Tammikuu 2022

Kirje ystäville ja tutuille:

Rauhan tervehdys!



Vuosi on vaihtunut joulun jälkeen.
Viikon sisällä poltellut teksti. On aika kirjoittaa se ylös.

Joulu 2021 oli oikein siunattu ja mukava. Kotona lomalla suurimman osan ajasta. Rakkaiden läheisten kanssa.
Sain myös levätä, ja luettua paljon hyviä kirjoja.

Lukemisistani haluaisin nostaa jotain esiin.
Ihan ensin Mikko Laineen kirjan ”Hän parantaa särjetyt sydämet”.
Kirja ilmestyi syksyllä ja sain sen heti tuoreeltaan Mikolta.
Se on ollut todella mieluinen kirja. Olen lukenut sitä vasta reilut 100 sivua; sillä vaikka olen nopea lukemaan harrastettuani lukemista lähes koko ikäni.
Tätä kirjaa ei sovi hotkia nopeasti.
Mikon kirja on täynnä arvokkaita helmiä tai jalokiviä, joita pitää yksitellen nostaa sieltä ihasteltavaksi.
Miten hän osaakin tuttujen Raamatun kohtien kautta avata asioita meidän arkipäiväämme ja kipuihimme?
Kirjoittajalla on ilmiselvästi voitelu Taivaasta ja särkymiskokemuksia, joiden kautta nuo jalokivet ja helmet ovat löytyneet muillekin esiteltäväksi.

Tässä on linkki Mikon kirjan lyhyeen julkaisuhaastatteluun, jossa hän kertoo kirjasta ja sen synnystä;

https://www.tv7.fi/arkki/kirjailijahaastattelu/mikko-laine-han-parantaa-sarjetyt-sydamet_p80881/



Mikkoon tutustuminen olisi oma tarinansa. Se oli näin jälkeenpäin ajatellen Jumalan johdatusta, vaikka ei sitä silloin heti ymmärtänyt. Kiitollinen olen tuosta kohtaamisesta, mistä pikkuhiljaa syntyi yhteys.
Tekstien saaminen on meille samanlaista. Se saattaa tulla esimerkiksi jostain lukemastamme pienestä oivalluksesta; joka alkaa elää.
Josta sitten syntyy sisällä tarve kirjoittaa siitä, miten asia avautui laajemmalle mittakaavalle tekstiksi saakka.

Teksti pitää saada. Jos annetaan aihe ja sanotaan, kirjoita tuosta puhe tai hartausteksti. Ei onnistu.
Tyhjäksi paperi jäisi.
Sen pitää tulla sisäiseen elämään, ja sitten siitä syntyy tarve kirjoittaa, sen minkä on saanut sanottavaksi. Se on kuin polte. Kirjoita!

Olen hieman purnannut mielessäni.
Miten Mikko saa välittää lohdutuksen, ilon ja rohkaisun sävyttämiä kirjoituksia.
Ja taas minulle tulee ikävämpiä aiheita.
Kun mietin asiaa tarkemmin; niin taidan päästä helpommalla.
Sillä ne särkymisen kokemukset. Elämän kivut, joita käyttäen Jumala on Mikkoa koulinut Kristuksen tuoksun välittäjäksi.
Se ei ole koskaan helppo tie päästä Taivaallisen aarrekammion Joosefiksi jakamaan elämän leipää ja rikastuttamaan armolahjojensa kautta lähimmäisiään.

Toisenlaiseen tehtävään tarvitaan toisenlaiset koulun käymiset.
Jumalan koulut ovat aina teitä, joita siellä vaeltava ei vapaaehtoisesti haluaisi kulkea. Ne kulkevat monien kipujen kautta; ja vasta jälkeenpäin on saanut huomata.
Siihen oli kätkettynä siunauksen elementtejä.
Nuorempana, kun parran väri oli kuparinpunainen ja vaaleat hiukset hartioilla.
Eräs työkaveri katseli minua työskennellessäni, ja sanoi; ”Olet taatusti viikinkien jälkeläisiä ulkomuotosi perusteella. Rotevuuden, parran ja tukan lisäksi sinulla on silmät syvällä korkean leveän otsan suojassa. Kuin tehty entisajan taistelijaksi”.
No otsa on kyllä umpiluuta. Ja itsesuojelun vaiston puute taitaa olla lähinnä kyseessä rohkeuden sijasta.

Toisen kirjan. Joulun aikana lukemistani nostaisin Osmo Tiililän ”Suomalaista kokemus kristillisyyttä”.
Olen ihmetellyt miten tuohon kirjaan aina palaan? Ainakin neljäs kerta kun sen luin.
Tiililä tutkijana tutustui eräässä vaiheessa Länsi-Suomen rukoilevaisuuteen. Julkaisten muistaakseni ainakin kolme kirjaa aihepiiristä.
Tämä edellä mainittu kirja. Maallikko isä Frans Ulvas, jonka elämän historiaa ja uskon käsitystä Tiililä kuvaa tässä kirjassa.
Muut teokset olivat aihepiiriltään laajempia.
Frans Ulvaksen elämän polku ei ollut myöskään silloitellummasta päästä.  Hän avioitui kolmikymppisenä ja ehti olla vähän toistakymmentä vuotta avioliitossa, kun vaimo kuoli 41-vuotiaana sokeritautiin.
Hän jäi leskeyden lisäksi muutenkin aika yksinäiseksi persoonallisena omantien kulkijana ja ajattelijana.
Luullakseni kirjasta välittyvä henkilökuvaus, johon olen toistuvasti palannut.
Löytyy kohdaltamme samankaltaisuus julistuksessa.
Se ei kulje valtavirrassa, ja pohjalla on hätä niiden sielujen puolesta. Jotka kulkevat heränneiden mukana tai liepeillä. Halu huolehtia, ettei kukaan jäisi taipaleelle puolittaisella sydämellä.
Se, että osaa, tietää ja ymmärtää asiat. Ei riitä, ellei siitä tule sydämen usko.
Aito tarve elää yhteydessä syntisten Vapahtajan kanssa.
Kuten Laineen Mikolla. Kun ei enää ole ollut muuta mahdollisuutta, kuin painaa pää Jeesuksen rintaa vasten.
Ja silloin ymmärtää.
Se on paras paikka, johon meillä on niin vaikea mennä syntisyytemme takia.

Jeesus sanoo; ”Kaikki, minkä Isä antaa minulle, tulee minun tyköni; ja sitä, joka minun tyköni tulee, minä en heitä ulos.” Joh. 6:37
Tarvitsemme hätää ja ahdistusta, jotta löytäisimme syntisinä Jeesuksen luo.
Häntä tarvitsevana.
Ja usein vasta sitten Hän kelpaa, kun omat konstit ja voimat on käytetty loppuun.

Kolmas kirja, jonka esiin nostaisin; Charles Gulstonin ”Jerusalem – Murhenäytelmä ja riemuvoitto”.
Siitä kirjasta alkoi tämän kirjeen tekstin keriytyminen päähäni.

Jerusalemin historia on pitkä, ja se on ollut ennalta etukäteen kirjoitettua (profetoitua), ja osaltaan vielä on profetoituja tapahtumia edessäpäin.
Kirjassa oli myös kuvaus ajanjaksosta, jolloin rakentui Herodeksen mestariteos. Loistelias juutalaisten temppeli, jota ei sallittu aikanaan edes kuningas Daavidin tehdä.
Herodeksen sallittiin, ja kuten hän itse sanoi tehneensä; ”Mitä hurskain ja suuremoisin rakennustyö”.
Tuo vallananastaja ja leppymätön tyranni oli tuonut vaurautta ja hyvinvointia. Vastaus lienee miksi hän;
Jotta Jeesus täyttäisi kaikki mitä kirjoitettu on laissa ja profeetoissa.
Valtava tila raivattiin. Oli tuotava tuhannella vaunulla kivet, joita 10 000 valittua taidollista miestä oli rakentamassa.
Rakennus oli mitä upein, mutta myös lyhytikäisin Herodeksen luomus.
Temppeliin tuotiin siunattavaksi lapsi, jota Herodes oli yrittänyt tappaa- ja joka oli tekevä temppelin kuolemallaan tarpeettomaksi asettaen itsensä sen sijaan.
Temppeliksi, jonka kulma kivenä Hän itse olisi; ja Hänen uskovansa rakentuisi temppeliksi, elävinä kivinä.


Ja kohta tämän jälkeen ensimmäinen marttyyri Stefanus julisti;
”Korkein ei asu käsillä tehdyissä huoneissa.” Apt. 7:48


Hän oli tullut omiensa luo; mutta Hänen omansa ei ottaneet Häntä vastaan.
”Jerusalem, Jerusalem, sinä, joka tapat profeetat ja kivität ne, jotka ovat sinun tykösi lähetetyt, kuinka usein minä olenkaan tahtonut koota sinun lapsesi, niin kuin kana kokoaa poikansa siipiensä alle! Mutta te ette ole tahtoneet.”  Matt. 23:37.

Omiensa parista Jeesus löysi kiivastakin uskonnollisuutta ja Messias odotusta. Kuitenkaan he eivät tunteneet Häntä - odotettua Messiasta.
Vain kaksi oli valveilla Hänet tuotaessa pyhäköön siunattavaksi pienenä.
Vanhukset Simeon ja Hanna, joiden sydämille Pyhä Henki oli puhunut.
Ja tehtyään Messiaan tunnusteot he päättivät tappaa Hänet.

Temppelin uhrit menettivät voimansa Jeesuksen Golgatan uhrin jälkeen.
Yksi ainoa kerta kaikkine uhri, poisti temppelin papiston toimittamat uhrit; niiden menettäessä voimansa.


”Ja kun hän meni ulos pyhäköstä, sanoi eräs hänen opetuslapsistaan hänelle: ’Opettaja, katso, millaiset kivet ja millaiset rakennukset!’
Jeesus vastasi hänelle: "Sinä näet nämä suuret rakennukset. Niistä ei ole jäävä kiveä kiven päälle maahan jaottamatta." Mark. 13: 1-2.

Totisesti. Näin tapahtui. Tuo upea temppeli tuhoutui, ettei jäänyt kiveä kiven päälle.
Niin kauan, kun Hän oli ollut läsnä. Temppeli ja Jerusalem tiesi olevansa turvassa.
Hänet hylättyään se jäi odottamaan tulevaa tuomiota.

Tuli aika, jolloin Jeesuksen sanat täyttyivät ; "Jerusalemin tyttäret, älkää minua itkekö, vaan itkekää itseänne ja lapsianne.” Luukk. 23:28.
Miekka, nälkä ja taudit tappoivat arviolta 1 100 000 juutalaista, sillä heitä oli tullut happamattoman leivän juhlille kaikkialta maasta; eivätkä päässeet pakoon piirityksen alkaessa yllättäen.
Ketään ei säästetty. Miehet, naiset ja lapset kokivat saman tuomion.
Piirityksen aikana hautajaisia ei ehditty pitää, vaan kuolleet heitettiin muurilta alas.
Roomalaisen sotajoukon päällikkö Tiitus halusi säästää pyhäkön ja oli kieltänyt sen tuhoamisen.
Mielettömien taistelujen aikana, jolloin juutalaiset puolustivat raivoisasti jokaista neliösenttimetriä. Malttinsa menettäneet roomalaiset sotilaat unohtivat ohjeet sytyttäen samana aab-kuun kymmenentenä päivänä temppelin tuleen, kuin aikoinaan kauan sitten sen oli polttanut Babylonian kuningas.

Tiituksen yrittäessä turhaan saada hillintänsä menettäneitä sotilaitaan sammuttamaan tulen. Paloi pyhäkkö maan tasalle reilut 1300 vuotta Salomonin laskeman ensimmäisen temppeliperustuksen jälkeen.
Vielä 3 viikkoa temppelin tuhoutumisen jälkeen jatkuivat taistelut raunioituvassa Jerusalemissa.
Sen jälkeen sotilaat repivät jäljelle jääneet kivet erilleen saadakseen kuumuudessa sulaneen ja kivien väleihin valuneen kullan itselleen.
Jeesuksen sanat; ettei jää kiveä kiven päälle toteutui kirjaimellisesti.

Jos muistan oikein. Jostain toisesta lähteestä. Piirityksen aikana tuli aivan pieni hetki, jolloin saartorengas avautui sen verran, että Jeesuksen omat pääsivät lähtemään ja pakenemaan piiritetystä kaupungista turvaan.

Jerusalem olisi todennäköisesti kestänyt pitkänkin piirityksen.
Sillä mittavat varastot olivat täynnä ruoka tarpeita.
Piiritetyn kaupungin sisällä riehunut sisällisota saattoi sen tuhoon.
Toisiaan vastaan sotivat joukot tuhosivat nämä varastot aiheuttaen nälkäkuolemaa ja lisää kauhua piirityksen aikana. Vasta loppuhetkillä Roomalaisten murtautuessa muurien läpi joukot yhdistyivät yhteisen vihollisen edessä. Silloin se oli jo myöhäistä.

Olen joutunut miettimään näin armonajan loppuhetkillä. Onko meidän kristittyjen tila yhtään sen parempi kuin Jumalan omaisuus kansan tuolloin?
Olemme toisinaan jo sulkeneet toisiamme ehtoollispöydästä, ja nyt jopa kokoontumisista koronapassi rajoituksin.
Onko meillä myös sisällisota?
Vai tunnetaanko meidät siitä; että meillä on keskinäinen rakkaus?



Vuoden vaihtuessa minua puhutteli Jeremia 42: 7-22.

Kymmenen päivän kuluttua tuli Herran sana Jeremialle, ja hän kutsui Joohananin, Kaareahin pojan, ja kaikki sotaväen päälliköt, jotka olivat tämän kanssa, ynnä kaiken kansan, pienimmästä suurimpaan. Ja hän sanoi heille: "Näin sanoo Herra, Israelin Jumala, jonka tykö te lähetitte minut laskemaan rukouksenne hänen eteensä:

Jos te jäätte tähän maahan, niin minä rakennan teidät enkä hajota maahan, istutan teidät enkä revi pois, sillä minä kadun sitä onnettomuutta, jonka olen tuottanut teille.  Älkää peljätkö Baabelin kuningasta, jota te nyt pelkäätte. Älkää peljätkö häntä, sanoo Herra; sillä minä olen teidän kanssanne, minä autan teitä ja pelastan teidät hänen käsistänsä.  Ja minä annan teille armon, niin että hän teitä armahtaa ja antaa teidän palata takaisin maahanne.  Mutta jos te sanotte: 'Me emme jää tähän maahan', ettekä tottele Herran, teidän Jumalanne, ääntä,  vaan sanotte: 'Ei! Me lähdemme Egyptiin, jossa meidän ei tarvitse nähdä sotaa, ei kuulla pasuunan ääntä eikä kärsiä leivän nälkää, ja sinne me jäämme asumaan' —  niin kuulkaa siis nyt Herran sana, te Juudan tähteet: Näin sanoo Herra Sebaot, Israelin Jumala: Jos te todella käännätte kasvonne Egyptiä kohti ja menette sinne asumaan muukalaisina, niin miekka, jota te pelkäätte, on saavuttava teidät siellä Egyptin maassa, ja nälkä, joka teitä huolettaa, seuraa kintereillänne Egyptiin, ja sinne te kuolette. Ja kaikki ne miehet, jotka kääntävät kasvonsa Egyptiä kohti asuakseen siellä muukalaisina, kuolevat miekkaan, nälkään ja ruttoon, eikä ainoakaan heistä pääse pakoon eikä pelastu siitä onnettomuudesta, jonka minä annan heille tulla.



Sillä näin sanoo Herra Sebaot, Israelin Jumala: Niin kuin minun vihani ja kiivastukseni on vuodatettu Jerusalemin asukasten ylitse, niin minun kiivastukseni on vuotava teidän ylitsenne, jos te menette Egyptiin, ja te tulette kiroukseksi ja kauhistukseksi, kiroussanaksi ja häväistykseksi ettekä enää saa nähdä tätä paikkaa.
Herra sanoo teille, te Juudan tähteet: Älkää menkö Egyptiin."

Se tietäkää, että minä olen tänä päivänä teitä varoittanut. Te eksytitte itsenne, kun lähetitte minut Herran, teidän Jumalanne, tykö sanoen: "Rukoile puolestamme Herraa, meidän Jumalaamme; ja kaikki, mitä Herra, meidän Jumalamme, sanoo, ilmoita meille, niin me teemme sen". Minä olen sen tänä päivänä teille ilmoittanut, mutta te olette tottelemattomat Herran, teidän Jumalanne, äänelle kaikessa, mitä varten hän on lähettänyt minut teidän tykönne. Nyt siis tietäkää, että te kuolette miekkaan, nälkään ja ruttoon siinä paikassa, johon te haluatte mennä, siellä muukalaisina asumaan.



Ja kun jatkamme Jeremiaa kirjaa lukien tuosta eteenpäin.
Näemme miten Jeremiaan vain vihastuttiin, ja syytettiin valheen puhujaksi.
Kansa lähti Egyptiin vastoin Jumalalta Jeremian kautta saatua sanaa.
Ja huonostihan siinä kävi.

Koin tulleeni puhutelluksi tuon Jeremian tekstin kautta. Peilaten tätäkin aikaa.
Jumala toimii vastoin meidän todennäköisyyksiämme.
Me laskelmoimme oman viisautemme mukaan toimien mikä parhaalta näyttää.
Sen sijaan; että kääntyisimme sydämessämme Hänen puoleensa neuvoa kysyen.
Usein Jumalan neuvo on toinen, kuin meidän aivoituksemme.

Niin Loot valitsi itselleen koko Jordanin lakeuden ja siirtyi itään päin, ja he erkanivat toisistaan. Abram asettui Kanaanin maahan, Loot asettui lakeuden kaupunkeihin ja siirtyi siirtymistään telttoineen Sodomaan asti.

Mutta Sodoman kansa oli kovin pahaa ja syntistä Herran edessä.  Ja Herra sanoi Abramille, sen jälkeen kuin Loot oli hänestä eronnut: "Nosta silmäsi ja katso siitä paikasta, missä olet, pohjoiseen, etelään, itään ja länteen.  Sillä kaiken maan, jonka näet, minä annan sinulle ja sinun jälkeläisillesi ikuisiksi ajoiksi.
Ja minä teen sinun jälkeläistesi luvun paljoksi kuin maan tomun. Jos voidaan lukea maan tomu, niin voidaan lukea myöskin sinun jälkeläisesi. Nouse ja vaella maata pitkin ja poikin, sillä sinulle minä sen annan." Ja Abram siirtyi siirtymistään telttoineen ja tuli ja asettui Mamren tammistoon, joka on Hebronin luona, ja rakensi sinne alttarin Herralle. 1. Moos.13: 11-18.

Tuossa Raamatun paikassa Loot ja Abram erosivat.
Loot valitsi sen mukaan mikä ihmisin silmin näytti paremmalta.
Abram sai inhimillisesti katsoen huonomman osan, mutta peri Jumalan siunauksen.
Ajan kuluessa Loot hakeutui kaiken aikaa paremman ja mukavamman elinolojen perään. Päätyen lopulta Sodomaan.
Hänet pelastettiin kyllä tuholta, mutta elämä lopulta päättyi alkoholin pariin luolaan, ja siitä vielä sikisi kaksi viholliskansaa Israelille.

Mitä tällä haluan sanoa?
Arkkipiispa Gustaf Johansson loppiaisen jälkeisenä pyhänä puhuu saarnassaan oman aikansa ihmisistä, ja se kuulostaa kovin tutulta tänäänkin.
Raamattu sanoo, ettei Jumala ole kaukana yhdestäkään meistä; sillä hänessä me elämme ja liikumme.  Apt. 17: 27, 28.
Johansson on murheellinen kääntymisestämme pois Jumalasta, ja kiintymisestä maailmaan.
Olojen ollessa mukavat ja hyvät - mielialat muuttuivat kevytmielisiksi ja ihminen alkaa käyttää Jumalan antamaa hyvyyttä oman mielensä mukaan.
Se peittelee ja vähättelee sitä pahaa mitä tehdään synnin kasvaessa ja polkee Jumalan ja Kristuksen kunniaa.
Askel askeleelta on liukuminen tapahtunut huomaamatta jumalattomuuden epäuskon suohon.
Kurituksen ajan koittaessa ei enää ymmärretä kääntyä Jumalan puoleen, vaan etsitään omin voimin tietä pois vitsan alta.

Tänäänkin Jumalan käsivarsi lienee liian lyhyt auttamaan?

”Tämä kansa kunnioittaa minua huulillaan, mutta heidän sydämensä on minusta kaukana.” Matt. 15:8.

Risto Santala tässä puheessaan;
http://www.ristintie.com/files/Santala-Risto-Karsiva-Messias-profetioissa-090286-Vaasa.mp3

Kertoo miten spitaali voitettiin Euroopasta. Tuo hirvittävä tauti.
Kristittyjen rakkauden ansiosta. Ja kertoo omasta kokemuksestaan, miten on ollut spitaalisen majassa Afrikassa, jossa Lähetysseuran sisar heitä rakkaudella hoiti.
Tai Päivö Parviainen, joka lähetyskentällä syleili spitaalista tämän kohdatessaan. Päivökin eli muistaakseni 103- vuotiaaksi.

Ja tänään maskin takaa kyräillen lähimmäistään katsoo pelon täyttämät silmät.
Jotain aikamme kristillisyys on hukannut.
Kristillisyys on huulilla ja muotomenoissa; mutta onko se sydämessä?
Olemmeko samassa tilassa, kun omaisuuskansa Herran ollessa maan päällä?
Tuntematta Häntä, ja pois kääntyen.

En ole yhtään sen parempi kuin kukaan aikamme kristitty.
Ja siksi tarvitsenkin Jeesusta.
Ainoa tiemme on kääntyä yksin Hänen puoleensa ja pyytää sitä kadotettua rakkautta. Joka meiltä nyt puuttuu.
Meidän povesta sitä ei löydy. Sen saa vain anoen lahjaksi.

Vieläkin Hän kutsuu meitä; Tulkaa minun tyköni, kaikki työtä tekeväiset ja raskautetut, niin minä annan teille levon.” Matt.11:28.

”Minä olen viinipuu, te olette oksat. Joka pysyy minussa ja jossa minä pysyn, se kantaa paljon hedelmää; sillä ilman minua te ette voi mitään tehdä.” Joh. 15:5.

Jos kuljemme Hänen askelissaan -Häntä seuraten. Me olemme turvassa.
Hän on luvannut, ettei yksikään hiuskarva putoa päästämme Hänen tietämättään.
Elimmepä tai kuolemme; olemme Herran omat.
Kristus on meille elämä ja kuolema voitto.

Missä meidän tähtäyspisteemme on?
Mikä on meidän lamppumme ja valo kulkiessamme?
Onko se Jumalan Sana - vaiko media ja yleinen mielipide tuuppaamassa sinua haluamaansa suuntaan?

Otan vielä yhden esimerkin Mikon kirjasta.
Mikon opetuksessa lammaslauman paimenesta oli lopussa tällainen tieto.
Turistiopas oli juuri kertonut ryhmälleen.
Itämailla lauma kulki aina paimenen jäljessä - toisin kuin länsimaissa.
Ainoastaan illalla laumaa ajettaessa karjapihaan; paimen kulki lauman jäljessä. Suojellen sitä pedoilta, ja ettei yksikään kulkeutuisi omille teilleen.
Ja samassa aivan turistiryhmän edessä.
Laumaa aivan ilmiselvästi ajettiin - eikä ollut ilta tilanne.
Opas päätti ottaa asiasta selvää ja kysyi; ”Anteeksi paimen. Miksi ajatte laumaa, vaikka olen ymmärtänyt, ettei täällä koskaan ajeta laumaa?”
Mies vastasi; ”Paimen?  En ole paimen, vaan teurastaja.”

Kuljetko sinä hyvän Paimenen jäljessä vai oletko hullun paimenen ajettavana?

Herra Jeesus on sinut kalliilla verellä ostanut.
Hän kutsuu meitä Sanansa kautta, ja tahtoo Pyhän Hengen johtamana viedä meidät tästä pahasta maailman ajasta Karitsan häihin.

Olethan hyvän Paimen matkassa alkaneena uutena vuotena 2022!

Siunaavin terveisin!

juha

Kiitos jälleen hyvästä kirjoituksesta!