Douglas Farrow: Valtaapitävien ylläpitämä laittomuustila, osa I: Demokratian murentaminen.

Älkäämme unohtako, että ensimmäinen asia, joka uhrattiin koronalle pimeän yömme aattona, oli vanhus, joka kuoli hoitokotien laiminlyönteihin, jos hän ei kuollut tahattomaan eutanasiaan. Toinen asia, joka uhrattiin, oli perustuslaki ja sen takaamat oikeudet ja vapaudet. Ensimmäistä ei voida palauttaa muuten kuin kuolleiden ylösnousemuksella. Jälkimmäisen palauttaminen ei ole näköpiirissä välittömästi, koska poikkeustilassa perustuslakia ei enää ole olemassa muuta kuin uuden arvovallan perustana (juuri siksi, että perustuslaki on yhtäkkiä menettänyt oman arvovaltansa): sitä käytetään pelkän valta-aseman ja vallankäytön pönkittämiseen. Kun yksi “hätätila” seuraa toistaan, kyse ei ole “oikeudenmukaisuudesta, joka liittyy valtaan”, kuten Augustinus sanoisi, vaan ainoastaan siitä, että tämä valta, jolla ei ole todellista oikeutusta, saa epäoikeudenmukaisesti yhä enemmän valtaa ja muuttuu pysyväksi. Perustuslaki ei ole vain tapettu vaan se on varsin tehokkaasti haudattu.

Nostakaa silmänne taivasta kohti ja katsokaa maata, joka alhaalla on, sillä taivaat katoavat kuin savu ja maa hajoaa kuin vaate ja sen asukkaat kuolevat kuin sääsket, mutta minun autuuteni pysyy iankaikkisesti, ja minun vanhurskauteni ei kukistu. Kuulkaa minua, te jotka vanhurskauden tunnette, kansa, jonka sydämessä on minun lakini: älkää peljätkö ihmisten pilkkaa älkääkä kauhistuko heidän herjauksiansa.

Sillä koi syö heidät niinkuin vaatteen, koiperhonen syö heidät niinkuin villan, mutta minun vanhurskauteni pysyy iankaikkisesti, minun autuuteni polvesta polveen. Heräjä, heräjä, pukeudu voimaan, sinä Herran käsivarsi; heräjä niinkuin muinaisina päivinä, ammoisten sukupolvien aikoina. Etkö sinä ole se, joka löit Rahabin kuoliaaksi, joka lävistit lohikäärmeen?  Etkö sinä ole se, joka kuivasit meren, suuren syvyyden vedet, joka teit meren syvänteet tieksi lunastettujen kulkea?  Niin Herran vapahdetut palajavat ja tulevat Siioniin riemuiten, päänsä päällä iankaikkinen ilo. Riemu ja ilo saavuttavat heidät, mutta murhe ja huokaus pakenevat.

Minä, minä olen teidän lohduttajanne; mikä olet sinä, että pelkäät ihmistä, joka on kuolevainen, ihmislasta, jonka käy niinkuin ruohon, ja unhotat Herran, joka on sinut tehnyt, joka on levittänyt taivaan ja perustanut maan, ja vapiset alati, kaiket päivät, sortajan vihaa, kun hän tähtää tuhotaksensa? Mutta missä on sortajan viha?

Douglas Farrow: Valtaapitävien ylläpitämä laittomuustila,

osa II: Terveystyrannian rakentaminen

Mutta hyvässä ja terveessä aristokratiassa on olennaista … että se ottaa hyvällä omalla tunnolla uhreikseen lukemattomia ihmisiä, joiden täytyy sen takia painua ja vähentyä epätäydellisiksi ihmisiksi, orjiksi ja työvälineiksi. Tämän aristokratian perususkona täytyy olla juuri sen, ettei yhteiskunta saa olla olemassa vain yhteiskuntaa varten, vaan ainoastaan perustus ja teline, jonka varassa valio-olennot voivat kohota korkeimpaan tehtäväänsä ja yleensä korkeimpaan olemiseen … (Nietzsche, Hyvän ja pahan tuolla puolen § 258, suom. J. A. Hollo)

Osa tästä profetiasta tai todennäköisyydestä on jo toteutunut; loppuosa siitä on kansalaisten vastarinnan puuttuessa toteutumassa…  He ovat nyt lisänneet kaikki sosialistisen valtion byrokraattiset tyranniat vanhoihin kapitalistisen valtion pohattojen hallitsemiin tyrannioihin. – Chesterton, Rodunjalostusoppi ja muut pahuudet, 1: VI, VII.

Terveyden merkityksen kääntäminen ylösalaisin

En puolusta tässä minkäänlaista itsetyytyväisyyttä sen edessä, mikä näyttää väistämättömältä. Tämä on varoitus. Uskon, että tämä valmisteilla oleva maailma tulee olemaan niin kauhea, että se merkitsee ihmisen kuolemaa. Meidän on siksi oltava valmiita vastustamaan sitä, ja minusta näyttää tänään siltä, että paras tapa tehdä se on ymmärtää, hyväksyä taistelu ja välttää pahinta.

Jokaisella, jolla on kohtuullisesti moraalisia ja älyllisiä kykyjä, on mahdollisuus kadehdittavana pidettävään olemassaoloon tässä maailmassa, jossa on niin paljon kiinnostavaa ja nautittavaa – ja myös niin paljon korjattavaa ja parannettavaa. Jolleivät huonot lait tai toisten valtaan alistaminen estä tällaista ihmistä käyttämästä saavutettavissa olevia onnen lähteitä, hän väistämättä löytää tämän kadehdittavan olemassaolon, mikäli hän vain onnistuu välttämään elämän todella suuret fyysisen ja henkisen kärsimyksen lähteet, kuten köyhyyden, sairauden ja kiintymyksen kohteiden epäystävällisyyden, arvottomuuden tai liian aikaisen menettämisen. Suurimmat ongelmat liittyvätkin viimeksimainittuja onnettomuuksia vastaan käytävään kamppailuun. (Mill, Utilitarismi, s. 28, suom. Kari Saastamoinen.)

Jopa vihollisista taipumattomimman eli sairauden vaikutuksia voidaan jatkuvasti vähentää hyvällä fyysisellä ja moraalisella kasvatuksella sekä pitämällä epäterveelliset vaikutteet aisoissa. Lisäksi tieteen kehitys antaa lupauksen tulevaisuudesta, jossa tämä vastenmielinen vastustaja kärsii vielä selkeämmän tappion. Jokainen edistysaskel tällä suunnalla vapauttaa meidät joistakin omaa elämäämme lyhentävistä asioista sekä – mikä on meille vielä tärkeämpää – asioista, jotka riistävät meiltä ne, joista onnemme on riippuvainen. Mitä taas tulee onnen heilahteluihin ja muihin elämänolosuhteisiin liittyviin pettymyksiin, niin nämä seuraavat tavallisesti joko karkeasta ajattelemattomuudesta, huonosti hallituista toiveista tai epätäydellisistä yhteiskunnallisista järjestelyistä. Lyhyesti sanottuna kaikki inhimillisen kärsimyksen tärkeimmät aiheuttajat ovat suurelta osin, monet melkein kokonaan, inhimillisellä huolenpidolla ja ponnistuksilla voitettavissa. (Emt. 28–29.)

Vapauden horjuttaminen sisältäpäin

Vapauden rakastajat luulivat jättävänsä vapauden rajoittamattomaksi, vaikka he jättivät sen vain määrittelemättä. He luulivat jättävänsä sen vain määrittelemättömäksi, vaikka he todellisuudessa jättivät sen puolustamatta. Ihmiset, jotka vain havaitsivat olevansa vapaita, havaitsivat olevansa vapaita kiistämään vapauden arvon. Tärkeä seikka, johon tässä taantumuksellisessa epäilyssä on kuitenkin syytä tarttua, on se, että koska tällainen vapauteen kohdistuva epäily on teoriassa väistämättä rajoittamaton, se on väistämättä rajoittamaton myös käytännössä. Toisin sanoen nykyinen ajattelutapa on omaksunut asenteen, jonka avulla se voi edetä, ei ainoastaan kohti rodunjalostusta ajavaa lainsäädäntöä, vaan kohti kaikkia rodunjalostusopin ajateltavissa olevia tai käsittämättömiä ylilyöntejä.

Rodunjalostusopissa on yksi vahva, hätkähdyttävä, silmiinpistävä asia: ilkeys. Rikkaus ja rikkauden tukema yhteiskuntatiede olivat yrittäneet epäinhimillistä koetta. Kokeilu oli täysin epäonnistunut. He pyrkivät kasaamaan rikkautta — ja he saivat ihmiset rappeutumaan. Sen sijaan, että he tunnustaisivat virheensä ja yrittäisivät palauttaa rikkauden tai korjata rappion, he yrittävät peittää ensimmäisen julman kokeilunsa vielä julmemmalla kokeella. He laittavat myrkyllisen laastarin myrkytettyyn haavaan. Kaikkein ilkeintä on, että he itse asiassa siteeraavat ensimmäisen virheensä köyhissä aiheuttamaa hämmennystä syynä siihen, että he saavat tehdä uuden virheen. Ilmeisesti he ovat valmiita pidättämään kaikki heidän järjestelmänsä vastustajat hulluina vain siksi, että järjestelmä oli hullu.

Chestertonin mielestä rodunjalostusoppi uhkasi sekä vapautta että demokratiaa. Hän näki sen erottamattomana osana yleisempää yhteiskunnallista suuntausta, jonka tavoitteena oli viedä ihmisiltä perusoikeudet ja luoda valtion terveysviranomaisten ja lääketieteen asiantuntijoiden diktatuuri. Lopputuloksena olisi sortohallinto, jossa yksilöitä valvottaisiin ja ohjattaisiin kaikissa heidän toimissaan aina heidän jokapäiväistä elämäänsä ja intiimeimpiä päätöksiään myöten.

Rodunjalostusoppi lupaa voittaa ja poistaa sairaudet, mutta tämän tavoitteen saavuttamiseksi on kaikista geneettistä seurantaa ja “hoitoa” tarvitsevista lopulta tehtävä sairaita ja vammaisia. Tästä näkökulmasta katsottuna ei ole enää olemassa terveitä ihmisiä, vaan ainoastaan ‘oireettomasti sairaita’ ihmisiä tai ‘geneettisen riskin omaavia henkilöitä’. (viite 11, korostus lisätty).

Minusta näyttää siltä, että käsitteet, joiden ehdoilla useimmat ovat kuuliaisesti alkaneet järjestää elämäänsä viimeisen vuoden aikana, kuuluvat tähän uuteen rakennemalliin.  Merkittäviä ovat riskin, turvallisuuden, johtamisen ja ennen kaikkea elämän käsitteet.  Olemme “harjoitelleet” ja omaksuneet näitä käsitteitä jo vuosia, mutta vasta pandemia osoitti, miten täydellisesti ne ovat ottaneet vallan. Joukkokaranteenia pidettiin välttämättömänä toimenpiteenä eikä minään kiistanalaisena uutuutena, koska elämää on suojeltava, riskejä on torjuttava ja turvallisuus on asetettava etusijalle.  Vahingot vakiintuneille seurustelumalleille ja kulttuurin vakiintuneille tottumuksille olivat siedettäviä, koska uudet käsitteet määrittävät yhä enemmän elämäntapaamme – ne ovat nyt kulttuurimme ydin.  Ihmiset pitivät myötätunnon osoituksena sitä, että he ottivat etäisyyttä toisiinsa ja välttelivät toisiaan, koska riittävän moni ihminen ei enää niinkään mieltänyt itseään yhteiskunnan ja kulttuurin jäseneksi kuin immuunijärjestelmän osaksi – joka puolestaan miellettiin elämän kokonaisuudeksi.

“Tämä tarkoittaa sitä, että vastuuta ei useinkaan käytetä suhteessa todelliseen lähimmäiseen vaan suhteessa riskiprofiiliin. Tämä hypoteettinen lähimmäinen pysyy itse asiassa ikuisesti. Ja niin meidät on, kuten Illich sanoo, “saatu kiinni”.

On totta, että ihmiseltä otetaan pois hänen perimmäiset ja tärkeimmät vapautensa, ei pelkästään hänen välittömimmät tai pinnallisimmat vapautensa. On myös väistämätöntä, että tärkeimmät vapaudet otetaan ensin. On väistämätöntä, että kaikkein yksityisimmät asiat alistetaan eniten julkisen pakon alle. Tämä käänteinen suhde on hyvin tärkeä, vaikka sitä ei juurikaan tiedosteta. Jos ihmisen henkilökohtaisesta terveydestä tehdään julkinen asia, hänen yksityisimmät tekonsa ovat julkisempia kuin hänen julkisimmat tekonsa… Poliisin on oltava uudessa mielessä yksityisetsivä; ja varjostettava ihmistä pikemminkin yksityisasioissa kuin julkisissa asioissa. Poliisin on suljettava ovet hänen takanaan, koska hänen pelätään aivastavan, tai työnnettävä tyynyjä hänen päänsä alle, koska hänen pelätään kuorsaavan. Kaikki tämä ja paljon mielikuvituksellisempia asioita seuraa siitä yksinkertaisesta kaavasta, että valtion on otettava itselleen vastuu kansalaisten terveydestä. (2, VI)

Terveyteen ja turvallisuuteen liittyvät rituaalit hyväksyttiin ja niitä kannustettiin; uskonnolliset rituaalit kiellettiin.  Ensin mainittuja kohdeltiin yhteisymmärrykseen perustuvina, olennaisina ja pakollisina, jälkimmäisiä tyhjinä valinnaisina kuorina, joita voi harjoittaa vain sikäli kuin valtio näkee hyväksi.

Uskonnon tukahduttaminen

Toivossa pysyminen

Hallitus voi kasvaa anarkistiseksi yhtä hyvin kuin kansa” (1, III). Anarkia ei nimittäin ole pelkkää kaaosta. Anarkia on sitä, että poikkeuksesta tehdään sääntö sen sijaan, että poikkeuksen annettaisiin todistaa sääntö oikeaksi. Anarkia tarkoittaa sitä, että tehdään yhä uudelleen ja uudelleen se, mitä pitäisi tehdä harvoin tai vain kerran. Se on kyvyttömyyttä lopettaa jonkin tekeminen. Se ei ole vapautta vaan vapauden loppu.



Vapaus loppuu, kun vapautta ei käytetä oikeassa tarkoituksessa. Kun Jumala on jäänyt varjoon ja luonto ja ihminen ovat valon puutteessa muuttuneet hahmottomiksi ja epämääräisiksi, kun mitään ei voi tietää varmuudella tai ottaa vastaan itsestäänselvyytenä, vapaudella ei ole kohdetta eikä sillä näin ollen voi olla subjektia. Vapaus katoaa. “Vapaus”, sanoo Chesterton, “on tuottanut epäilystä, ja epäilys on tuhonnut vapauden.”


Uskonto on todellakin ollut korona-ajan terveysdiktatuurin ensimmäinen ja tärkein uhri. Terveysdiktatuurille on nopeasti alistunut jopa katolinen uskonto, jonka puoleen Chesterton kääntyi sinä vuonna, jona hän julkaisi kirjansa Rodunjalostusoppi ja muut pahuudet. Kirkko alistui kääntämään “terveyden” merkityksen ylösalaisin, koska se oli jo alistunut kääntämään ylösalaisin käsityksen ihmisestä, jonka terveydestä on kyse. Kirkko asetti ruumiin sielun yläpuolelle sen sijaan että olisi katsonut sielun olevan ruumiin yläpuolella. Näin se kadotti sekä sielun että ruumiin vapauden, ikään kuin toistaen sen, mitä tapahtui kauan sitten Edenin puutarhassa. Kirkko vaihtoi oman Jumalan ilmoitukseen perustuvan uskontonsa rodunjalostajien maalliseen uskontoon, jotka (kuten Chesterton sanoo) haluavat “uudenlaisen valtionkirkon, joka on epäilyksen vakiintunut kirkko”, kirkon, joka sallii heille kaikenlaisen kyseenalaistamisen ja antaa kaikkien löytää mieleisensä käsityksen. Siitä tulee vakiintunut kirkko, koska sitä rahoittaa valtio ja koska siihen alistuminen on pakollista. Siitä tulee epäilyksen kirkko, koska “heidän rodunjalostusoppinsa ei perustu tieteeseen, mutta he todella ajattelevat, että jos me antaudumme elävältä lääketieteelliseen kokeeseen, niin voimme hyvin todennäköisesti jonain päivänä saada kehitetyksi sellaisen tieteen” (1, VIII). Siitä tulee myös uskonto, kuten Lemke sitä osuvasti jäsentää, “joka määrittelee uusia hyveiden ja moraalisten velvollisuuksien luetteloita”, uskonto, “jonka sisällä on sosiaalinen ‘synti’ olla suuntaamatta toimintaansa rodunjalostusopin tavoitteisiin”.


Uuden Baabelin rakennustelineitä on pystytetty siitä lähtien, kun kristikunta kaadettiin — kun kristikunta niin sanoakseni heitettiin ulos ikkunasta paroni von Hohenfallin myötä vuonna 1618 —mutta maailmanlaajuisen tyrannian valtaisan tornin ääriviivat ovat alkaneet selkeästi hahmottua vasta hiljattain, vuonna 2018, kun Euroopan komissio hyväksyi yleisen terveyspassisuunnitelman juuri sopivasti ennen koronakriisiä.

Baabelin tornin ylempien kerrosten rakentaminen Chestertonin varoittaman kansanterveydellisen tyrannian avulla etenee kiivasta vauhtia, vaikka itse koronatauti on hiipumassa. Ihminen tavoittelee jälleen taivaan korkeuksia, tällä kertaa kurkottamalla molekyylisyvyyksiin ja ottamalla haltuunsa ihmisen perimän hallinnan. Jatkuuko tämän rodunjalostusopillisen paratiisin rakentaminen, tämän rajoittamatonta vaurautta ja pienimpiin yksityiskohtiin ulottuvaa valtaa tavoittelevien häikäilemättömien rikkaiden paratiisin rakentaminen vauhdilla loppuun ja lopulliseen tuomioon asti? Vai keskeytetäänkö se joksikin aikaa vahvistamalla uudelleen kuolevia vapauden perinteitä, “murenevia uskontunnustuksia ja oppeja”, mukaan lukien “aatetta nimeltä demokratia”?