Ilmestyskirjan tulkinta 1/6

kirjoittaja jarrut La Helmi 06, 2021 8:37 am

Ilmestyskirjan tulkinta 1/6

Ilmestyskirjaa pidetään usein vaikeasti lähestyttävänä kirjana. Tämä artikkeli aloittaa kuusiosainen sarjan, joka kannustaa Raamatun lukijoita perehtymään kirjan rikkaaseen sanomaan.

Ilmestyskirja on ainutlaatuinen kirja. Pastori ja teologi Ian Paul esittää, että se on taitavimmin kirjoitettu teos koko ihmiskunnan historiassa. Väitteen tueksi hän listaa useita asioita: Ilmestyskirjassa Vanha testamentti on esillä poikkeuksellisessa määrin, se keskustelee laajasti ensimmäisen vuosisadan uskonnollisen ja sekulaarin kulttuurin kanssa, sen rakenne ilmentää suurta taidollisuutta, se sisältää sekä runsaasti kirjallisia viittauksia että toistuvia ja kehittyviä elementtejä, se hyödyntää numerologiaa ja runsasta kuvakieltä.

Ilmestyskirjan ainutlaatuisuus tarkoittaa monelle lukijalle myös vaikeaselkoisuutta. Tämän sarjan tarkoituksena on tehdä Ilmestyskirja tavalliselle lukijalle helpommin lähestyttäväksi. Tässä avauksessa johdattelen aiheeseen kirjallisuuden näkökulmasta.

Kaikessa viestinnässä asiayhteys ohjaa meitä ymmärtämään viestijää oikein. Usein tulkinta on tiedostamatonta. Jos säätiedottaja sanoo, että huomenna sataa kissoja ja koiria, ymmärrämme tämän liioitelluksi kielikuvaksi. Jos urheiluselostaja kertoo jalkapalloilijan hukanneen etsikkoaikansa, tiedämme ettei kyse ole hänen iankaikkisuudestansa.

Kirjallisuudessa asiayhteys on sidoksissa vastaavan kaltaisiin lainalaisuuksiin: Jos on kyse salapoliisiromaanista, ennakoimme että hovimestari on syyllinen. Jos taas romanttisesta kirjallisuudesta, arvaamme että he elävät elämänsä onnellisina loppuun saakka, kun kilpakosija on voitettu.

Ilmestys

Ilmestyskirjan ensimmäinen sana on ”ilmestys,” apokalypsi. Tämä usein ohjaa lukijan kuvittelemaan kosmisia ilmiöitä ja katastrofeja, pimeyden maailman taistelua valkeuden enkeliruhtinaita vastaan, lohikäärmeitä ja monipäisiä petoja.

Ilmestyskirjallisuus lajityypillisesti käyttää hyväkseen sensaatiomaisia kuvauksia. Kuvausten tarkoitus ei kuitenkaan ole paljastaa jotain tulevaisuudesta vaan nykyisyydestä. Fantastisen kuvakielen tarkoitus on paljastaa lukijoille hengellinen todellisuus arkipäiväisten asioiden takana.

Toisin kuin ilmestyskirjallisuudessa yleensä, Ilmestyskirjan näkyjen merkitys avautuu näkijälle, Johannekselle, ilman erillistä selitystä: hän näkee, kuulee ja ymmärtää. Tämä on kutsu lukijalle ymmärtää omaa maailmaansa kuvauksen avulla.

Vain kahdesti Johannes ei ymmärrä näkyä, mutta tämä toimii tehokeinona. Näin Johannes korostaa, ettei Jumala ole unohtanut uskonsa takia kärsiviä (7:13–17) eivätkä maailman tapahtumat ole hänen hallintavaltansa ulottumattomissa (17:7–18).

Keskeistä Johanneksen ”ilmestyksessä” eivät ole spektaakkelimaiset näyt vaan se, että Jumala hallitsee ja että hän puuttuisi asioihin ”pian” (1:1). Tämä viesti avautuu jokaiselle lukijalle.

Profetia

Raamatullisessa perinteessä Ilmestyskirja sijoittuu luontevasti profeettakirjallisuuteen. Brittiläisen teologin Richard Bauckhamin mukaan Ilmestyskirjan sisällön perusteella emme voi tietää Johanneksesta muuta kuin että hän oli juutalainen profeetta. Vanhan testamentin profeetoilla saattoi olla ekstaattisia kokemuksia, mutta tämä ei ollut oleellista profetismin kannalta. Oleellisempaa oli heidän jälkeensä jättämä kirjallisuus.

Profeetat ennustivat harvoin, vaan teokset olivat pikemminkin yhteiskuntakritiikkiä. Profeettojen tärkein tehtävä oli muistuttaa kuningasta ja kansaa Jumalan tahdosta. Tämä kritiikki nojasi toisaalta heidän saamaansa ilmestykseen, mutta ennen kaikkea ne olivat Mooseksen kirjojen arvovaltaista tulkintaa vallitsevassa tilanteessa.

Ilmestyskirjan profetismi ei juuri eroa tästä. Alkujakeet kertovat, että ilmestyksen alkuperä on Jumala, se tulee enkelien kautta — kuten laki Moosekselle — ja sen tarkoitus on vahvistaa Jumalan sanan paikkansapitävyys. Tämä tarkoittaa sen vahvistamista, että Jumala korotti Jeesuksen ensimmäisenä marttyyrinä, koska hän oli luotettava todistaja.

Jeesuksen ylösnousemus ja korottaminen Isän oikealle puolelle (Ilm. 4) antaa pohjan jokaisen kristityn kärsimykselle: jos me olemme uskollisia todistajia, myös meidät tullaan korottamaan.

Sisällön profeetallinen luonne korostuu Johanneksen taitavan muotoilun ansiosta. Johannes puhuu ”profetian sanoista” Ilmestyskirjan alussa ja lopussa: jokainen, joka lukee ja noudattaa näitä profetian sanoja, on autuas (1:3; 22:7), eikä kukaan, joka vääristää tätä profeetallisen kirjoituksen sanomaa, voi olla Jumalasta (22:18–19; KR 92 harhaanjohtavasti tulkitsee profetoimisen ”ennustamiseksi”). Vanhan testamentin profeettojen tavoin Johannes kutsuu Jumalan kansaa uskollisuuteen Jumalalle, joka on todellinen hallitsija.

Kirje

Johanneksen ilmestys oli taivaallinen viesti, jonka hän välitti kirjeen muodossa. Huolimatta Ilmestyskirjan ajattomasta ja kaikkia koskevasta sanomasta sillä oli alkuperäiset vastaanottajat. Ilmestyskirja pitää sisällään kirjeille tyypillisen alkutervehdyksen vastaanottajille (1:4–5) sekä lopputoivotuksen (22:21). Johannes on ikään kuin Jumalan kirjuri, joka kirjoitti tämän sanelusta seitsemälle seurakunnalle.

Ilmestyskirjan seitsemän seurakuntaa ovat tuttuja luvuista 2–3, mutta koska Johannes listaa seurakunnat jo alkutervehdyksessä, on perusteltua väittää, että kirjan koko sanoma on heille. Kun luemme Ilmestyskirjaa, meidän olisi hyvä suhtautua siihen vähän samalla tavalla kuin ullakolta löytämäämme laatikkoon, joka sisältää isoisovanhempiemme väliset rakkauskirjeet.

Meidän on syytä tiedostaa, että vaikka nämä kirjeet on säilytetty meitä varten, niitä ei ole kirjoitettu meille. Kirjeiden meitä koskeva merkitys avautuu vain alkuperäisten kirjeenvaihtajien suhteen kautta.

Ilmestyskirjan väärät — usein haitalliset — tulkinnat johtuvat siitä, että on kuviteltu sen kertovan juuri meidän ajastamme ja juuri meidän tapahtumistamme. Tästä seuraa suhtautuminen Ilmestyskirjaan koodinpurkulaitteena, joka auttaa meitä ennustamaan tulevaisuutta ja tulkitsemaan maailmanhistorian tapahtumia merkkeinä lopunajoista. Historian valossa tämä paljastuu usein länsimaiseksi, itsekeskeiseksi harhaksi — tätä avaan myöhemmissä kirjoituksissa esimerkkien avulla.

Haaste voittaa

Jeesus haastaa jokaista seitsemästä seurakunnasta ”voittamaan”. Alkuperäisten seitsemän vastaanottajaseurakunnan haasteet liittyivät kompromisseihin uskon suhteen.

Usein näiden myönnytysten takana oli menestyksen tavoittelu. Johannes osoittaa, että tällä tavalla rikastuneet ovat hengellisesti köyhiä (3:17), ja pahempaa, pedon palvelijoita (18). Tavoitellessaan yhteiskunnallista asemaa he ovat sulkeneet Jeesuksen ulkopuolelle (3:20). Kenenkään kohtalo ei ole sinetöity, koska Jeesus kolkuttaa ovella ja tarjoaa mahdollisuutta elvyttää yhteys kanssaan.

Jeesus haastaa seurakuntia olemaan etsimättä yhteiskunnallista tunnustusta vaan ostamaan häneltä tulessa puhdistettua kultaa ja valkeat vaatteet (3:18). Näin Johannes korostaa taivaallisen rikkauden erinomaisuutta, koska se avaa tien Kuningasten Kuningasten hoviin (4:1).

Kirjoitus on julkaistu Suomen Viikkolehdessä 11/2020.

Tommi Karjalainen

Kirjoittaja on Suomen Vapaakirkon pastori ja Suomen teologisen opiston opettaja.

Lähteet:

Bauckham, Richard. The Theology of the Book of Revelation. Cambridge University Press, 1993.

Jauhiainen, Marko. Aika on nyt. Itätuuli, 2016.

Paul, Ian. Revelation. IVP, 2018.

https://www.teologinenopisto.fi/blogi/ilmestyskirja-profetia-kirje-ja-haa/ilmestyskirjan-tulkinta-1-6/

kirjoittaja jarrut La Helmi 06, 2021 8:44 am

Ilmestyskirjan valtaistuin 2/6

Johanneksen ilmestyksen neljäs ja viides luku ovat hyviä esimerkkejä siitä, miten raamatullinen profetia toimii: se maalaa tarinan avulla kuvan todellisuudesta havaitun maailman takana.

Johannes eli aikana ennen teräväpiirtovideokuvausta, eikä meidän näin ollen ole mahdollista tarkastella hänen näkemäänsä historiallista maailmaa suoratoistopalvelusta. Vielä vähemmän meidän on mahdollista nähdä hänen ilmestystänsä, johon jakeen 4:1 avoin ovi hänet johtaa.

Kuten David Barr alleviivaa, on tärkeää ymmärtää, ettei näyn sanallinen esitys ole tuo ilmestys itse, vaan se on näkyraportti.

Vallan parodia

Millaisesta näkyraportista sitten on kyse? Sellaisesta, jonka kuvaus Kuningasten kuninkaan valtaistuinsalista ei ainoastaan paljasta vaan myös tekee tyhjäksi Rooman antikristillisen maailmanvallan. Neljännen luvun alussa Johannes saa kutsun astua sisään Jumalan valtaistuinsaliin (4:1). Se, mitä Johanneksen näyssä seuraa, on samanaikaisesti kuvausta Jumalasta ja parodiaa Rooman vallasta.

Parodia on taidokasta asian tai henkilön matkimista tavalla, jossa kohde joutuu naurunalaiseksi. Tässä parodia on lähellä karikatyyriä, pilapiirrosta, joka liioittelee sellaista ominaisuutta, joka tekee henkilön tunnetuksi.

Tuore esimerkki karikatyyristä liittyy hiustyyliin, joka yhdistää Yhdysvaltojen presidenttiä ja Ison-Britannian pääministeriä. Parodian kohteena puolestaan on ilmiö ja henkilön toiminta laajemmin, mistä Charlie Chaplinin Hitleriä pilkkaava elokuva Diktaattori (1940) on tyyppiesimerkki. Ilmestyskirjassa parodian keskeisin esimerkki löytyy pahuuden kolmiyhteyden kuvauksesta (12–13), mutta tästä enemmän sarjan neljännessä kirjoituksessa.

Poliittiset pilapiirtäjät, pakinoitsijat ja Putouksen ja Uutisvuoden kaltaisten televisio-ohjelmien sketsit osallistuvat poliittiseen keskusteluun usein parodian keinoin.

Tämä on demokraattisissa maissa tyypillinen tapa kritisoida päättäjiä, mutta diktaattorit ja väärät jumalat ottavat tällaiset asiat henkilökohtaisina loukkauksina. Tämä paljastaa heidän valtansa haurauden. He pyrkivät kompensoimaan sitä voimakeinoin, esimerkiksi sensuurilla, vankeusrangaistuksilla tai jopa kuolemantuomioilla. Johannes ei tee pilkkaa keisarin hiustyylistä vaan paljon riskialttiimmasta asiasta: hänen valtaistuinsalistaan.

Valtaistuinsali

Kutsu astua sisään avoimesta ovesta johtaa Johanneksen taivaalliseen valtaistuinsaliin, mutta tätä matkaa ei tehdä ajassa tai paikassa vaan ”Hengessä” (4:2; 1:10). Keisarin hoviin pääsee harva, mutta ovi Jumalan hoviin on avoin jokaiselle uskovalle, joka kuulee tämän kirjan sanat (1:3; 3:20).

Valtaistuinsalin kuvaus on huikea, mutta se myös uhmaa logiikkaa: Miten sateenkaari voi olla vihreä tai kiinteä kuin jalokivi (4:3)? Näky paljastaa, että Jumala on asettanut itselleen timantinkovan ja jättisuuren jääkaappimagneetin muistutuksena liitostaan Nooan ja ihmiskunnan kanssa (1. Moos. 9:13).

Näyssä valtaistuinsali ei ilmesty tyhjästä, vaan se on kuvaus, joka selittää Jeesuksen edellisten jakeiden lupausta: ”Joka voittaa, sen minä annan istua kanssani valtaistuimellani, niin kuin minäkin olen voittanut ja istuutunut Isäni kanssa hänen valtaistuimelleen.” (3:21)

Ilmestyskirja Vapaakirkon mukaan! Taivaa11

Luojan ja Pelastajan ylistys

Taivaallinen valtaistuin kertoo todellisen vallan haltijasta. Uskonnollisessa mielessä se kuvaa taivaallisen jumalanpalveluksen, joka rakentuu Jumalan ympärille. Neljä kerubia – jotka ovat lähimpänä Jumalaa — näkevät hänet kirkkaimmillaan (4:6), ja taivaallisina ylistyksenjohtajina he kutsuvat esiin 24 vanhinta (4:10).

Ian Paulin mukaan tämä on parodia Roomaa mielistelevistä kaupunkien vanhimmista, joilla oli tapa pukeutua valkoisiin, heittäytyä maahan hallitsijan edessä ja laskea seppeleensä hänen eteensä.

Kun Karitsa esitellään jumalanpalvelusyleisölle, sama järjestys toistuu: ensin kerubit ja sitten vanhimmat astuvat esiin ja laulavat uuden laulun (5:8–10) Jeesukselle. Tähän ylistykseen yhtyy ensin loputon joukko enkeleitä (5:11) jotka lisäävät lauluun omat sanansa (5:12). Kaikista viimeisimpänä tähän ylistykseen yhtyvät ”kaikki muut luodut” (5:13).

Ihmiset eivät aloita ylistystä vaan liittyvät siihen. Kun luomakunta ylistää Jumalaa ja Karitsaa, jotka yksin istuvat valtaistuimella, on taivaallisten ylistyksenjohtajien vuoro sanoa ”aamen” (5:14).

Valtaistuinsalin jumalakeskeisen kuvauksen tarkoitus on Bauckhamin mukaan osoittaa ihmisille oma paikkansa. Kun Johannes kuvaa taivaallista jumalanpalvelusta, hän ei luetteloi ihmiskuntaa omana kategorianaan kerubien, vanhinten tai enkeleiden tavoin. Ei ole keisarin eikä kenenkään muunkaan asia vaatia palvontaa muodossa tai toisessa, sillä kaikki me olemme luotuja olentoja.

Teksti kysyy: kuka on ”arvollinen” (5:2)? Johannes itkee epätoivosta, kun ketään ei löydy. Silloin hän kuulee Juudan Leijonasta ja kun hän kääntyy, hän näkeekin Karitsan — vieläpä teurastetun, mutta juuri siksi “arvollisen” (5:9, 12). Todellinen valta ilman hybristä eli itsensä ylentämistä näyttää Jeesukselta.

Vallankumous

Alamaisuus keisarille ilmaistiin poliittisin ja uskonnollisin keinoin ja termein, mutta Johanneksen kuvaama näky tekee tyhjäksi kaikki inhimillisen vallan vaateet. Koska Jumala on, kuka on, se ei jätä tilaa minkäänlaiselle epäjumalanpalvelukselle.

Lainaten Bauckhamia ei ole sellaista poliittisen, sosiaalisen ja taloudellisen palvonnan muotoa, joka ei olisi epäjumalanpalvelusta myös sanan uskonnollisessa merkityksessä. Kukaan, joka on nähnyt Jumalan, kuten Johannes hänet kuvaa, ei voi eikä halua palvoa mitään muuta ”jumalaa”.

Kristittyjen vastarinta antikristillistä hallintoa vastaan ei ole niinkään poliittista aktivismia kuin todellisen kuninkaan tunnustamista elämän kaikilla osa-alueilla. Tämä ei ole yhteiskunnallinen vaade, eikä Ilmestyskirja tue ideaa kristillisestä valtiosta: meidän kuninkaallinen hallintavaltamme tulee voimaan vasta tulevassa ajassa (5:10).

Nyt ei ole hallinnan vaan uskollisen todistamisen aika, ja tämä saattaa joskus vaatia hengen.

Emme kuitenkaan tiedä, että Ilmestyskirjan kirjoittamisen aikoihin olisi ollut laajamittaista kristittyjen surmaamista. Marko Jauhiainen toteaa: ”Paljon useammin tuli kuitenkin vastaan tilanteita, joissa kristitty sai rauhassa uskoa Jeesukseen, kunhan vain oli valmis tiettyihin kompromisseihin.” Näin Ilmestyskirjan historiallinen sanoma laajentuu kaikkia koskevaksi totuudeksi ja profetiaksi tällekin päivälle: Jumala yksin on ylistyksen ja palvonnan arvoinen.

Kirjoitus on julkaistu Suomen Viikkolehdessä 12/2020.

Tommi Karjalainen

Kirjoittaja on Suomen Vapaakirkon pastori ja Suomen teologisen opiston opettaja.

Lähteet:

Barr, David. ”Narrative Technique in the Book of Revelation”, teoksessa The Oxford Handbook of Biblical Narrative. Oxford, 2016.

Bauckham, Richard. The Theology of the Book of Revelation. Cambridge University Press, 1993.

Jauhiainen, Marko. Aika on nyt. Itätuuli, 2016.

Paul, Ian. Revelation. IVP, 2018.

https://www.teologinenopisto.fi/blogi/ilmestyskirja-profetia-kirje-ja-haa/ilmestyskirjan-valtaistuin/

kirjoittaja jarrut La Helmi 06, 2021 8:57 am

Ilmestyskirjan historiankuvaus 3/6

Ilmestyskirjaa pidetään usein vaikeasti lähestyttävänä kirjana. Tämä kuusiosainen sarja kannustaa Raamatun lukijoita perehtymään kirjan rikkaaseen sanomaan.

Ilmestyskirjan aikajana ei etene lineaarisesti vaan kehällisesti, itseään toistaen. Tämä näkyy erityisesti seitsemän sinetin (6:1–8:5), pasuunan (8:6–11:19) ja maljan (15:1–16:21) muodossa, jotka usein nähdään maailmanlopun enteinä. Jokainen seitsemän merkin sarja lähestyy loppua mutta ei koskaan saavuta sitä.

Kun tulemme seitsemänteen sinettiin, luulemme, että nyt Jeesus tulee takaisin, mutta kaikki alkaa uudestaan ensimmäisen pasuunan myötä.

Viimeisen pasuuna on varmasti loppu: ”Koko maailman kuninkuus on nyt tullut meidän Herrallemme ja hänen Voidellulleen. Hän on hallitseva aina ja ikuisesti.” Mutta sitten seuraavissa jakeissa kerrotaan lohikäärmeestä ja pedoista kylvämässä kosmista tuhoa. Myös pasuunoiden jälkeen on vielä seitsemän maljaa. Eivätkä nekään ole lopullinen loppu, kuten Ian Paul huomauttaa, koska 19:11–20:15 pitää sisällään uuden seitsemän näyn sarjan (19:11, 17, 19; 20:1, 4, 11; 21:1).

Ilmestyskirja Vapaakirkon mukaan! Ilmest10

Sinetit

Seitsemän sinetin sarja noudattaa samaa matemaattista kaavaa kuin muut seitsemän lopun merkkiä: 4+2+tauko+1.

Neljä ensimmäistä sinettiä päästävät neljä hevosta ratsastajineen valloilleen. Grant Osborne osoittaa näiden yhteyden Sakarjan kirjan neljään ratsastajaan (1:7–11 ja 6:1–8. Ilmestyskirjan ratsastajat eivät etsi lepoa ja rauhaa, vaan sotaa ja tuhoa. Neljä ratsastajaa poikkeavat muista sineteistä, jotka sijoittuvat taivaaseen, ja siksikin on perusteltua nähdä hevoset yhtenäisenä nelikkona.

Viides sinetti kertoo uskonsa tähden henkensä menettäneiden erityisestä asemasta. Heitä ei ole vain tapettu vaan myös teurastettu. He ovat Abelin hengellisiä jälkeläisiä, joiden vanhurskas veri on vuodatettu (1. Moos. 4:10). Näiden marttyyrien veri ei huuda kostoa ”maan alta” Abelin veren tavoin vaan taivaallisen alttarin alta. Sijainti osoittaa, että Jumala on kuullut heidän huutonsa ja tuo heille oikeuden.

Merkkinä tästä Karitsa avaa kuudennen sinetin ja maailmanloppu voi alkaa. Kauhu valtaa jokaisen (6:15) ja he huutavat: ”Kuka voi kestää?” Tai kirjaimellisesti: ”Kuka voi seistä?” (6:17)

Tämä kysymys päättää kuudennen sinetin jakson, mutta ennen seitsemättä on pitkä tauko (7:1–17; vrt. 11:13–19; 16:18–21). Tänä aikana meille paljastetaan vastaus kuudennen sinetin retoriseen kysymykseen: Johannes näkee lukemattoman suuren, sinetillä merkityn väkijoukon seisovan taivaallisen valtaistuimen edessä (7:9). He kykenevät seisomaan, koska he ovat valkaisseet vaatteensa Karitsan veressä (7:14).

Heidän seisova asentonsa on räikeässä kontrastissa niiden kanssa, jotka luikertelevat kallionkoloihin ja heittäytyvät peloissaan vuorten alle piiloon teurastetun Karitsan vihalta (5:6). Jos tämä ei ole ironiaa niin mikä on? Heidän piilottelunsa on sittenkin turhaa: jopa tuonela luovuttaa kuolleensa Jumalan tuomiolle (20:11–14).

Marttyyreiden oikeus viipyy, koska tuomio ei voi alkaa ennen kuin pyhät on merkitty sinetillä (7:2–3). Sinetöiminen ei pelasta heitä pedon vihalta maan päällä, mutta takaa että he säästyvät Jumalan ja Karitsan vihalta taivaassa.

Osborne toteaa, että marttyyrien kohtalo ei näin ollen aseta Jumalan kaikkivaltiutta kyseenalaiseksi. Samoin tiedämme varmasti, että jokainen uskova on merkitty Pyhän Hengen sinetillä – meidän ei tarvitse säikkyä tai odottaa jotain uutta merkkiä. Jumala hallitsee eikä mikään voi horjuttaa hänen valtaansa.

Korona

Se, että kuudennen luvun neljäs, tuhkanharmaa hevonen olisi profetia koronaviruksesta, on ongelmallista monella tavalla.

Ensinnäkin, Ilmestyskirjan näkyjen kauheuksista huolimatta Jumala ei koskaan lakkaa hallitsemasta. Ilmestyskirjan vitsaukset eivät saa alkuaan muualta kuin Jumalan ja Karitsan valtaistuimelta. Karitsan avatessa ensimmäisen sinetin käynnistyy tapahtumaketju, jota mikään voima maan päällä tai sen alla ei pysty pysäyttämään. Vitsaukset tai pedot eivät ole Ilmestyskirjan keskiössä vaan Jeesus, kuten Marko Jauhiainen muistuttaa (SVL 11/2020).

Toiseksi, neljä hevosta on Johanneksen versio Hesekielin kirjan neljästä ratsastajasta, jotka toivat sodan Jerusalemiin (Hes. 14:12–23). Kun Jumala ottaa rauhan pois, seuraa sota (Ilm. 6:4; Jer. 16:4–5). Sodilla on uhrinsa, mutta niiden perässä tulevat kulkutaudit tappoivat paljon laajemmin. Näin neljä hevosta ovat yhdessä kertomus sodan vaikutuksesta.

Kolmanneksi, maailmassa on ollut kulkutauteja ja pandemioita läpi historian. Mikä tekee koronasta niin erityisen? Se, että se koskettaa meitä. Ilmestyskirjan vitsaukset eivät ole ennustus vaan muistutus Egyptistä ja faraosta: paatunut ihminen ei etsi Herraa, vaikka taivas putoaisi niskaan.

Kuten C. S. Lewis muistuttaa, älkäämme antako katastrofien hallita mieltämme. Jos Jeesus palaakin ja kaikki loppuu, voi jos silloin olisimme leikkimässä lastemme kanssa, auttamassa sairasta naapuria, tekemässä polttopuita, rukoilemassa lastenlasten puolesta tai vaikkapa viettämässä iltaa hyvien ystävien kanssa.

_ _ _
Dispensationalismi

Dispensationalismi on oppisuuntaus, jonka juuret ovat 1830-luvulla. Ari Puontin mukaan seuraavat elementit ovat suuntaukselle keskeisiä: seitsemän armotaloutta tai aikakautta, seurakunnan ja Israelin välinen radikaali kahtiajako sekä Jeesuksen paluun kaksivaiheisuus.

Seitsemän aikakauden (dispensaation) jakautumisesta on useita näkemyksiä, mutta jos olet kuullut puhuttavan ”armon aikakaudesta”, olet todennäköisesti kuullut dispensationalistista opetusta. Kukin aikakausi pitää sisällään oman tavan pelastua. Tämä on väitetysti kuudes aikakausista, ja toisin kuin muina aikakausina, nyt pelastus on armosta ja Jeesuksen kautta.

Seurakunta on ottanut Israelin paikan. Vaikka dispensationalistit korostavat lukevansa Ilmestyskirjan symboliikan kirjaimellisesti, sama kirjaimellisuuden vaatimus ei päde Vanhaan testamenttiin, jota he tulkitsevat hengellisesti.

He kuitenkin kieltävät tämän, koska Jumalalla on salainen pelastussuunnitelma Israelille. Juutalaisten takaisinmuutto Israeliin nähdään eräänlaisena lopunaikojen lähetyskäskynä — tosin ilman evankeliointia, koska ilman Jeesustakin he ovat Jumalan Kansa. Usein tämä tarkoittaa Israelin maallisen valtion puolustamista ja palestiinalaisten vastustamista, joskus Jerusalemin kolmannen temppelin rakentamisen kannattamista.

Jeesuksen väitetään tulevan takaisin kahdesti. Ensimmäisen kerran hän palaa salaisesti noutamaan seurakunnan. Tähän näkemykseen pohjautuu kristillinen romanttis-apokalyptinen fiktiosarja Viimeisten päivien vaellus (Jenkins & LaHaye).

Dispensationalismin mukaan jakeesta 4:1 eteenpäin seurakunta on jo pilvissä Jeesuksen kanssa. Toisin sanoen 82,1 prosenttia Ilmestyskirjan sisällöstä olisi ollut täysin käsittämätöntä ja merkityksetöntä Ilmestyskirjan vastaanottajille.

Tästä seuraa ahdistuksen aika, jolloin monet luopiot tekevät parannusta ja Israelin pelastussuunnitelma aktivoituu. Uskoontulo ja uskossa eläminen ei ole vaikeaa vain vainojen takia, vaan myös siksi, että Pyhä Henki on otettu maailmasta pois seurakunnan mukana. Toisen kerran palatessaan Jeesus kruunataan Jerusalemissa maailman kuninkaaksi.

Kirjoitus on julkaistu Suomen Viikkolehdessä 13/2020.

Tommi Karjalainen
Kirjoittaja on Suomen Vapaakirkon pastori ja Suomen teologisen opiston opettaja.

Lähteet:

Lewis, C. S. On Living in an Atomic Age, 1948.
Osborne, Grant. Revalation. Baker Academic, 2002.
Paul, Ian. Revelation. IVP, 2018.
Puonti, Ari. Kuningaskunta. Päivä, 2015.

https://www.teologinenopisto.fi/blogi/ilmestyskirja-profetia-kirje-ja-haa/ilmestyskirjan-historiankuvaus-3-6/

kirjoittaja jarrut La Helmi 06, 2021 9:01 am

Ilmestyskirjan historiankuvaus 3/6

Ilmestyskirjaa pidetään usein vaikeasti lähestyttävänä kirjana. Tämä kuusiosainen sarja kannustaa Raamatun lukijoita perehtymään kirjan rikkaaseen sanomaan.

Ilmestyskirjan aikajana ei etene lineaarisesti vaan kehällisesti, itseään toistaen. Tämä näkyy erityisesti seitsemän sinetin (6:1–8:5), pasuunan (8:6–11:19) ja maljan (15:1–16:21) muodossa, jotka usein nähdään maailmanlopun enteinä. Jokainen seitsemän merkin sarja lähestyy loppua mutta ei koskaan saavuta sitä.

Kun tulemme seitsemänteen sinettiin, luulemme, että nyt Jeesus tulee takaisin, mutta kaikki alkaa uudestaan ensimmäisen pasuunan myötä.

Viimeisen pasuuna on varmasti loppu: ”Koko maailman kuninkuus on nyt tullut meidän Herrallemme ja hänen Voidellulleen. Hän on hallitseva aina ja ikuisesti.” Mutta sitten seuraavissa jakeissa kerrotaan lohikäärmeestä ja pedoista kylvämässä kosmista tuhoa. Myös pasuunoiden jälkeen on vielä seitsemän maljaa. Eivätkä nekään ole lopullinen loppu, kuten Ian Paul huomauttaa, koska 19:11–20:15 pitää sisällään uuden seitsemän näyn sarjan (19:11, 17, 19; 20:1, 4, 11; 21:1).

Sinetit

Seitsemän sinetin sarja noudattaa samaa matemaattista kaavaa kuin muut seitsemän lopun merkkiä: 4+2+tauko+1.

Neljä ensimmäistä sinettiä päästävät neljä hevosta ratsastajineen valloilleen. Grant Osborne osoittaa näiden yhteyden Sakarjan kirjan neljään ratsastajaan (1:7–11 ja 6:1–8. Ilmestyskirjan ratsastajat eivät etsi lepoa ja rauhaa, vaan sotaa ja tuhoa. Neljä ratsastajaa poikkeavat muista sineteistä, jotka sijoittuvat taivaaseen, ja siksikin on perusteltua nähdä hevoset yhtenäisenä nelikkona.

Viides sinetti kertoo uskonsa tähden henkensä menettäneiden erityisestä asemasta. Heitä ei ole vain tapettu vaan myös teurastettu. He ovat Abelin hengellisiä jälkeläisiä, joiden vanhurskas veri on vuodatettu (1. Moos. 4:10). Näiden marttyyrien veri ei huuda kostoa ”maan alta” Abelin veren tavoin vaan taivaallisen alttarin alta. Sijainti osoittaa, että Jumala on kuullut heidän huutonsa ja tuo heille oikeuden.

Merkkinä tästä Karitsa avaa kuudennen sinetin ja maailmanloppu voi alkaa. Kauhu valtaa jokaisen (6:15) ja he huutavat: ”Kuka voi kestää?” Tai kirjaimellisesti: ”Kuka voi seistä?” (6:17)

Tämä kysymys päättää kuudennen sinetin jakson, mutta ennen seitsemättä on pitkä tauko (7:1–17; vrt. 11:13–19; 16:18–21). Tänä aikana meille paljastetaan vastaus kuudennen sinetin retoriseen kysymykseen: Johannes näkee lukemattoman suuren, sinetillä merkityn väkijoukon seisovan taivaallisen valtaistuimen edessä (7:9). He kykenevät seisomaan, koska he ovat valkaisseet vaatteensa Karitsan veressä (7:14).

Heidän seisova asentonsa on räikeässä kontrastissa niiden kanssa, jotka luikertelevat kallionkoloihin ja heittäytyvät peloissaan vuorten alle piiloon teurastetun Karitsan vihalta (5:6). Jos tämä ei ole ironiaa niin mikä on? Heidän piilottelunsa on sittenkin turhaa: jopa tuonela luovuttaa kuolleensa Jumalan tuomiolle (20:11–14).

Marttyyreiden oikeus viipyy, koska tuomio ei voi alkaa ennen kuin pyhät on merkitty sinetillä (7:2–3). Sinetöiminen ei pelasta heitä pedon vihalta maan päällä, mutta takaa että he säästyvät Jumalan ja Karitsan vihalta taivaassa.

Osborne toteaa, että marttyyrien kohtalo ei näin ollen aseta Jumalan kaikkivaltiutta kyseenalaiseksi. Samoin tiedämme varmasti, että jokainen uskova on merkitty Pyhän Hengen sinetillä – meidän ei tarvitse säikkyä tai odottaa jotain uutta merkkiä. Jumala hallitsee eikä mikään voi horjuttaa hänen valtaansa.

Korona

Se, että kuudennen luvun neljäs, tuhkanharmaa hevonen olisi profetia koronaviruksesta, on ongelmallista monella tavalla.

Ensinnäkin, Ilmestyskirjan näkyjen kauheuksista huolimatta Jumala ei koskaan lakkaa hallitsemasta. Ilmestyskirjan vitsaukset eivät saa alkuaan muualta kuin Jumalan ja Karitsan valtaistuimelta. Karitsan avatessa ensimmäisen sinetin käynnistyy tapahtumaketju, jota mikään voima maan päällä tai sen alla ei pysty pysäyttämään. Vitsaukset tai pedot eivät ole Ilmestyskirjan keskiössä vaan Jeesus, kuten Marko Jauhiainen muistuttaa (SVL 11/2020).

Toiseksi, neljä hevosta on Johanneksen versio Hesekielin kirjan neljästä ratsastajasta, jotka toivat sodan Jerusalemiin (Hes. 14:12–23). Kun Jumala ottaa rauhan pois, seuraa sota (Ilm. 6:4; Jer. 16:4–5). Sodilla on uhrinsa, mutta niiden perässä tulevat kulkutaudit tappoivat paljon laajemmin. Näin neljä hevosta ovat yhdessä kertomus sodan vaikutuksesta.

Kolmanneksi, maailmassa on ollut kulkutauteja ja pandemioita läpi historian. Mikä tekee koronasta niin erityisen? Se, että se koskettaa meitä. Ilmestyskirjan vitsaukset eivät ole ennustus vaan muistutus Egyptistä ja faraosta: paatunut ihminen ei etsi Herraa, vaikka taivas putoaisi niskaan.

Kuten C. S. Lewis muistuttaa, älkäämme antako katastrofien hallita mieltämme. Jos Jeesus palaakin ja kaikki loppuu, voi jos silloin olisimme leikkimässä lastemme kanssa, auttamassa sairasta naapuria, tekemässä polttopuita, rukoilemassa lastenlasten puolesta tai vaikkapa viettämässä iltaa hyvien ystävien kanssa.

_ _ _
Dispensationalismi

Dispensationalismi on oppisuuntaus, jonka juuret ovat 1830-luvulla. Ari Puontin mukaan seuraavat elementit ovat suuntaukselle keskeisiä: seitsemän armotaloutta tai aikakautta, seurakunnan ja Israelin välinen radikaali kahtiajako sekä Jeesuksen paluun kaksivaiheisuus.

Seitsemän aikakauden (dispensaation) jakautumisesta on useita näkemyksiä, mutta jos olet kuullut puhuttavan ”armon aikakaudesta”, olet todennäköisesti kuullut dispensationalistista opetusta. Kukin aikakausi pitää sisällään oman tavan pelastua. Tämä on väitetysti kuudes aikakausista, ja toisin kuin muina aikakausina, nyt pelastus on armosta ja Jeesuksen kautta.

Seurakunta on ottanut Israelin paikan. Vaikka dispensationalistit korostavat lukevansa Ilmestyskirjan symboliikan kirjaimellisesti, sama kirjaimellisuuden vaatimus ei päde Vanhaan testamenttiin, jota he tulkitsevat hengellisesti.

He kuitenkin kieltävät tämän, koska Jumalalla on salainen pelastussuunnitelma Israelille. Juutalaisten takaisinmuutto Israeliin nähdään eräänlaisena lopunaikojen lähetyskäskynä — tosin ilman evankeliointia, koska ilman Jeesustakin he ovat Jumalan Kansa. Usein tämä tarkoittaa Israelin maallisen valtion puolustamista ja palestiinalaisten vastustamista, joskus Jerusalemin kolmannen temppelin rakentamisen kannattamista.

Jeesuksen väitetään tulevan takaisin kahdesti. Ensimmäisen kerran hän palaa salaisesti noutamaan seurakunnan. Tähän näkemykseen pohjautuu kristillinen romanttis-apokalyptinen fiktiosarja Viimeisten päivien vaellus (Jenkins & LaHaye).

Dispensationalismin mukaan jakeesta 4:1 eteenpäin seurakunta on jo pilvissä Jeesuksen kanssa. Toisin sanoen 82,1 prosenttia Ilmestyskirjan sisällöstä olisi ollut täysin käsittämätöntä ja merkityksetöntä Ilmestyskirjan vastaanottajille.

Tästä seuraa ahdistuksen aika, jolloin monet luopiot tekevät parannusta ja Israelin pelastussuunnitelma aktivoituu. Uskoontulo ja uskossa eläminen ei ole vaikeaa vain vainojen takia, vaan myös siksi, että Pyhä Henki on otettu maailmasta pois seurakunnan mukana. Toisen kerran palatessaan Jeesus kruunataan Jerusalemissa maailman kuninkaaksi.

Kirjoitus on julkaistu Suomen Viikkolehdessä 13/2020.

Tommi Karjalainen
Kirjoittaja on Suomen Vapaakirkon pastori ja Suomen teologisen opiston opettaja.

Lähteet:

Lewis, C. S. On Living in an Atomic Age, 1948.
Osborne, Grant. Revalation. Baker Academic, 2002.
Paul, Ian. Revelation. IVP, 2018.
Puonti, Ari. Kuningaskunta. Päivä, 2015.

https://www.teologinenopisto.fi/blogi/ilmestyskirja-profetia-kirje-ja-haa/ilmestyskirjan-historiankuvaus-3-6/

kirjoittaja jarrut La Helmi 06, 2021 9:07 am

Ilmestyskirjan peto 4/6

Ilmestyskirjaa pidetään usein vaikeasti lähestyttävänä kirjana. Tämä kuusiosainen sarja kannustaa Raamatun lukijoita perehtymään kirjan rikkaaseen sanomaan.

Antikristuksen sijaan Ilmestyskirja puhuu pedosta keskeisesti luvuissa 13 ja 17. Ilmestyskirjan peto on lopunaikojen profetioissa ollut vuoroin Venäjän presidentti, Rooman paavi, Euroopan unioni tai YK:n pääsihteeri, muutamia mainitakseni. Jos ajatellaan myönteisesti, nämä tulkinnat ilmentävät halua nähdä oma aikamme Ilmestyskirjan valossa. Facebookia ja internetiä selatessa tuntuu kuitenkin joskus siltä, että jotkut keskittyvät petoihin enemmän kuin Jeesukseen.

On syytä muistaa, että Ilmestyskirjan alkuluvut piirtävät universumin, jonka keskiössä on taivaallinen valtaistuin (4–5). Vaikka luvusta 12 eteenpäin Johannes puhuu paljon pedosta ja sen vallasta, se saa palstamillimetrejä sen vuoksi, että tämä on paras tapa paljastaa pedon rumuus ja sen vallan onttous.

Petollinen valta

Johannes kuvaa ensimmäisen pedon tavalla, joka tuo yhteen Danielin kirjan seitsemännen luvun neljä eri petoa (13:1). Tärkeämpää kuin sen sarvien ja päiden tunnistaminen on se, että Danielin petojen tavoin se nousee merestä. Sen vallan aisaparina on toinen peto, joka nousee maasta (13:11). Tämä peto näyttää harmittomalta — samoin kuin Karitsa — mutta se ei kuulostakaan leijonalta (5:5) vaan lohikäärmeeltä.

Ian Paul selittää, että nämä kuvaukset käyvät yhteen sen ajatuksen kanssa, että Johannes olisi Patmoksen saarelta katsellut Rooman imperiumin ulottumista Italiasta laivoilla meripedon tavoin kohti Vähää-Aasiaa. Siellä taas paikalliset tahot toivottivat sen tervetulleeksi ja harjoittivat Rooman valtaa maapedon tavoin.

Mutta Rooman valta oli petollista kuin porton rakkaus (17). Tälle suurelle portolle oli syntynyt monia tyttäriä, jotka harjoittivat äitinsä ammattia imperiumin kaikissa kolkissa (17:5). Orgiat oli maksettu väkivallalla ja portto oli juopunut omasta vallastaan (17:6). Mutta tässä kuvauksessa ei ollut mitään, mitä ei olisi ennen nähty. Kun Johannes tarkasteli Roomaa, hän näki Babylonin, joka tuhosi Jumalan temppelin. Ja porton harsokankaan alta pilkottivat Jumalan kansaa vainonneen Isebelin kasvot.

Rooman vallan liehittely ei koskenut vain paikallista eliittiä vaan koko imperiumia. Hyvin arkipäiväisellä tavalla tämä näkyi kaupankäynnissä, joka ei ollut mahdollista ilman Rooman palvomista (13:16–17).

Käytännössä tämä näkyi ihmisten arjessa esimerkiksi siinä, että kaikki ammatinharjoittajat kuuluivat jonkinlaiseen ammattikiltaan. Kuten Marko Jauhiainen hyvin kuvaa, nämä killat pyrkivät ajamaan jäsentensä etua tavalla, johon epäjumalanpalvelus kuului normaalina osana. Kiltalaiset saattoivat kiusoitella kristittyä hänen uskostaan ylösnousseeseen, mutta tämä ei ollut heille ongelma niin kauan kuin hän uhrasi myös muille jumalille. Kristityn ammatinharjoittajan oli tehtävä kompromissi uskonsa suhteen — tai kerrottava lapsille, että isillä ei ollut enää työtä.

Kristinuskon ehdoton suhtautuminen epäjumalanpalvelukseen horjutti Rooman yhteiskuntarakenteita. Ilmestyskirja kutsuu kristittyjä olemaan ”uskollisia todistajia” ja mieluummin vaikka kärsimään uskonsa tähden kuin palvomaan markkinavoimien takana olevaa petoa.

Se että kristityt mieluummin valitsivat itselleen vaikeuksia ja palvoivat ”teurastettua Karitsaa”, pilkkasi keisarin valtaa ja paljasti että tämän lempilapsi, pax Romana, oli miekoin pystytetty ja keihäin ylläpidetty. Juuri tämä on se uskollinen todistus, joka voittaa pedon vallan.

Epäpyhä kolminaisuus

Ilmestyskirja esittää, että pedolla on muka oma kolminaisuutensa. Selkeimmin tämä ”epäpyhä kolminaisuus”, kuten Jauhiainen sitä nimittää, näkyy siinä kuinka ”lohikäärmeen suusta, pedon suusta ja väärän profeetan suusta lähti kolme saastaista henkeä” (Ilm. 16:13). Nämä kolme henkeä edustavat Rooman eksytystä ja ovat vastakohta sille profetian hengelle, joka tunnustaa Jeesuksen ainoaksi Herraksi (19:10).

Jeesuksen herruus joutuu näennäiseen kriisiin, kun lohikäärme antaa pedolle samankaltaisen valtaistuimen (13:2). Samalla tavalla kuin taivaallisella valtaistuimella istuu kaksi hahmoa (4–5), niin tällä epäpyhällä valtaistuimella istuu kaksi petoa. Valtaistuimen lisäksi peto saa vallan ja voiman — aivan kuten Jumala ja Karitsa (4:11, 5:12). Samoin kuin Karitsalla, myös pedolla on kuolettavan haavan arvet ruumiissaan (13:3) ja se on ”teurastettu” samalla tavalla kuin Karitsa (5:6).

Koko kansa hämmästelee ylösnoussutta petoa kuin Kristusta ja ylistää lohikäärmettä sanoin, jotka toisintavat Mooseksen laulun ylistyksen Jumalalle joka pelasti Israelin Egyptistä (2. Moos. 15:11): ”Kuka on pedon vertainen? Kuka pystyy taistelemaan sitä vastaan?” (13:4). Lukija kuitenkin tietää, että lohikäärme on jo voitettu Karitsan antamalla auktoriteetilla (12:7–8. Jo pedon ulkonäkö itsessään kertoo, että se ei voi olla mikään pelastaja, väitti keisari itsestään mitä hyvänsä.

Lukuisilla vastaavilla kuvauksilla Johannes paljastaa, ettei pedolla ole muuta valtaa kuin se, mikä sallitaan taivaalliselta valtaistuimelta.

Vaikka pedon kuvaus yllättävän hyvin istuu yhteen historiallisen Rooman imperiumin kanssa, kirjan viesti on ajaton. Kuten Paul kirjoittaa, pedon valtakunta on vapaasti suomennettuna ”edustuksellinen kuvaus inhimillisen maailmanvallan arkkityypistä”. Suurieleisen parodian avulla Johannes pystyy haastamaan ne kristityt, jotka ajattelevat, ettei kompromissien tekeminen uskon suhteen oman edun vuoksi olisi kovin iso juttu.

Tämä lähestymistapa tarjoaa meille vastuullisen tavan peilata omaa aikaamme Ilmestyskirjan valossa. Ennen kaikkea se saa meidät olemaan varuillamme minkä tahansa inhimillisen vallan kanssa, joka esiintyy muiden pelastajana.

_ _ _
Pedon merkki

Pedon merkki on yksi Ilmestyskirjan tunnetuimmista symboleista (13:17–18). Tällä merkillä on numeroarvo 666, mikä on gematrinen symboli. Gematria on tapa tulkita numeroita salakirjoituksena.

Richard Bauckham kertoo, että Pompeijista on löydetty seinäkirjoitus: ”Rakastan häntä, jonka numero on 545.” He onnistuivat salaamaan romanssinsa, koska kenenkään ulkopuolisen on mahdotonta tulkita tällaista koodia.

Valtaosa tutkijoista onkin sitä mieltä, ettei 666 ole koodi pedon nimen paljastamiseksi vaan sen vahvistamiseksi, mitä jo tiedettiin. Numero kytkeytyy yksityiskohtaisella tavalla keisari Neroon, mutta kaupankäynnin rajoituksen muodossa se kuvaa Rooman epäpyhää valtaa laajemmin.

Pedon merkin ei tulisi liikaa huolettaa meitä, sillä sekin on vain kopio. Pedon merkkiä keskeisempi merkki on se sinetti, jolla Jumala merkitsee omansa mukaillen Hesekielin 9. luvun kertomusta. Ennen lopullista hävitystä Jumala lähettää enkelinsä merkitsemään jokaisen hänelle uskollisena pysyneen turvaan viimeiseltä tuomiolta (Ilm. 7).

Jauhiainen alleviivaa, että joko molemmat merkit ovat näkymättömiä symboleita tai sitten kumpikaan ei ole. Se, että pyhien sinetti on muilta näkymätön, kertoo siitä, että pyhät eivät säästy ensimmäiseltä kuolemalta tai kärsimykseltä, mutta toinen kuolema ei koske heihin, koska Jumala tunnistaa heissä oman merkkinsä.

Kirjoitus on julkaistu Suomen Viikkolehdessä 14/2020.

Tommi Karjalainen
Kirjoittaja on Suomen Vapaakirkon pastori ja Suomen teologisen opiston opettaja.
Lähteet:
Bauckham, Richard. Climax of Prophecy: Studies on the Book of Revelation. T&T Clark, 1993.
Bauckham, Richard. The Theology of the Book of Revelation. Cambridge University Press, 1993.
Jauhiainen, Marko. Aika on nyt. Itätuuli, 2016.
Paul, Ian. Revelation. IVP, 2018.

https://www.teologinenopisto.fi/blogi/ilmestyskirja-profetia-kirje-ja-haa/ilmestyskirjan-peto-4-6/

kirjoittaja jarrut La Helmi 06, 2021 9:15 am

Ilmestyskirjan häät 5/6

Ilmestyskirjaa pidetään usein vaikeasti lähestyttävänä kirjana. Tämä kuusiosainen sarja kannustaa Raamatun lukijoita perehtymään kirjan rikkaaseen sanomaan.

Imestyskirjan loppu huipentuu näkyyn uudesta Jerusalemista (Ilm. 21–22). Kultaisen kaupungin kuvaus on geologisesti ja arkkitehtuurisesti niin rikasta, että se on suorastaan taivaallista. Tämä on varmasti se Mooseksen näkemä malli, jonka mukaan hän rakensi ilmestysmajan (2. Moos. 25:9), ja joka puolestaan toimi mallina myöhemmille temppeleille Jerusalemissa. Tämä oli juutalaisten pyhin paikka, se, jossa taivas ja maa kohtasivat.

Babylonit saavat loppunsa

Taivaan ja maan kohtaaminen on tuttu teema Ilmestyskirjan lisäksi myös Babylonin tornin rakennustyömaalta (1. Moos. 11). Babylonin tornin oli määrä kohota taivaisiin haastaen Jumalan. Jumala hajaannutti rakennusväen, ja näin kaupunki sai nimen Babylon.

Kaupungin kapinasta johtuen Babylon viittaa raamatullisessa kielessä mihin tahansa maailmanvaltaan, joka uhmaa Jumalaa ja hänen valittua kansaansa. Mutta Ilmestyskirjan mukaan Jumala tekee lopun kaikista tällaisista babyloneista. Sen sijaan että niiden tornit kohoaisivat korkealle, Jumalan enkeli syöksee ne merten syvyyksiin, eivätkä ne sieltä enää nouse (Ilm. 18:21).

Ilmestyskirja Vapaakirkon mukaan! Sarah-10

Rooma oli Babylon Ilmestyskirjan aikalaisille, kuva: Sarah Doffman / Unsplash

Uusi Jerusalem sen sijaan kohoaa korkeuksiin, koska se ei nouse maasta vaan laskeutuu alas taivaasta (19:10; Dan. 2:34). Kaupungin erikoisuudesta kertoo se, että samoin kuin kaikkein pyhin, myös se on kuution muotoinen.

Marko Jauhiainen vertaa sen pinta-alaa niin, että ”vastakkaiset kulmat sijaitsisivat vaikkapa Helsingissä ja Gibraltarilla.” Sen laajuutta vastaava, täysin käsittämätön yli 2 000 kilometrin korkeus tarjoaa Jumalalle kodin ihmisten keskellä — eikä temppeliä enää tarvita (Ilm. 21:22). Raamatun kertomus tulee päätökseen: taivas ja maa ovat vihdoin yhtä (Jes. 65:17, 66:22; Ilm. 21:1).

Taivaalliset häät

Tätä samaa huipentumaa Johannes kuvaa persoonallisemmin kertomalla häistä. N. T. Wright esittää, että häät ovat yksi Raamatun puhuttelevimmista symboleista. Uusi Jerusalem on ”kuin morsian, sulhasta varten kaunistettu” (21:2).

Hääjuhla — tai pikemmin niiden odotus — muodostaa Ilmestyskirjan keskeisimmän draaman kaaren eli juonen. Michael Kuykendallin mukaan Jeesuksen taivaaseenastuminen edustaa seurakunnan kihlaamista, ja hääjuhlien alkaminen on merkki hänen paluustaan.

Kertomus rakentuu juutalaisen perinteen varaan, jossa kihlauksen aikana sulhanen rakensi heille asunnon. Kun rakennustyöt oli saatettu päätökseen, sulhanen palasi juhlasaatossa morsiamen kotiin noutamaan tätä hääjuhlaan. Häiden odotusaika oli noin vuosi, eikä kihlapari ollut tänä aikana keskenään tekemisissä. Morsiamen odotettiin olevan uskollinen sulhaselleen, valmistautuvan häitä varten ja olemaan valmis milloin sulhanen saapuisikaan.

Hääjuhlan ja suuren juhla-aterian jälkeen avioliitto täydellistyi yhdynnän myötä. Vasta tällöin parin katsottiin olevan naimisissa ja voivan muuttaa yhteiseen kotiin.

Kertomuksen sulhanen on se Karitsa (19:7), johon olemme tutustuneet jo viidennessä luvussa. Hän ei ole mikä tahansa unelmien poikamies vaan se, joka ”on arvollinen saamaan vallan, rikkauden, viisauden ja voiman, kunnian, kirkkauden ja ylistyksen” (5:12). Kukaan muu ei ole rakastanut morsiantaan niin, että olisi antanut oman henkensä puhdistaakseen tälle hohtavan valkoisen, taivaallisten häiden arvoisen mekon (7:14).

Morsian on seurakunta, se joka on pysynyt hänelle uskollisena ja ”voittanut” (Ilm. 2–3). Suurin merkki morsiamen uskollisuudesta näkyy siinä, että hän pukee itselleen ”valkoisen pellavapuvun.” Eittämättä tämä on Karitsan valkaisema, mutta Johannes selittää, että tämä tarkoittaa myös morsiamen omia ”hurskaita tekoja” (19:8.

Valkoisen vaatteen myötä morsian on valmis kohtaamaan sulhasen, joka ratsastaa häihin voittoisasti valkoisella hevosella (19:11).

Ian Paulin mukaan morsiamen uskollisuus on seksuaalinen metafora. Sen taustalla on oletus morsiamen neitsyydestä. Karitsan ja morsiamen välisessä suhteessa se symboloi uskonnollista puhtautta. Morsian on viaton eikä hänellä ole ”muita miehiä.”

Tämä muistuttaa Jeesuksen sanoista Laodikean seurakunnalle: ”Osta valkoiset vaatteet ja pue ne yllesi, niin häpeällinen alastomuutesi peittyy” (3:18. Laodikea ei ehkä ollut kummoista morsianmateriaalia, mutta Jeesus tarjosi sille uuden mahdollisuuden (3:19–20) — niin kuin kaikille muillekin tässä maailmassa ryvettyneille (22:17).

Neitsyyden vastakohta on seksuaalinen haureus, mikä tarkoittaa sekä epäjumalien palvontaa (2:20–22) että Rooman poliittisen, sotilaallisen ja taloudellisen vallan mielistelyä oman edun vuoksi (17:1–5, 15–16; 18:3, 9). Häämekon valkoisena pitäminen edellyttää sitoutumattomuutta suhteessa Babylonin valtaan. Uskollisuus sulhaselle tarkoittaa häiden odotusta niin suuresti, että on valmis kärsimään mitä vain päästäkseen niihin (12:11).

Happy end

Morsiamen täydellinen vastakohta on portto (17:1). Vastakohtaisuus lähtee jo siitä, että jopa heidän esittelynsä on identtinen:

17:1 ”Yksi niistä seitsemästä enkelistä, joilla oli seitsemän maljaa, tuli luokseni ja sanoi: ’Tule, minä näytän sinulle, millainen tuomio annetaan suurelle portolle’”

21:9 ”Yksi niistä seitsemästä enkelistä, joilla oli seitsemän maljaa … tuli luokseni ja sanoi: ’Tule, minä näytän sinulle morsiamen, Karitsan vaimon.’”

Näiden kahden naisen yhtäläisyys näkyy muissakin asioissa. Gordon Fee ja valtaosa tutkijoista ovat vakuuttuneita, että uusi Jerusalem on morsiamen toinen nimi, ja Paul nimittääkin sitä ”morsian-kaupungiksi.” Vastaavasti myös portto on kaupunki, sillä sen otsaan on kirjoitettu ”Babylon” (17:5).

Kun uusi Jerusalem/morsian loistaa kirkkaasti (21:11), Babylon/portto hohkaa synkkää pimeyttä (18:23).

Paul huomauttaa, että morsiamen lisäksi vain portolla on yllään kallisarvoisia jalokiviä, helmiä ja kultaa (17:4; 21:11). Portto on hankkinut ne myymällä itseään — harjoittamalla kauppaa kaikkien kansojen kanssa (18:12). Tämä kuitenkin koituu sen itsensä tuomioksi (18:16). Siinä missä portto mässäili ihmisten kustannuksella, siitä itsestään tulee haaskalintujen juhla-ateria (19:17–21).

Silloin paljon kärsinyt ja murheellinen morsian saa lohdutukseksi kalliita kiviä (Jes 54:11–12) sekä kutsun hää-aterialle (19:9–10). Lopussa uskollisuus palkitaan ja kyyneleet vaihtuvat ilon kyyneleiksi (Ilm 21:4).

Siitä huolimatta että Ilmestyskirja pääsee jo häätunnelmiin, se ei kuitenkaan tavoita lopullista loppua. Näemme vilauksen häistä, mutta samassa huomaamme, että odotus jatkuu. Kaikki alkaa alusta, sillä uusi Jerusalem tulee esiin vasta kun Babylon on raivattu pois tieltä. Samoin siis myös morsian saapuu, kun portto on tuomittu.

Siihen asti seurakunnan tehtävä on olla sulhaselleen uskollinen morsian — riippumatta siitä kuinka kauan odotus kestää. Sulhanen kuitenkin rakentaa kaiken aikaa taloaan (Matt 16:18. ja vakuuttaa meille: ”Minä tulen pian!” (22:12). Voimme luottaa tähän lupaukseen, koska olemme nähneet ennalta miten tarina tulee päättymään.

Kirjoitus on julkaistu Suomen Viikkolehdessä 15/2020.
Tommi Karjalainen
Kirjoittaja on Suomen Vapaakirkon pastori ja Suomen teologisen opiston opettaja.

Lähteet
Jauhiainen, Marko. Aika on nyt. Itätuuli, 2016.
Kuykendall, Michael. Marriage of the Lamb, The Lexham Bible Dictionary. Lexham Press, 2016.
Paul, Ian. Revelation. IVP, 2018.
Wright, N. T. Revelation for Everyone. SPCK, 2011.

https://www.teologinenopisto.fi/blogi/ilmestyskirja-profetia-kirje-ja-haa/ilmestyskirjan-haat-5-6/

kirjoittaja jarrut La Helmi 06, 2021 9:27 am

Ilmestyskirjan merkitys tänään – 6/6

Ilmestyskirjaa pidetään usein vaikeasti lähestyttävänä kirjana. Tämä kuusiosainen sarja kannustaa Raamatun lukijoita perehtymään kirjan rikkaaseen sanomaan.

Ilmestyskirja Vapaakirkon mukaan! Elesba10

Otsikon sana ”tänään” on samaan aikaan ajaton kuin se on vanhentunut käsite. Ilmestyskirjan sanoma ei rajoitu Rooman keisarien aikaan sen enempää kuin siihen päivään, kun sinä luet tätä artikkelia. Aikasidonnaisten ohjeiden sijaan Johannes tarjoaa meille kuvan Jeesuksesta, jota kaikki taivaan joukot palvovat korkeimpana kuninkaana Isän rinnalla, ja jonka paluu on tänäänkin ajankohtainen. (22:20; 1:8.

Jos ymmärtäisimme Jeesuksen suuruuden Johanneksen kuvaamalla tavalla, meidän ei koskaan enää tarvitsisi pelätä. Ei petoja, lohikäärmeitä, keisareita tai presidenttejä, lopunaikojen taisteluita tai vitsauksia, salaisia tempauksia tai eksytyksiä — ei mitään. Ilmestyskirjan eläinhahmoista pelottavin ja mahtavin ei ole lohikäärme tai mikään muu ruma peto. Niitä Johannes ihmettelee, mutta Karitsan kohtaamisesta hän kertoo näin: ”Ja kun minä hänet näin, lankesin hänen jalkoihinsa kuin kuollut, mutta hän asetti oikean kätensä päälleni ja sanoi: ’Älä pelkää!’” (1:17).

Johanneksen pelko osoittaa hänet jokamieheksi, jonka Henki kaappasi näkymaailmaan eräänä sunnuntaina. Jokamiehenä hän on ”lähes täydellinen esimerkki” viimeisten aikojen uskovasta, kuten Ian Paul asian ilmaisee.

Johannes erehtyy

Mutta miksi ei täydellinen? Koska Johannes erehtyy kahdesti enkelinpalvontaan. Richard Bauckham alleviivaa, että Ilmestyskirja keskustelee siitä, ketä on sopivaa ja ketä ei ole sopivaa palvoa. Tästä näkökulmasta teoksen kirjoittajan oma rikos on käsittämätön. Jopa niin, että Sarah Dixonin mukaan se kyseenalaistaisi Johanneksen uskottavuuden, ellei erhe olisi kertomuksen kannalta tarkoituksellista.

Kertomus ei ole ainutlaatuinen, sillä ajanlaskun taitteeseen sijoittuvassa apokalyptisessä Sefanjan Ilmestyksessä päähenkilö Sefanja näkee olennon, jonka kuvaus vastaa Jumalan kuvausta. Sefanja kertoo, että silloin ”minä lankesin maahan kasvoilleni ja palvoin häntä” (Apok. Sef. 6:14). Palvonnan kohde ei ole asiasta mielissään, vaan nuhtelee Sefanjaa: ”Pidä varasi! Älä palvo minua! Minä en ole Herra Kaikkivaltias vaan suuri enkeli, Eremiel.” (6:15)

Dixon osoittaa että Sefanjan virhe osoittautuu teoksen kirjoittajalle arvokkaaksi esimerkiksi, jonka avulla hän pystyy varoittamaan juutalaisia lukijoitaan. Jotta voisimme ymmärtää miten Johannes hyödyntää omaa virhettään, meidän on syytä tarkastella lähemmin niitä kahta tekstiä, joissa tämä rikos ilmenee Ilmestyskirjassa:

Rajoituksia ja määräyksiä

”Ja minä lankesin maahan hänen jalkojensa juureen palvoakseni häntä, mutta hän sanoi minulle: Katso että et [palvo minua]! Olenhan sekä sinun että veljiesi — niiden jotka pitävät kiinni Jeesuksen todistuksesta — kanssapalvelija. Jumalaa sinun tulee palvoa sillä Jeesuksen todistus on profetian henki.” (19:10).

”Ja – – minä lankesin maahan enkelin — sen joka oli näyttänyt minulle nämä asiat — jalkojen juureen palvoakseni häntä, mutta hän sanoi minulle: Katso että et [palvo minua]! Olenhan sekä sinun että sinun veljiesi — niiden jotka ovat profeettoja ja jotka pitävät kiinni tämän kirjan sanoista — kanssapalvelija: Jumalaa sinun tulee palvoa!” (22:8–9).

Rinnakkain tarkasteltuna kuvausten vastaavuus on sekä poikkeuksellista että hämmästyttävää. Kahdesti Johannes on jo maassa ja aikeissa palvoa, mutta toisin kuin saatana, Rooman keisari tai sen vallasta päihtyneet kansat, enkeli tietää paikkansa ja estää Johannesta.

Enkelin sanat tulee nähdä sekä rajoittavina että määräävinä. Toisaalta ne rajoittavat palvonnan yhteen Jumalaan, mutta samanaikaisesti ne määräävät palvomaan häntä.

Teksteihin liittyy myös eroavaisuuksia, ja myös tämä vaikuttaa tarkoitukselliselta. Molemmissa teksteissä enkelin palvelemisen kohteena on Johannes ja uskollinen seurakunta, mutta seurakunnan uskollisuus mitataan eri määrein. Ensimmäisessä tekstissä uskollisuus edellyttää Jeesuksen todistuksesta kiinnipitämistä (19:10), mutta toisessa tekstissä Ilmestyskirjan sanojen kiinnipitämistä (22:9). Lähemmässä tarkastelussa nämä viittaavat samaan asiaan: Johanneksen Jeesukselta saamaan ilmestykseen (1:3; 22:18–19), jonka hän lähetti enkelin välityksellä (22:16), ja jonka sanat hän käski Johanneksen tallentaa seurakuntaa varten (1:19; 22:6).

Kokonaisvaltainen ilmoitus

Johanneksen näkemä ilmestys ei siis itsessään ole kovin merkittävä — kuka tahansa voi nähdä näkyjä. Johannes itse kirjoittajana ei ole kovin merkittävä — kirjeen vastaanottajien tavoin hän oli syyllistyä epäjumalanpalvontaan.

Sen sijaan merkittävyys liittyy Johanneksen tallentamiin sanoihin, jotka hän sai Jeesukselta. Ian Paulin mukaan ne ovat Hengen inspiroima todistus siitä, miten Jumala tarkastelee tätä maailmaa (lukija huomatkoon kolmiyhteyden). Juuri siksi Ilmestyskirjan teksti on välttämättä ajaton.

Sanoman ajattomuus korostuu myös siinä, että toisin kuin Danielia (Dan. 12), Johannesta kielletään ”sinetöimästä” Ilmestyskirjan sanoja (22:10). Kirjassa kuvatut asiat on kaikkinensa avattu, sillä Jumala ei ole halunnut jättää mitään sinettien taakse salaisuudeksi.

Ilmoitus on kokonaisvaltainen: siihen ei ole mitään lisättävää, eikä mitään pois jätettävää (22:18–19). Jeesus todellakin tulee pian, ja kun hän tulee, hän tuo palkan seurakunnalle (22:12), joka on odottanut kuninkaan paluuta (22:20) pysyen tänäänkin uskollisena Ilmestyskirjan todistukselle (1:3; 22:18
.

Enkelit ovat palvelevia henkiä

Ilmestyskirjan taustalla on juutalainen monoteismi, yksijumalisuus. Juutalaiset tunnustivat aamuin, illoin: ”Kuule Israel! Herra Jumala, Herra on yksi” (5 Moos 6:4). Jumalan kansa tietää ja julistaa, ettei muita jumalia edes ole.

Vaikka monolatria yleisesti ottaen mahdollistaa muiden jumalallisten olentojen olemassa-olon, henkilö, kansa tai uskonryhmä rajoittaisi palvontansa vain yhdelle Jumalalle. Juutalaisuuden suhteen monolatria on ymmärrettävä jyrkemmin: koska ei ole muita jumalia, ketään tai mitään muuta ei tule myöskään palvoa.

Enkelinpalvonta tulee siis ymmärtää radikaalina poikkeamana juutalaisesta uskontunnustuksesta. Jumalan ainutlaatuisuus näkyy Bauckhamin mukaan kahdessa väitteessä: ensinnäkin hän on luonut kaiken ja toisekseen, hän hallitsee kaikkea. Enkelit eivät ole luoneet mitään, vaan ne itse on luotu. Enkelit eivät hallitse mitään, vaan ne ovat palvelevia henkiä. Ei korkein eikä edes kaikkein alhaisin henkiolento ole kenenkään ylistyksen tai palvonnan arvoinen, sille kaikki nekin on Jumala luonut.

Näin ei ole Jeesuksen kohdalla. Kun Johannes näkee Karitsan istuvan taivaalliselle valtaistuimelle, hän ei näe omaa istuinta Isälle ja Pojalle vaan yhden istuimen (5:13; 22:3). Kun hän lankeaa Jeesuksen jalkoihin kuin kuollut (1:17), kukaan ei tule estämään häntä ja varoittamaan jumalanpilkasta. Jeesusta on sopivaa palvoa, sillä hän on Herra niin kuin Jumala vain voi olla (22:20).

Lähteet:
Bauckham, Richard. Jesus and the God of Israel. Eerdmans, 2008.
Charlesworth, James. (toim.) The Old Testament Pseudepigrapha. Doubleday, 1983.
Dixon, Sarah. “The Apocalypse of Zephaniah and Revelation 22:6–21: Angel worship and monotheistic devotion” teoksessa Reading Revelation in Context, toim. Blackwell, Goodrich & Maston. Zondervan Academic, 2019.
Paul, Ian. Revelation. IVP, 2018.
Tommi Karjalainen
Kirjoittaja on Suomen Vapaakirkon pastori ja Suomen teologisen opiston opettaja.

https://www.teologinenopisto.fi/blogi/ilmestyskirja-profetia-kirje-ja-haa/ilmestyskirjan-merkitys-tanaan-6-6/

kirjoittaja Sponsored content

Ilmestyskirja Vapaakirkon mukaan!