Kristityt aaltojen heiteltävänä

*Laitankin tähän Olavi Peltolan erinomaisen kirjoituksen tästä mielenkiintoisesta ja erittäin tärkeästä aiheesta.
terveisin arkikalusto*


Kristityt aaltojen heiteltävänä

Raamattuopisto 14.05.2003, täydennetty 12.07.2005, Olavi Peltola

1. MISSÄ NYT OLEMME?
a. Julkilausuma
b. Eräs silmiä avaava saarna
c. Uuden aallon arviointia
d. Oma näkemykseni
2. KOETELKAA HENGET
3. HURMOKSELLISEN KARISMAATTISUUDEN TAUSTASTA JA HISTORIASTA
a. Uskonpuhdistuksen aikana ja pietismin syntyessä
b. Ranskan hugenottien kokemukset
c. Hurmosilmiöitä Suomessa
d. Uusi vaihe
e. Pari esimerkkiä tämän päivän lähetyskentiltä
4. MITÄ ON AJATELTAVA NYKYISESTÄ PYHÄ HENKI KESKEISYYDESTÄ?
5. KAHDEN TASON KRISTILLISYYTTÄ
6. VÄLITÖN YHTEYS JUMALAAN
7. IHMEUSKO
8. JULKISET PARANTAMISKOKOUKSET
9. MENESTYS SOKAISEE
10. YLISTYS
11. HURMOS
12. KIELILLÄPUHUMINEN
13. PROFETOIMINEN
a. Kaksi erilaista profetiaa
b. Kaikkea nykyajan profetiaa on aina arvosteltava
c. Raamatun neuvoja profetian arvostelemiseksi
14. PAHOJEN HENKIEN POISAJAMINEN
15. VILLI TOIVO JA UTOPISMI
16. MIHIN PANEMME PAINOPISTEEN – SE RATKAISEE
17. ELÄMME USKOSSA EMMEKÄ NÄKEMISESSÄ
Käytettyä kirjallisuutta

1. MISSÄ NYT OLEMME?

Julkilausuma

Muutama vuosi sitten kokoontui Suomen Raamattuopistolla pienehkö joukko varsin erilaisista hengellisistä taustasta olevia kristittyjä. He olivat tulleet koolle yhteisen huolen ajamina. Ryhmä kokoontui kaikkiaan neljä kertaa päivän mittaisiin neuvotteluihin. Ehkä ainoa näkyvä tulos oli oheinen julkilausuma, jonka Perusta-lehti julkaisi (5/1996):

”Allekirjoitamme tämän julkilausuman eri seurakuntiin kuuluvina Jeesukseen Kristukseen uskovina. Meillä on syvä huoli siitä, että monet seurakunnat ja uskovat ovat menneet mukaan ns. Toronto-ilmiöön, jota emme pidä Jumalan työnä. Kipein sydämin tunnustamme olevamme tässä asiassa toista mieltä, kuin monet sellaiset, joita pidämme vilpittöminä kristittyinä.

Olemme huolestuneita siitä, että tosiasioihin perustuva kritiikki on jäänyt hyvin usein vaille vastausta. On vaiettu ja asiat ovat vain menneet menojaan.

Kutsumme kaikkia Jumalan lapsia arvioimaan rehellisesti, Raamatun sanan ja Jeesuksen Kristuksen antaman uskon pohjalta tätä ilmiötä. Toronto-ilmiöllä tarkoitamme Toronto Airport Christian Fellowshipin (ennen Toronto Airport Vineyard) mukaan nimitettyä liikehdintää, jonka kokouksissa esiintyy sellaisia fyysisisä kokemuksia kuten selälleen katumista, äänekästä naurua, huutoja, vapisemista, hyppimistä, ainakin näennäisiä parantumisia ja kymmeniä muita ruumiillisia ilmiöitä.

Näiden ilmiöiden toistuva esiintyminen on eräs syntyneen liikehdinnän elimellinen osa ja näkyvä tunnusmerkki, samoin kuin suoran ilmoituksen ja Hengen toiminnan korostus ja opillisten asioiden vähättely sekä vääristely. Liikehdintä tunnetaan myös esimerkiksi nimellä nauru-, siunaus- ja uudistusherätys. Liikkeen perusväite on, että voima, joka näitä vaikuttaa, on Pyhä Henki. Ihmiset ”juopuvat Pyhästä Hengestä”. Oletetaan, että joka antautuu tämän kokemuksen valtaan, on siirtynyt uskon tasolta ”kor­keammalle”, ikäänkuin Jumalan välittömän toiminnan tasolle.

Uskomme, että vilpitön kristitty voi eksyä, ja että Jeesuksen ennustukset lopun aikoina tapahtuvasta luopumuksesta ovat toteutumassa. Kristittyjä suojelee eksymiseltä Raamatun mukainen valvominen, johon kuuluvat myös arvostelukyvyn ja ymmärryksen käyttö sekä henkien koetteleminen.

Vakaumuksemme mukaan Toronto-ilmiö ja uudemmat, rinnakkaiset vaikutukset ovat osa Jumalan sallimaa eksytystä (Mark 13:22) ja valmistavat kristikuntaa luopumukseen. Ilmiöt (manifestaatiot) eivät ole Pyhästä Hengestä, vaikka monet niin uskovatkin. Ne ovat peräisin toisaalta ihmisen sielun mekanismeista, toisaalta riivaajista eli saatanasta. Kohtaamme niissä voimistuvan okkultistisen karismaattisuuden. Ne johtavat maagisten voimien valtaan.

Evankeliumi syntiemme tähden ristiinnaulitusta Jeesuksesta Kristuksesta on voima (Room 1:16). Siitä kiinnipitävän uskovan on hillittävä itsensä ja sanouduttava irti näistä kokemuksista.”



Eräs silmiä avaava saarna

Juhani Aitomaan kirjassa Uusi viini juovuttaa (167-169) on amerikkalaisen David Wilkersonin saarna. Wilkerson tuli aikoinaan tunnetuksi työstään huumenuorten parissa. Hän sanoo tuossa saarnassaan mm:

”Mitä häpeällistä ja pahaa tapahtuu tämän päivän seurakunnassa? Tämä tunnetaan menestysevankeliumin nimellä ja se on yksi suurimmista häväistyksistä Jeesuksen Kristuksen seurakuntaa vastaan kautta aikojen. Tämä vääristynyt evankeliumi myrkyttää ihmisjoukkoja kaikkialla maailmassa, jopa Kiinassa ja Afrikassa. Se on amerikkalainen evankeliumi, keksitty ja levitetty rikkaiden amerikkalaisten evankelistojen ja saarnaajien kautta – rikkaiden!

Menneellä viikolla minulle annettiin Kenneth Copelandin kokouksesta taltioitu video. Kun kuuntelin puhujaa olin ällistynyt. Ensinnäkin, puhujat eivät ehtineet kunnolla asettua aloilleen kun ihmiset tungeksivat heidän ympärilleen tunkien rahaa heidän taskuihinsa. Syy moiseen on hiljattain esitetty uusi oppi, jonka mukaan, jos haluat tulla siunatuksi sinun pitää löytää mahdollisimman paljon siunattu julistaja koska "sille, jolle on paljon annettu saa paljon, sille jolla on vähän otetaan pois sekin vähä, joka hänellä on".

Joten etsit käsiisi eniten siunatun ja menestyneen julistajan, annat hänelle rahaa ja saat siunauksen. Mitä enemmän tuo julistaja on siunattu sitä suuremman siunauksen saat itsekin. Idea on siis antaa sille, joka on eniten siunattu...

Kuuntele mitä opetettiin: " Köyhä toimeentulon rajalla oleva leski antaa sinulle viisi dollaria. Ota se. Elia otti lesken viimeisen ruuan. Sinä olet voideltu. Ansaitset sen. Ota se..."

Ja sama puhuja jatkoi: "Asun 800 m2 talossa ja rakennan isompaa. Sellaista, josta kuningas Salomokin olisi ylpeä. Maksoin juuri 15 000 dollaria koirasta (n.90 000 mk). Näettekö tämän loisteliaan sormuksen? Ostin sen Jamaikalla käydessäni ja maksoin siitä 32 000 dollaria (n.190 000 mk). Haluan teidän tietävän, että kun kaupunkini ihmiset kulkevat taloni ohitse ja näkevät Rolls Royce autoni ajotiellä silloin he tietävät, että on Jumala taivaassa."

Yksi julistajista nousi ylös ja sanoi: "Teimme liiton veli Copelandin kanssa seuraavan vuoden ajaksi, 365 päivän varalle. Yksikään meistä ei tule kärsimään yhtenäkään päivänä. Emme koe hetkenkään epätoivoa. Emme koskaan sairasta emmekä koe puutetta. Nautimme kaikista siunauksista. Hylkäämme kaiken kärsimyksen, kivun ja taloushuolet."

Tämä murehduttaa minua eniten, näin julistettiin – "Pyhä Henki ei voi tulla yllemme ennen kuin olemme rahavirrassa. Ennen kuin rikastumme Pyhä Henki ei voi tehdä työtään."
Kuinka tämä vaikuttaa sinuun?

Ihmiset kiemurtelevat kuin käärmeet istuimiltaan lattialle ja julistaja sihisee käärmeen lailla.

Tuhannet ihmiset menevät suuriin parantamiskokouksiin ja ristiretkiin ja he näkevät asioita, jotka luullaan Pyhän Hengen toiminnaksi. Ylistäessään ja palvoessaan he eivät tiedä, että julistaja pilkkaa ja häpäisee Pyhää Henkeä. He eivät tajua sitä. Kokonaiset karismaattiset seurakunnat, helluntailiike, on hajallaan – kirjaimellisesti rikki revittynä valheherätysten takia.
Mitä näemme aikamme ns. herätyksissä ja mikä liitetään Pyhän Hengen yhteyteen, sitä emme löydä Kirjoituksista. Mikä ei ole löydettävissä Sanasta pitää heti hylätä – täysin hylätä.

Itken kun katson näitä videoita, joita ihmiset ympäri maata lähettävät minulle. Ihmisjoukot ruumis vapisten ilman kontrollia, ihmiset putoilemassa lattialle, hysteerinen nauru, hoipertelu kuten juopuneessa tilassa, käärmeen lailla kiemurtelu, villien eläinten lailla kiljuminen – ja sitten meillä on julistaja, joka puhaltaa ihmisten ylle ja saa heidät kaatumaan ikään kuin Pyhä Henki olisi tullut lihaksi hänessä. Tämä henkilö heittää takkinsa ihmisten ylle ja sanoo, "Tämä on Herran käsi".

Tämä on hyvin julmaa mutta minun pitää puhua tästä uusimmasta. Kun joudut tällaiseen, kun olet joutunut eroon Kirjoitusten varjelevasta vaikutuksesta sanot vain: "Hei, tämä on uutta, Jumala tekee uutta. En ymmärrä tätä, se ei ole Sanassa mutta en halua olla Pyhää Henkeä vastaan." Jos se ei ole Sanassa sinun pitää olla sitä vastaan!

Tämä uusi asia on, että et voi päästä sisälle Jumalan valtakuntaan ellet tule pieneksi lapseksi jälleen. Tämän opin mukaan ihmiset tulevat kokoukseen vaipat päällysvaatteidensa alla ja ulostavat ja virtsaavat niihin kokouksen aikana. Tämä on "uutta". Mihin kaikki johtaa?

Yksi evankelista kutsuu itseään "Pyhän Hengen baarimikoksi". Hän sanoo, "Tule baariin ja ota Pyhän Hengen drinkki". He kutsuvat tätä uudeksi viiniksi. Jeesus saapuu ja lukuisat ihmiset ovat vailla pelastusta. Samalla näen kristittyjen vellovan, kuten sanotaan "Pyhän Hengen baariin" ja he hoippuvat kuin juopuneet. Jooelin kirja sanoo kovaa ja selvästi: "Herätkää te juopuneet ja itkekää, valittakaa, kaikki viininjuojat...sillä vilja on hävitetty, viinistä on tullut kato" Jooel 1:5,10.

Uskosta on tullut spektaakkeli, aikana jolloin olemme lähellä Herran tulemusta ja meidän tulisi odottaa siellä, missä Jumalan voi löytää – omassa salaisessa rukouskammiossamme. Siellä tulisi olla murhe hukkuvista sieluista, halu seurata Jeesusta. Siellä ei pitäisi ajatella rahaa, joka on Amerikan jumala, Amerikan epäjumala.



Maailma katsoo tätä hulluutta ja tiedät mitä he ajattelevat – se on sirkus, Pyhä Henki on sirkuksen johtaja, se on karismaattinen sirkus. Sinun pitää ottaa kantaa. Meidän tulee yhdessä ja yksittäin ottaa vastuu. Jokaisen Jumalan lapsen pitäisi rukoilla tällaista vastaan – että Jumala ensin avaisi meidän silmämme huomaamaan väärät profeetat, jotta heidän silmänsä avautuisivat ja Jumala armollisesti päästäisi heidätkin ansasta samoin kuin jokaisen siihen joutuneen. Älä ota tähän osaa, älä edes mene lähellä. Jätä se, sillä se voi niellä sinut jos et ole vahva Herrassa. Jos olet heikko, uskossasi nuori tai utelias olet vaarassa. Se ruokkii kaikkea sitä mikä on mieluista lihan mielelle. Kunnes opit erottamaan lihan mielen ja Pyhän Hengen mielen pysy tästä erossa!

He (väärät julistajat) kuulostavat kovin rakkaudellisilta sanoen: "Me rakastamme kaikkia, ei ole väliä mitä opetat. Ei ole väliä jos se on menestystä – tai mitä tahansa. Jumala on rakkaus. Tullaan kaikki yhteen ja halataan toisiamme." Mutta Jumalan mukaan kuinka kaksi voi käydä yhdessä jos eivät ole keskenään sopineet? Kuinka voit olla yhtä kun et voi olla samaa mieltä heidän epäraamatullisen käytäntönsä takia? Et voi. Se on rakkausansa.

He sanovat, "Älä tuomitse ketään". Raamattu ei sano näin. Se kehottaa antamaan oikeamielisen tuomion, nuhtelemaan, arvostelemaan kaikessa kärsivällisyydessä. En seiso saippuan vaan kiven päällä. Jumala pelastaa seurakuntansa.

Mitkä ovat Jumalan rikkaudet Kristuksessa? Jumalan rauha, Jumalan viisaus, Kristuksen läheisyys, kaikki mitä on Kristuksessa on meidän. Jos uskot sanani todeksi ja sinulla on kotona näitä kirjoja ja kasetteja niin hävitä ne!

Älä jaa niitä muille vaan polta ne! Jos joku kutsuu sinua näihin tilaisuuksiin älä mene vaan sano, "Haluan kuulla puhdasta Sanaa, joka auttaa minua hengellisesti kasvamaan. En halua mitään, mitään opetusta, joka vahvistaa lihaani..."


Uuden aallon arviointia


Pekka Y. Hiltunen arvioi muutama vuosi sitten ns. torontolaista nauruherätystä. Monet hänen havainoistaan ovat tänäänkin erittäin tärkeitä, vaikka torontto-ilmiöistä ei enää kukaan puhu mitään. Samat johtajat julistavat edelleenkin ja samat ja monet muut uudet ilmöit jatkuvat heidän työssään.

Tämä uusi toiminta edellyttää välittäjäyksilöä, tiettyä kokouspaikkaa ja käytäntöä. Se on kokouskristillisyyttä, jota johtamassa on yksi tai useampi voiman välittäjä, ihminen, joka on itse käynyt jossakin paikassa kokemassa sen ja voi sen välittää toisille.

Siinä avaudutaan kokemaan Jumala omassa itsessä, avaudutaan uskonnolliselle minälle. Se antaa luvan keskittyä omaan itseensä ja omaan jumala-kokemukseensa. Se antaa luvan kokea. Voimakas ja mahdollisesti myös pitkään jatkuva ilo, nauru, suru tai juopumuksen omainen huolettomuus, nykivät liikkeet, tanssi, tasapainon horjuminen, polvien pettäminen, voimakkaat, joskus eriskummalliset äänet ja hetkellinen henkinen regressio kuuluvat asiaan.

Monet näistä kokemuksen saaneista kertovat, että jossakin vaiheessa he päättivät antaa kokemuksen virran viedä eivätkä enää panneet vastaan. Usein opetusosaan kuuluukin kehotus panna järki ja vastaväiteet syrjään ja antautua virran vietäväksi. Ihmiset kokevat, että henki koskettaa heitä syvältä torjuttujen sielunelämän kerrosten alueelta.

Rukoiltavaksi tuleminen ei näytä edellyttävän aikaisempaa uskonnollista harrastuneisuutta, synnintuntoa, alistumista muuhun kuin kokoustilanteen järjestykseen. Voi tulla kokeilemaan ja kokemaan tarjottua spektaakkelinomaista tuotetta nimettömänä ja sitoutumatta, kulttuuria vaihtamatta, vieläpä median tukemana. Voiman kosketusta voi tulla kokemaan sellaisena kuin on.

Kokemuksellisuuden korostus saattaa syrjäyttää myös totuus-kysymyksen. Kokemuksen ei tarvitse välttämättä edustaa viimeistä totuutta, kunhan se toimii. Jos kokemuksen saaneella on kristillinen tietovarasto ja sanasto hallussaan, hän voi kertoa kuinka tämä kokemus on tuonut hänet lähemmäksi Jumalaa ja antanut uutta intoa uskonelämän hoitamiseen ja kristittyjen yhteyteen hakeutumiseen.

Mikäli uskonnollisen elämän ihanne- ja mallitilaksi tulee voimasta juopuminen, jonka manifestaationa on kaatuminen ja pakkotoiminnot, on marginaalikokemuksesta tehty normikokemus.

Silloin Jumalan vaikutus ja toiminta-alue on tullut rajatuksi erittäin kapeasti vain oman kokemisen rajojen sisälle. Mikäli voimakas hengelliseksi tulkittu kokemus johtaa sellaiseen uskon normiin, jonka mukaan Jumala poistaa kärsimyksen ja ahdistuksen uskoviensa elämästä jo ennen ylösnousemusta, ei olla vielä tutustuttu ristin Jeesukseen. Mikäli sisäinen uskonnollinen kokemus tulee tärkeämmäksi kuin ulkoinen sana, uskon perusta on laskettu ihmisen jumalasuhteen epäluotettavan osapuolen varaan.



Oma näkemykseni

Oma näkemykseni kypsyi jo vuosikymmeniä sitten. Kiteytin sen aikoinani päiväkirjaani (13.8. 1979): ”Kaiken ytimessä on mielestäni jo 1960-luvun puolivälin tienoissa saamani oivallus: silloin näin, että helluntailaishenkinen kristinuskon tulkinta ei olekaan paluuta alkuseurakunnan karismaattisuuteen, vaan ovien avaamista ikivanhalle magialle ja animismille. Siis helluntailiikkeen kautta vanha pakanuus salakuljetetaan jälleen herätyskristillisyyteen.

Demonit palaavat takaisin kristikuntaan. Tässä Kurt Koch on ollut profeetta ja paljastanut jotain. Kuten koko kristikunta oli harhassa satoja vuosia ennen Lutheria niin nytkin on kristikunta ajautumassa jälleen harhan valtaan! Minä en halua hurmahenkisellä tavalla olla Jeesus-keskeinen.”

Nyt lisään (2005), että ehkä myös vanhat ja koetellut heluntailiikkeen sananjulistajat kaikkien terävimmin näkevät näissä uusissa aalloissa piilevan ekstytyksen. He ovat olleet myös ensimmäisiä varoittajien joukossa kuten David Wilkersoniin kirjoituksesta luimme.


   
2. KOETELKAA HENGET

Eräänä lähtökohtana haluan pitää sitä, että jatkuvasti seulon lukemaani ja kuulemaani ja koetan arvioida sitä. "Älkää uskoko kaikkia henkiä. Koetelkaa ne, tutkikaa, ovatko ne Jumalasta, sillä maailmassa on liikkeellä monia vääriä profeettoja. Tästä te tunnette Jumalan Hengen..." (1 Joh 4:1-2).

"Profeetoista saakoon kaksi tai kolme puhua, ja muut arvostel­koot" (kr. diakrinoo= tehdä erotus, arvioida, 1 Kor 14:29). "Koetelkaa kaikki, pitäkää se, mikä hyvää on" (1 Tess 5:21). "He ovat totuttaneet aistinsa siihen (= saamaan syvällistä opetusta) ja harjaannuttaneet ne erottamaan (kr. diakrisin) hyvän pahasta" (Hepr 5:14).

Ydinkysymys onkin: Miten pystyn erottamaan henget? Emme pysty erottamaan henkeä vielä pelkästään nimien käytöstä, sillä väärät henget käyttävät Jeesuksen nimeä: ”Sinun nimesi kautta” (Matt 7:22). Emme pysty erottamaan henkeä vielä näkyvien tulosten kautta, sillä onhan suurenmoista, että he ovat ”tehneet monta voimallista tekoa” (7:22).

Emme edes pysty erottamaan henkeä siitäkään, että ihmiset nimenomaan vapautuvat riivaajien vallasta: ”Sinun nimesi kautta ajaneet ulos riivaajia” (7:22). On järkyttävää, että eksyttävät henget pystyvät Jeesuksen nimen avulla karkottamaan pahoja henkiä ja kuitenkin itse ovat samoja pahoja henkiä. Ja jos väärät henget ajavat ulos riivaajia, silloinhan vastoin Jeesuksen sanaa näyttää saatana riitaantuneen itsensä kanssa.

Mutta kaikki tämä kuvaa sitä hämäystä, johon saatana pystyy lopunaikana. Juuri tällä tavoin ihmiset sidotaankin valkeuden enkeliä teeskentelevän saatanaan entistä voimakkaammin. Saatana on valheen henki ja sille on tärkeintä ihmisten saaminen saalikseen. Näkyvien merkkien, ihmeitten ja hyvän tekemisellä voitetaan ihmisten sydämet. Saatana osaa myös hyvän tekemisen taidon. Se kätkee oman pahuutensa hyvän taakse. Mutta kun tilinteon aika tulee, Jeesus sanoo: ”Menkää pois minun tyköäni, te laittomuuden tekijät” (7:23).

Ei myöskään riitä se, että kuulemme, mitä mieltä toiset uskovat tai johtajat ovat. Jokaisen uskovan on nähtävä vaivaa ja muodostettava oma kanta kuulemastaan julistuksesta, profetiois­ta, näyistä, ilmestyk­sistä, unista jne. Koskaan niitä en saa ottaa vastaan sellaise­naan, suoraan, välittömäs­ti Jumalalta tulleena. Aina jokainen asia on koetelta­va ja eroteltava.

Kun menet karismaattiseen liikkeeseen kuuluvan yhteisön kokoukseen, kohtaat ilmapiiriin, ikään kuin taikakehän, joka ympäröin liikkeen kannattajia. Joko jäät ulkopuoliseksi tai astut sisään. Jos astut sisään, joudut tukahduttamaan kritiikkisi ja pian menetät kyvyn arvioida itsenäisesti sitä, mitä ympärilläsi tapahtuu. Väkevältä ja vastustamattomalta tuntuva voima tempaa sinut mukaansa. Alat nähdä koko todellisuutesi liikkeen antamasta näkökulmasta.

Kuitenkin Kristukseen sitoutuneina ihmisinä meidän tulisi varoa, ettemme sinisilmäisesti tempautuisi mukaan ajassamme vaikuttaviin voimiin ja liikkeisiin, vaikka ne tuntuisivatkin väkeviltä ja vaikka näkisimme kaikkien uskovien menevän mukaan.

Toinen tärkeä väitteeni on, että on olemassa jokin oleellinen ero karismaattisen voimauskonnon ja yksin sanaan perustuvan uskonvanhurskauden välillä. Kummassakin on kysymys hyvinkin erilaisesta, mutta kokonaisvaltaisesta Raamatun tulkinnasta. Raamattu puhuu kummallekin aivan eri asioista ja kovin eri tavoin. Kummatkin löytää juuri Raamatusta täyden tuen omalle uskonvarmuudelleen. Tätä eroa koetan kirjoitukseni jatkossa selvittää.

Kolmas tärkeä lähtökohta on väite, että kaikki hurmosilmiöt, näyt, enneunet, ihmeparantumiset ja ennustamiset kuuluvat yleisuskonnollisuuteen. Jokaisessa suuressa maailmanuskonnossa tapaamme tällaisia ilmiöitä. Nimenomaan niitä esiintyy ns. kansanuskonnossa.

Thaimaassa lähetystyössä ollut Pekka Y. Hiltunen kertoo vuonna 1997 tutustuneensa kristityksi tulleeseen thaimaalaiseen henkimeedioon, joka aikaisemmassa ammatinharjoituksessaan oli puhunut kielillä, nähnyt näkyjä ja toiminut palvomansa hengen puhetorvena. Hiltusen mukaan henkiuskomukset, henkikokemukset ja magia ovat keskeisiä kansanbuddhalaisuuden elementtejä Thaimaassa.


3. KARISMAATTISEN LIIKKEEN TAUSTASTA JA HISTORIASTA

Uskonpuhdistuksen aikana ja pietismin syntyessä

Uskonpuhdistuksen aikana Luther joutui taistelemaan kahdella rintamalla. Toisella puolella oli katolinen maailma, mutta toisella puolella oli uskovia, joista hän käyttää nimitystä hurmahenget ja kasteenuusijat. Jälkimmäisten kanssa käyty kamppailu oli sisäisesti paljon raastavampaa kuin edellisten kanssa.

Myöhemmin tätä kansanliikettä on kutsuttu ”radikaaliseksi reformaatioksi”, uskonpuhdistuksen kolmanneksi haaraksi, sen vasemmaksi siiveksi luterilaisen ja kalvinistisen uskonpuhdistuksen rinnalla.

Eräskin vaikutusvaltainen tuon ajan profeetta väitti, että lopun ajan ahdistuk­set alkoivat 1526 ja tulisivat päättymään seitsemän vuoden kuluttua viimeiseen tuomioon. Toinen taas lopunaikaa käsittelevissä yksityiskohtaisissa näyissä kuvasi miten Strassburgista tulee uusi Jerusalem. Syntyy taistelu keisaria vastaan, vastustajat voitetaan ja maa puhdistetaan jumalattomista ja tulevat hallitsijat ovat kuningas ja profeettaa, uusi Salomo ja Joona. (Teol. Aik, 315-318/1981).

Pietismi eli herätyskristillisyys muodostui luterilaisten kirkkojen sisällä omaksi liikkeeksi 1600-luvun lopulla. Liike jakautui pian alkuvaiheessaan kahteen päähaaraan. Toinen sai nimen radikaalipietismi tai separatismi. Toista taas on kutsuttu maltilliseksi eli kirkolliseksi pietismiksi. Radikaalipietistit jatkoivat samaa liikehdintää, jota Luther oli kutsunut hurmahengiksi.

Ranskan hugenottien kokemukset

On mielenkiintoista huomata kuinka Ranskan protestanttien eli hugenottien parissa 1600- ja 1700-luvun ankarissa vainoissa tuli esiin sama jakautuminen kahteen päävirtaukseen raittiiseen ja hurmahenkiseen.

Tuolloin katolinen kirkko vainosi hugenotteja verisesti (Jaakko Gummerus, Erämaan seurakunta). Lähes kahden miljoonan jäsenen kirkko pyrittiin tuhoamaan täysin ja seurakunnat hajottamaan. Pappien rivit vainovuosien kulu­essa harvenivat. Kypsyneiden johtajien puutteessa pääsi monella taholla vallalle hurmahen­kinen uskonnollisuus. Siihen ahdistetut kristityt olivat alttiita.

Seurakuntien kokouksissa alkoi esiintyä profeettoja, jotka pu­huivat kokemistaan ilmestyksistä. Jo v. 1685 kuulivat monet ääniä ja virsilaulua taivaalta. Seuraavana vuonna kerrottiin Sevennivuoristossa samanlaisista äänistä, joiden yhteydessä oli kuultu aseitten kalsketta ja rummunpärinää. Dauphinéssa eräs nuori tyttö alkoi profetoida ja monet liittyivät häneen. Varsin tiheään alkoi tulla tällaisia ilmiöitä vuoden 1700 jälkeen Sevennies­sä.

Hurmosilmiöt levisivät kulkutaudin tavoin yli koko maakunnan. Pieniin lapsiin, jopa neli­vuotisiinkin yhtä hyvin kuin vanhuksiin tarttui tämä "profetismi." Ne, joiden yli henki lankesi, saivat kouristuksia ja vapisivat, ruumis meni tunnottomaksi ja silmät sulkeutuivat. Tässä tilassa he puhuivat parannuksen ja kehotuksen sanoja. Toisinaan he näkivät tulevia tapauksia, jotka todella toteutuivat: näkivät miten sotamiehet lähtivät kaukaisista majoituspaikoista heitä ahdistamaan, ilmaisivat pettureita protestanttien omassa keskuudessa, ennustivat määrättyjen henkilöiden kuolemaa. Paljon he kyllä ennustivat sellaistakin, mikä ei käynyt toteen. Myöhemmin nuo todelliset selvänäköisyys-ilmiöt käyvät harvinaisemmiksi, varsinkin sitten kun ne etupäässä esiintyivät lapsissa.

Sevennien protestantteihin nämä ilmiöt loivat horjumattoman luottamuksen välittömään jumalalliseen johtoon ja varjelukseen, mutta lietsoivat myös kiihkeätä vihaa "Baabelia ja saatanaa", so. katolista kirkkoa vastaan.

Vanhatestamentillisten esikuvien mukaan he katsoivat velvollisuudekseen kaikin keinoin taistella sitä vastaan. Sevennien "profetismi" tuli siten Ranskan protestanttien viimeisen aseellisen ponnistuksen, kamisardien kapinan taustaksi.

Kamisardisotien päättyessä oli Ranskan protestanttisuuden tila surkeimmillaan; muinoin niin kukoistava hugenottien kirkko oli raunioina. Protestanttien luku oli kutistunut alle puolen miljoonan. Korkeammista yhteiskuntaluokista oli protestanttisuus melkein kokonaan kadonnut. Noin 40 000 henkeä oli 15 vuoden kuluessa joutunut vankiloihin tai kaleereihin.

Arveluttava oli protestanttisuuden sisäinen tila. Johtajia puuttui tai he olivat aivan oppimattomia maallikoita. Hurmahenkisyys oli laajalti vallalla. Tapana oli puhaltamalla toinen toisiinsa saada profetoimisen henki elpymään. Hugenottien kirkon muinainen erinomainen kuri ja järjestys oli kadonnut.

Mitä puutteita oppimattomilla maallikkosaarnaajilla olikin, heidän ansionsa oli kuitenkin siinä, että Jumalan sanan ravintoa oli tarjona nälkäisille ihmissydämille. Naiset silloin niin kuin monina vainon aikoina osoittivat suurempaa lujuutta ja kestävyyttä uskossaan kuin miehet. Ranskan protestanttisuuden marttyyrien suuressa joukossa on heillä kunniasija.

Jumala nosti kokoamaan hajalle lyötyä laumaa Antoinette Court-nimisen nuoren miehen. Hänellä oli selvä ja varma suunnitelmansa.

Väkivallan ja kapinan keinoista oli luovuttava. Yhtä vähän oli toivoa siitä, että hallitus muuttaisi menettelytapaansa protestantteja kohtaan. Parannuksen täytyi lähteä protestanttien omas­ta keskuudesta.

"Neljä asiaa huomasin tarpeelliseksi", kertoo Court eräässä myöhemmin kirjoitetussa mietinnössään:

1) että kansan oli saatava opetusta varsinkin kokouksissa ja niiden kautta;

2) vahingollinen hurmahenkisyys oli tukahdutettava:

3) vanha kirkkokuri ja järjestys konsistoreineen, vanhimpineen, synodeineen oli uusittava;

4) että oli saatava pappeja."

Tämän ohjelman suorituksessa Court osoitti erinomaista järjestäjän ja johtajan kykyä. Se oli sitäkin ihmeteltävämpää, kun tiedämme minkälaisissa oloissa työ tapahtui. Court ja hänen työtoverinsa pitivät elokuun 21 p:nä 1715 ensimmäisen synodin kokouksen eräässä autioksi jätetyssä kivilouhoksessa. Saapuvilla oli yhdeksän miestä. Court sai toisiinkin lietsotuksi sitä innostusta ja lujaa luottamusta tulevaisuuteen, joka häntä itseään elähdytti.

Tuon vaatimattoman synodin päätökset tulivat pian tunnetuksi yli maan ja herättivät kaikkialla protestanttien keskuudessa iloa ja tyydytystä. Vanhimpia määrättiin asetettavaksi jokaiseen seurakuntaan niitä johtamaan. Raamattu tunnustettiin uskon ja opin ainoaksi ohjeeksi ja niin sanotut erityiset ilmestykset hyljättiin, ja koska varsinkin naiset olivat saarnaajina edistäneet hurmahenkisyyttä, kiellettiin heitä julkisesti opettamasta seurakunnissa.

Järjestäytymistyössä oli suuria vaikeuksia. Yhä oli seurakunnissa monia kamisardisotien aikaisia profeettoja ja varsinkin profetissoja, jotka esittävät omia mielijohteitaan Pyhän Hengen ilmestyksinä. Jotkut heistä suostuivat ottamaan vastaan opetusta, mutta toiset kieltäytyivät alistumasta uuteen järjestykseen, jota he pitivät perkeleen työnä. Court osoitti esiintymises­sään sekä lujuutta että tyyneyttä. Hän taisteli heitä vastaan heidän omissa kokouksissaan hengen aseilla, Raamatun todistuksilla.

Hänellä oli ilo nähdä, että raitis raamatullinen henki pääsi yhä laajemmalti val­taan. Tämä taistelu yltiömielisiä, harhaan menneitä uskonveljiä vastaan oli epäilemättä vaikein niistä tehtävistä, jotka joutuivat nuoren kirkonjärjestäjän suoritettaviksi.

Antoinette Court kertoo muistelmissaan: ”Täällä pitivät pieniä kokouksia miehet, vaimot ja tytöt, jotka käyttivät itsestään sekä papin että profeetan arvonimeä! Minua ei uskoisi kukaan, jos kertoisin, mitä kaikkea lapsellista, arvotonta ja uskontoa häpäisevää nämä valheelliset ja eksyttävät henget sanoivat.

Koetin vakuuttaa toisille heidän olevan valheen vallassa ja toisia saada opetuksellani pois väärältä tieltään. Saattoi usein näissä vaikkakin pienissä kokouksissa nähdä kahden tai kolmen naisen, jopa välistä miestenkin, joutuvan ekstaasiin ja kuulla kaikkien puhuvan yhtaikaa, niin kuin ne korinttolaiset, joihin Paavalin suuntaa nuhtelevat sanansa.

Pian tuli minusta toisen Eliaan veroinen profeettojen ruoska; vain se oli erona, ettei kiivauteni vaikuttanut tuhoavasti, vaan rajoittui vakuuttamiseen ja opettamiseen. Hän sotii Jumalaa vastaan, sanoivat alussa ne, jotka uskoivat inspiraatioon.

Mutta minun kehotukseni ja puheeni johtivat kuitenkin onnellisiin tuloksiin ja minun askeleeni etenivät huomaa vauhtia. Pian ei fanatismi enää uskaltanut esiintyä julkisesti, vaan ne, joilla oli siitä vielä hiukkasen jäljellä, ruokkivat sitä vain salaa omassa keskuudessaan” (Aarni Voipio, Unissasaarnaaminen II, uskonnollisena ilmiönä Jyväskylä 1922)

Court piti ekstaasia luonnollisena ilmiönä, ihmisyyteen kuuluvana reaktiotapana. Tosin Pyhä Henki voi joissakin tilanteissa ja joidenkin kohdalla käyttää oman totuutensa esiintuomisessa myös tätä inhimillistä toimintatapaa. Yksityinen kristitty älköön vaatiko elämyksilleen jumalallisen ilmoituksen auktoriteettia, korkeimmatkin sellaiset ovat vain hätävaraa ja saavat alistua kristikunnan yhteisen tunnustuksen vaatimuksiin.

Vaikeutena saattaa kuitenkin olla se, että profeettana esiintyvä voi käyttää monia Raamatun lauseita profetioissaan. Silloin protestanttisen uskovan on vaikea torjua tällaista profetoimista. Katolisten korkein auktoriteetti on taas paavissa ja papistossa. Mitä he sanovat se ratkaisee, ei mitä Raamattu sanoo.

1769 pääsi viimeinen naisvanki Aignes Mortesin vapauteen oltuaan suljettuna 38 vuotta Constance-tornissa meren rannalla. 1774 vapautettiin viimeiset kaleeriorjat 39-vuotisen rangaistusajan jälkeen.



Hurmosilmiöitä Suomessa


1700 luvun lopulla ja 1800-luvun alkuvuosikymmeninä myös Suomessa levisi laajasti hurmahenkisyys. Paavo Ruotsalaisen julistustyön alkamisesta Nilsiässä kerrotaan: "Seuroissa hurmioituneet naiset tanssivat; Martikainen makasi lattialla ja vaikeroi syntien syvyyttä. Paavo näki, etteivät ihmiset enää erottaneet elävää uskonharjoitusta tästä sielullisesta menosta."

Kun hän sitten 9 vuoden vaikenemisen jälkeen puhui "kansa oli mykistynyt. Tuntui kuin uusi, voimallinen henki oli langennut heidän päällensä. Muutamat kaatuivat maahan ja alkoivat saarnata horroksessa. Aiemmin hiljaiset, lähinnä Paavon seurassa viihtyneet akat yltyivät primputtamaan kielillä. Paavo käski heitä olemaan hiljaa" (Tapani Ruokanen, Paavo Ruotsalainen, 76).

"Oven suussa istuvat naiset alkoivat huojua tuon tuulen tahdissa mumisten käsittämättömiä. Yksi kiljahti kovalla äänellä, keskeytti Ukon puheen ja kaatui lattialle. Hänen suustaan alkoi soljua käsittämättömiä sanoja: Trottista, trottista, truu, truu, tii, tii.

Ukko avasi silmänsä ja rypisti pahanenteisesti otsaansa, mutta joku aloitti virren ennen kuin hän ehti avata suunsa. Tunnelma rauhoittui virren pitkien säkeistöjen myötä" (Ruokanen, 167)

Paavo Ruotsalainen kykeni hillitsemään hurmoksellisen kuohunnan hengellisen auktoriteettinsa avulla. Hän opettikin, että "uskonnolliset tunteet, hurmos... koskettivat vain ihmisen pintaa ja olivat pahimmassa tapauksessa pelkkää aistien víihdytystä” (Ruokanen, 60).

Ruotsalainen kirjoitti: "Minun luullakseni taitaa teillä olla aivan paljon moninaisia kiusauksia, erinomattain monen heikon heräneen sopimattomassa käytöksestä, jotka useammissa paikoissa ilmaantuvat ensimmäisen herätyksen alla, niin kuin erinomattain ne, jotka kieleillä puhuvat tekevät suuren hämmeniki äkkinäisten seassa. Jos, rakas ystävä, teidän tilanne myöden antaisi niin sellaisia pitää visusti katsottaman perään ja siveydellä nuhdeltaman ja alaspainettaman, niin paljon kuin mahdollista on ja viisauden ojennusnuorat myöten antavat."

”Minulla on ollut paljon tekemistä niiden kielillä puhujain ja hourauksissa olijoin kanssa; vaan minä olen kuitenki huokiasti voittanut, ettei meidän puolelta tule niistä vaaraa” (Ruokanen, 129).

Paavo Ruotsalaisen valitti usein, kuinka vaikea kielilläpuhujia oli pitää kurissa, etteivät he joutuisi lahjansa takia "ulos oikeasta järjestyksestä suruttomuuteen".

Hän eli keskellä kansanliikettä, jossa esiintyi hurmosta. Saattoihan seuroissa olla kymmenenkin naista äänessä kalkattamassa salaperäisiä näkyjään ja ilmestyksiään käsittämättömällä enkelien kielellä (Ruokanen, 159).

Häntä syytettiinkin usein kielilläpuhujien suosimisesta, koska hän ei heti kieltänyt ilmiötä. Tässä hän toimi toisin Henrik Renqvist. Hänen mielestään kielilläpuhujat saattoivatkin joskus toimia välineenä, joka särki ihmisten kovan kuoren. Myös hänen oma julistuksensa sisälsi sanoman ohella aina latauksen tunnetta ja yllätystä ja sai siksi kielilläpuhujat reagoimaan hänen puheisiinsa hurmoksellisesti (ks. Ruokanen, 140).

Ns. hyppyherätys vaikutti 1820-30-luvulla Länsi-Suomessa. Vuonna 1825 Luvian hyppyseuroista rukoukset pidettiin kasvoilleen kumartuneena, luettiin hengellisiä kirjoja ja raamattua, keskusteltiin, mutta pääasiana oli yöhön saakka hypäten, tanssien, käsiä yhteen lyöden ja ulvoen päästä hurmostilaan ja lopuksi vaipua lattialle huutaen: Kiitos, kiitos Jumalan, kiitos Herran Jeesuksen" (Harri Heino, Hyppyherätys, 89).

Orivedellä taas kontattiin tuolien ja penkkien alta ja seura­vieraitten jalkojen välissä (Heino, 41).

Herätyk­sen alusta alkaen ekstaattisia ilmiöitä pidettiin merkkeinä hengen välittömästä vaikutuksesta, jumalallisten voimien läsnäolosta. Tietoisesti pyrittiin jumalayhteyden välittömään kokemiseen hurmostilassa (Heino, 141).

Uskottiin, että Hengen välitön läsnäolo ilmeni hurmoksellisuutena. Laulun aikana ojennettiin käsiä korkeutta kohden. Käsien yhteen lyöminen oli yleistä (Heino, 137). Siksi seurojen huipentuma oli hurmoskohtaus, jossa esiintyi profetoimis­ta, hyppäämistä, tanssia, tajuttomuuskohtauksia jne (Heino, 121).

Ekstaattiset kokemukset olivat takeena kaikkein keskeisimmästä, hengen vaikutuksesta (Heino, 135). Samoin uskottiin, että on henkilöitä, jotka näkyjen, ilmestysten ja hurmossaarnojen välityksellä saattoivat esiintyä Jumalan valtuuttamina ja toivat erityisellä tavalla julki hänen tahtonsa (Heino, 39).

Johtoon tuli naisia, jotka hurmossaarnoillaan takasivat Hengen läsnäolon ja sanoman aitouden. Eräs johtajista väitti voivansa sanoa jokaisesta ihmisestä pääsikö tämä taivaaseen vai joutui helvettiin. Se oli selvänäkemistä. Raamattu sai rinnalleen näyt, ilmestykset ja unet (Heino, 13).

Raitishenkinen rukoilevaisjohtajan Matti Paavolan mukaan heidän pääerehdyksensä oli, että he etsivät henkeä sanan ulkopuolelta (Heino, 114).

Paavola ei halunnut mennä mukaan hyppyherätykseen ja siksi uskovat hylkäsivät hänet. Ennen niin suositun sielunhoitaja ja julistaja jäi niin yksin, että väitettiin enää vain vaimon ja yhden naapurin kuuntelevan häntä.

Matti Paavolan auktoriteetti ei kyennyt hillitsemään hyppyherätystä, kuten Paavo Ruotsalainen oli kyennyt. Hyppyherätys laantui siihen, ettei Kristus tullutkaan vuonna 1834 ja myös oikeidenkäynnit hillitsivät sitä.

Myöhempi herännäisyys ja rukoilevaisuus on painottanut, ettei kirjoitettua ja sisäistä sanaa saa erottaa toisistaan ja ettei Pyhä Henki vaikuta näkyjen ja ilmestysten välityksellä (Heino, 115).



Helluntailiike ja karismaattinen liike

Maailmanlaajan karismaattisen liikkeen taustalla oleva helluntailiike syntyi 1905 Los Angelsin Azurakadun kokoushuoneistossa koetusta ilmiöistä. Se oli ensimmäinen ns. mediaherätys. Uutiset ihmeellisistä ilmiöistä levisivät tiedotusvälineiden kautta. Ympäri maailmaa matkustettiin katsomaan ja kokemaan Azurakadun kokouksia.

Helluntailiike muodostui kuitenkin pian omaksi kirkkokunnakseen, jolla oli omat jäsenistönsä. Se ei paljoakaan vuosikymmeniin vaikuttanut muiden kirkkojen uskoviin.

Tilanne muuttui kuitenkin jyrkästi 1960-luvulla, jolloin karismaattinen liikke syntyi. Vuonna 1960 amerikkalainen episkopaalipappi Dennis J. Bennet kertoi saarnassaan seurakunnalleen saaneensa "helluntaikokemuksen" kielilläpuhumisineen (Aamulla kello yhdeksän, Ristin Voitto). Hän joutui eroamaan kirkkoherranvirasta, mutta toinen episkopaaliseurakunta kutsui hänen papikseen.

Lehdistö sai kuulla asiasta ja siitä syntyi suuri kohu. Uusi mediaherätys oli alkanut. Liike levisi ja vuonna 1974 Bennett väitti Yhdysvaltain episkopaalisen kirkon 9000 papista 1000 saaneen karismaattisen kokemuksen (Juhani Kuosmanen, Herätyksen historia, 307).

Samoin vuonna 1975 oli Yhdysvaltain luterilaisten karismaattinen konferenssi Minneapolissa ja se kokosi yli 20 000 osanottajaa. Eräs keskeisiä vaikuttajia on ollut luterilainen kirkkoherra Larry Christenson San Pedrossa.

Englannissa eräs karismaattisen liikkeen johtajista 1960 ja 1970-luvuilla oli anglikaanipappi Michael Harper. Hän oli ollut John R. Stottin työtoverina. Harperin saaman karismaattisen kokemuksen jälkeen Stott oli eri mieltä hänen kanssaan ja asettui vastustamaan karismaattista liikettä (Michael Har­per, Kukaan ei arvaa, 82-83). Harper erosi virastaan ja perusti 1964 oman organisaation (Fountain Trust) edistämään asiaa.

Suomessa pidettiin ensimmäinen karismaattiseen liikkeeseen liittyvä konferenssi Kotkan Vapaakirkossa 1971. Sitä ennen olivat kuitenkin helluntailiikkeen vaikutuksesta kaikki ns. vapaat suunnat omaksuneet hyvin pitkälle karismaattisen kristillisyyden tulkinnan.

Tukholmassa oli 1972 karismaattinen konferenssi, jossa Osmo Tiililä oli mukana. Hän kirjoitti siitä innostuneena Sana-lehdessä. Siellä oli mukana myös Ulla-Christina Sjöman, joka aloitti karismaattiset rukousillat Munkkiniemen kirkossa. Ne ovat jatkuneet Helsingissä tähän päivään asti. 1973 Tampereella vieraili Michael Harris ja Erik Larsson ja Pirkkalan kirkkoherra Erkki Pennanen oli siellä mukana ja hänet siunattiin kirkon alttarilla (Erkki Pennanen, Avoimesti 24-26).

Näissä kokouksissa korostettiin, että kielillä puhuminen on Hengellä täyttymisen ja uudistumisen merkki (Pennanen, 27-28). Karismaattinen liike liikkeenä ja sen opetus oli tullut Suomen kirkon sisälle.



Uusi vaihe Suomessa


Jotain aivan uutta alkoi tapahtua helluntailaissaarnaajan Niilo Yli-Vainion ko­kouksissa vuodesta 1977 alkaen muutaman vuoden ajan.

Uutta oli julkisten tiedotusvälineiden huomio ja suosio. Mutta ennen kaikkea uutta ”voiman” ilmeneminen ja ihmisten kaatuminen selälleen.

Hänestä kertova elämänkerta kuvaa tuota alkua kesällä 1977 Lapualla: ”Kun hän puhuu, ihmiset alkavat laota penkkeihin ja penkkien väleihin, lysähtelevät kenenkään koskematta ja käskemättä omia aikojaan ja alkavat kuka mitenkin päin repsahdella ja pitää ääntä, ylistellä Jumalaa suomeksi tai joillakin sanoilla joista ei saa selvää kuin yhden ilmeisen asian: ilon” (Saari, Saarnaaja, 89). ”Sitten mies koskettaa hänen otsaansa hyvin kevyesti ja nainen tuntee lämpöisen sähkövirran kaltaisen valahtavan lävitseen. Hän ei tiedä kaatuvansa, hän leijuu keltaisesta purppuraksi värjäytyvässä pilvessä ja löysää ranteitaan kuristavat sormet, vajoa vajoaa ja nukkuu kiitollisena” (Saari, 13).

Yli-Vainion raviradallla pitämän puheen loppuosassa (Saari, 191-193) tulee hyvin esiin hänen uskonsa rukouksella parantumiseen juuri nyt: …. Ja niiden haavojen kautta sinä Jumalan voimasta parannut; tänä iltana… Hänen haavojensa kautta me olemme parannetut, sanoo Ju­malan sana… Ja kun Jumalan henki laskeutuu sinun päällesi ja koskettaa tätä heikkoa asuntoa missä sinä asut, sinä voit parantua silmän­räpäyksessä. Jumalan voima menee sinun lävitsesi niinkuin kuuma, lämmin sähkövirta, kun Jumalan henki koskettaa si­nua.

Ja sinä tunnet: "Nyt minä olen vapaa, jopa ruumiinikin on vapaa!" Jumalan voiman kautta… Kiitos parantavasta voimasta, joka Pyhän Hengen kautta on laskeutunut tämän joukon ylle tänä iltana!!… Pyhässä Hengessä parannat sairaita, juuri nyt ja tässä kokouksessa, Jeesus. Isä, minä tahdon, että näin tapahtuu… ... Laitappas siellä kätesi sinne, missä sinulla on sairautta... Kaulaas, sydän siellä, korva, silmät, migreeni, selkä... Minä voin sanoa sinulle, että Jumalan voima koskettaa sinun selkääsi niinkuin kuuma virta menee sinun selkäsi läpi.

. . Ja sinun selkäs paranee tänä iltana - nyt! Sinulla voi olla siellä jollakin vatsavika, mikä lie. Laita kätesi siihen... Siellä on syöpäpotilaita, montakin täällä mukana tänä iltana ... Laske kätesi sinä jollon syöpä ruumiis päälle johonkin, mihin vaan... Ja nyt nostetaan ylös oikia käsi, todistuksena että me tunnus­tamme tässä huoneessa tänä iltana vain Jeesuksen Kristuksen arvovallan!!

Ja Jumalan voiman yli kaikkien muiden voimien!! Kaikkien voimien täytyy alistua hänen jalkojensa astinlaudaksi!Sillä hän on noussut voittajana ylös ja hän elää. Ja hän on lähettänyt Pyhän Henkensä tämän joukon ylle. Ja sinun yllesi!

Sinun yllesi! Sinun ylläsi lepää Jumalan Pyhän Hengen voitelu ja sinä tunnet tuon voiman, kun se menee sinun ruumiisi lävitse. tunnet nyt me ylistämme Herraa siitä, mitä Jeesus henkensä kautta tekee nyt! . . .Jeesus, minä kiitän sinua, että sinä olet laskenut voimasi tänä iltana näitten rakkaittesi ylle!!”

Yli-Vainon vähän yli neljä vuotta kestänyt kokoustoiminta antoi voimakaan sysäyksen kirkon sisällä vaikuttavan karismaattisen liikkeen muotoontumiseen. Syntyi Hengen uudistus kirkossa r.y. hoitamaan tätä liikettä. Järjestö haluaa erityisesti olla ”Pyhän Hengen työtä esillä pitävä uudistusliike” jonka toimintamuotoina ovat mm. Sanan ja rukouksen illat, ylistys, rukouspalvelu ja armolahjakoulutus.

Kansan Raamattuseura on ollut erityisen avoin tälle liikkeelle. Mutta senkin sisällä syntyi jännityksiä. Sitä kuvastaa hyvin Erkki Lemisen kuvaus seuran julistustyössä toimivasta entisestä helluntailiikkeen saarnaajasta William Uotisesta. Lemisen sanoo, että ”karismaattisen liikehdinnän piirissä ei Williamin otettu ’omaksi’, vaikka hän jos kukaan oli karismaattinen. Mies, joka oli mm. rukoillut kielillä kuutisenkymmentä vuotta hiljaa ja itsekseen kammiossaan, ei ollut oikein sovelias niiden keskellä ja opettajaksi, jotka nyt näitä asioita vasta tavailivat.

Joskus William sanoikin: ’Niinhän se on, että kun lapset saavat mieluisia leluja, he näyttävät niitä mielellään kaikille, jotka vieraisilla käyvät.’ Aikuistuessa ja vanhetessa eivät ’lelut’ riitä, tarvitaan vain yhtä ainoaa, Kristusta, joka on tullut meille viisaudeksi Jumalalta ja vanhurskaudeksi ja pyhitykseksi ja lunastukseksi" (Erkki Leminen, Kaksi vaeltajaa).


Uusi vaihe alkoi Amerikassa

1980-luvun puolivälin jälkeen alkoi jälleen aivan uusi aalto vaikuttaa Amerikan karismaattisessa liikkeessä. Sen keskeisenä vaikuttajana oli John Wimber niminen julistaja. Hän oli pitänyt useamman kerran tunnetussa Fullerin seminaarissa luentosarjan nimeltä Ihmeet ja merkit.

Hänen käsiensä kautta välittyi käsittämättömältä tuntuva ”voima”. Uuden liikkeen tuntomerkki onkin juuri tämä käsittämättömältä tuntuva ”voiman” käyttö. Nimenomaan tämä ”voima” kykenee kaatamaan ihmisiä niin yhden kerrallaan kuin joukoittain. Kaatamisesta ja siihen liittyvistä monista hurmoksellisista ilmiöistä onkin tullut tämän liikkeen perustuntomerkkejä.

Aikaisemmin sama ilmiö oli nähty Kathryn Kuhlmannin kokouksissa. Suomessa se tuli tutuksi Niilo Yli-Vainion kokouksissa.

Vuonna 1986 oli Englannissa karismaattinen konferenssi, jossa Wimber oli keskeinen puhuja. Siellä oli myös suomalaisen ryhmän mukana mm. Olli Valtonen ja Pirkko Jalovaara. Jälkimmäinen koki parantumisen ja sai ”voiman”. Suomen tultua hän aloitti Seppo Juntusen kanssa oman parantamistoiminnan kirkoissa. Sen tunnusmerkkinä on ollut juuri tuo samanlainen ihmisten selälleen kaatuminen. Nykyisin molemmat jatkavat toimintaansa omissa järjestöissään.

Täsmennän kritiikkini kohteen juuri tätä Wimberistä alkaneen voima- ja kaatamisliikkeen. Sen tunnetuimpia julistajia Wimberin syöpäkuoleman jälkeen ovat olleet Benny Hinn ja Robert Howard-Brownen.

Liikkeen erääksi nousuvaiheeksi tuli 1994 Torontossa alkanut ns. nauruherätys. Se alkoi John Wimberin perustamaan kirkkokuntaan (Vineyard) kuuluvassa pienessä seurakunnassa.

Käsittämättömällä nopeudella maailmanlaajan mediasensaation siivillä levisi tieto tästä ”toronttoilmiöstä” ja sinne matkusti jälleen kristittyjä eri puolilta maailmaa samaan ”voitelun ja siunauksen”. Toronton jälkeen ilmiön pesäpaikaksi tuli Floridan Pensacolassa oleva helluntaisseurakunta. Väitetään siellä käyneet parin vuoden sisälle yli kolme miljoona ihmistä eri puolilta maailmaa saamassa ”voitelun”.

Tällä hetkellä liike kasvaa nimenomaan Benny Hinnin, Robert Howard Brownen ja toisen etelä-afrikkalaisen julistajan Reinhold Bonken maailmanlaajan julistustyön muodossa. Frankfurtissa päämajaa pitävän Bonken kokouksiin saattaa osallistua Afrikassa puolikin miljoonaa kuulijaa. He esiintyvät jatkuvasti omassa sateliittitelevisiokanavassa GOD TV. Se näkyy myös Suomessa TV 7:ssä joka ilta. Kanava välittää meille Suomessakin tuttujen liikkeen julistajien kuten Kenneth Haginin, Rick Joynerin, Colin Urquhartin, John ja Carol Arnottin, Moris Cerullon, John Kilpatrickin, Francis Frankipanen, Kenneth Coppelandin, Ulf Ekmanin ohjelmaa. Siellä toimii John ja Paula Sandfordin Elijah Housin ja Alfa kursin ohjelmat.

Tälle liikkeelle on ollut tyypillistä herkkä tarttuvuus ja monenlaiset fyysiset ilmiöt. Liike elää maassamme ns. city-seurakunnissa ja joissakin itsenäisissä helluntai- ja vapaaseurakunnissa. Liikkeen äänitorvi on Näky-lehti.


Markku Koiviston johtama Nokian-liike on osa tätä liikehtimistä.

Monihaaraisessa ja moni-ilmeisessä karismaattisessa liikkeessä on ollut käsittämättömän raju leviämisvoima viimeisen parinkymmenen vuoden kuluessa. Pääasiassa se on saanut kannattajansa vanhoista kristityistä. Se on näyttänyt temmanneen mukaansa kaikki todelliset uskovat ja muokkaavan heidän uskonnäkemyksensä kokemusten mukaiseksi.

Tämän vyöryn alla toisinajattelevien uskovien on tultava "maanalaiseksi seurakunnaksi", mentävä piiloon. Emme uskalla avoimesti ja julkisesti asettua arvostelemaan tällaista vyöryä. Sellainen leimataan Pyhän Hengen työn ja herätyksen vastustamiseksi.

Useimmat uskovat eivät yksinkertaisesti kestä uskovien enemmistön painetta. Jos olemme johtamisvastuussa seurakunnassa tai uskovien ryhmässä, olemme melkoisessa ahdistuksessa, koska jäämme niin yksin, menetämme arvovaltamme ja uskovien taloudellisen tuen.



Muutama esimerkki tämän päivän lähetyskentiltä

Leena Kaartinen kirjoittaa Kabulista 12.10.02. Siinä hän kertoo päässeensä vuosien jälkeen IAM:n työntekijäkonferenssiin. Sitten hän kertoi: ”Eräs uusi ilmiö täällä on ulkomaalaisten järjestöjen ja yksilöitten suuri edustus. Eilisessä jumalanpalveluksessakin meitä oli varmaan pari sataa ainakin. Murehdutti ja kauhistuttikin HURMAHENKI, mikä tuossa kokouksessa näkyi ja kuului.

Tänne tulee joukoittain uusia ryhmiä, yleensä lyhyeksi aikaa, ja he tuntuvat tietävän paljon paremmin kuin me vanhat kalkkikset, miten Hyvä sanoma on tuotava tälle kansalle. Tavallista arjen palvelua ei juuri arvosteta noissa piireissä. Ovat tulleet rukouksella kaatamaan muureja.”

Lea Lukka taas kirjoitti Japanista 25.3.2003, että hän pääsi käymään 16 vuoden jälkeen entisessä seurakunnassaan Fukuyamassa. Seurakunta oli kasvanut niin, että keskimääräinen sunnuntaikävijämäärä on nyt 25 henkilöä. ”Kävijöitä olisi kuitenkin vielä aika monta enemmän, ellei olisi ollut muutaman vuoden takaista repeytymää, jossa seurakunnan karismaattinen siipi irtaantui ja alkoi pitää omia kokouksiaan.”

Etiopiassa lähetystyöntekijät ovat kohdanneet yliluonnollisia ilmiöitä ei-kristittyjen parissa. Tormod Engelsviken kertoo, että siellä ”henget tietävät asioita, joista niiden valtaamilla ihmisillä ei ole mitään tietoa. Ne tietävät kaukaisista paikoista, tuntevat eri ihmisiä kuin uhrinsa, tietävät menneisyydestä ja jonkin verran jopa tulevaisuudesta. Pahat henget ymmärtävät ja osaavat ajoittain puhuakin vieraita kieliä” (Vapaaksi Paholaisen vallasta, Juva 1994).

Mongoliassa Kylväjä oli aloittanut Arhangain maakunnan pääkaupungissa yhteistyön Nazar-seurakunnan kanssa. Seurakuntaan tuli pääkaupungista "Amid ug" –seurakunnan (Elämän sana) raamattukoulusta mongolinuorten ryhmä. Päivi Vuorinen kertoo ystäväkirjeessään 26.5.2004 tästä vierailussta: ”Nuo oppilaat ovat nyt tuoneet Nazar-seurakuntaan omia oppejaan melkoisella ryminällä. Lauantaina kävin katsomassa, mitä "parantamiskokouksessa" tapahtuu.

Tapahtuihan siellä..! Noiden nuorten raamattukoululaisten mukaan uskovan ihmisen ei pidä suostua sairastamaan. He opettavat, että kun vain uskoa on riittävästi, kaikki sairaudet muka väistyvät. Eräästäkin sokeasta mummosta yritettiin ajaa sairautta oikein urakalla. Tuohon menestysteologiseen suuntaukseen näyttää liittyvän sellainen käsitys, että uskova ihminen on uskoon tultuaan ja tiettyjä kokemuksia koettuaan melko täydellinen pakkaus. Ristiä ei sitten juurikaan enää tarvita ja ihmisen uskotaan nousevan voimakkaaksi, ’hengen jättiläiseksi’"

…

Tässä kaikessa on kuitenkin jotakin hyvääkin. Omia uskon perustuksia saa käydä läpi tosissaan: miksi me uskomme niin kuin uskomme!? Miksi emme voi luopua siitä luterilaisuuden peruspilarista, että olemme samaan aikaan syntisiä ja kuitenkin vanhurskaita. Täkäläisille uskoville tuntuu olevan vaikeata ajatella, että tosiaan olemme syntisiä ja tarvitsemme anteeksiantamusta joka ikinen päivä.

Paikallinen uskonto valaistumisen ja täydellistymisen ajatuksineen saattaa vaikuttaa taustalla. Toisaalta varmaankin missä tahansa päin maailmaa ihmistä viehättää ajatus siitä, että voisimme olla "supermiehiä" tai suorassa yhteydessä näkymättömään henkimaailmaan. Ihmisen on usein helpompaa demonisoida sairaudet, vaikeudet tai synnit, kuin käsitellä asioita Jumalan antamin keinoin.

Lopputulos on ollut se, että Nazar-serakunta sanoutui irti yhteistyöstä luterilaisten kanssa ja Kylväjän lähettien oli aloitettava alusta uuden seurakunnan rakentaminen.



4. MITÄ ON AJATELTAVA NYKYISESTÄ PYHÄ HENKI KESKEISYYDESTÄ?

Uskomme syvä salaisuus on usko kolmiykseiseen Jumalaan. Juuri siinä mitä oleellisimmin kristillinen usko eroaa juutalaisesta ja islamilaisesta uskosta.

Pyhä Henki ei ole voima tai vaikutus, vaan persoona, jolla on voimakas ja joka vaikuttaa meissä ihmisissä. Pyhä Henki on toimiva Jumala ja Jumalan toimintaväline, työase. Pyhä Henki ei vaikuta siellä, missä Jumala ei vaikuta. Ja missä Jumala vaikuttaa, siellä hän vaikuttaa nimenomaan Pyhän Henkensä kautta. Pyhä Henki ei ole ihmisessä oleva kokemus tai tunne, vaan ihmisen luona ja kanssa oleva persoona.

Pyhä Henki ei ollut Jeesuksen julistuksen sisältö eikä sanoma, ei edes silloin, kun hän paransi sairaita ja ajoi ulos pahoja henkiä. Sama koskee apostoleja. Apostolisen julistuksen sisältö on Kristuksen täytetty sovitustyö ja kutsu kääntymiseen ja uskoon. Pyhä Henki antaa voiman pitää esillä tätä sanomaa ja huolehtii tuloksista, mutta Pyhä Henki ei ole sanoma itse.

Kristillisen uskon peruskuvana ei olekaan helluntain tulenliekit vaan Golgatan risti. Julistuksemme keskuksessa ei ole helluntain tapahtumat, vaan pitkänperjantain ja pääsiäisen tapahtumat.

Pyhä Henki vaikuttaessaan meihin käyttää aina välikappaleenaan Raamatun sanaa. Hän puhuu meille nimenomaan Jumalan sanassa. ”Sinun sanasi, sanotaan, ei Henkesi, on minun jalkaini lamppu ja valkeus minun teilläni” (Luther Ps 119 pohjalta). Luther kirjoitti: oman aikansa tilanteesta: "Hokiessaan henki, henki, henki Karlstadt repii sitä siltaa, polkua, tietä, tikapuuta ja kaikkia niitä välineitä, joilla Henki tulisi luoksemme." Se silta on Jumalan sana.”

”Pyhä Henki toimii ikään kuin Sa­nan siipinä, niin että sana voi tulla Jumalalta meille ja meidän tyköämme nousta Juma­lan luo.” Luther sen sijaan ilmoitti tehneensä Jumalan kanssa sopimuksen, ettei tämä anna hänelle näkyjä eikä lähetä hänen luokseen enkeleitä, sillä Raamattu ja sakramentit riittävät.

Meidän tulee varoa käsitystä, jonka mukaan Jumala Henki toimii sanasta riippumattomana ja laskeutuu ihmiseen jossain sanan ulkopuolella olevassa kokemuksessa. "Se vaara on aina olemassa, että tunteen luomiseksi kaivataan jotakin sellaista, mitä sanassa ei löydy. Tällä keinolla Saatana johtaa monet Jumalan sanasta inhimillisten päähänpistojen, vaikutelmien, mielijohteiden ja fanaattisen käytöksen pauloihin ja lopuksi selvästi Jumala sanan vastaiseen toimintaan.

Olemme turvassa vain jos käyttäydymme huolellisesti Jumalan sanan mukaan. Siinä on kaiken totuuden ja voiman lähde. Jumalan elämä on hänen sanassaan. Sanansa välityksellä Jumala antaa Henkensä ihmisille" (Robert D. Brins­mead).

Tunnustuskirjoissa tämä asia on sanottu erittäin selvästi: ”Jumala ei anna henkeänsä tai armoansa kenellekään muuten kuin edeltävän sanan välityksellä ja myötä. Siten suojaudumme hurmahengiltä, jotka kerskuvat saaneensa Hengen ilman sanaa ja ennen sanaa ja jotka siksi mielensä mukaan arvostelevat, tulkitsevat ja venyttävät Raamattua ja suullista sanaa”

Pyhä Henki tulee meihin Jumalan sanassa ja hän jatkaa työtään meissä sanan kautta. Kuka tahansa kuulee, ottaa vastaan ja uskoo evankeliumiin, hänessä vaikuttaa silloin Pyhä Henki ja jokaisella, joka uskoo evankeliumin Kristuksesta, on Pyhä Henki.

Luther aikoinaan kirjoitti: ”Mutta maailma ei kuuntele, vaan hylkää Kristuksen ja hänen sanansa ja seuraa ja pitää suurena valaistuksia ja ilmestyksiä, jotka näyttävät olevan mahtavia ja jumalallisia, mutta jotka itse asiassa ovat saatanallisia. Olen kuullut, että turkkilaisilla on pappeja ja uskonnollisia ihmisiä, jotka päivittäin joutuvat hurmokseen. He joutuvat hengen valtaan ja makaavat jonkin aikaa maassa tiedottomina. Heti kun he ovat palanneet tajuihinsa, he puhuvat suuria ja ihmeellisiä asioita.

Nämä asiat saavat kansan valtaansa, vieläpä mahtavat ihmiset luulevat niitä nähdessään, että kyseessä on erikoinen pyhyys. Isä Jumala on kuitenkin käskenyt olla kuulematta tällaisia ylöstemmattuja ja kuulemaan Poikaa. Hänessä ovat kaik­ki viisauden ja tiedon aarteet kätkettyinä" (Luther, Laki ja evankeliumi, 68-69).

Koska Pyhä Henki on Jumala, jää hän aina monella tavoin meille ajallisille ja syntisille uskoville salatuksi. Emme voi häntä käsittää ja vielä vähemmän voimme häntä hallita. Jos joku väittää hallitsevansa Pyhää Henkeä, silloin se voiman henki onkin sielullisuuden henki.

Emme voi ikään kuin kopeloida Jumalan Pyhää Henkeä. Missään tapauksessa ei Pyhä Henki ole jotain hurmoksellisuutta, poikkeusilmiöitä, ihmisten normaalikyvyt ylittävää voimaa. Hän on persoona, joka toki on kaikkivoiva ja kaikkivaltias ja vaikutuksensa meissä on yksinkertaista synnin ja armon tuntoa.

Nyt opetetaan, että parantuminen tapahtuu voiman kanavoimisena ja väitetään, että, tämä voima on tyhjentymätön. Pyhä Henki virtaa uskovien lävitse muihin ja uskovat ovat vain kanavia, hengen kanavia (spirit chaneling). Tällöin jumaluus on valo ja ihmiset ovat ikkunoita. Uskovien on antauduttava voiman kanavaksi, ääneksi ja toisen hallittavaksi.

Mutta UT:n mukaan emme ole Jumalan kanavia vaan Jumalan lapsia. Ei lapset ole vanhempien kanavia. ”Sydän pelosta kylmänä olen joskus katsellut joukkoa, joka kädet kohollaan huojuu hiljaa ja toistelee yksittäisiä sanoja kuin ne olisivat loitsuja tai mantroja. Näin väitetään Pyhän Hengen laskeutuvan ihmisten päälle” (Leena Huima).


5. KAHDEN TASON KRISTILLISYYTTÄ

Karismaattisen liikkeen tavoitteena on synnyttää uskovissa kaipuu kokea ns. henkikaste erityisenä kokemuksena, johon liittyy ulkonaisia merkkejä. Saatetaan sanoa, että ei riitä, että olet kääntynyt ja Pyhän Hengen uudestisynnyttämä. Sinun on puhdistauduttava ja saatava myös hengen kaste.

Pelastus on eri asia kuin Hengen kaste. Vasta ”henkikasteessa” uskova saa Apt 1:8 mukaisen voiman ja hänestä tulee hedelmää kantava kristitty. Vanhassa helluntailiikkeessä tällaisen henkikasteen merkkinä on pidetty kielilläpuhumista. Nyt merkiksi on tullut kaatuminen, vapina ja monet muut fyysiset ja tunne-elämän kokemukset.

Tällä opetuksellaan liike jakaa Kristukseen uskovat kahteen tai kolmeen eri uskonelämän tasoa eläviin. Saatetaan sanoa, että toiset ovat kyllä saaneet Pyhän Hengen ja uudestisyntyneet, mutta he eivät ole pyhittyneet eikä Pyhä Henki ole saanut heitä ja täyttänyt heitä. He eivät elä Pyhän Hengen hallinnassa, vaan ovat vielä oman minän hallitsemia.

Liikkeen juuret ovatkin vanhassa metodismissa (the twofold salvation), jossa erotetaan suhteellinen muutos (vanhurskauttaminen) todellisesta muutoksesta (pyhityksestä). Wesley sanoi luteri­laista: "Heillä on vanhurskauttamisen armo, mutta pyhityksen armoa ei heillä ole".
Toiset sen sijaan ovat päässeet syvemmälle uskossa.

He ovat puhdistautuneet ja pyhittyneet ja saaneet ”henkikasteen”, ”toisen siunauksen” ja ”täyttyneet hengellä”. Heillä on erillinen kokemus, joka antaa heille voimaa ja tekee heidät tehokkaiksi kristityiksi. Nyt usko onkin kokemusta. Koska tällainen erinomainen kokemus on saatavilla, on jokaisen kristityn määrätietoisesti tavoiteltava sitä. Ei saa jäädä puolinaiseksi.

Helluntailais-karismaattisuudessa ei evankeliumin sisällöksi riitäkään yksin Kristus, yksin armo ja yksin usko. Kristuksen rinnalle on saatava erillisenä kokemuksena Pyhä Henki, armon lisäksi voima ja uskon oikeaksi osoittamiseksi kokemus. Näin opetukseksi tuleekin: Kristus ja Pyhä Henki, armo ja voima, usko ja kokemus.

Monet tämän liikkeen ryhmät käyttävätkin nimessään itsestään ilmaisua Full Gospel, täydellinen evankeliumi. Heillä on vasta täydellinen evankeliumia.

Mutta samalla on siirretty uskon sisällön painopistettä. Jeesuksen täytetty työ ja syntien anteeksiantamus eivät enää ole keskuksena. Ne ovat vain edellytys seuraavaan suureen vaiheeseen - karismaattiseen kokemukseen. Painopiste siirtyy kielilläpuhumiseen, ihmeparanemiseen, demonien ulosajamiseen, profetioihin, hengessä laulamiseen, näkyihin ja ilmestyksiin.

Usein heidän opetuksessaan kohtaakin väitteen, että Jumala antoi Lutherille opin vanhurskauttamisen, mutta vasta Wesley osasi opettaa oikein pyhityksestä. 1800-luvun pyhityskristillisyys palautti opetuksen Kristuksen takaisintulosta ja uskovien ylöstempaamisesta ja vihdoin helluntailiike toi esiin henkikasteen ja armolahjat ja rukouksella parantamisen.

Näin on saavutettu Jumalan ilmoituksen koko täyteys. Se huipentuu helluntailiikkeessä ja karismaattisessa liikkeessä.

Tämä opetuksen mukaan ihmisen pelastuminen onkin moniasteinen prosessi, jonka lopputuloksena on Kristuksen kaltainen uskova jo täällä ajassa. Alkuajan helluntailiikkeeseen liittynyt saksalainen pastori Jonathan Paul vakuutti: ”Sen koomin minua eivät ole tahranneet ajatukset eivätkä luonteen purkaukset; Herran ja minun väliin ei päivin ja öin ole tullut mitään häiritsevää.

Elän siinä autuaassa tosiasiassa, että Jeesus on uusi Aadamini, jolta odotan ja saan odottaa kaikkea. Taipumus syntiin on otettu minulta pois, ja olen sen asemasta päässyt osalliseksi jumalallisesta luonnosta.” Hänen ei enää tämän henkikasteen jälkeen ole tarvinnut rukoilla rukousta: ”Anna meille meidän syntimme anteeksi” (Morgner, 16, 17).

Se Hengen täyteys, mikä meillä on, kun otamme vastaan armon evankeliumin, on tässä elämässä ylittämätön.

Kolossalaiskirjeen vastaanottajia hämmensivät sellaiset opettajat, jotka väittivät voivansa antaa jotain enemmän, he lupasivat vajoamista näkyihin (Kol 2:18). Heillä oli määrätty harjoitusohjelma, jota seuraamalla uskovat voivat saavuttaa tämä korkeamman tason elämän (2:8,16,20).

Ihmisluonto on haluton kestämään heikkouden, synnillisyyden ja rajallisuuden tunnetta. Se ei tahdo mukautua siihen päivittäiseen todellisuuteen, että emme voi elää ilman likaisia astioita, kuluneita hermoja ja hellittämätöntä taistelua lihaa vastaan.

Ja niin kolossalaisetkin alkoivat etsiä sellaista Hengen täyteyttä, jossa he hurmahenkisyyden siivin voisivat leijailla kurjien, kamppailevien ja maallisten uskovien yläpuolella.

He halusivat jättää "pelkän" Kristuksesta ja uskonvanhurskaudesta nauttimisen ja päästä yksin uskosta opetuksesta eteenpäin. Paavali koettaa osoittaa kuinka huimaavan hengellisen kokemuksen tekeminen kaiken keskukseksi johtaa aina lakihenkisyyteen: "Älä tartu", "älä maista", "älä koske" (Kol 2:21).

Uskova sensijaan on kutsuttu tavoittelemaan sitä, mikä on ylhäällä ja missä Kristus on (3:1). Sillä Kristus on kaikki (3:11) ja kaikki täyteys asuu hänessä (1:19).

Aikoinaan Urho Muroma kirjoitti äärimmäisen jyrkästi tällaisesta korkeamman tason henkikastettujen kristillisyydestä: "Helluntailaisuudessa näen vaarallisen harhaliikkeen. Sen vaarallisuus ei ole ainoastaan sen monissa epäraamatullisissa opeissa, vaan sen hengessä. Kerran eräällä rautatiematkalla jouduin keskusteluun muutamien ystävämielisten helluntailaisten kanssa, jolloin eräs sanoi: 'Jospa tuo rovasti saisi oikein henkikasteen kielilläpuhumisineen, niin sitten vasta...' Vastasin: 'Minä kun en huoli teidän henkikasteestanne. Sillä tutkikaa omaa joukkoanne. Eivätkö teidän henkikastettunne ole erikoisen hengellisesti ylpeätä väkeä.

Olihan aika, jolloin vain henkikastetut saivat istua kokoussalinne ensimmäisellä penkillä, kuten eräs helluntailainen vuosia sitten minulle kertoi. Minä en huoli teidän henkikasteestanne, sillä se ei voi olla puh­das Pyhän Hengen 'kaste', koskapa se tekee saajansa niin hengellisesti ylpeiksi, ettei sen veroisia tapaa missään muualla.

Siinä on mukana suuri annos ihmisen omaa sielullista 'henkeä', koskapa se tekee saajansa itsekkääksi, tuomitsevaksi, lahkolaismieliseksi ja suunnattoman omahyväiseksi. Nämä ovat kaikki lihan töitä. Teidän henkikasteessanne ei näy jälkeäkään Hengen hedelmistä. Voiko tämä 'kaste' silloin olla Pyhän Hengen 'kaste', jonka pitäisi nimenomaan luoda sydämeen Jeesuksen mielenlaatu?

Sillä hedelmistä puu tunnetaan. Kun kielilläpuhuminen pannaan tämän kasteen merkiksi - mikä on kaikin puolin epäraamatullista - niin yllytetään ihmisiä tavoittelemaan sielullisesti ylijännitettyjä suggestiotiloja ja johdetaan aivan harhaan. Hysteeriset naiset ja miehet ovat tämmöiseen taipuvaisia ja ne kokouksissanne 'paasaavat' päällimmäisinä. Tämän koin järkyttävällä tavalla Lewi Petruksen seurakunnassa Tukholmassa.

Mutta Jumalan edessä ei tällä 'hulinalla' ole mitään arvoa. Paavali tuomitsee sen ankarasti ensimmäisessä korintolaiskirjeessä. Jos 'henkikaste' tekee saajansa hengellisesti ylpeäksi, on se valkoisen perkeleen kaste, sielullinen hurmostila, jossa jäljitellään oikeata Hengellä täyttymistä, sillä saatanakin osaa pukeutua valkeuden enkeliksi ja yllyttää uskovaisetkin samaan syntiin, johon hän itse sor­tui. Hengellisen ylpeyden synti on vaarallisimpia syntejä syntien joukossa. Ja tähän syntiin johtaa teidän väärä oppinne ns. "henkikasteesta" (Herää valvomaan 1953, ss. 87-88.


6. VÄLITÖN YHTEYS JUMALAAN

Emme hyväksy sellaista vaatimusta, että uskovan on opittava tuntemaan Jumala suoraan ja välittömästi ja että hänen sielunsa on oltava sisäisesti välittömässä yhtey­dessä Jumalaan, oltava olemisyhteydessä. Tällöin väitetään, että Pyhä Henki toimii uskovan sydämessä suoraan ja välittömästi ohi sanan ja sakramenttien. Emme voi löytää Jumalan omasta sydämestämme emmekä voi panna Jumalaa uskon rukouksella palvelemaan omia pyyteitämme.

Mitä hienointa omaa vanhurskauttamme on se, että perustaudumme siihen, mitä Kristus tekee meissä emmekä siihen, mitä hän on tehnyt ristillä meidän puolestamme. Meidän tulee rakentaa pelkästään Kristuksen varaan, ei edes Jumalan työhön meissä. Jumala vanhurskauttaa meidät jumalattomina yksin armosta Kristuksen tähden.

Jumalan edessä kelpaava vanhurskaus on vierasta, luonnoltaan jumalallista, ihmisen ulkopuolella ansaittua vanhurskautta. Siksi ihmisen on asetuttava Jumalan eteen vanhurskautettavaksi jumalattomana eikä hurskaana. Vain Kristuksen antamin lahjoin varustettuna sielu näyttää Jumalan silmissä vanhurskaalta.

Eräs kristitty kuvasi hyvin tätä oivallustaan: " Vuosikaudet olin tukeutunut Kristuksen rakkauteen ja yhdistymiseen hänen kanssaan. Jumala kuitenkin uskollisuudessaan avasi silmäni ja opetti, etten voi tukeutua mihinkään minussa olevaan, en edes uskooni tai saavuttamaani rakkauteen, koska molemmat ovat hauraita ja heikkoja. Sitä vastoin minun on autuaaksi tullakseni luotettava yksin Kristuksen ristin uhriin niin tyhjäksi kuin itseni tunnenkin (Rosenius).(vahvennus arkikaluston)



7. IHMEUSKO

On kaksi eri asiaa, mitä Jumala voi tehdä ja mitä hän todellisuudessa tekee. Jokainen kristitty uskoo, että Jumalan on kaikkivaltias. Siksi Raamatun sanan mukaan, mikään ei ole hänelle mahdotonta.

Ongelmalliseksi muodostuu Jumalan kaikkivaltius silloin, jos uskova kuvittelee voivansa ohjata oman mielensä mukaan uskonsa, tahtonsa ja rukouksensa avulla Jumalan kaikkivaltiaista tahtoa ja toimintaa.

Jumala voi antaa ihmeen tapahtua, kun rukoilemme, mutta yhtä hyvin hän voi olla antamatta. Jumala voi todistaa julistamamme sanan oikeaksi jollain ihmeteolla. Näin hän teki Mooseksen sanoille faaraon sitä vaatiessa (2 Moos 7:8-13).

Mutta yhtä hyvin hän voi jättää ihmeen tekemättä. Emme me hallitse Jumalaa. Mooseksen jälkeen ei yksikään Jumalan kansan johtajista tehnyt sellaisia ihmeitä kuin Mooses teki sauvansa avulla. Ihmeet olivat ainutkertaisia. Jeesuksen tekemät ihmeet olivat aivan toisenlaisia. Ne koskettivat vain yksityisiä ihmisiä, ei kokonaista kansaa yhtaikaa kuten Mooseksen ihmeet.

Jeesus ei tullut maailmaan tekemään niitä ihmeitä, joista evankeliumit kertovat. Hän tuli maailmaan kärsimään syntiemme sovittamiseksi. Hänen tekemänsä ihmeet vakuuttivat lopulta vain harvoja ja vain muutamat saivat häneltä avun, vaikka hetkittäin tuhannet ympäröivät hänet. Jokainen Jeesuksen parantama ja kuolleista herättämä sairastui uudelleen ja kuoli.

Jeesuksen tekemät ihmeet eivät lisänneet mitään sisällöllisesti hänen sanomaansa ja hänen varsinaiseen tekoonsa, jonka suorittamisen tähden hän tuli maailmaan. Jeesuksen tekemät ihmeet olivat vain ohimeneviä välähdyksiä siitä uudesta maailmasta, jonka Jumala kerran on luova (Ilm 21).

Monet ihmeet saivat toki ihmiset innostumaan, mutta niiden vaikutus jäi hetkelliseksi. Lasaruksen kuolleista herättämisihmeen synnyttämä hoosianna huuto vaihtui pian ristiinnaulitse huudoksi.

Ihmeenä koettu parantuminen kuolemansairaudesta on kyseiselle henkilölle suuri kokemus. Hän saa jatkoaikaa, kuten aikoinaan kuningas Hiskia. Mutta sitä tärkeämpää on se, että ihmeen kokenut säilyttää uskon Kristuksen armoon ja on hänelle sydämestään uskollinen, kun hän sairastuu uudelleen ja kuolee.

Tuhannet aikamme uskovat ovat virittäytyneet sensaatiouutisten kautta odottamaan ja ottamaan vastaan Messiaan, joka tekee suuria ihmeitä. Tarvitaan vain kipinä, vain joku suuri ja näkyvä ihme ja niin kymmenettuhannet lähtevät liikkeelle ja massaliike on valmis. Ainoa ongelma on, että on saatava aikaan toistuvia ihmeitä. Ainakin yksi joka kokouksessa.

Miten kasvaisimme niin, että vaikka saisimmekin kokea ihmeitä, emme suistuisi ihmeuskonnollisuuteen? Ihmeuskonnollisuus on nimenomaan animistisen ja maagisen kansanuskonnollisuuden oleellinen aines. Sen vallassa oltaessa korotetaan Jumalan tavallisuudesta poikkeava asioihin puuttuminen kristillisyyden keskukseen.

Kristillisyys muuttuu sensaatiosta innostumiseksi. Jatkuvasti on löydettävä uusia elämyksiä ja sensaatioita. On rukoiltava ihmeitä, etsittävä ihmeitä, elettävä ihmeistä, ihmeistä saadaan voimaa ja uskoa levitettään ihmeitten avulla.

Lopulta kaikki kiertyy ihmeitten ympärille. Silloin evankeliumi muuttuukin ilosanomaksi siitä, kuinka Jumala tekee tänäänkin suuria ja valtavia ihmeitä, Jumala parantaa tässä ja nyt kaikki sinun sairautesi.

Tällainen julistus on valheellista. Elämän ja kuoleman kysymys on siinä pystymmekö oikein torjumaan tällaisen ihmeuskonnollisuuden lumoavan ja mukaansatempaavan voiman.

Vielä meidän aikanamme voidaan tällaisessa liikehdinnässä puhua paljonkin rististä, verestä, Golgatasta, mutta näiden uskomme ydinsanojen sanojen merkitys ja sisältö on muuttunut ja niiden asema uskossa on jäänyt sivuun. Ne ovat enää vain fraasinomaista liturgista kieltä, joita toistetaan tradition voimasta. Ne eivät ole enää valloita sydämiä eivätkä innosta ihmisiä lähtemään liikkeelle.

Evankeliumi Kristuksen täytetystä työstä Golgatalla ei ole enää Jumalan ilmaista lahjaa vaan tilalle on tullut uusi laki, vaatimukset, jotka ajavat määrättyyn kokemukseen ja elämykseen – ihmeparantumiseen, kielilläpuhumiseen ja lopulta aina syvään pelkoon siitä, ettei minulla sittenkään ole tarpeeksi uskoa, jotta voisin tulla terveeksi ja onko kielilläpuhumiseni aitoa.

Pelottavaa on myös se, että vaikka Raamattu on näkyvästi esillä, luetaan monia Raamatun lauseita ja koko opetus tuntuu olevan Raamatun selittämistä, niin kuitenkin lopputuloksena on harha. Raamatusta on tullut käyttöväline, hämäysväline ja vallan väline, jolla ihmiset sidotaan selittäjään. Uskotaan omaan uskoon Raamatusta ja omaan itseensä.(vahvennus arkikaluston)

8. YLISTYS JA MUSIIKKI

Ylistysvirtaus levisi Suomeen Englannista vuosien 1980-luvun alkupuolella. Tämä myös “palvonnan“ nimellä kulkenut kokoustoiminnan muoto oli vuorovaikutustyyppistä, mukaansa tempaavaa yleisön aktivoimista, jossa tunnelmamusiikilla oli päärooli.

Laulut ovat uusia, mutta niiden avulla luodaan kokoukseen lämmin ja vapautunut tunnelma. Ylistämisestä on tullut menetelmä, jolla hallitaan kokousyleisön tunteita. Jopa puolikin tuntia kestävällä laulujaksolla ”lämmitetään” ihmiset. Keskeisessä asemassa on soitinryhmä, esilaulajat ja piirtoheitin tai videotykki, jonka avulla laulun sanat ovat valkokankaalla. Musiikki on reipastempoista ja se voi olla niin kovaa, ettei kuule vieressä olevan ääntä kunnolla.

Sen meluvoima täyttää koko kokoustilan. Jos kärsii liian kovasta melusta, on mukana oltava korvatulpat. Esilaulajat aloittavat laulun toisensa jälkeen nopeatempoisesti. Laulut ovat helppoja, rytmikkäitä ja sanat toistuvia. Lauluja ei tarvitse osata ulkoa, nehän ovat valkokankaalla. Vapaudutaan laulukirjoista, joten käsiä voi käyttää muuhunkin kuin laulukirjan pitelemiseen.

Näin syntynyt ilmapiiri houkuttelee yleisön liikehtimään. Kädet nousevat, ruumiit huojuvat, liinoja heilutetaan, monet alkavat tanssia. Ei tarvitse laulaa, mutta voi laulun aikana ilmaista itseään huojuen, taputtaen, tanssien. Näin on saatu ihmisten koko olemus mukaan.

“Olen kokenut, että voin ylistyksen ja palvonnan kautta avata tietä Herralle. Ylistäminen avaa tien kuninkaalle, että Hän saapuisi keskuuteemme. Se on väylä, jota pitkin Hän tulee kansansa keskuuteen. Minusta tuntuu, että monissa seurakunnissa ollaan ikään kuin kiitoksen kynnyksellä.

Siihen kuuluu kaikki tämä vauhti ja melu ja käsien taputtaminen ynnä muut mutta meidän pitäisi päästä siitäkin eteenpäin: ylistykseen ja palvontaan Jumalan kasvojen edessä. Se on suloista ja se on hiljaista. Se on sitä, että me pääsemme kaikkein pyhimpään, saamme kosketuksen ikuisuuteen. Useimmiten me jäämme vain etupihalle, jossa tapahtuu kaikki ulkonainen toiminta. Mutta kaikkein pyhimmässä vain ihaillaan Jumalaa.

Minun nähdäkseni seurakunnan kuoron yhtenä tärkeänä tehtävänä olisi innoittaa ja johdattaa seurakuntaa Jumalan kasvojen eteen, siis palvontaan ja ylistykseen“. Näin väittää ylistyksen Suomeen tuonut David Sterling.
Nyt väitettään, että ylistys on kuin kanava, joka on avattuna suoraan Jumalan sydämelle ja jota pitkin virtaa hänen voimansa ylistäjiin.

Ylistys muuttaa asenteet Jumalan mielen mukaiseksi. ”Ylistyksessä avautuu kanava, joka tekee iankaikkisuudesta todellista jo tässä elämässä.” ”Se on voimallisin hengellisen harjoituksen muoto.” ”Ylistyksestä löytyy myös mahtava kanava ohjaamaan koko elämän oikeille raiteille” (Markku Ylipää).

On siis vihdoinkin löytynyt se menetelmä ja toiminta, jonka avulla kristityn ongelmat ratkeavat – ylistäminen.

Ihmiset voitetaan kokoustunnelman ja tunteiden kautta. Musiikin, ihmeiden ja merkkien kautta Jumala tuntuu olevan paikalla. Voidaan väittää, että jos tällaisia asioita ei tapahdu, niin Raamattu jää vain teoriaksi. Kristityn elämän todellisuus tulee ilmeiseksi Hengen kautta tässä ja nyt.

Laulaminen on hyvin tärkeää. Laulun kautta rukoillaan ja ylistetään Jumalaa. Laulu- ja ylistyshetkissä kuulija ikäänkuin tuntee oppivansa lentä­mään. Laulun kautta keskitytään siihen, että kuulijat yhdistetään sillä hetkellä Jumalaan.

Mutta jälkeenpäin kotona huomaa, ettei mikään olekaan muuttunut. Samat ongelmat itsesi ja ympäristösi kanssa ovat olemassa. Musiikin ja laulun kautta syntyi vain tietty tunnelma.

Musiikki on jatkuvasti itseään toistavaa ja saatetaan laulaa esim. latinaksi, jota kukaan ei ymmärrä. Laulu saa tunnelman nousemaan kattoon. Kasvot kohotettuina, autuas hymy kasvoilla ihmiset antautuvat laulun ja musiikin vietäväksi. Joskus voi tapahtua vaikkapa niin, että soitinyhtyeen viulu irrottautuu muusta musiikista ja ihmiset alkavat laulaa kielillä. Lopulta voi tulla tulee hiljainen loppu musiikille. Viulu lopettaa vaivihkaa soittonsa ja väkevä tunnelma valtaa läsnäolijat: Jumala on läsnä.

Tällä tavoin kuulija sulkee ympäristön pois. Näin päästään kuuntelemaan sisäisiä ääniä, kuvia ajatuksia tai mitä tahansa, mitä ihmisen sisästä tuleekaan. Näin alennetaan sitä kynnystä, mikä ihmisellä on yliluonnollisten ilmiöiden vastaanottamiseen.

Musiikin tarkoitus on vain herättää tunnelma kuulijoissa ja irroittaa arkielämästä, antaa hänen vajota itseensä ja mietiskelyyn ja tietyn­laiseen tunnetilaan. Tällä tavalla ihminen avaa itsensä yliluonnollisille ilmestyksil­le. Kaiken tarkoitus on vetää kuulijat pois ajattelun alueelta yliluon­nol­liseen ja saada hänet vajoamaan lopulta itseensä, jonka hän tulkitsee vajoamiseksi Jumalaan.

Minulle taas Kristuksen seuraaminen on jatkuvaa tuskaa ja kamppailua. Usein on pimeitä aikoja ja syynä siihen on pysyvä kelvottomuuteni. Paratiisillisen tilan olemme kadottaneet. Se ilo ja valoisuus, jota saan myös kokea, on nimenomaan Jeesuksen sovituskuoleman ihmettelyä. Minunko tähteni hän tuossa kärsii? Onko hän todella minun sijaiseni?

Hänkö on puolestani joka päivä täyttänyt Jumalan pyhän tahdon? Uskallan ja saan vastata siihen myöntävästi ja siinä minulle on jatkuvaa ihmettelemistä. Kuulun monen mielestä väärään "lohdutetun syntikurjuuden" luterilaisuuteen! En ole elämässäni päässyt sen pitemmälle kuin syntikurjuuteen ja suhteeni Herraan Jeesukseen määräytyy täysin tältä pohjalta.

Siksi Jeesus on minulle nimenomaan syntisen Vapahtaja, jonka armah­ta­vaa päästönsanaa tarvitsen joka hetki. Olen vakuuttunut siitä, ettei minun syntisyy­teni täällä alhaalla koskaan korjaannu. Syntinen olen ja syntisenä pysyn. Siksi tärkein rukoukseni ja jatkuva huokaukseni on: Herra armahda.

Mutta synneistäni huolimatta luotan Herran Jeesuksen sovituskuolemaan. Toki uskonelämäni uudistuu - toivon mukaan jatkuvasti. Mutta se ei vaikuta fyysis-psyykkisen minuuteni muuttumiseen joksikin todettavissa olevaksi paremmaksi persoonallisuudeksi.

Uudistumiseni on sitä, että Vapahtajani armo ja rakkaus tulee entistä todellisemmaksi syntisyyteni keskellä. En voi olla ihmettelemästä sen suuruutta. En, vaikka koen kaikessa epäonnistuneeni ja olen vain häpeäksi hänen valtakunnalleen. Hän jaksaa sietää minuakin. Onneksi minun ei tarvitse ylistää häntä. Saan vain itkeä tihuuttaa ja sanoa tuon vaikean sanan: KIITOS!


9. JULKISET PARANTAMISKOKOUKSET

Aikamme ihmeusko nimenomaan keskittyy suuriin parantamiskokouksiin. Niissä saatetaan toistaa uudelleen ja uudelleen, ettei Jumalalle ole mikään mahdotonta ja hän parantaa kaikki sairautesi.

Kirjoitin muistiin Benny Hinnin puheesta katkelmia Helsingin Jäähallissa kesällä 2001. Mainoksissa oli luvattu, että tuona iltana nelinkertainen ihmevoima murtautuu esiin.

Hän vaati kuulijakuntaa toistamaan ääneen: Ei mitään sairautta… Jumala on terveeksitekijä, koska hän on vapauttaja. On tyhmyyttä sanoa, ettei Jumala paranna. Hän parantaa tänäänkin. Me olemme jo parantuneita. Jokainen voi parantua. Jumala ei katso henkilöön. Onko sairaus Jumalasta vai paholaisesta? Kuka sen on lähettänyt? Sinäkö uskot, että Jumala salaisi sairauden?

Raamatussa ei ole yhtäkään kohtaa, jossa sanottaisiin, että sairaus on Jumalasta. Usko on toimintaa (action), ei vain älyä. Se on niin yksinkertaista. Astu ulos sairaudestasi. Ensin toimit ja sitten uskot. Tämä ilta on sinun iltasi kokea ihme. Älä ajaudu ihmeesi ohitse.

Tee jotain – ojenna kätesi. Sinun on tehtävä jotain. Ala liikutella jakojasi… voitele… voima käy lävitsesi… huuda avuksi Herran nimeä… Jeesus on sama tänäänkin... hän koskettaa sinua…

Toivottakaa Pyhä henki tervetulleeksi… pane kätesi sairaan paikan päälle ja Jumalan voima kulkee lävitsesi. ..

Minä käsken väistymään Herran nimessä… Täällä on joku, jolla on sydän vaiva, selkä, korva… parantuminen tapahtuu... kaikki… reuma.. jotkut alkavat hyppiä… vääntynyt… migreeni... tunnette tulen käyvän lävitse… lähde paikaltasi… liikuta ruumistasi… hengitä syvään… parantumisen aalto kulkee lävitsesi.

Puheen jälkeen Hinn kutsui aallon kokeneita eteen todistamaan parantumisesta. Ihmisiä alkoi valua kohti lavaa.

Tällainen toiminta on hurskasta puoskarointia. Jollei tapahdu paranemista, se on sairaan oma vika. Hänellä ei ole uskoa, hän ei ole antaudu aallon vietäväksi. Hän ei toimi oikealla tavalla. Mutta joka ei pysty suoraan sanomaan Jeesuksen nimessä nouse ja kävele, hänellä ei liioin ole oikeutta sanoa sairaalle: Jos uskot, voit noista ja kävellä (Morgner, 32).

Useat systemaattisesti toteutetut lääketieteelliset tutkimukset (Miettinen 1990, Nolen 1974, Simson 1977) ovat osoittaneet, ettei nykypäivän karismaatikkojen kokouksissa tapahdu todellisia ihmeparantumisia orgaanisista sairauksista.

Nolen jälkitarkasti 82 Kathryn Kuhlmanin terveeksi julistamaa potilasta, eikä hän löytänyt yhtäkään lääketieteellisin perustein ihmeeksi luokiteltavaa tapausta.

Järkyttävää luettavaa on Nolenin raportissa Kuhlmanin ja hänen ryhmänsä tapa käsitellä vaikeasti kehitysvammaisia ja terminaalivaiheessa olleita syöpäsairaita, jotka erityisesti olisivat tarvinneet Kristuksen käskyjen mukaista kohtelua.

Eräskin äiti oli kuljettanut rullatuoliin sidotun, epämuodostuneeseen asentoon vääristyneen vaikeavammaisen lapsensa esiintymislavalle, jossa lapsi oli pakotettu ottamaan pari kävelyaskelta. Hillittömästi itkevä äiti oli sen jälkeen nostanut lapsen takaisin rullatuoliin ja poistunut ”show`sta” kokousyleisön infernaalisesti nauraessa, taputtaessa ja ylistäessä ”jumalaansa”.

Saksalainen evankelista Elias Schrenk kirjoitti Jes 53:4-5 tulkinnasta, ettei Kristuksen uskovan tarvitse olla enää sairas: "Sen, joka haluaa asettaa samalle viivalle syntien anteeksiantamisen ja ruumiin paranemisen, tulee olla johdonmukainen ja sanoa: niin kuin Herra hank­ki meille syntien anteeksiantamuksen, samoin hän hankki meille myös vapautuksen kuolemasta; sillä sairaus on kuoleman alku.

Kun pyydän Jumalalta syntien anteeksiantamusta, minun ei tarvitse lisätä: ’Jos se on sinun tahtosi.’ Tiedän sen olevan Jumalan tahto, ja heti, kun tunnustan synnin ja alan vihata sitä, Jumala antaa sen minulle anteeksi.

Mutta jos pyydän sairauden paranemista, minun on lisättä­vä siihen ehto: ’Jos se on sinun tahtosi’ . Lukemattomien Jumalan lasten kokemusten mukaan näet Jumala voi katsoa parhaaksi jättää minut sairaaksi tai antaa minun kuolla; sillä kuolemaa ei kumota, ennen kuin Herra tulee" (Morgner, 31).

Kaikki ihmeparannukseen uskovat ovat kuolleet sairauksiinsa aikanaan. Parantuminen on hetkellistä hyvää ja nautintoa, pelastuminen iankaikkista.

Evankeliumien kirjoittamisaikana Jeesus vain hetkeksi siirsi sairautta ja kuolemaa määrättyjen ihmisten elämässä. Siksi Jeesuksen ei olisi tarvinnut tulla maailmaan. Profeetatkin tekivät samoin. Jeesus Kristus on tullut maailmaan syntisiä pelastamaan.
Älä Jeesukseen Kristukseen sidottuna uskovan turvaudu rukouksella parantami­seen tai rukouksella parantajiin?

Älä lähde etsimään heiltä apua. Silloin vain joudut paljon kuljeksimaan ja koko ajan pelkäämään, ettet löydäkään oikeaa parantajaa ja kun jonkun löydät, et olekaan oikeassa uskossa tai hän ei olekaan oikeassa vireessä. Älä mene rukouksella parantajien kokouksiin, äläkä suostu niiden jonoihin ja siellä saatuun hyvänolontunteeseen.

Joudut silloin etsimään niitä, jotka sanovat: "Katso, täällä on Kristus" (Matt 24:23). Täällä hän on voimallisesti läsnä ja tekee suuria tekoja! Sinun on matkustettava sinne tai saatava suurien tekojen tekijät kotipaikkakunnallesi. Mutta juuri sellaisestahan rakas Vapahta­ja varoittaa: "Älkää uskoko".

Anna Jeesuksen sanan olla sinulle kaikki kaikessa ja jätä hänen käsiinsä unelmasi terveydestä, voimasta ja hyvinvoinnista. Suostu tänään hiljaa Jeesuksen kanssa kantamaan sairautesi kipua, sen tuomia rajoituksia ja hankaluuksia. Hän sanoo sinulle: "Kaikissa heidän ahdistuksissansa oli hänelläkin ahdistus" (Jes 63:9). Herra kärsii vierelläsi, hän ei jätä sinua yksin ja sen tulisi riittää sinulle.

"Ja kun sinä olet minun kanssani, en minä mistään maan päällä huoli" (Ps 73:25). Ei siis tarvitse huolia myöskään siitä paranetko tästä sairaudesta, kauanko sen tuskaiset kivut kestävät, johtaako se viimeiseen taisteluusi? Sinulle on kylliksi siinä, että Herra on lähelläsi sanansa perusteella. Hän näkee ja tietää kaiken.

Sensijaan mene toistuvasti kammioosi, sulje ovesi ja vie sairautesi ja kipusi Herran eteen. Huokaile ja kerro niistä hänelle ja "joka on korvan istuttanut, hänkö ei kuulisi, joka on silmän luonut, hänkö ei näkisi" (Ps 94:9).

Kerro sairauksiesi tuomista vaikeuk­sista, peloista ja epäilyksistä. Kerro siitä pimeydestä, siitä pahuuden voimasta, jonka saatat kokea sairautesi mukana lähestyvän sinua. "Älkää mistään murehtiko, vaan kaikessa saat­takaa pyyntönne rukouksella ja anomi­sella kiitoksen kanssa Jumalalle tiettäväksi" (Fil 4:6).

Kun näin olet tehnyt, voit rauhassa kohdata ne toimenpiteet, joita yhteiskunta tarjoaa sairautesi avuksi. Et hermostu, vaikka jonot ovat pitkiä ja joudut paljon odottamaan, vaikka sairaanhoitajat ja lääkärit väsyneitä ja koet heidän tehneen virheitä. Otat Herrasi kädestä heidän palveluksensa ja tyydyt siihen, mitä Herra heidän kättensä kautta antaa sinulle.

Toki saattaa löytyä sellaisia uskovia siellä täällä, joiden kanssa voi olla hyvä kantaa sairaudet Herran eteen. He jaksavat kuunnella ja jakaa kanssasi taakkaasi. Ehkä koet lahjana, jos he suostuvat voitelemaan öljyllä sinut Jaakobin kirjeen neuvomana. Onhan silloin sairautesi annettu entistä tietoisemmalla tavalla niihin käsiin, jotka rakkaudesta mei­hin ovat lävistetyt. Se on turvallista. Herra on aina turvallinen.





10. MENESTYS SOKAISEE

Menetys murskaa kritiikin. Menetys ja ihmissuosio on takeena siitä, että toimitaan oikein. Eihän Jumala voi antaa tällaista menestystä, ellei tämä ole hänestä! Ihmissuosion saanutta julistajaa on vaikea asettua vastustamaan.

Morgner kirjoittaa: ”Kavahdamme voimamentaliteettia, jonka vallassa karismaattiset ryhmät toimivat ja joka ilmenee vaikkapa seuraavanlaisina sanontoina: ’ Taistella kaikin voimin pimeyden valtojen voittamiseksi’. Kirkon tulisi olla ’tehokas, suorituskykyinen joukko-osasto’, jossa Jumalan lapset ’pääsevät voitolle… synnistä, kuolemasta ja sairaudesta ja Saatanasta” (Morgner, 43).

Tässä asetetaan vastakkain ristin teologia ja ylösnousemuksen teologia.

Menestys ja hyvä maine ihmisten keskuudessa ei ole koskaan luotettava testi. Ilmestyskirjan pedosta sanotaan, että se voitti pyhät ja sen valtaan annettiin kaikki (Ilm 13:7; Dan 7:21).

"Onnistu­mi­sen rukoileminen on yleensä se epäjumalanpalvelun muoto, mitä paholainen huolellisimmin harjoittaa. Tässä on myös usein vakavimpienkin miesten heikko kohta...

Suuri menestys vaikuttaa melkeinpä pakottavan tenhoavasti ja ihmiset, vieläpä kristitytkin tämän menestyksen todetessaan lakkaavat kyselemästä, kenen nimissä, minkä tunnusmerkin alla ja mihin hintaan se on saavutet­tu. Koska menestys siis on voimakkain huumauskeino, tekee paholainen, tekevät väärät profeetat (Matt 24:24) ja tekee myös merestä nouseva peto suuria ihmeitä (Ilm 13:13), niin että sen kuolinhaavakin
ihmeelli­sellä tavalla voi parantua.

Minä sanon: Voi olla hyvinkin mahdollista, että meillä aluksi on suuria menestyksen kokemuksia, kun olemme langenneet kiusaukseen toimia ilman Jumalaa.

Parhaan esimerkin tästä antaa ehkä se elämänilmiö, jota me sanomme fanatismiksi, uskonkiihkoksi. Fanaattisen elämän ja taistelun vaatimus merkitsee sitä, että meidän tulee elää ja taistella niin, että emme näe mitään muuta kuin päämäärämme.

Emme anna sivuajatusten emmekä minkään, mikä tekisi tuon taistelun kyseenalaiseksi, nousta mieleemme. Meidän sen vuoksi täytyy karkottaa mielestämme kysymys, onko tämä taistelu ja tämä päämäärä hyvä vai paha. Sillä tämä kysymys hyvästä ja pahasta voisi meidän panoksemme heti estää, se voisi täyttää meidät arveluilla, jotka saattaisivat olla haitaksi fanaatti­selle estottomuu­delle ja määrätietoisuudelle.

On aivan selvää ja mehän olemme sen sangen selvästi kokeneetkin, että tämä kiihkomielinen panos voi ensi hetkenä tuottaa suuria tuloksia ja että sillä estottomuutensa ja arvelemattomuutensa vuoksi on suorastaan historiallinen läpilyöntikyky, jota ei ole helppo verrata mihinkään muuhun" (Helmut Thielicke, Isä meidän, ss. 160-161. Kirjan puheet on pidetty Stuttgardissa pommitusten ja tuhon keskellä 1944).(sanavahvennus arkikaluston)


11. HURMOS

Sana hurmos on meille ehkä pelottava ja kavahdamme sitä. Sen kreikkalainen vastine on ekstasis ja ta­koittaa joutumista pois normaalista sieluntilasta, siirtymistä olotilasta toiseen. Raamattu kääntää kokemuksen "joutua pois suunniltaan", "langeta loveen" (4 Moos 24:4, KR 38). "Ekstaasi, hurmos kohottaa tai tempaa ihmisen irti omasta itsestään, tämä on ilmaistu sanoissa olla suunniltaan. Ihminen on kokonaan Jonkun tai Jonkin vallassa. Siinä minkä vallassa ihminen on, ilmenee melkoista vaihtelua" (Torsten Nilsson).

Itse en kenties edes huomaa omaa siirtymistäni normaalista sieluntilasta ekstaattiseen. Se voi olla itselleni täysin tiedostamatonta ja niin saatan jyrkästi kieltää

Hepreaksi hurmos on naabaa ja tarkoitta olla profeetallisessa hurmoksessa, profetoida, käyttäytyä profeetan tavoin. Juuri tätä sanaa Raamattu käyttää 1 Sam 19:20 22. Bileamista sanotaan, että hän lankesi loveen. 4 Moos 24:4,16. Siinä on sana naappal = pudota, kaatua, heittäytyä maahan. LXX kääntää sanalla unessa, kreik. en hypnoo.

VT:ssa kerrotaan kuinka profeetat olivat hurmoksissa (1 Kun 22:10) ja eräs heistä käytti ilmausta: Näin sanoo Herra (22:11). Vain Miika ennusti jotain muuta. Siten Miika kertoi näystään Jumalan istuimelta. Siinä tuli "henki" joka lupasi viekoitella profeetat siten, että meni valheen henkenä kaikkien profeettojen suuhun. "Katso nyt Herra on pannut valheen hengen kaikkien näiden sinun profeettaisi suuhun" (22:22).

Siis Jumala antaa valheen hengen toimia profeettojen kautta. Mutta mikä järkyttävintä, nämä profeetat itse eivät sitä tajunneet: "Mitä tietä Herran henki on poistunut minusta" (22:24). Sen paljastaa vastaansanomattomasti vasta tulevaisuus (22:25,28.

Hes 13:17 varoittaa niistä, "jou­tuvat hurmoksiin oman sydämensä voimasta". Tällaiset "ovat profeettoja oman sydämensä voimasta" ja he "seu­raavat omaa henkeänsä" (Hes 13:2-3). Tosin hekin sanovat: Näin sanoo Herra (13:6).

Emme pysty helposti erottamaan onko todella Herra puhunut heidän kauttansa, sillä tällaiset nimen­omaan "pyydystävät sieluja" (13:18). Heillä on taito käyttää tätä kykyään uskottavasti.

On murheellista, se että monet uskovat pitävät aidon kristillisyyden ja Pyhän Hengen läsnäolon varmana merkkinä hurmoksellisuutta kuten kielilläpuhumista, selittämistä, hengessä laulamista, profetoimista, voimakkaita kokemuksia, huutamista, kaatumista jne.

Ja he loukkaantuvat heti, kun näitä yleisuskonnollisia ilmiöitä aletaan arvostella. Se on heidän mielestään herätyksen vastustamista ja Pyhän Hengen murheelliseksi tekemistä. Tällainen asenne korottaa hurmoksellisesti kokevat uskovat arvostelun yläpuolelle. Tällainen asenne on sokaiseva.

Hurmoksessa ei ole mitään jumalallista. Se on syvästi inhimillinen tapa reagoida voimakkaasti. Sitä esiintyy kaikkialla missä on ihmisiä ja nimenomaan kaikissa uskonnoissa. Hurmos on pakanauskonnoissa keskeinen ja oleellinen osa. Siinä on tärkeä syy uskontojen mahtavaan voimaan aikamme ihmisissä.

En näe hurmosta Pyhän Hengen vaikuttamana tai antamana, mutta myönnän, että Pyhä Henki käyttää ihmisen kykyä joutua hurmokseen. Toki siinä mielessä tunnustan nämä hurmokselliset armolahjat Pyhän Hengen antamiksi, että hän on Jumalan kolmas persoona ja hän on mukana meidän luomisessa. Tässä syvemmässä mielessä kaikki armolahjat ovat Pyhä Hengen antamia. Meillä on siis Jumalan luomistyön pohjalta olemassa tämä hurmoksellisesti kokemisen kyky tai taipumus.

Nyt jossain elämäntilanteessa tai kokouksessa tämä kyky tulee esiin. Se puhkeaa nupustaan kuin kukka. Se saadaan esiin meistä käyttämällä määrättyjä menetelmiä ja luomalla määrä­tynkaltainen kokous­tunnelma. Eräs menetelmä on ikivanha mystikkojen käyttämä saman sanan kiihkeä toistaminen.

Tärkeintä on, etten koskaan pidä omaa ekstaattisuuttani minään varmana jumalallisuuden merkkinä ja todisteena. Se kuuluu ensimmäisen uskonkappaleen piiriin. Se kuuluu joidenkin meidän elämäämme siksi, että olemme Jumalan luomina ekstaattisesti kokevia ihmisiä.

Kun valvoen ja arkana käytämme tätäkin tapaa kokea todellisuutta, se voi meitä ja toivon mukaan osaamme tällä kyvyllämme rakentaa myös Kristuksen seurakuntaa.

Hämäävää tässä on vain se, että Raamattu näyttää opettavan ikään kuin nämä armolahjat olisivat yksin Jumalan lahjoja, jotka vastus­tamattomana tulisivat vain ylhäältä.

Minun väitteeni on, ettei tämä ole näin. Ne ovat aina inhimillisiä kykyjä, jotka usein vain puhkeavat, tulevat esille uskovaksi tultuamme ja saatuamme elävän yhteyden Herraan tai nimenomaan jouduttuamme sellai­sen ryhmän kanssa tekemisiin, joka käyttää niitä ja kutsuu ne esille myös meistä itsestämme.

.
Hurmoksessa otetaan ihmispersoonallisuuden sivuuoma Jumala-suhteen valtauomaksi. Kyllä ihminen voi kokea todellisuutta hurmoksellisesti. Mutta se tapa ei ole yhtään sen hengellisempi kuin hiljaa oleminen Jumalan edessä.

Miten ihminen voi kokea Jumalan? Tuleeko Jumala tässä käsin kosketeltavaksi, tunnettavaksi? Ihminen voi hurmiossa väittää kokevansa Jumalan eikä sillä kuitenkaan ole mitään tekemistä todellisen Jumalan kanssa. Se kaikki on sisäsyntyistä. Ihminen kuitenkin palavassa varmuudessaan tulkitsee asian tosiin kuin se on.

Ekstaattisuus on aina ongelmallista. Profetoiminen, kielilläpuhuminen, ihmeparannus, näyt, voimateot, enkeli-ilmestykset, ennustaminen ja kaikki ns. yliluonnollisuus on joka kerta äärimmäisen ohuen seinän erottama demonisuudesta.

Juuri tuolla alueella Saatana osoittaa ilmanvallan hallitsijan voimansa ja taitonsa. Uskontojen maailma on täynnä ihmeitä ja voimatekoja. Kaikella tuolla vaikutetaan kyllä ihmismieliin. Se saa massat liikkeelle.

Ekstaattisuus on instrumentti – työväline – jota yleensä ihminen itse käyttää, joskus Pyhä Henki saa sen käyttöönsä, mutta pelottavan usein perkele.

Mitä pikemmin on päästävä irti siitä kuvitelmasta, että yliluonnollisuus on yhtä kuin jumalallisuus, luonnollisuus on samaa kuin maailmallisuus. Todellinen Jumalan tunteminen ja aitona Jumalan äänitorvena oleminen on yhtä harvinaista ekstaatikkojen parissa kuin tavallisten ihmisten parissa.

Ekstaattinen kokemus synnyttää syvän varmuuden ja hyvänolon tunteen. Harva ekstaatikko pystyy alistamaan yliluonnolliset kokemuksensa jatkuvan kriittisen tarkastelun alle. Ekstaatikko yleensä vaatii kokemuksilleen täyttä hyväksymistä. Hän pitää kokemuksiaan liian totena.


12. KIELILLÄPUHUMINEN

Kukaan meistä ei voi väittää varmasti, että nykyisin laajalti levinnyt kristittyjen pariin levinnyt kielilläpuhuminen on varmasti samaa ilmiö kuin Raamatun mainitsema kielilläpuhuminen (kreik. laleo gloossais).


Joka tapauksessa on varmaa, että samaa ilmiötä esiintyy nykyjään myös muiden uskontojen kannattajien parissa.

Uskoon tullut entinen TM-mietiskelyn kannattaja kertoi, kuinka siddhojen, määrätylle mietiskelyn tasolle päässeiden, kokouksessa puhuttiin kielillä. Vasta uskoontulonsa jälkeen hän ymmärsi tämän ilmiön.

Samoin eräs ystäväni, koulutukseltaan teologi, kertoi kuinka hän lähetyssaarnaajana Taiwanilla huomasi buddhalais­munkkien puhuvan kielillä kantaessaan epäjumaliensa kuvia kulkueessa. Tämä lähetti itse oli Suomessa ollessaan saanut kielilläpuhumisen ja siksi hän tunnisti sen kuullessaan munkkien puhetta.

Nykyaikainen kielilläpuhuminen synnyttääkin sitä kuulevissa toisissa kielilläpuhujissa määrätynlaisen tunnevirityksen. Se on tunteen kieltä.

Professori Nils Holm on analysoinut suomalaisten helluntailaisten parissa ilmenevää kielilläpuhumista. Hän käyttää siitä nimeä abrakadabra-kieli. Kysymyksessä on hänen mukaansa taantuma, jossa kielilläpuhuja vapautuu hetkeksi päivätajunnasta ja matkustaa piilotajuiseen esikielelliseen aikaan.

Se on kuin lapsen lepertelyä ja paluuta varhaislapsuuden omatekoisen kielen pariin. Tällöin kielilläpuhuminen on ”ei-mitään-kieltä”, johon kuitenkin puhuja saattaa lainata sanoja itselleen vieraista kielistä. Jotain siitä koin, kun minut syksyllä 1944 ensimmäistä kertaa leikkauksen yhteydessä nukutettiin eetterillä.

Eläydyin voimakkaasti johonkin emerkeeniseen valtakuntaan ja lörpöttelin heräämössä siitä sairaanhoitajalle. Jäi vain mieleen, ettei hän oikein pitänyt lepertelystäni.

Joka tapauksessa kielilläpuhumisessa ihmisen puhe-elin vapautuu hänen järkensä kontrollista. Hän antaa oman sisäisen minänsä tuottaa vapaasti äänteitä ja sanoja. Ne ovat hänelle itselleen käsittämättö­miä sanoja. Mutta sitä käyttävän mielen yleensä valtaa hyvän olon tunne.

Siinä ei siis ole kysymys todellisista vieraista kielistä - joiden puhumista ulkopuoliset eivät pitäisi järjettömänä - vaan kielen kaltaisesta ääntelystä, jossa sanoilla ei ole selvää merkitystä eikä kielioppia. Puhetta voidaan nauhoittaa ja kirjoittaa. Yleensä siinä on toistoa ja tiettyä säännönmukaisuutta. Sillä ei voida myöskään kommunikoida.

Kielilläpuhuja voi koko ajan järjellään ohjailla itseään ja hän pystyy tarkkailemaan tilanteen kehittymistä. Moni pystyy puhumaan koska haluaa ja keskeyt­tämään milloin vain. Mitä useammin on puhunut kielillä, sitä vaivattomammin se käy.

Kielilläpuhumisestakin voi tulla tyhjää lörpöttelyä. Sitä vain ääntelee!
Kielilläpuhuminen on eräs ekstaattisuu­den ilmauksista. Se on hurmoskieltä (1 Kor 14:19, KR 92).

Tosin moni kielilläpuhuja kiistää tämän jyrkästi. Hän kokee, ettei hän menetä mitenkään tajuntaansa. Tällainen voi jopa tuntua pyhän häpäisemiseltä. Mutta tosiasiat ovat tosiasioita.

Puhuessaan kielillä ihminen käyttää hänessä itsessään olevia kykyjä ja mahdollisuuksia ilmaista tunteitaan. Jumalan on luonut ihmisen sellaiseksi. Siksi kielilläpuhuminen kuuluukin syntyperänsä puolesta ensimmäisen uskonkappaleen, luomisen alueelle eikä kolmannen uskonkappaleen pyhityksen alueelle. Se on Jumalan ihmiselle antama kyky ja sen olemassaolo on riippumaton ihmisen uskonnollisesta vakaumuksesta. Ateistikin voi puhua kielillä.

Kristillisen seurakunnan kokouksissa esiintyvän kielilläpuhumisen tulkinnan määrittelee oikeaksi kokoontunut yhteisö ja sen kokemus. Tulkintaa ei voida väittää vääräksi, jos se yhteisön uskonnäkemyksen mukainen. Jos yhteisössä koetaan, että kielilläpuhuminen ja sen tulkintaa rakentaa sitä, silloin se on palvellut tarkoituksenmukaisella tavalla.

Useimmat tulevat tietoi­seksi kyvystään puhua kielillä vasta toisten ihmisten kautta, ikäänkuin toisten tartuttamana. Toki moni saa kokemuksen ollessaan yksin tai ollessaan omasta mielestään täysin tietämätön minkään sellaisen olemassaolostakaan. Jotkut väittävät alkaneensa puhua kielillä tietämättä, että siitä on kerrottu Raamatussa.

Voimme saavuttaa ekstaattisen tilan, siis vaikkapa oppia puhumaan kielillä määrättyä tekniikkaa käyttämällä. Helluntailiikkeen piirissä on julistajia, jotka kiitos-kiitos-kiitos-toistamismenetelmällä ovat saaneet omien sanojensa mukaan tuhannet puhumaan kielillä. Käsien päällepanemisella ja puhumalla kielillä vieressä ja voi houkutella ja saada toinen puhumaan kielillä.

Karismaattiseen liikkeeseen lukeutuva amerikkalainen luterilainen papin Larry Christenson kohtasi englantilaisen anglikaanisen papin Michael Harperin. Christenson kysyi suoraan: "Puhutko kielillä?" Harper vastasi: "En, mutta halu­aisin kyllä." "Oletko yrit­tänyt?" Larry jatkoi.

Harper itse kertoi: ”Välitön reaktioni oli lievä järkytys. Kuinka voi yrittää puhua kieltä, jonka Pyhä Henki antaa? Eihän se sentään ollut mikään Linguaphone-kurssi. Mitä ihmettä Larry tarkoitti yrittämisellä?" "Katsos, kun me puhumme kielillä, niin me hoidamme puhumisen ja Pyhä Henki antaa kielen".

"Meidän on alettava puhua, ja vasta sitten Pyhä Henki ottaa sen, mitä uskossa tarjoamme, ja muovaa siitä uuden kielen". Harper kertoo seuraavan yönä valvoneensa ja muistaneensa Larryn sanat: "Ala puhua, älä puhu englantia, ja niin edelleen. Yritin siis.

Sekunnin murto-osan ajan kuului ehkä ihmisten aikaansaamia äänteitä. En muista. Mutta melkein siinä samassa puhuin uutta kieltä" (Michael Harper, Kukaan ei arvaa, ss. 73-74).

Myöhemmin hän kirjoittaa: "Larry auttoi meitä molempia saamaan
kie­lilläpuhumisen lahjan" (emt. 78. On todella ai­ka eri­koista, että "Jumalan lahja" on tuolla tavoin otettavissa. Niin vain kuitenkin näyttää olevan!

Erikoislaatuisuudestaan huolimatta kielilläpuhuminen on ihmisenä olemiseen kuuluva kyky. Tämä kyky on ollut olemassa jo ennen uskoontuloa. Se voi olla piilevänä läpi koko uskonelämän eikä uskova tule siitä tietoiseksi. Moni luterilainen kristitty on ottanut tämän kyvyn käyttöön vasta tultuaan kosketuksiin karismaattisen liikkeen kanssa.

Kristukseen uskova ei voi pitää itsestään selvänä, että kun hän puhuu kielillä, hän silloin on aina Pyhän Hengen valtaama.

Kielilläpuhujan on nöyrästi myönnettävä, että hän puhuu itse siinä eikä Pyhä Henki. Mutta on suuri lahja ja armo, jos Pyhä Henki näkee hyväksi tämän ihmisen oman kielilläpuhumisen kautta kirkastaa tunne-elämässä Kristusta ja näin rakentaa häntä.

Harvemmin uskovan elämässä demoniset voimat pystyvät ottamaan tämän kyvyn käyttöönsä. Näinkin voi tapahtua, jollei uskova valvo ja ole varovainen. Valheen henki on kavala. Siksi on suostuttava jatkuvasti arvostelemaan myös omaa kielilläpuhumista. Emme missään tapauksessa saa korottaa mitään ekstaattista kykyä kaiken arvostelun yläpuolella olevaksi.

Koska kielilläpuhuminen kuuluu ihmisenä olemiseemme, emme voi olettaa, että jokainen ihminen on samanlainen ja omistaa samat kyvyt ja lahjat. Yhdellä on yksi ja toisella toinen kyky. Siksi koskaan kaikki uskovat eivät kykene puhumaan, vaikka he kuinka yrittävät saavuttaa sen taidon.](sanavahvennuksen teki arkikalusto)



13. PROFETOIMINEN

Nykyisessä sekavassa ajassamme elävinä uskovina meille on erittäin tärkeää, jos suostumme siihen, että Jumalan arvovaltaisen ja luotettavan ilmoituk­sen ovat välittäneet meille vain Vanhan ja Uuden testamentin profeetat ja apostolit. Heillä on ollut ehdoton erikoisasema kaikkien aikojen profeettojen joukossa.

Heidän profetoimisensa on ollut ratkaisevasti erilaista kuin muu heidän aikaisensa ja heidän jälkeisensä profetia. Erilaisuus on heidän saamassaan sanomassa, ei siinä muodossa, millä he saivat ja välittivät sanan eteenpäin. Heidän saamansa sana on säily­nyt luotettavalla tavalla Raamatussa. Heidän jälkeensä Jumala ei ole enää nähnyt hyväksi antaa kansalleen uusia, luotettavia ilmoitus­profetioita.

UT:n lopussa ovat sanat, jotka hyvin soveltuvat kaikkeen Raamatussa olevaan: "Minä todistan jokaiselle, joka tämän kirjan profetian sanat kuulee: Jos joku panee niihin jotakin lisää, niin Jumala on paneva hänen päällensä ne vitsaukset, jotka ovat kirjoitetut tähän kirjaan" (Ilm 22:18.

Emme usko katolisen kirkon, mormooni­kirkon tai muslimien tavoin, että ilmoitus on jatkunut apostolisen ajan jälkeenkin. "Muuta perustusta ei kukaan voi panna, kuin mikä pantu on" (1 Kor 3:11). "Ei yli sen, mikä kirjoitettu on" (1 Kor 4:6).

Meidän tehtävämme on muistaa niitä sanoja, joita pyhät profeetat (2 Piet 3:2) ja apostolit ovat ennen puhuneet (Juuda 17). Vain tätä Raamatussa talletettua sanaa haluamme kuunnella uskonelämän kysymyksissä ja vain siihen luotamme sydämestämme ja turvaudumme hädässä ja kuoleman edessä. Vain siinä on sanaa, joka kestää, vaikka taivas ja maa katoaisivatkin.

Tarvitsemme julistusta, joka tekee ajankohtaiseksi tämän jo saadun Jumalan ilmoituksen. Oikea profeetta meidän ajassamme tunnetaankin siitä, että hän tekee meille eläväksi kirjoitetun Jumalan sanan, se tulee läheiseksi ja siinä oleva todistus Jumalasta tekee Jumalan niin todelliseksi. (sanavahvennuksen teki arkikalusto)




Kaksi erilaista profetiaa


Jumalan Henki on käyttänyt profetoimisen instrumenttia kahdella eri tavalla ja kahteen eri tarkoitukseen. Itse profetoimisen ilmiö on monella tavoin sama kummassakin tapauksessa. Toisessa tapauksessa tämän ilmiön kautta Jumala välitti ehdottoman arvovaltaisen ilmoituksen sanansa. Se profetia lakkasi UT:n apostolien jälkeen vaikuttamasta seurakunnassa.

Toinen profetian muoto ja tehtävä on jatkunut läpi kirkon historian. Silloin kun se on aitoa, siinä on kysymys Jumalan läsnäolon synnyttämästä tunteesta ja kokemuksesta. Tätäkin profetian muotoa on esiintynyt sekä Vanhassa että Uudessa testamentissa.
Jälkimmäinen profetoiminen on kyllä kokemus, mutta siihen ei liity arvovaltaisen ilmoitussanan välittämistä.

"Siihen liittyy puhumista Hengen vaikutuksen alaisena sellaisella määrittelemättömällä tavalla, joka vakuuttaa Jumalan läsnä­olosta ja hänen tahdostaan kansaansa kohtaan. Puhuttuja sanoja ei milloinkaan merkitä muistiin, ainoastaan ilmiön aikaansaama vaikutus ja sen selitys liitetään kertomukseen" (Houston, Kuka on oikea profeetta?, 47).

Tässäkin profetian muodossa tulee esiin sanoja. Ne voivat olla kuulijoille käsittämätöntä kielilläpuhumista ja siihen seurakunnan kokouksessa aina välttämättä liittyvää selittämistä. Mutta näille sanoille ei saa koskaan eikä missään tapauksessa antaa Jumalan ilmoitus­sanan erehtymätöntä arvovaltaa.

Koskaan yhä jatkuvan profetiailmiön sanat eivät saa tuoda mitään lisää kirjoitettuihin ilmoitussanoihin, ei olla niiden kanssa ristiriidassa eikä leikata jotain oleellista pois. Ne ovat vain tarkoitettu vahvistamaan ja tekemään eläväksi jo olemassa ole­vaa ilmoituksen sanaa. Ne ovat "rakennukseksi ja kehotukseksi ja lohdutukseksi" (1 Kor 14:3).

Siksi niitä sanoja on joka kerta arvostel­tava ilmoitussanan valossa. Ne myös aina vajavaisella tavalla kertovat Jumalan tahdosta, sillä meidän profetoimisemme on vajavaista (1 Kor 13:9).

Ilmoitusprofetian kautta saatu sana pysyy. Tämän toisen profetian kautta saatu sana häviää ja itse profetoiminenkin katoaa (1 Kor 13:8. Kun Kristus lopulta hallitsee täydellisesti, ei enää profeettoja ja profetoimista tarvita. "Sinä päivänä on oleva avoin lähde syntiä ja saastaisuutta vastaan... Myöskin profeetat... minä ajan maasta pois... Sinä päivänä häpeävät profeetat itsekukin näkyään, kun he ennustavat" (Sak 13:1-5).

Mitä todellisemmaksi Jeesus tulee, sitä merkityksettömämmäksi käy ennustelu ja profe­toiminen. Lähellä Jeesusta vaeltava ei tarvitse ennustelua. Hänelle riittää kaikkeen yksin Jeesus ja hänen armolupauksensa ja niiden varassa hän käy kohti tulevaisuu­tta.(sanavahvennus arkikaluston)



Kaikkea nykyajan profetiaa on aina arvosteltava

Kaikkea meidän aikanamme esiintyvää profetoimista on joka kerta arvosteltava ja koeteltava Jumalan sanalla (1 Kor 14:29; 1 Joh 4:1). Koskaan ja missään profetian muodossa saatua sanomaa ei saa uskoa ilman koettelemista.

Arvostelu kuuluu jokaiselle uskovalle: "Muut arvostelkoot", "koetelkaa kaikki, pitäkää se, mikä hyvää on" (1 Tess 5:21). Ei riitä, että kuulen, mitä mieltä toiset uskovat ovat tai mitä mieltä johtajat ovat. Minun on muodostettava joka kerta oma kantani, jos yleensä haluan kuunnella profetioita.

Koskaan niitä ei saa ottaa vastaan sellaisenaan, suoraan, välittömästi, vaan ne on aina koeteltava. Jokaisen uskovan tulee pyrkiä olemaan ymmärrykseltään täysi-ikäinen (1 Kor 14:20). Paavali jopa vaatii uskovia: "Arvostelkaa itse, mitä minä sanon" (1 Kor 10:15) ja kuitenkin Paavali oli ilmoituksen välikappale. Sitähän ei ole yksikään nykyajan profeetta.

Vaikka arvostelu ja arviointi kuuluu jokaiselle uskovalle, niin joillekin Pyhä Henki on antanut erityisen viisauden ja taidon arvostella profetoida. Tällaisella on henkien arvostelemisen lahja (1 Kor 12:10). Se ei ole vain jonkinlaista pahan- tai hyvänolontunnetta, joka on varsin riippuvaista siitä, miten puhuja on saanut minut mukaansa ja kuinka mieleni mukaista hän puhuu.

Siinä on kysymys kyvystä, joka pystyy arvioimaan sanomaa Raamatun kokonaisilmoituksen valossa ja joka osaa erottaa hiljaisen Jumalan Hengen läsnäolon monenlaisista voimakkaista ja vaikuttavista hengistä ja valloista. Henkien erottamisen lahjan avulla uskova erottaa pääasian sivuasiasta ja osaa olla pääasiassa äärimmäisen tarkka ja joustaa sivuasioissa. Pääasia on aina Jeesus Kristus, todellinen Jumala ja todellinen ihminen, joka meidän syntiemme tähden kuoli ja nousi kuolleista ja on pian palaava takaisin.


Raamatun neuvoja profetian arvostelemiseksi


Raamatussa on monia selviä neuvoja, joiden avulla voi arvostella. Eräs on sanomaan sisältöön liittyvä testi: Tunnustetaanko siinä Jeesus Kristukseksi, lihaan tulleeksi (1 Joh 4:2-3)?

Väite, että tässä puhuu Kristus (Matt 24:4) tai täällä puhuu Kristus (Matt 24:23), ei riitä totuuden perusteeksi. Pelkkä nimi tai sen toisto ei riitä. Jeesuksen nimessä voi valehdella ja jopa tehdä suuria ihmeitä (Matt 7:22-23; 24:24). Edelleenkin saatana pystyy tekeytymään valkeuden enkeliksi (2 Kor 11:14). On olemassa myös toinen Kristus ja toinen henki (2 Kor 11:4).

Raamattu varoittaa myös selvästi, ettei edes tapahtunut ihme tai tunnusteko ole takeena profeetan oikeellisuudesta (Ilm 13:13). Ratkaisevaa on hänen välittämänsä sanoman sisältö. On kysyttävä houkutteleeko hän sanomallaan tai saavutuksillaan pois todellisen Jumalan yhteydestä (5 Moos 13:1-3).

Erittäin tärkeä testi on profeetan ja profetioiden suhde sanomaan syntiemme tähden ristiinnaulitusta Jeesuksesta. Onko sanoma ristiinnaulitusta ja uskon syntyminen häneen kaikkein tärkeintä? (1 Kor 2:2).

Elääkö profeetta ja profetia syntien anteeksiantamuksesta? Ei riitä asian mainitseminen ikään kuin profetian liturgiseen kieleen kuuluvana, vaan henkiikö profetiasta vastaan syvä rakkaus ja yhteenkuuluvuus ristiinnaulittuun Jeesuksen Kristukseen?

Ristiin liittyy myös toinen tärkeä testi. Miten profetioissa asennoidutaan kärsimyksiin? Nähdäänkö, että Jumalan kansan tie on monen ahdistuksen kautta menemistä? Vai luvataanko siinä yksityiselle tai uskovien yhteisölle menestystä, saavutuksia, tuloksia, voimaa, kirkkaut­ta?

Eräs vaikeus on siinä, että usein alkuvaiheessa määrätyn henkilön välittämät profetiat saattavat olla arvostelun kestäviä. Mutta saavutettuaan luotetta­van maineen ja uskovien lakattua niitä koettelemasta, profetiat huomaamatta liukuvat ensin kohti sielullisuutta ja sitten tulee jo valheet. "Te aloititte Hengessä, lihassako nyt lopetatte" (Gal 3:3).

Menestys ja hyvä maine ihmisten keskuudessa ei ole koskaan luotettava testi. Ilmestyskirjan pedosta sanotaan, että se voitti pyhät ja sen valtaan annettiin kaikki (Ilm 13:7; Dan 7:21).

Saadun profetian toteutuminen on myös eräs testi. "Profeetta, joka julkeaa puhua minun nimessäni jotakin, jota minä en ole käskenyt hänen puhua... kuolkoon" (5 Moos 18:20).

Mistä tiedämme, kuka puhuu oikein? "Kun se, mitä hän on puhunut ei tapahdu eikä käy toteen... julkeuttaan se profeetta on niin puhunut" (5 Moos 18:22). Herran sanan profeetan suussa tulee pitää paikkansa, sen on oltava tosi (1 Kun 17:24).

Testinä on siis aika ja profetian toteutuminen. Samaan testiin vetosi Gamaliel: "Jos tämä heidän ajamansa hanke on lähtöi­sin ihmisistä, se kukistuu itsestään. Jos se taas on Jumalasta, te ette pysty heitä kukistamaan" (Apt 4:38-39).

Erityisen selvästi Jeesus varoittaa asetta­masta ajankohtia (Apt 1:7; Matt 24:36). Jeesus ei tiennyt, mutta ihmisprofeetat ovat olleet tietävinään. Raamatun selvästä sanasta huolimatta on läpi kirkon historian syntynyt liikkeitä, jotka ovat määritelleet ajankohdat täsmällisesti.

1830-luvulla rukoilevaisuudessa Länsi-Suomessa oli voimakas herätyksen aika. Silloin saatiin profetia, että 1836 alkaa tuhatvuotinen valtakunta maan päällä. Vuosi tuli ja mitään ei tapahtu­nut. Seuraukse­na oli herätyksen selkeä pysähtyminen. Herätys kesti niin kauan kuin odotettiin ennusmerkin toteutuvan. Kun se ei pitänytkään paikkansa oli seurauksena suuri pettymys.

Omassa ajassamme tarvitsemme tavattoman kipeästi sellaisia julistajia, jotka näkevät terävästi aikamme perusteisiin ja osaavat erottaa henget ja osaavat sanoa, missä ollaan ja mihin ollaan menossa. Tarvitsemme sellaisia, jotka ovat todella seisseet "Herran neuvottelussa" (Jer 23:18, 22). Elämme sumussa, sekavassa ajassa. Muutokset ovat äkilli­siä ja tavatto­man jyrkkiä. Tapahtuu asioita, joita kukaan ei olisi osannut kuvitella muuta vuosi sitten.

Profeetta on sellainen, joka aikamme kuohunnan ja sekavuuden keskellä näkee kirkkaasti, mikä on uskossa ja elämässä tärkeintä ja johtaa tärkeimmän äärel­le. Kehällisistä tulee niin helposti kaikki kaikes­sa olevaa. Toisarvoinen innostaa ja lumoaa. Ydin on hullutusta ja pahennus­ta, jota liha ja veri ei voi ottaa vastaan. Ydin on aina samaa ja ihmisinä haluaisimme kuulla jotain uuttaa ja erikoista.

Oikea profeetallisuus nousee kirjoitetusta Jumalan sanasta. Sanaan juurtuminen on "profetoimisen harrastamista" (1 Kor 14:39). Siinä ollaan kaikin tavoin Raamatun sanan läpitunkemia ja kyllästämiä, mutta ei niin, että luetellaan peräjälkeen mahdollisimman monia Raamatun lauseita. Sellainen ei vaadi profeetallisuutta, vaan tekniikkaa ja ulkoaoppimista. "Mutta kuka on seisonut Herran neuvottelussa ja nähnyt ja kuullut hänen sanansa? Kuka on tarkannut ja kuullut hänen sanansa?" (Jer 23:18.

Meidän tarpeemme ei ole löytää uusia raamatunlauseketjuja, ei hurmosprofeettoja vaan opettajia, jotka ovat väkeviä Jumalan sanassa ja joiden julistaessa Herran sana tulee kohti. Sellainen oli aikoinaan Luther, samoin Rosenius ja vaikkapa Paavo Ruotsalainen omalla tavallaan.

Jokaisen meidän on suostuttava siihen vaivaan, että itsenäisesti Raamatun äärellä etsimme oikeaa tietä ja herkistymme Sanan kautta kuulemaan, mitä Herra nyt seurakunnalleen puhuu. Aivan varmasti Herra antaa Sanastaan valoa niin, ettemme eksy. "Sinun sanasi on minun jalkaini lamppu ja valkeus minun tielläni" (Ps 119:105). Sana viitoittaa selvän ja turvallisen tien aikamme sekavissa oloissa. Jos pysymme sillä tiellä, pääsemme perille. Tarpeemme ei ole saada lisää profetoimisen ilmiötä, vaan saada Sanan eläväksi tekevää profeetallista julistusta ja opetusta.

Eräs aikamme harha on siinä, että ekstaattisen kokemuksen omaava ihminen ilman muuta tulkitsee saamansa sanoman aidoksi ja välittömäksi Jumalan puheeksi. Hän luulee kuulleensa ikään kuin Jumalan kuiskauksen tai huudon ja nyt hän yrittää välittää sen kykyjensä mukaan sanatarkasti eteenpäin. Siinä esiintyy kovin usein Herran puheena MINÄ-muoto.

Tämän muodon käyttö on aina ja joka kerta erittäin hämäävää. Tällä ilmaisullaan profetoija vaatii tieten tai tietämättään omalle profetialleen ilmoitusprofetian auktoriteettia. Koska aidon, UT:n mukaisen profetian tuntomerkki on, että profeettojen henget ovat profeetoille alamaiset (1 Kor 14:32), ei yhdenkään profeetan ole pakko käyttää tätä harhauttavaa minä-muotoa, joka samaistaa hänen puheensa Jumalan puheeksi. Voimme hyväksyä minä-muodon vain tyyliin kuuluvana tehostuskeinona ei kirjaimellisena totuute­na. Onhan monissa virsissäkin käytetty Jeesuksen minä-muotoista puhutte­lua, esim. virsi 279. Sen sijaan Raamatussa esiintyvän minä-muodon otamme sellaisenaan.



14. PAHOJEN HENKIEN POISAJAMINEN

Puhutaan hengellisestä sodankäynnistä, jonka avulla on voitettava kutakin paikkakuntaa hallussaan pitävät pahat henget. Kosmiset voimat on nujerrettava (Morgner, 38.

Erääksi näkyväksi ilmaukseksi tästä kosmisten voimien voittamisesta ovat tulleet rukousmarssit ja kovaääninen huuto pahoja henkiä vastaan. Nämä henget on karkotettava ennen kokousta. Etiopiassa Reinhod Bonken kokousten jälkeen nuoriin seurakuntiin levisi suurella voimalla tällainen huudolla karkottaminen. Meno ja melu on mahtavaa. Nimenomaan nuoret tempautuivat mukaan. Tämä huuto jatkui usein yömyöhäänkin.

Väitetään, että myös uskovat voivat olla pahojen henkien vallassa. Ne voivat olla masennuksen tai sairauden henkiä. Pahat henget tulee karkottaa ajaa pois Jeesuksen nimessä ja huutamalla tätä nimeä. Tällä tavoin ”vapaaksirukoillaan” maanosia, maita, kaupunkeja ja rakennuksia. Jeesus marssien tehtävä on huutaa Jeesuksen nimeä ja julistaa hänen voittoaan.

'Kova puhetapa on auktoriteetin ilmaus. Se on sota- tai taistelukieltä. On käytävä sotaa kielillä. Ihminen moukaroi ruhtinaita ja valtoja kielilläpuhumisella ja komentamisella. Tämäkö muka on oikeaa hengellistä sodankäyntiä?

15. VILLI TOIVO JA UTOPISMI

Pääperusteena tässä uudessa aallossa on, että Jumala voi tehdä mitä tahansa. Tottahan tämä on jokaiselle kristitylle. Jumala on kaikkivaltias. Tämä ei kuitenkaan ole mikään peruste sille, että hän myös tekisi kaikkea mahdollista, mitä uskova ihminen odottaa ja toivoo. Mutta nyt väitetään, että mitä Jeesus ja apostolit tekivät, sen mekin voimme tehdä. Näin ero Jeesuksen, apostolien ja nykypäivän kristityn välillä hävitetään.

Edelleen väitetään, että elämme lähellä sitä aikaa, jolloin apostoliset merkit ja ihmeet alkavat tapahtua. Pian alkaa suuri maailmanherätys. Silloin sunnuntaisin suuret urheilustadionit ovat täynnä väkeä jumalanpalveluksissa. Massoittain ihmisiä parannetaan aidsista ja muista vastaavista sairauksista. Ruumisarkkuja kannetaan kokouksiin ja niissä makaavia herätetään kuolleista

Miksi niin monet antautuvat näiden suurten unelmien valtaan? Eräs syynä on se, että nyt ihmisille luvataan juuri sitä, mitä hän toivoo (health and wealth gospel, name it and claim it). Kuka tahansa voi saada mitä tahansa missä tahansa, jos vain ottaa neljä askelta: sano se, tee se, ota vastaan se, todista siitä.

Eräs vetovoiman syy saattaa olla siinä, että tällaisesta opetuksessa katoaa Jumalan hyvyyden ja kaikkivaltiuden arvoituksellisuus. Saatana on vastuus­sa kaikesta pahasta ja niin ei tarvitse epäillä Jumalaa. Meidän tehtävämme on panna toimeen Jumalan valta hänen sijaisinaan, joten kärsimysten tullessa syy ei ole Jumalan vaan meidän.

Näin Jumala tulee helposti käsitettäväksi ja hallittavaksi. Hänen täytyy vastata, kun me vaadimme häntä toteuttamaan lupauksensa. Uusi todistus jonkun asian aitoudesta saadaan nykyisin kokemuksesta. Ihmisiä houkutellaan aistimaan Jumalaa, tuntemaan hänet syvällisesti, hengittämään Jumalaa sisäänsä, nauttimaan Jumalasta, juopumaan hänestä.

Sanonnat kuten 'intohimoinen rakkaus', 'antautuminen' ja 'radikaallinen rakkaussuhde Jeesukseen' julistetaan todellisiksi vaihtoehdoiksi 'kylmälle ja kuolleelle Herran tuntemiselle'.

Meitä kehotetaan jatkuvasti 'kytkemään aivot pois päältä¨', 'jättämään järkeily' ja 'tulemaan sisälle'. 'Tule ja juo Joelin kuppilassa! Mitä ottaisit?' Näin houkutellaan. Jos joku uskaltaa asettaa nämä asiat kyseenalaisiksi, hänet leimataan 'uskonnolliseksi kalkkikseksi', henkilöksi, joka 'yrittää päästä taivaaseen vanhalla passilla' ja on 'hapan kuin sitruuna'.