word – Community. Theological Hermeneutics in Trinitarian Perspective (Eugene, Oregon: Wipf & Stock Publishers, 2002)

The Spirit of Creation. Modern Science and Divine Action in the Pentecostal-Charismatic Imagination (Grand Rapids: William B. Eerdmans Publishing Company, 2011)

Philip Clayton, Mind and Emergence: From Quantum to Consciousness (Oxford: Oxford University Press, 2004)

Harvey Cox, Fire From Heaven: The Rise of Pentecostal Spirituality And The Reshaping Of Religion in The 21th Century (Cambridge: Da Capo Press, 2001)

Veli-Matti Kärkkäinen, Creation and Humanity. A Constructive Christian Theology for the Pluralistic World. Vol 3. (Grand Rapids: Wm. B. Eerdmans Publishing Company, 2015)

Michael Lodahl, The Story of God: Wesleyan Theology and Biblical Narrative (Kansas City: Beacon Hill, 1994)

Mark A. Noll, Scandal of the Evangelical Mind (Grand Rapids: Wm. B. Eerdmans Publishing Company, 1994)

Nicholas Rescher, Process Metaphysics: An Introduction to Process Philosophy (Albany: State University of New York, 1996)

Kuva: Thomas Hawk@Flickr.com. CC BY-NC 2.0.
Sanna Urvas

Kirjoittaja opiskelee teologisen tiedekunnan tohtoriohjelmassa systemaattista teologiaa ja opettaa tuntiopettajana Helsingin IK-opistossa eli helluntailiikkeen raamattukoulussa.

https://www.areiopagi.fi/2018/10/helluntailainen-teologia-pyrkii-osaksi-kansainvalista-tiede-teologia-keskustelua/

Helluntailaisuus uskontona on noususuunnistuksessa New Age oppien kyllästämänä. Teoriassa toimitaan raamatullista sanastoa lainaillen, käytännössä ihminen itse on kaiken keskipiste ja haluaa pelastaa maailman omilla ehdoillaan, palvomalla pyhää henkeä, Jumalan kolmatta persoonaa.

Näin on muodostettu sekaoppi menestysteologia.
Menestysteologia tunnetaan tämän opetuksen myötä myös nimellä valtateologia, joka tarkoittaa hengellisen vallan tavoittelua.

Odotan innostunutta mielenkiitoista keskustelua lukijakunnalta;