Haku
Viimeisimmät aiheet
Eniten katsotut aiheet
Kunnollisuus ei auta
Sivu 1 / 1
Kunnollisuus ei auta
kirjoittaja jarrut Ti Joulu 31, 2019 11:51 am
Löysin arkikaluston laittaman kirjoituksen:
Kunnollisuus ei auta
Raamatuntutkija Lauri Thurén muistuttaa, että hyväksi tuleminen ei ollut Jeesukselle ykkösasia.
06.08.2009 12:32 Ulla-Maija Vilmi Hans von Schantz
Suomessa on jälleen poliittisesti korrektia puhua kirkosta arvojen puolestapuhujana. Monen mielestä nimenomaan arvot, tietyt elämänihanteet ja kristillinen etiikka oikeuttavat kirkon olemassaolon.
Kokonaiskuvaan kuuluu, että moni sellainenkin, joka muutoin ottaa etäisyyttä kristinuskoon tai ylipäätään uskontoon, sanoo esimerkiksi kannattavansa Vuorisaarnan etiikkaa.
Joensuun yliopiston eksegetiikan professorin Lauri Thurénin mukaan hyvä elämä ei ollut kuitenkaan ykkösasiana Jeesuksen esityslistalla.
Jeesuksen pääuutinen oli Jumalan valtakunnan tuleminen, eikä siinä ollut kyse ensisijaisesti etiikasta tai moraalista. Se ei kuitenkaan tarkoita, etteikö Uudesta testamentista löytyisi minkäänlaisia elämänohjeita.
— Jeesuksella ei juurikaan ollut ikiomia moraalisia ihanteita ja arvoja. Hän eli ja toimi lähinnä tuona aikana vallalla olleiden yhteiskunnallisten normien mukaisesti. Hänen moraalinsa oli sama, mitä juutalaisuus ja kreikkalainen filosofia opettivat. Evankeliumeihin on kirjattu lähinnä tapauksia, joissa Jeesuksen ajattelu poikkesi jollain tavalla tavanomaisesta, Thurén toteaa.
Juutalaisuudesta on peräisin esimerkiksi vähäosaisista, leskistä, orvoista ja maahanmuuttajista huolehtiminen.
— Uuden testamentin ajan hellenistisessä kulttuurissa oli tapana ajatella, ettei vähäosaisista tarvinnut välittää. Niinpä vammainen lapsi saatettiin surutta heittää kalliolta alas. Tässä asiassa juutalaiset toimivat toisin.
Ikävien ihmisten puolella
Aivan uutta Jeesuksen opetuksessa oli Thurénin mukaan kehotus rakastaa vihollisia. Vuorisaarnassa Jeesus sanoo: "Teille on opetettu: ’Rakasta lähimmäistäsi ja vihaa vihamiestäsi.’ Mutta minä sanon teille: rakastakaa vihamiehiänne ja rukoilkaa vainoojienne puolesta."
Jeesus kääntää selkänsä sukulaisille ja ystäville ja kääntyy vähemmän mukavien ihmisten puoleen. Raamatunkohta luetaan kirkossa lähimmäisen sunnuntaina. Professorin mielestä teksti sopisi paremmin ikävien ihmisten nimikkopyhään.
"Jumalaa pidetään joulupukin leppoisana kaksoisveljenä,
joka siunaa kaiken, vaikka onkin pääosan vuodesta
työttömänä."
— Tavallisissa jumalanpalveluksissa on usein yhteisessä esirukouksessa hiljainen hetki, jonka aikana ihmisiä kehotetaan rukoilemaan hiljaa itsekseen rakkaidensa ja mielessään olevien asioiden puolesta. Kristillisempää olisi neuvoa rukoilemaan eri lailla hankalien, ikävien ja epämiellyttävien ihmisten puolesta.
— Jumalan näkökulmasta ikävien ihmisten rakastaminen ei ole erikoissuoritus, vaan mitä luonnollisin asia. Jumala on pyhä, täydellinen ja kokonaan hyvä kaikkia kohtaan. Hän rakastaa tasapuolisesti kaikkia. Jeesus neuvoo seuraajiaan noudattamaan tätä Jumalan mallia.
Pyhyyttä levittäen
Thurén on kiinnittänyt huomiota siihen, miten vähän Jeesus puhuu Raamatussa syntiä vastaan.
— Paljon enemmän hän vastustaa kaikenlaista hyvää, kuten vaikkapa vanhempien kunnioittamista tai fariseusten hyvää ja mukavaa elämää. Monet syntisiksi leimautuneet ihmiset olivat Jeesuksen parasta kuulijakuntaa — ehkä siksi, että ihminen ei koe tarvitsevansa Jumalaa silloin, kun elämässä on kaikki kohdallaan.
"Ei kenenkään elämä ole niin turha, että Jumala
käyttäisi häntä vain toisten opettamiseen."
Jeesus myös jutteli ja juhli reippaasti julkisyntisten kanssa.
— Tästä asiasta fariseukset vetivät herneen nenään. Tosi hurskaat halusivat pysyä erillään pahiksista, erottua ja eristäytyä siksi, että he pelkäsivät, että synti tarttuu. Jeesus ajatteli päinvastoin, että pyhyys tarttuu. Kun Jeesus sanoi, etteivät terveet tarvitse parantajaa, vaan sairaat, se ei ollut ironista puhetta.
— Ongelma ei ollut, etteivätkö ihmiset olisi tienneet, miten tulee elää. Heiltä puuttui motivaatio ja halu tehdä se, minkä tiesivät oikeaksi. Jeesuksen kohtaaminen antoi monelle motivaation, halun ja voiman elää oikein.
Uudesta testamentista löytyy paljon Jeesuksen ja fariseusten keskinäistä kritiikkiä. Se herättää ajatuksen, että fariseuk-set olisivat olleet Jeesuksen vastakohta kaikessa.
Thurénin mukaan tuon ajan juutalaisten teologisista ryhmistä lähimpänä Jeesusta olivat kuitenkin juuri fariseukset. Yhteistä oli muun muassa elämänkatsomuksen ehdottomuus ja usko kuolemanjälkeiseen elämään.
— Moni luulee, että Vanha testamentin Jumala on ankara ja Uuden testamentin leppoisa. Asia menee kuitenkin aika lailla päinvastoin. Muun muassa siksi Raamattua kannattaa lukea niin, että unohtaa kaikki ennakkoluulot ja tulkinnat.
— Sillä tavoin lukemalla voi selvitä, että vastoin yleistä luuloa Raamatusta ei löydy esimerkiksi sellaisia lauseita kuin "nainen vaietkoon seurakunnassa" tai "jokainen tulee omalla uskollaan autuaaksi".
Jumalan lupauksiin tarttuen
Kun kristinusko levisi juutalaisen kuulijakunnan ulkopuolelle, kristityt joutuivat miettimään suhdetta omaan taustaansa, juutalaisuuteen ja Mooseksen lakiin. Paavali tunsi ne hyvin, sillä hän oli ennen kristityksi kääntymistään saanut kirjanoppineen koulutuksen.
— Oikeanlainen käytös on Paavalin ajattelun mukaan kristitylle itsestään selvää ja luonnollista. Mooseksen laki ja käskyt kuitenkin epäonnistuivat tehtävässään. Paavali oli sitä mieltä, että oikeaa, Jumalan tahdon mukaista elämää synnyttää vapaus laista ja säännöistä. Evankeliumi saa aikaan sen, mihin laki ei kyennyt.
Thurén muistuttaa, että Paavali teki tilit selviksi menneisyyden kanssa korostamalla, että Kristus oli lain loppu.
— Jos Raamattua katsoo kokonaisuutena, on selvää, että Vanhan testamentin ohjeiden parasta ennen päivä oli ajanlaskumme alussa.
— Silti esimerkiksi kymmenen käskyä eivät lakkaa kertomasta Jumalan tahdosta. Niihin kirjattuja sääntöjä ihmiset pitävät luonnostaan oikeina uskontoon katsomatta.
Thurén lisää, että Raamatun mukaan oikea elämäntapa ei ole kuitenkaan vakuutus sille, että ihmiselle kävisi aina hyvin tässä elämässä saati tuonpuoleisessa.
— Uutiset sodista, väkivallasta ja onnettomuuksista, joissa syyttömät joutuvat kärsimään, sopivat huonosti yhteen monien jumalakäsityksen kanssa. Ihan yleisestihän Jumalaa pidetään joulupukin kaksoisveljenä, leppoisana taivaan Isänä, joka siunaa kaiken, vaikka onkin pääosan vuodesta työttömänä.
Raamatussa Jumalaa ei esitetä noin yksioikoiseksi. Näkyvissä on myös Jumalan pimeä puoli. Job ja Jeesus ovat esimerkkejä siitä, kuinka perusteellisesti Raamatussa paneudutaan syyttömän kärsimisen kysymykseen.
"Vanhan testamentin ohjeiden parasta ennen -päivä
oli ajanlaskumme alussa."
— Jeesukselle kävi huonosti, vaikka hän eli ihanteiden, ohjeiden ja Mooseksen lain mukaan. Moni muukin joutuu kokemaan vastoinkäymisiä, joita ei ole ansainnut.
Vastoinkäymisten keskellä
Thurén kertoo perheensä kolme vuotta sitten kokemasta menetyksestä. Perheeseen syntyi tytär, joka kuoli vakavan sydänvian takia vain viiden päivän ikäisenä.
— Ei voi ajatella, että kyseessä olisi sellainen vastoinkäyminen, jonka synti aiheut-taa. Vaikka emme ymmärrä sitä, taivaan Isä oli suunnitellut lapsemme elämän yhdeksän kuukauden ja viiden päivän mittaiseksi.
Vanhemmat ovat yhdessä 4- ja 1-vuotiaiden tyttäriensä kanssa osallistuneet lapsensa menettäneiden perheiden toimintaan.
— Ei kenenkään elämä ole niin turha, että Jumala käyttäisi häntä vain toisten opettamiseen. Kukaan ei ole myöskään niin arvokas, että toisen pitäisi kuolla hänen takiaan.
Thurén on sitä mieltä, että lapsen kuolemassa on kyse aivan muusta kuin vanhempien opettamisesta tai rankaisemisesta, vaikka salatun Jumalan tarkoitukset eivät selviäkään tässä elämässä.
— Kärsimyksen keskellä puhe rakastavasta Jumalasta tuntuu mielettömältä. Silti kukaan kärsijä ei ole niin yksin, etteikö Jumala olisi vierellä. Tyhjyydessä ja pimeydessä, kun todisteita Jumalan hyvyydestä ei ole, syntyy käsittämätön luottamus siihen, että Herra pitää huolen.
Kunnollisuus ei auta
Raamatuntutkija Lauri Thurén muistuttaa, että hyväksi tuleminen ei ollut Jeesukselle ykkösasia.
06.08.2009 12:32 Ulla-Maija Vilmi Hans von Schantz
Suomessa on jälleen poliittisesti korrektia puhua kirkosta arvojen puolestapuhujana. Monen mielestä nimenomaan arvot, tietyt elämänihanteet ja kristillinen etiikka oikeuttavat kirkon olemassaolon.
Kokonaiskuvaan kuuluu, että moni sellainenkin, joka muutoin ottaa etäisyyttä kristinuskoon tai ylipäätään uskontoon, sanoo esimerkiksi kannattavansa Vuorisaarnan etiikkaa.
Joensuun yliopiston eksegetiikan professorin Lauri Thurénin mukaan hyvä elämä ei ollut kuitenkaan ykkösasiana Jeesuksen esityslistalla.
Jeesuksen pääuutinen oli Jumalan valtakunnan tuleminen, eikä siinä ollut kyse ensisijaisesti etiikasta tai moraalista. Se ei kuitenkaan tarkoita, etteikö Uudesta testamentista löytyisi minkäänlaisia elämänohjeita.
— Jeesuksella ei juurikaan ollut ikiomia moraalisia ihanteita ja arvoja. Hän eli ja toimi lähinnä tuona aikana vallalla olleiden yhteiskunnallisten normien mukaisesti. Hänen moraalinsa oli sama, mitä juutalaisuus ja kreikkalainen filosofia opettivat. Evankeliumeihin on kirjattu lähinnä tapauksia, joissa Jeesuksen ajattelu poikkesi jollain tavalla tavanomaisesta, Thurén toteaa.
Juutalaisuudesta on peräisin esimerkiksi vähäosaisista, leskistä, orvoista ja maahanmuuttajista huolehtiminen.
— Uuden testamentin ajan hellenistisessä kulttuurissa oli tapana ajatella, ettei vähäosaisista tarvinnut välittää. Niinpä vammainen lapsi saatettiin surutta heittää kalliolta alas. Tässä asiassa juutalaiset toimivat toisin.
Ikävien ihmisten puolella
Aivan uutta Jeesuksen opetuksessa oli Thurénin mukaan kehotus rakastaa vihollisia. Vuorisaarnassa Jeesus sanoo: "Teille on opetettu: ’Rakasta lähimmäistäsi ja vihaa vihamiestäsi.’ Mutta minä sanon teille: rakastakaa vihamiehiänne ja rukoilkaa vainoojienne puolesta."
Jeesus kääntää selkänsä sukulaisille ja ystäville ja kääntyy vähemmän mukavien ihmisten puoleen. Raamatunkohta luetaan kirkossa lähimmäisen sunnuntaina. Professorin mielestä teksti sopisi paremmin ikävien ihmisten nimikkopyhään.
"Jumalaa pidetään joulupukin leppoisana kaksoisveljenä,
joka siunaa kaiken, vaikka onkin pääosan vuodesta
työttömänä."
— Tavallisissa jumalanpalveluksissa on usein yhteisessä esirukouksessa hiljainen hetki, jonka aikana ihmisiä kehotetaan rukoilemaan hiljaa itsekseen rakkaidensa ja mielessään olevien asioiden puolesta. Kristillisempää olisi neuvoa rukoilemaan eri lailla hankalien, ikävien ja epämiellyttävien ihmisten puolesta.
— Jumalan näkökulmasta ikävien ihmisten rakastaminen ei ole erikoissuoritus, vaan mitä luonnollisin asia. Jumala on pyhä, täydellinen ja kokonaan hyvä kaikkia kohtaan. Hän rakastaa tasapuolisesti kaikkia. Jeesus neuvoo seuraajiaan noudattamaan tätä Jumalan mallia.
Pyhyyttä levittäen
Thurén on kiinnittänyt huomiota siihen, miten vähän Jeesus puhuu Raamatussa syntiä vastaan.
— Paljon enemmän hän vastustaa kaikenlaista hyvää, kuten vaikkapa vanhempien kunnioittamista tai fariseusten hyvää ja mukavaa elämää. Monet syntisiksi leimautuneet ihmiset olivat Jeesuksen parasta kuulijakuntaa — ehkä siksi, että ihminen ei koe tarvitsevansa Jumalaa silloin, kun elämässä on kaikki kohdallaan.
"Ei kenenkään elämä ole niin turha, että Jumala
käyttäisi häntä vain toisten opettamiseen."
Jeesus myös jutteli ja juhli reippaasti julkisyntisten kanssa.
— Tästä asiasta fariseukset vetivät herneen nenään. Tosi hurskaat halusivat pysyä erillään pahiksista, erottua ja eristäytyä siksi, että he pelkäsivät, että synti tarttuu. Jeesus ajatteli päinvastoin, että pyhyys tarttuu. Kun Jeesus sanoi, etteivät terveet tarvitse parantajaa, vaan sairaat, se ei ollut ironista puhetta.
— Ongelma ei ollut, etteivätkö ihmiset olisi tienneet, miten tulee elää. Heiltä puuttui motivaatio ja halu tehdä se, minkä tiesivät oikeaksi. Jeesuksen kohtaaminen antoi monelle motivaation, halun ja voiman elää oikein.
Uudesta testamentista löytyy paljon Jeesuksen ja fariseusten keskinäistä kritiikkiä. Se herättää ajatuksen, että fariseuk-set olisivat olleet Jeesuksen vastakohta kaikessa.
Thurénin mukaan tuon ajan juutalaisten teologisista ryhmistä lähimpänä Jeesusta olivat kuitenkin juuri fariseukset. Yhteistä oli muun muassa elämänkatsomuksen ehdottomuus ja usko kuolemanjälkeiseen elämään.
— Moni luulee, että Vanha testamentin Jumala on ankara ja Uuden testamentin leppoisa. Asia menee kuitenkin aika lailla päinvastoin. Muun muassa siksi Raamattua kannattaa lukea niin, että unohtaa kaikki ennakkoluulot ja tulkinnat.
— Sillä tavoin lukemalla voi selvitä, että vastoin yleistä luuloa Raamatusta ei löydy esimerkiksi sellaisia lauseita kuin "nainen vaietkoon seurakunnassa" tai "jokainen tulee omalla uskollaan autuaaksi".
Jumalan lupauksiin tarttuen
Kun kristinusko levisi juutalaisen kuulijakunnan ulkopuolelle, kristityt joutuivat miettimään suhdetta omaan taustaansa, juutalaisuuteen ja Mooseksen lakiin. Paavali tunsi ne hyvin, sillä hän oli ennen kristityksi kääntymistään saanut kirjanoppineen koulutuksen.
— Oikeanlainen käytös on Paavalin ajattelun mukaan kristitylle itsestään selvää ja luonnollista. Mooseksen laki ja käskyt kuitenkin epäonnistuivat tehtävässään. Paavali oli sitä mieltä, että oikeaa, Jumalan tahdon mukaista elämää synnyttää vapaus laista ja säännöistä. Evankeliumi saa aikaan sen, mihin laki ei kyennyt.
Thurén muistuttaa, että Paavali teki tilit selviksi menneisyyden kanssa korostamalla, että Kristus oli lain loppu.
— Jos Raamattua katsoo kokonaisuutena, on selvää, että Vanhan testamentin ohjeiden parasta ennen päivä oli ajanlaskumme alussa.
— Silti esimerkiksi kymmenen käskyä eivät lakkaa kertomasta Jumalan tahdosta. Niihin kirjattuja sääntöjä ihmiset pitävät luonnostaan oikeina uskontoon katsomatta.
Thurén lisää, että Raamatun mukaan oikea elämäntapa ei ole kuitenkaan vakuutus sille, että ihmiselle kävisi aina hyvin tässä elämässä saati tuonpuoleisessa.
— Uutiset sodista, väkivallasta ja onnettomuuksista, joissa syyttömät joutuvat kärsimään, sopivat huonosti yhteen monien jumalakäsityksen kanssa. Ihan yleisestihän Jumalaa pidetään joulupukin kaksoisveljenä, leppoisana taivaan Isänä, joka siunaa kaiken, vaikka onkin pääosan vuodesta työttömänä.
Raamatussa Jumalaa ei esitetä noin yksioikoiseksi. Näkyvissä on myös Jumalan pimeä puoli. Job ja Jeesus ovat esimerkkejä siitä, kuinka perusteellisesti Raamatussa paneudutaan syyttömän kärsimisen kysymykseen.
"Vanhan testamentin ohjeiden parasta ennen -päivä
oli ajanlaskumme alussa."
— Jeesukselle kävi huonosti, vaikka hän eli ihanteiden, ohjeiden ja Mooseksen lain mukaan. Moni muukin joutuu kokemaan vastoinkäymisiä, joita ei ole ansainnut.
Vastoinkäymisten keskellä
Thurén kertoo perheensä kolme vuotta sitten kokemasta menetyksestä. Perheeseen syntyi tytär, joka kuoli vakavan sydänvian takia vain viiden päivän ikäisenä.
— Ei voi ajatella, että kyseessä olisi sellainen vastoinkäyminen, jonka synti aiheut-taa. Vaikka emme ymmärrä sitä, taivaan Isä oli suunnitellut lapsemme elämän yhdeksän kuukauden ja viiden päivän mittaiseksi.
Vanhemmat ovat yhdessä 4- ja 1-vuotiaiden tyttäriensä kanssa osallistuneet lapsensa menettäneiden perheiden toimintaan.
— Ei kenenkään elämä ole niin turha, että Jumala käyttäisi häntä vain toisten opettamiseen. Kukaan ei ole myöskään niin arvokas, että toisen pitäisi kuolla hänen takiaan.
Thurén on sitä mieltä, että lapsen kuolemassa on kyse aivan muusta kuin vanhempien opettamisesta tai rankaisemisesta, vaikka salatun Jumalan tarkoitukset eivät selviäkään tässä elämässä.
— Kärsimyksen keskellä puhe rakastavasta Jumalasta tuntuu mielettömältä. Silti kukaan kärsijä ei ole niin yksin, etteikö Jumala olisi vierellä. Tyhjyydessä ja pimeydessä, kun todisteita Jumalan hyvyydestä ei ole, syntyy käsittämätön luottamus siihen, että Herra pitää huolen.
jarrut- Admin
- Viestien lukumäärä : 2981
Join date : 24.10.2013
Vs: Kunnollisuus ei auta
kirjoittaja Vierailija To Tammi 02, 2020 12:06 pm
Löysin arkikaluston laittaman kirjoituksen:
Kunnollisuus ei auta
Hmmm.. onkohan siltikään vanhentunut aihe.
Tarkoittaako *vanhentunut aihe* sitä, että tänään
kunnollisuus auttaakin ja että Jeesus painottikin sitä,'
herää nyt kysymys!
Olen pannut merkille, monet "vanhat aiheet" ovat täällä vähän niin kuin
arkistoitu hautumaan, tai kypsymään.
Tämä on todellakin sellainen aihe minun mielestäni, koska
kunnollisuudellahan moni ratsastaa ja palkitaan, vai mitä ajattelette,
TE monet verkkosilmäilijät, jotka täällä käytte etsimässä jotakin!
Kuka mitäkin, joku etsii tosissaan jotakin, joku taas muuten vain,
aikaa kuluttaa, mutta pääasia että kiinnostusta riittää,
olkoon mikä syy tahansa.
Minua henkilökohtaisesti puhutteli kirjoituksen laittaessani jokin aika sitten,
juuri Jeesuksen sanat:
'Laupeutta minä tahdon enkä uhria.' Sillä en minä ole tullut kutsumaan vanhurskaita,
vaan syntisiä." jos tietäisitte, mitä tämä on:
'Laupeutta minä tahdon enkä uhria', niin te ette tuomitsisi syyttömiä
Nyt joku voi sanoa, että Jumala itse määräsi uhrimenot, mutta uhri ilman laupeutta
ei kelvannut Jumalalle, silloinkaan, eikä tänäänkään.
Armahtavaisuus/laupeus on itsessään välttämätön uskon hedelmä, ainut ja todellinen sovitusuhri!
Autuaita ovat laupiaat, sillä he saavat laupeuden.
Tätä ei farisealaisuus ole tajunnut, tänäänkään.
Vierailija- Vierailija
Vs: Kunnollisuus ei auta
kirjoittaja Vierailija To Tammi 02, 2020 12:40 pm
Farisealaisuus on sitä, kun uskonnollinen ihminen pitää itseään moraalisesti erinomaisempana, kunnollisempana, kuin muut;
on tekopyhyyttä.
on tekopyhyyttä.
Vierailija- Vierailija
Vs: Kunnollisuus ei auta
kirjoittaja jarrut To Tammi 02, 2020 1:10 pm
Olen pannut merkille, monet "vanhat aiheet" ovat täällä vähän niin kuin arkistoitu hautumaan, tai kypsymään.
Näin on.
Lueskelen täällä usein, ja monesti näkee asiat kirkkaammin,
kun ovat saaneet sulaa. Olen märehtijä, ottaa aikansa
ennenkuin asiat sulavat. Ja taas sulavat.
jarrut- Admin
- Viestien lukumäärä : 2981
Join date : 24.10.2013
Mitä on antinomismi
kirjoittaja Vierailija Pe Tammi 03, 2020 8:19 am
Antinomismi
Antinomistit ovat uskonpuhdistuksen aikainen kristillinen ryhmittymä, joka korosti syntien anteeksiantamista, mutta vähätteli syntiä ja hengellistä lakia. Antinomismin synnyttäjä oli Martti Lutherin ystävä Johannes Agricola. Antinomistien pääväittämä on, ettei lakia tulisi saarnata ollenkaan. Eli että hengellisen lain sijasta uskon synnyttää evankeliumi. Hengellinen laki poistettiin kokonaan käytöstä. Luther kirjoitti antinomisteja vastaan kirjan "Antinomilaisia vastaan". Luther on myös todennut Agricolasta: "ettei kukaan paavi ole häntä kiusannut niin paljon kuin Agricola". Antinomistisen opin toinen äärilaita on oppi lain kolmannesta käytöstä.
Antinomistinen riita syntyi luterilaisessa kirkossa 1500-luvulla siitä, onko lain saarnaaminen tarpeellista vai ei.
Antinomismi
13.1.2017 • Ydinkohdat / A
Antinomismilla (kreik. anti = vastaan, nomos = laki) tarkoitetaan Jumalan lain hylkäämistä ja kieltämistä. Antinomismin mukaan kristillisessä kirkossa ei tule saarnata lakia, vaan ainoastaan evankeliumia. Antinomistit kieltävät siten sen, että Jumalan lain saarna saa aikaan synnintunnon. Tämä on täysin vastoin sitä, mitä apostoli Paavali sanoo: ”Mitä siis sanomme? Onko laki syntiä? Pois se! Mutta syntiä en olisi tullut tuntemaan muuten kuin lain kautta; sillä en minä olisi tiennyt himosta, ellei laki olisi sanonut: ’Älä himoitse’” (Room. 7:7).
Antinomismia on esiintynyt kristillisen kirkon piirissä eri aikoina. Näyttää siltä, että antinomismi on noussut esille erityisesti silloin, kun vanhurskauttamisoppia on opetettu hyvin kirkkaasti. Tällaisina aikoina voidaan mainita mm. apostolien aikakausi ja luterilaisen uskonpuhdistuksen aika. Samoin Suomessa evankelisen herätysliikkeen vaiheista tunnetaan myös taistelu antinomismia vastaan. Meidän aikanamme tyypillisiä antinomilaisuuden ilmauksia on mm. sanonta: ”Lakia ei pidä saarnata, koska ihmiset ovat jo niin ahdistuneita muutenkin” jne.
Luther joutui elinaikanaan taistelemaan myös antinomismia vastaan. Näkyvimpänä antinomismin edustajana vaikutti Johan Agricola (1492–1566). Agricola oli alkujaan Lutherin ja myös Melanchthonin läheinen ystävä ja työtoveri. Hän oli mukana useissa uskonpuhdistuksen kannalta merkittävissä tapahtumissa alkaen Leipzigin väittelystä.
Hän toimi latinan opettajana ja pastorina Eislebenissä. 1530-luvulla hänellä oli joitakin vuosia opetusvirka Wittenbergin yliopistossa. Agricola toi esille antinomistisia opetuksia jo 1525. Luukkaan evankeliumin selityksessään hän julisti, ettei laki kuulu saarnatuoliin vaan raastupaan. Vuonna 1527 Agricola kritisoi julkisesti Melanchthonin kirjoitusta, jonka tämä oli laatinut seurakuntien tarkastusmatkan jälkeen. Melanchthonin mukaan pastorien tulee noudattaa Kristuksen esimerkkiä ja saarnata ensin lakia ja sitten evankeliumia. Agricola ei voinut hyväksyä tätä.
Torgaussa 1527 pidetyssä neuvottelussa tätä kiistaa selviteltiin ja siinä päästiin toistaiseksi sopuunkin. Uudelleen kiista puhkesi vuonna 1537. Agricola oli levitellyt salaa ja nimettömänä painettuina antinomistia väitelauseita. Tämä sai Lutherin itsensä tarttumaan kynään. Seurauksena olivat hänen antinomistidisputaationsa, joista ensimmäinen osa julkaistiin samana vuonna. Lutherin ankaran kritiikin kohtaaminen sai Agricolan perääntymään useita kertoja.
Hän peruutti opetuksiaan julkisesti, mutta ikävä kyllä tämä oli vain näennäistä. Pian hän taas toi antinomistisia käsityksiään esille. Tämä kaikki rikkoi lopulta kokonaan heidän välinsä. Luther ei enää kyennyt luottamaan tähän entiseen ystäväänsä. Agricola menetti opetusvirkansa Wittenbergissä ja joutui lähtemään sieltä pois. Agricola näyttää pitäneen elämänsä loppuun asti kiinni antinomistista käsityksistään.
Toinen antinomismia koskeva kiista käytiin luterilaisessa kirkossa Lutherin kuoleman jälkeen. Osa filippisteistä edusti käsitystä, jossa kielletään lain ns. kolmas käyttö eli se, että laki on ohjeena uskoville. Luterilaisiin tunnustuskirjoihin kuuluvassa Yksimielisyyden ohjeessa otetaan kantaa antinomismiin ja siinä yhteydessä kysymykseen lain kolmannesta käytöstä.
Yksimielisyyden ohjeessa sanotaan: ”Edellä sanotun perusteella me hylkäämme vahingollisena, kristillisen siveellisyyden ja oikean jumalisuuden vastaisena sellaisen harhaopin, jonka mukaan lakia ei edellä selostetulla tavalla pitäisi saarnata kristityille, oikein uskoville, vaan ainoastaan epäuskoisille, paatuneille jumalattomille.”
(FC Ep. 6,8 TK 1990, 441) Samoin yksimielisyyden ohjeessa sanotaan: ”Lainhylkääjät eli antinomistit tuomitaan täydellä syyllä, he kun tahtovat lopettaa kirkosta lain saarnaamisen ja vaativat, että syntiä on nuhdeltava ja katumuksen tuskaa aikaansaatava yksinomaan evankeliumia opettamalla, ilman lain saarnaa.” (FC SD 5,15 TK 1990, 508)
Antinomilaisuus on tuhoisa harhaoppi: ”Kuitenkin he säilyttivät toista nimitystä käyttäen juuri sen, minkä olivat poistavinaan. He sisällyttivät lain evankeliumiin. Näin tehdessään he valitettavasti tekivät ensimmäisestä asiasta viimeisen, kuten Luther karkeasti sanoo. Jumalan vihasta he tekivät evankeliumin lisäkkeen. Luther sanoo: ’He kulkevat takaperin ja opettavat meille lakia evankeliumin jälkeen ja vihaa armon jälkeen’ (St. L. XX, 1618 s.; W.A. 50, 474).” ”Sen vuoksi Luther on oikeassa sanoessaan, että antinomilaiset vaatiessaan, että lain saarna on hävitettävä Kirkosta, riistävät Kirkolta myös evankeliumin ja Kristuksen, sikäli kuin asia heistä riippuu” (St. L. XX, 1616 ss.; W.A. 50, 471 ss.). (Pieper, Kristillinen dogmatiikka)
http://www.luterilainen.net/antinomismi/
Antinomistit ovat uskonpuhdistuksen aikainen kristillinen ryhmittymä, joka korosti syntien anteeksiantamista, mutta vähätteli syntiä ja hengellistä lakia. Antinomismin synnyttäjä oli Martti Lutherin ystävä Johannes Agricola. Antinomistien pääväittämä on, ettei lakia tulisi saarnata ollenkaan. Eli että hengellisen lain sijasta uskon synnyttää evankeliumi. Hengellinen laki poistettiin kokonaan käytöstä. Luther kirjoitti antinomisteja vastaan kirjan "Antinomilaisia vastaan". Luther on myös todennut Agricolasta: "ettei kukaan paavi ole häntä kiusannut niin paljon kuin Agricola". Antinomistisen opin toinen äärilaita on oppi lain kolmannesta käytöstä.
Antinomistinen riita syntyi luterilaisessa kirkossa 1500-luvulla siitä, onko lain saarnaaminen tarpeellista vai ei.
Antinomismi
13.1.2017 • Ydinkohdat / A
Antinomismilla (kreik. anti = vastaan, nomos = laki) tarkoitetaan Jumalan lain hylkäämistä ja kieltämistä. Antinomismin mukaan kristillisessä kirkossa ei tule saarnata lakia, vaan ainoastaan evankeliumia. Antinomistit kieltävät siten sen, että Jumalan lain saarna saa aikaan synnintunnon. Tämä on täysin vastoin sitä, mitä apostoli Paavali sanoo: ”Mitä siis sanomme? Onko laki syntiä? Pois se! Mutta syntiä en olisi tullut tuntemaan muuten kuin lain kautta; sillä en minä olisi tiennyt himosta, ellei laki olisi sanonut: ’Älä himoitse’” (Room. 7:7).
Antinomismia on esiintynyt kristillisen kirkon piirissä eri aikoina. Näyttää siltä, että antinomismi on noussut esille erityisesti silloin, kun vanhurskauttamisoppia on opetettu hyvin kirkkaasti. Tällaisina aikoina voidaan mainita mm. apostolien aikakausi ja luterilaisen uskonpuhdistuksen aika. Samoin Suomessa evankelisen herätysliikkeen vaiheista tunnetaan myös taistelu antinomismia vastaan. Meidän aikanamme tyypillisiä antinomilaisuuden ilmauksia on mm. sanonta: ”Lakia ei pidä saarnata, koska ihmiset ovat jo niin ahdistuneita muutenkin” jne.
Luther joutui elinaikanaan taistelemaan myös antinomismia vastaan. Näkyvimpänä antinomismin edustajana vaikutti Johan Agricola (1492–1566). Agricola oli alkujaan Lutherin ja myös Melanchthonin läheinen ystävä ja työtoveri. Hän oli mukana useissa uskonpuhdistuksen kannalta merkittävissä tapahtumissa alkaen Leipzigin väittelystä.
Hän toimi latinan opettajana ja pastorina Eislebenissä. 1530-luvulla hänellä oli joitakin vuosia opetusvirka Wittenbergin yliopistossa. Agricola toi esille antinomistisia opetuksia jo 1525. Luukkaan evankeliumin selityksessään hän julisti, ettei laki kuulu saarnatuoliin vaan raastupaan. Vuonna 1527 Agricola kritisoi julkisesti Melanchthonin kirjoitusta, jonka tämä oli laatinut seurakuntien tarkastusmatkan jälkeen. Melanchthonin mukaan pastorien tulee noudattaa Kristuksen esimerkkiä ja saarnata ensin lakia ja sitten evankeliumia. Agricola ei voinut hyväksyä tätä.
Torgaussa 1527 pidetyssä neuvottelussa tätä kiistaa selviteltiin ja siinä päästiin toistaiseksi sopuunkin. Uudelleen kiista puhkesi vuonna 1537. Agricola oli levitellyt salaa ja nimettömänä painettuina antinomistia väitelauseita. Tämä sai Lutherin itsensä tarttumaan kynään. Seurauksena olivat hänen antinomistidisputaationsa, joista ensimmäinen osa julkaistiin samana vuonna. Lutherin ankaran kritiikin kohtaaminen sai Agricolan perääntymään useita kertoja.
Hän peruutti opetuksiaan julkisesti, mutta ikävä kyllä tämä oli vain näennäistä. Pian hän taas toi antinomistisia käsityksiään esille. Tämä kaikki rikkoi lopulta kokonaan heidän välinsä. Luther ei enää kyennyt luottamaan tähän entiseen ystäväänsä. Agricola menetti opetusvirkansa Wittenbergissä ja joutui lähtemään sieltä pois. Agricola näyttää pitäneen elämänsä loppuun asti kiinni antinomistista käsityksistään.
Toinen antinomismia koskeva kiista käytiin luterilaisessa kirkossa Lutherin kuoleman jälkeen. Osa filippisteistä edusti käsitystä, jossa kielletään lain ns. kolmas käyttö eli se, että laki on ohjeena uskoville. Luterilaisiin tunnustuskirjoihin kuuluvassa Yksimielisyyden ohjeessa otetaan kantaa antinomismiin ja siinä yhteydessä kysymykseen lain kolmannesta käytöstä.
Yksimielisyyden ohjeessa sanotaan: ”Edellä sanotun perusteella me hylkäämme vahingollisena, kristillisen siveellisyyden ja oikean jumalisuuden vastaisena sellaisen harhaopin, jonka mukaan lakia ei edellä selostetulla tavalla pitäisi saarnata kristityille, oikein uskoville, vaan ainoastaan epäuskoisille, paatuneille jumalattomille.”
(FC Ep. 6,8 TK 1990, 441) Samoin yksimielisyyden ohjeessa sanotaan: ”Lainhylkääjät eli antinomistit tuomitaan täydellä syyllä, he kun tahtovat lopettaa kirkosta lain saarnaamisen ja vaativat, että syntiä on nuhdeltava ja katumuksen tuskaa aikaansaatava yksinomaan evankeliumia opettamalla, ilman lain saarnaa.” (FC SD 5,15 TK 1990, 508)
Antinomilaisuus on tuhoisa harhaoppi: ”Kuitenkin he säilyttivät toista nimitystä käyttäen juuri sen, minkä olivat poistavinaan. He sisällyttivät lain evankeliumiin. Näin tehdessään he valitettavasti tekivät ensimmäisestä asiasta viimeisen, kuten Luther karkeasti sanoo. Jumalan vihasta he tekivät evankeliumin lisäkkeen. Luther sanoo: ’He kulkevat takaperin ja opettavat meille lakia evankeliumin jälkeen ja vihaa armon jälkeen’ (St. L. XX, 1618 s.; W.A. 50, 474).” ”Sen vuoksi Luther on oikeassa sanoessaan, että antinomilaiset vaatiessaan, että lain saarna on hävitettävä Kirkosta, riistävät Kirkolta myös evankeliumin ja Kristuksen, sikäli kuin asia heistä riippuu” (St. L. XX, 1616 ss.; W.A. 50, 471 ss.). (Pieper, Kristillinen dogmatiikka)
http://www.luterilainen.net/antinomismi/
Vierailija- Vierailija
Vs: Kunnollisuus ei auta
kirjoittaja Vierailija Pe Tammi 03, 2020 8:25 am
Antinomistinen riita syntyi luterilaisessa kirkossa 1500-luvulla siitä, onko lain saarnaaminen tarpeellista vai ei.
Mitenkähän mahtaa olla Teidän mielestänne, lukijat?
Onko se tarpeellista? Riittäkö Evankeliumi yksistään?
Miettikää; ja sanokaa se täällä, KIITOS!
Vierailija- Vierailija
Farisealaisuuden ydin
kirjoittaja jarrut Ke Tammi 08, 2020 3:28 pm
Farisealaisuuden ydin
”Ei voitane kyllin voimakkaasti tähdentää sitä, etteivät fariseukset myöskään käytännössä — luokkana ja ryhmänä tarkasteltaessa, siis siinä määrin kuin he olivat todellisia fariseuksia — suinkaan olleet mitään tietoisia ulkokultailijoita. Varustettuna niin valppaalla huomiokyvyllä, joka heillä oli ihmisen heikkouksiin ja taipumuksiin, olivat he tässä suhteessa hyvin tarkkaavaisia itseensäkin nähden. Lienee vaikea löytää toista uskonnollista ryhmää, joka oli niin vapaa ulkokultaisuudesta — siinä mielessä, jossa tätä sanaa nykyään yleisesti käytetään ja ymmärretään — kuin juuri fariseukset.
Kuten jo on tähdennetty, tekivät fariseukset mitä täysintä totta eetillisestä ja uskonnollisesta pyrkimyksestään. Juuri tämä vakavuus ja tämä ponnekkuus alusta saakka sai farisealaisen veljeskunnan aikaan. Ja kuitenkin täytyi sen persoonallisen asenteen, joka on fariseukselle tunnus-omaista, alkukristillisen tarkkailun edessä näyttää teeskentelyltä. Voisi lausua sen näin: farisealaisen etiikan täytyi välttämättä johtaa tosiasialliseen, joskin myös välttämättä tiedottomaan teeskentelyyn (hypokrisis).
Sillä mitä tekee sellainen mies, joka kuuluen toiseen elämänyhteyteen koettaa käyttäytyä siten, kuin kuuluisi toiseen elämänyhteyteen? Hän koettaa olla jotain sellaista, jota hän ei ole ja joksi hän ei koskaan voi tulla, niin kauan kuin hän jää samaksi, mitä on. Meillä on täysi syy olettaa, että he kristilliseltä kannalta, ainakin Jeesuksen näkökannalta katsoen, ovat pahoja ihmisiä. (Tämä ei merkitse sitä, että heitä olisi pidettävä pahoina nykyisen kristityn näkökulmasta katsoen. Jos tätä vastaan huomautetaan, että farisealaisia Uudessa testamentissa kuitenkin kuvataan pahoiksi, on ymmärrettävä, että juuri Jeesuksen
näkemys on paljastanut heidän kuvansa.
Nykyaikainen arvostelija ei olisi piirtänyt samaa kuvaa kuin evankeliumit.) Miten he sitten ovat tulleet pahoiksi? Vastaukseksi tulee: aivan yksinkertaisesti sen kautta, että he ovat ottaneet tehtäväkseen tulla hyviksi. Tahtoessaan olla oikeamielisiä ja hurskaita ja koettamalla sitä olla he ovat tulleet pahoiksi, tahtoessaan ol-la Jumalan lapsia on heistä tullut perke-leen lapsia, koettaessaan suorittaa Jumalan tekoja he tulevat täyttämään perkeleen tekoja. Pyrkiessään niin innokkaasti noudattamaan Jumalan käskyjä he ovat
kykenemättömiä kuulemaan Jumalan ääntä. Kun he kohtaavat Jumalan sanansaattajan, eivät he tunne häntä sellaiseksi eivätkä tahdo tietää hänestä, vaan jopa katsovat, että hän on pahan hengen riivaama.
Farisealaisuuden ja kristillisyyden ero
Tässä tulee näkyviin farisealaisuuden ja kristillisyyden ratkaiseva ero. Farisealaisuus sanoo: ihmisen pitää tahtoa hyvää ja hän voi tahtoa hyvää. Siitä, joka tahtoo hyvää ja koettaa sitä tehdä, tulee hyvä ja oikeamielinen ihminen. Kristillinen etiikka sitä vastoin perustuu näkemykseen ihmisen todellisesta olemuksesta ja sanoo: luonnostaan ihminen ei voi tahtoa eikä tehdä hyvää. Jos hän kohdistaa tahtonsa ja pyrkimyksensä hyvään, hän tosiasiassa joutuu pyrkimään kohti pahaa.
Joka koettaa tehdä hyvää, joutuu tekemään pahaa. Sillä huono puu ei voi tuottaa hyvää hedelmää. Ja paha ihminen on ja jää huonoksi puuksi, vaikkapa hän itse tahtookin tuottaa hyvää hedelmää ja luulee pystyvänsä siihen. Farisealaisuus, joka hyväksyy noudatettavaksi kristillistä ajattelua, lakkaa olemasta farisealaisuutta, ja kristillisyys, joka sisällyttää itseensä farisealaista ajattelua, samoin lakkaa olemasta kristillisyyttä. Kristillinen siveysoppi voidaan tiivistää siihen, minkä Paavali ilmaisee näin: ”Ja minä elän, en enää minä, vaan Kristus elää minussa” (Gal. 2:20), kun taas farisealaisuus alkukristillisen käsityksen
mukaan merkitsee sitä, että tahdotaan toteuttaa jumalallinen Jumalasta erossa olevilla keinoilla — tahdotaan tehdä Jumalan tahto välittämättä Jumalasta.
Farisealaisuus arvioidaan Raamatussa liikkeeksi, joka koko asenteellaan tähtää siihen, että se saisi huonon puun kasvamaan hyvää hedelmää ts. se lähtee siitä, että ihminen sellaisena kuin hän on, voi muovata itsensä suorittamaan ja toteuttamaan Jumalan tahtoa. Uudestisyntyminen, uusi luomus, torjuu farisealaisuuden. Farisealaisuus on aina ollut ongelmana ja vaarana kristillisessä seurakunnassa. Jeesus varoittaa siitä ja sitä vastaan on täytynyt taistella, sillä jos sen sallitaan vapaasti levittäytyä, se vaikuttaa kuolettavana myrkkynä, joka perin pohjin tuhoaa kristillisen elämän.”
Hugo Odeberg: Farisealaisuus ja kristillisyys, Kuva ja Sana 1947
https://www.evankeliumikoulu.fi/wp-content/uploads/2014/10/AR_2005-1_C5.pdf
https://www.evankeliumikoulu.fi/wp-content/uploads/2014/10/AR_2005-1_C5.pdf
jarrut- Admin
- Viestien lukumäärä : 2981
Join date : 24.10.2013
Similar topics» Dani Puolimatka:Ylösnousemuksen historiallisuus/Vesa Hautala:Ylösnousemuksen merkitys
» Mikä ihmeen harhaoppi?
» Turkka Aaltonen::Rokotus ei auta – rukous kylläkin
» Mikä ihmeen harhaoppi?
» Turkka Aaltonen::Rokotus ei auta – rukous kylläkin
Sivu 1 / 1
Oikeudet tällä foorumilla:
Et voi vastata viesteihin tässä foorumissa
» Voiko ihminen pelastua "tekemällä voitavansa"? Yksin evankeliumi herättää uskon Kristukseen
» Perisynnin vaikutus, eräitä väitteitä luterilaisen syntiopetuksen pohjalta
» Mikä sytyttäisi kristityn sammuneen rakkauden?
» Osmo Tiililä /Kristitty matkalaisena
» Raivoisa, voimakas ja yllättävä (Fierce, Strong, and Surprising) :: By Daymond Duck
» Professori Jeffrey Sachs tuhoaa täysin lännen Ukraina-narratiivin joka on valheellinen (VIDEO)
» Henkien koettelu Raamatun mukaan
» Brooks Alexander: TULEVA MAAILMANUSKONTO